Ns "paremman perheen" lapset huom! Kertokaa kokemuksianne

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä ystäväni on erittäin tunnettua sukua. Hän vaihtoi nimeään mennessään naimisiin, vaikka meidän jengissä se on tosi harvinaista. Kertoi sitten pienessä sievässä olevansa vihdoin vapaa, vaikka naimisissa. Nyt ei joka kerta hänen tavatessa uusia ihmisiä hän joudu kantamaan ns. isiensä taakkaa, vaan hän saa olla perustason Mutikainen. Enpä totisesti ollut tullut ajatelleeksi asiaa noin ennen.

Olenkohan minä ystävättäresi? Olen ikuisesti kiitollinen aviomiehelleni, uppoan viimein massaan kiitos hänen. Hän on myöskin kahden hyvin köyhän duunarin lapsi, hänen perheensä on ottanut minut avosylin vastaan ja koen että minulla on viimeinkin perhe.

Olen suht pieneltä paikkakunnalta, valitettavasti sukuni tunnetaan siellä. Häpeän vanhempiani, aina töissä ja ällöttäviä uusrikkaita. Koko suku on samanlaisia, kylmiä rahanahneita materialistejä. Ilmapiiri on todella vahvasti oikeistolainen. Köyhät kyykkyyn, työttömät ja sairaat selvitkööt keskenään miten taitavat, mieluiten poissa silmistä.

Minua kuvotti jo lapsena se, että hengailimme vain toisten samanlaisten perheiden kanssa. Varsinkin kapea naiskuva inhottaa, hyvän perheiden tytöt saa (joutuu) harrastamaan esim. jonkun soittimen soittamista, se voi olla yllätysvalinta piano, huilu tai viulu. Ihan kuin olisi 1700-luku, ei puutu kuin kotiopettajatar.

Tuo toisten samankaltaisten perheiden kanssa hengailu ilman minkäänlaista kosketuspintaa oikeaan, todelliseen elämään aiheuttaa ikään kuin joukkoharhan, kuplan. Ymmärsin jo todella nuorena eläväni sellaisessa. Halusin epätoivoisesti pois. Ei tarvinne edes erikseen kertoa kuinka minua kiusattiin läpi peruskoulun "juppikakara".

Heti koulun loputtua muutin toiselle paikkakunnalle hanttihommia tekemään, sillä tiellä olen yhä. On ollut karua kohdata oikea maailma, ymmärtää se miten ihmisen lähtökohdat määrittävät koko elämän. Opiskelija, joka joutuu stressaamaan toimeentulosta koko ajan, ei yllä samoihin tuloksiin kuin taloudellisesti turvattu opiskelija vanhempien ostamassa asunnossa, vanhempien rahoilla autolla ajellen ja vanhempien rahoilla reissaillen. Tämä kuilu on ihan valtava ja polarisoituminen näyttää jatkuvan yhä. Minua hävettää vanhempieni ja muiden hyväosaisten täydellinen sokeus asian suhteen.

Omat lapseni ovat nyt teinejä. Heille selvisi vasta hiljattain että olen vanhempieni ainoa elossa oleva lapsi, mikä tarkoittaisi miljoonaperintöä meille/heille jossain vaiheessa. Suhdetta isovanhempiin ei juuri ole sillä he eivät halua alentua käymään meillä, duunarikodissa. Kivampi hengata muiden rikkaiden kanssa kun kaikki ovat kaikesta samaa mieltä. Aion kieltäytyä perinnöstä, menköön valtiolle. En halua noiden ihmisten saastaisia rahoja.

Syvä lämmin osanottoni ap:n lapsille, vanhempiaan ei voi valita mutta heistä voi muuttaa mahdollisimman kauas ja elää normaalia, hyvää elämää. Kannustaisin jokaista hyvän perheen lasta tähän. Älkää suostuko elämään elämäänne vanhempienne sätkynukkeina, samoja aivottomuuksia päivästä toiseen toistellen. Tulkaa valoon ja nähkää että oikea elämä on haasteellista mutta antaa niin paljon enemmän. Ulkomaanmatka tuntuu paremmalle kun sen on maksanut ihan itse. Samoin autolla on mukavampi ajaa kun sen on hankkinut kovalla työllä, ihan itse.

Ja mitä teet "hyvän" perheen lapsi täydellisellä ranskalla, viulunsoittotaidolla tmv? Et mitään. Surullista tajuta että vuosia harjoittelit niitä vain jotta vanhempasi voivat ohimennen keskustelussa hehkuttaa että meidän Mirjaliisa se on niin lahjakas, soittaa viulua ja puhuu ranskaa. Älkää suostuko. Itsekin olisin halunnut karateen, en päässyt enkä saanut edes perusteluja. Ymmärrän ne vasta nyt, lähes 40 vuoden iässä. Se ei olisi näyttänyt hyvälle.

Tiedän jo miten tässä käy, haluatko kuulla, no ei se mitään kerron sen kumminkin :

-Jokaiseen varakkaaseen sukuun kuuluu vähintään yksi mustalammas

-teidän suvussa se olet sinä

-mustan lampaan yleensä kiertää varallisuus, julkisuus, menestys, 

-monesti jo muutenkin menestys hyppää yhden sukupolven yli

-sinun lapsista tulee taas menestyjiä, pois lukien se uusi mustalammas

Lapsesi kuulevat hyvästä / varakkaasta suvusta, ja tietävät hekin siihen pystyvät, jos vain haluavat, ja yleensä he siihen pystyvät ja varallisuus ja menestys tuo jatkumoa, hypäten vain yhden sukupolven yli,

Näin se hyvin useasti menee, joku sinun lapsesi/lapsenlapsesi saattaa jo haluta opiskella ranskaa ja pianon/viulun/kitaran soittoa  sen huutopotku säkin hakkaamisen sijaan, toivottavasti silloin sen sille suot etkä pakota karatetunnille  :)

Kyllä tätä esiinyi jo minun lapsuudessani 1970-luvulla. Vanhemmat siirtävät oman kateellisuutensa ja katkeruutensa parempiosaisia kohtaan lapsiinsa, jotka toistavat vanhempiensa asenteellisia kommentteja sitten koulussa.

Omat vanhempani olivat köyhistä perheistä mutta korkeasti koulutettuja ja hyvissä työpaikoissa. Moni vähemmän koulutettu perhe oli itse asiassa meitä varakkaampi, mutta meille oltiin silti kateellisia.

Kovin paljon en tästä kärsinyt, ehkä juuri siksi, että emme olleet rikkaita, mutta kyllä minua "herraspennuksi" ym. haukuttiin välillä. Asuimme maalla ja suurin osa muista perheistä oli täysin kouluttamattomia. Kateuden kohteita kylällä olivat opettajien, lääkärien, pappien jne. lapset.

Itse asiassa nuo lapsuuden kokemukset saivat minut vihaamaan maaseutua. Olen koko aikuisikäni asunut Helsingin keskustasa ja pois en muuta. Täällä ei kukaan kadehdi sitä, että olen tohtori, yliopistolla töissä ja naimisissa DI:n kanssa.

Tietyssä ammatissa ja yhteiskunnallisessa asemassa olevan perheen lapsena minulta odotettiin tietynlaista käyttäytymistä. Monet kaverien vanhemmat toivoivat, että kävisin heillä usein koska "osasin käyttäytyä". Meillä luettiin paljon ja sukulounaat/illalliset keskusteltiin politiikkaa. Harrastin kahden soittimen soittoa, partiota ja laskettelua. Nämä eivät nykyään ole mitenkään ihmeellisiä asioita, mutta 80-90-luvulla ei ollut tavallista, että lapsilla oli useita harrastuksia viikossa. Omat kaveritkin olivat paljolti ns.paremmista piireistä. Mun vanhemmat olivat itse lähtöisin työläisperheistä ja ehkä se vaikutti siihen, että meillä oltiin todella yhteiskuntatietoisia. Heidän vanhempansa/isovanhempansa kartuttivat varallisuuttaan kovalla työllä, mun vanhemmat olivat ensimmäistä akateemista sukupolvea. Matkoilla teimme vain kulttuurimatkoja kotimaassa ja ulkomailla. Kävimme museoissa ja kuuluisissa nähtävyyksissä,joiden historiaan perehdyimme etukäteen. Mun vanhemmille oli nimenomaan tärkeää, että me lapset ymmärrettiin asioita laajasti.

Silti meillä ei koskaan pröystäilty ja yritettiin olla mahdollisimman tavallisia. Osan kavereiden perheet olivat vielä varakkaammista ja vaikutusvaltaisemmista lähtökohdista ja olihan heidän elämänsä ihan erilaista mitä tavallisissa perheissä. Omalla kohdalla huomaan erot taustoissa erityisesti yleissivistyksessä ja arvostuksen kohteissa verrattuna vaikka duunariperheiden kavereihin. Henkinen ilmapiiri kotona on ollut tosi erilainen kuin heillä. Ei se ole haitannut mitään, mutta kyllä erityisesti teininä se oli joskus raskasta itsellekin.

Kylläpä nyt kaikki akateemiset ja rikkaat kehuvat kotiolojaan, on siunaantunut roppakaupalla su aamulla purjeveistään kannelle jne. Just. 

62 jatkaa: erityistä kateutta herättivät "hienot" harrastukset. Huilua soittivat vain herraspennut jne. Harrastin myös pesäpalloa mutta se, että minulla oli lisäksi musiikkiharrastus, oli monelle vanhemmalle liikaa. Kavereilleni se ei varmasti olisi ollut ongelma, jos heidän vanhempansa eivät olisi sitä haukkuneet.

Myös lukeminen, kielet ym. sivistyneet harrastukset olivat kyläläisten mielestä "herrojen kotkotuksia" ja siten siis tuomittavia.

Suomen maaseutu oli ankea paikka kasvaa 1970-luvulla.

Mun vanhemmat oli "rikkaita". Tuntui lapsena tosi pahalta, kun koulussa "haukuttiin" rikkaaksi, ja että tolla on kaikkea. Se oli kurjaa. Tuntui pahalta ja häpesin jotenkin, koska mut on opetettu olemaan vaatimaton. Aikuisilta en muista ikinä kuulleeni mitään kuittailuja.

Mites jos toi yks oikeasti luopuisi siitä miljoona perinnöstään menisikö se valtiolle vai hänen lapsilleen? Lapset voisivat olla hyvinkin halukkaita ottamaan sen vastaan..

Tulen itse alemman keskiluokan perheestä ja pärjäsin koulussa erittäin hyvin. Yläasteella opettajat kiinnitti siihen (perhetaustaan ts ei-akateemiseen taustaan) huomiota, ei enää lukiossa. Olemme puolisoni kanssa menestyneet sekä opinnoissa (akateemisia, arvostetut tutkinnot, toinen myös tohtori), työelämässä kuin taloudellisesti. Mutta niin ovat suuressa kaupungissa muutkin eikä vanhempien asema laita lapsille paineita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen rikkaasta perheestä ja ensimmäisenä myöntämässä että se on tehnyt elämästäni helpompaa ja parempaa. Niin myös teidän lapsien. Olisko noiden manailijoiden puheessa kuitenkin paljon totta? Tai ainakin heillä täysi syy uskoa niin.

Varmasti moni asia onkin helpompaa, eihän sitä voi kiistää. Kyse on siltä osin siitä, ovatko lapset tästä asemastaan tietoisia ja miten he tähän asemaansa suhtautuvat. Mitään hemmoteltuja nirppanokkia he eivät todellakaan ole.

Mutta kuten tässäkin ketjussa on nähty.. Hyvät todistukset? Kouluarvosanat? Aktiivinen harrastustoiminta? Kai se on kuitenkin lapsen ansiota pitkälti, vaikka toki vanhempien tuki (taloudellinen ja henkinen) on merkityksellistä. Jotkut pyrkivät aktiivisesti mitätöimään näitä sillä, että lapsi saa kaiken valmiina.

Kyllä tuo hyvin valmiilta vaikuttaa, jos vanhemmat elättävät opiskelujenkin ajan. Itse kävin paljon töissä, enkä ehtinyt juhlimaan paljon. Minulla ei edes ollut vakituista poikaystävää opiskelujen aikana, koska ei minulla olisi ollut aikaa sellaiseen koulun ja kahden työpaikan välissä. Harrastin halpaa lajia seurassa, ei todellakaan olisi ollut rahaa joihinkin laskettelukamppeisiin. Lomamatkoja olen tehnyt vasta aikuisena, ei opintotuki niihin olisi riittänyt. Vaatteita ostin paljon kirppikseltä ja tein itse. Tajusin asian oikein konkreettisesti, kun katsoin sen Raaseporissa kuolleen tytön blogia. Ei mun nuoruus vaan ollut sellaista, biletystä, kavereita, lemmikkejä, rusketusta, ulkomaanmatkoja ja hyviä ruokia. Eniten kadehdin niitä hyviä ruokia. Itse elin tonnikalalla ja ananaksella ja makaroonilla. Koulun kaikki ruuat oli aina tehty porkkanasta.

Tulemme vaatimattomista oloista maalta ja pikkukaupungista. Olemme korkeasti koulutettuja. Asumme Helsingissä, ei kovin hyvämaineisella, mutta lapsiperheiden suosimalla alueella. Täällä asutaan enemmän vuokralla kuin omistus asunnoissa. Ei siis pidä olettaa, että kavereiden perheillä on omistusosake tai omakotitalo.

Lapsemme saavat materiaa vähän hitaampaan tahtiin tai jäävät kokonaan ilman jostain hullutuksesta, kuin lapset, joiden perheillä on näyttämisenhalua. He voivat silti elää kädestä suuhun!

Lapsemme erottuvat hyvällä koulumenestyksellään. Heitä pidetään kaveripiirinsä älykköinä ja sitä he ovatkin. Älyä vaatii myös olla ärsyttämättä ja vain kohottaa toisten itsetuntoa:) Omat vahvuudet myönnetään, mutta ei niitä nosteta esille tarkoituksella sellaiselle, jolta niitä puuttuu. Vaativat kasvuolosuhteet, mutta täällä kyllä kehittyy!

Mulla on ollut työkavereina tämmösiä paremman perheen lapsia. Muutama esim. rehtorin lapsi. Ovat kyllä harvinaisen naiveja vielä aikuisinakin. Eivät oikein tajua rahan käsitettäkään. Puhuvat lapsuutensa matkoista kauas (ei mitään Ruotsinristeilyjä), suvun mökeistä, siskon asumisista ulkomailla, vaihtarivuosista ja kielimatkoista ym olettaen että meillä muillakin olisi ollut samanlainen lapsuus. Itse olin kaikki kesät kesätöissä. Ei oikein jaksa noita kultalusikka perseessä pienestävalittajia.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on ollut työkavereina tämmösiä paremman perheen lapsia. Muutama esim. rehtorin lapsi. Ovat kyllä harvinaisen naiveja vielä aikuisinakin. Eivät oikein tajua rahan käsitettäkään. Puhuvat lapsuutensa matkoista kauas (ei mitään Ruotsinristeilyjä), suvun mökeistä, siskon asumisista ulkomailla, vaihtarivuosista ja kielimatkoista ym olettaen että meillä muillakin olisi ollut samanlainen lapsuus. Itse olin kaikki kesät kesätöissä. Ei oikein jaksa noita kultalusikka perseessä pienestävalittajia.

Kyllä esim. stipendejä ulkomaille voi saada, vaikka ei olisikaan hyvätuloisesta perheestä. Tässäkin ketjussa näkee, että ihmiset ovat ponnistaneet vaatimattomista oloista. Tällöin on vastaavia kokemuksia, mistä keskustella. Ei kokemusten tarvitse olla identtisiä. Esim. harrastuksissa ja koulussa hankkii kannuksensa itse, ja harrastuksista tulee kaukomatkoja ym. vastaavaakin ja paljon hienompaa kuin pelkät lomamatkat.

Kaikkein pahinta olisi kuitenkin elää sellaisessa nousukas-perheessä. Lasten pitäisi harrastaa voimistelua ja pianonsoittoa, että kaikki ymmärtäisivät että rahaa on. Auton pitäisi olla samaa kallista merkkiä kuin naapureiden. Talot olisivat isoja ja kalliita, mutta paskalla tontilla jossain perähikiällä. Elämä olisi pelkkää suorittamista ja kulissia.

Suurin osa noista "onnekkaista" lapsista asuu kaupungeissa joissa kiinnitetään hyvin vähän huomiota lasten kotioloihin. Ne kehnot olot näkyy, loput kuitenkin massaa. Osalla lapsista kotona enemmän rahaa, osalla vanhempien asema ja ammatit arvostettuja, kaikenlaisia perheitä on. Itse kasvoin pienellä paikkakunnalla, siellä vanhempien ammatit ja varallisuus tiedettiin tarkoin, kaupungeissa tuohon kiinnitetään vähemmän huomiota. Eniten näkyy siinä kuinka lapset vapaa-aikansa ja lomansa viettävät, on ne jotka pysyvät aina vuokralähiössä ja notkuvat ostarilla ja ne, jotka harrastavat paljon ja matkustavat lomillaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on ollut työkavereina tämmösiä paremman perheen lapsia. Muutama esim. rehtorin lapsi. Ovat kyllä harvinaisen naiveja vielä aikuisinakin. Eivät oikein tajua rahan käsitettäkään. Puhuvat lapsuutensa matkoista kauas (ei mitään Ruotsinristeilyjä), suvun mökeistä, siskon asumisista ulkomailla, vaihtarivuosista ja kielimatkoista ym olettaen että meillä muillakin olisi ollut samanlainen lapsuus. Itse olin kaikki kesät kesätöissä. Ei oikein jaksa noita kultalusikka perseessä pienestävalittajia.

Kyllä esim. stipendejä ulkomaille voi saada, vaikka ei olisikaan hyvätuloisesta perheestä. Tässäkin ketjussa näkee, että ihmiset ovat ponnistaneet vaatimattomista oloista. Tällöin on vastaavia kokemuksia, mistä keskustella. Ei kokemusten tarvitse olla identtisiä. Esim. harrastuksissa ja koulussa hankkii kannuksensa itse, ja harrastuksista tulee kaukomatkoja ym. vastaavaakin ja paljon hienompaa kuin pelkät lomamatkat.

Milläs harrastat, jos olet lapsesta asti aina töissä?

Itse elin lapsuuttani 90-luvun laman aikaan pikkupaikkakunnalla. Isä tienasi hyvin, minkä kaikki tiesivät, koska verotiedot julkaistiin vuosittain paikallislehdessä. Äiti oli duunari. Molemmat vanhempani tekivät pitkää päivää varallisuutensa eteen. Kummallakaan ei ollut rikas suku.

Kateutta aiheutti se, että perheemme kävi joka vuosi etelässä, koti oli kaunis ja minulle ja siskolleni ostettiin paljon uusia vaatteita (ei merkkivaatteita, mutta kuitenkin). Useampi lapsi (joita pidin kavereinani) sanoi jo 2-luokalla minulle päin naamaa, että olen hemmoteltu kakara. Kommentit tuntuivat pahalta, varsinkin kun meidän perheessä lapsia pidettiin hyvin ankarassa kurissa. Mutta kyse olikin siitä, että meidän perheellä oli rahaa.

Myös kavereideni vanhemmat kohtelivat minua halveksuen. Kun kavereiden luona koitti ruoka-aika ja olin kylässä/yökylässä, jouduin odottamaan kaverin huoneessa tai katsomaan vierestä kun muut söivät, koska kavereiden vanhemmilla "ei ollut varaa ruokkia rikkaiden perheiden kakaroita". Näin toimittiin myös niissä perheissä, joissa molemmat vanhemmat kävivät töissä. Samojen perheiden lapset kävivät meillä ruoka-aikaan ja söivät joka kerta tyytyväisinä vatsansa täyteen.

Jos sanotaan, että " sinulla on helppoa, toisin kuin meillä..", niin voisit olla myötätuntoinen ja kiinnostunut, kysyä toisen elämästä.

Maaseudulla tai pienellä paikkakunnalla on vaikea asua, jos perheellä on joko varallisuutta tai henkistä pääomaa. Kannattaa muuttaa alueelle, jossa on muitakin varakkaita ja sitä ns.vanhaa rahaa. Saa olla ihan rauhassa, harrastaa mitä haluaa, eikä kukaan kuittaile elitismistä. Jos meille on todella tärkeää pitää huolta lapsista, niin mitä me voimme sille, että lapsia syntyy myös huonoihon oloihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä väliä ap rakas? Nauti että teillä on kaikki noin hyvin ja lapsesi nauttivat varmasti myös. Keskity hyvään äläkä joihinkin negatiivisiin kommentteihin jotka eivät tule loppumaan teet niin tai näin!

Oot oikeassa, kiitos tästä! Tuntuu vaan välillä niin epäreilulta. Ehkäpä lapset oppivat kehittämään terveen itsetunnon tämän myötä. Eihän kukaan tässä maailmassa ole loppujen lopuksi täysin suojassa negatiiviselta asennoitumiselta ja kommenteilta.

Ap

Ennakkoasenne toisten mahdollista ennakkoasennetta on niin hukkaan heitettyjä mahdollisuuksia ja energiaa...

Itse olen hoiva-alalla ja olen huomannut näitä eri kansanryhmiä, juopot, duunarit, koulutetut, mukahiano, "aatelinen"... Nyt kun näistä ns. ylemmistä kasteista puhutaan, oman kokemukseni mukaan mukahianoista kirkuu kauas se mukahianous kaikesta rahasta ja mammonasta huolimatta, on mahtavat duunit ja luullaan niin helvetisti itsestään. He vaativat jotain parempaa, mutta saavat vähemmän arvostusta.

Nämä kutsumani "aateliset" sitten taas ovat sellaista astetta "parempaa kansaa", joista huokuu se, että he ovat hieman erilaisia, astetta ylempänä, vaikka inhimillisiä. Heillä on mahtavat urat, upeat perheet, autot, asunnot ja kaikki, ero noihin mukahianoihin on kuitenkin selvä: "aatelisilla" on sellainen pehmeä ja arvokas aura ympärillään, he kohtaavat kaikki arvokkaina ja arvostavina, siten saavat toiset antamaan itselleen astetta parempaa... Hieman hankala selittää varmasti, mutta uskon näitä tyyppejä kohdanneiden tietävän mitä tarkoitan. Avoimuus ja kunnioitus on avain menestykseen, ei ennakkoluulojen mietintä :-)

Klassinen vanhan rahan ihailu. Monia harmittaa, kun kaltaisensa tavis on noussut rikkauksiin. Mutta se tuntuu hyväksyttävältä, että joku nyt vain on syntynyt onnellisempien tähtien alla. Niin outoa kuin tämä onkin.

Kirjoittaessani noista "aatelisista" en heidän kohtaamishetkellään ole tiennyt heidän taustastaan, terveydenhoitopuolella kun ei titteleillä kuljeta enkä kaikenmaailman eri julkkiksia, suurlähettiläitä, poliitikkoja, mitänäitäon, rikkaita, tosiaan tunnista. Jotkut ihmiset vaan ovat erilaisia kuin toiset.

Joillakin on sitä sydämen sivistystä.  Vakaissa oloissa on helpompi kasvaa mukavaksi tyypiksi, kun kaikesta ei joudu taistelemaan. Ja vakaat olot tulee, kun vanhemmillakin on aikaa ja jaksamista lapsilleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on ollut työkavereina tämmösiä paremman perheen lapsia. Muutama esim. rehtorin lapsi. Ovat kyllä harvinaisen naiveja vielä aikuisinakin. Eivät oikein tajua rahan käsitettäkään. Puhuvat lapsuutensa matkoista kauas (ei mitään Ruotsinristeilyjä), suvun mökeistä, siskon asumisista ulkomailla, vaihtarivuosista ja kielimatkoista ym olettaen että meillä muillakin olisi ollut samanlainen lapsuus. Itse olin kaikki kesät kesätöissä. Ei oikein jaksa noita kultalusikka perseessä pienestävalittajia.

Kyllä esim. stipendejä ulkomaille voi saada, vaikka ei olisikaan hyvätuloisesta perheestä. Tässäkin ketjussa näkee, että ihmiset ovat ponnistaneet vaatimattomista oloista. Tällöin on vastaavia kokemuksia, mistä keskustella. Ei kokemusten tarvitse olla identtisiä. Esim. harrastuksissa ja koulussa hankkii kannuksensa itse, ja harrastuksista tulee kaukomatkoja ym. vastaavaakin ja paljon hienompaa kuin pelkät lomamatkat.

Milläs harrastat, jos olet lapsesta asti aina töissä?

Koulun jälkeen ehtii harrastaa. Eikö kesästä edes yhden matkan verran liikenisi harrastusmatkaan? Joskus ne ovat myös kouluaikana.