Pelottaa, ahdistaa ja surettaa oma tyhmyys.
Nyt on pakko avautua, jos vain sallit.
Viimeinen, no, vuosi on ollut kovin rankka minulle. Isähahmon olen menettänyt henkisellä tasolla ja muuttanut siksi omaan asuntoon. Kunnollista äitihahmoa minulla ei koskaan ole ollutkaan.
Olen voinut hyvin, hyvin pahoin tänä aikana. Liiankin pahoin: juteltuani kahden ystäväni kanssa negatiivisuuteni ja paha oloni on alkanut vaikuttaa heihinkin. Ymmärrän tämän täysin. En ole pystynyt purkamaan tunteitani aina oikealla tavalla ja siksi olen monesti äyskinyt heillekin. Olen kuulemma muuttunut vuoden aikana - en ole tätä edes tajunnut kunnes nyt.
Olen pahoitellut virheitäni molemmille ja pohtinut asioita. Suututtaa tyhmyyteni, se, kuinka tiedostamaton omasta käytöksestään voi olla.
Ihan lähiaikoina olen pitkästä aikaa tuntenut itseni onnelliseksi lukuunottamatta tätä kriisiä kahden ystäväni kanssa. Keskustelu ja avautuminen heudän kanssaan samalla ahdisti mutta myös kalvoi mieltäni: he yrittivät jo jonkin aikaa vältellä seuraani ja se tuntui pahalta.
Vaikka vika onkin minun, pelottaa nyt aivan suunnattomasti. En kai saisi valittaa. Mutta todella pelkään nyt jääväni yksin. On paljon kavereita, mutta heitä ei kiinnosta seurani tarpeeksi. Oikeastaan koko tuttavapiiri ja kiinnostuksenkohteet, ovat samoja ystävieni kanssa.
Nyt kesän vietän yksin omia virheitäni ja itseäni pohtiessa. Osittain töysin omasta halusta.
Ette ehkä tähän osaa mitään sanoa. Mutta helpottaisi, jos joku tämän lukisi. Ja ehkä vastaisikin.
Kommentit (30)
No tuo on vain inhimillistä. Ystäviesi ei pitäisi syyllistää sinua enää yhtään. Eikä olisi pitänyt lainkaan, kun vointisi on ollut niin huono. Älä jää syyllistävien marttyyriystävien seuraan, vaan etsi asioita, joista tulee sulle hyvä mieli. Kävele luonnossa, katsele kukkia ja eläimiä, lueskele puistossa, mene rannalle. Ole itsesi paras ystävä.
Minulla on ollut aivan kauheat viimeiset kolme vuotta, ja siinä on nähnyt, kuka on tosiystävä, kuka ei. Aika yllättäviä tyyppejä loppupeleissä. Jaksan kuunnella muitten murheita, mutta saatan olla myös tahtomattani rasittava. Kärsin vakavahkosta masennuksesta, joten itsesyytökset ja oman huonommuuden sekä kelpaamattomuuden tunteet kuuluvat sairaudenkuvaan. Osaan kuitenkin jo erottaa, mikä johtuu masennuksesta, ja mikä on vain sitä, että toinen ihminen on ilkeä (tai väsynyt minuun, mutta ei tarvitsisi olla julma).
Kannattaa kääntyä terveydenhuollon puoleen. Onko sinulla itsetuhoisia ajatuksia? Yksin et jää, aina on joku, joka kannattelee. Joskus henkilö, josta et olisi sitä uskonut.
Toivon, että jonakin päivänä, kun minulla menee paremmin, voin pitää niille ystäville juhlat, jotka ovat olleet tukenani monilla eri tavoilla. Niille, jotka eivät hylänneet - koska rasittavimmillani tarvitsen tukea eniten. Niin myös he.
Minulla on niin ristiriitaiset tunteet tällsisista.
Toisaalta ystävän huonot hetket tulisi kestää.
Toisaalta taas jos paskaa tulee niskaan liikaa....
Mutta kiitos viestistäsi. Luulen, että lievää masennusta tai uupumusta on ollut. Hermoromahduksen partaalla ollut välillä? Varsinainen kriisin vuosi, varsinkin jälkikäteen kun katsoo.
Vielä hieman ylsityiskohtaisemmin haluaisin kertoa, mutta en viitsi. Tässä kuitenkin pääkohdat tiivistettynä.
Ethän suinkaan käytä alkoholia? Pahentaa oloa tuossa mielentilassa hurjasti.
Voi apua kun olen ollut sekaisin tätä kirjoittaessa... 😂 *ahdisti sekä helpotti mieltäni
Tunteiden myllertäessä tuli tuo avaus.
Vierailija kirjoitti:
Ethän suinkaan käytä alkoholia? Pahentaa oloa tuossa mielentilassa hurjasti.
Täysi-ikäistyttyäni oli bilevaihe, koska tarvitsin piristystä. Aina en paljoa juonut. Lopetin, koska kyllästyin ja huomasin krapulassa olevani herkällä tuulella.
Parempi muutenkin olla ilman.
Toki olisin voinut kysellä heidän kuulumisiaan enemmän ja keskittyä heidänkin elämiinsä.
Mutta tämänkin vasta jälkikäteen tajunnut ja nyt anteeksi pyydellyt.
Tiedän että susta tuntuu pahalta, mutta ulkopuolisen silmin näen vain sen että sun kannattaa koettaa vaan nostaa mielialaasi. Älä ota noita suhteita vanhempiisi liian vakavasti. Surullinen saa olla,mutta koeta vaikka nauraa tilanteelle, tai muuten muuttaa se mielessäsi positiiviseksi.
(Kohtuullinen) liikunta auttaa myös toodella paljon mielialaan ja jaksamiseen. Pidä vaan itsestäsi huolta ja sillä viisii. Älä jää murehtimaan, vastoinkäymiset kuuluvat elämään...!
Vierailija kirjoitti:
Tiedän että susta tuntuu pahalta, mutta ulkopuolisen silmin näen vain sen että sun kannattaa koettaa vaan nostaa mielialaasi. Älä ota noita suhteita vanhempiisi liian vakavasti. Surullinen saa olla,mutta koeta vaikka nauraa tilanteelle, tai muuten muuttaa se mielessäsi positiiviseksi.
(Kohtuullinen) liikunta auttaa myös toodella paljon mielialaan ja jaksamiseen. Pidä vaan itsestäsi huolta ja sillä viisii. Älä jää murehtimaan, vastoinkäymiset kuuluvat elämään...!
Niinhän se on, ja onneksi oonkin nyt ollut paljon paremmalla fiiliksellä. :) Toiveikas olo elämässä.
Lisää kommentteja? Oli sitten mun syyttelyä tai ei, haluan vain kuulla muiden mielipiteitä...
Vierailija kirjoitti:
Tiedän että susta tuntuu pahalta, mutta ulkopuolisen silmin näen vain sen että sun kannattaa koettaa vaan nostaa mielialaasi. Älä ota noita suhteita vanhempiisi liian vakavasti. Surullinen saa olla,mutta koeta vaikka nauraa tilanteelle, tai muuten muuttaa se mielessäsi positiiviseksi.
(Kohtuullinen) liikunta auttaa myös toodella paljon mielialaan ja jaksamiseen. Pidä vaan itsestäsi huolta ja sillä viisii. Älä jää murehtimaan, vastoinkäymiset kuuluvat elämään...!
Hienoa, että tiedostat oman käyttäytymisesi ja että olette avoimesti käsitelleet asiaa. Siitä on helpompi jatkaa eteenpäin. Kun myönnät ystävälle puutteesi ja pyydät anteeksi, osoitat samalla että ajattelet myös häntä. Ja hän taas varmasti arvostaa pahoitteluasi ja ymmärtää ehkä sinua paremmin. Ystävyys on vastavuoroista, niin kuin muutkin ihmissuhteet.
Vierailija kirjoitti:
Hienoa, että tiedostat oman käyttäytymisesi ja että olette avoimesti käsitelleet asiaa. Siitä on helpompi jatkaa eteenpäin. Kun myönnät ystävälle puutteesi ja pyydät anteeksi, osoitat samalla että ajattelet myös häntä. Ja hän taas varmasti arvostaa pahoitteluasi ja ymmärtää ehkä sinua paremmin. Ystävyys on vastavuoroista, niin kuin muutkin ihmissuhteet.
Kiitos vastauksestasi. :)
Vierailija kirjoitti:
Tiedän että susta tuntuu pahalta, mutta ulkopuolisen silmin näen vain sen että sun kannattaa koettaa vaan nostaa mielialaasi. Älä ota noita suhteita vanhempiisi liian vakavasti. Surullinen saa olla,mutta koeta vaikka nauraa tilanteelle, tai muuten muuttaa se mielessäsi positiiviseksi.
(Kohtuullinen) liikunta auttaa myös toodella paljon mielialaan ja jaksamiseen. Pidä vaan itsestäsi huolta ja sillä viisii. Älä jää murehtimaan, vastoinkäymiset kuuluvat elämään...!
Vierailija kirjoitti:
Hienoa, että tiedostat oman käyttäytymisesi ja että olette avoimesti käsitelleet asiaa. Siitä on helpompi jatkaa eteenpäin. Kun myönnät ystävälle puutteesi ja pyydät anteeksi, osoitat samalla että ajattelet myös häntä. Ja hän taas varmasti arvostaa pahoitteluasi ja ymmärtää ehkä sinua paremmin. Ystävyys on vastavuoroista, niin kuin muutkin ihmissuhteet.
Piti lisätä vielä tuohon yhteen kohtaan - enkä ole tarpeeksi osannut heidän puolestaan iloita, sillä oman elämän pettymykseni ovat kalvaneet mieltä. En ole kuitenkaan tahallaan tai tiedostaen halunnut olla huono ystävä saatika katkera.