Pohdin, mikä ajanjakso tähänastisesta elämässäni on ollut onnellisin

Onnellisinta aikaa on nyt. Ei ole mitään hirveää menossa. Tilapäinen onnellisuus varsinkin huipussa, tänään ei mitään ohjelmaa, senkun nautiskelen vaan.

Monta hyvää vaihetta ollut. Alla vähän fiiliksiä.

1. Alakouluikä. Kavereita oli paljon, niitä näki oikeastaan joka päivä ja tehtiin ja koettiin vaikka mitä. Vuosi tuntui pitkältä ajalta. En ollut pahemmin kiusattu vielä. Joku joskus aukoi päätään mutta semmoiset sai kuitattua melko helposti.

2. Mopoikä. Menemisen vapaus, kotiintuloaikoja höllätty, muita kavereita joilla oli mopot. Ruuvattiin mopoja, ajettiin niillä, pelattiin tietsikalla tai nintendolla, ikinä ei ollut tylsää. Tytötkin kiinnosteli kovasti vaikka toisaalta olin toivottoman ujo niissä asioissa. Rankka koulukiusaus oli perseestä, raukat hyökkäsi aina porukalla päälle. Yksin ei kukaan uskaltanut mitään.

3. Lukion jälkeen, vapauden tunne mutta toisaalta epävarmuus mihin suuntaan kannattaisi lähteä (opiskelut jne.) Edelleen toivottoman ujo lähestymään naisia. Kaverit ympäriltä lähtee eri suuntiin, on kännykät mutta somea ei vielä.

4. Ammattiin valmistuminen ja uusi työpaikka. Rahatilanne paranee huikeasti, työt maistuu, kunto ja kroppa paremmassa kunnossa kuin koskaan aiemmin. Naisia sentään uskaltaa lähestyä, mutta kiinnostusta ei tunnu löytyvän vastapuolelta.

5. Nyt. On avovaimo, talo, työpaikka, ei lapsia. Kroppa ei enää ole "tikissä", laiskuus vienyt erävoiton. Kavereita näkee harvoin, mikä on harmi. Mutta en vaihtaisi mitään pois.

Vaikea sanoa, mikä on ollut onnellisinta aikaa. Jokaisessa on ollut hyviä ja huonoja puolia. Toivottavasti sitä hyvää tulee jatkossakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onnellisuuden eteen on nähtävä vaivaa, lähtökohtana ei kannata pitää.  Ilman stressiä voi olla onnellinen, vaikka kuinka joku hopottaisi, että menopäällä ja ihmisiä tapaamaan.

Saisiko saman suomeksi, kiitos?

Sulla on kyllä ihan parhaat kommentit.

Ihmiset ovat vain samaa mieltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taaksepäin katsoen olen elänyt varsin hyvää elämää, toki siellä on muutama ruttukin ollut. Olen nähnyt ja kokenut paljon sellaista, mitä useimmat ihmiset eivät koskaan pääse kokemaan. Muistoja on vaikka muille jakaa.

Nyt olen 56-v. ja todella tyytyväinen elämääni.

Lapset ovat jo pitkään olleet omillaan ja heillä on kivat kumppanit. Itsellä pitkä ja onnellinen avioliitto, taloudellinen tilanne mahdollistaa kaikkien haaveiden toteuttamisen ja mieskin juuri vähensi reippaasti työelämään osallistumista, joten nyt on aikaa tehdä vaikka mitä hauskaa yhdessä.

Juuri nyt elän onnellista aikaa, mutta olen elänyt sitä suurimman osan elämästäni enkä voi tietää elänkö tulevaisuudessa kenties vieläkin onnellisempana?

Lässyn lässyn....

No sulla ei taida mennä hyvin etkä ilmeisesti ole onnellinen? Tee elämällesi jotain, jotta pääset irti moisesta katkeruudesta ja kateudesta.

Olen nyt 58. Parhaat vuodet n 20-30, kun opiskelin, olin rakastunut, reissasin ja nautin elämisen keveydestä lapsuudenkodista irtauduttuani. Myös 90-luku oli hyvää aikaa: pienet lapset, oma rivitalokoti, kiva työ.

Hyvää on ollut tuonkin jälkee enemmän kuin huonoa mutta noissa 20-40 vuosissa elämä oli täyttä ja hyvää, paljon unelmia toteutettavaksi.

Elämä on yhä hyvää, mutta on tässä iässä kuitenkin vaan pakko oppia luopumaan. Surullista, että elämää on enemmän takana kuin edessä. Olen kuitenkin perustemperamentiltani onnellinen ja tyytyväinen.