Noloimmat asiat, joilla ihmiset ylpeilevät

Älykellot, älypuhelimet ym hilavitkuttimet joita hankitaan aina uusinta mallia ja kuvitellaan että muut kadehtii. Voi hyvänen aika, kumpa älyä vois ladata myös ihmisten päähän turhien laitteiden sijasta.

Vierailija kirjoitti:

Älykellot, älypuhelimet ym hilavitkuttimet joita hankitaan aina uusinta mallia ja kuvitellaan että muut kadehtii. Voi hyvänen aika, kumpa älyä vois ladata myös ihmisten päähän turhien laitteiden sijasta.

Mistä päättelet, että uusinta uutta olevan laitteen hankkinut jotenkin kuvittelee muiden kadehtivan? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä se johtuu, jos jatkuvasti kiinnittää huomiota ympäristöönsä niin, että tulkitsee toisten puheita ylpeilyksi? Yritän vain oppia tajuamaan asiaa, koska itseä ei ole ainakaan vielä elämässä häirinnyt ylpeilevät ihmiset, harvoin edes tulkitsen toisten puheita ylpeilyksi negatiivisella tavalla. Koen usein, että joku on tyytyväinen johonkin saavutukseensa tai elämän asiaansa, jos puhuu sellaisista ja sehän on hyvä juttu mun näkökulmasta. Joskus joku jumittuu johonkin onnistumiseensa ja puhuu siitä usein - tulkitsen sen, että se juttu on tärkeä sen itsetunnolle, mutta kuulijalle vähän tylsä kun asia toistuu usein. Voi olla että hän kaipaa arvostusta myös muilta asian vuoksi, minusta se on inhimillistä.

Mulle on itsestäänselvyys, että maailmassa on miljoona asiaa mitä ei voi saada, vaikka haluaisi. Jokainen saa/saavuttaa jotain hyviä asioita elämässään niin miksi niistä ei saisi kokea tyytyväisyyttä? Ja jakaa tämä asia tai saavutus, joka on ollut itselle tärkeä?

Kyllä tietysti noinkin kuten tuossa kirjoitit.

Minulla oli paha tapa kertoa ulkomaan matkoistani koska itse olin niin innoissani. Huomasin myrtseistä ilmeistä ettei ne reissut kaikkia kiinnostaneet/tai ehkä oli kateuttakin?

Enää en ilkeä virkkaa mitään vaikka just tulin Teneriffalta ja oli ihana matka.

Samantyyppisiä kokemuksia. Etenkin, kun elämä on ns. kohdellut hyvin, niin olen huomannut että on parempi vain puhua vähemmän omista asioistaan, etenkin sukulaisille. Sinällään se on surullista, koska jos vuosia sitten pystyi kasuaalisti jutustelemaan vaikka esim. viimeisimmästä Tukholman-risteilystä, niin tuoreemmista Karibian reissuista kannattaa pitää suu visusti supussa. Toiset kun ottaa kaiken sen, mihin heillä itsellään ei ole varaa, niin aina leveilynä ja/tai ylpeilynä. Kyky olla iloinen toisen puolesta tuntuu olevan pahasti hukassa.

Toisten ihmisten matkat eivät vaan ole kiinnostavia, ellei siellä ole sattunut jotain todella harvinaista. 

Matkat ovat jännittäviä vain niiden mielestä, jotka olivat siellä mukana. Tämä on hyvä ottaa huomioon, kun juttelee kaverin kanssa. 

Oletko sinä iloinen mun puolesta, kun koirani voittaa näyttelyssä? Haluatko katsoa monia kuvia ja kuulla seikkaperäisesti koko sen näyttelypäivän kaikki tapahtumat? Todennäköisesti et, vaikka olisitkin iloinen puolestani. Eikä se ole kateutta, kun sulla ei ole koiraa, vaan se ei vaan ole susta kiinnostavaa. 

sillä, että ovat kotoisin jostain sellaisesta paikasta, joka herättää kielteisiä tunteita kuten:

- miä oon Mikkelistä (ellei tätä nyt häpeäisikään niin tällaisen ilmaisun jälkeen ihan varmasti ...)

- mie oon Etelä-Karjakasta (noni, en nyt niin liputtaisi tällä asialla, pitäisin ihan omana tietonani)

- mää oon, tuo noi, Porist (tarviiko perustella?)

- jostain Turusta tai Raumalta kotoisin olijoiden vanhempia pitäisi lähinnä syyttää oikeudessa.

Vierailija kirjoitti:

Se, että on ollut samassa työpaikassa yli 20v.

Vastaavasti myös se, että kehuu vaihtavansa työpaikkaa vähintään viiden vuoden välein, koska... nolo tekosyy omista ongelmistaan tähän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä se johtuu, jos jatkuvasti kiinnittää huomiota ympäristöönsä niin, että tulkitsee toisten puheita ylpeilyksi? Yritän vain oppia tajuamaan asiaa, koska itseä ei ole ainakaan vielä elämässä häirinnyt ylpeilevät ihmiset, harvoin edes tulkitsen toisten puheita ylpeilyksi negatiivisella tavalla. Koen usein, että joku on tyytyväinen johonkin saavutukseensa tai elämän asiaansa, jos puhuu sellaisista ja sehän on hyvä juttu mun näkökulmasta. Joskus joku jumittuu johonkin onnistumiseensa ja puhuu siitä usein - tulkitsen sen, että se juttu on tärkeä sen itsetunnolle, mutta kuulijalle vähän tylsä kun asia toistuu usein. Voi olla että hän kaipaa arvostusta myös muilta asian vuoksi, minusta se on inhimillistä.

Mulle on itsestäänselvyys, että maailmassa on miljoona asiaa mitä ei voi saada, vaikka haluaisi. Jokainen saa/saavuttaa jotain hyviä asioita elämässään niin miksi niistä ei saisi kokea tyytyväisyyttä? Ja jakaa tämä asia tai saavutus, joka on ollut itselle tärkeä?

Kyllä tietysti noinkin kuten tuossa kirjoitit.

Minulla oli paha tapa kertoa ulkomaan matkoistani koska itse olin niin innoissani. Huomasin myrtseistä ilmeistä ettei ne reissut kaikkia kiinnostaneet/tai ehkä oli kateuttakin?

Enää en ilkeä virkkaa mitään vaikka just tulin Teneriffalta ja oli ihana matka.

Samantyyppisiä kokemuksia. Etenkin, kun elämä on ns. kohdellut hyvin, niin olen huomannut että on parempi vain puhua vähemmän omista asioistaan, etenkin sukulaisille. Sinällään se on surullista, koska jos vuosia sitten pystyi kasuaalisti jutustelemaan vaikka esim. viimeisimmästä Tukholman-risteilystä, niin tuoreemmista Karibian reissuista kannattaa pitää suu visusti supussa. Toiset kun ottaa kaiken sen, mihin heillä itsellään ei ole varaa, niin aina leveilynä ja/tai ylpeilynä. Kyky olla iloinen toisen puolesta tuntuu olevan pahasti hukassa.

Toisten ihmisten matkat eivät vaan ole kiinnostavia, ellei siellä ole sattunut jotain todella harvinaista. 

Matkat ovat jännittäviä vain niiden mielestä, jotka olivat siellä mukana. Tämä on hyvä ottaa huomioon, kun juttelee kaverin kanssa. 

Oletko sinä iloinen mun puolesta, kun koirani voittaa näyttelyssä? Haluatko katsoa monia kuvia ja kuulla seikkaperäisesti koko sen näyttelypäivän kaikki tapahtumat? Todennäköisesti et, vaikka olisitkin iloinen puolestani. Eikä se ole kateutta, kun sulla ei ole koiraa, vaan se ei vaan ole susta kiinnostavaa. 

Miksi sama ihminen, joka on kiinnostunut Tukholman-risteilystä, ei ole enää kiinnostunut kalliimmasta matkasta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä se johtuu, jos jatkuvasti kiinnittää huomiota ympäristöönsä niin, että tulkitsee toisten puheita ylpeilyksi? Yritän vain oppia tajuamaan asiaa, koska itseä ei ole ainakaan vielä elämässä häirinnyt ylpeilevät ihmiset, harvoin edes tulkitsen toisten puheita ylpeilyksi negatiivisella tavalla. Koen usein, että joku on tyytyväinen johonkin saavutukseensa tai elämän asiaansa, jos puhuu sellaisista ja sehän on hyvä juttu mun näkökulmasta. Joskus joku jumittuu johonkin onnistumiseensa ja puhuu siitä usein - tulkitsen sen, että se juttu on tärkeä sen itsetunnolle, mutta kuulijalle vähän tylsä kun asia toistuu usein. Voi olla että hän kaipaa arvostusta myös muilta asian vuoksi, minusta se on inhimillistä.

Mulle on itsestäänselvyys, että maailmassa on miljoona asiaa mitä ei voi saada, vaikka haluaisi. Jokainen saa/saavuttaa jotain hyviä asioita elämässään niin miksi niistä ei saisi kokea tyytyväisyyttä? Ja jakaa tämä asia tai saavutus, joka on ollut itselle tärkeä?

Kyllä tietysti noinkin kuten tuossa kirjoitit.

Minulla oli paha tapa kertoa ulkomaan matkoistani koska itse olin niin innoissani. Huomasin myrtseistä ilmeistä ettei ne reissut kaikkia kiinnostaneet/tai ehkä oli kateuttakin?

Enää en ilkeä virkkaa mitään vaikka just tulin Teneriffalta ja oli ihana matka.

Samantyyppisiä kokemuksia. Etenkin, kun elämä on ns. kohdellut hyvin, niin olen huomannut että on parempi vain puhua vähemmän omista asioistaan, etenkin sukulaisille. Sinällään se on surullista, koska jos vuosia sitten pystyi kasuaalisti jutustelemaan vaikka esim. viimeisimmästä Tukholman-risteilystä, niin tuoreemmista Karibian reissuista kannattaa pitää suu visusti supussa. Toiset kun ottaa kaiken sen, mihin heillä itsellään ei ole varaa, niin aina leveilynä ja/tai ylpeilynä. Kyky olla iloinen toisen puolesta tuntuu olevan pahasti hukassa.

Toisten ihmisten matkat eivät vaan ole kiinnostavia, ellei siellä ole sattunut jotain todella harvinaista. 

Matkat ovat jännittäviä vain niiden mielestä, jotka olivat siellä mukana. Tämä on hyvä ottaa huomioon, kun juttelee kaverin kanssa. 

Oletko sinä iloinen mun puolesta, kun koirani voittaa näyttelyssä? Haluatko katsoa monia kuvia ja kuulla seikkaperäisesti koko sen näyttelypäivän kaikki tapahtumat? Todennäköisesti et, vaikka olisitkin iloinen puolestani. Eikä se ole kateutta, kun sulla ei ole koiraa, vaan se ei vaan ole susta kiinnostavaa. 

Miksi sama ihminen, joka on kiinnostunut Tukholman-risteilystä, ei ole enää kiinnostunut kalliimmasta matkasta?

Oliko se aidosti kiinnostunut Tukholman risteilystä? Oletko varma? 

Se että, "Minäpä käytän kolmasosan elämästäni töitten tekemiseen, kun en osaa keksiä elämälleni itse sisältöä. Siihen päälle olen koko ajan rahaton, väsynyt ja ärsyyntynyt kun joka päivä pitää käydä töissä."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä se johtuu, jos jatkuvasti kiinnittää huomiota ympäristöönsä niin, että tulkitsee toisten puheita ylpeilyksi? Yritän vain oppia tajuamaan asiaa, koska itseä ei ole ainakaan vielä elämässä häirinnyt ylpeilevät ihmiset, harvoin edes tulkitsen toisten puheita ylpeilyksi negatiivisella tavalla. Koen usein, että joku on tyytyväinen johonkin saavutukseensa tai elämän asiaansa, jos puhuu sellaisista ja sehän on hyvä juttu mun näkökulmasta. Joskus joku jumittuu johonkin onnistumiseensa ja puhuu siitä usein - tulkitsen sen, että se juttu on tärkeä sen itsetunnolle, mutta kuulijalle vähän tylsä kun asia toistuu usein. Voi olla että hän kaipaa arvostusta myös muilta asian vuoksi, minusta se on inhimillistä.

Mulle on itsestäänselvyys, että maailmassa on miljoona asiaa mitä ei voi saada, vaikka haluaisi. Jokainen saa/saavuttaa jotain hyviä asioita elämässään niin miksi niistä ei saisi kokea tyytyväisyyttä? Ja jakaa tämä asia tai saavutus, joka on ollut itselle tärkeä?

Kyllä tietysti noinkin kuten tuossa kirjoitit.

Minulla oli paha tapa kertoa ulkomaan matkoistani koska itse olin niin innoissani. Huomasin myrtseistä ilmeistä ettei ne reissut kaikkia kiinnostaneet/tai ehkä oli kateuttakin?

Enää en ilkeä virkkaa mitään vaikka just tulin Teneriffalta ja oli ihana matka.

Samantyyppisiä kokemuksia. Etenkin, kun elämä on ns. kohdellut hyvin, niin olen huomannut että on parempi vain puhua vähemmän omista asioistaan, etenkin sukulaisille. Sinällään se on surullista, koska jos vuosia sitten pystyi kasuaalisti jutustelemaan vaikka esim. viimeisimmästä Tukholman-risteilystä, niin tuoreemmista Karibian reissuista kannattaa pitää suu visusti supussa. Toiset kun ottaa kaiken sen, mihin heillä itsellään ei ole varaa, niin aina leveilynä ja/tai ylpeilynä. Kyky olla iloinen toisen puolesta tuntuu olevan pahasti hukassa.

Toisten ihmisten matkat eivät vaan ole kiinnostavia, ellei siellä ole sattunut jotain todella harvinaista. 

Matkat ovat jännittäviä vain niiden mielestä, jotka olivat siellä mukana. Tämä on hyvä ottaa huomioon, kun juttelee kaverin kanssa. 

Oletko sinä iloinen mun puolesta, kun koirani voittaa näyttelyssä? Haluatko katsoa monia kuvia ja kuulla seikkaperäisesti koko sen näyttelypäivän kaikki tapahtumat? Todennäköisesti et, vaikka olisitkin iloinen puolestani. Eikä se ole kateutta, kun sulla ei ole koiraa, vaan se ei vaan ole susta kiinnostavaa. 

Miksi sama ihminen, joka on kiinnostunut Tukholman-risteilystä, ei ole enää kiinnostunut kalliimmasta matkasta?

No tässä nyt on monta vaihtoehtoa. Esittikö vain kiinnostunutta, tapahtuiko siellä Tukholman matkalla jotain kiinnostavaa tai olitko siellä jonkun yhteisen kaverin kanssa, kerroitko siitä toisesta matkasta niin seikkaperäisesti että kaveri kyllästyi, oliko kaverilla ehkä itsellä jotain menossa josta halusi puhua mieluummin... Vaikea sanoa, kun en ollut paikalla. Kyse voi olla muustakin kuin matkan hinnasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älykellot, älypuhelimet ym hilavitkuttimet joita hankitaan aina uusinta mallia ja kuvitellaan että muut kadehtii. Voi hyvänen aika, kumpa älyä vois ladata myös ihmisten päähän turhien laitteiden sijasta.

Mistä päättelet, että uusinta uutta olevan laitteen hankkinut jotenkin kuvittelee muiden kadehtivan? 

Osa leuhkii älylaitteilla ja osa niitä myös kadehtii. Ei kaikki. Meillä mies on ko. alan expertti ja on innoissaan kun puhelimeni tilttasi. Nyt sitten olen saamassa uuden entistä ehomman, mutta en koskaan esittele laitetta ihmisten ilmoilla.

Omien lasten menestyminen. Ihan kuin se olisi pelkästään vanhemman omaa ansiota.

Vierailija kirjoitti:

Omien lasten menestyminen. Ihan kuin se olisi pelkästään vanhemman omaa ansiota.

Tämä ja varsinkin, kun ne menestykset eivät ole edes niin huikeita.

"Minunpa poikani onkin ihan diplomi-insinööri". No onneksi olkoon, niin ovat tuhannet muutkin. 

Av:lla ihmettelen, kuinka ylpeillään sillä, että osoitetaan oma tietämättömyys. Lähinnä liittyy rokotteisiin ja natoon, näin viime aikoina. Eli ylpeillään, kuinka ollaan eri mieltä kuin tutkijat ja asiantuntijat.

Vierailija kirjoitti:

Nykyään näkee ihan tavallisillakin ihmisillä sellaista, että on ylähuuli turvotettu jollain aineella jäykäksi kököksi. Ja siitä tunnutaan olevan tosi ylpeitä vaikka ne näyttää vaan tosi nololta.

Tästä on aikaa kun näin ensimmäisen kerran sellaisen pahannäköisen turvonneen ylähuulen. Vilkaisin (vahingossa) pitempään kun luulin, että on satuttanut jotenkin itsensä. Nainen hymyili ylpeästi että huomattiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä se johtuu, jos jatkuvasti kiinnittää huomiota ympäristöönsä niin, että tulkitsee toisten puheita ylpeilyksi? Yritän vain oppia tajuamaan asiaa, koska itseä ei ole ainakaan vielä elämässä häirinnyt ylpeilevät ihmiset, harvoin edes tulkitsen toisten puheita ylpeilyksi negatiivisella tavalla. Koen usein, että joku on tyytyväinen johonkin saavutukseensa tai elämän asiaansa, jos puhuu sellaisista ja sehän on hyvä juttu mun näkökulmasta. Joskus joku jumittuu johonkin onnistumiseensa ja puhuu siitä usein - tulkitsen sen, että se juttu on tärkeä sen itsetunnolle, mutta kuulijalle vähän tylsä kun asia toistuu usein. Voi olla että hän kaipaa arvostusta myös muilta asian vuoksi, minusta se on inhimillistä.

Mulle on itsestäänselvyys, että maailmassa on miljoona asiaa mitä ei voi saada, vaikka haluaisi. Jokainen saa/saavuttaa jotain hyviä asioita elämässään niin miksi niistä ei saisi kokea tyytyväisyyttä? Ja jakaa tämä asia tai saavutus, joka on ollut itselle tärkeä?

Kyllä tietysti noinkin kuten tuossa kirjoitit.

Minulla oli paha tapa kertoa ulkomaan matkoistani koska itse olin niin innoissani. Huomasin myrtseistä ilmeistä ettei ne reissut kaikkia kiinnostaneet/tai ehkä oli kateuttakin?

Enää en ilkeä virkkaa mitään vaikka just tulin Teneriffalta ja oli ihana matka.

Samantyyppisiä kokemuksia. Etenkin, kun elämä on ns. kohdellut hyvin, niin olen huomannut että on parempi vain puhua vähemmän omista asioistaan, etenkin sukulaisille. Sinällään se on surullista, koska jos vuosia sitten pystyi kasuaalisti jutustelemaan vaikka esim. viimeisimmästä Tukholman-risteilystä, niin tuoreemmista Karibian reissuista kannattaa pitää suu visusti supussa. Toiset kun ottaa kaiken sen, mihin heillä itsellään ei ole varaa, niin aina leveilynä ja/tai ylpeilynä. Kyky olla iloinen toisen puolesta tuntuu olevan pahasti hukassa.

Osuit asian ytimeen kyllä

Ylpeily sillä, että ei noudateta pelisääntöjä, ei suosituksia, ei rajoituksia, jopa ei edes lakeja, ei maalaisjärkeä, vaan toimitaan itsekkäästi ja kaikkien yhteisen hyvän vastaisesti, koska halutaan muodostaa "oma päätös". Voi myötähäpeä sentään!!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä se johtuu, jos jatkuvasti kiinnittää huomiota ympäristöönsä niin, että tulkitsee toisten puheita ylpeilyksi? Yritän vain oppia tajuamaan asiaa, koska itseä ei ole ainakaan vielä elämässä häirinnyt ylpeilevät ihmiset, harvoin edes tulkitsen toisten puheita ylpeilyksi negatiivisella tavalla. Koen usein, että joku on tyytyväinen johonkin saavutukseensa tai elämän asiaansa, jos puhuu sellaisista ja sehän on hyvä juttu mun näkökulmasta. Joskus joku jumittuu johonkin onnistumiseensa ja puhuu siitä usein - tulkitsen sen, että se juttu on tärkeä sen itsetunnolle, mutta kuulijalle vähän tylsä kun asia toistuu usein. Voi olla että hän kaipaa arvostusta myös muilta asian vuoksi, minusta se on inhimillistä.

Mulle on itsestäänselvyys, että maailmassa on miljoona asiaa mitä ei voi saada, vaikka haluaisi. Jokainen saa/saavuttaa jotain hyviä asioita elämässään niin miksi niistä ei saisi kokea tyytyväisyyttä? Ja jakaa tämä asia tai saavutus, joka on ollut itselle tärkeä?

Kyllä tietysti noinkin kuten tuossa kirjoitit.

Minulla oli paha tapa kertoa ulkomaan matkoistani koska itse olin niin innoissani. Huomasin myrtseistä ilmeistä ettei ne reissut kaikkia kiinnostaneet/tai ehkä oli kateuttakin?

Enää en ilkeä virkkaa mitään vaikka just tulin Teneriffalta ja oli ihana matka.

Samantyyppisiä kokemuksia. Etenkin, kun elämä on ns. kohdellut hyvin, niin olen huomannut että on parempi vain puhua vähemmän omista asioistaan, etenkin sukulaisille. Sinällään se on surullista, koska jos vuosia sitten pystyi kasuaalisti jutustelemaan vaikka esim. viimeisimmästä Tukholman-risteilystä, niin tuoreemmista Karibian reissuista kannattaa pitää suu visusti supussa. Toiset kun ottaa kaiken sen, mihin heillä itsellään ei ole varaa, niin aina leveilynä ja/tai ylpeilynä. Kyky olla iloinen toisen puolesta tuntuu olevan pahasti hukassa.

Osuit asian ytimeen kyllä

On olemassa sellaista, kuin sosiaalista lahjakkuutta. Toisilla sitä ei vaan ole.

Snobi ja varakas tuttava, joka on sijoittanut kymppitonneja keittöön. On hyvä kokki, mutta tekee aina erityistä numeroa siitä että heillä tarjottava viini on halvinta mahdollista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä se johtuu, jos jatkuvasti kiinnittää huomiota ympäristöönsä niin, että tulkitsee toisten puheita ylpeilyksi? Yritän vain oppia tajuamaan asiaa, koska itseä ei ole ainakaan vielä elämässä häirinnyt ylpeilevät ihmiset, harvoin edes tulkitsen toisten puheita ylpeilyksi negatiivisella tavalla. Koen usein, että joku on tyytyväinen johonkin saavutukseensa tai elämän asiaansa, jos puhuu sellaisista ja sehän on hyvä juttu mun näkökulmasta. Joskus joku jumittuu johonkin onnistumiseensa ja puhuu siitä usein - tulkitsen sen, että se juttu on tärkeä sen itsetunnolle, mutta kuulijalle vähän tylsä kun asia toistuu usein. Voi olla että hän kaipaa arvostusta myös muilta asian vuoksi, minusta se on inhimillistä.

Mulle on itsestäänselvyys, että maailmassa on miljoona asiaa mitä ei voi saada, vaikka haluaisi. Jokainen saa/saavuttaa jotain hyviä asioita elämässään niin miksi niistä ei saisi kokea tyytyväisyyttä? Ja jakaa tämä asia tai saavutus, joka on ollut itselle tärkeä?

Kyllä tietysti noinkin kuten tuossa kirjoitit.

Minulla oli paha tapa kertoa ulkomaan matkoistani koska itse olin niin innoissani. Huomasin myrtseistä ilmeistä ettei ne reissut kaikkia kiinnostaneet/tai ehkä oli kateuttakin?

Enää en ilkeä virkkaa mitään vaikka just tulin Teneriffalta ja oli ihana matka.

Samantyyppisiä kokemuksia. Etenkin, kun elämä on ns. kohdellut hyvin, niin olen huomannut että on parempi vain puhua vähemmän omista asioistaan, etenkin sukulaisille. Sinällään se on surullista, koska jos vuosia sitten pystyi kasuaalisti jutustelemaan vaikka esim. viimeisimmästä Tukholman-risteilystä, niin tuoreemmista Karibian reissuista kannattaa pitää suu visusti supussa. Toiset kun ottaa kaiken sen, mihin heillä itsellään ei ole varaa, niin aina leveilynä ja/tai ylpeilynä. Kyky olla iloinen toisen puolesta tuntuu olevan pahasti hukassa.

Toisten ihmisten matkat eivät vaan ole kiinnostavia, ellei siellä ole sattunut jotain todella harvinaista. 

Matkat ovat jännittäviä vain niiden mielestä, jotka olivat siellä mukana. Tämä on hyvä ottaa huomioon, kun juttelee kaverin kanssa. 

Oletko sinä iloinen mun puolesta, kun koirani voittaa näyttelyssä? Haluatko katsoa monia kuvia ja kuulla seikkaperäisesti koko sen näyttelypäivän kaikki tapahtumat? Todennäköisesti et, vaikka olisitkin iloinen puolestani. Eikä se ole kateutta, kun sulla ei ole koiraa, vaan se ei vaan ole susta kiinnostavaa. 

Koiranäyttelyt ja matkustelu ovat ihan eri asioita "ylvästellä".

Matkustelussa on sellainen pikku juttu, kun se on aika saastuttavaa hommaa ja näinä aikoina muutenkin ihmisiä pistää vihaksi, kun himomatkustelijoiden oli ihan pakko levittää pandempia ympäriinsä.

Mutta nämä pikkuseikat ovat matkustelijoiden mielestä aina pelkkää kateutta, ja sillä kateuskortilla kuitataan ne tosi kätevästi, niin ei tarvitse luopua rakkaasta harrastuksesta.

Kateuskortti on myös siitä kätevä, että jos diggailee retostelusta ja itsensä ylentämisestä, niin sehän vaan nostaa sen kaiken narsistisen pelleilyn toiseen potenssiin, ja voi kokea olevansa jotain ihan mahtavaa, siihen rassukkaan nähden jolla "ei muka ole varaa" sinne Tentsulle edes.

passetoska kirjoitti:

sillä, että ovat kotoisin jostain sellaisesta paikasta, joka herättää kielteisiä tunteita kuten:

- miä oon Mikkelistä (ellei tätä nyt häpeäisikään niin tällaisen ilmaisun jälkeen ihan varmasti ...)

- mie oon Etelä-Karjakasta (noni, en nyt niin liputtaisi tällä asialla, pitäisin ihan omana tietonani)

- mää oon, tuo noi, Porist (tarviiko perustella?)

- jostain Turusta tai Raumalta kotoisin olijoiden vanhempia pitäisi lähinnä syyttää oikeudessa.

Karjakka, mielenkiintoinen paikka ,kenties?