Ysiluokalta päässeen teinin kännit -sopiva rangaistus?
Hain aamuyöllä 15-vuotiaan kotiin, kun kaverit soittivat että on ihan örvelöhumalassa. Oli siis lupa olla kavereitten kanssa mökillä, ja viimeksi illalla kun soitin, vannoi puhelimessa että ei ole mitään kännijuttuja menossa, vaan limsaa ainoastaan juo. Toisinpa kävi.
On saanut nyt kesällä olla kavereilla yökylässä ja kotiintuloajatkin on olleet todella joustavat, lähinnä vain ilmoituksen varassa.
Ajattelin rangaistukseksi viikon totaalikotiarestia, siis ettei saa poistua kotoa minnekään ja sen jälkeen loppukesä kotiintuloaika klo 23 -ei joustoa eikä yökyläilyjä. Onko liian lepsu rangaistus? Miten itse toimisitte?
Tiedäb että tuossa iässä alkoholikokeiluja on, mutta kyllä saisi olla sen verran järkeä päässä ettei itseään lähes koomaan saakka juo.
Kommentit (47)
Omassa kaveriporukassa oli muutama tapaus, joilla oli todella kova kuri kotona ja humalassa ei saanut missään nimessä tulla kotiin. Lisäksi todella tiukat kotiintuloajat (aina useita tunteja kavereita aiemmin kotiin) jne. Ongelma ratkaistiin päiväkänneillä! Kunnon naamat oksennuksineen iltapäivästä alkaen ja illaksi selvinneenä kotiin, vanhemmat olivat tyytyväisiä kun eivät mistään mitään tienneet. Yksi ratkaisu asiaan oli myös vetää kännit niin, että huoneen ikkunasta pihalle karkuun yöllä ja takaisin ennen kuin vanhempien herätyskello soi. Taaskaan vanhemmat eivät tietäneet, että missään oli edes oltu. Kovasti kehuskelivat, että meidän Liisa/Matti on niin kunnollinen ja olivat ainoita, joilla ei mitään käryä todellisuudesta.
Mä en ymmärrä sitä, että jos olen itse tehnyt teininä jotain, niin pitäisi sallia omalle lapselleenkin. Eihän omat teot oikeuta hyväksymään lapsen tyhmäilyjä. Päinvastoin olis viisaampi, kun kerron, ettei kannata.
Ehkä vanhemmat voisi olla avoimempia omista kokeiluista ja hölmöilyistään, niin EHKÄ toimii ennaltaehkäisevästi.
Muutenkin ollaan puhuttu nuorten kanssa avoimesti alkoholista ja määristä mitä alkuun juodaan. Jos naapurin Veijo tissuttelee lauantaina aikana laatikon olutta, niin heille riittää hyvään kikatuskänniin yksi tai kaksi siideriä/olutta.
16 ja 14 vuotiaat, eikä ole tarvinnut hakea kännissä. Päinvastoin olen muutaman kerran heidän känniörvelöisiä kavereita kuskannut, samalla kun hakenut omani. Nuoremmalla on yksi kaveri, jonka nuoret on kahdesti toimittaneet sairaalaan vatsahuuhteluun. Toisella kertaa oli todella paha tilanne. Siellä saa huudon, rangaistukset ja kiellot yms. Ei keskustelua. En usko, että tuo johtaa mihinkään rakentavaan ja luottamukselliseen missään vaiheessa.
Ehkä olen liian lepsu äiti. En hyväksy nuorten alkoholin käyttöä, mutta en myöskään ole ehdoton. He kokeilevat, mitä kokeilevat, jos kokeilevat, mutta kotiin saa aina tulla ilman älämölöä. Lähdettäisiin purkamaan asiaa tilanne kohtaisesti.
Vierailija kirjoitti:
Omassa kaveriporukassa oli muutama tapaus, joilla oli todella kova kuri kotona ja humalassa ei saanut missään nimessä tulla kotiin. Lisäksi todella tiukat kotiintuloajat (aina useita tunteja kavereita aiemmin kotiin) jne. Ongelma ratkaistiin päiväkänneillä! Kunnon naamat oksennuksineen iltapäivästä alkaen ja illaksi selvinneenä kotiin, vanhemmat olivat tyytyväisiä kun eivät mistään mitään tienneet. Yksi ratkaisu asiaan oli myös vetää kännit niin, että huoneen ikkunasta pihalle karkuun yöllä ja takaisin ennen kuin vanhempien herätyskello soi. Taaskaan vanhemmat eivät tietäneet, että missään oli edes oltu. Kovasti kehuskelivat, että meidän Liisa/Matti on niin kunnollinen ja olivat ainoita, joilla ei mitään käryä todellisuudesta.
Siis tää niin paljon :D Teinit on ihan mestareita peittelemään todellisia tekemisiään. Koko kaveriporukka juonessa mukana nii että tarvittaessa saa alibin puolen kaupungin nuorilta. Samalla tavalla huvittavaa on yrittää estää nuorten seksinharrastaminen kieltämällä yökyläily vastakkaisen sukupuolen luona.
Raivopäistä kieltämistä ja rankaisemista parempi tapa on keskustella avoimin kortein.
Vierailija kirjoitti:
En suosittele mitään älyttömiä rangaistuksia. Sen verran on omasta kaveriporukasta kokemusta, että nämä tyypit joilla oli jäätävä kuri ja rangaistukset luokkaa Pohjois-Korea olivat niitä, jotka 18 vuotta täytettyään haistattivat vanhemmilleen paskat ja alkoi samantien kunnon ryyppäys ja biletysputki. He olivat niitä, jotka oksentivat baarin vessat tukkoon ja lensivät ulos baarista. Jäätävässä humalassa toikkarointi johti väärien ihmisten luokse pilkun jälkeen jne.
Itse vedin parit överit alaikäisenä n. 14-15 vuotiaana ja opin jo silloin miten alkoholia ei pidä käyttää. Ei ole tarvinnut täysikäisenä örveltää itseään nolaamassa.
Tunnen yhden joka ei ole missään väleissä vanhempiinsa. Syynä oli ihan natsikuri jonka takia muutti omilleen heti kun täytti 18. Nyt on kulunut yli 20 vuotta etteivät ole sanaakaan vaihtaneet.
Noniin. Tiedän tämän olevan vanha ilmoitus, mutta tiedän että nuoret tämän löytävät myöhemminkin. Niin itselle ainakin kävi. Tosiaan olen itse juuri tuossa iässä ja olen sitä mieltä, että pahin rangaistus on nähdä vanhempien ilme. Itse en ole alkoholia kokeillut, mutta tiedän sen olevan pian edessä. Jos vanhemmat välttelevät aiheesta puhumista ja omaa juomistaan, on paljon todennälöisempää että nuori sortuu juomaan nuorena. Jos nuori siis jää kiinni, on minusta turhaa alkaa huutamaan tai antamaan mitään arestia. Se vain yllyttää nuorta enemmän. Itse toivon vanhempieni pysyvän rauhallisena, mutta näyttää pettymyksensä. Seuraavana darrapäivänä on minusta paljon parempi keskustella asiat läpi, sillä silloin voi/tulee morkkis omasta käytöksestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omassa kaveriporukassa oli muutama tapaus, joilla oli todella kova kuri kotona ja humalassa ei saanut missään nimessä tulla kotiin. Lisäksi todella tiukat kotiintuloajat (aina useita tunteja kavereita aiemmin kotiin) jne. Ongelma ratkaistiin päiväkänneillä! Kunnon naamat oksennuksineen iltapäivästä alkaen ja illaksi selvinneenä kotiin, vanhemmat olivat tyytyväisiä kun eivät mistään mitään tienneet. Yksi ratkaisu asiaan oli myös vetää kännit niin, että huoneen ikkunasta pihalle karkuun yöllä ja takaisin ennen kuin vanhempien herätyskello soi. Taaskaan vanhemmat eivät tietäneet, että missään oli edes oltu. Kovasti kehuskelivat, että meidän Liisa/Matti on niin kunnollinen ja olivat ainoita, joilla ei mitään käryä todellisuudesta.
Siis tää niin paljon :D Teinit on ihan mestareita peittelemään todellisia tekemisiään. Koko kaveriporukka juonessa mukana nii että tarvittaessa saa alibin puolen kaupungin nuorilta. Samalla tavalla huvittavaa on yrittää estää nuorten seksinharrastaminen kieltämällä yökyläily vastakkaisen sukupuolen luona.
Raivopäistä kieltämistä ja rankaisemista parempi tapa on keskustella avoimin kortein.
Itse ajattelin heti myös, että paras rangaistus on puhua antaumuksella järkeä.
Mikä ihmeen into on käyttää rangaistusta kasvatuksessa? Meinaatko että vankila parantaa?