Lue keskustelun säännöt.
Kesämökki ja aikuiset lapset
Meillä on ihana kesäpaikka, jossa vietämme paljon aikaa. Iso tontti myös työllistää, mutta tykkäämme puuhailla siellä kahdestaan.
Ongelmana ovat aikuiset, perheelliset lapset, jotka tulevat mökille kuin omaan kotiinsa. He ovat viettäneet siellä aikaa lapsina kuten lapsuudenkodissaan. Emme halua heitä yövierailulle kumpaankaan paikkaan. Emme tykkää siitä, että tulijat odottavat täysihoitoa eivätkä oma-aloitteisesti tartu mihinkään töihin. Grilli jää heiltä putsaamatta, tiskit tiskaamatta. Ruuat ja kahvit pitäisi tarjota monta kertaa päivässä, lämmittää saunaa aamuin illoin ja elää lapsiperheen aikataulujen mukaan. Lapsen nukkuessa talossa ei edes puhua tai katsoa televisiota.
Vasta syksyn alkaessa vapaudumme noista vierailijoista. Silloin heidän vierailuistaan muistuttaa tyhjennystä odottava huussi.
Ps. Tykkäämme lapsistamme, mutta meidän mielestämme aikuiset ihmiset eivät sovi enää saman katon alle.
Kommentit (460)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, kukas se täällä narisee? Marttyyrimummo ystävineen. Nuorempi polvi on valottanut, miksi ei osallistu mummon keittiöhommiin, mutta ei ole valittanut.
Voin ihan omasta kokemuksesta kertoa, miten tuossa sitten käy. Meillä oli lasten syntyessä tapana vielä käydä mökillä, jossa vanhempani pitivät huushollia. Aika nopeasti kävi selväksi, että yhteiselo ei onnistu, vaikka tilat olivat hyvät. Vanha sukupolvi ei ymmärtänyt pikkulasten välttämättömiä fyysisiä tarpeita, siis sitä että ruokia pitää antaa lapsille ajallaan ja uniaikaan lapsen on saatava nukkua. Äitini myös käskytti mieheni ns miesten töihin ja minut ns naisten töihin niin, että emme saaneet yhtään yhteistä aikaa mökillä. Ei se vastaa ollenkaan meidän käsitystämme lomasta. Pohjimmiltaan kyse oli siitä, että vanhempani eivät osanneet kunnioittaa meidän perhe-elämäämme eivätkä osanneet suhtautua meihin aikuisina ihmisinä.
Ei, emme me valittaneet, vaan lakkasimme käymästä mökillä. Ensin meitä pyydettiin sinne, sitten käskettiin. Sitten tarjouduttiin ottamaan lapset sinne, eikä annettu heitä takaisin sovitusti, vaan pidettiin panttivankeina, jotta tulemme pakon edessä sinne mökille. Mökille ei oikein uskaltanut mennä, kun sieltä ei päässyt pois (kulku veneellä, joka vanhempien).
Olisimme käyneet mökillä perheen kesken, mutta sovitut aikataulut eivät pitäneet ikinä. Viime tingassa saatettiin sanoa, että nyt ette voikaan mennä. Minkäs sille voi, ei ollut oma mökki. Mutta hankalaahan se on, jos pitää jatkuvasti päivien varoitusajalla keksiä vaihtoehtoista tekemistä.
Ostimme purjeveneen. Aloimme viettää lomat merellä. Lapset tottuivat purjehduslomiin eivätkä enää kaivanneet mökille.
Nyt isäni on kuollut ja mökki on tyhjillään. Äitini ei voi mennä sinne yksin, koska ei osaa tehdä miesten töitä eikä selviydy. Meillä kukaan ei ehdi mennä tai halua mennä hänen kanssaan. Ollaan veneellä. Äitini on katkera asiasta, eikä näe ollenkaan omaa osuuttaan tapahtumien kulussa.
No hyvinhän siinä kävi. Ei kahden sukupolven kuulukaan nykyaikana elää yhdessä. Ei jousto tule luonnostaan, ja aina joku kärsii. Hieno hommahan tuo on!
Mitn sen nyt ottaa. Nythän se on oma mökki, perinnön kautta, mutta meidän elämässämme ei enää oikein ole paikkaa ja aikaa sille. Jos vanhemmat olisivat osanneet joustaa silloin, kun heillä oli kaikki avaimet käsissään, tilanne olisi varmaan äitini ja mökin kannalta parempi. Äidilläni on muutenkin edessään yksinäinen vanhuus, mikä on ihan hänen oma vikansa. Jos ei osaa olla antavana osapuolena silloin, kun on valtaa ja mahdollisuuksia, ei hirveästi voi olla saavana osapuolena, kun onkin heikoilla.
Tämän ketjun aloittaja on astumassa samaan miinaan. Voimansa tunnossa hän unohtaa, että saattaa hyvinkin pian tarvita lapsiaan ja lapsenlapsiaan, ja olisi hyvä jos yhteys olisi positiivinen.
Ei muuta kuin että tosi hyvin sanottu tämä. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, kukas se täällä narisee? Marttyyrimummo ystävineen. Nuorempi polvi on valottanut, miksi ei osallistu mummon keittiöhommiin, mutta ei ole valittanut.
Voin ihan omasta kokemuksesta kertoa, miten tuossa sitten käy. Meillä oli lasten syntyessä tapana vielä käydä mökillä, jossa vanhempani pitivät huushollia. Aika nopeasti kävi selväksi, että yhteiselo ei onnistu, vaikka tilat olivat hyvät. Vanha sukupolvi ei ymmärtänyt pikkulasten välttämättömiä fyysisiä tarpeita, siis sitä että ruokia pitää antaa lapsille ajallaan ja uniaikaan lapsen on saatava nukkua. Äitini myös käskytti mieheni ns miesten töihin ja minut ns naisten töihin niin, että emme saaneet yhtään yhteistä aikaa mökillä. Ei se vastaa ollenkaan meidän käsitystämme lomasta. Pohjimmiltaan kyse oli siitä, että vanhempani eivät osanneet kunnioittaa meidän perhe-elämäämme eivätkä osanneet suhtautua meihin aikuisina ihmisinä.
Ei, emme me valittaneet, vaan lakkasimme käymästä mökillä. Ensin meitä pyydettiin sinne, sitten käskettiin. Sitten tarjouduttiin ottamaan lapset sinne, eikä annettu heitä takaisin sovitusti, vaan pidettiin panttivankeina, jotta tulemme pakon edessä sinne mökille. Mökille ei oikein uskaltanut mennä, kun sieltä ei päässyt pois (kulku veneellä, joka vanhempien).
Olisimme käyneet mökillä perheen kesken, mutta sovitut aikataulut eivät pitäneet ikinä. Viime tingassa saatettiin sanoa, että nyt ette voikaan mennä. Minkäs sille voi, ei ollut oma mökki. Mutta hankalaahan se on, jos pitää jatkuvasti päivien varoitusajalla keksiä vaihtoehtoista tekemistä.
Ostimme purjeveneen. Aloimme viettää lomat merellä. Lapset tottuivat purjehduslomiin eivätkä enää kaivanneet mökille.
Nyt isäni on kuollut ja mökki on tyhjillään. Äitini ei voi mennä sinne yksin, koska ei osaa tehdä miesten töitä eikä selviydy. Meillä kukaan ei ehdi mennä tai halua mennä hänen kanssaan. Ollaan veneellä. Äitini on katkera asiasta, eikä näe ollenkaan omaa osuuttaan tapahtumien kulussa.
No hyvinhän siinä kävi. Ei kahden sukupolven kuulukaan nykyaikana elää yhdessä. Ei jousto tule luonnostaan, ja aina joku kärsii. Hieno hommahan tuo on!
Mitn sen nyt ottaa. Nythän se on oma mökki, perinnön kautta, mutta meidän elämässämme ei enää oikein ole paikkaa ja aikaa sille. Jos vanhemmat olisivat osanneet joustaa silloin, kun heillä oli kaikki avaimet käsissään, tilanne olisi varmaan äitini ja mökin kannalta parempi. Äidilläni on muutenkin edessään yksinäinen vanhuus, mikä on ihan hänen oma vikansa. Jos ei osaa olla antavana osapuolena silloin, kun on valtaa ja mahdollisuuksia, ei hirveästi voi olla saavana osapuolena, kun onkin heikoilla.
Tämän ketjun aloittaja on astumassa samaan miinaan. Voimansa tunnossa hän unohtaa, että saattaa hyvinkin pian tarvita lapsiaan ja lapsenlapsiaan, ja olisi hyvä jos yhteys olisi positiivinen.
Nythän mökki kannattaa myydä, koska itse purhehditte ja mummo taitaa olla liian vanha sinne. Vanhoissa on turha elellä, meillä jokaisella on palvelutalo tai sairaalan osasto edessä.
Ei kannata. Rakas paikka minulle. Ootellaan, että mummelista aika jättää ja sitten otetaan mesta oikeasti käyttöön. Otetaan opiksemme siinä, että omat lapset saavat aikanaan viettää perheensä kanssa lapsiperheen ihania kesiä siellä. Ei ole iso juttu keksiä itselle muuta tekemistä pariksi heinäkuun viikoksi ja muutamaksi kevät- ja syksyviikonlopuksi.
Purjehtiminen on muutenkin hommaa, joka ei vanhempana sitten onnistu. Ei meidän tarvitse tehdä samoja virheitä kuin vanhempamme, voimme ennakoida asioita. Jos nyt myisimme mökin voimamme tunnossa, koska juuri tällä hetkellä on kiva veneillä, olisimme yhtä tyhmiä kuin vanhempani olivat.
Jokainen tavallaan. Meillä ei ole kuin tämä hetki. Minä möin mökin heti kun sairauteni alkoi oirehtia siihen viittaavasti, että liikkuminen käy kymmenen vuoden sisään hankalaksi. En hetkeäkään kuvitellut voivani päättää, haluavatko lapseni omille lapsilleen ”mökkikesiä” - ne ovat heidän päätöksiään, elämiään, hetkiään.
Sinähän se juuri päätit tuon asian, kun myit mökin. Nyt lapsesi eivät voi valita, kun ei ole mistä valita. Mutta ilmeisesti sinullakaan ei ollut kymmenen vuoden sisään mökille "jatkajaa".
Sinänsä ihannetilanne onkin se, jos mökki kiinnostaa oikeasti vain yhtä lapsista, vaikka kaikilla on ollut tasapuolinen mahdollisuus siihen kiintyä. Silloin ei tule riitojakaan niin helposti.
Nykyaikana on mahdoton ajatus, että ostaisi oman mökin silloin, kun omat lapset ovat pieniä. Kolmekymppisen rahat ovat tiukoilla ilmankin, etenkin juuri kasvavassa lapsiperheessä. Joten jos mökkiä ei ole suvussa, ei mökkikesiä tule.
Lapset voivat toki järjestää omille lapsilleen mökkikesät vuokramökillä, tai ostaa oman. Ei kukaan omausuudestaan luopumalla tee toisen elämässä päätöksiä nykypäivänä. Ajatuskin on suuruudenhullu.
Vierestä, ohis.
Ei tässä ollutkaan puhe päätöksistä, vaan mahdollisuuksista. Onko eroa kovinkin vaikea ymmärtää? Vuokramökki on ihan eri asia kuin oma mökki. Iso osa oman mökin viehätystä on sen hoitaminen. Kaadan tämän puun, säästän tuon kasvamaan. Istutan tuohon ruusun, siirrän vadelmia tänne. Rakennan laiturin, hankin kajakin... Isäni osallisti aikanaan minut näihin päätöksiin ja paljon istutuksia ja rakennelmia tehtiin yhdessäkin. Siksi mökki on minulle rakas, ja kantaa lapsillenikin mukanaan muistoja isoisästä ja hänen työstään.
Ja kyllä ns hyvissä suvuissa paljonkin rakennetaan lasten tulevaisuutta ns luopumalla omasta. Avitetaan opintoja, autetaan ensiasuntoon kiinni, tuetaan pikkulapsivaiheessa. Sellaisella dominopalikkameinigillä, siirretään hyvää aina eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai, ai, nyt sokaisit muurahaispesään.
Juuri aiheesta puhuttiin lukupiirissä ja se on ongelma lähes kaikissa perheissä. Ja jos oman lapsen kanssa selviäisi, mutta kun mukaan tulee miniät ja vävyt, niin huh.huh.
No niimpä, mulla on anoppi samantapainen kuin ap, häärää mökillä kokoajan. Kokoajan pitää olla syömässä, on kahvit ja ruoat ja jälkiruoat. Hetkeäkään ei osaa vain olla.
Ei ymmärrä, että jos mies eli poikansa tekee jotain hommaa, niin kun minua pyydetään toiseen hommaan niin miehen on keskeytettävä omansa ja vahdittava lapsia sen aikaa kun itse teen muuta, eikä silloin mitään saa tehtyä valmiiksi. Kieltäytyäkään ei kuitenkaan saa.
Sitten tulee pahaa katsetta kun jommankumman meistä on aina "lusmuiltava".Minulle kuiskii, että olisi kiva kun tuotaisiin omat ruoat kun tulee niin kalliiksi ja on eri aikataulut, pojalleen sanoo aina, että ei tarvi mitään tuoda. Sitten kun olen ostanut omat ruoat ja ajatellut, että ihanaa saa syödä omalla aikataululla niin eikö taas kysellä heti aamusta monelta syödään kun on ostettu oikein hienot tarjoilut ja loukkaannutaan kun sanotaan, että meillä on omat mukana.
Ja vaikka lapsen laittaisi tontin viimeisimpään nurkkaan päiväunille niin, aina keksitään jotain mitä pitää tehdä juuri siinä kohdassa, usein onkin pakko työntää rattaita ympäri tonttia ja paeta meteliä tai lähteä päiväunien ajaksi muualle kävelemään ettei lapsi herää tahalliseen metelöintiin. Ja taas "lusmuillaan" kun ei saa mitään tehtyä.
Anteeksi mutta oli niin vahva liioittelun maku tässä tarinassa että mikähän mahtaisi olla toisen osapuolen kertomus asioista...
Ok 😂 totta, nyt kun luin uudestaan niin näyttää kyllä tosi hurjalta. Ei tietenkään kokoaika syödä, vaan esim. Aamupala klo9, kahvi klo11, lounas klo12, lounaan jälkkäri puolituntia ruoan lopetuksesta, kahvi klo14 jne.
Ja osaa mummukka hetken ollakin, joskus katsoo kaunarit tai jonkun muun vastaavan ellei ota nauhalle ja katso yöllä.
Ja tottakai hommista saa kieltäytyä mutta siitä seuraa loukkaantuminen.
Minulle ihan todella kuiskii, aivan kuin salaisuuksia kertoisi ja pojalleen puhuu aivan toista, käsittämätöntä minustakin. Mies kun kysyy asiasta niin ei oikeasti koskaan tartte mitään tuoda.
Ja se metelöinti on vaan todella ärsyttävää.
Hyvä ihminen! Kieltäydy lähtemästä tuolle mökille. Jää lapsen kanssa kotiin.
Minua vieläkin harmittaa, että miehen vaatimuksesta lähdin mukaan anoppilaan. Oli varmasti molemmin puolin vastenmielistä. Nyt olisin viisaampi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko itse perineet mökin vanhemmiltanne? Silloin mökki on luonnollista suvussa siirtyvää omaisuutta, johon nuorellakin polvella on moraalinen oikeutensa. Vai oletteko tyypillisiä suuren ikäpolven edustajia, jotka maksatatte rikkaat eläkepäivänne nuorempien ahdingolla? Ja laitatte kesämökitkin lihoiksi ennen kuin annatte perinnöksi?
Selvät sävelet mökin suhteen, kuka siellä viettää aikaa, tekee myös osansa töistä. Mutta ei kaikkea hyvää voi yksi sukupolvi omia ja sitten elää näistä etuoikeuksistaan pätkääkään tinkimättä.
Ihan vaan sivusta huomauta, että jos perin vanhemmiltani jotain, niin perintö on minun. Käytön sen itseeni, jos niin parhaaksi näen. Lapseni perivät, jos jotain sattuu jäämään. Lapseni ovat myös tätä mieltä.
Tuossahan ei ole mitä.n laitonta, kyllä noin voi ajatella ja toimia. Mutta voi toimia toisinkin. Isovanhempani säästivät aikanaan itselleen keskisuuren osakesalkun, jonka toinen vanhemmistani peri. Osinkotuotto on noin 600€/kk. Isovanhempani nauttivat osingoista aikansa, nyt soman osakesalkun osingot nostavat vanhempani elintasoa. Jos he eivät käytä itse pääomaa vaan tyytyvät nauttimaan tuosta oikein mukavasta tuotosta, voi salkku tulla aikanaan minulle. Verot maksettuani nautin tuosta ylimääräisestä rahasta lopun elämääni, jonka jälkeen siitä nauttivat lapseni... ja näin voi olla, että isovanhempieni kaukonäköisyys tuottaa hyvinvointia vielä lapsenlapsenlapsillekin, ja siitä eteenpäin. Ajatus ilahduttaisi heitä suuresti. Itse köyhistä oloista lähteneinä he pitivät hyvinkin tärkeänä, ettei ruokarahoista tule heti pulaa, jos vaikka palkanmaksu katkeaa tai viivästyy.
Toki voisin oman vuoroni tullessa realisoida koko potin ja törsätä sen leveään elämään. Olen kuitenkin perinyt isovanhemmiltani myös arvomaailmaa, ja todennäköisesti tulen kunnioittamaan heidän elämäntyötään siirtämällä eteenpäin sekä osakkeet että elämänfilosofian.
Se on sitten ihan toinen juttu, että lapseni eivät kasva kärkkymään perintöjä. Päin vastoin, heitä kannustetaan hankkimaan oma elantonsa ja mieluummin kasvattamaan suvussa kulkevaa hyvinvointia kuin vähentämään sitä.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on ihana kesäpaikka, jossa vietämme paljon aikaa. Iso tontti myös työllistää, mutta tykkäämme puuhailla siellä kahdestaan.
Ongelmana ovat aikuiset, perheelliset lapset, jotka tulevat mökille kuin omaan kotiinsa. He ovat viettäneet siellä aikaa lapsina kuten lapsuudenkodissaan. Emme halua heitä yövierailulle kumpaankaan paikkaan. Emme tykkää siitä, että tulijat odottavat täysihoitoa eivätkä oma-aloitteisesti tartu mihinkään töihin. Grilli jää heiltä putsaamatta, tiskit tiskaamatta. Ruuat ja kahvit pitäisi tarjota monta kertaa päivässä, lämmittää saunaa aamuin illoin ja elää lapsiperheen aikataulujen mukaan. Lapsen nukkuessa talossa ei edes puhua tai katsoa televisiota.
Vasta syksyn alkaessa vapaudumme noista vierailijoista. Silloin heidän vierailuistaan muistuttaa tyhjennystä odottava huussi.
Ps. Tykkäämme lapsistamme, mutta meidän mielestämme aikuiset ihmiset eivät sovi enää saman katon alle.
Surullista luettavaa. Ainut todellinen ongelma tässä on se, että haluaisitte pitää ääntä yölläkin. Kaiken muun voisi selvittää vain avaamalla suunsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai, ai, nyt sokaisit muurahaispesään.
Juuri aiheesta puhuttiin lukupiirissä ja se on ongelma lähes kaikissa perheissä. Ja jos oman lapsen kanssa selviäisi, mutta kun mukaan tulee miniät ja vävyt, niin huh.huh.
No niimpä, mulla on anoppi samantapainen kuin ap, häärää mökillä kokoajan. Kokoajan pitää olla syömässä, on kahvit ja ruoat ja jälkiruoat. Hetkeäkään ei osaa vain olla.
Ei ymmärrä, että jos mies eli poikansa tekee jotain hommaa, niin kun minua pyydetään toiseen hommaan niin miehen on keskeytettävä omansa ja vahdittava lapsia sen aikaa kun itse teen muuta, eikä silloin mitään saa tehtyä valmiiksi. Kieltäytyäkään ei kuitenkaan saa.
Sitten tulee pahaa katsetta kun jommankumman meistä on aina "lusmuiltava".Minulle kuiskii, että olisi kiva kun tuotaisiin omat ruoat kun tulee niin kalliiksi ja on eri aikataulut, pojalleen sanoo aina, että ei tarvi mitään tuoda. Sitten kun olen ostanut omat ruoat ja ajatellut, että ihanaa saa syödä omalla aikataululla niin eikö taas kysellä heti aamusta monelta syödään kun on ostettu oikein hienot tarjoilut ja loukkaannutaan kun sanotaan, että meillä on omat mukana.
Ja vaikka lapsen laittaisi tontin viimeisimpään nurkkaan päiväunille niin, aina keksitään jotain mitä pitää tehdä juuri siinä kohdassa, usein onkin pakko työntää rattaita ympäri tonttia ja paeta meteliä tai lähteä päiväunien ajaksi muualle kävelemään ettei lapsi herää tahalliseen metelöintiin. Ja taas "lusmuillaan" kun ei saa mitään tehtyä.
Anteeksi mutta oli niin vahva liioittelun maku tässä tarinassa että mikähän mahtaisi olla toisen osapuolen kertomus asioista...
Ok 😂 totta, nyt kun luin uudestaan niin näyttää kyllä tosi hurjalta. Ei tietenkään kokoaika syödä, vaan esim. Aamupala klo9, kahvi klo11, lounas klo12, lounaan jälkkäri puolituntia ruoan lopetuksesta, kahvi klo14 jne.
Ja osaa mummukka hetken ollakin, joskus katsoo kaunarit tai jonkun muun vastaavan ellei ota nauhalle ja katso yöllä.
Ja tottakai hommista saa kieltäytyä mutta siitä seuraa loukkaantuminen.
Minulle ihan todella kuiskii, aivan kuin salaisuuksia kertoisi ja pojalleen puhuu aivan toista, käsittämätöntä minustakin. Mies kun kysyy asiasta niin ei oikeasti koskaan tartte mitään tuoda.
Ja se metelöinti on vaan todella ärsyttävää.Hyvä ihminen! Kieltäydy lähtemästä tuolle mökille. Jää lapsen kanssa kotiin.
Minua vieläkin harmittaa, että miehen vaatimuksesta lähdin mukaan anoppilaan. Oli varmasti molemmin puolin vastenmielistä. Nyt olisin viisaampi.
No vielä olen valmis yrittämään. Kun miehelle sanoin, ettei taideta mahtua samaan mökkiin anopin kanssa niin mies rakensi meille tontille aitan, nyt on sitten tänä vuonna enemmän tilaa. Ja täytyy vain oppia kestämään anopin loukkaantumista. Kyllä se siitä. Toivottavasti en ole turhan optimistinen 😁
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko itse perineet mökin vanhemmiltanne? Silloin mökki on luonnollista suvussa siirtyvää omaisuutta, johon nuorellakin polvella on moraalinen oikeutensa. Vai oletteko tyypillisiä suuren ikäpolven edustajia, jotka maksatatte rikkaat eläkepäivänne nuorempien ahdingolla? Ja laitatte kesämökitkin lihoiksi ennen kuin annatte perinnöksi?
Selvät sävelet mökin suhteen, kuka siellä viettää aikaa, tekee myös osansa töistä. Mutta ei kaikkea hyvää voi yksi sukupolvi omia ja sitten elää näistä etuoikeuksistaan pätkääkään tinkimättä.
Haistappa kuule paska. Jokainen tekee omaisuudellaan mitä haluaa, vaikka se olisi perittyäkin. Sinä voit kärvistellä kateudessasi, minä ole itse tienannut, olen perinyt ja aion kyllä myös tehdä omaisuudellani mitä haluan. Ja niin tekevät alle nelikymppiset lapsenikin, jotka ovat saaneet jo kaksi isoa perintöä. En minä niitä ole heiltä kadehtimassa, enkä vaatimassa että minulle kuuluu osa.
Haistappa siis kuule paska!Kuulostat ihan suuren sukupolven marttyyriäidiltä, jolle merkitsee elämässä eniten vain omaisuus, eikä halua ymmärtää muusta.
Ensinnäkin se on: Haistapa paska, konsonantti ei kahdennu pa-, pä-päätteissä. Sitten asiaan: On todella ikävää lukea, että joku, ilmeisesti samaa ikää luokka kuin minä, kirjoittaa näin ilkeästi ja rumasti. Ei se raha ole sitten antanut pääomaa käytöstapojen oppimiseen, vaan sitä on rennosti omaksuttu tämä some-maailman kommunikointitapa. On tuo eläkeläisten arvostelu tietty jyrkkää, mutta kirjoittaja puhuu siitä, mikä on tilastojen mukaan totta.
Ei siitä tarvitse hernettä nokkaan vetää. Huomaan itse tuon keskiluokkaisuuden monissa tutuissani. Ymmärrän, jos nuorempia, jotka eivät peri, ottaa joskus päähän asiat, jotka eivät heille ole enää saavutettavissa työelämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Asioilla on aina monta puolta.
Ostin itse ihan ikioman mökin avioeron jälkeen. Olin ihan puhki väsymyksestä ja raskaasta avioliitosta, joten mökkeilin yksin ja yritin saada itseni taas kuntoon. Lapset kävivät mökillä, mutteivät pitkään viihtyneet. Aikuisena tulevat ja tuovat tullessaan koirat, miniä- ja vävykokelaat. Onhan toi sirkus uuvuttavaa. Kun porukassa on vieraita eli näitä miniöitä ja vävyjä, ei mökillä voi olla ihan kuinka vaan. Nautin paljon kun vain omat lapset ja koirat tulevat. Yhdessä tehdään mökkihommia, poikani varsinkin tekee kaikenlaisia korjaushommia mielellään.
Silti nautin myös siitä hiljaisuudesta kun he lähtevät.
Tavallaan ymmärrän sen että viihtyy yksin, mutta se että lapset ovat tervetulleita ilman puolisoitaan kuulostaa vähän pahalta. Lapsesi ovat kuitenkin puolisonsa valinneet ja varmasti haluavat viettää lomillaan näiden kanssa aikaa, koska arjessa sitä aikaa ei aina tarpeeksi ole, joten tuo petaa kireitä suhteita perheeseen, jos pitää valita, että viettääkö aikaa lapsuuden perheensä vai perustamansa perheen kanssa. Enkä tarkoita, ettei koskaan voisi olla vain lapsuuden perheen kanssa, mutta tekstistäsi sai käsityksen, että sinusta myös näkyy muille, etteivät ns vieraat ole tervetulleita eikä heitä lasketa kuuluviksi "perheeseen"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asioilla on aina monta puolta.
Ostin itse ihan ikioman mökin avioeron jälkeen. Olin ihan puhki väsymyksestä ja raskaasta avioliitosta, joten mökkeilin yksin ja yritin saada itseni taas kuntoon. Lapset kävivät mökillä, mutteivät pitkään viihtyneet. Aikuisena tulevat ja tuovat tullessaan koirat, miniä- ja vävykokelaat. Onhan toi sirkus uuvuttavaa. Kun porukassa on vieraita eli näitä miniöitä ja vävyjä, ei mökillä voi olla ihan kuinka vaan. Nautin paljon kun vain omat lapset ja koirat tulevat. Yhdessä tehdään mökkihommia, poikani varsinkin tekee kaikenlaisia korjaushommia mielellään.
Silti nautin myös siitä hiljaisuudesta kun he lähtevät.
Tavallaan ymmärrän sen että viihtyy yksin, mutta se että lapset ovat tervetulleita ilman puolisoitaan kuulostaa vähän pahalta. Lapsesi ovat kuitenkin puolisonsa valinneet ja varmasti haluavat viettää lomillaan näiden kanssa aikaa, koska arjessa sitä aikaa ei aina tarpeeksi ole, joten tuo petaa kireitä suhteita perheeseen, jos pitää valita, että viettääkö aikaa lapsuuden perheensä vai perustamansa perheen kanssa. Enkä tarkoita, ettei koskaan voisi olla vain lapsuuden perheen kanssa, mutta tekstistäsi sai käsityksen, että sinusta myös näkyy muille, etteivät ns vieraat ole tervetulleita eikä heitä lasketa kuuluviksi "perheeseen"
Osasit sanoittaa nätisti kammottavan illuusion ikuisesta perhe-elämästä. Riippuva persoonallisuushäiriö. Paha. Ei pystytä sisäistämään lasten itsenäisyyttä, perheitä ja omaa elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, kukas se täällä narisee? Marttyyrimummo ystävineen. Nuorempi polvi on valottanut, miksi ei osallistu mummon keittiöhommiin, mutta ei ole valittanut.
Voin ihan omasta kokemuksesta kertoa, miten tuossa sitten käy. Meillä oli lasten syntyessä tapana vielä käydä mökillä, jossa vanhempani pitivät huushollia. Aika nopeasti kävi selväksi, että yhteiselo ei onnistu, vaikka tilat olivat hyvät. Vanha sukupolvi ei ymmärtänyt pikkulasten välttämättömiä fyysisiä tarpeita, siis sitä että ruokia pitää antaa lapsille ajallaan ja uniaikaan lapsen on saatava nukkua. Äitini myös käskytti mieheni ns miesten töihin ja minut ns naisten töihin niin, että emme saaneet yhtään yhteistä aikaa mökillä. Ei se vastaa ollenkaan meidän käsitystämme lomasta. Pohjimmiltaan kyse oli siitä, että vanhempani eivät osanneet kunnioittaa meidän perhe-elämäämme eivätkä osanneet suhtautua meihin aikuisina ihmisinä.
Ei, emme me valittaneet, vaan lakkasimme käymästä mökillä. Ensin meitä pyydettiin sinne, sitten käskettiin. Sitten tarjouduttiin ottamaan lapset sinne, eikä annettu heitä takaisin sovitusti, vaan pidettiin panttivankeina, jotta tulemme pakon edessä sinne mökille. Mökille ei oikein uskaltanut mennä, kun sieltä ei päässyt pois (kulku veneellä, joka vanhempien).
Olisimme käyneet mökillä perheen kesken, mutta sovitut aikataulut eivät pitäneet ikinä. Viime tingassa saatettiin sanoa, että nyt ette voikaan mennä. Minkäs sille voi, ei ollut oma mökki. Mutta hankalaahan se on, jos pitää jatkuvasti päivien varoitusajalla keksiä vaihtoehtoista tekemistä.
Ostimme purjeveneen. Aloimme viettää lomat merellä. Lapset tottuivat purjehduslomiin eivätkä enää kaivanneet mökille.
Nyt isäni on kuollut ja mökki on tyhjillään. Äitini ei voi mennä sinne yksin, koska ei osaa tehdä miesten töitä eikä selviydy. Meillä kukaan ei ehdi mennä tai halua mennä hänen kanssaan. Ollaan veneellä. Äitini on katkera asiasta, eikä näe ollenkaan omaa osuuttaan tapahtumien kulussa.
No hyvinhän siinä kävi. Ei kahden sukupolven kuulukaan nykyaikana elää yhdessä. Ei jousto tule luonnostaan, ja aina joku kärsii. Hieno hommahan tuo on!
Mitn sen nyt ottaa. Nythän se on oma mökki, perinnön kautta, mutta meidän elämässämme ei enää oikein ole paikkaa ja aikaa sille. Jos vanhemmat olisivat osanneet joustaa silloin, kun heillä oli kaikki avaimet käsissään, tilanne olisi varmaan äitini ja mökin kannalta parempi. Äidilläni on muutenkin edessään yksinäinen vanhuus, mikä on ihan hänen oma vikansa. Jos ei osaa olla antavana osapuolena silloin, kun on valtaa ja mahdollisuuksia, ei hirveästi voi olla saavana osapuolena, kun onkin heikoilla.
Tämän ketjun aloittaja on astumassa samaan miinaan. Voimansa tunnossa hän unohtaa, että saattaa hyvinkin pian tarvita lapsiaan ja lapsenlapsiaan, ja olisi hyvä jos yhteys olisi positiivinen.
Nythän mökki kannattaa myydä, koska itse purhehditte ja mummo taitaa olla liian vanha sinne. Vanhoissa on turha elellä, meillä jokaisella on palvelutalo tai sairaalan osasto edessä.
Ei kannata. Rakas paikka minulle. Ootellaan, että mummelista aika jättää ja sitten otetaan mesta oikeasti käyttöön. Otetaan opiksemme siinä, että omat lapset saavat aikanaan viettää perheensä kanssa lapsiperheen ihania kesiä siellä. Ei ole iso juttu keksiä itselle muuta tekemistä pariksi heinäkuun viikoksi ja muutamaksi kevät- ja syksyviikonlopuksi.
Purjehtiminen on muutenkin hommaa, joka ei vanhempana sitten onnistu. Ei meidän tarvitse tehdä samoja virheitä kuin vanhempamme, voimme ennakoida asioita. Jos nyt myisimme mökin voimamme tunnossa, koska juuri tällä hetkellä on kiva veneillä, olisimme yhtä tyhmiä kuin vanhempani olivat.
Jokainen tavallaan. Meillä ei ole kuin tämä hetki. Minä möin mökin heti kun sairauteni alkoi oirehtia siihen viittaavasti, että liikkuminen käy kymmenen vuoden sisään hankalaksi. En hetkeäkään kuvitellut voivani päättää, haluavatko lapseni omille lapsilleen ”mökkikesiä” - ne ovat heidän päätöksiään, elämiään, hetkiään.
Sinähän se juuri päätit tuon asian, kun myit mökin. Nyt lapsesi eivät voi valita, kun ei ole mistä valita. Mutta ilmeisesti sinullakaan ei ollut kymmenen vuoden sisään mökille "jatkajaa".
Sinänsä ihannetilanne onkin se, jos mökki kiinnostaa oikeasti vain yhtä lapsista, vaikka kaikilla on ollut tasapuolinen mahdollisuus siihen kiintyä. Silloin ei tule riitojakaan niin helposti.
Nykyaikana on mahdoton ajatus, että ostaisi oman mökin silloin, kun omat lapset ovat pieniä. Kolmekymppisen rahat ovat tiukoilla ilmankin, etenkin juuri kasvavassa lapsiperheessä. Joten jos mökkiä ei ole suvussa, ei mökkikesiä tule.
Lapset voivat toki järjestää omille lapsilleen mökkikesät vuokramökillä, tai ostaa oman. Ei kukaan omausuudestaan luopumalla tee toisen elämässä päätöksiä nykypäivänä. Ajatuskin on suuruudenhullu.
Vierestä, ohis.
Ei tässä ollutkaan puhe päätöksistä, vaan mahdollisuuksista. Onko eroa kovinkin vaikea ymmärtää? Vuokramökki on ihan eri asia kuin oma mökki. Iso osa oman mökin viehätystä on sen hoitaminen. Kaadan tämän puun, säästän tuon kasvamaan. Istutan tuohon ruusun, siirrän vadelmia tänne. Rakennan laiturin, hankin kajakin... Isäni osallisti aikanaan minut näihin päätöksiin ja paljon istutuksia ja rakennelmia tehtiin yhdessäkin. Siksi mökki on minulle rakas, ja kantaa lapsillenikin mukanaan muistoja isoisästä ja hänen työstään.
Ja kyllä ns hyvissä suvuissa paljonkin rakennetaan lasten tulevaisuutta ns luopumalla omasta. Avitetaan opintoja, autetaan ensiasuntoon kiinni, tuetaan pikkulapsivaiheessa. Sellaisella dominopalikkameinigillä, siirretään hyvää aina eteenpäin.
Näinhän järkevät perheet tekevätkin eivätkä sabotoi jälkeläistensä elämää ja perintöä. Varallisuutta kasataan ja siirretään eteenpäin. Tyhmät myyvät tahallaan ulkopuolisille ja vievät mahdollisuuden lomanviettoon suvun mökillä lopullisesti.
Vanhan mökin käyttöarvo on paljon suurempi kuin sen myyntiarvo. Uuden mökin rakentaminen maksaa todella paljon nykyään ja lahoamispisteessä olevista mökeistä pyydetään älyttömiä. Vanha mökki rapistuu ja kun sitä jokainen sukupolvi pitää remonteilla huolta, on se arvokas osa suvun perintöä. Rakennusmääräyksetkin ovat muuttuneet paljon, joten moni rantamökki on rahallisestikin arvokas. Tietenkin jos mökin pitäjää ei löydy eikä vastuunottajaa, myynti on paras vaihtoehto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Asioilla on aina monta puolta.
Ostin itse ihan ikioman mökin avioeron jälkeen. Olin ihan puhki väsymyksestä ja raskaasta avioliitosta, joten mökkeilin yksin ja yritin saada itseni taas kuntoon. Lapset kävivät mökillä, mutteivät pitkään viihtyneet. Aikuisena tulevat ja tuovat tullessaan koirat, miniä- ja vävykokelaat. Onhan toi sirkus uuvuttavaa. Kun porukassa on vieraita eli näitä miniöitä ja vävyjä, ei mökillä voi olla ihan kuinka vaan. Nautin paljon kun vain omat lapset ja koirat tulevat. Yhdessä tehdään mökkihommia, poikani varsinkin tekee kaikenlaisia korjaushommia mielellään.
Silti nautin myös siitä hiljaisuudesta kun he lähtevät.
Minä ymmärsin tämän niin, että lasten puolisokandidaatit ovat vielä aika vaihtuvaa porukkaa. Silloin on ymmärrettävää, ettei jokaiseen hoitoon jaksa rakentaa lämmintä ja kestävää ihmissuhdetta. Toki sitten jos lapsi löytää pysyvän puolison, on aika ottaa hänet ihan oikeasti osaksi perhettä. Muuten jää nimittäin itse pikku hiljaa sivuun sukupolvien ketjusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asioilla on aina monta puolta.
Ostin itse ihan ikioman mökin avioeron jälkeen. Olin ihan puhki väsymyksestä ja raskaasta avioliitosta, joten mökkeilin yksin ja yritin saada itseni taas kuntoon. Lapset kävivät mökillä, mutteivät pitkään viihtyneet. Aikuisena tulevat ja tuovat tullessaan koirat, miniä- ja vävykokelaat. Onhan toi sirkus uuvuttavaa. Kun porukassa on vieraita eli näitä miniöitä ja vävyjä, ei mökillä voi olla ihan kuinka vaan. Nautin paljon kun vain omat lapset ja koirat tulevat. Yhdessä tehdään mökkihommia, poikani varsinkin tekee kaikenlaisia korjaushommia mielellään.
Silti nautin myös siitä hiljaisuudesta kun he lähtevät.
Minä ymmärsin tämän niin, että lasten puolisokandidaatit ovat vielä aika vaihtuvaa porukkaa. Silloin on ymmärrettävää, ettei jokaiseen hoitoon jaksa rakentaa lämmintä ja kestävää ihmissuhdetta. Toki sitten jos lapsi löytää pysyvän puolison, on aika ottaa hänet ihan oikeasti osaksi perhettä. Muuten jää nimittäin itse pikku hiljaa sivuun sukupolvien ketjusta.
Mistä sitten tietää kuka on pysyvä puoliso? Onko joku aikamääre, jonka jälkeen miniä tai vävy hyväksytään ja siihen asti on vain tyydyttävä olemaan "ulkopuolinen"? Koska ei sekään luo hyvää pohjaa lämpimälle suhteelle, jos ensimmäiset vaikka pari vuotta kohdellaan ylimääräisenä tai koirana, jonka täytyy vain tyytyä osaansa ja odottaa, että ylempiarvoiset hyväksyvät laumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asioilla on aina monta puolta.
Ostin itse ihan ikioman mökin avioeron jälkeen. Olin ihan puhki väsymyksestä ja raskaasta avioliitosta, joten mökkeilin yksin ja yritin saada itseni taas kuntoon. Lapset kävivät mökillä, mutteivät pitkään viihtyneet. Aikuisena tulevat ja tuovat tullessaan koirat, miniä- ja vävykokelaat. Onhan toi sirkus uuvuttavaa. Kun porukassa on vieraita eli näitä miniöitä ja vävyjä, ei mökillä voi olla ihan kuinka vaan. Nautin paljon kun vain omat lapset ja koirat tulevat. Yhdessä tehdään mökkihommia, poikani varsinkin tekee kaikenlaisia korjaushommia mielellään.
Silti nautin myös siitä hiljaisuudesta kun he lähtevät.
Minä ymmärsin tämän niin, että lasten puolisokandidaatit ovat vielä aika vaihtuvaa porukkaa. Silloin on ymmärrettävää, ettei jokaiseen hoitoon jaksa rakentaa lämmintä ja kestävää ihmissuhdetta. Toki sitten jos lapsi löytää pysyvän puolison, on aika ottaa hänet ihan oikeasti osaksi perhettä. Muuten jää nimittäin itse pikku hiljaa sivuun sukupolvien ketjusta.
Mistä sitten tietää kuka on pysyvä puoliso? Onko joku aikamääre, jonka jälkeen miniä tai vävy hyväksytään ja siihen asti on vain tyydyttävä olemaan "ulkopuolinen"? Koska ei sekään luo hyvää pohjaa lämpimälle suhteelle, jos ensimmäiset vaikka pari vuotta kohdellaan ylimääräisenä tai koirana, jonka täytyy vain tyytyä osaansa ja odottaa, että ylempiarvoiset hyväksyvät laumaan.
Aikuisilta lapsilta olisi huomaavaista olla tuomatta hoitoa mökille ennen kuin edes itse on suhteellisen selvät ajatukset asiasta. Vaan eipä sitä itsekään voi aina tietää, kestääkö suhde vai ei. Tämä pitäisi kyllä eronneen äidinkin ymmärtää, jos vähän miettii tarkemmin asiaa.
En nyt oikein usko tähän tarinaan. Teilläkö on niin tilavat nurkat sekä kotona ja mökillä, että aina löytyy pedatut sängyt väkisin kylään tuppaaville katraille. Samoin jääkaappi täynnä niin että voit sieltä päivän ateriat tarvittaessa vääntää. Ongelmana vain ettei ole omaa rauhaa. Ettekö voisi väliin lähteä mökiltä kaupunkiin ja ilmoittaa että nyt voitte halutessanne mennä?!
Vierailija kirjoitti:
En nyt oikein usko tähän tarinaan. Teilläkö on niin tilavat nurkat sekä kotona ja mökillä, että aina löytyy pedatut sängyt väkisin kylään tuppaaville katraille. Samoin jääkaappi täynnä niin että voit sieltä päivän ateriat tarvittaessa vääntää. Ongelmana vain ettei ole omaa rauhaa. Ettekö voisi väliin lähteä mökiltä kaupunkiin ja ilmoittaa että nyt voitte halutessanne mennä?!
Miksi ihmisten pitäisi lähteä omalta mökiltään, jos eivät halua, vain sen takia, että joku muu pääsisi sinne vapaasti olemaan? Kyllä kai nyt sentään omistajalla on oikeus olla mökillä vaikka koko vuosi, jos niin haluaa, eikä tarvitse poistua paikalta, että ei-omistajat pääsevät rauhassa mökkeilemään? Ja meillä ainakin on mökillä niin tilavat nurkat lisärakennuksineen, että nukkumaan mahtuu 16 ihmistä tarvittaessa. Lakanoitakin on enemmän kuin yhdet per sänky, etteivät lopu kesken, vaikka olisi osa likaisenakin. Ruokaa on kaapissa ainakin sen verran kuin paikalla oleville ihmisille tarvitaan pariksi-kolmeksi päiväksi, joten yllätysvierailijatkin saadaan vähintään yhden vuorokauden ajan ruokittua ennenkuin pitää kauppaan lähteä. Aloittajalla lienee sama tilanne? Kaikki mökit eivät ole 40 m2, tupa ja yksi makuukamari -tyyppiä, ja jossain mökeissä on kylmäsäilytystilaakin sen verran, että ei tarvitse ihan kädestä suuhun meiningillä elää, vaan ruokaa voi olla ja on varastossakin.
Joku tuossa kirjoitteli,että tyttäret ja miniät joutuvat kaiken aikaa mökillä laittamaan ruokia,tiskaamaan ja siivoamaan.Miespuoliset jutustelee,menevät ns kalalle ja nauttivat omia "virvokkeitaan". Jos näin on,en varmati suostuisi moiseen, ole 66v äiti.
Kyllä se soppakauha saa pysyä miesten/poikienkin hyppysissä samalla tavalla.
Ihan on eri asia jos he tekee puuhommia tms. Miesten hommia.
Joku vielä virkkoi ,että samallahan siinä tekee safkat muillekkin ,kuin itselle,aivan samoin tiskauksen.
Kokeileppa edes muutamia päiviä,kun teet itselle ja puolisolle vs. lisäksi 5hengen lapsiperheelle,.
Yksi iso ongelma noissa miesten työt vs naisten työt -kuvioissa on se, että ne miesten työt mökillä ovat lähes pelkästään hauskoja juttuja, joita lomalla oikein odottaa, kuten juuri kalastamista tai saunan lämmitystä. Sen sijaan nuo ns. naisten työt kahlehtivat naiset usein sisätiloihin ja ikään kuin estävät lomanviettoa. On siivoamista, tiskaamista ja pikkulasten kaitsemista, perunan pesua ja vihannesten pilkkomista, veden kantoa, ikkunan pesua... sitä samaa mitä arki on kotona, mutta vaan huonommissa fasiliteeteissa ja työläämpänä versiona. Pisteenä iin päälle vielä komenteleva mummo, jonka mielestä teet kaiken väärin.
Nykyään naisetkin ovat olleet nuorempana mukana soutelemassa järvellä ja osaavat lämmittää saunan, ja tietävät siis ihan hyvin, että ne ovat kivoja puuhia. Sitä enemmän harmittaa, jos löytää itsensä jatkuvasti mökin sisältä rätti kädessä. Oman perheen kesken mökillä harvemmin enää onkaan niin selkeää työnjakoa, vaan isätkin vahtivat lapsia ja teinipojatkin tiskaavat. Isovanhempien "vieraana" onkin olo kuin olisi päätyny Gileadiin tai muuhun dystopiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kiinnosta tehdä vanhempien luona mitään, kun aina menee väärin. Jos katan pöydän, niin väärin menee, aina tulee väärät lautaset vaikka kuinka yritän miettiä mitkä olisivat nyt hyvät. Jos siivoan vessan, siirrän äidin tavaroita aina niin ettei niitä enää ikinä muka löydy. Jne.
Siinä yksi mahdollinen syy, miksi ap:n lapset eivät osallistu. Ei huvita enää tehdä mitään, kun aina menee pieleen.
Mutta pakko on sinne änkeä haisemaan?
Toki, koska ollaan hyvissä väleissä kuitenkin ja lapset haluaa nähdä isovanhempiaan. Olen äidilleni sanonut monta kertaa ihan suoraan, että älä pyydä tekemään mitään, kun ei kuitenkaan kelpaa. Ei vaan näy muutosta.
Vahinko alapeukku,sori!