Appivanhemmat ja mökkeily. Apua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvät välit tuntuvat edellyttävän noita kahvitteluita siten, että appivanhempien puolelta välit on hyvät vain jos tekee niin kuin he haluavat. Jos ei tee, niin välit on huonot. Jos ei suostu kahvitteluihin, niin he vihoittelevat. Jos suostuu kahvitteluihin, he ovat ystävällisiä. Mies yrittää kai hakea jotain "keskikohtaa" tai puoliväliä, mutta se ei hänen vanhemmilleen riitä. Ap.

Ap, luota sanaani, tiedän tämän ihmistyypin omista perhetaustoistani johtuen.. Vaaleanpunaiset lasit pois silmiltä nyt: todennäköisesti heidän kanssaan on mahdollista tulla toimeen ainoastaan niin, että tekee aina tismalleen kuten he haluavat. Se ei mene niin, että he joustaisivat tai kompromissit kävisivät. Käytännössä tarkoittaa, jos menette tänään kahville, ette saa olla huomenna rauhassa, vaan kahville pitää mennä silloinkin jne. Mihinkään ei pidä suostua, mitä ei oikeasti itse halua tehdä, koska tällaiset ihmiset ottavat, ottavat ja ottavat, niin paljon, kun heille annatte ja muistuttavat aina siitä kerrasta, kun ei jokin mennyt heidän mielensä mukaan. Kannatta alkaa hyväksyä se, että heitä ei voi pitää tyytyväisinä uhraamatta omaa hyvinvointiaan. Siitä lähtökohdasta ajateltuna paljon helpompi kahvitella kerran viikossa, kuin viisi kertaa, koska usko minuaa, he ovat joka tapauksessa tyytymättömiä teihin :)

En ole halunnut ajatella noin, mutta ehkä olet oikeassa. Kai minun pitää hyväksyä, että heitä ei voi pitää tyytyväisenä. Ap.

Teille kävi köpelösti. Appivanhemmat haluavat päättää lomastanne.

Meillä kans jonkin sortin yhteismökkikylä. Ei voida käydä kun miehen suku tuo omia vieraita meille yhtäkkiä. Ei ilmoitella eikä mitään.

Siinä sitten pihassa seisoo ihan vieraita ihmisiä ja pitäisi olla kestitys valmiina.

Ihan hirveetä.

Myykää mökki. Ongelmat kasvavat teette mitä tahansa.

Vierailija kirjoitti:

Teille kävi köpelösti. Appivanhemmat haluavat päättää lomastanne.

Meillä kans jonkin sortin yhteismökkikylä. Ei voida käydä kun miehen suku tuo omia vieraita meille yhtäkkiä. Ei ilmoitella eikä mitään.

Siinä sitten pihassa seisoo ihan vieraita ihmisiä ja pitäisi olla kestitys valmiina.

Ihan hirveetä.

Myykää mökki. Ongelmat kasvavat teette mitä tahansa.

Olen tämän keskustelun myötä miettinyt nyt paljon tätä asiaa, ja alan kallistua siihen, että minä haluaisin sen myydä pois. Vaikka ei edes saataisi sitten omaa mökkiä muualta. Paikka on miehelle kovin rakas, hän on nimittäin kaikki lapsuutensa kesät siellä viettänyt. Muistelee aina ääneen miten pikkulapsena jonkun serkkupojan kanssa opettelivat kalastamaan jne. Hän ei helposti aio mökistämme luopua, luulen että riitojen pitäisi pahentua vielä paljon enemmän että mies olisi valmis myymään. Voi olla, että sekin päivä tosin tulee, koska riidat ovat pahentuneet tässä vuosi vuodelta koko ajan. Jäisihän hänelle tietysti se isänsä ja äitinsä mökki edelleen, ja voisimme siellä käydä, mutta sitten se tavallaan samassa pihassa oleva meidän mökki olisi jollakulla vieraalla, ja iso osa siis siitä nykyisestä kokonaisuudesta pois. Helppo ratkaisu olisi, jossa appiukko ja anoppi lunastaisivat sen meidän mökin tontteineen takaisin itselleen. Tontin sillä samalla hinnalla kuin myivätkin meille, ei me mitään voittoa tietenkään otettaisi. Mutta mökin hinta olisi ongelma, sen rakennuskustannukset oli kuitenkan aika isot, eikä heillä sellaisia rahoja ole. Ap.

Ap myötätuntoni teille.Luettuani kommentejasi minä en näe muuta ratkaisua kuin peli poikki kuten moni täällä jo sanoikin.

Yhteiset ateriat,kalat,appi oven takana klo9 -ei todellakaan,ette ole liittyneet kommuuniin ettekä perustaneet seuralais/eläkäisten päivähoitopalvelua.Ette myöskään ole kiitollisuuden velassa,appivanhempasi myivät tontin teille vapaaehtoisesti,maksoi se sitten euron tai 100 000.

Huutoa,rumia sanoja ym.on odotettavissa ja tod.näk pitkä välirikko ,häviäjiä tulevat olemaan appivanhempasi.Onko odotettavissa ,että tulevat kuorossa klo7 terassillenne huutaamaan? Silloin mentäneen jo kotirauhan rikkomisen puolelle.

Appivanhempasi eivät viihdy,osaa,kestä olla keskenään vaan tarvitsevat jatkuvasti muita?

Ei kukaan aikuinen halua viettää jatkuvasti vapaaehtoisesti aikaa ei omien tai kenenkään muunkaan vanhempien kanssa.

Te olette työelämässä ,olette ansainneet oman vapaa-aikanne.

Vielä kerran,peli poikki kokonaan ja nyt heti!

Tilanne vaikeutuu entisestään jos teillä jossain vaiheessa on lapsia ja kun appivanhempiesi kunto huononee joko oikeasti tai tässä tapauksessa en hämmästyisi tekaistuakaan sydänvikaa .

Vierailija kirjoitti:

Ap myötätuntoni teille.Luettuani kommentejasi minä en näe muuta ratkaisua kuin peli poikki kuten moni täällä jo sanoikin.

Yhteiset ateriat,kalat,appi oven takana klo9 -ei todellakaan,ette ole liittyneet kommuuniin ettekä perustaneet seuralais/eläkäisten päivähoitopalvelua.Ette myöskään ole kiitollisuuden velassa,appivanhempasi myivät tontin teille vapaaehtoisesti,maksoi se sitten euron tai 100 000.

Huutoa,rumia sanoja ym.on odotettavissa ja tod.näk pitkä välirikko ,häviäjiä tulevat olemaan appivanhempasi.Onko odotettavissa ,että tulevat kuorossa klo7 terassillenne huutaamaan? Silloin mentäneen jo kotirauhan rikkomisen puolelle.

Appivanhempasi eivät viihdy,osaa,kestä olla keskenään vaan tarvitsevat jatkuvasti muita?

Ei kukaan aikuinen halua viettää jatkuvasti vapaaehtoisesti aikaa ei omien tai kenenkään muunkaan vanhempien kanssa.

Te olette työelämässä ,olette ansainneet oman vapaa-aikanne.

Vielä kerran,peli poikki kokonaan ja nyt heti!

Tilanne vaikeutuu entisestään jos teillä jossain vaiheessa on lapsia ja kun appivanhempiesi kunto huononee joko oikeasti tai tässä tapauksessa en hämmästyisi tekaistuakaan sydänvikaa .

Luin äsken sitä toista ketjua, jossa 45-vuotias nainen joutui viettämään kesälomansa anopin mökin keittiössä tiskaten ja vanha sairas anoppi käski vieressä ja vahti, että miniä vain raataa. Olemme tosiaan vasta kolmekymppisiä, ja appi 66 ja anoppi 65, niin en ole ajatellut mitä sitten kun he vanhenee. Mutta tajusin sitä ketjua lukiessa että voi kamala miten siinä voi käydä. Vaikka saisimmekin jonkun välirauhan nyt, niin he varmasti odottavat että hoidamme asiat myös heidän mökillä kun he ovat huonokuntoisena siellä mökkeilemässä. Ja jos emme hoida niin sama manipulointi, kiittämättömäksi haukkuminen ja syyllistäminen jatkuu. Voi itku. Ja ainiin, kysyit miksi he tarvitsevat koko ajan muita, luulen että he eivät viihdy keskenään niin kauhean hyvin, ja siksikin kaipaavat seuraa. Ap.

Oman mieheni perheessä tällaista rajattomuutta ja tunnemanipulaatiota esiintyy myös. Kuviota katsoessani olen huomannut saman kuin mitä ap kuvaat, kielteisiä tunteita kyllä ilmaistaan mutta toiminta ei muutu. Kerrot että miehesi ilmaisee ärtymystä vanhemmilleen mutta sitten kuitenkin tekee kuten he haluavat. Tässä on kun mielestä ongelman ydin. Ei vanhempia kiinnosta miehen tunne, heitä kiinnostaa se että poika tottelee.

Helpommin sanottu kuin tehty mutta ehdotan sitä samaa tulokulman vaihdosta mitä muutkin ovat ehdottaneet, eli kohteliaat sanat, ei negatiivista tunneilmaisua, mutta toiminta joustamatonta (eli ette vain mene).

Ihan kamala tilanne, mulle toi on ehkä pahin semi -luokan painajainen mitä voi olla.

(Kunnon painajaisissa on sitten kaikki nää hukkumalla kuolemiset ym)

Meillä vähän sama tilanne. Minä sain enoltani perinnöksi hänen vanhempiensa mökkitontin naapuritontin. Eli omien isovanhenpieni naapureina mökkeillään, mökeillä väliä noin 300 m. Isovanhemmillani on todella säännöllinen vuorokausirytmi (ovat noin 70- vuotiaita) ja syövät todella perinteisesti. Harrastavat paljon liikuntaa ja motkottavat niille, jotka eivät näin tee. Liikunnaksi ei lasketa esim joogaa, salilla käyntiä tai jumppaa, koska eivät ole hyötyliikuntaa. Ainoa oikea tapa aloittaa päivä on puuro ja syke koholla juostu lenkki. Näitä esimerkkejä olisi vaikka kuinka. Minä ja mieheni olemme 26-vuotiaita ja meidän elämä on vaihtelevaa. On kiireisiä ja kiireettömiä päiviä. Kummin vain, emme halua alkaa elää kellon mukaan vaan toimimme fiiliksen ja puuhattavien asioiden mukaan. Tätäkös isovanhempani eivät millään ymmärrä. Elämme kuulemman kuin pellossa, eihän kukaan aikuinen ihminen siivoa enää iltapäivällä, kun sen pitäisi olla jo aamusta hoidettuna.. pamahtelevat kylään vähän väliä ja taivastelevat milloin mitäkin. Etenkin jos emme ole juuri silloin tekemässä mitään hyödyllistä. Tai jos syömme jotakin omituista (esim erikoisia hedelmiä tms). Mökkeilystä on kieltämättä kadonnut se suurin ilo. En tiedä, kuinka meillä enää hermo kestää. Suoraan sanominen ei auta, koska itsepäisyydessään isovanhempani vetävät muulille vertoja. Olen siis sanonut asiasta ja myös toivonut, että ilmottaisivat tulostaan. Kuulemman nykynuorison hömpötyksiä sellainen, kunnollisessa taloudessa on aina ovet auki vieraille. Ei jaksaisi koko ajan olla silmät selässä siltä varalta, että kohta joku tulee taas kertomaan, miten asiat pitäisi tehdä.

Eikö mökkiä voisi vuokrata? Saisi vähän omia pois. Vuokraisi vaikka koko kesäkaudeksi tai vuodeksi kerrallaan. Tulevaisuudessa sitten olisi mökki vielä omassa hallussa kun perintönä tulisi toinenkin osa tonttia ja vanha mökki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teille kävi köpelösti. Appivanhemmat haluavat päättää lomastanne.

Meillä kans jonkin sortin yhteismökkikylä. Ei voida käydä kun miehen suku tuo omia vieraita meille yhtäkkiä. Ei ilmoitella eikä mitään.

Siinä sitten pihassa seisoo ihan vieraita ihmisiä ja pitäisi olla kestitys valmiina.

Ihan hirveetä.

Myykää mökki. Ongelmat kasvavat teette mitä tahansa.

Olen tämän keskustelun myötä miettinyt nyt paljon tätä asiaa, ja alan kallistua siihen, että minä haluaisin sen myydä pois. Vaikka ei edes saataisi sitten omaa mökkiä muualta. Paikka on miehelle kovin rakas, hän on nimittäin kaikki lapsuutensa kesät siellä viettänyt. Muistelee aina ääneen miten pikkulapsena jonkun serkkupojan kanssa opettelivat kalastamaan jne. Hän ei helposti aio mökistämme luopua, luulen että riitojen pitäisi pahentua vielä paljon enemmän että mies olisi valmis myymään. Voi olla, että sekin päivä tosin tulee, koska riidat ovat pahentuneet tässä vuosi vuodelta koko ajan. Jäisihän hänelle tietysti se isänsä ja äitinsä mökki edelleen, ja voisimme siellä käydä, mutta sitten se tavallaan samassa pihassa oleva meidän mökki olisi jollakulla vieraalla, ja iso osa siis siitä nykyisestä kokonaisuudesta pois. Helppo ratkaisu olisi, jossa appiukko ja anoppi lunastaisivat sen meidän mökin tontteineen takaisin itselleen. Tontin sillä samalla hinnalla kuin myivätkin meille, ei me mitään voittoa tietenkään otettaisi. Mutta mökin hinta olisi ongelma, sen rakennuskustannukset oli kuitenkan aika isot, eikä heillä sellaisia rahoja ole. Ap.

Ettekö muka sitten voisi enää koskaan käydä appivanhempien mökillä kylässä? Ja hänhän sen kai aikanaan perii kuitenkin?

AP, toivottavasti asiat selviävät sinulle hyvällä tavalla, mutta luulen että vaikka miehesi on tästä kaikesta se 'ärtyneempi' on hän sitä osittain vain sen vuoksi, että hän näkee ettet sinä pidä nykytilanteesta. Kuulostaa siltä, että miehesi kyllä tiesi tai ainakin aavisti kaupan 'todellisen hinnan' eikä se vanhempien valmiiseen pöytään meneminen ja luu yhteiselo ehkä olisi hänelle niin paha, jos hän ei tietäisi että sinulle se on...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin ap ei ole tottunut riitelemään eikä pitämään tiukasti kiinni omista toiveistaan ja haluistaan. Toimiiko tämä? Ei toimi joten nyt pitää ottaa kunnon asenne ja laittaa ne rajat. Appivanhemmat kyllä kehtaa vaatia ja loukkaantua vaikka maailman tappiin asti.

Miehen vanhemmat ovat valinneet tällaisen "väsytystaistelun" ja ovat varmoja että voittavat lopulta koko sodan kun vaan jaksavat vinkua tarpeeksi. Laittakaa stoppi NYT!

MITEN? Hoette puhumista ja stopin laittamista, mutta mitään konkreetista teillä ei ole esittää.

ap

Jos puhe ei auta, kokeilkaa kirjallisena. Asiallinen ja ystävällinen, mutta päättäväiseen sävyyn laadittu kirje, jossa yksinkertaisella tavalla selitetään tilanne teidän näkökulmastanne. Ja loppuun toive, että tilanne muuttuu välittömästi, ja sen perään ukaasi, että jos ei muutu, olette pakotettuja laittamaan mökkinne myyntiin. Ja vielä maininta, että keskustellaan asiasta kasvotusten heti, kun he kykenevät asialliseen ja vastaanottavaan keskusteluun. Sitä ennen ei keskustella.

Voivat sitten lukea kirjettä keskenänsä niin moneen kertaan kuin haluavat.

Vierailija kirjoitti:

Lunastimme appivanhemmilta halvalla tonttiosuuden ja rakensimme sille mökin neljä vuotta sitten. Tontti on lohkottu appivanhempien mökkitontista, eli mökit on vierekkäin, oikeastaan samassa pihassa. Kuitenkin ihan erilliset oman mökit omine saunoineen ja omine keittiöineen ja huusseineen. No nyt tästä mökkeilystä ei tahdo tulla kuin pahaa mieltä. Mökkeily on meille hyvin tärkeää, ja laitettiin viimeiset rahat tuohon mökin rakentamiseen. Jos olisi ollut rahaa ostaa joku uusi mökki muualta, oltaisiin varmaan tehty niin, mutta tämä oli taloudellisesti ainoa vaihtoehto, eikä arvattu että tässä käy näin. Ennen oman mökin rakentamista oltiin appivanhempien mökillä lähinnä kun he eivät olleet siellä. Silloin ei ollut ongelmia. Lapsia ei meillä ole, iältämme olemme noin 33-vuotiaita.

Nyt he haluaisivat kuitenkin, että vietettäisiin sellaista yhteismökkeilyä, eli elettäisiin suunnilleen samassa aikataulussa, syötäisiin aina yhdessä samaa ruokaa (jonka jommat kummat olisi laittaneet vuorollaan). Jne. Siitä ei meinaa tulla mitään, koska meidän syömisajat on ihan eri kuin heillä ja muutenkin tulemme ja menemme fiiliksen mukaan, emme halua luvata että tänään syödään klo 16, koska silloin voi olla joku muu asia kesken. Isoin ongelma on se, että appivanhemmat loukkaantuu, kun emme sopeudu tuohon heidän yhteismökkeilyyn. Tulee jatkuvaa valitusta siitä, että ruoka-aikoja on vaikea ennustaa kun meistä ei tiedä. Loukkaantuvat kun sanoo suoraan, että tänään me syömme kun syömme, laittakaa keskenänne jotain älkääkä olko riippuvaisia meistä. Suuttuvat jopa, ja taas tulee valitusta. Mies on jo lopen ärsyyntynyt vanhempiinsa asian vuoksi, minä yritän vielä kohteliaasti sinnitellä. Sitten he valittavat minulle, koska mies ei enää suostu kuuntelemaan. No en minäkään, mutta en ilmaise asiaa yhtä suoraan kuin mies. Mitä ihmettä tehdä siis? Kun suora puhe ei auta. Ei ole kivaa mökkeillä sotatantereen keskellä. Mökkiä ei haluta myydä, koska ei ole rahaa ostaa uutta muualta. Kyllä tämä pitäisi jotenkin muuten ratketa.

Mistä prkeleestä näitä tyyppejä sikiää jotka eivät ymmärrä puhetta...

Vierailija kirjoitti:

Meillä vähän sama tilanne. Minä sain enoltani perinnöksi hänen vanhempiensa mökkitontin naapuritontin. Eli omien isovanhenpieni naapureina mökkeillään, mökeillä väliä noin 300 m. Isovanhemmillani on todella säännöllinen vuorokausirytmi (ovat noin 70- vuotiaita) ja syövät todella perinteisesti. Harrastavat paljon liikuntaa ja motkottavat niille, jotka eivät näin tee. Liikunnaksi ei lasketa esim joogaa, salilla käyntiä tai jumppaa, koska eivät ole hyötyliikuntaa. Ainoa oikea tapa aloittaa päivä on puuro ja syke koholla juostu lenkki. Näitä esimerkkejä olisi vaikka kuinka. Minä ja mieheni olemme 26-vuotiaita ja meidän elämä on vaihtelevaa. On kiireisiä ja kiireettömiä päiviä. Kummin vain, emme halua alkaa elää kellon mukaan vaan toimimme fiiliksen ja puuhattavien asioiden mukaan. Tätäkös isovanhempani eivät millään ymmärrä. Elämme kuulemman kuin pellossa, eihän kukaan aikuinen ihminen siivoa enää iltapäivällä, kun sen pitäisi olla jo aamusta hoidettuna.. pamahtelevat kylään vähän väliä ja taivastelevat milloin mitäkin. Etenkin jos emme ole juuri silloin tekemässä mitään hyödyllistä. Tai jos syömme jotakin omituista (esim erikoisia hedelmiä tms). Mökkeilystä on kieltämättä kadonnut se suurin ilo. En tiedä, kuinka meillä enää hermo kestää. Suoraan sanominen ei auta, koska itsepäisyydessään isovanhempani vetävät muulille vertoja. Olen siis sanonut asiasta ja myös toivonut, että ilmottaisivat tulostaan. Kuulemman nykynuorison hömpötyksiä sellainen, kunnollisessa taloudessa on aina ovet auki vieraille. Ei jaksaisi koko ajan olla silmät selässä siltä varalta, että kohta joku tulee taas kertomaan, miten asiat pitäisi tehdä.

Oijoi sentään, aika tutulta kuulostaa tuokin. Erityisesti huomaan asenteen , että kunnollisessa huushollissa on ovet auki ja vierailla mahdollisuus harppoa sisään vaan hieman kopauttamalla ovenpieleen. Lisäodotuksena että kunnollisessa taloudessa on aina, huom. aina, itseleivottua pullaa tai joku piirakka läväyttää vakstuukille tuoreen kahvin kera. Kaupan keksit ja makea pullapitko voi menetellä, mutta mieluimmin toki itse leivottu.

Kunnon huushollissa myöskin ruokaillaan niinkuin kuuluu, eli ei mitään kotkotuksia esim. pastan taikka kasvisruokien muodossa, puhumattakaan mistään aasialaisista tai jopa chilillä maustetuista hökötyksistä. Pelkästään sinihomejuusto on epäilyttävää pihvin päällä, mutta on kerran mennyt alas. Muualle sitä ei kannata sitten laittaakaan, ei menis enää läpi. Salaatti on salaattia eli tomaatti-kurkku-salaattipohja ja se on siinä. Mitään oliiveja tai mansikoita sinne ei kuulu laitella. 

Nämä oli lähtösäännöt meillekin appivanhempien seurassa. Me kuitenkin laitettiin usein thaimaalaista, maustettiin ruokia hieman tulisemmin ja eksoottisesti. Jälkiruuatkin oli erikoisia. Saatiin sillä hieman vähennettyä sitä niiden hinkua tulla ainakaan meille iltaisin syömään. (Mökit  lähekkäin).Pidettiin sinnikkäästi kiinni siitä, että kerran viikossa käytiin kahvilla ja kerran viikossa (ehkä) siellä syömässä. Sitkeesti vaan. 

Ei vanhukset mitään välitä tai muista että mitä on sanottu tai sovittu. Nuoret nyt ei heidän päätä voi kääntää periaatteestakaan. 

Lohdutuksena on se, että mikäli mitään kummallista ei tapahdu, on elämän kulku ja elon kierto semmoinen, että jossain vaiheessa me saadaan mökkeillä ja lomailla juuri niinkuin halutaan. Ilman ohjeita, mäkätystä, päivittelyä, ihmettelyä ja piikittelyä ja esimerkillä opastamista. Ihan itsekseen vaan. 

Vierailija kirjoitti:

Kerro sille miehelle että ne vanhemmat syyllistää ja manipuloi tuolla käytöksellä sillä ei taida mieskään sitä ymmärtää. Aikuisen ihmisen pitää kestää vanhempien kiukuttelua ja turhaa vihaa eikä nöyristellä ja mielistellä. Jos normaali elämä ja käytös ei riitä vaan pitää olla nöyrä pikkupoika aikuisena niin sitten pitää ymmärtää että valtasuhteet on ihan hanurista tuollaisessa perheessä.

Mies tekee väärin kun antaa tuolla lailla alistaa itseään. 

Tunnistan miehessäsi itseni. Olen ainut lapsi ja vanhempani riippuvat minussa tuolla avunannollaan. He ovat aina antaneet rahaa ja rientäneet vaivojaan säästelemättä milloin mitäkin asiaa jeesaamaan. Siispä olen kiitollisuudenvelassa heille ja koen syyllisyyttä, jos yritän tehdä toisin kuin he olettavat.

Varsinkin äitini osaa määrätä (rivien välistä), miten toivoisivat minun viettävän joulua/juhannusta, laittavan lapseni nimeksi jne. He kaipaavat minun ja perheeni seuraa, koska "on niin hiljaista". Minun velvollisuuteni on käydä kylässä, pyytää heitä käymään ja soitella heille puhelimella.

Huomaan keksiväni jatkuvasti valkoisia valheita, miksi emme nyt tulekaan pääsiäiseksi tai miksi me emme jääkään heille viikoksi yöpymään, koska pelkkä totuus ei käy laatuun. Äiti loukkaantuu, isä muuttuu surumieliseksi. Tunnen syyllisyyttä tästä, sillä eihän vanhemmilleen aikuinen ihminen halua teeskennellä tai valehdella.

Voin kuvitella, että miehesi vanhemmat ovat ilomielin ehdottaneet teille mökkitonttia, koska he haluavat olla teidän seurassanne siellä. Te tuotte heille elämää ja tapahtumia. Näin meilläkin tehtäisiin.

P.S. Juuri puhuin äidin kanssa juhannuksen vietosta, ja vaikka ajattelimme miehen kanssa relata vain kotona kun kaivataan rauhaa, niin jotenkin tulin melkein jo luvanneeksi, että ehkä minä ja lapset tullaan heille, jos/kun mieheni haluaa olla omassa rauhassa kotona. Perhana! Miehen perheessä on sisaruksia, eikä hän tajua meidän kommunikointiongelmaa, johon liittyy se ainoan lapsen syyllisyys ja velvollisuus toimia vanhempiensa viihdyttäjänä kiitokseksi kaikesta hyvästä...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerro sille miehelle että ne vanhemmat syyllistää ja manipuloi tuolla käytöksellä sillä ei taida mieskään sitä ymmärtää. Aikuisen ihmisen pitää kestää vanhempien kiukuttelua ja turhaa vihaa eikä nöyristellä ja mielistellä. Jos normaali elämä ja käytös ei riitä vaan pitää olla nöyrä pikkupoika aikuisena niin sitten pitää ymmärtää että valtasuhteet on ihan hanurista tuollaisessa perheessä.

Mies tekee väärin kun antaa tuolla lailla alistaa itseään. 

Tunnistan miehessäsi itseni. Olen ainut lapsi ja vanhempani riippuvat minussa tuolla avunannollaan. He ovat aina antaneet rahaa ja rientäneet vaivojaan säästelemättä milloin mitäkin asiaa jeesaamaan. Siispä olen kiitollisuudenvelassa heille ja koen syyllisyyttä, jos yritän tehdä toisin kuin he olettavat.

Varsinkin äitini osaa määrätä (rivien välistä), miten toivoisivat minun viettävän joulua/juhannusta, laittavan lapseni nimeksi jne. He kaipaavat minun ja perheeni seuraa, koska "on niin hiljaista". Minun velvollisuuteni on käydä kylässä, pyytää heitä käymään ja soitella heille puhelimella.

Huomaan keksiväni jatkuvasti valkoisia valheita, miksi emme nyt tulekaan pääsiäiseksi tai miksi me emme jääkään heille viikoksi yöpymään, koska pelkkä totuus ei käy laatuun. Äiti loukkaantuu, isä muuttuu surumieliseksi. Tunnen syyllisyyttä tästä, sillä eihän vanhemmilleen aikuinen ihminen halua teeskennellä tai valehdella.

Voin kuvitella, että miehesi vanhemmat ovat ilomielin ehdottaneet teille mökkitonttia, koska he haluavat olla teidän seurassanne siellä. Te tuotte heille elämää ja tapahtumia. Näin meilläkin tehtäisiin.

P.S. Juuri puhuin äidin kanssa juhannuksen vietosta, ja vaikka ajattelimme miehen kanssa relata vain kotona kun kaivataan rauhaa, niin jotenkin tulin melkein jo luvanneeksi, että ehkä minä ja lapset tullaan heille, jos/kun mieheni haluaa olla omassa rauhassa kotona. Perhana! Miehen perheessä on sisaruksia, eikä hän tajua meidän kommunikointiongelmaa, johon liittyy se ainoan lapsen syyllisyys ja velvollisuus toimia vanhempiensa viihdyttäjänä kiitokseksi kaikesta hyvästä...

Jep, mekin ollaan naureskeltu että hankittiin kolme lasta niin ollaan toivottavasti aina edes yhden kanssa väleissä :)

Vuokratkaa mökkini vieraalle ja sillä rahalla vuokraatte itsellenne oman mökin muualta.

Mites sitten kun teille tulee tietenkin lapsia niin johan teillekin sopii mökkeillä appivanhempien kanssa, että hoitavat lapsenne. Ette ole vielä sitä edes ajatelleet miten kullan arvoisia mummot ja vaarit ovat siinä vaiheessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerro sille miehelle että ne vanhemmat syyllistää ja manipuloi tuolla käytöksellä sillä ei taida mieskään sitä ymmärtää. Aikuisen ihmisen pitää kestää vanhempien kiukuttelua ja turhaa vihaa eikä nöyristellä ja mielistellä. Jos normaali elämä ja käytös ei riitä vaan pitää olla nöyrä pikkupoika aikuisena niin sitten pitää ymmärtää että valtasuhteet on ihan hanurista tuollaisessa perheessä.

Mies tekee väärin kun antaa tuolla lailla alistaa itseään. 

Tunnistan miehessäsi itseni. Olen ainut lapsi ja vanhempani riippuvat minussa tuolla avunannollaan. He ovat aina antaneet rahaa ja rientäneet vaivojaan säästelemättä milloin mitäkin asiaa jeesaamaan. Siispä olen kiitollisuudenvelassa heille ja koen syyllisyyttä, jos yritän tehdä toisin kuin he olettavat.

Varsinkin äitini osaa määrätä (rivien välistä), miten toivoisivat minun viettävän joulua/juhannusta, laittavan lapseni nimeksi jne. He kaipaavat minun ja perheeni seuraa, koska "on niin hiljaista". Minun velvollisuuteni on käydä kylässä, pyytää heitä käymään ja soitella heille puhelimella.

Huomaan keksiväni jatkuvasti valkoisia valheita, miksi emme nyt tulekaan pääsiäiseksi tai miksi me emme jääkään heille viikoksi yöpymään, koska pelkkä totuus ei käy laatuun. Äiti loukkaantuu, isä muuttuu surumieliseksi. Tunnen syyllisyyttä tästä, sillä eihän vanhemmilleen aikuinen ihminen halua teeskennellä tai valehdella.

Voin kuvitella, että miehesi vanhemmat ovat ilomielin ehdottaneet teille mökkitonttia, koska he haluavat olla teidän seurassanne siellä. Te tuotte heille elämää ja tapahtumia. Näin meilläkin tehtäisiin.

P.S. Juuri puhuin äidin kanssa juhannuksen vietosta, ja vaikka ajattelimme miehen kanssa relata vain kotona kun kaivataan rauhaa, niin jotenkin tulin melkein jo luvanneeksi, että ehkä minä ja lapset tullaan heille, jos/kun mieheni haluaa olla omassa rauhassa kotona. Perhana! Miehen perheessä on sisaruksia, eikä hän tajua meidän kommunikointiongelmaa, johon liittyy se ainoan lapsen syyllisyys ja velvollisuus toimia vanhempiensa viihdyttäjänä kiitokseksi kaikesta hyvästä...

Aika kamalaa. Itse pelkäsin, että siskontytölleni tulee avioero syystä, että miehensä äiti ei päästä pojastaan irti. Äiti soitteli oikeasti 3-4 x päivässä - poika oli "paras ystävä ja luotettu" eli kaikki pienet ilot ja surut kerrottiin. Pojan vanhemmat kävivät YÖkylässä vähintään 4-5 vrk/kk.  Pitivät miniästäänkiin, mutta avioliitossa oli tosiaan 3-4 ihmistä, ei vain tämä nuoripari. Appiparia piti lisäksi passata todella paljon  - rasite nuorelle naiselle, kun mies oli aika pilalle passattu (onneksi järkevä ja ymmärtää, että ei vaimo ei ole piika).

Nyt kun muuttivat 300 km päähän ja pojan äiti sairastui (dementiatyyppinen) on äiti onneksi päästänyt naparuoraa jo löysälle   - katki se ei vieläkään ole. Ehdottelin jo heille, että muuttakaa ulkomaille muutamaksi vuodeksi ennenkuin omia lapsia teette.

Puolisolle erittäin raskasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerro sille miehelle että ne vanhemmat syyllistää ja manipuloi tuolla käytöksellä sillä ei taida mieskään sitä ymmärtää. Aikuisen ihmisen pitää kestää vanhempien kiukuttelua ja turhaa vihaa eikä nöyristellä ja mielistellä. Jos normaali elämä ja käytös ei riitä vaan pitää olla nöyrä pikkupoika aikuisena niin sitten pitää ymmärtää että valtasuhteet on ihan hanurista tuollaisessa perheessä.

Mies tekee väärin kun antaa tuolla lailla alistaa itseään. 

Tunnistan miehessäsi itseni. Olen ainut lapsi ja vanhempani riippuvat minussa tuolla avunannollaan. He ovat aina antaneet rahaa ja rientäneet vaivojaan säästelemättä milloin mitäkin asiaa jeesaamaan. Siispä olen kiitollisuudenvelassa heille ja koen

syyllisyyttä, jos yritän tehdä toisin kuin he olettavat.

Varsinkin äitini osaa määrätä (rivien välistä), miten toivoisivat minun viettävän joulua/juhannusta, laittavan lapseni nimeksi jne. He kaipaavat minun ja perheeni seuraa, koska "on niin hiljaista". Minun velvollisuuteni on käydä kylässä, pyytää heitä käymään ja soitella heille puhelimella.

Huomaan keksiväni jatkuvasti valkoisia valheita, miksi emme nyt tulekaan pääsiäiseksi tai miksi me emme jääkään heille viikoksi yöpymään, koska pelkkä totuus ei käy laatuun. Äiti loukkaantuu, isä muuttuu surumieliseksi. Tunnen syyllisyyttä tästä, sillä eihän vanhemmilleen aikuinen ihminen halua teeskennellä tai valehdella.

Voin kuvitella, että miehesi vanhemmat ovat ilomielin ehdottaneet teille mökkitonttia, koska he haluavat olla teidän seurassanne siellä. Te tuotte heille elämää ja tapahtumia. Näin meilläkin tehtäisiin.

P.S. Juuri puhuin äidin kanssa juhannuksen vietosta, ja vaikka ajattelimme miehen kanssa relata vain kotona kun kaivataan rauhaa, niin jotenkin tulin melkein jo luvanneeksi, että ehkä minä ja lapset tullaan heille, jos/kun mieheni haluaa olla omassa rauhassa kotona. Perhana! Miehen perheessä on sisaruksia, eikä hän tajua meidän kommunikointiongelmaa, johon liittyy se ainoan lapsen syyllisyys ja velvollisuus toimia vanhempiensa viihdyttäjänä kiitokseksi kaikesta hyvästä...

Jep, mekin ollaan naureskeltu että hankittiin kolme lasta niin ollaan toivottavasti aina edes yhden kanssa väleissä :)

Meitä sisaruksia on enemmän kuin kolme ja vanhemmat koko ajan riidoissa jonkun kanssa. Kivaa pyörittämistä. Noita 40-l syntyneitä vanhempia mutta sinne mökille ei mene kukaan. Hankimme omat mökit kuka mitenkin.

Ap:lle tsemppiä ja etäisyyttä tavalla tai toisella.

----Perhana! Miehen perheessä on sisaruksia, eikä hän tajua meidän kommunikointiongelmaa, johon liittyy se ainoan lapsen syyllisyys ja velvollisuus toimia vanhempiensa viihdyttäjänä kiitokseksi kaikesta hyvästä...----

..

Säälin näitä puolisoita, jotka siis luuli saavansa puolison, mutta se onkin edelleen isin ja äidin pikkutyttö/poika ja velvollisuus ja uskollisuus on vanhemmille - ei puolisolle/perheelle, joka on puolison kanssa tehty (lapset siis).

Juhannusleski siis - kun vaimo on isin ja äidin kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerro sille miehelle että ne vanhemmat syyllistää ja manipuloi tuolla käytöksellä sillä ei taida mieskään sitä ymmärtää. Aikuisen ihmisen pitää kestää vanhempien kiukuttelua ja turhaa vihaa eikä nöyristellä ja mielistellä. Jos normaali elämä ja käytös ei riitä vaan pitää olla nöyrä pikkupoika aikuisena niin sitten pitää ymmärtää että valtasuhteet on ihan hanurista tuollaisessa perheessä.

Mies tekee väärin kun antaa tuolla lailla alistaa itseään. 

Tunnistan miehessäsi itseni. Olen ainut lapsi ja vanhempani riippuvat minussa tuolla avunannollaan. He ovat aina antaneet rahaa ja rientäneet vaivojaan säästelemättä milloin mitäkin asiaa jeesaamaan. Siispä olen kiitollisuudenvelassa heille ja koen

syyllisyyttä, jos yritän tehdä toisin kuin he olettavat.

Varsinkin äitini osaa määrätä (rivien välistä), miten toivoisivat minun viettävän joulua/juhannusta, laittavan lapseni nimeksi jne. He kaipaavat minun ja perheeni seuraa, koska "on niin hiljaista". Minun velvollisuuteni on käydä kylässä, pyytää heitä käymään ja soitella heille puhelimella.

Huomaan keksiväni jatkuvasti valkoisia valheita, miksi emme nyt tulekaan pääsiäiseksi tai miksi me emme jääkään heille viikoksi yöpymään, koska pelkkä totuus ei käy laatuun. Äiti loukkaantuu, isä muuttuu surumieliseksi. Tunnen syyllisyyttä tästä, sillä eihän vanhemmilleen aikuinen ihminen halua teeskennellä tai valehdella.

Voin kuvitella, että miehesi vanhemmat ovat ilomielin ehdottaneet teille mökkitonttia, koska he haluavat olla teidän seurassanne siellä. Te tuotte heille elämää ja tapahtumia. Näin meilläkin tehtäisiin.

P.S. Juuri puhuin äidin kanssa juhannuksen vietosta, ja vaikka ajattelimme miehen kanssa relata vain kotona kun kaivataan rauhaa, niin jotenkin tulin melkein jo luvanneeksi, että ehkä minä ja lapset tullaan heille, jos/kun mieheni haluaa olla omassa rauhassa kotona. Perhana! Miehen perheessä on sisaruksia, eikä hän tajua meidän kommunikointiongelmaa, johon liittyy se ainoan lapsen syyllisyys ja velvollisuus toimia vanhempiensa viihdyttäjänä kiitokseksi kaikesta hyvästä...

Jep, mekin ollaan naureskeltu että hankittiin kolme lasta niin ollaan toivottavasti aina edes yhden kanssa väleissä :)

-----

Meitä sisaruksia on enemmän kuin kolme ja vanhemmat koko ajan riidoissa jonkun kanssa. Kivaa pyörittämistä. Noita 40-l syntyneitä vanhempia mutta sinne mökille ei mene kukaan. Hankimme omat mökit kuka mitenkin.

Ap:lle tsemppiä ja etäisyyttä tavalla tai toisella.

Hirviövanhemmissa  (nelkytlukulaisia) on se etu, että lapset liittoutuu keskenään yhteinäiseksi rintamaksi heitä vastaan  - me pidämme siis yhtä rintamaa (mietä on 5) ja ei kuulla kun vanhemmat haukkuu meitä, yhtä meistä tai jonkun meidän puolitoisoita. Pidämme meidän lasten puolta ja olemme todella läheisiä.