Ns "paremman perheen" lapset huom! Kertokaa kokemuksianne

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä molemmilla DI:n koulutus ja molemmat töissä kansainvälisen yhtiön keskijohdissa. Lapsi ei ole kuittailua kuullut, toisaalta emme tee lapselle sellaisia hankintoja, joka erottaisi hänet merkittävästi kavereittensa kulutustasosta, esim. kännykkään ei ole upotettu rahaa älyttömiä summia. Lapsen kavereissa on monenlaisten perheiden lapsia.

Jostain syystä käsite paremman perheen lapset tuo näppyjä.

No emme mekään hanki todellakaan kalliita puhelimia tms. Paljon kalliimpia vempeleitä on kavereilla, mutta toki meidän asumisvalinnat yms paljastaa silti paljon. Opetetaan aina lapsia olemaan kiitollisia siitä mitä heillä on, mutta alkaa pikkuhiljaa nyppimään tämä sukulaisten/perhetuttujen tms kommentointi. Meidän lapset ovat myös kovia tekemään töitä ja harrastamaan ja ovat myös hyväntekeväisyydessä mukana. Mut niin tai näin, joku tulee kommentoimaan tyyliin "no helppohan sun on/ et tiedä mitään..."

Ap

Asumme noin 120 m2 omakotitalossa, vaikka varaa olisi ollut selkeästi suurempaan. Rakennusvaiheessa emme tienneet kuinka pitkäksi aikaa jäämme tälle paikkakunnalle, mitä pienempi asunto sitä helpompi myydä. Emme myöskään tee mitään näkyviä hyväntekeväisyyskampanjoita. Meidän elo ei tee ökyvaikutelmaa ulospäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen rikkaasta perheestä ja ensimmäisenä myöntämässä että se on tehnyt elämästäni helpompaa ja parempaa. Niin myös teidän lapsien. Olisko noiden manailijoiden puheessa kuitenkin paljon totta? Tai ainakin heillä täysi syy uskoa niin.

Varmasti moni asia onkin helpompaa, eihän sitä voi kiistää. Kyse on siltä osin siitä, ovatko lapset tästä asemastaan tietoisia ja miten he tähän asemaansa suhtautuvat. Mitään hemmoteltuja nirppanokkia he eivät todellakaan ole.

Mutta kuten tässäkin ketjussa on nähty.. Hyvät todistukset? Kouluarvosanat? Aktiivinen harrastustoiminta? Kai se on kuitenkin lapsen ansiota pitkälti, vaikka toki vanhempien tuki (taloudellinen ja henkinen) on merkityksellistä. Jotkut pyrkivät aktiivisesti mitätöimään näitä sillä, että lapsi saa kaiken valmiina.

Ei se lapsi tarvitse kiitosta, kannustusta ja tukea muilta kun teiltä vanhemmiltaan. Te riitätte kyllä! Ei tietysti tarvitsisi mitätöidäkkään mutta en usko että noi ihmiset ja kommentit ovat niin suuressa osassa lastenne elämissä että juurikaan heihin vaikuttaisi. Varsinkaan kun olet aikuinen ja opetat heille että antavat vaan mennä toisesta korvasta ulos. Sellaset negatiivisetkin asiat ja ihmiset mitä ei pysty muuttamaan on pakko vaan hyväksyä sellaisina kun ovat ja kiinittää heihin mahdollisimman vähän huomiota!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä väliä ap rakas? Nauti että teillä on kaikki noin hyvin ja lapsesi nauttivat varmasti myös. Keskity hyvään äläkä joihinkin negatiivisiin kommentteihin jotka eivät tule loppumaan teet niin tai näin!

Oot oikeassa, kiitos tästä! Tuntuu vaan välillä niin epäreilulta. Ehkäpä lapset oppivat kehittämään terveen itsetunnon tämän myötä. Eihän kukaan tässä maailmassa ole loppujen lopuksi täysin suojassa negatiiviselta asennoitumiselta ja kommenteilta.

Ap

Ennakkoasenne toisten mahdollista ennakkoasennetta on niin hukkaan heitettyjä mahdollisuuksia ja energiaa...

Itse olen hoiva-alalla ja olen huomannut näitä eri kansanryhmiä, juopot, duunarit, koulutetut, mukahiano, "aatelinen"... Nyt kun näistä ns. ylemmistä kasteista puhutaan, oman kokemukseni mukaan mukahianoista kirkuu kauas se mukahianous kaikesta rahasta ja mammonasta huolimatta, on mahtavat duunit ja luullaan niin helvetisti itsestään. He vaativat jotain parempaa, mutta saavat vähemmän arvostusta.

Nämä kutsumani "aateliset" sitten taas ovat sellaista astetta "parempaa kansaa", joista huokuu se, että he ovat hieman erilaisia, astetta ylempänä, vaikka inhimillisiä. Heillä on mahtavat urat, upeat perheet, autot, asunnot ja kaikki, ero noihin mukahianoihin on kuitenkin selvä: "aatelisilla" on sellainen pehmeä ja arvokas aura ympärillään, he kohtaavat kaikki arvokkaina ja arvostavina, siten saavat toiset antamaan itselleen astetta parempaa... Hieman hankala selittää varmasti, mutta uskon näitä tyyppejä kohdanneiden tietävän mitä tarkoitan. Avoimuus ja kunnioitus on avain menestykseen, ei ennakkoluulojen mietintä :-)

Vierailija kirjoitti:

Ite oon suht rikkaasta perheestä kuopus. Pyydettiin ulos vaan sillon ku haluttiin hyötyä jollakin tavalla, esim kesäloman alussa kavereita kiinnosti (iso okt, pitkät lomareissut ja kaverit oli mielin kielin jos pääsisivät mukaan tai toisin tuliaisia) ja kun loma loppu niin kenestäkään ei kuulunut mitään tai näkynyt. Lukiossa mulla oli iphone ja siihen aikaan ne ei ollu vielä suosittuja, kaverit halus sillä aina koulussa pelata ja annoinkin koska ajattelin että jos en itse sillä hetkellä tarvi puhelinta niin pelatkoon jos saavat siitä hyvän mielen, jälkeen päin oon kuullu sitten miten olen ollut viikonloppujen kuumin puheenaihe ryyppyreissuilla kun oon niin idiootti ja lellikakara ja muutenkin kaikinpuolin paska. 18 vuotiaana sain uunituoreen oman auton, ajettu 0km. Yhtäkkiä "hyväksyttiin" vapaa ajallakin porukkaan ja yleensä baarikuskiksi koska en ite käytä alkoholia ja kännissä päiviteltiin takapenkiltä miten hieno auto, mutta ei koskaan kuulumiset tai hengailu selvinpäin kiinnostanut.. ehkä mun kaverit oli vaan vääränlaisia tai sitten syynä tosiaan oli kateus en tiedä :)

Te olette vaan ollu väärää seuraa toisillenne. Kyllähän ihmisen kanssa jonka kanssa todella viihtyy ja natsaa haluaa viettää aikaa muutenkin kun hyötymis tarkoituksessa oli hän sitten köyhä tai rikas.

Vierailija kirjoitti:

Anteeksi provokatiivinen sanavalinta otsikossa, mutta haluan kerätä kokemuksia nimenomaan erilaisten taustojen omaavilta. Kenen ympäristössä sitten mitäkin on pidetty "parempana". Sen voitte itse määrittää. Yleisesti ottaen sillä tarkoitetaan kaiketi sosiaalista ja taloudellista asemaa.

Tarina ketjun taustalla:

Minä ja mieheni tullaan aika vaatimattomista oloista. Olemme kuitenkin koulutuksen ja työn kautta päässeet pitkälle elämässä. Meillä on kummallakin hyvä itsetunto ja positiivinen asenne elämään, joten ei paljon kiinnosta mitä joku ulkopuolinen meistä ajattelee. Sen sijaan tuntuu ihan älyttömän epäreilulta, että meidän lapset joutuvat elämään ikäänkuin suurennuslasin alla. Lapsilla ei ole osaa eikä arpa meidän uravalintoihin, mutta joutuvat vastaamaan niistä tavalla tai toisella. Todella suuria ennakkoluuloja ihmisillä on ja näköjään sitä pidetään ihan hyväksyttävänäkin. Ihmisillä on oikeesti kanttia suorastaan pirullisia kommentteja latoa lapsille. Meidän lapset ei poikkea muista lapsista mitenkään.

Mitä ajatuksia herättää? Millaisia kokemuksia?

Oletteko jotain julkkismiljonäärejä? Jos olette ihan tavislääkäreitä tms, niin olette kuvitelleet (eli halunneet kuvitella itsetunnon kohotukseksi) koko jutun.

Tämä varmaan riippuu koulusta ja asuinalueesta. Toisilla asuinalueilla ei ole kuin ns parempia tai huonompia perheitä.

Pitäisikö tästä keskustelusta vetää johtopäätös: Lika barn leker bäst.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä ystäväni on erittäin tunnettua sukua. Hän vaihtoi nimeään mennessään naimisiin, vaikka meidän jengissä se on tosi harvinaista. Kertoi sitten pienessä sievässä olevansa vihdoin vapaa, vaikka naimisissa. Nyt ei joka kerta hänen tavatessa uusia ihmisiä hän joudu kantamaan ns. isiensä taakkaa, vaan hän saa olla perustason Mutikainen. Enpä totisesti ollut tullut ajatelleeksi asiaa noin ennen.

Ihan sama. Vanhempani eivät hyväksyneet.

Nyt on elämä helpompaa, asun Helsingissä.

Pieneltä paikkakunnalta, tehtaan johtajan tytär. Onneksi lapsia on paljon, minun ei pitänyt jäädä tehtaalle töihin. Tosin sitä ollaan oltu ajamassa jo vuosia.

En ole korkeassa työssä, näin sitä liikaa kotona, kun isä oli aina poissa.

Mutta asuin opiskeluajan suvun omistamassa asunnossa yliopiston vieressä. Sain ensimmäisen työpaikan suhteella ja nykyiseen kotiimme olemme realisoineet paljon pientä, esim myin rantatontin, sijoitusasuntoja pari . Eli kotimme on aika kallis.

Toisaalta lasten koulu on lähikoulu , emme ole ainoita, jotka asuvat leveästi.

Lomarahat vaihdan aina vapaaksi ja otan usein palkatonta. Lähinnä kun haluan viettää lomaa lasten kanssa silloin kun heillä on lomaa koulusta.

Tänä päivänä erot eivät ole niin selkeät Helsingissä. On todella rikkaita ja varsinkin meitä, jotka ovat saaneet kunnon pesämunan kotoa.

Meillä on töissä yt.t olleet jo pari v ja työparini kanssa olemme vielä selvinneet. Olen esimiehelleni ilmoittanut, jos meistä karsitaan, minä lähden. Työkaverini on 3 lapsen yh.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä väliä ap rakas? Nauti että teillä on kaikki noin hyvin ja lapsesi nauttivat varmasti myös. Keskity hyvään äläkä joihinkin negatiivisiin kommentteihin jotka eivät tule loppumaan teet niin tai näin!

Oot oikeassa, kiitos tästä! Tuntuu vaan välillä niin epäreilulta. Ehkäpä lapset oppivat kehittämään terveen itsetunnon tämän myötä. Eihän kukaan tässä maailmassa ole loppujen lopuksi täysin suojassa negatiiviselta asennoitumiselta ja kommenteilta.

Ap

Ennakkoasenne toisten mahdollista ennakkoasennetta on niin hukkaan heitettyjä mahdollisuuksia ja energiaa...

Itse olen hoiva-alalla ja olen huomannut näitä eri kansanryhmiä, juopot, duunarit, koulutetut, mukahiano, "aatelinen"... Nyt kun näistä ns. ylemmistä kasteista puhutaan, oman kokemukseni mukaan mukahianoista kirkuu kauas se mukahianous kaikesta rahasta ja mammonasta huolimatta, on mahtavat duunit ja luullaan niin helvetisti itsestään. He vaativat jotain parempaa, mutta saavat vähemmän arvostusta.

Nämä kutsumani "aateliset" sitten taas ovat sellaista astetta "parempaa kansaa", joista huokuu se, että he ovat hieman erilaisia, astetta ylempänä, vaikka inhimillisiä. Heillä on mahtavat urat, upeat perheet, autot, asunnot ja kaikki, ero noihin mukahianoihin on kuitenkin selvä: "aatelisilla" on sellainen pehmeä ja arvokas aura ympärillään, he kohtaavat kaikki arvokkaina ja arvostavina, siten saavat toiset antamaan itselleen astetta parempaa... Hieman hankala selittää varmasti, mutta uskon näitä tyyppejä kohdanneiden tietävän mitä tarkoitan. Avoimuus ja kunnioitus on avain menestykseen, ei ennakkoluulojen mietintä :-)

Klassinen vanhan rahan ihailu. Monia harmittaa, kun kaltaisensa tavis on noussut rikkauksiin. Mutta se tuntuu hyväksyttävältä, että joku nyt vain on syntynyt onnellisempien tähtien alla. Niin outoa kuin tämä onkin.

Mun mielestä tämä on outo ketju. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä ystäväni on erittäin tunnettua sukua. Hän vaihtoi nimeään mennessään naimisiin, vaikka meidän jengissä se on tosi harvinaista. Kertoi sitten pienessä sievässä olevansa vihdoin vapaa, vaikka naimisissa. Nyt ei joka kerta hänen tavatessa uusia ihmisiä hän joudu kantamaan ns. isiensä taakkaa, vaan hän saa olla perustason Mutikainen. Enpä totisesti ollut tullut ajatelleeksi asiaa noin ennen.

Ihan sama. Vanhempani eivät hyväksyneet.

Nyt on elämä helpompaa, asun Helsingissä.

Pieneltä paikkakunnalta, tehtaan johtajan tytär. Onneksi lapsia on paljon, minun ei pitänyt jäädä tehtaalle töihin. Tosin sitä ollaan oltu ajamassa jo vuosia.

En ole korkeassa työssä, näin sitä liikaa kotona, kun isä oli aina poissa.

Mutta asuin opiskeluajan suvun omistamassa asunnossa yliopiston vieressä. Sain ensimmäisen työpaikan suhteella ja nykyiseen kotiimme olemme realisoineet paljon pientä, esim myin rantatontin, sijoitusasuntoja pari . Eli kotimme on aika kallis.

Toisaalta lasten koulu on lähikoulu , emme ole ainoita, jotka asuvat leveästi.

Lomarahat vaihdan aina vapaaksi ja otan usein palkatonta. Lähinnä kun haluan viettää lomaa lasten kanssa silloin kun heillä on lomaa koulusta.

Tänä päivänä erot eivät ole niin selkeät Helsingissä. On todella rikkaita ja varsinkin meitä, jotka ovat saaneet kunnon pesämunan kotoa.

Meillä on töissä yt.t olleet jo pari v ja työparini kanssa olemme vielä selvinneet. Olen esimiehelleni ilmoittanut, jos meistä karsitaan, minä lähden. Työkaverini on 3 lapsen yh.

Hirveää tajunnanvirtaa, karmeaa lapsen tasoista ajattelua ja jäsentelyä. Kyllä huomaa, ettei ne leveät asumiset kykyjen kanssa korreloi.

Missä te oikein asutte? Vietin lapsuuteni Lauttasaaressa, eikä ikinä tullut kuittailua siitä, että on asiat hyvin. Joskus tuntuu, että menestyksestään muka nöyristelevät saavat juuri sitä paskaa siitä niskaansa. Rauhassa itsestään ylpeitä ihailee ympärilläolijatkin.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä ystäväni on erittäin tunnettua sukua. Hän vaihtoi nimeään mennessään naimisiin, vaikka meidän jengissä se on tosi harvinaista. Kertoi sitten pienessä sievässä olevansa vihdoin vapaa, vaikka naimisissa. Nyt ei joka kerta hänen tavatessa uusia ihmisiä hän joudu kantamaan ns. isiensä taakkaa, vaan hän saa olla perustason Mutikainen. Enpä totisesti ollut tullut ajatelleeksi asiaa noin ennen.

Sama se oli minulla. Harvinainen sukunimi leimasi heti. On paljon vapauttavampaa olla Mäkinen, jolle kukaan ei kerro mielipiteitään isästäni. Edes niitä kehuja.

Vierailija kirjoitti:

Missä te oikein asutte? Vietin lapsuuteni Lauttasaaressa, eikä ikinä tullut kuittailua siitä, että on asiat hyvin. Joskus tuntuu, että menestyksestään muka nöyristelevät saavat juuri sitä paskaa siitä niskaansa. Rauhassa itsestään ylpeitä ihailee ympärilläolijatkin.

Voin sanoa, että en Lauttasaaressa. Muutimme Helsingistä pienemmälle paikkakunnalle kun olin alle kouluikäinen, ja siellä tunnettu ihminen ja tunnettu suku saa näkyvyyttä, vaikka kuinka haluaa olla ihan rauhassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä ystäväni on erittäin tunnettua sukua. Hän vaihtoi nimeään mennessään naimisiin, vaikka meidän jengissä se on tosi harvinaista. Kertoi sitten pienessä sievässä olevansa vihdoin vapaa, vaikka naimisissa. Nyt ei joka kerta hänen tavatessa uusia ihmisiä hän joudu kantamaan ns. isiensä taakkaa, vaan hän saa olla perustason Mutikainen. Enpä totisesti ollut tullut ajatelleeksi asiaa noin ennen.

Ihan sama. Vanhempani eivät hyväksyneet.

Nyt on elämä helpompaa, asun Helsingissä.

Pieneltä paikkakunnalta, tehtaan johtajan tytär. Onneksi lapsia on paljon, minun ei pitänyt jäädä tehtaalle töihin. Tosin sitä ollaan oltu ajamassa jo vuosia.

En ole korkeassa työssä, näin sitä liikaa kotona, kun isä oli aina poissa.

Mutta asuin opiskeluajan suvun omistamassa asunnossa yliopiston vieressä. Sain ensimmäisen työpaikan suhteella ja nykyiseen kotiimme olemme realisoineet paljon pientä, esim myin rantatontin, sijoitusasuntoja pari . Eli kotimme on aika kallis.

Toisaalta lasten koulu on lähikoulu , emme ole ainoita, jotka asuvat leveästi.

Lomarahat vaihdan aina vapaaksi ja otan usein palkatonta. Lähinnä kun haluan viettää lomaa lasten kanssa silloin kun heillä on lomaa koulusta.

Tänä päivänä erot eivät ole niin selkeät Helsingissä. On todella rikkaita ja varsinkin meitä, jotka ovat saaneet kunnon pesämunan kotoa.

Meillä on töissä yt.t olleet jo pari v ja työparini kanssa olemme vielä selvinneet. Olen esimiehelleni ilmoittanut, jos meistä karsitaan, minä lähden. Työkaverini on 3 lapsen yh.

Hirveää tajunnanvirtaa, karmeaa lapsen tasoista ajattelua ja jäsentelyä. Kyllä huomaa, ettei ne leveät asumiset kykyjen kanssa korreloi.

Minä sain taas todella empaattisen kuvan tästä kirjoittajasta! Kertoi vain rehellisesti ja hieno ele, että vetäytyy ja jättää yh-työkaverilleen työpaikan jos heidän välillään pitää tehdä valinta. Hieno ja jalo ele! Meillä on ihan eri tulkinta, mielestäni ei ollut yhtään tajunnnanvirtaa vaan selkeästi kirjoitettu omakohtainen kokemus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä väliä ap rakas? Nauti että teillä on kaikki noin hyvin ja lapsesi nauttivat varmasti myös. Keskity hyvään äläkä joihinkin negatiivisiin kommentteihin jotka eivät tule loppumaan teet niin tai näin!

Oot oikeassa, kiitos tästä! Tuntuu vaan välillä niin epäreilulta. Ehkäpä lapset oppivat kehittämään terveen itsetunnon tämän myötä. Eihän kukaan tässä maailmassa ole loppujen lopuksi täysin suojassa negatiiviselta asennoitumiselta ja kommenteilta.

Ap

Ennakkoasenne toisten mahdollista ennakkoasennetta on niin hukkaan heitettyjä mahdollisuuksia ja energiaa...

Itse olen hoiva-alalla ja olen huomannut näitä eri kansanryhmiä, juopot, duunarit, koulutetut, mukahiano, "aatelinen"... Nyt kun näistä ns. ylemmistä kasteista puhutaan, oman kokemukseni mukaan mukahianoista kirkuu kauas se mukahianous kaikesta rahasta ja mammonasta huolimatta, on mahtavat duunit ja luullaan niin helvetisti itsestään. He vaativat jotain parempaa, mutta saavat vähemmän arvostusta.

Nämä kutsumani "aateliset" sitten taas ovat sellaista astetta "parempaa kansaa", joista huokuu se, että he ovat hieman erilaisia, astetta ylempänä, vaikka inhimillisiä. Heillä on mahtavat urat, upeat perheet, autot, asunnot ja kaikki, ero noihin mukahianoihin on kuitenkin selvä: "aatelisilla" on sellainen pehmeä ja arvokas aura ympärillään, he kohtaavat kaikki arvokkaina ja arvostavina, siten saavat toiset antamaan itselleen astetta parempaa... Hieman hankala selittää varmasti, mutta uskon näitä tyyppejä kohdanneiden tietävän mitä tarkoitan. Avoimuus ja kunnioitus on avain menestykseen, ei ennakkoluulojen mietintä :-)

Klassinen vanhan rahan ihailu. Monia harmittaa, kun kaltaisensa tavis on noussut rikkauksiin. Mutta se tuntuu hyväksyttävältä, että joku nyt vain on syntynyt onnellisempien tähtien alla. Niin outoa kuin tämä onkin.

Kirjoittaessani noista "aatelisista" en heidän kohtaamishetkellään ole tiennyt heidän taustastaan, terveydenhoitopuolella kun ei titteleillä kuljeta enkä kaikenmaailman eri julkkiksia, suurlähettiläitä, poliitikkoja, mitänäitäon, rikkaita, tosiaan tunnista. Jotkut ihmiset vaan ovat erilaisia kuin toiset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anteeksi provokatiivinen sanavalinta otsikossa, mutta haluan kerätä kokemuksia nimenomaan erilaisten taustojen omaavilta. Kenen ympäristössä sitten mitäkin on pidetty "parempana". Sen voitte itse määrittää. Yleisesti ottaen sillä tarkoitetaan kaiketi sosiaalista ja taloudellista asemaa.

Tarina ketjun taustalla:

Minä ja mieheni tullaan aika vaatimattomista oloista. Olemme kuitenkin koulutuksen ja työn kautta päässeet pitkälle elämässä. Meillä on kummallakin hyvä itsetunto ja positiivinen asenne elämään, joten ei paljon kiinnosta mitä joku ulkopuolinen meistä ajattelee. Sen sijaan tuntuu ihan älyttömän epäreilulta, että meidän lapset joutuvat elämään ikäänkuin suurennuslasin alla. Lapsilla ei ole osaa eikä arpa meidän uravalintoihin, mutta joutuvat vastaamaan niistä tavalla tai toisella. Todella suuria ennakkoluuloja ihmisillä on ja näköjään sitä pidetään ihan hyväksyttävänäkin. Ihmisillä on oikeesti kanttia suorastaan pirullisia kommentteja latoa lapsille. Meidän lapset ei poikkea muista lapsista mitenkään.

Mitä ajatuksia herättää? Millaisia kokemuksia?

Oletteko jotain julkkismiljonäärejä? Jos olette ihan tavislääkäreitä tms, niin olette kuvitelleet (eli halunneet kuvitella itsetunnon kohotukseksi) koko jutun.

Ei olla miljonäärejä. :) Ja jos luit aloituksen, niin siinä tuotiin selvästi esiin se, ettei (muiden silmissä) ns. "paremmuuteen" välttämättä vaadita edes mitään rahakasaa, vaan se voi olla ympäristosidonnainen asia. Joissain paikoissa "paremmassa asemassa" oleva voi tarkoittaa eri asiaa kuin muualla, vaikka yleispätevänä esimerkkinä annoinkin mm sen varallisuuden. Olen pahoillani, mikäli tämä jäi epäselväksi.

Etenkin lapsemme ovat, ikävä kyllä, kokeneet epäasiallista kohtelua. Tämä ei ole mitään keksittyä satuilua, kunpa olisikin.

Ap

Siis ihanko tosi? Itse en ole kokenut omalla tai omien lasten kohdalla tälläistä. Omassa lapsuudessani tulin kyllä selkeästi varakkaimmasta ja koututetuinmasta perheestä. En kuullut koskaan ilkeitä kommentteja ainostaan saattoi joku joskus kommentoida meidän taloa hienoksi. En ollut mitenkään erityisen suosittukaan, ihan tavallinen lapsi jolla joku hyvä kaveri. Oma lapsi taas käy koulua, jossa monilla on koulutetut vanhemmat. Olemme varmaankin kohtuu varakkaita loukkatovereiden perheisiin verrattuna, mutta ei lapset sellaista tiedä. Varakkuuden huomaa eniten ehkä asumisesta ja asuinalueesta. Muuten emme vaikuta päällepäin yhtään muita varakkaammilta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä ystäväni on erittäin tunnettua sukua. Hän vaihtoi nimeään mennessään naimisiin, vaikka meidän jengissä se on tosi harvinaista. Kertoi sitten pienessä sievässä olevansa vihdoin vapaa, vaikka naimisissa. Nyt ei joka kerta hänen tavatessa uusia ihmisiä hän joudu kantamaan ns. isiensä taakkaa, vaan hän saa olla perustason Mutikainen. Enpä totisesti ollut tullut ajatelleeksi asiaa noin ennen.

Ihan sama. Vanhempani eivät hyväksyneet.

Nyt on elämä helpompaa, asun Helsingissä.

Pieneltä paikkakunnalta, tehtaan johtajan tytär. Onneksi lapsia on paljon, minun ei pitänyt jäädä tehtaalle töihin. Tosin sitä ollaan oltu ajamassa jo vuosia.

En ole korkeassa työssä, näin sitä liikaa kotona, kun isä oli aina poissa.

Mutta asuin opiskeluajan suvun omistamassa asunnossa yliopiston vieressä. Sain ensimmäisen työpaikan suhteella ja nykyiseen kotiimme olemme realisoineet paljon pientä, esim myin rantatontin, sijoitusasuntoja pari . Eli kotimme on aika kallis.

Toisaalta lasten koulu on lähikoulu , emme ole ainoita, jotka asuvat leveästi.

Lomarahat vaihdan aina vapaaksi ja otan usein palkatonta. Lähinnä kun haluan viettää lomaa lasten kanssa silloin kun heillä on lomaa koulusta.

Tänä päivänä erot eivät ole niin selkeät Helsingissä. On todella rikkaita ja varsinkin meitä, jotka ovat saaneet kunnon pesämunan kotoa.

Meillä on töissä yt.t olleet jo pari v ja työparini kanssa olemme vielä selvinneet. Olen esimiehelleni ilmoittanut, jos meistä karsitaan, minä lähden. Työkaverini on 3 lapsen yh.

Hirveää tajunnanvirtaa, karmeaa lapsen tasoista ajattelua ja jäsentelyä. Kyllä huomaa, ettei ne leveät asumiset kykyjen kanssa korreloi.

Minä sain taas todella empaattisen kuvan tästä kirjoittajasta! Kertoi vain rehellisesti ja hieno ele, että vetäytyy ja jättää yh-työkaverilleen työpaikan jos heidän välillään pitää tehdä valinta. Hieno ja jalo ele! Meillä on ihan eri tulkinta, mielestäni ei ollut yhtään tajunnnanvirtaa vaan selkeästi kirjoitettu omakohtainen kokemus.

Sama täällä! :) Mahtavaa empatiakykyä osoittaa tuo, että jättäytyy suosiolla sivuun, mikäli tuollainen ikävä tilanne on edessä.

Ap

Olen todella rikkaasta perheestä ja noin 50000 asukkaan kaupungissa kuulin asiasta paljon. Harrastin musiikkia ja teatteria, mutten sopinut joukkoon kun olin "porvariperheestä". Suunsoittoa ja kuittailua, kukaan ei arvostanut minua. Pahimta oli, ku nuoruuden suuri ihastus oli kirjoittanut kavereilleen viestissään, että on mun kanssa vaan, koska ostan kalliita lahjoja:( se sattuu vieläkin. Tein kaikkeni etten olisi näyttänyt rikkaalta, yeitin olla vähän hippi ja ounk, kuljin kirppisvaatteissa hiukset sänkenä.

Itse vähän varakkaammalla alueena lapsuuteni asuneena ja ns. eliittikoulun kasvattina minulla kesti pitkään ymmärtää, että monet asiat jotka itselleni olivat itsestäänselvyyksiä, kuten vaikkapa kouluun panostaminen, tietty yleissivistys ja tietynlaiset käytöstavat, eivät olleetkaan sitä muille ihmisille. Että oli noloa olla hyvä koulussa ja että tuntemattomien aikuisten teitittely olikin jotenkin erikoista. Että oli teeskentelyä tykätä vaikkapa klassisesta musiikista. Että se mitä pidin keskivertona koulumenestyksenä itseni kohdalla olikin jotain huomattavasti parempaa.

Eivät mitkään noista asiosta tietenkään ole pelkästään sellaista "paremman väen" puuhastelua, mutta selvästi huomattavasti paljon tavanomaisempia ainakin niissä piireissä missä itse kasvoin. Vieläkin joskus asioista keskustellessa vieraammassa seurassa en oikein tiedä mitkä asiat pitäisi avata, ja mistä asioista pitäisi olettaa ihmisten tietävän jo ennakolta - mikä on oikeasti sitä yleistietoa.