Lue keskustelun säännöt.
Kesämökki ja aikuiset lapset
Meillä on ihana kesäpaikka, jossa vietämme paljon aikaa. Iso tontti myös työllistää, mutta tykkäämme puuhailla siellä kahdestaan.
Ongelmana ovat aikuiset, perheelliset lapset, jotka tulevat mökille kuin omaan kotiinsa. He ovat viettäneet siellä aikaa lapsina kuten lapsuudenkodissaan. Emme halua heitä yövierailulle kumpaankaan paikkaan. Emme tykkää siitä, että tulijat odottavat täysihoitoa eivätkä oma-aloitteisesti tartu mihinkään töihin. Grilli jää heiltä putsaamatta, tiskit tiskaamatta. Ruuat ja kahvit pitäisi tarjota monta kertaa päivässä, lämmittää saunaa aamuin illoin ja elää lapsiperheen aikataulujen mukaan. Lapsen nukkuessa talossa ei edes puhua tai katsoa televisiota.
Vasta syksyn alkaessa vapaudumme noista vierailijoista. Silloin heidän vierailuistaan muistuttaa tyhjennystä odottava huussi.
Ps. Tykkäämme lapsistamme, mutta meidän mielestämme aikuiset ihmiset eivät sovi enää saman katon alle.
Kommentit (460)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai, ai, nyt sokaisit muurahaispesään.
Juuri aiheesta puhuttiin lukupiirissä ja se on ongelma lähes kaikissa perheissä. Ja jos oman lapsen kanssa selviäisi, mutta kun mukaan tulee miniät ja vävyt, niin huh.huh.
No niimpä, mulla on anoppi samantapainen kuin ap, häärää mökillä kokoajan. Kokoajan pitää olla syömässä, on kahvit ja ruoat ja jälkiruoat. Hetkeäkään ei osaa vain olla.
Ei ymmärrä, että jos mies eli poikansa tekee jotain hommaa, niin kun minua pyydetään toiseen hommaan niin miehen on keskeytettävä omansa ja vahdittava lapsia sen aikaa kun itse teen muuta, eikä silloin mitään saa tehtyä valmiiksi. Kieltäytyäkään ei kuitenkaan saa.
Sitten tulee pahaa katsetta kun jommankumman meistä on aina "lusmuiltava".Minulle kuiskii, että olisi kiva kun tuotaisiin omat ruoat kun tulee niin kalliiksi ja on eri aikataulut, pojalleen sanoo aina, että ei tarvi mitään tuoda. Sitten kun olen ostanut omat ruoat ja ajatellut, että ihanaa saa syödä omalla aikataululla niin eikö taas kysellä heti aamusta monelta syödään kun on ostettu oikein hienot tarjoilut ja loukkaannutaan kun sanotaan, että meillä on omat mukana.
Ja vaikka lapsen laittaisi tontin viimeisimpään nurkkaan päiväunille niin, aina keksitään jotain mitä pitää tehdä juuri siinä kohdassa, usein onkin pakko työntää rattaita ympäri tonttia ja paeta meteliä tai lähteä päiväunien ajaksi muualle kävelemään ettei lapsi herää tahalliseen metelöintiin. Ja taas "lusmuillaan" kun ei saa mitään tehtyä.
Ymmärrän tämän todella hyvin, sillä omilla appivanhemmilla on sama meininki. Olen vain haistellut, että kyse olisi enemmän siitä, että nimenomaan naisten tulisi osallistua ja puuhata ja pitää huoli, että miehillä on kaikkea koko ajan nenän edessä. Ja tosiaan ne lapset pitää hoitaa ja viihdyttää siinä samalla, jotta ei vain häiritse miestä. Tässä kohtaa elämänkatsomuksemme vain eroavat kovasti, sillä itse en halua ottaa tuota uhrautuvan marttyyriäidin roolia.
Ja mitä tulee noihin ruokailuihin niin sitä en ole koskaan voinut ymmärtää. Miksi ihmeessä pöydässä pitäisi aina olla jotain tarjolla? Meillä kotona syödään ne viisi ateriaa ja ne sisältävät kahvit yms, vaikka lapsi tietysti saattaa välipaloja syödä. Mutta mummolassa on juurikin aamupala, välipala, kahvittelu, lounas, jälkiruoka, kahvittelu, välipala, kahvittelu, päivällinen, jälkiruoka, kahvittelu, välipala ja iltapala. Onko sitten ihme, että koko päivä on sitä keittiössä hääräämistä, kattamista ja tiskaamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi ihmeessä te roikutte niillä vanhempienne ja isovanhempienns mökeillä - ja narisette täällä? Joo kyllä, lapsiperhe on mökillä riesa - aina. Kuinka selkeästi se on sanottava?
VUOKRATKAA OMAT MÖKIT JOS EI OLE VARAA OSTAA!
Mie muistan sen ensimmäisen kerran, kun tapasin anoppini. Nyt ollaan kyllä jo erottu miehen kanssa, mutta anoppia tulee vielä nähtyä silloin tällöin.
Mutta mes vei minut saareen heidän mökilleen.
Hänen vanhempansa ei tainnut ees tietää että mies tuo uuden naisen sinne.
No siinä esittelin heti itseni mutta sitten anoppi kiirehti mökkiin sisälle jotain touhuamaan, siivoamaan kai ja kohteliaisuuttani kysyin että voinko jotenkin auttaa, ja hän tiuskaisi että "et".
Kaipa sitä ärsytti että sinne menin.
Nyt ollaan ihan hyvissä väleissä vaikka ei miehen kanssa enää ollakaan.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä te roikutte niillä vanhempienne ja isovanhempienns mökeillä - ja narisette täällä? Joo kyllä, lapsiperhe on mökillä riesa - aina. Kuinka selkeästi se on sanottava?
VUOKRATKAA OMAT MÖKIT JOS EI OLE VARAA OSTAA!
Meidät ainakin pyydetään sinne ja valitellaan, että pitäisi käydä useamminkin. Auttaa ei ikinä missään saa ja jos jotain teet, niin teet kuitenkin väärin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä te roikutte niillä vanhempienne ja isovanhempienns mökeillä - ja narisette täällä? Joo kyllä, lapsiperhe on mökillä riesa - aina. Kuinka selkeästi se on sanottava?
VUOKRATKAA OMAT MÖKIT JOS EI OLE VARAA OSTAA!
Meidät ainakin pyydetään sinne ja valitellaan, että pitäisi käydä useamminkin. Auttaa ei ikinä missään saa ja jos jotain teet, niin teet kuitenkin väärin.
Joten pysykää poissa. Kutsu on näennäinen - kohteliaisuudesta esitetty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin, kukas se täällä narisee? Marttyyrimummo ystävineen. Nuorempi polvi on valottanut, miksi ei osallistu mummon keittiöhommiin, mutta ei ole valittanut.
Voin ihan omasta kokemuksesta kertoa, miten tuossa sitten käy. Meillä oli lasten syntyessä tapana vielä käydä mökillä, jossa vanhempani pitivät huushollia. Aika nopeasti kävi selväksi, että yhteiselo ei onnistu, vaikka tilat olivat hyvät. Vanha sukupolvi ei ymmärtänyt pikkulasten välttämättömiä fyysisiä tarpeita, siis sitä että ruokia pitää antaa lapsille ajallaan ja uniaikaan lapsen on saatava nukkua. Äitini myös käskytti mieheni ns miesten töihin ja minut ns naisten töihin niin, että emme saaneet yhtään yhteistä aikaa mökillä. Ei se vastaa ollenkaan meidän käsitystämme lomasta. Pohjimmiltaan kyse oli siitä, että vanhempani eivät osanneet kunnioittaa meidän perhe-elämäämme eivätkä osanneet suhtautua meihin aikuisina ihmisinä.
Ei, emme me valittaneet, vaan lakkasimme käymästä mökillä. Ensin meitä pyydettiin sinne, sitten käskettiin. Sitten tarjouduttiin ottamaan lapset sinne, eikä annettu heitä takaisin sovitusti, vaan pidettiin panttivankeina, jotta tulemme pakon edessä sinne mökille. Mökille ei oikein uskaltanut mennä, kun sieltä ei päässyt pois (kulku veneellä, joka vanhempien).
Olisimme käyneet mökillä perheen kesken, mutta sovitut aikataulut eivät pitäneet ikinä. Viime tingassa saatettiin sanoa, että nyt ette voikaan mennä. Minkäs sille voi, ei ollut oma mökki. Mutta hankalaahan se on, jos pitää jatkuvasti päivien varoitusajalla keksiä vaihtoehtoista tekemistä.
Ostimme purjeveneen. Aloimme viettää lomat merellä. Lapset tottuivat purjehduslomiin eivätkä enää kaivanneet mökille.
Nyt isäni on kuollut ja mökki on tyhjillään. Äitini ei voi mennä sinne yksin, koska ei osaa tehdä miesten töitä eikä selviydy. Meillä kukaan ei ehdi mennä tai halua mennä hänen kanssaan. Ollaan veneellä. Äitini on katkera asiasta, eikä näe ollenkaan omaa osuuttaan tapahtumien kulussa.
Vierailija kirjoitti:
Niin, kukas se täällä narisee? Marttyyrimummo ystävineen. Nuorempi polvi on valottanut, miksi ei osallistu mummon keittiöhommiin, mutta ei ole valittanut.
Voin ihan omasta kokemuksesta kertoa, miten tuossa sitten käy. Meillä oli lasten syntyessä tapana vielä käydä mökillä, jossa vanhempani pitivät huushollia. Aika nopeasti kävi selväksi, että yhteiselo ei onnistu, vaikka tilat olivat hyvät. Vanha sukupolvi ei ymmärtänyt pikkulasten välttämättömiä fyysisiä tarpeita, siis sitä että ruokia pitää antaa lapsille ajallaan ja uniaikaan lapsen on saatava nukkua. Äitini myös käskytti mieheni ns miesten töihin ja minut ns naisten töihin niin, että emme saaneet yhtään yhteistä aikaa mökillä. Ei se vastaa ollenkaan meidän käsitystämme lomasta. Pohjimmiltaan kyse oli siitä, että vanhempani eivät osanneet kunnioittaa meidän perhe-elämäämme eivätkä osanneet suhtautua meihin aikuisina ihmisinä.
Ei, emme me valittaneet, vaan lakkasimme käymästä mökillä. Ensin meitä pyydettiin sinne, sitten käskettiin. Sitten tarjouduttiin ottamaan lapset sinne, eikä annettu heitä takaisin sovitusti, vaan pidettiin panttivankeina, jotta tulemme pakon edessä sinne mökille. Mökille ei oikein uskaltanut mennä, kun sieltä ei päässyt pois (kulku veneellä, joka vanhempien).
Olisimme käyneet mökillä perheen kesken, mutta sovitut aikataulut eivät pitäneet ikinä. Viime tingassa saatettiin sanoa, että nyt ette voikaan mennä. Minkäs sille voi, ei ollut oma mökki. Mutta hankalaahan se on, jos pitää jatkuvasti päivien varoitusajalla keksiä vaihtoehtoista tekemistä.
Ostimme purjeveneen. Aloimme viettää lomat merellä. Lapset tottuivat purjehduslomiin eivätkä enää kaivanneet mökille.
Nyt isäni on kuollut ja mökki on tyhjillään. Äitini ei voi mennä sinne yksin, koska ei osaa tehdä miesten töitä eikä selviydy. Meillä kukaan ei ehdi mennä tai halua mennä hänen kanssaan. Ollaan veneellä. Äitini on katkera asiasta, eikä näe ollenkaan omaa osuuttaan tapahtumien kulussa.
No hyvinhän siinä kävi. Ei kahden sukupolven kuulukaan nykyaikana elää yhdessä. Ei jousto tule luonnostaan, ja aina joku kärsii. Hieno hommahan tuo on!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä te roikutte niillä vanhempienne ja isovanhempienns mökeillä - ja narisette täällä? Joo kyllä, lapsiperhe on mökillä riesa - aina. Kuinka selkeästi se on sanottava?
VUOKRATKAA OMAT MÖKIT JOS EI OLE VARAA OSTAA!
Meillä mies omistaa osan mökistä, joten on ihan järkevä pitää siitä huolta (vaikka miehen äiti on sitä mieltä, että mökki on hänen). On sitten mökki ja tontti kunnossa jos päästään sitä joskus keskenämme käyttämään tai jos päätetään myydä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä te roikutte niillä vanhempienne ja isovanhempienns mökeillä - ja narisette täällä? Joo kyllä, lapsiperhe on mökillä riesa - aina. Kuinka selkeästi se on sanottava?
VUOKRATKAA OMAT MÖKIT JOS EI OLE VARAA OSTAA!
Meillä mies omistaa osan mökistä, joten on ihan järkevä pitää siitä huolta (vaikka miehen äiti on sitä mieltä, että mökki on hänen). On sitten mökki ja tontti kunnossa jos päästään sitä joskus keskenämme käyttämään tai jos päätetään myydä.
Asia on aivan eri jos on omistusoikeuksia - joku niitä tuolla aiemmin jo kyseli. Sen lauluja laulat jonka leipää syöt (mökkiä asutat).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, kukas se täällä narisee? Marttyyrimummo ystävineen. Nuorempi polvi on valottanut, miksi ei osallistu mummon keittiöhommiin, mutta ei ole valittanut.
Voin ihan omasta kokemuksesta kertoa, miten tuossa sitten käy. Meillä oli lasten syntyessä tapana vielä käydä mökillä, jossa vanhempani pitivät huushollia. Aika nopeasti kävi selväksi, että yhteiselo ei onnistu, vaikka tilat olivat hyvät. Vanha sukupolvi ei ymmärtänyt pikkulasten välttämättömiä fyysisiä tarpeita, siis sitä että ruokia pitää antaa lapsille ajallaan ja uniaikaan lapsen on saatava nukkua. Äitini myös käskytti mieheni ns miesten töihin ja minut ns naisten töihin niin, että emme saaneet yhtään yhteistä aikaa mökillä. Ei se vastaa ollenkaan meidän käsitystämme lomasta. Pohjimmiltaan kyse oli siitä, että vanhempani eivät osanneet kunnioittaa meidän perhe-elämäämme eivätkä osanneet suhtautua meihin aikuisina ihmisinä.
Ei, emme me valittaneet, vaan lakkasimme käymästä mökillä. Ensin meitä pyydettiin sinne, sitten käskettiin. Sitten tarjouduttiin ottamaan lapset sinne, eikä annettu heitä takaisin sovitusti, vaan pidettiin panttivankeina, jotta tulemme pakon edessä sinne mökille. Mökille ei oikein uskaltanut mennä, kun sieltä ei päässyt pois (kulku veneellä, joka vanhempien).
Olisimme käyneet mökillä perheen kesken, mutta sovitut aikataulut eivät pitäneet ikinä. Viime tingassa saatettiin sanoa, että nyt ette voikaan mennä. Minkäs sille voi, ei ollut oma mökki. Mutta hankalaahan se on, jos pitää jatkuvasti päivien varoitusajalla keksiä vaihtoehtoista tekemistä.
Ostimme purjeveneen. Aloimme viettää lomat merellä. Lapset tottuivat purjehduslomiin eivätkä enää kaivanneet mökille.
Nyt isäni on kuollut ja mökki on tyhjillään. Äitini ei voi mennä sinne yksin, koska ei osaa tehdä miesten töitä eikä selviydy. Meillä kukaan ei ehdi mennä tai halua mennä hänen kanssaan. Ollaan veneellä. Äitini on katkera asiasta, eikä näe ollenkaan omaa osuuttaan tapahtumien kulussa.
No hyvinhän siinä kävi. Ei kahden sukupolven kuulukaan nykyaikana elää yhdessä. Ei jousto tule luonnostaan, ja aina joku kärsii. Hieno hommahan tuo on!
Mitn sen nyt ottaa. Nythän se on oma mökki, perinnön kautta, mutta meidän elämässämme ei enää oikein ole paikkaa ja aikaa sille. Jos vanhemmat olisivat osanneet joustaa silloin, kun heillä oli kaikki avaimet käsissään, tilanne olisi varmaan äitini ja mökin kannalta parempi. Äidilläni on muutenkin edessään yksinäinen vanhuus, mikä on ihan hänen oma vikansa. Jos ei osaa olla antavana osapuolena silloin, kun on valtaa ja mahdollisuuksia, ei hirveästi voi olla saavana osapuolena, kun onkin heikoilla.
Tämän ketjun aloittaja on astumassa samaan miinaan. Voimansa tunnossa hän unohtaa, että saattaa hyvinkin pian tarvita lapsiaan ja lapsenlapsiaan, ja olisi hyvä jos yhteys olisi positiivinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, kukas se täällä narisee? Marttyyrimummo ystävineen. Nuorempi polvi on valottanut, miksi ei osallistu mummon keittiöhommiin, mutta ei ole valittanut.
Voin ihan omasta kokemuksesta kertoa, miten tuossa sitten käy. Meillä oli lasten syntyessä tapana vielä käydä mökillä, jossa vanhempani pitivät huushollia. Aika nopeasti kävi selväksi, että yhteiselo ei onnistu, vaikka tilat olivat hyvät. Vanha sukupolvi ei ymmärtänyt pikkulasten välttämättömiä fyysisiä tarpeita, siis sitä että ruokia pitää antaa lapsille ajallaan ja uniaikaan lapsen on saatava nukkua. Äitini myös käskytti mieheni ns miesten töihin ja minut ns naisten töihin niin, että emme saaneet yhtään yhteistä aikaa mökillä. Ei se vastaa ollenkaan meidän käsitystämme lomasta. Pohjimmiltaan kyse oli siitä, että vanhempani eivät osanneet kunnioittaa meidän perhe-elämäämme eivätkä osanneet suhtautua meihin aikuisina ihmisinä.
Ei, emme me valittaneet, vaan lakkasimme käymästä mökillä. Ensin meitä pyydettiin sinne, sitten käskettiin. Sitten tarjouduttiin ottamaan lapset sinne, eikä annettu heitä takaisin sovitusti, vaan pidettiin panttivankeina, jotta tulemme pakon edessä sinne mökille. Mökille ei oikein uskaltanut mennä, kun sieltä ei päässyt pois (kulku veneellä, joka vanhempien).
Olisimme käyneet mökillä perheen kesken, mutta sovitut aikataulut eivät pitäneet ikinä. Viime tingassa saatettiin sanoa, että nyt ette voikaan mennä. Minkäs sille voi, ei ollut oma mökki. Mutta hankalaahan se on, jos pitää jatkuvasti päivien varoitusajalla keksiä vaihtoehtoista tekemistä.
Ostimme purjeveneen. Aloimme viettää lomat merellä. Lapset tottuivat purjehduslomiin eivätkä enää kaivanneet mökille.
Nyt isäni on kuollut ja mökki on tyhjillään. Äitini ei voi mennä sinne yksin, koska ei osaa tehdä miesten töitä eikä selviydy. Meillä kukaan ei ehdi mennä tai halua mennä hänen kanssaan. Ollaan veneellä. Äitini on katkera asiasta, eikä näe ollenkaan omaa osuuttaan tapahtumien kulussa.
No hyvinhän siinä kävi. Ei kahden sukupolven kuulukaan nykyaikana elää yhdessä. Ei jousto tule luonnostaan, ja aina joku kärsii. Hieno hommahan tuo on!
Mitn sen nyt ottaa. Nythän se on oma mökki, perinnön kautta, mutta meidän elämässämme ei enää oikein ole paikkaa ja aikaa sille. Jos vanhemmat olisivat osanneet joustaa silloin, kun heillä oli kaikki avaimet käsissään, tilanne olisi varmaan äitini ja mökin kannalta parempi. Äidilläni on muutenkin edessään yksinäinen vanhuus, mikä on ihan hänen oma vikansa. Jos ei osaa olla antavana osapuolena silloin, kun on valtaa ja mahdollisuuksia, ei hirveästi voi olla saavana osapuolena, kun onkin heikoilla.
Tämän ketjun aloittaja on astumassa samaan miinaan. Voimansa tunnossa hän unohtaa, että saattaa hyvinkin pian tarvita lapsiaan ja lapsenlapsiaan, ja olisi hyvä jos yhteys olisi positiivinen.
Nythän mökki kannattaa myydä, koska itse purhehditte ja mummo taitaa olla liian vanha sinne. Vanhoissa on turha elellä, meillä jokaisella on palvelutalo tai sairaalan osasto edessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän periaatteessa ongelmanne. Veljen perheellä on sama, paha tapa tulla vähän niinkuin täysihoitoon vanhempiemme mökille. Toki veli tekee toisinaan myös pieniä korjaustöitä ja auttelee silloin tällöin, mutta käly heittäytyy täysin lomamoodiin ja hoidattaa vielä lapsensakin (4) muilla - samoin veli ulkoistaa kaiken lasten hoidon äidillemme tai meille muilel ja on parhaimmillaan kuin ei kuulisi tai näkisi omia lapsiaan. Poistuvat tuntikausiksi soutelemaan, odottavat, että ruoka tulee eteen mitään tekemättä ja mistään maksamatta ja saunovat 3 tuntia putkeen, vaikkeivät koskaan lämmitä saunaa. Kerran lämmittivät, mutta eivät lisäänneet puita tai vettä, kun "ei me tajuttu, että joku muukin olisi saunonut". Eivät siis kysyneet keneltäkään, vaikka mökillä sauna lämmitetään aina "kaikille" ja viimeinen vielä varmistaa, onko ketään tulossa, vaan istuivat puolitoista tuntia saunan terasilla ja antoivat jäähtyä. Kehtaavat kuitenkin aina loukkaantua, jos joku uskaltaa kauniisti sanoa, että saunomisajoissa voisi ottaa huomioon, että muutkin ehtivät nauttia valoisaan aikaan, eivätkä vasta keskiyöllä.
Pari kertaa tuosta käytöksestä on kauniisti yritettyä sanoa, mutta tuloksena on vain iso riita, kun heittäytyvät marttyyreiksi ja huutavat, miten tuntevat itsensä ei-toivotuiksi ja toisen luokan kansalaisiksi. Eli eivät edes suostu harkitsemaan sitä, että omaa käytöstään voisivat muuttaa, kun vika on heidän mielestään siinä, että muut heitä sorsivat, kun koko mökkielämä ei pyörikään heidän perheensä ja heidän napojensa ympäri, ja palvelusväki ei olekaan paikalla vain varmistaakseen heille täydellisen loman oman vapaa-aikansa kustannuksella.
Vanhemmilleni olen todennut samaa, mitä moni komentoija täälläkin sinulle: Itse olette poikanne kasvattaneet ja tämän käyttäytymismallin mahdollistaneet. Minulle tilanne on ikävä, sillä itsellämme on tapana osallistua aktiivisesti niin mökin töihin (myös niihin päivittäisiin ruoalaittoihin, saunanalämmityksiin, kasvimaiden hoitoihin jne, jotka täyshoitolaisille ovat näkymättömiä) ja kustannuksiin. Silti sitten veljen perhe on sitä mieltä, että meitä osallistuvia suositaan ja heitä vapaamatkustajia sorsitaan.
Kolhoosimökkien autuutta-ketju 😁
Herra armahda minut tältä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, kukas se täällä narisee? Marttyyrimummo ystävineen. Nuorempi polvi on valottanut, miksi ei osallistu mummon keittiöhommiin, mutta ei ole valittanut.
Voin ihan omasta kokemuksesta kertoa, miten tuossa sitten käy. Meillä oli lasten syntyessä tapana vielä käydä mökillä, jossa vanhempani pitivät huushollia. Aika nopeasti kävi selväksi, että yhteiselo ei onnistu, vaikka tilat olivat hyvät. Vanha sukupolvi ei ymmärtänyt pikkulasten välttämättömiä fyysisiä tarpeita, siis sitä että ruokia pitää antaa lapsille ajallaan ja uniaikaan lapsen on saatava nukkua. Äitini myös käskytti mieheni ns miesten töihin ja minut ns naisten töihin niin, että emme saaneet yhtään yhteistä aikaa mökillä. Ei se vastaa ollenkaan meidän käsitystämme lomasta. Pohjimmiltaan kyse oli siitä, että vanhempani eivät osanneet kunnioittaa meidän perhe-elämäämme eivätkä osanneet suhtautua meihin aikuisina ihmisinä.
Ei, emme me valittaneet, vaan lakkasimme käymästä mökillä. Ensin meitä pyydettiin sinne, sitten käskettiin. Sitten tarjouduttiin ottamaan lapset sinne, eikä annettu heitä takaisin sovitusti, vaan pidettiin panttivankeina, jotta tulemme pakon edessä sinne mökille. Mökille ei oikein uskaltanut mennä, kun sieltä ei päässyt pois (kulku veneellä, joka vanhempien).
Olisimme käyneet mökillä perheen kesken, mutta sovitut aikataulut eivät pitäneet ikinä. Viime tingassa saatettiin sanoa, että nyt ette voikaan mennä. Minkäs sille voi, ei ollut oma mökki. Mutta hankalaahan se on, jos pitää jatkuvasti päivien varoitusajalla keksiä vaihtoehtoista tekemistä.
Ostimme purjeveneen. Aloimme viettää lomat merellä. Lapset tottuivat purjehduslomiin eivätkä enää kaivanneet mökille.
Nyt isäni on kuollut ja mökki on tyhjillään. Äitini ei voi mennä sinne yksin, koska ei osaa tehdä miesten töitä eikä selviydy. Meillä kukaan ei ehdi mennä tai halua mennä hänen kanssaan. Ollaan veneellä. Äitini on katkera asiasta, eikä näe ollenkaan omaa osuuttaan tapahtumien kulussa.
No hyvinhän siinä kävi. Ei kahden sukupolven kuulukaan nykyaikana elää yhdessä. Ei jousto tule luonnostaan, ja aina joku kärsii. Hieno hommahan tuo on!
Mitn sen nyt ottaa. Nythän se on oma mökki, perinnön kautta, mutta meidän elämässämme ei enää oikein ole paikkaa ja aikaa sille. Jos vanhemmat olisivat osanneet joustaa silloin, kun heillä oli kaikki avaimet käsissään, tilanne olisi varmaan äitini ja mökin kannalta parempi. Äidilläni on muutenkin edessään yksinäinen vanhuus, mikä on ihan hänen oma vikansa. Jos ei osaa olla antavana osapuolena silloin, kun on valtaa ja mahdollisuuksia, ei hirveästi voi olla saavana osapuolena, kun onkin heikoilla.
Tämän ketjun aloittaja on astumassa samaan miinaan. Voimansa tunnossa hän unohtaa, että saattaa hyvinkin pian tarvita lapsiaan ja lapsenlapsiaan, ja olisi hyvä jos yhteys olisi positiivinen.
Nythän mökki kannattaa myydä, koska itse purhehditte ja mummo taitaa olla liian vanha sinne. Vanhoissa on turha elellä, meillä jokaisella on palvelutalo tai sairaalan osasto edessä.
Ei kannata. Rakas paikka minulle. Ootellaan, että mummelista aika jättää ja sitten otetaan mesta oikeasti käyttöön. Otetaan opiksemme siinä, että omat lapset saavat aikanaan viettää perheensä kanssa lapsiperheen ihania kesiä siellä. Ei ole iso juttu keksiä itselle muuta tekemistä pariksi heinäkuun viikoksi ja muutamaksi kevät- ja syksyviikonlopuksi.
Purjehtiminen on muutenkin hommaa, joka ei vanhempana sitten onnistu. Ei meidän tarvitse tehdä samoja virheitä kuin vanhempamme, voimme ennakoida asioita. Jos nyt myisimme mökin voimamme tunnossa, koska juuri tällä hetkellä on kiva veneillä, olisimme yhtä tyhmiä kuin vanhempani olivat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, kukas se täällä narisee? Marttyyrimummo ystävineen. Nuorempi polvi on valottanut, miksi ei osallistu mummon keittiöhommiin, mutta ei ole valittanut.
Voin ihan omasta kokemuksesta kertoa, miten tuossa sitten käy. Meillä oli lasten syntyessä tapana vielä käydä mökillä, jossa vanhempani pitivät huushollia. Aika nopeasti kävi selväksi, että yhteiselo ei onnistu, vaikka tilat olivat hyvät. Vanha sukupolvi ei ymmärtänyt pikkulasten välttämättömiä fyysisiä tarpeita, siis sitä että ruokia pitää antaa lapsille ajallaan ja uniaikaan lapsen on saatava nukkua. Äitini myös käskytti mieheni ns miesten töihin ja minut ns naisten töihin niin, että emme saaneet yhtään yhteistä aikaa mökillä. Ei se vastaa ollenkaan meidän käsitystämme lomasta. Pohjimmiltaan kyse oli siitä, että vanhempani eivät osanneet kunnioittaa meidän perhe-elämäämme eivätkä osanneet suhtautua meihin aikuisina ihmisinä.
Ei, emme me valittaneet, vaan lakkasimme käymästä mökillä. Ensin meitä pyydettiin sinne, sitten käskettiin. Sitten tarjouduttiin ottamaan lapset sinne, eikä annettu heitä takaisin sovitusti, vaan pidettiin panttivankeina, jotta tulemme pakon edessä sinne mökille. Mökille ei oikein uskaltanut mennä, kun sieltä ei päässyt pois (kulku veneellä, joka vanhempien).
Olisimme käyneet mökillä perheen kesken, mutta sovitut aikataulut eivät pitäneet ikinä. Viime tingassa saatettiin sanoa, että nyt ette voikaan mennä. Minkäs sille voi, ei ollut oma mökki. Mutta hankalaahan se on, jos pitää jatkuvasti päivien varoitusajalla keksiä vaihtoehtoista tekemistä.
Ostimme purjeveneen. Aloimme viettää lomat merellä. Lapset tottuivat purjehduslomiin eivätkä enää kaivanneet mökille.
Nyt isäni on kuollut ja mökki on tyhjillään. Äitini ei voi mennä sinne yksin, koska ei osaa tehdä miesten töitä eikä selviydy. Meillä kukaan ei ehdi mennä tai halua mennä hänen kanssaan. Ollaan veneellä. Äitini on katkera asiasta, eikä näe ollenkaan omaa osuuttaan tapahtumien kulussa.
No hyvinhän siinä kävi. Ei kahden sukupolven kuulukaan nykyaikana elää yhdessä. Ei jousto tule luonnostaan, ja aina joku kärsii. Hieno hommahan tuo on!
Mitn sen nyt ottaa. Nythän se on oma mökki, perinnön kautta, mutta meidän elämässämme ei enää oikein ole paikkaa ja aikaa sille. Jos vanhemmat olisivat osanneet joustaa silloin, kun heillä oli kaikki avaimet käsissään, tilanne olisi varmaan äitini ja mökin kannalta parempi. Äidilläni on muutenkin edessään yksinäinen vanhuus, mikä on ihan hänen oma vikansa. Jos ei osaa olla antavana osapuolena silloin, kun on valtaa ja mahdollisuuksia, ei hirveästi voi olla saavana osapuolena, kun onkin heikoilla.
Tämän ketjun aloittaja on astumassa samaan miinaan. Voimansa tunnossa hän unohtaa, että saattaa hyvinkin pian tarvita lapsiaan ja lapsenlapsiaan, ja olisi hyvä jos yhteys olisi positiivinen.
Nythän mökki kannattaa myydä, koska itse purhehditte ja mummo taitaa olla liian vanha sinne. Vanhoissa on turha elellä, meillä jokaisella on palvelutalo tai sairaalan osasto edessä.
Ei kannata. Rakas paikka minulle. Ootellaan, että mummelista aika jättää ja sitten otetaan mesta oikeasti käyttöön. Otetaan opiksemme siinä, että omat lapset saavat aikanaan viettää perheensä kanssa lapsiperheen ihania kesiä siellä. Ei ole iso juttu keksiä itselle muuta tekemistä pariksi heinäkuun viikoksi ja muutamaksi kevät- ja syksyviikonlopuksi.
Purjehtiminen on muutenkin hommaa, joka ei vanhempana sitten onnistu. Ei meidän tarvitse tehdä samoja virheitä kuin vanhempamme, voimme ennakoida asioita. Jos nyt myisimme mökin voimamme tunnossa, koska juuri tällä hetkellä on kiva veneillä, olisimme yhtä tyhmiä kuin vanhempani olivat.
Jokainen tavallaan. Meillä ei ole kuin tämä hetki. Minä möin mökin heti kun sairauteni alkoi oirehtia siihen viittaavasti, että liikkuminen käy kymmenen vuoden sisään hankalaksi. En hetkeäkään kuvitellut voivani päättää, haluavatko lapseni omille lapsilleen ”mökkikesiä” - ne ovat heidän päätöksiään, elämiään, hetkiään.
Vierailija kirjoitti:
Oletteko itse perineet mökin vanhemmiltanne? Silloin mökki on luonnollista suvussa siirtyvää omaisuutta, johon nuorellakin polvella on moraalinen oikeutensa. Vai oletteko tyypillisiä suuren ikäpolven edustajia, jotka maksatatte rikkaat eläkepäivänne nuorempien ahdingolla? Ja laitatte kesämökitkin lihoiksi ennen kuin annatte perinnöksi?
Selvät sävelet mökin suhteen, kuka siellä viettää aikaa, tekee myös osansa töistä. Mutta ei kaikkea hyvää voi yksi sukupolvi omia ja sitten elää näistä etuoikeuksistaan pätkääkään tinkimättä.
Ihan vaan sivusta huomauta, että jos perin vanhemmiltani jotain, niin perintö on minun. Käytön sen itseeni, jos niin parhaaksi näen. Lapseni perivät, jos jotain sattuu jäämään. Lapseni ovat myös tätä mieltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, kukas se täällä narisee? Marttyyrimummo ystävineen. Nuorempi polvi on valottanut, miksi ei osallistu mummon keittiöhommiin, mutta ei ole valittanut.
Voin ihan omasta kokemuksesta kertoa, miten tuossa sitten käy. Meillä oli lasten syntyessä tapana vielä käydä mökillä, jossa vanhempani pitivät huushollia. Aika nopeasti kävi selväksi, että yhteiselo ei onnistu, vaikka tilat olivat hyvät. Vanha sukupolvi ei ymmärtänyt pikkulasten välttämättömiä fyysisiä tarpeita, siis sitä että ruokia pitää antaa lapsille ajallaan ja uniaikaan lapsen on saatava nukkua. Äitini myös käskytti mieheni ns miesten töihin ja minut ns naisten töihin niin, että emme saaneet yhtään yhteistä aikaa mökillä. Ei se vastaa ollenkaan meidän käsitystämme lomasta. Pohjimmiltaan kyse oli siitä, että vanhempani eivät osanneet kunnioittaa meidän perhe-elämäämme eivätkä osanneet suhtautua meihin aikuisina ihmisinä.
Ei, emme me valittaneet, vaan lakkasimme käymästä mökillä. Ensin meitä pyydettiin sinne, sitten käskettiin. Sitten tarjouduttiin ottamaan lapset sinne, eikä annettu heitä takaisin sovitusti, vaan pidettiin panttivankeina, jotta tulemme pakon edessä sinne mökille. Mökille ei oikein uskaltanut mennä, kun sieltä ei päässyt pois (kulku veneellä, joka vanhempien).
Olisimme käyneet mökillä perheen kesken, mutta sovitut aikataulut eivät pitäneet ikinä. Viime tingassa saatettiin sanoa, että nyt ette voikaan mennä. Minkäs sille voi, ei ollut oma mökki. Mutta hankalaahan se on, jos pitää jatkuvasti päivien varoitusajalla keksiä vaihtoehtoista tekemistä.
Ostimme purjeveneen. Aloimme viettää lomat merellä. Lapset tottuivat purjehduslomiin eivätkä enää kaivanneet mökille.
Nyt isäni on kuollut ja mökki on tyhjillään. Äitini ei voi mennä sinne yksin, koska ei osaa tehdä miesten töitä eikä selviydy. Meillä kukaan ei ehdi mennä tai halua mennä hänen kanssaan. Ollaan veneellä. Äitini on katkera asiasta, eikä näe ollenkaan omaa osuuttaan tapahtumien kulussa.
No hyvinhän siinä kävi. Ei kahden sukupolven kuulukaan nykyaikana elää yhdessä. Ei jousto tule luonnostaan, ja aina joku kärsii. Hieno hommahan tuo on!
Mitn sen nyt ottaa. Nythän se on oma mökki, perinnön kautta, mutta meidän elämässämme ei enää oikein ole paikkaa ja aikaa sille. Jos vanhemmat olisivat osanneet joustaa silloin, kun heillä oli kaikki avaimet käsissään, tilanne olisi varmaan äitini ja mökin kannalta parempi. Äidilläni on muutenkin edessään yksinäinen vanhuus, mikä on ihan hänen oma vikansa. Jos ei osaa olla antavana osapuolena silloin, kun on valtaa ja mahdollisuuksia, ei hirveästi voi olla saavana osapuolena, kun onkin heikoilla.
Tämän ketjun aloittaja on astumassa samaan miinaan. Voimansa tunnossa hän unohtaa, että saattaa hyvinkin pian tarvita lapsiaan ja lapsenlapsiaan, ja olisi hyvä jos yhteys olisi positiivinen.
Nythän mökki kannattaa myydä, koska itse purhehditte ja mummo taitaa olla liian vanha sinne. Vanhoissa on turha elellä, meillä jokaisella on palvelutalo tai sairaalan osasto edessä.
Ei kannata. Rakas paikka minulle. Ootellaan, että mummelista aika jättää ja sitten otetaan mesta oikeasti käyttöön. Otetaan opiksemme siinä, että omat lapset saavat aikanaan viettää perheensä kanssa lapsiperheen ihania kesiä siellä. Ei ole iso juttu keksiä itselle muuta tekemistä pariksi heinäkuun viikoksi ja muutamaksi kevät- ja syksyviikonlopuksi.
Purjehtiminen on muutenkin hommaa, joka ei vanhempana sitten onnistu. Ei meidän tarvitse tehdä samoja virheitä kuin vanhempamme, voimme ennakoida asioita. Jos nyt myisimme mökin voimamme tunnossa, koska juuri tällä hetkellä on kiva veneillä, olisimme yhtä tyhmiä kuin vanhempani olivat.
Jokainen tavallaan. Meillä ei ole kuin tämä hetki. Minä möin mökin heti kun sairauteni alkoi oirehtia siihen viittaavasti, että liikkuminen käy kymmenen vuoden sisään hankalaksi. En hetkeäkään kuvitellut voivani päättää, haluavatko lapseni omille lapsilleen ”mökkikesiä” - ne ovat heidän päätöksiään, elämiään, hetkiään.
Sinähän se juuri päätit tuon asian, kun myit mökin. Nyt lapsesi eivät voi valita, kun ei ole mistä valita. Mutta ilmeisesti sinullakaan ei ollut kymmenen vuoden sisään mökille "jatkajaa".
Sinänsä ihannetilanne onkin se, jos mökki kiinnostaa oikeasti vain yhtä lapsista, vaikka kaikilla on ollut tasapuolinen mahdollisuus siihen kiintyä. Silloin ei tule riitojakaan niin helposti.
Nykyaikana on mahdoton ajatus, että ostaisi oman mökin silloin, kun omat lapset ovat pieniä. Kolmekymppisen rahat ovat tiukoilla ilmankin, etenkin juuri kasvavassa lapsiperheessä. Joten jos mökkiä ei ole suvussa, ei mökkikesiä tule.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, kukas se täällä narisee? Marttyyrimummo ystävineen. Nuorempi polvi on valottanut, miksi ei osallistu mummon keittiöhommiin, mutta ei ole valittanut.
Voin ihan omasta kokemuksesta kertoa, miten tuossa sitten käy. Meillä oli lasten syntyessä tapana vielä käydä mökillä, jossa vanhempani pitivät huushollia. Aika nopeasti kävi selväksi, että yhteiselo ei onnistu, vaikka tilat olivat hyvät. Vanha sukupolvi ei ymmärtänyt pikkulasten välttämättömiä fyysisiä tarpeita, siis sitä että ruokia pitää antaa lapsille ajallaan ja uniaikaan lapsen on saatava nukkua. Äitini myös käskytti mieheni ns miesten töihin ja minut ns naisten töihin niin, että emme saaneet yhtään yhteistä aikaa mökillä. Ei se vastaa ollenkaan meidän käsitystämme lomasta. Pohjimmiltaan kyse oli siitä, että vanhempani eivät osanneet kunnioittaa meidän perhe-elämäämme eivätkä osanneet suhtautua meihin aikuisina ihmisinä.
Ei, emme me valittaneet, vaan lakkasimme käymästä mökillä. Ensin meitä pyydettiin sinne, sitten käskettiin. Sitten tarjouduttiin ottamaan lapset sinne, eikä annettu heitä takaisin sovitusti, vaan pidettiin panttivankeina, jotta tulemme pakon edessä sinne mökille. Mökille ei oikein uskaltanut mennä, kun sieltä ei päässyt pois (kulku veneellä, joka vanhempien).
Olisimme käyneet mökillä perheen kesken, mutta sovitut aikataulut eivät pitäneet ikinä. Viime tingassa saatettiin sanoa, että nyt ette voikaan mennä. Minkäs sille voi, ei ollut oma mökki. Mutta hankalaahan se on, jos pitää jatkuvasti päivien varoitusajalla keksiä vaihtoehtoista tekemistä.
Ostimme purjeveneen. Aloimme viettää lomat merellä. Lapset tottuivat purjehduslomiin eivätkä enää kaivanneet mökille.
Nyt isäni on kuollut ja mökki on tyhjillään. Äitini ei voi mennä sinne yksin, koska ei osaa tehdä miesten töitä eikä selviydy. Meillä kukaan ei ehdi mennä tai halua mennä hänen kanssaan. Ollaan veneellä. Äitini on katkera asiasta, eikä näe ollenkaan omaa osuuttaan tapahtumien kulussa.
No hyvinhän siinä kävi. Ei kahden sukupolven kuulukaan nykyaikana elää yhdessä. Ei jousto tule luonnostaan, ja aina joku kärsii. Hieno hommahan tuo on!
Mitn sen nyt ottaa. Nythän se on oma mökki, perinnön kautta, mutta meidän elämässämme ei enää oikein ole paikkaa ja aikaa sille. Jos vanhemmat olisivat osanneet joustaa silloin, kun heillä oli kaikki avaimet käsissään, tilanne olisi varmaan äitini ja mökin kannalta parempi. Äidilläni on muutenkin edessään yksinäinen vanhuus, mikä on ihan hänen oma vikansa. Jos ei osaa olla antavana osapuolena silloin, kun on valtaa ja mahdollisuuksia, ei hirveästi voi olla saavana osapuolena, kun onkin heikoilla.
Tämän ketjun aloittaja on astumassa samaan miinaan. Voimansa tunnossa hän unohtaa, että saattaa hyvinkin pian tarvita lapsiaan ja lapsenlapsiaan, ja olisi hyvä jos yhteys olisi positiivinen.
Nythän mökki kannattaa myydä, koska itse purhehditte ja mummo taitaa olla liian vanha sinne. Vanhoissa on turha elellä, meillä jokaisella on palvelutalo tai sairaalan osasto edessä.
Ei kannata. Rakas paikka minulle. Ootellaan, että mummelista aika jättää ja sitten otetaan mesta oikeasti käyttöön. Otetaan opiksemme siinä, että omat lapset saavat aikanaan viettää perheensä kanssa lapsiperheen ihania kesiä siellä. Ei ole iso juttu keksiä itselle muuta tekemistä pariksi heinäkuun viikoksi ja muutamaksi kevät- ja syksyviikonlopuksi.
Purjehtiminen on muutenkin hommaa, joka ei vanhempana sitten onnistu. Ei meidän tarvitse tehdä samoja virheitä kuin vanhempamme, voimme ennakoida asioita. Jos nyt myisimme mökin voimamme tunnossa, koska juuri tällä hetkellä on kiva veneillä, olisimme yhtä tyhmiä kuin vanhempani olivat.
Jokainen tavallaan. Meillä ei ole kuin tämä hetki. Minä möin mökin heti kun sairauteni alkoi oirehtia siihen viittaavasti, että liikkuminen käy kymmenen vuoden sisään hankalaksi. En hetkeäkään kuvitellut voivani päättää, haluavatko lapseni omille lapsilleen ”mökkikesiä” - ne ovat heidän päätöksiään, elämiään, hetkiään.
Sinähän se juuri päätit tuon asian, kun myit mökin. Nyt lapsesi eivät voi valita, kun ei ole mistä valita. Mutta ilmeisesti sinullakaan ei ollut kymmenen vuoden sisään mökille "jatkajaa".
Sinänsä ihannetilanne onkin se, jos mökki kiinnostaa oikeasti vain yhtä lapsista, vaikka kaikilla on ollut tasapuolinen mahdollisuus siihen kiintyä. Silloin ei tule riitojakaan niin helposti.
Nykyaikana on mahdoton ajatus, että ostaisi oman mökin silloin, kun omat lapset ovat pieniä. Kolmekymppisen rahat ovat tiukoilla ilmankin, etenkin juuri kasvavassa lapsiperheessä. Joten jos mökkiä ei ole suvussa, ei mökkikesiä tule.
Lapset voivat toki järjestää omille lapsilleen mökkikesät vuokramökillä, tai ostaa oman. Ei kukaan omausuudestaan luopumalla tee toisen elämässä päätöksiä nykypäivänä. Ajatuskin on suuruudenhullu.
Vierestä, ohis.
Asioilla on aina monta puolta.
Ostin itse ihan ikioman mökin avioeron jälkeen. Olin ihan puhki väsymyksestä ja raskaasta avioliitosta, joten mökkeilin yksin ja yritin saada itseni taas kuntoon. Lapset kävivät mökillä, mutteivät pitkään viihtyneet. Aikuisena tulevat ja tuovat tullessaan koirat, miniä- ja vävykokelaat. Onhan toi sirkus uuvuttavaa. Kun porukassa on vieraita eli näitä miniöitä ja vävyjä, ei mökillä voi olla ihan kuinka vaan. Nautin paljon kun vain omat lapset ja koirat tulevat. Yhdessä tehdään mökkihommia, poikani varsinkin tekee kaikenlaisia korjaushommia mielellään.
Silti nautin myös siitä hiljaisuudesta kun he lähtevät.
Tämä. Mieheni vanhemmilla tämä pätee. Valitellaan miten kiva olisi saada apua, mutta sitten kukaan muu ei kuitenkaan osaa tehdä oikein ja aina tullaan perässä ja tehdään sitten sillä "oikealla" tavalla. Toinen on, että kun kysytään, että mitä voisi tehdä ja miten auttaa niin ikinä ei saa tehdä mitään. Ei siinä loputtomiin jaksa yrittää tuppautua.