Lapseni terapeutti on kertonut lastensuojelulle asioitani, onko laillista?

Entäs jos lapsi ei ole lastensuojelun asiakas. Ei kai silloin kukaan nyt lörpöttele mihinkään koska mitään asiakkuutta ei ole. Tai sitten pitäisi varmaan tehdä lastensuojeluilmoitus että syntyy asiakkuus (ehkä) Ei kai kukaa nyt voi soittaa: Täällä soittelen x:n asioista ja siihen lastensuojelu toden. näk. kuka x kun ei meillä ole tällaista henkilöä listoissa.

Vierailija kirjoitti:

Entäs jos lapsi ei ole lastensuojelun asiakas. Ei kai silloin kukaan nyt lörpöttele mihinkään koska mitään asiakkuutta ei ole. Tai sitten pitäisi varmaan tehdä lastensuojeluilmoitus että syntyy asiakkuus (ehkä) Ei kai kukaa nyt voi soittaa: Täällä soittelen x:n asioista ja siihen lastensuojelu toden. näk. kuka x kun ei meillä ole tällaista henkilöä listoissa.

No silloinhan pitäisi olla se epäilys siitä hengen ja terveyden vaarantumisesta jotta johonkin tahoon voisi alkaa ottaa yhteyttä. Ihan samalla tavalla, kun joku sivullinen voi tehdä lastensuojeluilmoituksen kun näkee vaikka isän mätkivän selvästi alaikäistä lastaan parkkipaikalla tai mökin pihassa. Mutta lastensuojelu ei voi vain huvikseen ilman asiakkuutta tai tuollaista ilmoitusta katsoa jostain puhelinluettelosta että mitäs lapsia tuolla osoitteessa asuu ja umpimähkään alkaa soittelemaan kaupungin psykoterapeuttien numeroita läpi saadakseen tietoonsa josko joku heistä olisi terapiassa ja mitäs siellä oikein on juteltu.

Jotta lastensuojelu ja terapeutti voivat alkaa tuollaisia tietoja vaihtamaan pitää olla joko se lastensuojelun asiakas ja sillä perusteella laillisesti viranomaistahojen kautta oikeutettu saamaan esimerkiksi ne terapeutin kirjaukset hoitokerroista pyydettäessä TAI terapeutti on hätäpäissään tehnyt sen ilmoituksen ja viranomaisia alkaa kiinnostamaan että mikä juttu tämä on, jolloin he sitten jälleen pyytävät niitä tietoja. Terapeutti ei voi alkaa juosta virastosta toiseen että "mulla on tässä nyt nämä paperit potilaasta X, ajattelin tulla esittelemään".

Vierailija kirjoitti:

Yleensä viranomainen tarvitsee oikeuden luvan tietojen saamiseen. En tiedä lastensuojelusta erikseen.

Höpsis. Ns. sosiaalihuollon asiakaslain 3 luku on pullollaan tiedonsaantioikeuksia ja -velvollisuuksia. Sekoitat nyt varmaan keskenään sosiaalihuoltoon kuuluvan tietojenvaihdon ja esimerkiksi esitutkintaviranomaisen käyttämät pakkokeinot. Ensi kerralla voisit tarkistaa asian lainsäädännöstä sen sijaan, että tuhlaat elektroneja tuollaisiin "en tiedä erikseen" -pätemisiin.

Vierailija kirjoitti:

Näköjään joku juoruileva työntekijäkin löytänyt tiensä tälle palstalle kommenteista päätellen. kyllä vaan tietoja vuotaa mm. poliisien ja lasun välillä. Kannattaisi varmaan herätä ja huomata, että totuus on tarua ihmeellisempää.

Hih. Jos minua tarkoitat, niin ei mitään "vuoda". Asiakkaista keskustellaan niiden kollegojen kesken, jotka osallistuvat saman asiakkaan sosiaalihuoltoon. Joskus myös yksikössä olevan harjoittelijan taikka yksilö- tai ryhmätyönohjaajan kanssa. Tämä on kaikki sellaista päivittäistä, rutiininomaista tietojenvaihtoa, jota ilman sosiaalihuollon tuottaminen (ja uusien ammattilaisten kouluttaminen alalle) ei onnistuisi.

Sitten on erikseen tietojen luovuttaminen muille henkilöille. Lapsen huoltajalle, pitkäaikaissairaan edunvalvontavaltuutetulle, vanhustensuojeluilmoitukset, ilmoitukset vakavan rikoksen tekeillä olosta, haastemiehelle tieto asiakkaan olinpaikasta, niin ja ne lastensuojeluasiat tietysti :DDD ...näitä tiedonanto-oikeuksia ja -velvollisuuksia on todella paljon. Mutta mitään ei "vuodeta" pöydän alta, vaan jokainen tiedon luovutus pitää voida perustella yksiselitteisellä lainkohdalla, ja tarvittaessa konsultoimme talon omia lakimiehiä. Lisäksi tiedon luovuttaminen dokumentoidaan ja perustellaan asiakaskertomukseen, johon asiakkaalla on oikeus tutustua.

Mainittakoon vielä, että näiden tietojenluovutusten lainmukaisuuden selvittämiseen kuluu melko tavalla työaikaakin. Mutta se on ok, koska asiakkaillamme tietysti on oikeus tietosuojaan, ja toisaalta työntekijänkin oikeusturva edellyttää, että jokainen tietojenluovutus voidaan tarvittaessa vielä vuosien kuluttua perustella vedenpitävästi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entäs jos lapsi ei ole lastensuojelun asiakas. Ei kai silloin kukaan nyt lörpöttele mihinkään koska mitään asiakkuutta ei ole. Tai sitten pitäisi varmaan tehdä lastensuojeluilmoitus että syntyy asiakkuus (ehkä) Ei kai kukaa nyt voi soittaa: Täällä soittelen x:n asioista ja siihen lastensuojelu toden. näk. kuka x kun ei meillä ole tällaista henkilöä listoissa.

No silloinhan pitäisi olla se epäilys siitä hengen ja terveyden vaarantumisesta jotta johonkin tahoon voisi alkaa ottaa yhteyttä. Ihan samalla tavalla, kun joku sivullinen voi tehdä lastensuojeluilmoituksen kun näkee vaikka isän mätkivän selvästi alaikäistä lastaan parkkipaikalla tai mökin pihassa. Mutta lastensuojelu ei voi vain huvikseen ilman asiakkuutta tai tuollaista ilmoitusta katsoa jostain puhelinluettelosta että mitäs lapsia tuolla osoitteessa asuu ja umpimähkään alkaa soittelemaan kaupungin psykoterapeuttien numeroita läpi saadakseen tietoonsa josko joku heistä olisi terapiassa ja mitäs siellä oikein on juteltu.

Jotta lastensuojelu ja terapeutti voivat alkaa tuollaisia tietoja vaihtamaan pitää olla joko se lastensuojelun asiakas ja sillä perusteella laillisesti viranomaistahojen kautta oikeutettu saamaan esimerkiksi ne terapeutin kirjaukset hoitokerroista pyydettäessä TAI terapeutti on hätäpäissään tehnyt sen ilmoituksen ja viranomaisia alkaa kiinnostamaan että mikä juttu tämä on, jolloin he sitten jälleen pyytävät niitä tietoja. Terapeutti ei voi alkaa juosta virastosta toiseen että "mulla on tässä nyt nämä paperit potilaasta X, ajattelin tulla esittelemään".

Minusta on ylipäätänsä vähän ihmeellistä lastensuojelun vetäminen mukaan lasten psyykkisissä sairauksissa varsinkin sellaisissa tapauksissa joissa voi hyvinkin olla kyse jostain neurologisesta eikä sellaisesta mikä voisi johtua pelkästään esim. väkivallasta. Sehän nyt on selvä ainakin terveydenhuollon henkilöille että ei lasten psyykkiset oirehtelut johdu välttämättä jostain huonoista kotioloista tai huonosta puuttellisesta vuorovaikutuksesta. Ihmettelen jos tälle linjalle lähdetään varsinkin jos mitään viitteitä mistään huolestuttavasta tai erikoisesta ei ole. (siis niissä kotioloissa esim. juuri esim. poikkeuksellista riitelyä joista vanhemmat tai lapsi ovat itse kertoneet) Jos lapsi on jo hoidossa terveydenhuollossa niin harvoin lastensuojelu enää siinä voi mitään parantaa tai auttaa. Eri asia jos perhe itse kokee tarvitsevansa sieltä jotain apua. Heidän apunsa kun nyt on yleensä vaan sitä puhumista. Puhuminen ei paranna kaikkia ongelmia ja vaivoja.

Mulle ainakin nuorena terapeutti sanoi, että kertomani asiat jäävät vain meidän välisiksi.

Valehdeltiinko minulle siis?

Ei todellakaan tarvitse itse ilmoittaa huoltajalle. Sekoitat nyt ehkä siihen, että viranomainen ei voi tehdä lastensuojeluilmoitusta nimettömänä, vaan huoltaja saa halutessaan tietää ilmoittajan nimen.

Ilmoituslomakkeessa on rastitettavat ruudut sille, onko ilmoituksesta kerrottu huoltajalle ja lapselle.

Lastensuojelulaki ohittaa kaikki muut lait. Näin se vaan on.

Vierailija kirjoitti:

Kyse ei siis ole vakavista asioista vaan normaaleista riidoista ja mm. mieheni asioista. Lapsi on mielenterveyskuntoutuja ja miltei aikuinen. Käsitellessämme hänen asioitaan tuli ilmi, että terapeutti on keronut asioitai lastesuojelulle(paljastui kysymyksistä joita esittivät minulle). Lapsi asuu nyt sairaalassa toistaiseksi.

Laillisuuteen en osaa ottaa kantaa.

Mutta jos kerran kyse ei ole vakavista asioista vaan ihan normaaleista asioista ja jos asiat perheessänne ovat kunnossa, niin mitä haittaa tuosta kertomisesta sitten on? Miksi häiritsee sinua??

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lastensuojeluasioissa salassapitosäädökset kumoutuvat, mikäli kyse ei ole tiedosta, joka saattaisi esim. vaarantaa lapsen terveyden tai turvallisuuden.

Kyse ei ollut tälläisestä vaan kaikki tieto oli vuodettu. Lapsi ei luota enää terapeuttiin. Ap

Onkohan ap nyt sama, joka tykkää täällä haukkua psykiatrit ja psykologit? Viimeiset yleensä tietenkin itse sekopäisiä ja vallanhaluisia tapauksia.

Onko lapsesi terapiassa mahdollisesti puhe-, toiminta-, ratsastus-, fysio-, ..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lastensuojelu kysyy,niin silloin täytyy vastata.

Tottakai vastasin. Kyseessä ei siis edelleenkään ollut mistään rikoksesta tai muusta. Ihan normaalia perhe-elämää. Lähinnä kysymys onkin siitä SAAKO terapeutti kertoa lastensuojelulle kaikki terapiassa käsitellyt asiat? ap

Jos viranomaiset kysyvät tietoja terapeutilta (olkoon hän vaikka psykologi, lääkäri, fyssari, kuka vaan terveydenhuollon ammattihenkilö) hänen PITÄÄ lain mukaan ne tiedot luovuttaa. Viranomaiskyselyt ohittavat salassapitovelvollisuuden mennen tullen. Ja jos on syytä epäillä potilaan henkeen ja terveyteen kohdistuvaa vaaraa hän on VELVOLLINEN ilmoittamaan asiasta eteenpäin.

Sinänsä harmi, jos saavutettu luottamus on nyt mennyttä, mutta terapeutti teki vain sen, mitä laki häneltä edellyttää.

Edelleenkään EI ole ollut huolta terveydestä yms. Poika on jo kuntoutumassa. Kysymykseni koskee terapeutin vaitiolovelvollisuutta. Ap

Kysymykseesi vastattiin jo parikymmentä kertaa.

Mutta vastaus ei käy ap:lle, joka yrittää mustamaalata oikein tosissaan, anyone?, joka innostuisi provosta.

Huutele tuskaasi yksin, olet naurettava

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entäs jos lapsi ei ole lastensuojelun asiakas. Ei kai silloin kukaan nyt lörpöttele mihinkään koska mitään asiakkuutta ei ole. Tai sitten pitäisi varmaan tehdä lastensuojeluilmoitus että syntyy asiakkuus (ehkä) Ei kai kukaa nyt voi soittaa: Täällä soittelen x:n asioista ja siihen lastensuojelu toden. näk. kuka x kun ei meillä ole tällaista henkilöä listoissa.

No silloinhan pitäisi olla se epäilys siitä hengen ja terveyden vaarantumisesta jotta johonkin tahoon voisi alkaa ottaa yhteyttä. Ihan samalla tavalla, kun joku sivullinen voi tehdä lastensuojeluilmoituksen kun näkee vaikka isän mätkivän selvästi alaikäistä lastaan parkkipaikalla tai mökin pihassa. Mutta lastensuojelu ei voi vain huvikseen ilman asiakkuutta tai tuollaista ilmoitusta katsoa jostain puhelinluettelosta että mitäs lapsia tuolla osoitteessa asuu ja umpimähkään alkaa soittelemaan kaupungin psykoterapeuttien numeroita läpi saadakseen tietoonsa josko joku heistä olisi terapiassa ja mitäs siellä oikein on juteltu.

Jotta lastensuojelu ja terapeutti voivat alkaa tuollaisia tietoja vaihtamaan pitää olla joko se lastensuojelun asiakas ja sillä perusteella laillisesti viranomaistahojen kautta oikeutettu saamaan esimerkiksi ne terapeutin kirjaukset hoitokerroista pyydettäessä TAI terapeutti on hätäpäissään tehnyt sen ilmoituksen ja viranomaisia alkaa kiinnostamaan että mikä juttu tämä on, jolloin he sitten jälleen pyytävät niitä tietoja. Terapeutti ei voi alkaa juosta virastosta toiseen että "mulla on tässä nyt nämä paperit potilaasta X, ajattelin tulla esittelemään".

Minusta on ylipäätänsä vähän ihmeellistä lastensuojelun vetäminen mukaan lasten psyykkisissä sairauksissa varsinkin sellaisissa tapauksissa joissa voi hyvinkin olla kyse jostain neurologisesta eikä sellaisesta mikä voisi johtua pelkästään esim. väkivallasta. Sehän nyt on selvä ainakin terveydenhuollon henkilöille että ei lasten psyykkiset oirehtelut johdu välttämättä jostain huonoista kotioloista tai huonosta puuttellisesta vuorovaikutuksesta. Ihmettelen jos tälle linjalle lähdetään varsinkin jos mitään viitteitä mistään huolestuttavasta tai erikoisesta ei ole. (siis niissä kotioloissa esim. juuri esim. poikkeuksellista riitelyä joista vanhemmat tai lapsi ovat itse kertoneet) Jos lapsi on jo hoidossa terveydenhuollossa niin harvoin lastensuojelu enää siinä voi mitään parantaa tai auttaa. Eri asia jos perhe itse kokee tarvitsevansa sieltä jotain apua. Heidän apunsa kun nyt on yleensä vaan sitä puhumista. Puhuminen ei paranna kaikkia ongelmia ja vaivoja.

Joo niin se on ihmeellistä myös lastensuojelun työntekijöiden mielestä. Yksi iso syy on kuitenkin se, ettei lastenpsykiatrista pitkäaikaista osastohoitoa ole enää olemassa, joten kipeät lapset asuvat lastensuojelulaitoksissa huostaanotettuina.