Rippituoli; kerro salaisuutesi, jota kukaan muu ei tiedä kuin sinä itse

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pelkään olevani hullu. Muistan jo seitsemänvuotiaana kokeneeni tunteen, että joku tarkkailee ja että silloinen opettajani olisi ikkunan takana tai jossain lähellä tarkkailemassa. Tiesin, olen aina tiennyt, ettei oikeasti ole ja että olen yksin eikä kukaan tarkkaile, mutta samaan aikaan on aina tunne, että joku on ikkunan takana tai pystyy vaikka seuraamaan nytkin tätä kirjoittamaani. Henkilö tai henkilöt vaihtelee aina, on vanhoja opettajia, esimiehiä, luokka- tai työkavereita, joihin haluaisin tehdä jollain tapaa kai vaikutuksen. Pystyn irroittautumaan tästä tunteesta, jos oikein yritän (esim. seksin aikana ja kun en ole yksin, silloin se unohtuu), mutta jos en yritä, se tunne seuraa ainakin kotonani. En kaipaa hulluksi huutelua, en kaipaa hanki apua -huutelua, oikeastaan haluaisin tietää mistä on kyse mutta negatiivisen kommentoinnin voi jättää pois. Olen yrittänyt googlata ja tehnyt netissä ties mitä skitsofrenia- ja paranoia-testejä, mutta niiden tulokset, vaikkakin vain suuntaa-antavia eikä mitään diagnooseja, ovat aina puhtaat. Tämä on mulle todella vaikea ja etenkin nolo asia. Kukaan ei tiedä.

Haa, mää tiiänkin mistä tossa on kyse. 

Omalla kohdallani toi on johtunut siitä, että oon saanut kasvaa ensin vapaasti ja samaan aikaan kuitenkaan en. Eli mua ei ohjattu mitenkään, mutta aikuinen huuteli sohvalta kieltojaan sitä mukaa kun leikin pienenä. Eli ainoat kommentit mitä sain, olivat negatiivisia ja usein luulin olevani yksin kun yhtäkkiä joku faija muistaa isyytensä sohvan pohjalta ja alkaa karjumaan tai marisemaan, miten ei saa tehdäsitätätäjatota. Eli se oma-aloitteisuus on tuhottu täysin tai ainakin sen ylle on lyöty sen tyylinen leima että "isoveli valvoo.." Myöhemmin tää ilmiö kehittyi siten, että uppouduin mielikuvitusmaailmoihin jotka perustuivat samalle skeemalle. Katsoin pienenä todella paljon asterixia, ja kuvittelin hetken aikaa ne hahmot todellisiksi, koska olin yksinäinen lapsi. Mua nolotti jopa vaihtaa vaatteita, koska kuvittelin että ne näkee.:D Olin vasta lapsi, joten ton ymmärtää, mutta ei aikuisetkaan lakkaa fantasioimasta, vaan niiden kohteet muuttuvat arkisimmiksi tai ovat jotenkin kytköksissä arkitodellisuuteen ja menestymiseen työelämässä tai sosiaalisesti. Kun kerroit, että fantasioit ihmisistä joihin haluat tehdä vaikutuksen, niin tavallaan toivot kontaktia heihin ja tavallaan elää heille / heidän kanssaan tai kaipaat niiden arvostusta. Kuullostaako yhtään tutulta? 

Kiitos tästä! Minulla on ihan sama juttu, ja samantapainen kasvatus.

Kohtalontoverit! Ihanaa, kun olekaan yksin tän kaa.

-alunperin tästä kirjoittanut

Olen harrastanut seksiä (paljon!) varattujen miesten kanssa.

Olin lähes 20 v naimisissa teinirakkauteni kanssa. Olimme ekat toisillemme ja sovimme hyvin yhteen. Tykkäsimme kokeilla uusia juttuja, oli mielikuvitusta, pitkiä tantrasessioita ja rajuja pikapanoja. Seksiä joka päivä, myös silloin kun lapset olivat pieniä.

Eron jälkeen halusin nauttia sinkkuajasta, olla vapaa ja itsenäinen. Tutustuin uusiin miehiin, mutta aika moni halusikin suhdetta ja seurustelua.. Sitten törmäsin varattuun mieheen. Hän oli minua 16 v nuorempi ja juuri naimisiin mennyt, ei vielä lapsia. Kiimainen kuin mikä, mutta nuorta rouvaa kiinnosti seksiä enemmän tähtikuvioiset sisustustyynyt, somettaminen, viini-illalliset "tyttöjen" kanssa. No minä sain tästä nuoresta miehestä mahtavan fuckbuddyn, fyysisen ja monipuolisen rakastajan. Mikä parasta, sain hänet luokseni muutamaksi tunniksi kerran pari viikossa, mutta hän ei ruikuttanut seurustelusta tai yökyläilystä.

Nuori mies oli siis fuckbuddyni noin 2 v, mutta minä olin tottunut päivittäiseen seksiin. Tarvitsin siis enemmän. Aloin tietoisesti etsiä varattuja miehiä, ja kohta minulla oli heitä viisi. Kaikki tiesivät säännöt: joka toinen viikko minulla oli lapset, joten silloin meille ei tultu, vaan silloin oli esim. autopanoja kauppareissuilla tms. Varattujen fuckbuddyjeni koteihin en mennyt, vaikka pyydettiin, ikinä. Joka toinen viikko sai luokseni tulla, ja parhaimmillaan luonani joka ilta joku. Kolme neljä tuntia upeaa seksiä, juttelua alasti toisen kainalossa, välillä tankkausta iltapalalla ja sitten uuteen nousuun. Ja yöksi omaan sänkyyn, se oli tärkeää.

Sääntöihin kuului myös, että miesten vaimot eivät saaneet tietää mitään, sillä minä en halunnut näiltä miehiltä mitään muuta kuin seksiä! Miehet myös tiesivät, että minulla on muitakin rakastajia kuin he. Eivät tosin tarkkaa lukumäärää. 😆

Tottakai tunteita oli, molemmin puolin. Olin sinkkuna vähän yli 2 v ja nämä miehet olivat elämässäni lähes koko sen ajan. Seksisuhteen loppumisen jälkeen on jäänyt ystävyys, kuulumisia kysellään viestein, parin kanssa joskus soitellaankin. Joskus törmätessä hymyillään ja moikataan.

AV:lla usein ennustellaan kaltaisilleni akoille karmeita kohtaloita, mutta enpä tiedä. Olen nyt suhteessa elämäni miehen kanssa. Olen niin rakastunut, etten ikinä. Jos puolisoni haluaisi joskus seksiä jonkun muun kanssa, niin todennäköisesti pääsisin ja haluaisin mukaan, eikä hänen tarvitsisi tehdä sitä salaa. Jos hän rakastuisi toiseen, ja haluaisi jättää minut, niin sitten sen kuuluisi mennä niin. En ole mustasukkainen, koska tiedän että hän haluaa minua yhtä paljon kuin minä häntä.

Ja ne seksitaudit. Sinkkuaikanani harrastin siis paljon seksiä eri miesten kanssa, mutta irtosuhteita ei ollut. Koko 2 v aikana minulla oli yhteensä kahdeksan kumppania, joista viisi pitkäaikaista. Kävin tietysti testeissä 4-5 kk välein, eikä koskaan ollut mitään.

Tämä on minun salaisuuteni, ja homman laajutta ei tiedä muut kuin puolisoni. Yhtään avioliittoa en ole rikkonut, päinvastoin ehkä antanut jopa uutta potkua. 😉

Olen salaa naimisissa 30 vuotta vanhemman miehen kanssa, kukaan ei tiedä asiasta koska emme pidä julkisilla paikoilla sormuksia ainoastaan kotona. Työpaikalla ihmetellään miksen hanki miestä ja lapsia. Hehe. Edes vanhemmat ja kaverit eivät tiedä meistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pelkään olevani hullu. Muistan jo seitsemänvuotiaana kokeneeni tunteen, että joku tarkkailee ja että silloinen opettajani olisi ikkunan takana tai jossain lähellä tarkkailemassa. Tiesin, olen aina tiennyt, ettei oikeasti ole ja että olen yksin eikä kukaan tarkkaile, mutta samaan aikaan on aina tunne, että joku on ikkunan takana tai pystyy vaikka seuraamaan nytkin tätä kirjoittamaani. Henkilö tai henkilöt vaihtelee aina, on vanhoja opettajia, esimiehiä, luokka- tai työkavereita, joihin haluaisin tehdä jollain tapaa kai vaikutuksen. Pystyn irroittautumaan tästä tunteesta, jos oikein yritän (esim. seksin aikana ja kun en ole yksin, silloin se unohtuu), mutta jos en yritä, se tunne seuraa ainakin kotonani. En kaipaa hulluksi huutelua, en kaipaa hanki apua -huutelua, oikeastaan haluaisin tietää mistä on kyse mutta negatiivisen kommentoinnin voi jättää pois. Olen yrittänyt googlata ja tehnyt netissä ties mitä skitsofrenia- ja paranoia-testejä, mutta niiden tulokset, vaikkakin vain suuntaa-antavia eikä mitään diagnooseja, ovat aina puhtaat. Tämä on mulle todella vaikea ja etenkin nolo asia. Kukaan ei tiedä.

Dissosiaatio/depersonalisaatio/derealisaatio, yleisempiä kuin mitä annetaan ymmärtää.

Tästä olikin aiemmin puhetta, kun vinkattiin skitsotyyppisestä häiriöstä. Osa sen oireita. Mutta pelkiltään en usko että on sitä, mulla on välillä dissosiaatiota ja se on ihan erilaista. Sumuista ja kummaa.

Petin parikymppisenä miestäni, jonka kanssa asuin yhdessä. Halusin erota miehestä, mutta suku ja perhe painostivat jäämään yhteen ja äitini epäili kykyäni tulla toimeen yksin. Ikävintä oli, että mies oli paperilla aivan loistava. Pitkälle koulutettu, hyväkäytöksinen, pukeutui hyvin, moottoripyörä ja jääkiekkoharrastus ja laalaa. Sitten se toinen puoli: miehen elämä rajoittui noihin asioihin ja mikään muu ei miestä kiinnostanut, eikä hän yrittänytkään tulla vastaan missään. Käytännössä se tarkoitti sitä, että arki ja lomat menivät hänen mielihalujensa mukaan. Halusin käydä kylpylöissä, uimarannoilla ja kahviloissa, niin mies tuli kauhealla kiukuttelulla paikalle jos tuli ja kaikki piti hoitaa hirveällä kiireellä. Kukaan ei saanut käydä meillä eikä itsekään olisi saanut käydä missään. Moottoripyöräreissuja vihasin ylikaiken, koska ajoimme vähillä unilla yhteen menoon, eikä missään voinut pysähtyä sen verran että ehtisi nähdäkin jotain. Jos oli jotain maisemia, mies pakotti istumaan kamera kädessä vaikka olisin halunnut katsella niitä itse enkä tuijottaa näytön läpi. Sen lisäksi miehessä oli piirre mitä oli vaikea sietää ja myöhemmin täältä löytyikin ketju aiheeseen liittyen: "naimisissa pellen kanssa - en jaksa enää." Aina nyrkki alle, kun yritin istua, vittuilua, mihinkään ei saanut vastausta ilman naamanvääntelyä ja kiusaamista. Piereskelyä kun puhuin puhelimessa, aamulla herättäminen pierasemalla oli se mikä sai eroajatukset vahvistumaan. 

Jossain vaiheessa aivan kyllästyneenä koko tilanteeseen otin ensimmäisen miehen ja petin. Vaikutus oli se, että mies aneli jäämään ja laittoi mut taloudellisesti koville, jolloin muutto oli mahdoton. Pääsin eroon myöhemmin toisella tavalla. 

Lisään vielä, että olen tavallinen, iloinen ja sosiaalinen kolmen teinin äiti, ammatiltani aineenopettaja yläkoulussa ja lukiossa. Sinkkuaikanani lapsiviikot hurahtivat lasten kanssa urheillessa ja harrastaessa, mutta kukaan ei arvannut, että lapsettomilla viikoilla tein jotain ihan muuta kuin lenkkeilin ja luin hyviä kirjoja villasukat jalassa. 😂

Pomoni on minua vanhempi nainen, ja kiihotun ajatuksesta, että hän piiskaisi ja alistaisi minua

-25v hetero nainen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tykkään pitää välillä vaippoja ja pissata niihin.

Miksi ihmeessä? Ja vauvojen vai aikuisten vaippoja?

Aikuisten vaippoja. En osaa sanoa miksi, rentouttaa vaan paremmin kuin mikään muu. Pari kertaa vuodessa saan olla koko illan+yön yksin kotona, silloin puen vaipat, juon pari siideriä, syön herkkuja ja pissaan vaippaan. En tule ikinä kertomaan tästä kenellekään.

Tää oli kyllä söpö salaisuus :D

Olin lapsena perheeni ainoa lapsi ja inhosin lasten parkumista. Kun tuli tilaisuus, nipistelin tuttavien vauvoja niin, että ne alkoivat itkemään. Räpyttelin silmiäni viattomana, kun paikalle juoksi hätääntynyt äiti katsomaan, mikä lapselle tuli. Tunsin tästä jotain sadistista  nautintoa, kun sain inhoamani parkumisen aikaan.

Vierailija kirjoitti:

Simon Elo on mielestäni qma

Mitä tarkoittaa qma?

Olen nainen ja väitän olevani feministi (jotta naiset eivät nosta haloota), mutta sisimmässäni kaipaan ala-arvoista asemaa miestäni kohtaan. Siksi olen 24/7 seksiorja, jonka kaikki päätökset tekevät mieheni. Ja olen onnellisempi kuin ikinä olen ollut.

Vein lapseni säästörahat, koska hänen isänsä on persereikä. Pääsin sillä iltalehteen ja voitin oikeudessa.

Vierailija kirjoitti:

Olin vuosia nettisuhteessa pahimman koulukiusaajani kanssa hänen tietämättään, harrastin esim. nettiseksiä. Esitin siis miespuolista ja eräällä chatfoorumilla "viettelin" hänet. Tarkoitukseni oli kerätä arkaluontoista materiaalia ja kostaa julkaisemalla ne. Sainkin alastonkuvia, ties kuinka paljon kuvakaappauksia siitä, kuinka hän haukkui parhaita kavereitaan ja kertoi näiden salaisuuksia, jne. En lopulta julkaissut mitään, koska en kokenut, että hän olisi sen arvoinen, että minulle koituisi jotakin seuraamuksia. Mutta noiden vuosien aikana inhoni häntä kohtaan vain vahvistui. Hän todella oli narsisti ja idiootti, itsekäs ja itserakas k-pää. Kunpa olisikin ollut jotain sellaista että hän oli itsekin jokin uhri tms. mutta ei. Oli vain tajuttoman sairas ihminen. Olen poistanut kaiken materiaalin ja yrittänyt päästä yli tuosta.

Miksi tähän ryhdyin? Jokin selviytymiskeino päivittäisee kidutukseen piti keksiä. Joka päivä jotain, yleensä pelkkiä julmia sanoja ja pientä väkivaltaa, joskus esim. ulostetta vaatteisiin ja hiuksiin ja reppuun, pahimpina hetkinä joukko"raiskaus" koulun vessassa jossa tämä tyttö tunki emättimeeni kynän.

Pakko sanoa että sulla on ihan tajuttoman hyvä asenne. Ihailen ja kunnioitan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pelkään olevani hullu. Muistan jo seitsemänvuotiaana kokeneeni tunteen, että joku tarkkailee ja että silloinen opettajani olisi ikkunan takana tai jossain lähellä tarkkailemassa. Tiesin, olen aina tiennyt, ettei oikeasti ole ja että olen yksin eikä kukaan tarkkaile, mutta samaan aikaan on aina tunne, että joku on ikkunan takana tai pystyy vaikka seuraamaan nytkin tätä kirjoittamaani. Henkilö tai henkilöt vaihtelee aina, on vanhoja opettajia, esimiehiä, luokka- tai työkavereita, joihin haluaisin tehdä jollain tapaa kai vaikutuksen. Pystyn irroittautumaan tästä tunteesta, jos oikein yritän (esim. seksin aikana ja kun en ole yksin, silloin se unohtuu), mutta jos en yritä, se tunne seuraa ainakin kotonani. En kaipaa hulluksi huutelua, en kaipaa hanki apua -huutelua, oikeastaan haluaisin tietää mistä on kyse mutta negatiivisen kommentoinnin voi jättää pois. Olen yrittänyt googlata ja tehnyt netissä ties mitä skitsofrenia- ja paranoia-testejä, mutta niiden tulokset, vaikkakin vain suuntaa-antavia eikä mitään diagnooseja, ovat aina puhtaat. Tämä on mulle todella vaikea ja etenkin nolo asia. Kukaan ei tiedä.

Haa, mää tiiänkin mistä tossa on kyse. 

Omalla kohdallani toi on johtunut siitä, että oon saanut kasvaa ensin vapaasti ja samaan aikaan kuitenkaan en. Eli mua ei ohjattu mitenkään, mutta aikuinen huuteli sohvalta kieltojaan sitä mukaa kun leikin pienenä. Eli ainoat kommentit mitä sain, olivat negatiivisia ja usein luulin olevani yksin kun yhtäkkiä joku faija muistaa isyytensä sohvan pohjalta ja alkaa karjumaan tai marisemaan, miten ei saa tehdäsitätätäjatota. Eli se oma-aloitteisuus on tuhottu täysin tai ainakin sen ylle on lyöty sen tyylinen leima että "isoveli valvoo.." Myöhemmin tää ilmiö kehittyi siten, että uppouduin mielikuvitusmaailmoihin jotka perustuivat samalle skeemalle. Katsoin pienenä todella paljon asterixia, ja kuvittelin hetken aikaa ne hahmot todellisiksi, koska olin yksinäinen lapsi. Mua nolotti jopa vaihtaa vaatteita, koska kuvittelin että ne näkee.:D Olin vasta lapsi, joten ton ymmärtää, mutta ei aikuisetkaan lakkaa fantasioimasta, vaan niiden kohteet muuttuvat arkisimmiksi tai ovat jotenkin kytköksissä arkitodellisuuteen ja menestymiseen työelämässä tai sosiaalisesti. Kun kerroit, että fantasioit ihmisistä joihin haluat tehdä vaikutuksen, niin tavallaan toivot kontaktia heihin ja tavallaan elää heille / heidän kanssaan tai kaipaat niiden arvostusta. Kuullostaako yhtään tutulta? 

Siis olin vaan tulossa kertomaan, että olipa aika creepyä kun hetki radion avaamisen jälkeen sieltä tuli se eilen mulle vinkattu I always feel like somebody's watching me. Warmenin cover tosin, mutta silti.

Ja arvaa kuulostaako! Ootko minä? :D tunnistan ton vapaasti, muttei sit kuitenkaan kasvamisen. Saatiin olla ja mennä miten lystättiin, mutta kieltoja tuli sit välillä ihan yhtäkkiä. Mä katoin pikku prinssiä (en muista siitä ohjelmasta mitään muuta kuin että se on ilmesesti tullut 90-luvulla kun olin pieni ja muistan sen mun mielikuvituskaverina) ja ansaa ja oivaa ja ne olikin usein mun leikeissä. Mun "koti-ovi" oli vanhempien sängyllä ja välillä olin, että nyt ne soittaa ovikelloo ja menin avaamaan ja halaamaan :D

Ja siis toi mitä sanoit tosta vanhojen tuttujen kontaktista ja heidän arvostuksestaan niin kyllä, oon tunnistanut ton. Mua nolottaa kans välillä vaihtaa vaatteita, just aamulla menin nurkan taa, koska ajatuksissani taas yks tuttu istui sohvalla mun seurana. Tajusin, että tosiaan ei rajoitu vain "ikkunan takana kurkkimiseen", vaan välillä ne tyypit on mun ajatuksissa (mielikuvitus"leikeissä"?) täällä mun seurana. Ja silloin huomaa, että se tunne seurasta/katselemisesta jää päälle. Kuten sanottu, oon yksinäinen ja siten saan seuraa. Välillä sit taas pyörin vaikka kokonaan alasti eikä mitään.

Apua! Meitä on siis muitakin!! <3 Kirjottelen myöhemmin paremmalla ajalla. Toivottavasti seuraat vielä tätä ketjua, ellei sitten perusteta omaa. - sama 

Kylläpä helpotti elämää kertoa salaisuuteni. Kukaan ei minusta uskoisi, jos kertoisin muuten. Totuutta ei voi paeta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pelkään olevani hullu. Muistan jo seitsemänvuotiaana kokeneeni tunteen, että joku tarkkailee ja että silloinen opettajani olisi ikkunan takana tai jossain lähellä tarkkailemassa. Tiesin, olen aina tiennyt, ettei oikeasti ole ja että olen yksin eikä kukaan tarkkaile, mutta samaan aikaan on aina tunne, että joku on ikkunan takana tai pystyy vaikka seuraamaan nytkin tätä kirjoittamaani. Henkilö tai henkilöt vaihtelee aina, on vanhoja opettajia, esimiehiä, luokka- tai työkavereita, joihin haluaisin tehdä jollain tapaa kai vaikutuksen. Pystyn irroittautumaan tästä tunteesta, jos oikein yritän (esim. seksin aikana ja kun en ole yksin, silloin se unohtuu), mutta jos en yritä, se tunne seuraa ainakin kotonani. En kaipaa hulluksi huutelua, en kaipaa hanki apua -huutelua, oikeastaan haluaisin tietää mistä on kyse mutta negatiivisen kommentoinnin voi jättää pois. Olen yrittänyt googlata ja tehnyt netissä ties mitä skitsofrenia- ja paranoia-testejä, mutta niiden tulokset, vaikkakin vain suuntaa-antavia eikä mitään diagnooseja, ovat aina puhtaat. Tämä on mulle todella vaikea ja etenkin nolo asia. Kukaan ei tiedä.

Haa, mää tiiänkin mistä tossa on kyse. 

Omalla kohdallani toi on johtunut siitä, että oon saanut kasvaa ensin vapaasti ja samaan aikaan kuitenkaan en. Eli mua ei ohjattu mitenkään, mutta aikuinen huuteli sohvalta kieltojaan sitä mukaa kun leikin pienenä. Eli ainoat kommentit mitä sain, olivat negatiivisia ja usein luulin olevani yksin kun yhtäkkiä joku faija muistaa isyytensä sohvan pohjalta ja alkaa karjumaan tai marisemaan, miten ei saa tehdäsitätätäjatota. Eli se oma-aloitteisuus on tuhottu täysin tai ainakin sen ylle on lyöty sen tyylinen leima että "isoveli valvoo.." Myöhemmin tää ilmiö kehittyi siten, että uppouduin mielikuvitusmaailmoihin jotka perustuivat samalle skeemalle. Katsoin pienenä todella paljon asterixia, ja kuvittelin hetken aikaa ne hahmot todellisiksi, koska olin yksinäinen lapsi. Mua nolotti jopa vaihtaa vaatteita, koska kuvittelin että ne näkee.:D Olin vasta lapsi, joten ton ymmärtää, mutta ei aikuisetkaan lakkaa fantasioimasta, vaan niiden kohteet muuttuvat arkisimmiksi tai ovat jotenkin kytköksissä arkitodellisuuteen ja menestymiseen työelämässä tai sosiaalisesti. Kun kerroit, että fantasioit ihmisistä joihin haluat tehdä vaikutuksen, niin tavallaan toivot kontaktia heihin ja tavallaan elää heille / heidän kanssaan tai kaipaat niiden arvostusta. Kuullostaako yhtään tutulta? 

Siis olin vaan tulossa kertomaan, että olipa aika creepyä kun hetki radion avaamisen jälkeen sieltä tuli se eilen mulle vinkattu I always feel like somebody's watching me. Warmenin cover tosin, mutta silti.

Ja arvaa kuulostaako! Ootko minä? :D tunnistan ton vapaasti, muttei sit kuitenkaan kasvamisen. Saatiin olla ja mennä miten lystättiin, mutta kieltoja tuli sit välillä ihan yhtäkkiä. Mä katoin pikku prinssiä (en muista siitä ohjelmasta mitään muuta kuin että se on ilmesesti tullut 90-luvulla kun olin pieni ja muistan sen mun mielikuvituskaverina) ja ansaa ja oivaa ja ne olikin usein mun leikeissä. Mun "koti-ovi" oli vanhempien sängyllä ja välillä olin, että nyt ne soittaa ovikelloo ja menin avaamaan ja halaamaan :D

Ja siis toi mitä sanoit tosta vanhojen tuttujen kontaktista ja heidän arvostuksestaan niin kyllä, oon tunnistanut ton. Mua nolottaa kans välillä vaihtaa vaatteita, just aamulla menin nurkan taa, koska ajatuksissani taas yks tuttu istui sohvalla mun seurana. Tajusin, että tosiaan ei rajoitu vain "ikkunan takana kurkkimiseen", vaan välillä ne tyypit on mun ajatuksissa (mielikuvitus"leikeissä"?) täällä mun seurana. Ja silloin huomaa, että se tunne seurasta/katselemisesta jää päälle. Kuten sanottu, oon yksinäinen ja siten saan seuraa. Välillä sit taas pyörin vaikka kokonaan alasti eikä mitään.

Apua! Meitä on siis muitakin!! <3 Kirjottelen myöhemmin paremmalla ajalla. Toivottavasti seuraat vielä tätä ketjua, ellei sitten perusteta omaa. - sama 

Seuraan kyllä! Jos perustat oman ketjun, linkkaa tänne. Tästä on kyllä sen verran tässä ketjussa puhuttu, että voisi ehkä antaa muille rauhan tästä aiheesta ja perustaa oma 😅

Vierailija kirjoitti:

Viettelin äitini miesystävän sänkyyn muutaman kerran. Olin ensimmäisellä kerralla 17v ja mies 42v. Viimeisin kerta tapahtui 2 vuotta sitten, olin silloin 23v.

Salaisuus on pysynyt, eikä kaduta.

Äitini ja tämä mies ovat edelleen yhdessä.

Olet sairas ja säälittävä.

Vierailija kirjoitti:

Vein lapseni säästörahat, koska hänen isänsä on persereikä. Pääsin sillä iltalehteen ja voitin oikeudessa.

http://m.iltalehti.fi/kotimaa/201706012200178652_u0.shtml tämä tapaus?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaksi miestä kuvittelee seurustelevansa mun kanssani, ja ovat muhun rakastuneita. Ne ei tiedä toisistaan. En tätä kuviota vittumaisuuttani pyöritä, enkä tästä nauti. En vaan tiedä kumman noista valitsen. Valinnan aion tehdä mahd pian, tämä on aika saatanallisen hirveetä. Toista näistä miehistä rakastan, toiseen olen rakastunut.

Sori vaan, mutta et rakasta. Jos todella rakastaa jotain ihmistä, hänelle haluaa vain hyvää, vaikka sitten sen kustannuksella, että joutuu itse tinkimään omasta edustaan. Sinä ajattelet tuossa kuviossa vain omaa napaasi, et "rakastamiesi" ihmisten onnea.

Totta kai toimin itsekkäästi, en ole ollut valmis luopumaan kummastakaan mut niin onnelliseksi tekevästä ihmisestä. Mutta elämä ei oo niin mustavalkoista, mä todella rakastan ka olen vuosia rakastanut toista näistä. Ennen tätä olisin sanonut samaa mitä kirjoitit, eli wttä en voi oikeasti välittää kummastakaan yms., mutta totuus on että rakastuin, vaikka rakastan toista. En vain tiedä mikä olisi oikea ratkaisu. toiminto itsekkäästi - kyllä, rakastanko näitä miehiä - kyllä.

Rakastan vaimoani, mutta se on nykyään enemmän kiintynyttä rakkautta kuin intohimoista. Rakastuin toiseen naiseen, punnitsin molempien välillä samalla tavalla, en kyllä todellakaan noin pitkään. Lopulta päästin toisen naisen menemään, vaikka vieläkin toisinaan kaipaan häntä ja mietin valitsinko sittenkin väärin kun jäin nykyiseen elämääni. En ole kertonut vaimolleni.

Tein mokan, joka maksoi mun työnantajalle 500e. Hups. Mutta kukaan ei tiedä tästä eikä tule koskaan tietämään, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin. 500e on loppupeleissä vähän isommassa firmassa pikkuraha. Silti tuo harmittaa ja olisi ehkä pitänyt tunnustaa, mutta olin silloin juuri neuvottelemassa määräaikaisuuden jatkoa niin pelkäsin että en saisi enää työtä jos moka paljastuisi. Ei paljastunut ja sain uuden sopparin.