Ns "paremman perheen" lapset huom! Kertokaa kokemuksianne

Minä kärsin vieläkin leimasta kun vanhempani oli pienellä paikkakunnalla erikoisessa, näkyvässä asemassa. Olen 44 ja vieläkin minulle päin naamaa sanotaan kuinka helpolla pääsen ja kultalusikka suussa olen syntynyt. Vaikka olen just toipumassa kahdesta hyvin piinallisesta sairaudesta ja eikä ole elämä todellakaan helppoa ollut. En ole koskaan arvottanut ihmisiä luokkiin tai statuksen perusteella mutta kyllä nyt aikuisena ymmärrän että olisi ollut helpompaa jos olisin vaikka lapsena päässyt johonkin "paremman väen kouluun" jossa en olisi erottunut niin räikeästi.

Vanhempani on kuollut 30 vuotta, silti törmään selkääntaputtelijoihin jotka ovatkin selän takana puukottajia. Lähempä pois täältä pikkupaikkakunnalta onneks piakkoin.

Mä olen kolmannessa sukupolvessa varakkaasta suvusta. Jo isovanhemmat oli akateemisesti koulutettuja ja nämä isovanhemmat on syntyneet 1900-luvun alussa. Tosin mummuista toinen vaan oli töissä ajoittain, toinen opiskeli "höpöjä" ollakseen parempi edustusrouva.

Musta meillä oli pihiä lapsena. Syötiin kalapuikkoja ja purkkihernesoppaa, polttopuutkin hakattiin talkoilla. Vaatteita tuli kierrätettynä sukulaisilta. Mua ärsytti, koska mun mielestä köyhemmät luokkakaverit eli leveämmin. Tosin nyt aikuisiällä olen tajunnut, että olihan meillä hieno auto, komea talo, hyvä mökki, käytiin kaupunkilomilla ja rantalomilla, lomailtiin Floridassa jo 80-luvun alussa. Vanhemmat oli aina meidän lasten kanssa ja alkoholia ei kännäystarkoituksessa käytetty koskaan. Koti oli ns. ehjä ja hyvä koti. Harrastukset sai maksoi, mitä maksoi. Rahan arvo opetettiin tajuamaan jo pienestä. Vähän isompana sain kielikurssit ja nätti kaksio odotti, kun lähdin opiskelemaan. Valmistuttuani antoivat pääoman oman asunnon ostoon, vaikka velkaa täytyikin vähän ottaa. Valmistujaislahjaksi sain tuliterän auton. En mitään Porschea, mutta tavallisen japsin. Uuden kuitenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle ekaluokan luokkkakaveri sanoi, että mun vanhemmat ei (muka) haluaisi, että olen heidän kanssaan, koska ovat työläisten lapsia. Heidän vanhempansa olivat varmaan tuollaista lapsilleen sanoneet. Ei mun vanhemmat heitä mitenkään sorsineet.

Sitä me just muisteltiin miehen kans omaa lapsuutta, et kun jo alakoulussa lapset "tietää" niin hyvin kuka on minkälaisesta perheestä kotoisin. Vanhemmathan ne nämä ajatukset istuttaa lapsiin, ei lapset ajattelisi noin ilman vaikutteita.

Ap

Ikävää että tässäkin ketjussa on tullut selvästi ilmi se että opettajat ovat myös hyvin tietoisia lasten vanhempien tulo- ja koulutustasosta ja antavat tämän vaikuttaa myös omaan työhönsä.

Käyttäjä2123 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle ekaluokan luokkkakaveri sanoi, että mun vanhemmat ei (muka) haluaisi, että olen heidän kanssaan, koska ovat työläisten lapsia. Heidän vanhempansa olivat varmaan tuollaista lapsilleen sanoneet. Ei mun vanhemmat heitä mitenkään sorsineet.

Sitä me just muisteltiin miehen kans omaa lapsuutta, et kun jo alakoulussa lapset "tietää" niin hyvin kuka on minkälaisesta perheestä kotoisin. Vanhemmathan ne nämä ajatukset istuttaa lapsiin, ei lapset ajattelisi noin ilman vaikutteita.

Ap

Ikävää että tässäkin ketjussa on tullut selvästi ilmi se että opettajat ovat myös hyvin tietoisia lasten vanhempien tulo- ja koulutustasosta ja antavat tämän vaikuttaa myös omaan työhönsä.

Tämä on totta ja opettajilla ei aina ole muuta kuin oletuksia. Muistan yhden perheen jossa oltiin kovin olevinaan ja ihan varmasti myös opettajille esitettiin vähän parempaa. Opettajat arvostivat tuon perheen lapsia ja pitivät pumpulissa. Meillä yrittäjävanhemmat olivat kiireisiä ja meillä oltiin rentoja, joskin varakkaita. Opettajat suhtautui jotenkin nuivasti noihin aikoihin pienyrittäjän lapseen. Koulutustaustat oli samoja, mutta meillä opetettiin nöyryyteen ei leuhkimiseen. Koulussa siis opeille leuhkimisella olisi saanut statusta.

Kylläpäs ovat paremmista perheistä kotoisin olevat myös parempia ihmisiä, eivätkä sorru koskaan siihen, mistä muita syyttelevät. Hienoa, että meillä on tällaisia enkeleitä keskuudessamme. :)

Ymmärsin vasta aikuisena, että äitini niin sanotusti nai alaspäin. Ja vasta nyt kun olen naimisissa ja vähemmän eristäytynyt kuin lapsena ja nuorena, ymmärrän miten kylmästä suvusta hän tulikaan. Ei isänikään suku tosin mitään lämmintä väkeä ole, ja minä olen tasapainoillut yksin siinä välissä - adoptoituna ja ulkopuolisena.

Me asuimme tavallisessa 20 000 asukkaan kunnassa. Kun äiti alkoi juoda ja jäin isän hoiviin, moni ihan tavallisen perheen lapsi ilmoitti, etteivät saa leikkiä kanssani koska olen mitä olen.

Hyvän perheen lapsi ehkä kuullut samaa, mutta jäikö yksikään yhtä yksin kuin minä? Ei ollut tukena ketään kuka olisi lohduttanut kun ensimmäisen poikaystävän äiti ei tahtonut tavata koska "minunlaisistani ei koskaan tiedä".

Vierailija kirjoitti:

Kylläpäs ovat paremmista perheistä kotoisin olevat myös parempia ihmisiä, eivätkä sorru koskaan siihen, mistä muita syyttelevät. Hienoa, että meillä on tällaisia enkeleitä keskuudessamme. :)

Kiitos, kun tulit havainnollistamaan tämän ketjun ydinpointin.

Vierailija kirjoitti:

Aina oli kamalasti kirjoja ja luettavaa ja veljeäni, joka ei suuremmin lukemisesta pitänyt, painostettiin lukemaan silti. Ostettiin hirveästi erilaisia kirjoja, luettiin ääneen ja keskuteltiin niistä jo aika pieninä (ikätasoon sopien). Kesällä olimme aluksi taideleirillä, ja myös omalla pihallamme tehtiin paljon lasten taideteoksia. Kun olin ala-asteen viidennellä luokalla, opettelinme myös lukemaan lehteä joka päivä ja keskustelimme uutisista.

Vanhempani kannustivat kovasti harrastamaan jotain ja aloitinkin sellon soiton sekä yleisurheilun. Minut laitettiin pyrkimään kielikouluun ja koulussa kannustettiin menestymään.

Kävimme ulkomailla ja aina paljon historiallisissa paikoissa. Olin hyvin kiinnostunut historiasta ja sain paljon aihetta käsittelevää kirjallisuutta jo ala-asteella.

Rahasta tai koulutuksesta ei koskaan puhuttu, mutta lapsena ulkomaanlomat, raha ja yliopistokoulutus näyttäytyivät aina itsestäänselvyytenä ja oikeastaan ainoilta vaihtoehdoilta.

Hieman sama.

Luettiin paljon joka päivä. Äitini ei katsonut oikeastaan koskaan telkkaria vaan luki. Meillä oli huone pelkästään kirjoja varten eli kirjasto.

Isä matkusti paljon töuden merkeissä ja kävi hölkällä aamuin illoin ja juoksi maratoneja.

Meillä oli kotiapulaisia. Syötiin silti paljon arkena ravintoloissa, kun äiti oli uranainen eikä tehnyt aina ruokaa. En muista, että eikö siinä iässä sitten enää ollutkaan niitä kotiapulaisia vai oliko tilapäisiä katkoja.

Matkustettiin joka vuosi ulkomailla. Pelattiin tennistä ja lasketeltiin ja golfattiin.

Kävin yksityiskoulun. Yliopisto oli tietenkin itsestäänselvyys. Kun muutin omilleni, sain lahjoituksena ensiasunnon.

Vaikea vertailla muihin, koska siellä yksityiskoulussa muut olivat myös hyväosaisia. Lisäksi vanhempieni tutut olivat sellaisia myös, joten kaikki olivat oikeastaan samanlaisia ja nämä asiat tuntuivat aivan normaalilta elämältä. Olen seurustellutkin samanlaisten miesten kanssa, en tiedä, miten ihmeessä, koska ihan normaaleista baareista ja diskoista olennheidät tavannut, että miten kummassa olen vahingossa ikäänkuin alitajuisesti tunnistanut heidät samanlaisiksi.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä ystäväni on erittäin tunnettua sukua. Hän vaihtoi nimeään mennessään naimisiin, vaikka meidän jengissä se on tosi harvinaista. Kertoi sitten pienessä sievässä olevansa vihdoin vapaa, vaikka naimisissa. Nyt ei joka kerta hänen tavatessa uusia ihmisiä hän joudu kantamaan ns. isiensä taakkaa, vaan hän saa olla perustason Mutikainen. Enpä totisesti ollut tullut ajatelleeksi asiaa noin ennen.

Olenkohan minä ystävättäresi? Olen ikuisesti kiitollinen aviomiehelleni, uppoan viimein massaan kiitos hänen. Hän on myöskin kahden hyvin köyhän duunarin lapsi, hänen perheensä on ottanut minut avosylin vastaan ja koen että minulla on viimeinkin perhe.

Olen suht pieneltä paikkakunnalta, valitettavasti sukuni tunnetaan siellä. Häpeän vanhempiani, aina töissä ja ällöttäviä uusrikkaita. Koko suku on samanlaisia, kylmiä rahanahneita materialistejä. Ilmapiiri on todella vahvasti oikeistolainen. Köyhät kyykkyyn, työttömät ja sairaat selvitkööt keskenään miten taitavat, mieluiten poissa silmistä.

Minua kuvotti jo lapsena se, että hengailimme vain toisten samanlaisten perheiden kanssa. Varsinkin kapea naiskuva inhottaa, hyvän perheiden tytöt saa (joutuu) harrastamaan esim. jonkun soittimen soittamista, se voi olla yllätysvalinta piano, huilu tai viulu. Ihan kuin olisi 1700-luku, ei puutu kuin kotiopettajatar.

Tuo toisten samankaltaisten perheiden kanssa hengailu ilman minkäänlaista kosketuspintaa oikeaan, todelliseen elämään aiheuttaa ikään kuin joukkoharhan, kuplan. Ymmärsin jo todella nuorena eläväni sellaisessa. Halusin epätoivoisesti pois. Ei tarvinne edes erikseen kertoa kuinka minua kiusattiin läpi peruskoulun "juppikakara".

Heti koulun loputtua muutin toiselle paikkakunnalle hanttihommia tekemään, sillä tiellä olen yhä. On ollut karua kohdata oikea maailma, ymmärtää se miten ihmisen lähtökohdat määrittävät koko elämän. Opiskelija, joka joutuu stressaamaan toimeentulosta koko ajan, ei yllä samoihin tuloksiin kuin taloudellisesti turvattu opiskelija vanhempien ostamassa asunnossa, vanhempien rahoilla autolla ajellen ja vanhempien rahoilla reissaillen. Tämä kuilu on ihan valtava ja polarisoituminen näyttää jatkuvan yhä. Minua hävettää vanhempieni ja muiden hyväosaisten täydellinen sokeus asian suhteen.

Omat lapseni ovat nyt teinejä. Heille selvisi vasta hiljattain että olen vanhempieni ainoa elossa oleva lapsi, mikä tarkoittaisi miljoonaperintöä meille/heille jossain vaiheessa. Suhdetta isovanhempiin ei juuri ole sillä he eivät halua alentua käymään meillä, duunarikodissa. Kivampi hengata muiden rikkaiden kanssa kun kaikki ovat kaikesta samaa mieltä. Aion kieltäytyä perinnöstä, menköön valtiolle. En halua noiden ihmisten saastaisia rahoja.

Syvä lämmin osanottoni ap:n lapsille, vanhempiaan ei voi valita mutta heistä voi muuttaa mahdollisimman kauas ja elää normaalia, hyvää elämää. Kannustaisin jokaista hyvän perheen lasta tähän. Älkää suostuko elämään elämäänne vanhempienne sätkynukkeina, samoja aivottomuuksia päivästä toiseen toistellen. Tulkaa valoon ja nähkää että oikea elämä on haasteellista mutta antaa niin paljon enemmän. Ulkomaanmatka tuntuu paremmalle kun sen on maksanut ihan itse. Samoin autolla on mukavampi ajaa kun sen on hankkinut kovalla työllä, ihan itse.

Ja mitä teet "hyvän" perheen lapsi täydellisellä ranskalla, viulunsoittotaidolla tmv? Et mitään. Surullista tajuta että vuosia harjoittelit niitä vain jotta vanhempasi voivat ohimennen keskustelussa hehkuttaa että meidän Mirjaliisa se on niin lahjakas, soittaa viulua ja puhuu ranskaa. Älkää suostuko. Itsekin olisin halunnut karateen, en päässyt enkä saanut edes perusteluja. Ymmärrän ne vasta nyt, lähes 40 vuoden iässä. Se ei olisi näyttänyt hyvälle.

Vierailija kirjoitti:

Missä te oikein asutte? Vietin lapsuuteni Lauttasaaressa, eikä ikinä tullut kuittailua siitä, että on asiat hyvin. Joskus tuntuu, että menestyksestään muka nöyristelevät saavat juuri sitä paskaa siitä niskaansa. Rauhassa itsestään ylpeitä ihailee ympärilläolijatkin.

Kaupungissa ei sitä havaitsekaan, mutta maalla pikkupaikkakunnalla on sellaista erottelua parempiin perheisiin. Auta armias, jos olet vaikka paikkakunnan ainoan koulun rehtorin tytär.,. :) Vastaa melkein sitä, kuin olisi Vickanin ja Danielin esikoinen.

No jo on taas valituksen aiheet ap:llä, peiteltyä itsekorostusta?

Olemme varakas perhe miehen onnistuneiden yrityskauppojen jälkeen. Asumme omakotialueella, jossa ei köyhiä asukaan, ja monet ovat varmasti varakkaampia kuin me. Sama tämän asuinalueen koulussa, enkä ole koskaan kuullu että koulussa joku oppilas mainitsisi varallisuudesta yhtään mitään.

Ihmeellisistä asioista sitä ihminen (jolla on ilmeisti liikaa aikaa miettiä turhuuksia) saakin ongelmaa aikaan.

Vierailija kirjoitti:

Meillä molemmilla DI:n koulutus ja molemmat töissä kansainvälisen yhtiön keskijohdissa. Lapsi ei ole kuittailua kuullut, toisaalta emme tee lapselle sellaisia hankintoja, joka erottaisi hänet merkittävästi kavereittensa kulutustasosta, esim. kännykkään ei ole upotettu rahaa älyttömiä summia. Lapsen kavereissa on monenlaisten perheiden lapsia.

Jostain syystä käsite paremman perheen lapset tuo näppyjä.

Miksi jokainen akateeminen palstalla tuntuu olevan DI? 

Vierailija kirjoitti:

Ymmärsin vasta aikuisena, että äitini niin sanotusti nai alaspäin. Ja vasta nyt kun olen naimisissa ja vähemmän eristäytynyt kuin lapsena ja nuorena, ymmärrän miten kylmästä suvusta hän tulikaan. Ei isänikään suku tosin mitään lämmintä väkeä ole, ja minä olen tasapainoillut yksin siinä välissä - adoptoituna ja ulkopuolisena.

Me asuimme tavallisessa 20 000 asukkaan kunnassa. Kun äiti alkoi juoda ja jäin isän hoiviin, moni ihan tavallisen perheen lapsi ilmoitti, etteivät saa leikkiä kanssani koska olen mitä olen.

Hyvän perheen lapsi ehkä kuullut samaa, mutta jäikö yksikään yhtä yksin kuin minä? Ei ollut tukena ketään kuka olisi lohduttanut kun ensimmäisen poikaystävän äiti ei tahtonut tavata koska "minunlaisistani ei koskaan tiedä".

Siis biologinen äitisi nai alaspäin?

Vierailija kirjoitti:

Hyvä todistus, opintomenestys ja pääsy yliopistoon ovat hänen omia saavutuksiaan, ei vanhempien. Vaikka kotoa on tullut asenne työntekoon ja ahkeruuteen, niin itse hän joutui ylioppilaskirjoituksissa vastaamaan, ei isän rahat.

Kyllä lapsen menestys on suurilta osin vanhempien ansiota. Heiltä se eheä tunne-elämä ja positiivinen asenne opiskeluun ja työntekoon tulee. Tiedän monta älykästä ihmistä, jotka ovat epävakaasta perheestä ja itsekin olen sellainen. Jokaisella kapasiteettia yliopistoon, mutta kenelläkään ei motivaatiota. Päivät koostuvat lähinnä kaljan juomisesta ja paskan elämän ja työkkärin kiroamisesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina oli kamalasti kirjoja ja luettavaa ja veljeäni, joka ei suuremmin lukemisesta pitänyt, painostettiin lukemaan silti. Ostettiin hirveästi erilaisia kirjoja, luettiin ääneen ja keskuteltiin niistä jo aika pieninä (ikätasoon sopien). Kesällä olimme aluksi taideleirillä, ja myös omalla pihallamme tehtiin paljon lasten taideteoksia. Kun olin ala-asteen viidennellä luokalla, opettelinme myös lukemaan lehteä joka päivä ja keskustelimme uutisista.

Vanhempani kannustivat kovasti harrastamaan jotain ja aloitinkin sellon soiton sekä yleisurheilun. Minut laitettiin pyrkimään kielikouluun ja koulussa kannustettiin menestymään.

Kävimme ulkomailla ja aina paljon historiallisissa paikoissa. Olin hyvin kiinnostunut historiasta ja sain paljon aihetta käsittelevää kirjallisuutta jo ala-asteella.

Rahasta tai koulutuksesta ei koskaan puhuttu, mutta lapsena ulkomaanlomat, raha ja yliopistokoulutus näyttäytyivät aina itsestäänselvyytenä ja oikeastaan ainoilta vaihtoehdoilta.

Hieman sama.

Luettiin paljon joka päivä. Äitini ei katsonut oikeastaan koskaan telkkaria vaan luki. Meillä oli huone pelkästään kirjoja varten eli kirjasto.

Isä matkusti paljon töuden merkeissä ja kävi hölkällä aamuin illoin ja juoksi maratoneja.

Meillä oli kotiapulaisia. Syötiin silti paljon arkena ravintoloissa, kun äiti oli uranainen eikä tehnyt aina ruokaa. En muista, että eikö siinä iässä sitten enää ollutkaan niitä kotiapulaisia vai oliko tilapäisiä katkoja.

Matkustettiin joka vuosi ulkomailla. Pelattiin tennistä ja lasketeltiin ja golfattiin.

Kävin yksityiskoulun. Yliopisto oli tietenkin itsestäänselvyys. Kun muutin omilleni, sain lahjoituksena ensiasunnon.

Vaikea vertailla muihin, koska siellä yksityiskoulussa muut olivat myös hyväosaisia. Lisäksi vanhempieni tutut olivat sellaisia myös, joten kaikki olivat oikeastaan samanlaisia ja nämä asiat tuntuivat aivan normaalilta elämältä. Olen seurustellutkin samanlaisten miesten kanssa, en tiedä, miten ihmeessä, koska ihan normaaleista baareista ja diskoista olennheidät tavannut, että miten kummassa olen vahingossa ikäänkuin alitajuisesti tunnistanut heidät samanlaisiksi.

Mikä sinusta tuli?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ite oon suht rikkaasta perheestä kuopus. Pyydettiin ulos vaan sillon ku haluttiin hyötyä jollakin tavalla, esim kesäloman alussa kavereita kiinnosti (iso okt, pitkät lomareissut ja kaverit oli mielin kielin jos pääsisivät mukaan tai toisin tuliaisia) ja kun loma loppu niin kenestäkään ei kuulunut mitään tai näkynyt. Lukiossa mulla oli iphone ja siihen aikaan ne ei ollu vielä suosittuja, kaverit halus sillä aina koulussa pelata ja annoinkin koska ajattelin että jos en itse sillä hetkellä tarvi puhelinta niin pelatkoon jos saavat siitä hyvän mielen, jälkeen päin oon kuullu sitten miten olen ollut viikonloppujen kuumin puheenaihe ryyppyreissuilla kun oon niin idiootti ja lellikakara ja muutenkin kaikinpuolin paska. 18 vuotiaana sain uunituoreen oman auton, ajettu 0km. Yhtäkkiä "hyväksyttiin" vapaa ajallakin porukkaan ja yleensä baarikuskiksi koska en ite käytä alkoholia ja kännissä päiviteltiin takapenkiltä miten hieno auto, mutta ei koskaan kuulumiset tai hengailu selvinpäin kiinnostanut.. ehkä mun kaverit oli vaan vääränlaisia tai sitten syynä tosiaan oli kateus en tiedä :)

Te olette vaan ollu väärää seuraa toisillenne. Kyllähän ihmisen kanssa jonka kanssa todella viihtyy ja natsaa haluaa viettää aikaa muutenkin kun hyötymis tarkoituksessa oli hän sitten köyhä tai rikas.

Niimpä, sepäse. Siksi kirjotinkin tuohon että ehkä kaverit olleet vääränlaisia :) mulla ei oo ikinä ollut oikeaa ystävää jolle voisin kertoa jos joku asia painaa, koska kaikilla on aina ollut ennakkoluulot mua ja mun kodin suhteen. Tosi harmi, en oo koskaan päässyt tutustumaan kehenkään kunnolla kun vastassa on ollut hyötymisen tarve. Ollaan äidin kanssa monesti öiden pikkutunneilla keskusteltu että mistä löytäisin kavereita joita kiinnostais minä eikä materia ja elintaso vaikken niitä itse edes kehuskelemalla tai muutenkaan koskaan tuo esiin.

Käyttäjä2123 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle ekaluokan luokkkakaveri sanoi, että mun vanhemmat ei (muka) haluaisi, että olen heidän kanssaan, koska ovat työläisten lapsia. Heidän vanhempansa olivat varmaan tuollaista lapsilleen sanoneet. Ei mun vanhemmat heitä mitenkään sorsineet.

Sitä me just muisteltiin miehen kans omaa lapsuutta, et kun jo alakoulussa lapset "tietää" niin hyvin kuka on minkälaisesta perheestä kotoisin. Vanhemmathan ne nämä ajatukset istuttaa lapsiin, ei lapset ajattelisi noin ilman vaikutteita.

Ap

Ikävää että tässäkin ketjussa on tullut selvästi ilmi se että opettajat ovat myös hyvin tietoisia lasten vanhempien tulo- ja koulutustasosta ja antavat tämän vaikuttaa myös omaan työhönsä.

Viimeistään yo kirjoituksissa tämä epäkohta poistuu. On se hyvä kun ei oo rikas niin poika saanut ysejä ja kymppejä myös lukiossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kotona minulla oli hyvä lapsuus. Isä oli kiireinen mutta hyvä isä, äiti oli suurimman osan lapsuuttani kotona, ja luimme todella paljon kirjoja. Matkustelimme jonkin verran, ja koska vanhempani olivat asuneet ulkomailla nuoruudessaan, he kannustivat minuakin. Hyvä koulutus oli itsestäänselvyys, siihen ei painostettu, mutta vanhempani elättivät minut opintojen loppuun asti. Vaikka siis en asunut kotona.

Itse olen köyhähköistä oloista, mutta mielestäni asenne vaikuttaa enemmän kuin varallisuus.

Tämä menee vähän aiheen ohi, mutta olisin rakastanut tuollaista lapsuutta, jossa kannustetaan kulttuuriin, mutta satuin epäonnekseni syntymään vanhoillislestadiolaiseen perheeseen, jossa tv, elokuvat, populaarimusiikki, teatteri, konsertit, kaikki oli syntiä. Kaikenlainen viatonkin kanssakäyminen "epäuskoisten" kanssa oli epäilyttävää, mm. partiotoimintaan ei saanut osallistua. Muistan, miten olisin lapsena halunnut aloittaa balettitunnit.... Ulkomaillekaan ei voinut lähteä, koska menee usko.

Aikamoisesta altavastaajan asemasta sitä on joutunut elämänsä kokoilemaan. Teidän normaaleista ja hyväosaisista perheistä olevien kannattaa olla kiitollisia siitä, mitä olette saaneet!

Tämähän on vasta alkua ja Suomessa tämä onkin ihan uutta, mutta tälle on maailmalla ollut jo 2000 vuotta oma nimikin = luokkayhteiskunta.

Ei tarvitse mennä kuin itämeren yli Tukholmaan niin Östermalmin tytöt ja pojat eivät mahdu edes samaan kaupunginosaan, puhumattakaan että samaan leikkipuistoon, päiväkotiin, kouluun, Ei Ei Ei Ei

Tukholman hyvät alueet on täynnä lapsia jotka ovat kiertäneet koko maailman mutta eivät ole koskaan käyneet Rinkebyssä.

Kun mennään rapakon taakse tulee sitten yksityiskoulut ja aidatut asuinalueet kuvaan.

Suomessa asiasta tehtiin juuri kirjakin, muistaakseni Laura Kolbe

Tulen varakkaasta perheestä ja AP huomio on oikea, omassa lapsuudessani tälläisiä luokkia ei ollut, omien lasteni elämässä ne jo näkyy selvästi joka paikassa.  Olen asunut myös ulkomailla ja niissä maissa missä asuin, luokkajako  on ollu aina. T

Suomenkin osalta tulevaisuudessa luokkajako voimistuu ja luokkia tulee lisää

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä todistus, opintomenestys ja pääsy yliopistoon ovat hänen omia saavutuksiaan, ei vanhempien. Vaikka kotoa on tullut asenne työntekoon ja ahkeruuteen, niin itse hän joutui ylioppilaskirjoituksissa vastaamaan, ei isän rahat.

Kyllä lapsen menestys on suurilta osin vanhempien ansiota. Heiltä se eheä tunne-elämä ja positiivinen asenne opiskeluun ja työntekoon tulee. Tiedän monta älykästä ihmistä, jotka ovat epävakaasta perheestä ja itsekin olen sellainen. Jokaisella kapasiteettia yliopistoon, mutta kenelläkään ei motivaatiota. Päivät koostuvat lähinnä kaljan juomisesta ja paskan elämän ja työkkärin kiroamisesta.

Ajatus, että jokaisen menestys on itsestä kiinni , on muutenkin vaarallinen. Kyllähän se lopulta näin on, mutta kotiolot luovat edellytykset. On täysin eriasia nukkua yönsä hyvin huolehtivien vanhempien kodissa ennen vaikkapa lukion koeviikkoa, kuin heräillen jatkuvasti äidiltä tuleviin itsemurhaviesteihin tai kuunnellen kuinka isä hakkaa nuorempaa sisarusta viereisessä huoneessa...

Lisäksi, jos koulutukseen ylipäätään kannustetaan, niin tukea ei oikeasti osata antaa: hilppasen vähemmän joutuu tekemään töitä, jos pääsykokeisiin saa oikeasti vain lukea ja asua ilmaiseksi kotonaan.

Kyse ei kuitenkaan ole varakkuudesta vaan vamhempien henkisestä pääomasta. Usein ne tuntuvat kuitenkin kulkevan käsikädessä. Ei tulisi mieleenkään arvostella ketään varakkuuden perusteella, mutta aika usein hyvistä kotioloista tulevat(varakkaasta tai köyhästä) eivät kyllä tiedä hevonhelvettiä siitä kurjuudesta, jossa osa lapsista elää. Tämä ei ole mikään pahe kuitenkaan, mutta esimerkiksi syy siihen, että mielummin vaaleissa äänestää hieman varttuneempaa henkilöä, jolla on elämänkokemusta taustasta riippumatta.