Kesämökki ja aikuiset lapset
Meillä on ihana kesäpaikka, jossa vietämme paljon aikaa. Iso tontti myös työllistää, mutta tykkäämme puuhailla siellä kahdestaan.
Ongelmana ovat aikuiset, perheelliset lapset, jotka tulevat mökille kuin omaan kotiinsa. He ovat viettäneet siellä aikaa lapsina kuten lapsuudenkodissaan. Emme halua heitä yövierailulle kumpaankaan paikkaan. Emme tykkää siitä, että tulijat odottavat täysihoitoa eivätkä oma-aloitteisesti tartu mihinkään töihin. Grilli jää heiltä putsaamatta, tiskit tiskaamatta. Ruuat ja kahvit pitäisi tarjota monta kertaa päivässä, lämmittää saunaa aamuin illoin ja elää lapsiperheen aikataulujen mukaan. Lapsen nukkuessa talossa ei edes puhua tai katsoa televisiota.
Vasta syksyn alkaessa vapaudumme noista vierailijoista. Silloin heidän vierailuistaan muistuttaa tyhjennystä odottava huussi.
Ps. Tykkäämme lapsistamme, mutta meidän mielestämme aikuiset ihmiset eivät sovi enää saman katon alle.
Kommentit (460)
kyllä se kesämökki on sittenkin joillekkin kuin työleiri...eikö ne lapset ajattele yhtään että pitäis osallistua hommiin mökillä??
en ilkiäis itse olla tekemättä mitään..hankkikaa nyt kiireenvilkkaan kertakäyttöastiat niin ei tarvi tiskata niin paljon.
Onko ihan mahdotonta että vierailtaisiin lyhyempiä aikoja kerrallaan ja/tai hommattaisiin omat mökit? Mielellään lähekkäin mutta ei liian lähekkäin. Jos ei ole mahdollista niin kunnolliset aitat tai huvilateltat joissa puuterassit sisällä. Ei kukaan pysty olemaan samoissa tiloissa kuin korkeintaan pöivän- kaksi kerrallaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
l
Vierailija kirjoitti:
Oletko kokeillut jossain kohtaa avata keskustelua tyyliin hei, sopisiko että laitatte lounaat ja iltapalat koko porukalle, ja tuotte niihin tarvikkeet mukananne? Jos samalla viitsitte ottaa vessapaperia ja kariketta käymälään. Ja kai teille sopii, että lauantaiaamupäivänä maalataan/haravoidaan/raivataan porukalla? Jos vaikka vuoronperään katsotaan lapsia.
En tarkoita, että osallistumista saa toivoa vasta kun jaksaa joka hommaa pyytää erikseen. Tuollainen keskustelunavaus voisi kuitenkin viestiä lapsille, että heidän on ok ja suotavaa myös välillä passata teitä.
Jos ei aikuiset ja lapselliset ihmiset itse tajua, että ruoka ei maagisesti ilmesty eteen tai sauna lämmity, niin täytyy sanoa että on tyhmää sakkia. Pitääkö kaikki vääntää rautalangasta?
Mua risoo ilmaus "sauna lämpiää" - koska se ei todellakaan lämpiä itsekseen, no way!
1. Sopivien klapien ja sytykkeiden pieniminen, mahdollisesti myös erillistä vesipataa varten
2. tuhkien tyhjennys, mahd. myös erillisestä vesipadan tulipesästä, peltien avaus
3. lauteiden huuhtelu, saunavatien ym. pesu
4. vesipadan täyttö, kylmävesiastian täyttö; mahdollisesti kantovesi kaivosta
5. polttopuiden raijaus saunalle, kiukaan (+vesipadan) tulipesän sytytys
6. säästä riippuen liekin ja palamisen vahtimista, peltien säätöä jne.
7. polttopuiden kohennus ja lisäys
8. sama uudelleen, et voi "unohtua" tekemään jtn muuta, vaan lämmityksen edistymistä on valvottava; vesi ei saa kiehua padassa!Pari tuntia siihen menee, että sauna alkaa olla valmis kylpijöille.
Lopuksi vielä
9. lattian lakaisu karikkeista, matot/trallit lattialle
10. Löylykiulun täyttö ja ekat pölyvedet kiukaalleTästäkin jäi pois hygieniatuotteiden, pyyhkeiden, juomien tuonti/tarkistus, ettei tarvi kesken saunomisen lähteä hakemaan mökistä sampoota tms.
😳Voi jumatsuikka! Maalla, puulämmitteisessä talossa asuneena(vesi pattereihin tuli myös puulämmityksen kautta) en voi kuin ihmetellä, kuinka puusaunan lämmittämistä on voitu tehdä noin vaikeaa.
Provohan tämä aloitus on
Meillä on myös ihana kesäpaikka! Rakennetaan sitä siten että se on Maailman Paras paikka juuri lapsillemme, kaikissa eri ikävaiheissa.
Nyt kun ovat pieniä, ovat kovasti jo mukana touhuissa! Saunan käyvät lämmittämässä isän kanssa ja metsämansikoita kerätään. Hoitavat puutarhaa mukana.
Kun kasvavat, rakennetaan isompi rantasauna, jossa teineille tilat ja kesäkeittiö. Kun kasvavat aikuisiksi, on rakennusoikeutta vielä 200m2. Voidaan rakentaa kokonaan toiselle oma mökki. Paikka elää perheen tarpeiden mukana, ja tänne ovat nimenomaan kaikki tervetulleita. En voisi kuvitellakaan, että ajaisin aikuisia lapsiamme pois täältä! 😣
Ei tää mikään provo ole. Valitettavaa todellisuutta. Olisi asiallisen keskustelun paikka.
Mitä silloin kun kuvio on toisin päin, eli hyvätuloisilla lapsilla omat mökit ja vanhemmat tulisivat sinne kutsumatta lomailemaan täysihoitoon?
Veikkaan että jäisi yhteen kertaan moinen vierailu 😁
Vierailija kirjoitti:
Ennen vanhaan lapset lähetettiin kesälomaksi mummolaan. Saivat aurinkoa ja
Puhdasta ilmaa. Elokuussa tulivat takasin vähän ennen koulun alkua. Varmaa monilla hyviä muistoja noista kesistä.
Nykyään mennään sitten mökille tapamaan sukua. Kaikki pitää suunnitella tarkasti, ei tuu riitoja.
Ennen mummolat oli usein maataloja ja mummot tekivät työnsä kotoa. Nyt mummot on töissä muualla parhaimmillaan 65-vuotiaaksi. Lapsenlapset on jo teinejä kuten meillä, tuskin paljon mummola kaupungin kerrostalossa kiinnostaa.
Ennen vanhaa on tosiaan ennen vanhaa
Vierailija kirjoitti:
Mitä silloin kun kuvio on toisin päin, eli hyvätuloisilla lapsilla omat mökit ja vanhemmat tulisivat sinne kutsumatta lomailemaan täysihoitoon?
Veikkaan että jäisi yhteen kertaan moinen vierailu 😁
Tämä on koko ketjun fiksuin kommentti. Kiitos kirjoittajalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko kokeillut jossain kohtaa avata keskustelua tyyliin hei, sopisiko että laitatte lounaat ja iltapalat koko porukalle, ja tuotte niihin tarvikkeet mukananne? Jos samalla viitsitte ottaa vessapaperia ja kariketta käymälään. Ja kai teille sopii, että lauantaiaamupäivänä maalataan/haravoidaan/raivataan porukalla? Jos vaikka vuoronperään katsotaan lapsia.
En tarkoita, että osallistumista saa toivoa vasta kun jaksaa joka hommaa pyytää erikseen. Tuollainen keskustelunavaus voisi kuitenkin viestiä lapsille, että heidän on ok ja suotavaa myös välillä passata teitä.
Jos ei aikuiset ja lapselliset ihmiset itse tajua, että ruoka ei maagisesti ilmesty eteen tai sauna lämmity, niin täytyy sanoa että on tyhmää sakkia. Pitääkö kaikki vääntää rautalangasta?
Mua risoo ilmaus "sauna lämpiää" - koska se ei todellakaan lämpiä itsekseen, no way!
1. Sopivien klapien ja sytykkeiden pieniminen, mahdollisesti myös erillistä vesipataa varten
2. tuhkien tyhjennys, mahd. myös erillisestä vesipadan tulipesästä, peltien avaus
3. lauteiden huuhtelu, saunavatien ym. pesu
4. vesipadan täyttö, kylmävesiastian täyttö; mahdollisesti kantovesi kaivosta
5. polttopuiden raijaus saunalle, kiukaan (+vesipadan) tulipesän sytytys
6. säästä riippuen liekin ja palamisen vahtimista, peltien säätöä jne.
7. polttopuiden kohennus ja lisäys
8. sama uudelleen, et voi "unohtua" tekemään jtn muuta, vaan lämmityksen edistymistä on valvottava; vesi ei saa kiehua padassa!Pari tuntia siihen menee, että sauna alkaa olla valmis kylpijöille.
Lopuksi vielä
9. lattian lakaisu karikkeista, matot/trallit lattialle
10. Löylykiulun täyttö ja ekat pölyvedet kiukaalleTästäkin jäi pois hygieniatuotteiden, pyyhkeiden, juomien tuonti/tarkistus, ettei tarvi kesken saunomisen lähteä hakemaan mökistä sampoota tms.
Sanoit, että vesi ei saa kiehua padassa! Miksi ei, naurahdin ääneen. Teet itsellesi ja läheisillesi elämän vaikeaksi, saunasta nautitaan, myös saunan lämmityksestä.
Joo ei se meilläkään kyllä noin vaikeaa ole. Tykkään itse lämmittää saunaa, mutta työvaiheet joissa kyykitään ja kumarrellaan eivät ole minua varten.
Miten mökkeily lasten ja sukulaiden kanssa on viime aikoina sujunut? Joko olette oppineet puhumaan toiveistanne läheistenne kanssa?
Ei oo ehtiny jälkikasvu mökille, surullista

Opinpa taas uutta. Viikonloppuna lämmitin veden ja saunan mökillä kolmen kertaan. En ole ennen tiennyt, sen se on noin monimutkainen ja vaivaa taiteenlaji.
Jos torjutte lapsia nyt, he torjuvat teidät silloin, kun joskus itse avun tarpeessa oltte. Olen ylinkyllin nähnyt hoitokaitoksissa itkeviä vanhuksia, ketkä valittavat, että lspset käyvät kerran vuidessa jouluna 5 min ja sitten lähtevätkin pois. Ei kannata väliä rikkoa. Voi pyytää astiat pesemän, sanokaa, että teistä tuntuu tois kivalta kun jokainen tekee jotain. Teidän lapsiksi jäävät he myös silloin, kun itse olette 70 ja lapset 50. Ette voi sivuttaa eikä ohittaa omia lapsia. Teidän velvollisuus ei ole lapsia tehdä ja synnyttä, vaan myös kasvattaa ja ohjataa silloinkin, kun he ovat aikuisia ja mielestänne tekevät jotain väärin tsi jätävät tekemät. Ajatelkaa omia vanhuspäiviä-haluatte te tulla torjutuksi, kun näytäte lapsille nyt esimerkkiä siitä? Voi niihin ongelmiin lähestyä myös toisella tapaa ja oma kasvatuksen puutteen otta opikseen, ei syyttää lapsia siitä. Lapset ja niiden käyttäytyminen ja suhtauttuminen ovat teidän oman kasvatuksen tai sen puutteen hedelmiä.
Vierailija kirjoitti:
Sana mökki herättää jo vilunväristyksiä. Ei kiitos.
Miksi siis olet täällä, kiusaat suotta itseäsi. Masennuskautesi voi aktivoitua, tee ja lue vain sellaista, mistä todella nautit. Kerjäätkö ehkä sympatiapisteitä, trollaatko??
Kun katkasee välit kokonaan, niin kukaan ei ole kenenkään riesana.
Moni nykysukupolvissa ei tiedä, että veden ei tosiaan ole hyvä kiehua padassa, koska silloin se nousee vesihöyrynä ilmaan ja kastelee (ja homehduttaa) koko rakennuksen paljon tehokkaammin kuin löylyheitto tai pesuvedet.
Lisäksi jos ja kun on niitä pieniä kiukaankylkeen laitettuja vesikaukaloita, ne kiehuvat äkkiä tyhjäksi ja sitten ruostuvat parilla saunakerralla puhki. Tätä vaaraa ei yleensä ole erillisessä vesipadassa, ainakaan jos se on kunnolla täytetty.

Jos on erillinen pata, niin ei senkään tarvitse turhan päiten valtoimenaan kiehua mutta jos on sellainen kiukaan kyljessä oleva säiliö, niin sitä ei todellakaan pidä kiehuttaa ainakaan puolillaan. Metalli ylikuumenee ja vääntyy aika pian pilalle koko säiliö siinä tulipesän kyjessä.
Sama ilmiö käy kiukaan arinalle helposti jos tuhkis on liian täynnä.
Yhteiselo kesämökillä omien vanhempien ja sisarusten kanssa (+ puolisot ja lapset) voi olla mukavaa, mutta myös stressaavaa, erityisesti pitkän ja rankan työvuoden jälkeen. Aiempina vuosina mennyt yllättävänkin hyvin, erityisesti kun lapset olivat pieniä, mutta lasten teini-ikäistyessä ja kun itsellekin on tullut lisää ikävuosia, huomaa kaikkien tarvitsevan enemmän yksityisyyttä. Oma pinna lyhenee kun joutuu liikaa "sopeutumaan" ja huomioimaan muiden menot. Aikansa kutakin.
Mä joskus mietin, olenko ollut liian ankara kasvattaja, kun 12-16 vuotiaat lapseni on opetettu siihen, että aina tehdään oma osuus kotona ja kylässä tarjotaan apua.
Vanhojen sukulaisten luona kyläillessä ajatus on se, että vanhukset joutuvat silloin tekemään vähemmän kotitöitä kuin keskenään ollessaan.
Miten tuossa teillä on käynyt juuri päinvastoin? Mikseivät aloittajan lapset ole tehneet pikku kotitöitä lapsena, vähän isompia teininä? Koska kai he sitten tekisivät osansa nyt aikuisinakin.