Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Pohdin, mikä ajanjakso tähänastisesta elämässäni on ollut onnellisin
25.06.2017 |
Lapsuus ei ollut hurrattava. Nykyisin tuntuu, että on monta taakkaa kannettavana. Onnellisin jakso elämää osuu vuosien 1990-2000 välille. Silloin mm. menin naimisiin ja sain ensimmäiset lapset. Olen nyt päälle 50 ja välillä tuntuu hyvin raskaalta, miksi minulle on annettu niin paljon kannettavaa koko elämän ajaksi. Milloin helpottaisi?
Oletko koskaan pohtinut, milloin oli/on elämäsi onnellisin ajanjakso? Vai onko ollut aina melkoisen onnellista? Miten ihmeessä helpottaisi?
Kommentit (25)
Lapsuus ylivoimaisesti onnellisinta aikaa. Lapsuuden kesät olivat hienoa aikaa, muutenkin lapsuus oli hienoa aikaa. Mitään sellaista ei saa enää koskaan takaisin. Kohta tulee 50v täyteen. Aikuisena elämä on hankalaa, huomaan olevani lapsille nykyisin kateellinen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yläkouluissa ainakin oli ihan kauheaa. Olin vailla ihmisarvoa, koulukiusattu. Kuvaan ei auttanut mitenkään. Onni tuli ehkä päälle parikymppisenä ortautumisena.
Elämä on aina mennyt parempaan suuntaan ja olen nyt 46.
Vierailija kirjoitti:
Yläkouluissa ainakin oli ihan kauheaa. Olin vailla ihmisarvoa, koulukiusattu. Kuvaan ei auttanut mitenkään. Onni tuli ehkä päälle parikymppisenä ortautumisena.
Tuosta ei saanut mitään selvää.
Taaksepäin katsoen olen elänyt varsin hyvää elämää, toki siellä on muutama ruttukin ollut. Olen nähnyt ja kokenut paljon sellaista, mitä useimmat ihmiset eivät koskaan pääse kokemaan. Muistoja on vaikka muille jakaa.
Nyt olen 56-v. ja todella tyytyväinen elämääni.
Lapset ovat jo pitkään olleet omillaan ja heillä on kivat kumppanit. Itsellä pitkä ja onnellinen avioliitto, taloudellinen tilanne mahdollistaa kaikkien haaveiden toteuttamisen ja mieskin juuri vähensi reippaasti työelämään osallistumista, joten nyt on aikaa tehdä vaikka mitä hauskaa yhdessä.
Juuri nyt elän onnellista aikaa, mutta olen elänyt sitä suurimman osan elämästäni enkä voi tietää elänkö tulevaisuudessa kenties vieläkin onnellisempana?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yläkouluissa ainakin oli ihan kauheaa. Olin vailla ihmisarvoa, koulukiusattu. Kuvaan* ei auttanut mitenkään. Onni tuli ehkä päälle parikymppisenä ortautumisena**.
Tuosta ei saanut mitään selvää.
Harmi, luulen, että joku sai, vaikka pari kirjoitusvirhettä tulikin. Kukaan* irtautumisena**
Parempaa kohti täälläkin. Lapsuudessa eikä nuoruudessa ollut kehumista. T:48v
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyään minua ahdistaa parikymppinen nuoreni. Hän käyttää liikaa alkoholia. Käy töissä. Majailee meillä kotona täydellä palvelulla. Ei puhu juuri asioistaan. On masentunut. Eipä näistä oikein kellekään voi puhua, monet varmaan luulee, että minulla/meillä menee ihan hyvin. Olen aika väsynyt. Jotkut yötkin menee asian kanssa nuorta auttaen ja tukien.
En uskonut, että tällaista olisi. Voi jatkua pitkäänkin. Olisi meillä muutakin perhettä, mutta tähän nuoreen on kaikki kulminoituukin jo vuosia.
Miten voisin olla onnellinen, kuten joskus 15 vuotta sitten?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yläkouluissa ainakin oli ihan kauheaa. Olin vailla ihmisarvoa, koulukiusattu. Kuvaan ei auttanut mitenkään. Onni tuli ehkä päälle parikymppisenä ortautumisena.
Tuosta ei saanut mitään selvää.
Rakastan tuota sinun empatiakykyäsi. Sinulla olisi aineksia terapiatyöhön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ennen kouluikää olin onnellisin. Koulu oli mitä oli, ala-aste vielä ok, yläasteella mulkkuja luokkakavereita ja lukiossakin silkkaa vittuilua. En tajua miksi minun varhaisnuoruudessani oli noita paskiaisia niin paljon. No sitten vähän helpotti kun pääsi muuttamaan omilleen ja toiselle paikkakunnalle opiskelemaan. Opiskeluaika oli ihan ok, mutta opiskelin ehkä väärää alaa. Työura onkin sitten ollut 15 vuotta tervanjuontia, en tiedä kauanko tuotakaan jaksaa.
Perhe on tullut hankittua siinä sivussa, mistä on kyllä monia hienoja asioita saanut, mutta myös paljon huolta ja kiirettä sekä väsymystä. Jonkinlainen nollasummapeli sekin.
Vierailija kirjoitti:
Taaksepäin katsoen olen elänyt varsin hyvää elämää, toki siellä on muutama ruttukin ollut. Olen nähnyt ja kokenut paljon sellaista, mitä useimmat ihmiset eivät koskaan pääse kokemaan. Muistoja on vaikka muille jakaa.
Nyt olen 56-v. ja todella tyytyväinen elämääni.
Lapset ovat jo pitkään olleet omillaan ja heillä on kivat kumppanit. Itsellä pitkä ja onnellinen avioliitto, taloudellinen tilanne mahdollistaa kaikkien haaveiden toteuttamisen ja mieskin juuri vähensi reippaasti työelämään osallistumista, joten nyt on aikaa tehdä vaikka mitä hauskaa yhdessä.Juuri nyt elän onnellista aikaa, mutta olen elänyt sitä suurimman osan elämästäni enkä voi tietää elänkö tulevaisuudessa kenties vieläkin onnellisempana?
Lässyn lässyn....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nykyään minua ahdistaa parikymppinen nuoreni. Hän käyttää liikaa alkoholia. Käy töissä. Majailee meillä kotona täydellä palvelulla. Ei puhu juuri asioistaan. On masentunut. Eipä näistä oikein kellekään voi puhua, monet varmaan luulee, että minulla/meillä menee ihan hyvin. Olen aika väsynyt. Jotkut yötkin menee asian kanssa nuorta auttaen ja tukien.
En uskonut, että tällaista olisi. Voi jatkua pitkäänkin. Olisi meillä muutakin perhettä, mutta tähän nuoreen on kaikki kulminoituukin jo vuosia.
Miten voisin olla onnellinen, kuten joskus 15 vuotta sitten?
Tuo töissä käyminen varmaan on kyllä aika masentavaa.
Minun onnellisinta aikaa on ollut lapsuus (ala-asteikä), lukioaika sekä yliopiston aikana koetut vaihtovuodet maailman toisella puolen. Omassa yliopistossani tunsin ulkopuolisuutta, mutta vaihdossa ollessani tunsin olevani elossa ja vihdoin oma itseni.
Ikävimpiä aikoja on ollut yläaste sekä yliopistosta valmistumisen jälkeen koittanut aika työelämässä ja työttömänä eli nykyhetki :D
Ehkä kaikkein parasta aikaa on ollut piiiitkiltä tuntuneet kesälomat peruskoulun aikana. Se ilo, huolettomuus, vapaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ei ole lapsia eikä puolisoa. Elämäni ihaninta aikaa on ollut kaikki pitkät ulkomaan lomareissut. Harmi, että kehnon taloudellisen tilanteeni vuoksi pääsen nykyisin matkoille enää vain harvoin. Enkä taida päästä koskaan muuttamaankaan johonkin lämpimään maahan, mistä vielä parikymppisenä haaveilin. Ulkomaanmatkojen lisäksi onnellisinta aikaa on ollut Lapin vaellukset, muu luonnossa vietetty aika sekä ne vuodet, kun rakas kissani ja koirani olivat vielä elossa.
Parasta aikaa oli kun lapseni oli pieni.
Toinen paras aika oli ihan opintojen alkuvuodet, uudet ihmiset ja matkustelu.
Olen nyt 50 ja eronnut. Lapsi on teini ja omissa oloissaan. Ex mies alkoholisoitui. Töissä on huono pomo ja työtehtävät junnaavat paikoillaan. Miesystävä on masentunut.
Onnellisuuden eteen on nähtävä vaivaa, lähtökohtana ei kannata pitää. Ilman stressiä voi olla onnellinen, vaikka kuinka joku hopottaisi, että menopäällä ja ihmisiä tapaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Onnellisuuden eteen on nähtävä vaivaa, lähtökohtana ei kannata pitää. Ilman stressiä voi olla onnellinen, vaikka kuinka joku hopottaisi, että menopäällä ja ihmisiä tapaamaan.
Saisiko saman suomeksi, kiitos?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onnellisuuden eteen on nähtävä vaivaa, lähtökohtana ei kannata pitää. Ilman stressiä voi olla onnellinen, vaikka kuinka joku hopottaisi, että menopäällä ja ihmisiä tapaamaan.
Saisiko saman suomeksi, kiitos?
Sulla on kyllä ihan parhaat kommentit.
1-5=7
8-11=8
12-19=6,5
20-29=8,5
29-37=6,5
37-40=8
Eli 20-29 ajanjakso on ollut onnellisin, jonka jälkeen tuli masennuskausi 10 vuotta. Nyt 40 v menee taas ihan hyvin. Lapsuus ja teini-ikä oli kurjaa.
Alue: Aihe vapaa
Uskoisin että joskus yläkoululaisena, sai toisaalta olla lapsuuden tietämätön aikuisen elämän murheista mutta melkoisella vapaudella tuli kesälomia juhlittua. Lämpimät muistot jääneet, paljon paremmat kuin jostain pikkulapsiarjesta vaikka lapsiani rakastankin.