Sinä joka raivostut helposti, ja raivostuessasi haukut puolison, mutta muuten olet mukava

Mun puolisoni on juuri tuollainen ja hänelle on nuorempana diagnosoitukin epävakaa persoonallisuushäiriö. Nuoruudestaan hän on tullut pitkän matkan ja arjessa vaikuttaa usein jo parantuneeltakin, mutta nuo riitatilanteet on kyllä ihan perseestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mä ainakin arvostan ja kunnioitan puolisoani, enemmän kuin mitään muuta.

Siksi raivoan välillä ettei minua kunnioiteta vähääkään, puoliso kohtelee minua kuin typerystä. Nälvii ja piikittelee, puhuu vain itsestään, saattaa olla kuin ei kuulisi kun puhun, pitää minua jonain seksileluna..

Voi siinä sitten vielä laittaa räjähdyksetkin ihan toisen syyksi, itsestä kun ei löydy mitään vikaa.

Kunnioitan ja arvostan kovasti, niin paljon että yritän pitää rauhan maassa ja jaksaa puolisoa, aina vaan ei hermo kestä, silloinkin voi kääntää selkänsä ja sihahtaa " vitun hullu" ja täysin tehdä toisesta arvottoman.

Tuskin olet mitään näistä, mutta kun nainen ymmärtää olevansa seksuaalisesti 50% parisuhteen juttu, niin homma paranee. Kaikenlainen vastaanvikiseminen on roskaa. Sekä loppu kirjoituksestasi on roskaa, kuten itse tiedät varsin hyvin.

Sinkkumies

Te miehet olette oikeasti niin pöljiä, että otatte vaimoksenne jonkun joka ei oikeasti täytä arvomaailmaanne tai tyydytä jotain ihmisen kaipuuta, sitten voi käyttää kuitenkin toista seksiin ja koittaa muka sillä parantaa paskaa parisuhdetta.

Naista kun ei kiinnosta mikään puoli äkäisenä harrastettu pikasutaisu.

Se on eri asia koittaa saada parisuhde toimimaan kuin lakaista asioita maton alle ja alkaa puhumaan muina miehinä sähköpolkupyöritä.

Vai on sulla käynyt niin. Ehkäpä pieni asioiden uudelleen miettiminen auttaisi asiaa?

Sinkkumies

Hassua... Sinkkumies...

Mikä on hassua? Onko se hassua, että on nähnyt asioita ja tietää mitä on tapahtunut. Onko hassua Maisteri, joka ei ole päivääkään tehnyt töitä ;)

Sinkkumies

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mä ainakin arvostan ja kunnioitan puolisoani, enemmän kuin mitään muuta.

Siksi raivoan välillä ettei minua kunnioiteta vähääkään, puoliso kohtelee minua kuin typerystä. Nälvii ja piikittelee, puhuu vain itsestään, saattaa olla kuin ei kuulisi kun puhun, pitää minua jonain seksileluna..

Voi siinä sitten vielä laittaa räjähdyksetkin ihan toisen syyksi, itsestä kun ei löydy mitään vikaa.

Kunnioitan ja arvostan kovasti, niin paljon että yritän pitää rauhan maassa ja jaksaa puolisoa, aina vaan ei hermo kestä, silloinkin voi kääntää selkänsä ja sihahtaa " vitun hullu" ja täysin tehdä toisesta arvottoman.

Tuskin olet mitään näistä, mutta kun nainen ymmärtää olevansa seksuaalisesti 50% parisuhteen juttu, niin homma paranee. Kaikenlainen vastaanvikiseminen on roskaa. Sekä loppu kirjoituksestasi on roskaa, kuten itse tiedät varsin hyvin.

Sinkkumies

Te miehet olette oikeasti niin pöljiä, että otatte vaimoksenne jonkun joka ei oikeasti täytä arvomaailmaanne tai tyydytä jotain ihmisen kaipuuta, sitten voi käyttää kuitenkin toista seksiin ja koittaa muka sillä parantaa paskaa parisuhdetta.

Naista kun ei kiinnosta mikään puoli äkäisenä harrastettu pikasutaisu.

Se on eri asia koittaa saada parisuhde toimimaan kuin lakaista asioita maton alle ja alkaa puhumaan muina miehinä sähköpolkupyöritä.

Vai on sulla käynyt niin. Ehkäpä pieni asioiden uudelleen miettiminen auttaisi asiaa?

Sinkkumies

Hassua... Sinkkumies...

Onko käynyt mielessä, että vika voisi olla nykynaisissa.

Vierailija kirjoitti:

Hep! Täällä myös samanlainen aviomies, 8 yhteistä vuotta takana.

Saat raivarit pienistä asioista ja menee juurikin sumuun: huutaa, kiroilee, haukkuu, saattaa käyttäytyä aggressiivisesti esim.paiskoa oven tms., ei koskaan kuitenkaan väkivaltainen (sitä en luonnollisesti katselisi).

Kun sovimme, on aidosti pahoillaan, pyytää anteeksi eikä osaa sanoa miksi päässä naksahti.

Nykyään lähden tilanteesta pois kun raivarit tulevat, koska MIKÄÄN puhe ei tepsi, provosoi vaan lisää. Raivareita tulee myös silloin tällöin hänellä töissä, usein myös liikenteessä autoa ajaessa.

Muuten täydellinen mies jota rakastan koko sydämestäni. Raivarit pistän surkean lapsuuden piikkiin ja toisesta korvasta ulos. Siinähän mesoaa, itsensä nolaa ja oman mielensä pahoittaa. Ennen minä väänsin itkua näissä tilanteissa, nykyään olen täysin tilanteen päällä eivätkä kohtaukset hetkauta pätkääkään. X ajan päästä tulee pahoittelemaan.

Hän on kyllä monella tapaa henkisesti väkivaltainen.

Mulla sama mutta mies uhkaa aina erolla ja laittaa vaan lisää painetta ja seuraavan kerran varmaan saankin häntä etsiä ties mistä. Ero on niin loistava tapa syyllistää kaikesta toista. Hirveä raivo ja narsismi päällä ja yrittää vielä lyödä kun vaiva sylissäni.En silti koe että pystyn rikkomaan perheen.Töitäkään ei ole mulla.Mies myö uhkaa että vaatii viikkoviikko tapaamisia. Hänen epävakaus oli nähtävissä jo vuosia sitten mutta silti sinisilmäisenä isyydentunnustuksessa suostuin allekirjouttamaan hänellekkin myös huoltajuuden vaikka virkailija mieheni nähtyään neuvoi minua että pelkkä isyydentunnustus nyt riittäisi.

Kertokaa miten olette ratkaisseet tämmöisen vihanhallintaongelman? Kaverilla sama tilanne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen käyttäytynyt vähän tuohon tapaan ja sanoisin että omalla kohdallani suurimpia syitä olivat huono itsetunto (väittely kun väittely täytyy “voittaa” tai tulet nolatuksi, johon oli myös olemassa vahva malli lapsuuden kotoa) sekä turhautumisen/uhatuksi tulemisen/avuttomuuden tunne kun rationaaliset kyvyt/sanat yksinkertaisesti loppuivat ja nostattivat lähes vaistomaisen raivoreaktion.

Persoonnallisuuhäiriöisiä on suhteessa paljon vähemmän kuin ihmisiä joilla on vain itsetuntemuksessa ja/tai parisuhdetaidoissa, erityisesti riitelyn osalta, kehitettävää. Lähes kaikille tulee elämänvaiheita joissa vois tehdä hyvää käydä juttelemassa varmasti puolueettomalle taholle eli ammattilaiselle. Ehdota sitä miehelle- ihmisillä voi tosin olla kovin häpeällinen suhtautuminen ulkopuolisen avun hakemiseen.

Jaa..

Mulla " kilahti" viimeksi tänään kun koitin kompata ja kompata ( kuten ollaan vanhempina sovittu) miestä ruokapöydässä kun se vässytti taas lasten syömisestä.

Sitten en jaksanut enää vaan käskin sen vittu nyt tukkia turpansa ja jättää muksut rauhaan ja kysyin miksi vitussa ruokailuhetkestä pitää koittaa tehdä niin saatanan ikävä!?!?

No tietty minä olin tyhmä ja ikävä ja raivostun pienestä ihan herkästi..

Mut ehkä mun taidot vaan loppu kesken.

Tuossa suhteessa on muita ongelmia kuin ap:n kuvaama.

Jaa,a.. Mua kyllä usein syytetään samoista asioista joista ap syyttää puolisoaan. Aina se vika on minussa. Siksi ehkä mulla nousee karvat pystyyn kun joku syyttää puolisoaan räjähtelystä. Aina kannattaa miettiä onko helppo sanoa että toisella vain on joku vika ja häiriö ja antaa toiselle lisää vettä myllyyn, kun ehkä ap.kin antaa kiitettävästi aihetta räjähtelyyn.. Mistä sitä tietää????

Vaimoni varmaan kokee, etta suutun mitatttomista asioista hetkessa. Nain ei ole. Suutun kun han ei keskity minuun lainkaan. Voin kertoa saman jutun paivan aikana 5 kertaa ja se menee hanelta ihan ohi. Sitten alkaa jo harmittaa kun paatoksiakin pitaisi tehda ja asiat vain venyvat kun puoliso ei ole lasna. Yksinkaan en voi paatoksia tehda koska silloin olisin kontrolloiva diktaattori.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen käyttäytynyt vähän tuohon tapaan ja sanoisin että omalla kohdallani suurimpia syitä olivat huono itsetunto (väittely kun väittely täytyy “voittaa” tai tulet nolatuksi, johon oli myös olemassa vahva malli lapsuuden kotoa) sekä turhautumisen/uhatuksi tulemisen/avuttomuuden tunne kun rationaaliset kyvyt/sanat yksinkertaisesti loppuivat ja nostattivat lähes vaistomaisen raivoreaktion.

Persoonnallisuuhäiriöisiä on suhteessa paljon vähemmän kuin ihmisiä joilla on vain itsetuntemuksessa ja/tai parisuhdetaidoissa, erityisesti riitelyn osalta, kehitettävää. Lähes kaikille tulee elämänvaiheita joissa vois tehdä hyvää käydä juttelemassa varmasti puolueettomalle taholle eli ammattilaiselle. Ehdota sitä miehelle- ihmisillä voi tosin olla kovin häpeällinen suhtautuminen ulkopuolisen avun hakemiseen.

Jaa..

Mulla " kilahti" viimeksi tänään kun koitin kompata ja kompata ( kuten ollaan vanhempina sovittu) miestä ruokapöydässä kun se vässytti taas lasten syömisestä.

Sitten en jaksanut enää vaan käskin sen vittu nyt tukkia turpansa ja jättää muksut rauhaan ja kysyin miksi vitussa ruokailuhetkestä pitää koittaa tehdä niin saatanan ikävä!?!?

No tietty minä olin tyhmä ja ikävä ja raivostun pienestä ihan herkästi..

Mut ehkä mun taidot vaan loppu kesken.

Tuossa suhteessa on muita ongelmia kuin ap:n kuvaama.

Jaa,a.. Mua kyllä usein syytetään samoista asioista joista ap syyttää puolisoaan. Aina se vika on minussa. Siksi ehkä mulla nousee karvat pystyyn kun joku syyttää puolisoaan räjähtelystä. Aina kannattaa miettiä onko helppo sanoa että toisella vain on joku vika ja häiriö ja antaa toiselle lisää vettä myllyyn, kun ehkä ap.kin antaa kiitettävästi aihetta räjähtelyyn.. Mistä sitä tietää????

Luepa se aloitus uudelleen ihan ajatuksen kanssa. Lisäksi täällä on pääsääntöisesti hyvä yrittää vastata kysyttyihin ongelmiin, jos siis olettaa että apua pyydetään tosissaan, eikä kaataa hlökoht ongelmiaan kysyjän niskaa. Saatan olla väärässä, ehkä se on koko palsta tarkoitus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen käyttäytynyt vähän tuohon tapaan ja sanoisin että omalla kohdallani suurimpia syitä olivat huono itsetunto (väittely kun väittely täytyy “voittaa” tai tulet nolatuksi, johon oli myös olemassa vahva malli lapsuuden kotoa) sekä turhautumisen/uhatuksi tulemisen/avuttomuuden tunne kun rationaaliset kyvyt/sanat yksinkertaisesti loppuivat ja nostattivat lähes vaistomaisen raivoreaktion.

Persoonnallisuuhäiriöisiä on suhteessa paljon vähemmän kuin ihmisiä joilla on vain itsetuntemuksessa ja/tai parisuhdetaidoissa, erityisesti riitelyn osalta, kehitettävää. Lähes kaikille tulee elämänvaiheita joissa vois tehdä hyvää käydä juttelemassa varmasti puolueettomalle taholle eli ammattilaiselle. Ehdota sitä miehelle- ihmisillä voi tosin olla kovin häpeällinen suhtautuminen ulkopuolisen avun hakemiseen.

Jaa..

Mulla " kilahti" viimeksi tänään kun koitin kompata ja kompata ( kuten ollaan vanhempina sovittu) miestä ruokapöydässä kun se vässytti taas lasten syömisestä.

Sitten en jaksanut enää vaan käskin sen vittu nyt tukkia turpansa ja jättää muksut rauhaan ja kysyin miksi vitussa ruokailuhetkestä pitää koittaa tehdä niin saatanan ikävä!?!?

No tietty minä olin tyhmä ja ikävä ja raivostun pienestä ihan herkästi..

Mut ehkä mun taidot vaan loppu kesken.

Tuossa suhteessa on muita ongelmia kuin ap:n kuvaama.

Jaa,a.. Mua kyllä usein syytetään samoista asioista joista ap syyttää puolisoaan. Aina se vika on minussa. Siksi ehkä mulla nousee karvat pystyyn kun joku syyttää puolisoaan räjähtelystä. Aina kannattaa miettiä onko helppo sanoa että toisella vain on joku vika ja häiriö ja antaa toiselle lisää vettä myllyyn, kun ehkä ap.kin antaa kiitettävästi aihetta räjähtelyyn.. Mistä sitä tietää????

Luepa se aloitus uudelleen ihan ajatuksen kanssa. Lisäksi täällä on pääsääntöisesti hyvä yrittää vastata kysyttyihin ongelmiin, jos siis olettaa että apua pyydetään tosissaan, eikä kaataa hlökoht ongelmiaan kysyjän niskaa. Saatan olla väärässä, ehkä se on koko palsta tarkoitus.

Ongelmat nyt on sellaisia joihin ei ole ratkaisua , jolloin keskustelu useilla nakokulmilla on hedellisempaa kuin vaittaa asiaan olevaan joku ylivoimaisesti paras ratkaisu. Aika usein ihmise kietaytyvat peiliin katsomaan. Kuva kun ei olekkaan yleensa se mita kuvittelee. Pahempi toistaan siis.

Mulla tuli vasta nyt 40v-iässä kokemus tuollaisesta miehestä. Olen elänyt kaksi pitkää suhdetta ja sitten tämä viimeinen fiasko. Mies tuntui olevan mukava, tasainen ja fiksu, tunteellinen ja maltillinen.Ilmeisesti jaksoi tuota roolia aikansa. Muutamassa kuukaudessa tuli 3-5 överiä ja ne viinoissa. Haukkui minut, sukuni, exäni, ammattini,lapseni ja mitä nyt voikaan.Teki eroa ja häippäsi vihaisena ulos. Muuttui naamaltaankin ihan hullun näköiseksi. Selvänä pyysi anteeksi ja sepitteli, ettei koskaan muuten kuin humalassa tee noin ja että sattuu olemaan niin tunneihminen. Sanoi veljensä haukkuvan vaimoaan ja sukuaan humalassa myös ja ovat kuotenkin niiin rakastunut pari, ollut nuoruudesta saakka. Ja kun ukkikin humalassa kusee lattialle, niin mummo siivoaa sanomatta mitään.

Jeps. Päätin ennen tuota viimeistä kertaa, että nyt riittää. Se kerta tuli ja pakkasin äijän ulos elämästäni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen käyttäytynyt vähän tuohon tapaan ja sanoisin että omalla kohdallani suurimpia syitä olivat huono itsetunto (väittely kun väittely täytyy “voittaa” tai tulet nolatuksi, johon oli myös olemassa vahva malli lapsuuden kotoa) sekä turhautumisen/uhatuksi tulemisen/avuttomuuden tunne kun rationaaliset kyvyt/sanat yksinkertaisesti loppuivat ja nostattivat lähes vaistomaisen raivoreaktion.

Persoonnallisuuhäiriöisiä on suhteessa paljon vähemmän kuin ihmisiä joilla on vain itsetuntemuksessa ja/tai parisuhdetaidoissa, erityisesti riitelyn osalta, kehitettävää. Lähes kaikille tulee elämänvaiheita joissa vois tehdä hyvää käydä juttelemassa varmasti puolueettomalle taholle eli ammattilaiselle. Ehdota sitä miehelle- ihmisillä voi tosin olla kovin häpeällinen suhtautuminen ulkopuolisen avun hakemiseen.

Jaa..

Mulla " kilahti" viimeksi tänään kun koitin kompata ja kompata ( kuten ollaan vanhempina sovittu) miestä ruokapöydässä kun se vässytti taas lasten syömisestä.

Sitten en jaksanut enää vaan käskin sen vittu nyt tukkia turpansa ja jättää muksut rauhaan ja kysyin miksi vitussa ruokailuhetkestä pitää koittaa tehdä niin saatanan ikävä!?!?

No tietty minä olin tyhmä ja ikävä ja raivostun pienestä ihan herkästi..

Mut ehkä mun taidot vaan loppu kesken.

Tuossa suhteessa on muita ongelmia kuin ap:n kuvaama.

Jaa,a.. Mua kyllä usein syytetään samoista asioista joista ap syyttää puolisoaan. Aina se vika on minussa. Siksi ehkä mulla nousee karvat pystyyn kun joku syyttää puolisoaan räjähtelystä. Aina kannattaa miettiä onko helppo sanoa että toisella vain on joku vika ja häiriö ja antaa toiselle lisää vettä myllyyn, kun ehkä ap.kin antaa kiitettävästi aihetta räjähtelyyn.. Mistä sitä tietää????

Luepa se aloitus uudelleen ihan ajatuksen kanssa. Lisäksi täällä on pääsääntöisesti hyvä yrittää vastata kysyttyihin ongelmiin, jos siis olettaa että apua pyydetään tosissaan, eikä kaataa hlökoht ongelmiaan kysyjän niskaa. Saatan olla väärässä, ehkä se on koko palsta tarkoitus.

Ongelmat nyt on sellaisia joihin ei ole ratkaisua , jolloin keskustelu useilla nakokulmilla on hedellisempaa kuin vaittaa asiaan olevaan joku ylivoimaisesti paras ratkaisu. Aika usein ihmise kietaytyvat peiliin katsomaan. Kuva kun ei olekkaan yleensa se mita kuvittelee. Pahempi toistaan siis.

Suureen osaan ihmisen ongelmista on ratkaisu, muuten olisimme kaikki jatkuvasti pulassa. Jollain toisella voi olla tietoa/kokemusta jota sinulta puuttuu, ja juuri siksi keskustelu on potentiaalisesti hedelmällistä. Vähemmän hedelmällistä on kuitata keskustelu syyllistämällä sen aloittaja, koska on oma mies ärsyttää.

Täällä juuri ap:n kuvailema henkilö. Olen parhaimmillani unelmavaimo kaikin puolin mutta pahimmillani oikea paholainen.

Olen itse alkanut ymmärtää mistä on kyse: epävakaasta persoonastani jonka syntyyn on vaikuttanut henkinen kaltoin kohtelu lapsuudessa. Se ei ap välttämättä näy päälle päin anoppisi ja miehesi välisessä kanssakäymisessä. Saisitko miestäsi terapiaan? Ei todellakaan ole helppoa sinulle. Tunteeko miehesi syyllisyyttä raivoamisensa jälkeen? Itse tunnen ja siksi en ajattele ainakaan olevani narsisti.

N32

Tunnistin itseni jo otsikosta! Ja googlattuani epävakaan persoonallisuushäiriön kaikki tuntuu täsmäävään. En kyl petä ja on pitkä suhde, mut noin niin kuin muute, tunnetilat etenkin ja täysi mahdottomuus pidätellä itseä, kun suuttumus tulee. Näitä asioita olen alkanut jo yrittää korjata, itsekin tunnistan ongelman. Ei todellakaan johdu epäkunnioituksesta puolisoa kohtaan, hän on huippu. Henkistä kaltoinkohtelua oli lapsena ja ongelmallinen isäsuhde. Ja luonteeltani olen herkkä. Aion hakea apua.

N33

Stressi. Asioiden liiallinen vatvominen mielessään purkautuu huudolla ja haukkumalla. Ei ole oikein, mutta lapsuuden kodissa näin asiat hoidettiin ja opitusta tavasta vaikea päästä eroon. Yritän silti.

Mä oon tollanen terv nainen

Hiukan olen yrittänyt kehittää itseäni, en enää hauku vammaseks kusipääksi jos siellä "vintissä pimenee"

Omalla kohdalla voin melkein sanoa, että olen niin epätyytyväinen itseeni, että se purkaantuu noin, miten se ei todellakaan saisi purkaantua.

Olen varmaankin hankala nainen, mutta en kuuntelisi mieheltä haukkuja toista kertaa. Jos joku harmittaa,sanokoon asian, mutta minulle ei solvauksia  laitella. Samoin olen suhteessa mieheen.Turha  puolustella lapsuuskodin mallia, sillä aikuinen ihminen vastaa vain itse omasta käytöksestään.

Täytyy olla nössö puoliso, jos kuuntelee haukkuja.Jokainen ansaitsee parempaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen käyttäytynyt vähän tuohon tapaan ja sanoisin että omalla kohdallani suurimpia syitä olivat huono itsetunto (väittely kun väittely täytyy “voittaa” tai tulet nolatuksi, johon oli myös olemassa vahva malli lapsuuden kotoa) sekä turhautumisen/uhatuksi tulemisen/avuttomuuden tunne kun rationaaliset kyvyt/sanat yksinkertaisesti loppuivat ja nostattivat lähes vaistomaisen raivoreaktion.

Persoonnallisuuhäiriöisiä on suhteessa paljon vähemmän kuin ihmisiä joilla on vain itsetuntemuksessa ja/tai parisuhdetaidoissa, erityisesti riitelyn osalta, kehitettävää. Lähes kaikille tulee elämänvaiheita joissa vois tehdä hyvää käydä juttelemassa varmasti puolueettomalle taholle eli ammattilaiselle. Ehdota sitä miehelle- ihmisillä voi tosin olla kovin häpeällinen suhtautuminen ulkopuolisen avun hakemiseen.

Jaa..

Mulla " kilahti" viimeksi tänään kun koitin kompata ja kompata ( kuten ollaan vanhempina sovittu) miestä ruokapöydässä kun se vässytti taas lasten syömisestä.

Sitten en jaksanut enää vaan käskin sen vittu nyt tukkia turpansa ja jättää muksut rauhaan ja kysyin miksi vitussa ruokailuhetkestä pitää koittaa tehdä niin saatanan ikävä!?!?

No tietty minä olin tyhmä ja ikävä ja raivostun pienestä ihan herkästi..

Mut ehkä mun taidot vaan loppu kesken.

Tuossa suhteessa on muita ongelmia kuin ap:n kuvaama.

Jaa,a.. Mua kyllä usein syytetään samoista asioista joista ap syyttää puolisoaan. Aina se vika on minussa. Siksi ehkä mulla nousee karvat pystyyn kun joku syyttää puolisoaan räjähtelystä. Aina kannattaa miettiä onko helppo sanoa että toisella vain on joku vika ja häiriö ja antaa toiselle lisää vettä myllyyn, kun ehkä ap.kin antaa kiitettävästi aihetta räjähtelyyn.. Mistä sitä tietää????

Luepa se aloitus uudelleen ihan ajatuksen kanssa. Lisäksi täällä on pääsääntöisesti hyvä yrittää vastata kysyttyihin ongelmiin, jos siis olettaa että apua pyydetään tosissaan, eikä kaataa hlökoht ongelmiaan kysyjän niskaa. Saatan olla väärässä, ehkä se on koko palsta tarkoitus.

Ongelmat nyt on sellaisia joihin ei ole ratkaisua , jolloin keskustelu useilla nakokulmilla on hedellisempaa kuin vaittaa asiaan olevaan joku ylivoimaisesti paras ratkaisu. Aika usein ihmise kietaytyvat peiliin katsomaan. Kuva kun ei olekkaan yleensa se mita kuvittelee. Pahempi toistaan siis.

Suureen osaan ihmisen ongelmista on ratkaisu, muuten olisimme kaikki jatkuvasti pulassa. Jollain toisella voi olla tietoa/kokemusta jota sinulta puuttuu, ja juuri siksi keskustelu on potentiaalisesti hedelmällistä. Vähemmän hedelmällistä on kuitata keskustelu syyllistämällä sen aloittaja, koska on oma mies ärsyttää.

Tallaisen keskustelun tarkoitus on loytaa ratkaisuja ongelmiin.

Sikali vaitteesi on soopaa, etta ongelmiin on ratkisuja. Tai no ratkaisuja on muttei hyvia, muuten ihmiset olisivat hirvean paljon onnellisempia.

Vaimo varmasti pitaa minua helposti suuttuvana. Sita en varsinaisesti ole vaan haluaisin yleensa sopia asiotoita ja ottaa muut huomioon. Jos kuitenkin joudun jatkuvasti syrjaan lykatyksi suutun jne.

Eli kyseenalaistan omilla kokemuksillani suuttuuko toinen helposti vai onko kyse jostain muusta.

Vierailija kirjoitti:

Mulla sama mutta mies uhkaa aina erolla ja laittaa vaan lisää painetta ja seuraavan kerran varmaan saankin häntä etsiä ties mistä. Ero on niin loistava tapa syyllistää kaikesta toista. Hirveä raivo ja narsismi päällä ja yrittää vielä lyödä kun vaiva sylissäni.En silti koe että pystyn rikkomaan perheen.Töitäkään ei ole mulla.Mies myö uhkaa että vaatii viikkoviikko tapaamisia. Hänen epävakaus oli nähtävissä jo vuosia sitten mutta silti sinisilmäisenä isyydentunnustuksessa suostuin allekirjouttamaan hänellekkin myös huoltajuuden vaikka virkailija mieheni nähtyään neuvoi minua että pelkkä isyydentunnustus nyt riittäisi.

Mullekin virkailija sanoi ettei oo pakko suostua! : D

En pystyisi enkä haluaisi olla parisuhteessa tuollaisen kanssa. Minulle ei riitä että on osan ajasta mukava, jos luonteessa on tuollainen arvaamaton pimeä puoli. Lapsillekin tuollainen on traumatisoiva ja pelottava asia jos toinen vanhemmista käyttäytyy tuolla tavalla.