Vastaa rehellisesti onko miehesi

Ei ole. 20 vuotta ollaan oltu yhdessä ja mies on Super hyvä tyyppi kun tulee riidanaiheita. Tässä ajassa sitä jo molemmat tietää mistä toinen suuttuu ja miten lepytellä. Vaikeinta oli nuorempana kun haettiin suhteen rajoja. 

Hakeudu turvakotiin ja pyydä apua rikosuhripäivystyksestä soita hätänumeroon ja vaadi poliiseja paikalle, (mikäli väkivalta on fyysistä, vähän vanhentunut käsitys...) kysy neuvoa sossusta, lääkäristä, mistä tahansa mikä hyvältä tuntuu. Irtaantuminen väkivaltaisesta suhteesta ei ole helppoa yksin, lapsen myötä juridiikka lisääntyy. Siksi ammattiapu (varsinkin turvakodit ja rikosuhripäivystys) on paras keino, sillä he ymmärtävät käytännönasiat sekä eron henkisen hankaluuden.

Itse koin ekassa seurustelusuhteessa väkivaltaa kaikissa muodoissa (fyysistä, henkistä, seksuaalista, taloudellista jne) ja aattelin, että rakkaudessa kuuluu kestää. Ei kuulu kestää! Näistä asioista ei puhuta tarpeeksi, ja on upeaa että pohdit suhteesi "normaaliutta". Sillä mikään väkivalta ei kuulu hyvään suhteeseen, eikä lapsesi tarvitse oppia huonoa seurustelumallia omaan elämäänsä.

Yksi moka oli välissä, mutta kolmannella yrittämällä löytyi aidosti hellä ja kiltti mies, joka ymmärsi vaikkapa sen, että historiani vuoksi pelkään mm. huutamista, vaikkei siihen sisältyisi väkivallan murustakaan. Kävin myös terapiassa ja väkivaltaa kokeneiden tukiryhmässä. Prosessi on pitkä henkisesti, mutta kannattaa ehdottomasti. Tsemppiä ja voimia! Yksin et ole :)

Ei koskaan. Yhdessä ollaan oltu 26v.

Vierailija kirjoitti:

Kun tää on mun eka vakava suhde. En tiiä mitä teen kun mulla ei oo ammattia ja meil on yhteinen pieni lapsi.. välillä on niiin ihanaa. Mut mies pitää muille kulissia, että on oikeen mukavaja vastuullinen olevinaan. Tunteet kadonnu multa tekojensa myötä aikalailla.

Ap

Väkivallan kehään (lisäluettavaa mm. täältä: http://mtkl.fi/tietoa-mielenterveydesta/aikuisille/henkinen-ja-fyysinen…) kuuluu, että myrskyn jälkeen on poutasää. Lepytellään ja leperrellään, ja ollaan taas niin rakastuneita. Mustat pilvet kerääntyy aina takaisin ja myrskyt vaan yltyy ja kehän kierto tihenee. Siihen alkaa myös kierosti tottua ja jäädä jopa koukkuun, vuoristoradasta tulee pikkuhiljaa normaalia... Itse ajattelin väkivaltaisessa suhteessa, että on meillä hyviäkin hetkiä. Nyt ajattelen tasapainoisessa ja tasa-arvoisessa suhteessa, että meillä on suurimmaksi osaksi kivaa ja joskus erimielisyyksiä ja sanaharkkaa. Ei lyöntejä, ei haukkumista ja solvaamista, ne ei kuulu enää elämääni.

Tää on vaan niin vaikea lähteä. Oon vihanen itselleni että ehti tulla lapsi ennen kuin saisin lähdettyä. Mutta olen onnellinen lapsesta silti.

Ja kyllä on mies pari kertaa raiskannut minut. Oon kyllä käskenyt lopettamaan mutta on sit nauranu asialle ja pahoitellut. Tuntuu ihan sairaalta ja pää meinaa seota. Sillä välillä kaikki on tosiaan niin hyvin.

Veljensäkkin on tosi kova huutamaan vaimollensa ja oma isänsä on alkoholisti joka haukkuu vaimoansa minunkin kuullen ämmäksi. Asioista ei puhuta ääneen mitään. Paitsi veljen vaimon kanssa olen jutellut heidän isänsä käytöksestään. Ja veljen vaimo on sanonut näiden äidille tästä huutamisesta, mutta äidin ilmekkään ei värähdä mutrulle, kun joku huutaa tai hänelle puhutaan rumasti.

Kai mää vain toivon, että kaikki muuttuis. Mutta nyt mies puhuu, että haluais muutaman vuoden sisään muuttaa omakotitaloon. Silti ei säästä paskaakaan siihen. Vaan rahat menee muualle. Ja ollaan joskus puhuttu naimisiinmenosta. Mutta nyt kun tunteitakaan mulla oo aina sitä kohtaan, niin oon alkanut tosissani miettimään lähtemistä.

Itkettää vaan ajatuskin, kun en kuvitellut elämästäni tällaistä..

Pitäisikö mun sanoa vain suoraan, että jos asiat ei muutu, niin lähden lapsen kanssa?

Itse en ainakaan ikinä fyysistä väkivaltaa käyttäisi naista kohtaan. Mut henkinen on sit ihan eri juttu. Paljonkohan naiset käyttää tätä henkistä menetelmää? Onko se sit jotenki oikeutettua vaan siksi että olet nainen.

Olet selvästi nälkäinen, joten syö perunamuusia ja tölkkilihapullia..Hyvä ruoka parempi mieli :D

On ollut väkivaltainen ja tiedän, että se aggressio/viha/väkivaltaisuus on pinnan alla kokojan.

On vain remissio.

❤️

Siksi tarvitsetkin ulkopuolista tukea, on niin helppo suostua miehen houkutuksiin ja palata takasin, jos yksin lähtee pois. Netissäkin on turvakodin sivu, keskustele siellä ammattilaisten kanssa, niin he auttavat sinua irtaantumaan väkivallasta. Ja lastasi. Hänen peusturvallisuutensa järkkyy moisessa kodissa ja aiheuttaa myöhemmin ongelmia. Ensimmäinen askel kannattaa ottaa jo tänään ja aloittaa matka kohti hyvää elämää. Jahkailu kuuluu asiaan, muutto ja ero on isoja muutoksia ja kriisejä, silti voin luvata, että parempaa on tulossa ilman sadistista miestä.

https://www.turvakoti.net/mobi/

Aloittaja kirjoitti:

Kai mää vain toivon, että kaikki muuttuis. Mutta nyt mies puhuu, että haluais muutaman vuoden sisään muuttaa omakotitaloon. Silti ei säästä paskaakaan siihen. Vaan rahat menee muualle. Ja ollaan joskus puhuttu naimisiinmenosta. Mutta nyt kun tunteitakaan mulla oo aina sitä kohtaan, niin oon alkanut tosissani miettimään lähtemistä.

Itkettää vaan ajatuskin, kun en kuvitellut elämästäni tällaistä..

Pitäisikö mun sanoa vain suoraan, että jos asiat ei muutu, niin lähden lapsen kanssa?

Vahvistaisin itseäni ensin ja pyrkisin seisomaan omilla jaloilla ennen moisia keskusteluja. Valitettavasti tuo ihmistyyppi pelaa omilla säännöillään ja heidän kanssaan on äärimmäisen vaikea puhumalla muuttaa mitään. Hän näyttää teoillaan todellisen luonteensa (raiskaukset, kuristaminen), sanat "rakastan sua" ja "anteeks, en lyö enää ikinä, lupaan" on pelkkiä korulauseita, joilla ostetaan jatkoaikaa alistaa uhria lisää. Muista ettei ketään voi muuttaa, ellei hän näe käytöksessään mitään väärää. Ja miehesi ei näe, sen teot kertovat. Puuhaa muutosta ensin mielessäsi ja tuen avulla. Jos miehesi saa heti tietää eroaikeistasi, niin hän voi raivostua. Ikävä kyllä.

Tämä selittää ainakin osaltaan sen, miksi naiset ovat tuollaisissa suhteissa. Eivät siis tosiaan tiedä paremmasta, varsinkaan nuoret naiset joilla ei ole vielä paljon kokemusta miehistä.

Mutta joo, valtaosa meistä on kuitenkin väkivallattomia.

Kirjoitin viestin nro 18.

Tosiaan oma mielipiteeni on se, että yksittäistapaukset voi antaa anteeksi, mutta jos ollaan väkivallan kierteessä, niin se on tavalla tai toisella saatava poikki. Jos muu ei auta niin, sitten vaikka eroamalla. Monesti suhteen kasassa pitämistä pidetään tärkeänä lasten takia ja tottahan se on tiettyyn rajaan. Mutta sellainen suhde jossa on väkivaltaa ei voi olla hyväksi lapsille.

Viestini sinulle siis: väkivalta on saatava loppumaan tavalla tai toisella

Meillä 6v kestänyt suhde, 2 lasta. En oo koskaan kokenu väkivaltaa tai uhkaa miekkoseni puolelta. Ite ehkä ensin puhun ilkeesti jne, mut mies ei henkisesti eikä fyysisesti pahoinpitele.