Emme ole onnellinen perhe - enkä käsitä sitä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on ollut tosi mielenkiintoinen ketju, koska ap:n tilanteessaon paljon samaa kuin omassani, vaikka toisaalta erojakin on paljon. Sen takia haluankin ottaa kantaa pariin asiaan. Itseasiassa tästäkin ketjusta tuli tunne että joku kertoo nyt jonkun toisen tarinaa tai sellaisen tarinaa josta tietää jotain mutta loput on omia kuvitelmia. En kyllä itse tiedä tätä"äitihullua" täältä palstalla jonka väitetään olevan ap mutta jotenkin tuntuu että ei kukaan kävisi itsestään kertomaan samalla tavalla miten ap täällä "avautuu".

Aika huvittavaa on kieltämättä ap:n mariseminen isän rahoista joita ei ole saanut käyttöönsä. Itse en ole kuuna päivänä odottanut tai olettanut, että isäni jotenkin takaisi minulle ja lapsenlapsilleni paremman elintason, vaikka aika iso eläke hänellä onkin. Minusta on aika selvää että se eläke kuuluu hänelle itselleen ja siihen, että hän järjestää ja nauttii sellaisesta elämästä mitä haluaa. Toki varmaan moni odottaisi tuollaisessa tilanteessa, että isovanhempi jotenkin muistaisi vielä omat lapset ja lapsenlapset jotenkin ainakin silloin, kun on joulu tai syntymäpäivät ja täytyy sanoa että hieman katkeruutta ja ainakin pettymystä on aiheuttanut se, että pappa ei ole muistanut edes omia lapsenlapsiaan vaikka pienikin lahja tai rahallinen avustus olisi tarpeen ja hyvä ele edes merkkipäivänä.

Minä en tiedä ap:n perheestä, mutta oma isäni meni naimisiin naisen kanssa, joka tulee toisesta maanosasta ja jos ei nyt ihan kehitysmaasta niin paljon köyhemmästä maasta kun Suomi. Tämä luonnollisesti tarkoittaa sitä, että isäni elättää hänet myös täysin. Kaikki matkat ja peruselämiset. No ei siinä mitään. Sehän tavallaan on ainoa vaihtoehto jos ollaan parisuhteessa ja toinen on rahaton, mutta kieltämättä on käynyt mielessä että kuinka paljon roolia koko suhteen alkamiseen on ollut siinä että isäni on täysin kykenevä takaamaan tuolle uudelle vaimolle elintason josta hän ei voinut kun unelmoida. En sano että ollaan yhdessä pelkästään rahan takia. Heillä ei ole isoa ikäeroa ja ovat olleen yhdessä kauan, mutta en usko että suhde olisi alkanut jos isäni olisi ollut täysin varaton.

Niinkuin sanoin se ei minua edes haittaa että, rahat palaa häneen itseensä ja vaimonsa elättämiseen mutta sitä on vaikea sulattaa että mahdollinen perintö menee tuon uuden vaimon lapsille ja lapsenlapsille ja hänen omat lapsenlapsensa eivät saa mitään. Jokainen voi sanoa tuohon oman mielipiteensä, mutta minusta se on vain väärin. Taitaa olla niin että minun lapsillani ei ole mitään mahiksia mihinkään perintöön koska varallisuus on sijoitettu sinne vaimon kotimaahan. En usko että idea siitä on tullut ainoastaan isältäni, vaan jotenkin tuntuu että pientä manipulointia ja hyväksikäyttöä on myös mukana.

Huvittavaa huudella että ei isäsi/äitisi rahat sinulle kuulu. No ei kuulukaan. Minusta ensisijaisesti rahat kuuluu henkilölle itselleen mutta sitten kun sitä aletaan jaella toisille "ei verisukulaisille" kyllä varmaan aika moni tuntisi epäoikeudenmukaisuutta jos omien isovanhempien rahat valuisi uuden vaimon lapsille ja lapsenlapsille.

Minun isälläni oli jo voimissaan ollessaan ihan tarpeeksi voidakseen hyvin ja elääkseen elämää, josta tykkää. Siitäkin olisi voinut antaa. En ole tätä itse keksinyt, vaan isäni itse aina petasi tilannetta puhumalla mulle, miten kaikki jää aikanaan minulle ja ainakin antaen ymmärtää, että jos muuten joutuisin kärsimään, hänen eläessään, niin ei sitä halua katsella. Tämä puhe oli isältäni tietenkin virhe, kun ei sille olekaan löytynyt katetta.

Ja minunkin isä elättää vaimoaan täysin. He irtaantuivat työelämästä 5-kymppisinä ja suuntasivat ulkomaille. Ei siinä mitään minusta myöskään, he eivät ikinä elelleet leveästi, ihan normisti, mutta töissä ei toki tarvinnut käydä.

Mutta isä ei enää voi nauttia rahoistaan, koska asuu hoivakodissa. Sikäli katson, että olisi olut järkevää siirtää rahaa eteenpäin.

Kamalaa jos et saa isäsi perinnöstä kunnon osaa. Eikö sinunkaan isäsi halua selvitellä asioita sinun kanssasi, niin että tietäisit missä mennään? Voiko se muka vaikuttaa, että varat ovat hottentottilassa? Maksaa toki paljon käydä asioita selvittämään siellä, mutta riippuen omaisuudesta se voi silti kannattaa.

ap

No, ehkä jotkut muut osaavat vastata tuohon enemmän mutta uskoan että yhteydenottoa ei ainakaan sieltä päin tule, jos ja kun aika jättää isästäni. Kuka nyt vapaaehtoisesti haluaisi antaa siivun toisille jos itse voi saada kaiken! Ei sinne voi tyhjän päälle itse lähteä perintöä kärkkymään. Kyllä asiat on varmaan järjestetty jo paperilla aika varmasti tiettyjen henkilöiden eduksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on ollut tosi mielenkiintoinen ketju, koska ap:n tilanteessaon paljon samaa kuin omassani, vaikka toisaalta erojakin on paljon. Sen takia haluankin ottaa kantaa pariin asiaan. Itseasiassa tästäkin ketjusta tuli tunne että joku kertoo nyt jonkun toisen tarinaa tai sellaisen tarinaa josta tietää jotain mutta loput on omia kuvitelmia. En kyllä itse tiedä tätä"äitihullua" täältä palstalla jonka väitetään olevan ap mutta jotenkin tuntuu että ei kukaan kävisi itsestään kertomaan samalla tavalla miten ap täällä "avautuu".

Aika huvittavaa on kieltämättä ap:n mariseminen isän rahoista joita ei ole saanut käyttöönsä. Itse en ole kuuna päivänä odottanut tai olettanut, että isäni jotenkin takaisi minulle ja lapsenlapsilleni paremman elintason, vaikka aika iso eläke hänellä onkin. Minusta on aika selvää että se eläke kuuluu hänelle itselleen ja siihen, että hän järjestää ja nauttii sellaisesta elämästä mitä haluaa. Toki varmaan moni odottaisi tuollaisessa tilanteessa, että isovanhempi jotenkin muistaisi vielä omat lapset ja lapsenlapset jotenkin ainakin silloin, kun on joulu tai syntymäpäivät ja täytyy sanoa että hieman katkeruutta ja ainakin pettymystä on aiheuttanut se, että pappa ei ole muistanut edes omia lapsenlapsiaan vaikka pienikin lahja tai rahallinen avustus olisi tarpeen ja hyvä ele edes merkkipäivänä.

Minä en tiedä ap:n perheestä, mutta oma isäni meni naimisiin naisen kanssa, joka tulee toisesta maanosasta ja jos ei nyt ihan kehitysmaasta niin paljon köyhemmästä maasta kun Suomi. Tämä luonnollisesti tarkoittaa sitä, että isäni elättää hänet myös täysin. Kaikki matkat ja peruselämiset. No ei siinä mitään. Sehän tavallaan on ainoa vaihtoehto jos ollaan parisuhteessa ja toinen on rahaton, mutta kieltämättä on käynyt mielessä että kuinka paljon roolia koko suhteen alkamiseen on ollut siinä että isäni on täysin kykenevä takaamaan tuolle uudelle vaimolle elintason josta hän ei voinut kun unelmoida. En sano että ollaan yhdessä pelkästään rahan takia. Heillä ei ole isoa ikäeroa ja ovat olleen yhdessä kauan, mutta en usko että suhde olisi alkanut jos isäni olisi ollut täysin varaton.

Niinkuin sanoin se ei minua edes haittaa että, rahat palaa häneen itseensä ja vaimonsa elättämiseen mutta sitä on vaikea sulattaa että mahdollinen perintö menee tuon uuden vaimon lapsille ja lapsenlapsille ja hänen omat lapsenlapsensa eivät saa mitään. Jokainen voi sanoa tuohon oman mielipiteensä, mutta minusta se on vain väärin. Taitaa olla niin että minun lapsillani ei ole mitään mahiksia mihinkään perintöön koska varallisuus on sijoitettu sinne vaimon kotimaahan. En usko että idea siitä on tullut ainoastaan isältäni, vaan jotenkin tuntuu että pientä manipulointia ja hyväksikäyttöä on myös mukana.

Huvittavaa huudella että ei isäsi/äitisi rahat sinulle kuulu. No ei kuulukaan. Minusta ensisijaisesti rahat kuuluu henkilölle itselleen mutta sitten kun sitä aletaan jaella toisille "ei verisukulaisille" kyllä varmaan aika moni tuntisi epäoikeudenmukaisuutta jos omien isovanhempien rahat valuisi uuden vaimon lapsille ja lapsenlapsille.

Minun isälläni oli jo voimissaan ollessaan ihan tarpeeksi voidakseen hyvin ja elääkseen elämää, josta tykkää. Siitäkin olisi voinut antaa. En ole tätä itse keksinyt, vaan isäni itse aina petasi tilannetta puhumalla mulle, miten kaikki jää aikanaan minulle ja ainakin antaen ymmärtää, että jos muuten joutuisin kärsimään, hänen eläessään, niin ei sitä halua katsella. Tämä puhe oli isältäni tietenkin virhe, kun ei sille olekaan löytynyt katetta.

Ja minunkin isä elättää vaimoaan täysin. He irtaantuivat työelämästä 5-kymppisinä ja suuntasivat ulkomaille. Ei siinä mitään minusta myöskään, he eivät ikinä elelleet leveästi, ihan normisti, mutta töissä ei toki tarvinnut käydä.

Mutta isä ei enää voi nauttia rahoistaan, koska asuu hoivakodissa. Sikäli katson, että olisi olut järkevää siirtää rahaa eteenpäin.

Kamalaa jos et saa isäsi perinnöstä kunnon osaa. Eikö sinunkaan isäsi halua selvitellä asioita sinun kanssasi, niin että tietäisit missä mennään? Voiko se muka vaikuttaa, että varat ovat hottentottilassa? Maksaa toki paljon käydä asioita selvittämään siellä, mutta riippuen omaisuudesta se voi silti kannattaa.

ap

No, ehkä jotkut muut osaavat vastata tuohon enemmän mutta uskoan että yhteydenottoa ei ainakaan sieltä päin tule, jos ja kun aika jättää isästäni. Kuka nyt vapaaehtoisesti haluaisi antaa siivun toisille jos itse voi saada kaiken! Ei sinne voi tyhjän päälle itse lähteä perintöä kärkkymään. Kyllä asiat on varmaan järjestetty jo paperilla aika varmasti tiettyjen henkilöiden eduksi.

Eli sinulla ei ole isääsi yhteyttä? Voi voi :( Etkö voisi olla yhteydessä sikäläiseen maistraattiin sikäläisen lakimiehen avulla, ja "ilmoittautua"? Tee se.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on ollut tosi mielenkiintoinen ketju, koska ap:n tilanteessaon paljon samaa kuin omassani, vaikka toisaalta erojakin on paljon. Sen takia haluankin ottaa kantaa pariin asiaan. Itseasiassa tästäkin ketjusta tuli tunne että joku kertoo nyt jonkun toisen tarinaa tai sellaisen tarinaa josta tietää jotain mutta loput on omia kuvitelmia. En kyllä itse tiedä tätä"äitihullua" täältä palstalla jonka väitetään olevan ap mutta jotenkin tuntuu että ei kukaan kävisi itsestään kertomaan samalla tavalla miten ap täällä "avautuu".

Aika huvittavaa on kieltämättä ap:n mariseminen isän rahoista joita ei ole saanut käyttöönsä. Itse en ole kuuna päivänä odottanut tai olettanut, että isäni jotenkin takaisi minulle ja lapsenlapsilleni paremman elintason, vaikka aika iso eläke hänellä onkin. Minusta on aika selvää että se eläke kuuluu hänelle itselleen ja siihen, että hän järjestää ja nauttii sellaisesta elämästä mitä haluaa. Toki varmaan moni odottaisi tuollaisessa tilanteessa, että isovanhempi jotenkin muistaisi vielä omat lapset ja lapsenlapset jotenkin ainakin silloin, kun on joulu tai syntymäpäivät ja täytyy sanoa että hieman katkeruutta ja ainakin pettymystä on aiheuttanut se, että pappa ei ole muistanut edes omia lapsenlapsiaan vaikka pienikin lahja tai rahallinen avustus olisi tarpeen ja hyvä ele edes merkkipäivänä.

Minä en tiedä ap:n perheestä, mutta oma isäni meni naimisiin naisen kanssa, joka tulee toisesta maanosasta ja jos ei nyt ihan kehitysmaasta niin paljon köyhemmästä maasta kun Suomi. Tämä luonnollisesti tarkoittaa sitä, että isäni elättää hänet myös täysin. Kaikki matkat ja peruselämiset. No ei siinä mitään. Sehän tavallaan on ainoa vaihtoehto jos ollaan parisuhteessa ja toinen on rahaton, mutta kieltämättä on käynyt mielessä että kuinka paljon roolia koko suhteen alkamiseen on ollut siinä että isäni on täysin kykenevä takaamaan tuolle uudelle vaimolle elintason josta hän ei voinut kun unelmoida. En sano että ollaan yhdessä pelkästään rahan takia. Heillä ei ole isoa ikäeroa ja ovat olleen yhdessä kauan, mutta en usko että suhde olisi alkanut jos isäni olisi ollut täysin varaton.

Niinkuin sanoin se ei minua edes haittaa että, rahat palaa häneen itseensä ja vaimonsa elättämiseen mutta sitä on vaikea sulattaa että mahdollinen perintö menee tuon uuden vaimon lapsille ja lapsenlapsille ja hänen omat lapsenlapsensa eivät saa mitään. Jokainen voi sanoa tuohon oman mielipiteensä, mutta minusta se on vain väärin. Taitaa olla niin että minun lapsillani ei ole mitään mahiksia mihinkään perintöön koska varallisuus on sijoitettu sinne vaimon kotimaahan. En usko että idea siitä on tullut ainoastaan isältäni, vaan jotenkin tuntuu että pientä manipulointia ja hyväksikäyttöä on myös mukana.

Huvittavaa huudella että ei isäsi/äitisi rahat sinulle kuulu. No ei kuulukaan. Minusta ensisijaisesti rahat kuuluu henkilölle itselleen mutta sitten kun sitä aletaan jaella toisille "ei verisukulaisille" kyllä varmaan aika moni tuntisi epäoikeudenmukaisuutta jos omien isovanhempien rahat valuisi uuden vaimon lapsille ja lapsenlapsille.

Minun isälläni oli jo voimissaan ollessaan ihan tarpeeksi voidakseen hyvin ja elääkseen elämää, josta tykkää. Siitäkin olisi voinut antaa. En ole tätä itse keksinyt, vaan isäni itse aina petasi tilannetta puhumalla mulle, miten kaikki jää aikanaan minulle ja ainakin antaen ymmärtää, että jos muuten joutuisin kärsimään, hänen eläessään, niin ei sitä halua katsella. Tämä puhe oli isältäni tietenkin virhe, kun ei sille olekaan löytynyt katetta.

Ja minunkin isä elättää vaimoaan täysin. He irtaantuivat työelämästä 5-kymppisinä ja suuntasivat ulkomaille. Ei siinä mitään minusta myöskään, he eivät ikinä elelleet leveästi, ihan normisti, mutta töissä ei toki tarvinnut käydä.

Mutta isä ei enää voi nauttia rahoistaan, koska asuu hoivakodissa. Sikäli katson, että olisi olut järkevää siirtää rahaa eteenpäin.

Kamalaa jos et saa isäsi perinnöstä kunnon osaa. Eikö sinunkaan isäsi halua selvitellä asioita sinun kanssasi, niin että tietäisit missä mennään? Voiko se muka vaikuttaa, että varat ovat hottentottilassa? Maksaa toki paljon käydä asioita selvittämään siellä, mutta riippuen omaisuudesta se voi silti kannattaa.

ap

No, ehkä jotkut muut osaavat vastata tuohon enemmän mutta uskoan että yhteydenottoa ei ainakaan sieltä päin tule, jos ja kun aika jättää isästäni. Kuka nyt vapaaehtoisesti haluaisi antaa siivun toisille jos itse voi saada kaiken! Ei sinne voi tyhjän päälle itse lähteä perintöä kärkkymään. Kyllä asiat on varmaan järjestetty jo paperilla aika varmasti tiettyjen henkilöiden eduksi.

Eli sinulla ei ole isääsi yhteyttä? Voi voi :( Etkö voisi olla yhteydessä sikäläiseen maistraattiin sikäläisen lakimiehen avulla, ja "ilmoittautua"? Tee se.

ap

Meillä on yhteys isäni kanssa. Ei ole koskaan ollut huonoja välejä ja juttelemme puhelimessa muutaman kerran vuodessa ja näemmekin joskus. Ei joka vuosi mutta välillä. Kyllä näistä raha-asioista on puhuttu paljonkin, varsinkin silloin kun kaikki oli uutta ja ei hävettänyt puhua joskus aika kärkkäästikin mitä hän on rahoillaan tehnyt ja ei kai vain tule hyväksikäytetyksi. Mutta ymmärrätte varmaan, että en minä voi isääni paapoa ja puuttua hänen rahaasioihinsa jatkuvasti. Olen näistä puhunut mutta en voi joka kerta kun puhumme tai tapaamme ottaa puheeksi raha ja perintöasioita. Johan se on varmaan alkanut vaikuttaakin että vain raha kiinnostaa ja ei välttämättä ole hyväksi meidän väliselle suhteelle. Sen sijaan, jotta tuollaista vaikutelmaa ei tule en enää puhu asiasta, koska kuitenkin hän on isäni ja paljon muutakin kuin vain mahdollinen raha tai perintö. Totta kai haluan puhua ja tavata häntä ja että hän näkee lapsenlapsiaan vaikka perintö olisi mennyt kankkulankaivoon.

Tämä on ihan tuttu ilmiö kaikille, jotka ovat lapsuudessaan saaneet jotakin hyvää, mutta eivät voi sitä syystä tai toisesta jatkaa enää oman perheensä kanssa. Voi olla kysymys vaikka juhlapyhien ja kesälomien viettotavoista ja tottumuksista, harrastuksista, matkoista ym. Meillä mies mököttää joka joulu ja juhannus ihan vain sen vuoksi kun en suostu viettämään niitä hänen sukunsa kanssa kuten hän ja koko hänen sukunsa ovat aina tehneet. Minusta on kiva, että katetaan pöytä koreaksi ja pukeudutaan. Ne eivät ole kuitenkaan hänelle merkityksellisiä asioita. Tuohon ei ole muuta ratkaisua kuin se, että teidän täytyy perheenä löytää yhteiset tekemiset ja harrastukset, joista nautitte. Me esimerkiksi olemme innostuneet vaelluksesta ja retkeilystä, luonnosta ja sen tarkkailusta, joita harrastimme esim. nyt juhannuksena.

Vierailija kirjoitti:

Ei meilläkään ole rahaa huikeisiin reissuihin, mutta ollaan onnnellisia. Uskon, että se johtuu siitä, että leikitään lasten kanssa ja kuunnellaan heitä, ja ollaan kiinnostuneita heidän jutuistaan. Näin meillä on paljon yhteistä huumoria ja sisäpiirijuttuja, minkä takia ihan tavalliset hetket on hauskoja ja merkityksellisiä.

No nyt unohdit askartelun ja lautapelit! Tässäkin ketjussa on niin vaahdottu askartelusta että hyvät vanhemmat aina askartelevat lasten kanssa ja pahat huonot vanhemmat eivät. Oikeasti, olisi kiva tietää kuinka monessa perheessä oikeasti askarrelleen edes joka viikko...  Mutta niinkuin tässäkin ketjussa: jokaisessa äidissä on oltava iso ripaus askartelunohjaajaa. Muuten ei olisi pitänyt edes niitä lapsia hankkia.

Ja lautapeleihin on suorastaan pakotettava vaikka lasta ei kiinnosta. Kaikki ongelmat poistuu ja hauskaa ja tekemistä riittää kunhan vain kuunnellaan toisia, käydään metsässä samoilemassa ja puistoissa min. 2x päivä 2h kerrallaan niin että ne puistot oksettaa, ja ne lautapelit ja askartelu....

Kyllä sillä rahalla on aika paljonkin merkitystä perheen onnellisuuteen. Hieman lässyttelyn maku jää kyllä joistain vastauksista. On ihan selvää että esim. vanhemmille lapsille ei hauska lomatekeminen ole mikään puistoissa käyminen tai kylmillä levärannoilla uiminen vanhempien kanssa. Ulkomaanmatkoja ne olla pitää. Kyllä lapset näitä vertailevatkin ärsyttävän paljon vaikka vanhemmat eivät voivottelisi tai tekisi siitä isoa numeroa. Pitkistä mökkilomista isommat lapset ei sen sijaan välitä.

Lapset nyt on monesti perustyytymättömiä arkeen ja yritetään että aikuinen keksisi tekemisen. Tätä joutuu vaan sietämään. Kyllä se loppuu aikanaan kun niistä tulee teinejä.

Minä ole myös kokenut ulkomaan ja kotimaan matkoja lapsena, käynyt laskettelemassa, harrastanut monta kertaa viikossa, mutta ei mulla itsellä ollut koskaan omaa rahaa käytössä niin paljon, että olis voinut käydä ostelemassa vaatteita kaupoista. Muillakin lapsilla oli samat rytkyt päällä ja rahaa käytettiin ihan eri asioihin kuin nykyään. Harrastusmaksut oli mitättömät, ja valmentajat teki töitä lähes ilmaiseksi. Lasketteleminen oli halpaa, ja kotimaan matkailu noin ylipäätänsä. Kotona säästettiin kaikesta ja elettiin pihisti jotta päästiin noihin reissuihin, vaikka mieluummin olisin kulkenut kauniimmissa vaatteissa.

Olen ihan samoin kokenut tunnontuskia näistä asioista, mutta nyt kun ovat jo isoja, tajuan, että niillä on ollut hyvä ja ehkä parempikin lapsuus. Olen ollut enemmän ehkä läsnä kuin omat vanhemmat. Ilmapiiri on ollut kotona hyvä. Ei riidellä juuri koskaan. Kyllä hyvä ilmapiiri kotona korvaa kaiken maailman reissut. 

Taitaa olla olettamus, että joka paikassa - toisissa perheissä- tehdään jotain laadukasta ja kivaa koko ajan. Jossain oli juttu, että lasten mielestä mukavinta on joutilaisuus, jäätelöhetki, aikuisten aito aika lapselle. Kun siis oli kysytty oikeasti lapsen omaa mielipidettä siitä mikä lomalla on kivaa.  Yksinkertaisia asioita. Kotona kiireettä oleminen. Aikuiset ne tekee elämästä itselleen ja lapsilleen vaikean kaikenmaailman 'pakollisilla' mikäliehilavitkutinmaailmaanmatkoilla. 

Tää on provo

Samaa mieltä t. nro 79. Tässä on nyt tarkoitus herätellä jotain keskustelua vanhemmista jotka kehtaavat vielä olla ehkä ei niin iloisia kun on rahaongelmia ja kesälomalla ohjelmana pelkkää puistoilua. Röyhkeetähän se on että jotain muutakin odottaisi? Eihän ne lapset ikinä muuta kaipaa? No siihen vaan vastaan että iällä on aika paljon merkitystä siinä mikä on mielekästä lomailua lapselle ja mikäe ei.  Ai niin, ja tarkoitus oli myös jostain syystä ilkkua siitä että joku muka odottaisi vanhempien kattavan mukavan elämän itselleen ja omille lapsilleen. En usko että ap:n mielipiteet ja ap:n kokemukset ovat todellisia. Varsinaisia satutätiä taas liikkeellä. Sen sijaan kaikki mitä minä nro 79 kirjoitin on täyttä totta.

Psykologi Bent Hougaardin käsite curling-vanhemmuus tuli kuin taivaanmannana monille neuvottomille kasvattajille, jotka tasapainoilevat koulun sääntöjen ja vanhempien mielipiteiden välillä. Curling-vanhemmuus tarkoittaa sitä, että vanhemmat tasoittavat lapsien tien kehdosta kouluun, ja ryhtyvät näiden laupeiksi kotisamarialaisiksi, palkatta. Koti on viihdytyskeskus, jossa määrää alle kouluikäinen. Lasten elämä on kuin sileää curling-rataa, elo suojaisa kuin munankeltuaisella. Hougaardin mukaan curling-lapsista kasvaa röyhkeitä aikuisia, jotka eivät kestä vastoinkäymisiä.

”Ope, hei, voit sä väistää, kun mä en näe taululle”, sanoo eturivin tyttö nyreästi. Jos kirjoitan taululle, en voi samalla väistellä lapsen tieltä. Opettajana en voi huutaa tytölle, että kai minulla on oikeus käyttää taulua. Samankaltaiseen tilanteeseen joutui lastenpsykologi Bent Hougaard. Hän näki noin viisi vuotiaan pojan heittävän hiekkaa hiekkalaatikolla, ja pyysi tätä lopettamaan. ”Paska vanha setä, et sä mua määrää”, poika huusi. Bent Hougaard laski mielessään viiteen, ja alkoi pohtia ongelmaa. Syntyi käsite curling-vanhemmuus, joka Hougaardin mukaan on keskiluokan ongelma. Lapsille ei aseteta rajoja, ja he saavat tehdä valintoja aivan itse. Aivan liian varhain. Vanhempien syyllisyys aikapulasta ajaa heitä ahdinkoon.

Minä ensin -asenne alkaa Hougaardin mukaan hiekkalaatikolla. Bent Hougaard syntyi 1940-luvulla, ja kuuluu ikäpolveen, jolle vitsa vinkui rehtorinkansliassa. Hougaard ihannoi sitä, että lapsi ja opettaja tiesivät molemmat paikkansa. Opettavaa aikuista oli toteltava. 1970-luvun lapsena muistan taas oppineeni tarhassa, että kaikkien kanssa tulee leikkiä. Opin pelkäämään ydinvoimaa ja askartelin DDR:stä tuotettujen lastenohjelmien malliin.

Curling-lapsista kasvaa röyhkeitä aikuisia, jotka eivät kestä vastoinkäymisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ne lapset ovat yleensä onnettomia ja tyytymättömiä elämäänsä, jos vanhemmatkin ovat. Asenteet ja suhautuminen elämään opitaan vanhemmilta. Jos olet koko ajan allapäin ja ryvet itsesäälissä, koska et ole niin varakas kuin mitä toivoisit olevasi, totta kai lapsetkin sen huomaavat. Keskity niihin asioihin teidän elämässä, jotka ovat hyvällä mallilla. Mitä ihmettä saat negatiivisuudesta ja märehtimisestä, muuta kuin entistä pahemman mielen ja lisää ongelmia?

Jos sinusta ei ole olemaan positiivinen lastesi edessä, etkä halua edes leikkiä tai askarrella heidän kanssaan, miksi ihmeessä olet ylipäätään hankkinut lapsia? Onni syntyy pienistä asioista. Jos sinä äitinä arvostat kesähuvilaa, ratsastusta ja luksuslomia niitä arjen tärkeitä pieniä yhdessäolon hetkiä enemmän, niin eiköhän se ole päivänselvää että lapsesikin alkavat kaivata juuri niitä.

Miksi ryvet menneessä ja katkeruudessa? Oletko koskaan miettinyt, miten paljon mukavempaa elämä olisi, jos voivottelun sijaan yrittäisit löytää elämästä pieniä positiivisia asioita? Miksi sulle on niin tärkeää, että lapset saavat kokea sen saman minkä sinä omassa lapsuudessasi? Kasvoiko susta muka onnellinen niiden kokemuksien myötä? Ulkopuolisen korvaan ei kyllä siltä kuulosta.

Oletko vihainen itsellesi, ettet ole päässyt sellaiseen asemaan, joka mahdollistaisi hyvän palkan ja sen tuomat edut? Kannattaa oikeasti pysähtyä miettimään ja kyseenalaistamaan, mistä nää sun ajatusmallit kumpuaa, ja mikä estää sua olemasta tyytyväinen elämään juuri sellaisena kuin se nyt on.

Lapset osaavat kyllä vanhemmiten arvostaa omaa lapsuuttaan, vaikka siitä olisikin puuttunut kalliit lomamatkat, harrastukset ym. joihin varakkaammilla on varaa. Mutta se edellyttää sitä, että sinä olet onnellinen sekä myös näytät sen heille, ja näytät, että sinä haluat viettää aikaa heidän kanssaan ja he ovat sinulle tärkeitä. Vai haluatko tartuttaa sen oman negatiivisuutesi myös lapsiisi, jolloin heistä kasvaa yhtä onnettomia kuin sinusta?

Jos teillä on koti, ruokaa, rakkautta ja olette terveitä, elämässänne on kaikki ihan oikeasti todella hyvin. Ei ne lapset sua vihaa, vaikka teillä ei ole tarjota keskivertoa parempaa.

Luulenpa, että olisin kokonaan syrjäytynyt ilman niitä.

ap

Tai sitten et. Olisit lapsuudessasi oppinut, että jos jotain haluaa, sitä varten pitää tienata rahaa. Mutta voin lohduttaa, että et ole ainoa ongelmasi kanssa. Tunnen perheen, jolla toisella vanhemmalla on ollut vauras lapsuus. Kaiken sai, mitä ikinä keksi haluta. Sinä olet kuitenkin fiksumpi kuin tämä perhe, joka on nyt korviaan myöten veloissa, koska kustantavat lapsilleen kaikkea mahdollista joustoluotoilla, pikavipeillä ja osamaksuilla. 

Kummallinen oletus. Miksei sitten kaikista syrjäytyneiden lapsista tule itsensä elättäviä?

ap

Varakkaan ja syrjäytyneen välille mahtuu 90% suomalaisista. Tässä ei varmaan ajateltu, että vanhempasi olisivat olleet syrjäytyneitä vaan että et olisi saanut lapsuudessasi kaikkea sitä, mitä sait. Suurin osa suomalaisista ei syrjäydy sen vuoksi, että lapsuudenkodissa ei ollut veneilyä, ratsastusta, ulkomaanmatkoja jne. Muutenhan yli 90% suomalaisista olisi syrjäytyneitä. 

Hyvin monissa varakkaissakin perheissä pyritään siihen, että lapsi ei saa kaikkea haluamaansa. Ihan juuri siksi, että lapsi pärjäisi aikuisena omilla tuloillaan. Oppisi säästämään, jos jotain vähän  kalliimpaa haluaa. Ja kouluttautumaan ammattiin, jolla itselleen mieluisan elintason voisi saavuttaa. Eikä odottamaan, että vielä nelikymppisenäkin äiti ja isä rahoittaisi elämää. 

Varakkaassakin perheessä voi henkiset olot olla sellaiset, että syrjäytyy.

ap

Näin on. Ja silloin ei veneilyt, ratsastukset ja matkustelut auta yhtään mitään.

Tein-ikäinen poikani tuli tänään iloiseksi, kun paistoin räiskäleitä jälkiruuaksi. Viime aikoina hän on iloinnut myös uusista pelilatauksista, sipsipussista ja omasta ajasta pellolla tehdyn työn jälkeen. Sekä ammattikouluun pääsystä.

Minä odotan kesälomaa ja yhteistä matkaa festareille sekä sukumökin kauppoja ynnä remonttia.

Että sellaisesta ns. tavallinen ihminen saa kiksinsä.

Vierailija kirjoitti:

Lapset eivät tarvitse hienoja matkoja ollakseen onnellisia. Aivan muut asiat tekevät ihmisestä onnellisen.

Tämä!! Tämä on kaikki, mitä ap:n tarvitsee sisäistää.

Toki matkustaakin kannattaa. Lapselle hieno matka voi olla jo se, että oman auton sijasta ajellaan linja-autolla naapuripitäjään jätskille ja uimaan. Täysin uusi ja erilainen kokemus verrattuna tuttuun vakirantaan ja lähikaupan tuuttiin.

Vierailija kirjoitti:

Psykologi Bent Hougaardin käsite curling-vanhemmuus tuli kuin taivaanmannana monille neuvottomille kasvattajille, jotka tasapainoilevat koulun sääntöjen ja vanhempien mielipiteiden välillä. Curling-vanhemmuus tarkoittaa sitä, että vanhemmat tasoittavat lapsien tien kehdosta kouluun, ja ryhtyvät näiden laupeiksi kotisamarialaisiksi, palkatta. Koti on viihdytyskeskus, jossa määrää alle kouluikäinen. Lasten elämä on kuin sileää curling-rataa, elo suojaisa kuin munankeltuaisella. Hougaardin mukaan curling-lapsista kasvaa röyhkeitä aikuisia, jotka eivät kestä vastoinkäymisiä.

”Ope, hei, voit sä väistää, kun mä en näe taululle”, sanoo eturivin tyttö nyreästi. Jos kirjoitan taululle, en voi samalla väistellä lapsen tieltä. Opettajana en voi huutaa tytölle, että kai minulla on oikeus käyttää taulua. Samankaltaiseen tilanteeseen joutui lastenpsykologi Bent Hougaard. Hän näki noin viisi vuotiaan pojan heittävän hiekkaa hiekkalaatikolla, ja pyysi tätä lopettamaan. ”Paska vanha setä, et sä mua määrää”, poika huusi. Bent Hougaard laski mielessään viiteen, ja alkoi pohtia ongelmaa. Syntyi käsite curling-vanhemmuus, joka Hougaardin mukaan on keskiluokan ongelma. Lapsille ei aseteta rajoja, ja he saavat tehdä valintoja aivan itse. Aivan liian varhain. Vanhempien syyllisyys aikapulasta ajaa heitä ahdinkoon.

Minä ensin -asenne alkaa Hougaardin mukaan hiekkalaatikolla. Bent Hougaard syntyi 1940-luvulla, ja kuuluu ikäpolveen, jolle vitsa vinkui rehtorinkansliassa. Hougaard ihannoi sitä, että lapsi ja opettaja tiesivät molemmat paikkansa. Opettavaa aikuista oli toteltava. 1970-luvun lapsena muistan taas oppineeni tarhassa, että kaikkien kanssa tulee leikkiä. Opin pelkäämään ydinvoimaa ja askartelin DDR:stä tuotettujen lastenohjelmien malliin.

Curling-lapsista kasvaa röyhkeitä aikuisia, jotka eivät kestä vastoinkäymisiä.

Tyypillistä tuontihysteriaa, jolle ei löydy vastinetta oloissamme.

Vain n. 70-vuotias kiukkusetä, joka mielestään on kasvatuksen asiantuntija toivottaessaan lapset kotihoitoon ja piestäviksi, on universaali ilmiö. Niitä sikiää meilläkin epävarmoina aikoina. Samat äijät kyttäävät ja määrittelevät nuoria naisia.

Tottakai lapselle voi tiuskia ja kiljua että keksi ite tekemistä. Miksi ei voisi? Ja sen oman äijän voi pyytää menemään töihin tienaamaan rahaa jos tuntuu siltä että pitää omaa henkistä hyvinvointia pedata jollain maksullisella tekemisellä. Mä voin viettää ihan hyvin koko päivän riippukeinussa ja huudan pennuille että keksikää ite tekemistä jos on tylsää. Ei tunnu pahalta toisten puolesta, yhtään. 

En mäkään pysty lapsilleni tarjoamaan ulkoisesti samaa mitä sain hieman keskiluokkaista paremmassa kodissa 1980 luvulla. Hyvin harva enää pystyy. Sen sijaan minä sain hyvää kasvatusta ja minusta kasvoi aikuinen joka ottaa vastuun tunteistaan ja onnellisuudestaan. Minä en ole somessa uikuttava isokokoinen lapsi. 

Vierailija kirjoitti:

Psykologi Bent Hougaardin käsite curling-vanhemmuus tuli kuin taivaanmannana monille neuvottomille kasvattajille, jotka tasapainoilevat koulun sääntöjen ja vanhempien mielipiteiden välillä. Curling-vanhemmuus tarkoittaa sitä, että vanhemmat tasoittavat lapsien tien kehdosta kouluun, ja ryhtyvät näiden laupeiksi kotisamarialaisiksi, palkatta. Koti on viihdytyskeskus, jossa määrää alle kouluikäinen. Lasten elämä on kuin sileää curling-rataa, elo suojaisa kuin munankeltuaisella. Hougaardin mukaan curling-lapsista kasvaa röyhkeitä aikuisia, jotka eivät kestä vastoinkäymisiä.

”Ope, hei, voit sä väistää, kun mä en näe taululle”, sanoo eturivin tyttö nyreästi. Jos kirjoitan taululle, en voi samalla väistellä lapsen tieltä. Opettajana en voi huutaa tytölle, että kai minulla on oikeus käyttää taulua. Samankaltaiseen tilanteeseen joutui lastenpsykologi Bent Hougaard. Hän näki noin viisi vuotiaan pojan heittävän hiekkaa hiekkalaatikolla, ja pyysi tätä lopettamaan. ”Paska vanha setä, et sä mua määrää”, poika huusi. Bent Hougaard laski mielessään viiteen, ja alkoi pohtia ongelmaa. Syntyi käsite curling-vanhemmuus, joka Hougaardin mukaan on keskiluokan ongelma. Lapsille ei aseteta rajoja, ja he saavat tehdä valintoja aivan itse. Aivan liian varhain. Vanhempien syyllisyys aikapulasta ajaa heitä ahdinkoon.

Minä ensin -asenne alkaa Hougaardin mukaan hiekkalaatikolla. Bent Hougaard syntyi 1940-luvulla, ja kuuluu ikäpolveen, jolle vitsa vinkui rehtorinkansliassa. Hougaard ihannoi sitä, että lapsi ja opettaja tiesivät molemmat paikkansa. Opettavaa aikuista oli toteltava. 1970-luvun lapsena muistan taas oppineeni tarhassa, että kaikkien kanssa tulee leikkiä. Opin pelkäämään ydinvoimaa ja askartelin DDR:stä tuotettujen lastenohjelmien malliin.

Curling-lapsista kasvaa röyhkeitä aikuisia, jotka eivät kestä vastoinkäymisiä.

Curling vanhemmuus, vanha käsite. Joskus muuten sisarusparvesta voi joku lapsi näyttäytyä sellaisena että on ollut curling vanhemmuuden tuotos ja toinen ei vaikka ovat samalla tavalla käsiteltyjä ja kasvatettuja. Röyhkeydessä, uhmassa, aggressiivisessa käytöksessä voi olla kyse paljon muustakin kun curling vanhemmuudesta. Edellämainitut luonteenpiirteet esiintyvät esim. ADHD lapsilla. Silloin on kyllä nähtävissä muutakin.

Ei äidin tarvitse leipoa, leikkiä ja askarrella. Hyväksy että äitiyttä on erilaista. Omasi on yhtä hyvä kun muiden. Lapselle riittää kun olet läsnä, yhtälailla voi nauttia yhdessä piirrettyjen katsomisesta kun siitä askartelusta.

Se oikea kivi kengässä taitaa ap:n tapauksessa olla paha äitipuoli.

On totta, että jos perii omaisuutta, niin on hiukan moraalitonta mällätä se niin, ettei mitään jää seuraaville sukupolville. Vaikkakin laillista. Vähän niin kuin ilmastonmuutoskeskustelussa se, että meidän pitää huolehtia maapallosta, jotta se säilyisi yhtä hyvänä meidän lapsenlapsillekin.

Tosin mällääminenhän ei ole ongelma jos ap:n isä on vain pihi. Perinnönjaossa jää jaettavaa, ainakin lakiosan verran, ap:llekin.

Lapset eivät tarvitse mitään megaelämyksiä. Jos marisevat, niin sano vaan, että turpa kiinni ja katsokaa kehitysmaan lapsia.

No sinulla on kolme vaihtoehtoa joita yhtä olet jo kokeillut:

1) päätä että perhe-elämäsi on pilalla koska isäsi ei lapannut sinulle rahaa kuten odotit etkä voi elää juuri niin miten suunnittelit. Lapset muistavat lapsuudestaan katkeran ja tyytymättömän äidin jolle se mitä rahalla saa oli kovin tärkeää.

Miten meni noin niin kuin omasta mielestä? Löytyikö onni näin? Heltyikö isi kun huomasi että sulla on pahamieli?

2) totea että elämä ei ole mennyt ihan niin kuin luulit, mutta perusasiat ovat kunnossa: kaikki ovat suht terveitä, pään päällä on katto, pöydässä ruokaa ja niskassa vaatetta. Lähde miettimään, miten saisit elämästä hauskemman ja mielekkäämmän näistä lähtökohdista. Lakkaa ajattelemasta isiä ja isin rahoja ja sitä mitä sinulla ja lapsillasi ei ole ja ala miettimään mitä _sinä_ ja miehesi voisitte lapsillenne antaa. Opettele ihan tietoisesti hyväksymään elämäntilanteesi ja olemaan kiitollinen siitä mitä sinulla jo on. Lakkaa ajattelemasta että sinun lapsuutesi oli jotenkin parempi kuin omien lastesi lapsuus koska rahaa oli enemmän. Tuliko sinusta muka onnellinen, tyytyväinen ja tasapainoinen niillä eväillä? Eip. Joten teistä kaikista voi tulla onnellisempia muilla keinoilla.

3)totea että elämäsi on pilalla etkä voi mitenkään tulla onnelliseksi nykyisellä tulotasolla. Lakkaa odottamasta vuosia ja vuosikymmeniä että isäsi heltyy ja tee asialle jotain itse. Hanki lisäkoulutusta. Vaihda parempaan duuniin. Perusta yritys. Menestys on tietty sittenkin epävarmaa ja lisäksi tulotason parantamiseen käyttämäsi aika ja energia on lapsilta pois, mutta ehkä se kannattaa jos et mitenkään muuten voi olla onnellinen?