Ns "paremman perheen" lapset huom! Kertokaa kokemuksianne

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hehheh, kylläpä täällä on ongelmat DI ja maistereilla, jos palkkapussi ylittyy 6000€/kk ja kaikki ihmiset heitä kadehtivat, joka tekee elämän niin vaikeaksi, niin vaikeaksi.

Miten ihmeellä jotkut Herlinit, Waahroosit, Laakkoset, Toivaset jne. lapsineet ovat vielä hengissä ja täysissä sielun ja ruumiin voimissa, vaikka varallisuus ja omaisuusmassat ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle.

Noista jokainen voi millä hetkellä hyvänsä syödä jäätelötötteröä hyvillä mielin kadulla tai käydä ostoksilla kaupassa, ilman että kukaan kadehtisi, päinvastoin, heidän elämänsä kertomansa mukaan on hyvin tavallista ja arkista. Ja lapsetkin viettävät tavallista elämää.

Toisin, kuin av-mammat, tämä maisterit ja DI ja heidän lapsensa saavat kokea köyhien kateuden ja paheksunnan, joka vaikuttaa haitallisesti elämään ja lasten tulevaisuuteen.

Kyllä tämä palsta ei enää voi yllättää, kun on lukenut kommentteja, miten elämässä ongelmat voivat olla moninaiset.

Sinä et tiedä, ketkä täällä oikeasti kirjoittelevat, ja nimettömyyden suojasta nuo mainitsemasikin voisivat sanoa erilaisia asioita kuin julkisesti. Ja ei se niin helppoa ole, yksi Herlin kidnapattiinkin rahojen vuoksi. Et varmaan uskoisi, että Suomessa olisi sellaista, ellet uutisten takia tietäisi sitä todeksi.

En minäkään omalla naamallani ketjuun kirjoittamiani asioita sanoisi, koska hyväosaisten ei kuulu Suomessa valittaa. Itse en kyllä nyt Suomessa asukaan. Ja voin kertoa, että on rennompaa.

Olisi kiva tietää, millä nettovarallisuudella täällä päästään "parempien perheiden" kerhoon?

Suurimmassa osassa ainakin jos rahaomaisuutta on joku puoli miljoonaa euroa tulona/tileillä/osakkeissa ja sen lisäksi omistusasuntoa, maatilaa, asuintalo ja mökki jne. Ei tarvitse todellakaan olla nykyään edes miljonääri. Suuressa kaupungissa voi olla eri meininki, mutta suurin osa maasta on maaseutua ja pikkukaupunkeja. Tämän paremmuuden huomaa helpommin, kun katsoo pikkupaikkakunnan rikkaimpien listoja, joista suurin osa on alueella pitkään tunnettuja henkilöitä ja omaisuus tiedetään kertoa naapurin toimesta tarkemmin kuin itse.

Jos maaseudulla peltohehtaari maksaa keskimäärin 8000€, niin jo 60 peltohehtaarilla pääsisi rikkaiden joukkoon, jota katsottaisiin kuitenkin pientilalliseksi.

Tai yrittäjä, jos nettovarallisuus on puolimilliä, niin sekin saavutetaan melko vaivattomasti, kun huomioidaan pääoman muutokset (voittoa tuottava yritys) ja toimitilat ja kalusto.

Vaikka kummassakin esimerkissä ei juuri vapaata rahaa ole millä rellestää, ennen kuin omaisuus on laitettu lihoiksi.

Olen kuulemma kauhean ylimielinen ja ylpeä koska tulen niin "rikkaasta" perheestä. Siistien vaatteiden käyttäminen ja matkustelu on lesoilua ja muiden kiusaamista. Olen hemmoteltu kakara ja olen muka täysin tietämätön perus arkisista asioista kuten siivoamisesta ym. Opettajan suusta kuultua.

Minä taas olen köyhä kuin kirkonrotta ja pienituloinen ja niin on myös vanhempani ja silti saan kuittailuja, kuinka helppo minun on matkustella, ostella vaatteita tai merkkilaukkuja tai käydä jossakin kalliissa konsertissa, ostaa puhelimia, kun mulla ei ole lapsia, vaan voin ostaa vain itselleni, eikä tarvitse huolehtia lapsista tai perheestä.

Ja taas työttömät ja tuilla elävät saavat vastaavaa kuittailua, kun veronmaksajat maksavat kaiken.

Ei tuo kateus tai paheksunta ole ainoastaan rikkaiden etuoikeus, vaan sitä kohtaa useimmat, varallisuudesta riippumatta, kun se varakkuuskin on kovin suhteellista.

Tuntu, että varsinkin peruskoulussa kaikki kuvitteli mun elämän olevan pelkkää ruusuillatanssimista; "Hyvähän sun on, ku ootte tollasia porvareita." Joo, siitä oli/on omat hyötynsä että vanhemmat kuuluu ylempään keskiluokkaan (mm ulkomaanreissut ym), mutta samalla mulla on koko ajan hirveet paineet niskassa. Mun isä varsinkin on tosi korkeesti koulutettu ja nykyään yhden pankin varatoimitusjohtaja, niin tuntuu että sen takia vanhemmat kyttäs mun koulumenestystä melkein suurennuslasilla. Tota paineiden määrää tuntuu kovin harva ymmärtävän.

Vierailija kirjoitti:

Anteeksi provokatiivinen sanavalinta otsikossa, mutta haluan kerätä kokemuksia nimenomaan erilaisten taustojen omaavilta. Kenen ympäristössä sitten mitäkin on pidetty "parempana". Sen voitte itse määrittää. Yleisesti ottaen sillä tarkoitetaan kaiketi sosiaalista ja taloudellista asemaa.

Tarina ketjun taustalla:

Minä ja mieheni tullaan aika vaatimattomista oloista. Olemme kuitenkin koulutuksen ja työn kautta päässeet pitkälle elämässä. Meillä on kummallakin hyvä itsetunto ja positiivinen asenne elämään, joten ei paljon kiinnosta mitä joku ulkopuolinen meistä ajattelee. Sen sijaan tuntuu ihan älyttömän epäreilulta, että meidän lapset joutuvat elämään ikäänkuin suurennuslasin alla. Lapsilla ei ole osaa eikä arpa meidän uravalintoihin, mutta joutuvat vastaamaan niistä tavalla tai toisella. Todella suuria ennakkoluuloja ihmisillä on ja näköjään sitä pidetään ihan hyväksyttävänäkin. Ihmisillä on oikeesti kanttia suorastaan pirullisia kommentteja latoa lapsille. Meidän lapset ei poikkea muista lapsista mitenkään.

Mitä ajatuksia herättää? Millaisia kokemuksia?

Oikeasti ainoastaan julkisuuden henkilöiden lapset joutuvan ap:n kuvaamaan tilanteeseen. "Paremmat perheet" asuvat kokolailla omilla asuinalueillaan (omassa kuplassaan), joissa ne eivät erotu joukosta.

Oma lapsuuteni 70-luvun standardeilla meni näin jälkeenpäin ajatellen kultalusikka suussa. Silloin en sitä ymmärtänyt koska koko naapurusto oli samassa tilanteessa. Talo oli iso ja kahdessa kerroksessa, isällä ja äidillä omat autot, kaksi "kesämökkiä" joista toinen kaupungissa uima-altaalla ja usein lomailtiin ulkomailla. Kun keksin haluta jotain isompaa se järjestyi yleensä viikossa ja uutena (esim. mopo -> kevari -> auto). Harrastuksia oli pianonsoitosta ratsastukseen.

Oikeastaan vasta yläasteella aloin ymmärtää, että Suomessa varallisuudessa on eroja.

Huvittavaa on, että minulle on vinoiltu tästä vanhempieni varakkuudesta vasta aivan aikuisiällä jos se on noussut puheeksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hehheh, kylläpä täällä on ongelmat DI ja maistereilla, jos palkkapussi ylittyy 6000€/kk ja kaikki ihmiset heitä kadehtivat, joka tekee elämän niin vaikeaksi, niin vaikeaksi.

Miten ihmeellä jotkut Herlinit, Waahroosit, Laakkoset, Toivaset jne. lapsineet ovat vielä hengissä ja täysissä sielun ja ruumiin voimissa, vaikka varallisuus ja omaisuusmassat ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle.

Noista jokainen voi millä hetkellä hyvänsä syödä jäätelötötteröä hyvillä mielin kadulla tai käydä ostoksilla kaupassa, ilman että kukaan kadehtisi, päinvastoin, heidän elämänsä kertomansa mukaan on hyvin tavallista ja arkista. Ja lapsetkin viettävät tavallista elämää.

Toisin, kuin av-mammat, tämä maisterit ja DI ja heidän lapsensa saavat kokea köyhien kateuden ja paheksunnan, joka vaikuttaa haitallisesti elämään ja lasten tulevaisuuteen.

Kyllä tämä palsta ei enää voi yllättää, kun on lukenut kommentteja, miten elämässä ongelmat voivat olla moninaiset.

Sinä et tiedä, ketkä täällä oikeasti kirjoittelevat, ja nimettömyyden suojasta nuo mainitsemasikin voisivat sanoa erilaisia asioita kuin julkisesti. Ja ei se niin helppoa ole, yksi Herlin kidnapattiinkin rahojen vuoksi. Et varmaan uskoisi, että Suomessa olisi sellaista, ellet uutisten takia tietäisi sitä todeksi.

En minäkään omalla naamallani ketjuun kirjoittamiani asioita sanoisi, koska hyväosaisten ei kuulu Suomessa valittaa. Itse en kyllä nyt Suomessa asukaan. Ja voin kertoa, että on rennompaa.

Olisi kiva tietää, millä nettovarallisuudella täällä päästään "parempien perheiden" kerhoon?

Suurimmassa osassa ainakin jos rahaomaisuutta on joku puoli miljoonaa euroa tulona/tileillä/osakkeissa ja sen lisäksi omistusasuntoa, maatilaa, asuintalo ja mökki jne. Ei tarvitse todellakaan olla nykyään edes miljonääri. Suuressa kaupungissa voi olla eri meininki, mutta suurin osa maasta on maaseutua ja pikkukaupunkeja. Tämän paremmuuden huomaa helpommin, kun katsoo pikkupaikkakunnan rikkaimpien listoja, joista suurin osa on alueella pitkään tunnettuja henkilöitä ja omaisuus tiedetään kertoa naapurin toimesta tarkemmin kuin itse.

Jos maaseudulla peltohehtaari maksaa keskimäärin 8000€, niin jo 60 peltohehtaarilla pääsisi rikkaiden joukkoon, jota katsottaisiin kuitenkin pientilalliseksi.

Tai yrittäjä, jos nettovarallisuus on puolimilliä, niin sekin saavutetaan melko vaivattomasti, kun huomioidaan pääoman muutokset (voittoa tuottava yritys) ja toimitilat ja kalusto.

Vaikka kummassakin esimerkissä ei juuri vapaata rahaa ole millä rellestää, ennen kuin omaisuus on laitettu lihoiksi.

mutta jos näiden lisäksi on se puoli milliä "vapaata rahaa", niin johan on naapuritilalliset räksyttämässä...

Oma vanhempani kuuluu ja kuului koko lapsuuteni parhaiten tienaavaan kymmeneen prosenttiin, itse en edes koe, että sadan tonnin vuositulot olisivat jotenkin älyttömän suuret tai tekisivät ihmisestä kovin äveriään, mutta alakoulussa minulle silti aina toitotettiin kuinka helppoa minun on, kun on rikas perhe! :D Tämähän räjähti käsiin silloin, kun äitini osti itselleen mersun, kun olin 10-vuotias ja sain kuulla kuinka leuhka olin (en edes kerotnut koulussa kellekään muulle kuin omalle parhaalle kaverilleni uudesta autosta, mutta samalla luokalla ollut sukulaistyttö sai tietää muuta kautta ja leuhki asiasta muille) ja ei minulla itsellään edes ollut yhtään sen paremmin ulkoiset asiat kuin muillakaan luokkalaisillani; ei me käyty ulkomailla, käytin isoveljen vanhoja murtsikoita, puhelin vaihtui uuteen vasta edellisen mennessä rikki (3-4 vuoden välein) jne. Siltikin sain kuulla miten olen parempaa väkeä ja kuinka on helppo olla kun äiti on akateeminen ja saa asua "linnassa" (200 neliön okt, jossa lapsilla on omat huoneet). On se jännä juttu kuinka pienellä paikkakunnalla ihan tavallinen elämä nähdään kovin äveriäänä, kun vanhempi on akateeminen ja tienaa ihan ok...

Ja tottakai kuulin tätä samaa mantraa myös äidin puolen sukulaisilta, kun äiti nyt sattui olemaan kuusilapsisessa perheessä ainoa, joka kävi yliopiston. Isän puolelta suurin osa heidän polven sukulaisista on käynyt yliopiston niin heiltä en ole ikinä kuullut naljailua perheen varallisuuden tasosta.

Jos Ap perheineen asuu pikkupaikkakunnalla, niin lapset todnäk tulevat kuulemaan kyseistä naljailua, vaikkei perheen tulotaso edes olisi kovin ihmeellinen ja lapsilla ei edes olisi mitenkään eri tavalla elektroniikkaa, vaatteita yms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä ystäväni on erittäin tunnettua sukua. Hän vaihtoi nimeään mennessään naimisiin, vaikka meidän jengissä se on tosi harvinaista. Kertoi sitten pienessä sievässä olevansa vihdoin vapaa, vaikka naimisissa. Nyt ei joka kerta hänen tavatessa uusia ihmisiä hän joudu kantamaan ns. isiensä taakkaa, vaan hän saa olla perustason Mutikainen. Enpä totisesti ollut tullut ajatelleeksi asiaa noin ennen.

Olenkohan minä ystävättäresi? Olen ikuisesti kiitollinen aviomiehelleni, uppoan viimein massaan kiitos hänen. Hän on myöskin kahden hyvin köyhän duunarin lapsi, hänen perheensä on ottanut minut avosylin vastaan ja koen että minulla on viimeinkin perhe.

Olen suht pieneltä paikkakunnalta, valitettavasti sukuni tunnetaan siellä. Häpeän vanhempiani, aina töissä ja ällöttäviä uusrikkaita. Koko suku on samanlaisia, kylmiä rahanahneita materialistejä. Ilmapiiri on todella vahvasti oikeistolainen. Köyhät kyykkyyn, työttömät ja sairaat selvitkööt keskenään miten taitavat, mieluiten poissa silmistä.

Minua kuvotti jo lapsena se, että hengailimme vain toisten samanlaisten perheiden kanssa. Varsinkin kapea naiskuva inhottaa, hyvän perheiden tytöt saa (joutuu) harrastamaan esim. jonkun soittimen soittamista, se voi olla yllätysvalinta piano, huilu tai viulu. Ihan kuin olisi 1700-luku, ei puutu kuin kotiopettajatar.

Tuo toisten samankaltaisten perheiden kanssa hengailu ilman minkäänlaista kosketuspintaa oikeaan, todelliseen elämään aiheuttaa ikään kuin joukkoharhan, kuplan. Ymmärsin jo todella nuorena eläväni sellaisessa. Halusin epätoivoisesti pois. Ei tarvinne edes erikseen kertoa kuinka minua kiusattiin läpi peruskoulun "juppikakara".

Heti koulun loputtua muutin toiselle paikkakunnalle hanttihommia tekemään, sillä tiellä olen yhä. On ollut karua kohdata oikea maailma, ymmärtää se miten ihmisen lähtökohdat määrittävät koko elämän. Opiskelija, joka joutuu stressaamaan toimeentulosta koko ajan, ei yllä samoihin tuloksiin kuin taloudellisesti turvattu opiskelija vanhempien ostamassa asunnossa, vanhempien rahoilla autolla ajellen ja vanhempien rahoilla reissaillen. Tämä kuilu on ihan valtava ja polarisoituminen näyttää jatkuvan yhä. Minua hävettää vanhempieni ja muiden hyväosaisten täydellinen sokeus asian suhteen.

Omat lapseni ovat nyt teinejä. Heille selvisi vasta hiljattain että olen vanhempieni ainoa elossa oleva lapsi, mikä tarkoittaisi miljoonaperintöä meille/heille jossain vaiheessa. Suhdetta isovanhempiin ei juuri ole sillä he eivät halua alentua käymään meillä, duunarikodissa. Kivampi hengata muiden rikkaiden kanssa kun kaikki ovat kaikesta samaa mieltä. Aion kieltäytyä perinnöstä, menköön valtiolle. En halua noiden ihmisten saastaisia rahoja.

Syvä lämmin osanottoni ap:n lapsille, vanhempiaan ei voi valita mutta heistä voi muuttaa mahdollisimman kauas ja elää normaalia, hyvää elämää. Kannustaisin jokaista hyvän perheen lasta tähän. Älkää suostuko elämään elämäänne vanhempienne sätkynukkeina, samoja aivottomuuksia päivästä toiseen toistellen. Tulkaa valoon ja nähkää että oikea elämä on haasteellista mutta antaa niin paljon enemmän. Ulkomaanmatka tuntuu paremmalle kun sen on maksanut ihan itse. Samoin autolla on mukavampi ajaa kun sen on hankkinut kovalla työllä, ihan itse.

Ja mitä teet "hyvän" perheen lapsi täydellisellä ranskalla, viulunsoittotaidolla tmv? Et mitään. Surullista tajuta että vuosia harjoittelit niitä vain jotta vanhempasi voivat ohimennen keskustelussa hehkuttaa että meidän Mirjaliisa se on niin lahjakas, soittaa viulua ja puhuu ranskaa. Älkää suostuko. Itsekin olisin halunnut karateen, en päässyt enkä saanut edes perusteluja. Ymmärrän ne vasta nyt, lähes 40 vuoden iässä. Se ei olisi näyttänyt hyvälle.

Miksi tähän noin paljon alapeukkuja? Todella hyvä kirjoitus.

Jos kieltäydyt perinnöstä, se menee tosin lapsillesi. Sinuna soisin sen heille. Ei raha kuitenkaan an sich ketään pilaa. Kyllä varakas voi olla fiksustikin. Esim. miestäni ei kuulemma ahdistaisi voittaa edes Eurojackpotissa 90 miljoonaa, ymmärsin rivienvälistä, että häntä kiinnostaisi tukea esim. avaruustutkimusta tms. Tai sittenhän voinee rakentaa oman observatorion (siis tai jotain vastaavaa, mitä sillä rahalla nyt saakaan, en mä näistä ymmärrä). Aina sitä fiksu keksii minne rahaa voi laittaa :)

Mä olen ns. paremman perheen lapsi, nykyään yliopisto-opiskelija. Ihanaa opiskella korkeakoulussa, kun kukaan ei tiedä perhetaustaa ja ole siitä huomauttelemassa!

Vanhemmat ovat siis aivan tavallisia, akateemisia ja hyvin toimeentulevia ihmisiä, mutta pienellä paikkakunnalla peruskoulussa ja lukiossa se oli monelle kaverille liikaa. Mitä ikinä teinkin, kommentti oli aina: "no hyvähän sun on kun vanhempasi...". Huoh. Paras oli, kun kirjoitin ylioppilaskirjoituksissa laudaturin äidinkielestä. Kaverit ei onnitelleet, koska äitini on äidinkielenopettaja (toisessa lukiossa), vaan sanoivat "no tietenkin sun oli helppo saada se, kun äitis on opettaja". Niin että äitini koulutus on siirtynyt päähäni jo syntymässä? Tuntuu että monesti ns. "menestyvien" perheiden lasten suorituksia ei katsota heidän omikseen.

Olen varakkaammasta perheestä tällä asuinseudullani. Saamme kaikki kuulla tästä naljailua lähes kokoajan. Esim. pikkusisaruksilleni on sanottu, että kohta teillä on varmaan jo joku uima-allas puussa ja 10 autoa. NIINKU WHAT? Elämme suht normaalisti. Meillä on aina ollut vain yksi auto, talo noin 190neliöä, mutta on meillä myös iso perhe ja esim uusia puhelimia saadaan vähintään kahen vuoden välein. Aika normaalia minun mielestäni. Toki sitten on extra juttuja, kuten järvenranta tontti, ulkomaanmatkat ja kalliimpaa tekniikkaa, mutta kysymys kuuluu: Miksi ei saisi olla jos kerran meillä on siihen varaa? Onko aina pakko naljailla, varsinkin kun aikuisetkin ihmiset sukulaisista kaverin vanhempiin harrastavat sitä meitä lapsiakin kohtaan?:(

Minun lapsuuden perheeni status muuttui ollessani noin 10 vanha. Tuolloin isäni jo pitkään pyörittämä yritys alkoi menestyä ja elintasomme sitä myötä selvästi nousi. Alettiin käydä ulkomaanmatkoilla, ravintoloissa ym. Asuimme keskikokoisella paikkakunnalla, jossa kateus nousi kunnolla pintaan sen jälkeen, kun isäni ensimmäisen kerran nousi verolistoilla kymmenen kärkeen. Eniten piikittelyä sai kuulla äitini, joka oli töissä kunnan virastossa. Vieläkin äitiäni piikitellään jopa siitä, että me lapset olemme kaikki kouluttautuneet perinteisesti arvostettuihin akateemisiin ammatteihin. Sen sijaan minä en juurikaan saanut kuulla nälvimistä perhetaustastani, ehkä siksi että minua oli helpompi kiusata muista asioista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos rikkaasta perheestä tuleva lapsi menestyy, en usko sen hirveästi olevan lapsen hyvyttää vaan enneminkin olosuhteiden ja ympäristön muokkaama jatkumo.

Jos köyhästä perheestä tuleva lapsi tekee luokkanousun on hän onnistunut, jos hän pysyy köyhänä se on normaalia. Mikäli rikkaasta perheestä tuleva pystyy luokassaan on se normaalia ja mikäli kokee luokkalaskun on hän epäonnistuja.

Entä kun rikkaasta perheestä tuleva lapsi ei menesty. Kirjoittaa huonot arvosanat, jatko-opinnot hakususessa vielä useamman vuoden jälkeen kirjoituksista. Ilman työntekoa ei arvosanoja saa, oli rikas tai köyhä.

Vähänpä tiedät. Näille rikkaan perheen tyhmille jälkeläisille pystyy ostamaan hyvän tutkinnon ulkomaisista opinahjoista. Isä maksaa kalliit opinnot, ja poika saa tittelin ja usein tulee koto-Suomeen myös mukanaan ulkomaalainen vaimo. Eli opinnot suoritettu miten suoritettu, papereistakaan niin väliä kun koulun nimi on komea ja koko opiskeluaika panostettu naisiin ja juhlintaan. 

Tunnen pari tällaista perintöprinssiä. Menevät sitten iskän firmaan töihin.

En kyllä oikein osaa samaistua teidän kokemuksiin. Itse tulen hyvätuloisesta perheestä, samoin mieheni, minulla oli ja on edelleenkin kavereita jotka tulee huomattavasti vähäosaisemmista perheistä, eikä koskaan ole tullut sanomista keneltäkään.

Mieheni ja minä olemme akateemisia, mies tienaa reilusti päälle 200te (mikä tekee ihmisestä hyvätuloisen, mutta ei mielestäni rikasta, taloudellisesti), itse en ihan tuota mutta aika lähelle. Meidän lapsilla, kouluikäisillä, on ystäviä ihan kaikista yhteiskuntaluokista, jos niin halutaan ajatella. Eivät ole koskaan, ikinä, kuulleet mitään negatiivista, ja ovat suosittuja kavereina. Minusta tuntuu todella erikoiselta, että lapsia jotenkin syrjittäisiin sen takia, että he tulevat ns. paremmasta perheestä. 

En tiedä johtuuko asia siitä, että meidän perheen tulot eivät ehkä ihan samalla tavalla näy päällepäin. Ok, auto on kalliihko (mutta on monilla muillakin), samaten talo, mutta emme juurikaan matkustele ulkomaille, emme brassaile sisustuksella, tai millään muullakaan. Pukeudumme ihan tavallisesti, itse ostan suurimman osan vaatteistani kirppikseltä ja tykkään muutenkin kierrättää ja elää ekologisesti. Lapset saavat harrastaa mitä haluavat, mutta eivät ole valinneet mitään kalliita harrastuksia. Rahamme menevät pääasiallisesti sijoituksiin, sijoitusasuntoihin jne. Ne eivät samalla tavalla näy päällepäin kuin materialla koreilu, mutta niistä tulee pesämunaa lapsille tulevaisuutta varten.

Se, mitä aina olemme painottaneet, on käytöstavat, kohteliaisuus, ystävällisyys, suvaitsevaisuus, auttavaisuus. Lukemiseen ja tiedon etsimiseen ja tutkimiseen olemme aina kannustaneet. Luemme paljon yhdessä, keskustelemme päivän asioista, kannustetaan lehtien lukemiseen. Käydään paljon kirjastoissa, teatterissa, näyttelyissä. Haluan, että lapsilla on hyvä yleissivistys. Koulun merkitystä korostetaan kyllä, ja että omasta opiskelemisesta täytyy itse ottaa vastuu. Mutta meille on aivan sama minkä ammatin lapset itselleen valitsevat, mikä tahansa rehellinen työ on yhtä hyvä ja kunnioitettava, oli se sitten lääkäri tai talonmies.

Tällaisia ajatuksia heräsi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostava ketju. Keskiluokkaiset ihmiset vuodattavat elämäntarinoitaan, joissa he "eivät ole mitään ihmeellistä". Samalla he parhaansa mukaan etsivät mittareita, joilla voivat kokea olevansa parempia kuin muut.

Tämä status-tietoisuus elää teissä erittäin vahvana.

No sehän tässä niin outoa onkin kun MUUT alkavat kohdalla eri tavoin kun olet "herra". Itse on ajatellut vaan opiskelleensa itselleen kiinnostavan ammatin ja sitten tuosta "huimasta" maisterin tittelistä saa kuulla jatkuvaa kettuilua.

Mä muuten kerron todella harvoille olevani maisteri. Se on yllättävän kova pala monelle.

Maisterin tutkinnon saa nykyään melkein 25 % ikäluokasta. Missä ihmeessä te oikein liikutte, jos tuokin on jo kova pala jollekin?

Ilmeisesti omat vertailukohtani ovat nyt jotenkin pielessä, kun 6 tonnin kuukausitulot, satasen vuositulot jossain maaseudulla, rehtori-isä tai maisterin tutkinto ovat jotenkin erityisiä tai kateutta herättäviä juttuja. Pikkupaikkakunnilla en ole koskaan elänyt, joten ehkä se selittää.

Kyllä mä sain kuulla todella ivallista vitsailua työpaikallani tutkinnostani, kun selvisi, mistä olen valmistunut. Muut oli max amk. Ja vaikka sain samaa palkkaa kuin muut.

Olen saanut myös kuulla että korkeakoulustani valmistuu vain ylpeitä, itsepäisiä vittupäitä. Olen todella vaatimaton jalat maassa -tyyppi ja kohtelen kaikkia ihmisiä samanarvoisesti. Yritän olla kaikille kohtelias ja mukava. Tosi kiva sitten kuulla tällaisia yleistyksiä. 

Luulen, ettei suurimmalle osalle varakkaiden perheiden lapsille vaikuta mitenkään, eikä siitä tehdä sen kummempaa numeroa ja monet eivät sitä edes itse ymmärrä, korkeintaan kun täyttää 18v. huomaa joutuvansa allekirjoittamaan erilaisia asiakirjoja, josta voi huomata omistamansa varallisuuden. Sitä ennen vanhemmat ovat hoitaneet kaiken.

Vierailija kirjoitti:

Missä kunnat työllistävät köyhien lapsia? Olen törmännyt siihen että johtajien ja työntekijöiden lapsia työllistetään kesäksi.

Osa kuntien kesätyöpaikoista jaetaan ns. sosiaalisiin perustein ja hyvä niin. Meillä eräs kauppaketju ottaa ilta-, viikonloppu-ja kesätöihin erään uskonnollisen herätysliikkeen kannattajia, ainakin he ovat melko yliedustettuina ko. liikkeen työntekijöissä ja kesätöissä on lisäksi läheisen lastensuojelulaitokseen asukkaita, ilmeisesti tuettuna. Ei tämäkään haittaisi, mutta ns. tavikset, joille myös lisätienestiä olisivat tarpeen, eivät tahdo töitä saada.

” Käydään paljon kirjastoissa, teatterissa, näyttelyissä.”

Niin no teatterit ja näyttelyt on just sitä mihin vaan rikkailla on nykyään varaa.... ja yleensä ne rikkaiden mukulat on just rahan takia suosiossa. Ja yleensä pahimpia kiusaajia. Kun ovat tottuneet esittämään(hyvin on koulutettu käytöstavat🤮) että he osaavat käyttäytyä. On poikkeuksiakin mutta 90% tapaamistani mukuloista on just tuollaisia kultalusikka perseessä syntyneitä kiusaajia.

Vierailija kirjoitti:

Olen varakkaammasta perheestä tällä asuinseudullani. Saamme kaikki kuulla tästä naljailua lähes kokoajan. Esim. pikkusisaruksilleni on sanottu, että kohta teillä on varmaan jo joku uima-allas puussa ja 10 autoa. NIINKU WHAT? Elämme suht normaalisti. Meillä on aina ollut vain yksi auto, talo noin 190neliöä, mutta on meillä myös iso perhe ja esim uusia puhelimia saadaan vähintään kahen vuoden välein. Aika normaalia minun mielestäni. Toki sitten on extra juttuja, kuten järvenranta tontti, ulkomaanmatkat ja kalliimpaa tekniikkaa, mutta kysymys kuuluu: Miksi ei saisi olla jos kerran meillä on siihen varaa? Onko aina pakko naljailla, varsinkin kun aikuisetkin ihmiset sukulaisista kaverin vanhempiin harrastavat sitä meitä lapsiakin kohtaan?:(

Olin lapsena pikkuvanha ja kun 3.lla luokalla 2 pientä koulua yhdistyi, yhtä tyttöä kiusattiin.

Olin kysynyt leikitkö mun kanssa ja me oltiin parhaita kavereita koko lapsuuden.

Kylällä oli 1 ainoa kauppa ja hänen vanhemmat omistivat sen.

Äitini kielsi minua syömästä heillä mitään, näimme koulun jälkeen usein heillä, ruuan jälkeen.

Vuosia sitten tämän jälkeen juteltiin ja hän muistaa aina tekoni. Miten vanhempien ammatti saa moisen käytöksen

Ei ole kenekään status kiinnostanut ikinä.

Vain jos joku pääsee elämässä eteenpäin, olen iloinen.

Talot ja tavarat on yksi lysti.