Lue keskustelun säännöt.
Valtaosa riidoissa omien tai appivanhempien kanssa
19.06.2017 |
http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005259730.html
”Isovanhemmat tuppautuvat kylään kutsumatta ja etukäteen ilmoittamatta, tuovat ruokaa, tavaroita ja vaatteita pyytämättä ja norkoilevat lapsiperheen kodin kulmalla, että voidaan muka sattumalta törmätä."
Ihan uskomatonta, erit. viimeinen lause.
Kommentit (86)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisaalta vauvan syntymän jälkeen soi myös isovanhemman puhelin ja tarvitaan lapsenhoitajaa tunniksi tai kahdeksi tai illaksi tai viikonlopuksi. Omat menot ja jopa työt saa unohtaa, koska lapsen parisuhde on seuraavat 20 vuotta vaakalaudalla, jos ei isovanhemmat ole apuna jakamassa arkea. Jos mahdollista, juhlaa ei sitten haluatakaan jakaa, joten isovanhempi kelpaa, kun sairas lapsi tarvitsee hoitajaa, mutta isovanhempi ei kelpaa päiväkodin kevätjuhlaan.
En tiedä teidän päiväkodista, mutta ainakin omien lasten pkotien tilat eivät vetänneet edes lapsien vanhempia ja sisaruksia. Eli jos tilaa ei ole, sitä ei ole. Nyt ovat kouluikäisiä ja sama tilanne, tosin koulu järjestää joka vuosi isovanhempien juhlan erikseen, johon sitten taas vanhemmat eivät ole kutsuttuja.
Koulu järjestää isovanhempien juhlan erikseen??? Onko tämä jokin yleisempikin käytäntö ja mistä lähtien isovanhemmat on mukana lasten päiväkoti- ja koulujuhlissa ylipäätään. Silloin kun oma lapseni oli tuon ikäinen ei kukaan puhunut mistään isovanhemmista missään vaiheessa, eli tämä siis 90-luvun lopulla. Nyt tuntuu että joka paikassa pitää hyysätä mummut ja papat erikseen, koska he haluavat osallistua myös. MIKSI? En ymmärrä. Vaatimukset vain kasvaa vanhemmilla (äideillä ja mummuilla)?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luonnollista, että isovanhemmat haluaa nähdä jälkikasvuaan. Aina on lapsen etu, että lähipiirissä on rakastavia aikuisia. Monella varmaan onkin milemmat mummot ja ukit. Onni on suosinut lapsia, jos ei ole kilpailua tai manipuloimisia.
Minun äitini haluaa julkista pönötysisovanhemmuutta. Pitää olla aina kaikki juhlapyhät yhdessä, lasten juhlissa hönen pitää saada olla se seremoniamestari, hän vaalii perinteitä, jotka oikeasti keksi itse eilen. Harrastusten juhliin ja päiväkotiin pitää päästä tunkemaan, pitää sielläkin vielä solmia ystävyyssuhteita muihin vanhempiin. Kaikille naapureille esitellään piinaksi asti valokuvia ja juorutaan kaikki meidät asiat, varsinkin ne keksityt.
Minulle oli aina etäinen. Mitään sidettä meillä ei ole. Mitään kannustavaa, positiivista tai empaattista hän ei ole minulle ikinä sanonut. Arvostelua ja haukkumista, varsinkin selän takana, kyllä riittää. Työhöni hän suhtautuu kuin ilkeyttäni hylkäisn lapseni joka aamu. Toki hän oli itse kotirouva ikänsä, valitti siitä lapsuuteni ja hän on nyt aikuisuudessani sitten taloudellinen taakka.
Lapsenlapsetkin ovat hänen jatkeensa, jotka eivät oikeasti kiinnosta yhtään.
Minä kuvasin kamerallani kaikki ne päiväkodin kevätjuhlaesitykset, joissa lapsi oli mukana. Rajasin niin, että vain oma lapsi näkyi kuvassa. Lähetin sähköpostilla kaikki lapsen esitykset mummolle.
Onneksi omat vanhempani asuvat niin kaukana (200 km), etteivät tuppaa kylään pyytämättä. Kerran vuodessa kutsutaan synttäreille, ja se riittää. Jos vanhempani olisivat käyttäytyneet asiallisesti oman lapsuuteni ja nuoruuteni ajan, tilanne voisi olla toinen ja voisin haluta ylipäänsä asua lähempänä lapsuusmaisemiani. Hoitoapua en ole heiltä pyytänyt enkä pyydä.
Appivanhempanikaan eivät ole kykeneviä hoitoavuksi huonon kuntonsa takia, joten meillä tuo tukiverkko on lähinnä päiväkoti. Lomilla en koskaan ole lasta vienyt hoitoon, mutta joskus olen esim. hammaslääkärin takia venyttänyt hoitopäivää, joka ylipäänsä on tavallisesti vain 6 tunnin mittainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja taas piste vapaahehtoisen lapsettomuuden valintaan.. : )))
Isovanhemmilla ei ole lapsenlapsiaan kohtaan mitään juridisia oikeuksia, joskaan ei myöskään velvollisuuksia.
Lapsilla taas ei ole mitään lain tuomia velvollisuuksia omia ikääntyneitä vanhempiaan kohtaan. Sen sijaan vanhemman velvollisuus on pitää huolta omista alaikäisistä lapsistaan.
Isovanhemman osakseen saama huomio ja ajan määrä sekä laatu lastenlasten kanssa riippuu kokonaan isovanhemman omasta käyttäytymisestä aikuista lasta ja tämän puolisoa kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisaalta vauvan syntymän jälkeen soi myös isovanhemman puhelin ja tarvitaan lapsenhoitajaa tunniksi tai kahdeksi tai illaksi tai viikonlopuksi. Omat menot ja jopa työt saa unohtaa, koska lapsen parisuhde on seuraavat 20 vuotta vaakalaudalla, jos ei isovanhemmat ole apuna jakamassa arkea. Jos mahdollista, juhlaa ei sitten haluatakaan jakaa, joten isovanhempi kelpaa, kun sairas lapsi tarvitsee hoitajaa, mutta isovanhempi ei kelpaa päiväkodin kevätjuhlaan.
Että oikein päiväkodin juhlaan jäi kutsu tulematta. Oletko ollut lapsenlapsen syntymäpäivillä ja oletko tavannut häntä esim. jouluisin ja äitienpäivänä? Jos on lapsen itse tehnyt, on luonnollista että lapsikin tekee lapsen. Silloin on myöhäistä katua oman lapsen tekoa, kun vanhemmuus astuu isovanhemman rooliin. Ethän vaan halua etäännyttää kevätjuhlakiukuttelulla läheisiäsi.
En ole ollut lapsenlasten syntymäpäivillä, koska ilman kutsua ei ole sopivaa mennä. Joulut ja äitienpäivät ovat myös sellaista aikaa, jolloin lapsenlapsia ei näy.
Päiväkodista olen hakenut lapset 2 päivänä viikossa, koska vanhemmat ovat halunneet panostaa työhönsä ja halunneet samalla, että lapsien hoitopäivä ei pitkity mahdottomaksi. Siten olen mennyt töihin jo klo 6.30, jotta olen ollut päiväkodilla klo 15.30 ja lasten kanssa illan klo 18.30 asti. Tämän kaiken olen tietenkin tehnyt palkatta, joten kun päiväkoti kutsui kaikki lapsen läheiset kevätjuhlaan, niin ei tuntunut mukavalta jäädä ilman vanhempien kutsua. Varmasti heillä oli tähän omat syynsä, mutta hyvä alku etäännyttämiselle se oli.
Ei hyvänen aika. Kiukuttelet päiväkodin kutsusta etäännyttämiseen asti, mutta et itse mainitse jouluista ym. muista juhlista. Ei ole uskottavaa. Ja palkkaakaan et ole saanut isovanhemmuudesta. ??!? Kyllä sulla on nyt isovanhemmuus pahasti hukassa.
Sanotaan vaikka niin, että panostan nyt tahollani minäkin parisuhteeseen, jonka vuoksi lapsenlapsien hoitopäivät hieman pitenivät ja vanhempiensa kesä muuttui paljon jännittävämmäksi. Laatuaikaa lastenlasten kanssa on nyt vietetty tarpeeksi, olisikohan vanhempien aika olla lastensa kanssa? Kesällä ei pääse terassille ilman rattaita, mutta minua se ei nyt sattumalta enää säälitä.
Vierailija kirjoitti:
Isovanhemmilla ei ole lapsenlapsiaan kohtaan mitään juridisia oikeuksia, joskaan ei myöskään velvollisuuksia.
Lapsilla taas ei ole mitään lain tuomia velvollisuuksia omia ikääntyneitä vanhempiaan kohtaan. Sen sijaan vanhemman velvollisuus on pitää huolta omista alaikäisistä lapsistaan.
Isovanhemman osakseen saama huomio ja ajan määrä sekä laatu lastenlasten kanssa riippuu kokonaan isovanhemman omasta käyttäytymisestä aikuista lasta ja tämän puolisoa kohtaan.
No näinhän se lain mukaan menee. Olen se joka yllä keroi piittaamattomista isovanhemmista jotka ei koskaan ole viitsineet auttaa mullään tavalla, suorasti tai epäsuorasti, lastenlasten kanssa.
Mutta nämä molemmat pittaamattomat isovanhemmat ovat jo etukäteen alkaneet esittää vaatimuksia omasta vanhuudestaan. Oma ilkeä isäni ilmoitti että "hän ei sitten laitokseen mene, koska on lauma akkoja sitä varten että apua löytyy" (akat siis omia tyttäriä). Samoin anoppi tuumii usein äänern että on se hyvä että miniä asuu vain tunnin matkan päässä ja pääsee sitten häntä auttamaan .
Minä en siis ymmärrä. Vanhempani ja appivanhempani eivät ole auttaneet meitä koskaan mitenkään (ei ennen omien lasten saantia eikä sen jälkeenkään) ja he eivät viitsi pitää yhteyttä tai tavata lapsia. Mutta siitä huolimatta itsekkäästi olettavat että heitä autetaan silloin kun HE haluavat ja tarvitsevat.
Tätä juuri tarkoitin kun sanoin näitä tiettyjä ihmisiä itsekkään vinksahtaneiksi. Jos itse hylkäisin ja laiminlöisin lasteni tukemisen ja auttamisen, niin en herran tieten edes kehtaisi alkaa vaatimasn itsekkäästi apua vanhuudenpäivilleni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Isovanhemmilla ei ole lapsenlapsiaan kohtaan mitään juridisia oikeuksia, joskaan ei myöskään velvollisuuksia.
Lapsilla taas ei ole mitään lain tuomia velvollisuuksia omia ikääntyneitä vanhempiaan kohtaan. Sen sijaan vanhemman velvollisuus on pitää huolta omista alaikäisistä lapsistaan.
Isovanhemman osakseen saama huomio ja ajan määrä sekä laatu lastenlasten kanssa riippuu kokonaan isovanhemman omasta käyttäytymisestä aikuista lasta ja tämän puolisoa kohtaan.
Ajattelen täsmälleen samoin. Kiitos ja aamen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isovanhemnuus on aika polarisoitunutta: joko ollaan liian kiinnostuneita ja rajat ylitetään täysin, tai ollaan piittaamattomia ja lapsenlapset ei kiinnosta tippaakaan kun on niin kiire elää 'itseään varten'.
Tämä hedonistinen itsekäs aika (tai kulttuuri, en tiedä itsekään miten tämän nimittäisi) saa ihmiset käyttäytymään itsekkäästi, hullusti ja muista piittaamatta. O tempora, o mores!
Näistä tarinoista heijastuu nimenomaan itsekkyys. Ikään kuin kuviteltaisiin, että ne lapsenlapset on tehty isovanhemmille leluiksi tai elämäntarkoitukseksi. Ja joillan nämä rajttomuusongelmat ulottuvat laajemminkin sukuun. On mummia, tätiä jne., jotka kaikki vaativat osansa lapsista. Mulla on kavereita joilla on niinkin käynyt, että lapsen syntyessä sukulaiset ovat alkaneet suurin piirtein vauvanhoitovuoroja ilmoittamaan vanhemmille. Ja ollaan loukkaannuttu kun vauvaa ei ollakaan annettu hoitoon, ja myöhemmin puolestaan kun taaperoa ei olla annettu yökylään. Itselleni vierasta, kun ajattelen että sen lapsen hoidon tarkoitus on kuitenkin auttaa perhettä eikä tyydyttää lähipiirin hoivatarpeita. En olisi itse ikinä kehdannut vaatia toisen lapsia hoitoon tai jatkaa asiasta vihjailua/vaatimista kun vanhemmat ovat jo mielipiteensä sanoneet. Meidät on luojan kiitos siunattu fiksuilla isovanhemmilla ja muilla sukulaisilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi kamala miten paha olo minulle tuli tätä lukiessa. Tavallaan tiedän, että valtaosa tänne kirjoittelevista on minun silmissäni hyvin outoja eivätkä edusta minulle "normaalia" ihmistä, mutta silti on hirveän pelottavaa, jos tuollainen ajattelu on jotenkin yleisesti vallitsevaa. Itse olen aikuistuvien lasten äiti ja vanhempani ovat jo vanhoja. Perhesuhteeni ovat hyvät joka suuntaan. En voisi kuvitella, ettei läheisten parasta haluttaisi, puolin ja toisin.
En voisi kuvitella, että jättäisin lapseni pulaan heidän täytettyään 18 vuotta, vaan tuen ja autan heitä niin kauan kuin he sitä tarvitsevat, niin rahallisesti kuin muutenkin.
Ja en voisi kuvitellakaan, etteikö minulla olisi velvollisuuksia iäkkäitä vanhempiani kohtaan (kuka hoitaisi heidän asioitaan jos emme me? En ikinä voisi pettää heitä jättämällä heidät heitteille, yhteiskunnan armoille). Ja en olisi ikinä voinut pahoittaa heidän mieltään jättämällä kutsumatta heitä juhliimme, kun he vielä siihen kykenivät. Toisaalta he eivät ikinä olisi jättäneet meitä auttamatta, jos vain jotain suinkin pystyivät tekemään ja usein ja paljon auttoivatkin.
On jotenkin uskomaton ajatusmalli minulle se, että vanhempieni (tai mieheni vanhempien) olisi pitänyt jotenkin erikseen "ansaita" kutsut tai osallisuus elämäämme. He ovat vanhempiamme, ihmisiä, jotka ovat aina pyyteettä rakastaneet meitä ja tahtoneet aina vain parastamme ja ovat kyllä sillä ansainneet loppuikäisen kunnioituksemme ja rakkautemme.
Tuntuisi hyvin oudolta, että minun täytyisi tulevaisuudessa hyväksyä tilanne, että minulta oltaisiin ainoastaan vailla apua (siis lasteni taholta), mutta minua ei kuitenkaan pidettäisi lähipiiriin kuuluvana, joka kutsutaan juhliin tai jonka kanssa vietetään juhlapäiviä tai jota puolestaan autettaisiin tarvittaessa. Omia lapsia ajatellessani sellainen tuntuu kyllä epäuskottavalta, mutta entä jos oman lapsen puolisoksi sattuukin joku sellainen, jonka mielestä on ok toimia näiden esimerkkien mukaisesti?
Vierailija kirjoitti:
Näistä tarinoista heijastuu nimenomaan itsekkyys. Ikään kuin kuviteltaisiin, että ne lapsenlapset on tehty isovanhemmille leluiksi tai elämäntarkoitukseksi. Ja joillan nämä rajttomuusongelmat ulottuvat laajemminkin sukuun. On mummia, tätiä jne., jotka kaikki vaativat osansa lapsista. Mulla on kavereita joilla on niinkin käynyt, että lapsen syntyessä sukulaiset ovat alkaneet suurin piirtein vauvanhoitovuoroja ilmoittamaan vanhemmille. Ja ollaan loukkaannuttu kun vauvaa ei ollakaan annettu hoitoon, ja myöhemmin puolestaan kun taaperoa ei olla annettu yökylään. Itselleni vierasta, kun ajattelen että sen lapsen hoidon tarkoitus on kuitenkin auttaa perhettä eikä tyydyttää lähipiirin hoivatarpeita. En olisi itse ikinä kehdannut vaatia toisen lapsia hoitoon tai jatkaa asiasta vihjailua/vaatimista kun vanhemmat ovat jo mielipiteensä sanoneet. Meidät on luojan kiitos siunattu fiksuilla isovanhemmilla ja muilla sukulaisilla.
Itsekkyys = haluan hoitaa lapsia
Ei-itsekkyys = en halua hoitaa omia lapsiani, hoitakaa te muut ja järjestäkää elämänne siten kuin minä haluan
Vierailija kirjoitti:
Voi kamala miten paha olo minulle tuli tätä lukiessa. Tavallaan tiedän, että valtaosa tänne kirjoittelevista on minun silmissäni hyvin outoja eivätkä edusta minulle "normaalia" ihmistä, mutta silti on hirveän pelottavaa, jos tuollainen ajattelu on jotenkin yleisesti vallitsevaa. Itse olen aikuistuvien lasten äiti ja vanhempani ovat jo vanhoja. Perhesuhteeni ovat hyvät joka suuntaan. En voisi kuvitella, ettei läheisten parasta haluttaisi, puolin ja toisin.
En voisi kuvitella, että jättäisin lapseni pulaan heidän täytettyään 18 vuotta, vaan tuen ja autan heitä niin kauan kuin he sitä tarvitsevat, niin rahallisesti kuin muutenkin.
Ja en voisi kuvitellakaan, etteikö minulla olisi velvollisuuksia iäkkäitä vanhempiani kohtaan (kuka hoitaisi heidän asioitaan jos emme me? En ikinä voisi pettää heitä jättämällä heidät heitteille, yhteiskunnan armoille). Ja en olisi ikinä voinut pahoittaa heidän mieltään jättämällä kutsumatta heitä juhliimme, kun he vielä siihen kykenivät. Toisaalta he eivät ikinä olisi jättäneet meitä auttamatta, jos vain jotain suinkin pystyivät tekemään ja usein ja paljon auttoivatkin.
On jotenkin uskomaton ajatusmalli minulle se, että vanhempieni (tai mieheni vanhempien) olisi pitänyt jotenkin erikseen "ansaita" kutsut tai osallisuus elämäämme. He ovat vanhempiamme, ihmisiä, jotka ovat aina pyyteettä rakastaneet meitä ja tahtoneet aina vain parastamme ja ovat kyllä sillä ansainneet loppuikäisen kunnioituksemme ja rakkautemme.
Tuntuisi hyvin oudolta, että minun täytyisi tulevaisuudessa hyväksyä tilanne, että minulta oltaisiin ainoastaan vailla apua (siis lasteni taholta), mutta minua ei kuitenkaan pidettäisi lähipiiriin kuuluvana, joka kutsutaan juhliin tai jonka kanssa vietetään juhlapäiviä tai jota puolestaan autettaisiin tarvittaessa. Omia lapsia ajatellessani sellainen tuntuu kyllä epäuskottavalta, mutta entä jos oman lapsen puolisoksi sattuukin joku sellainen, jonka mielestä on ok toimia näiden esimerkkien mukaisesti?
Öh se riippuu ihan siitä miten sinä kohtelet sitä lapsesi puolisoa.
Ja itsehän kirjoitat että omat vanhempasikin ovat nimenomaan aiemmalla käytöksellään jo ansainneet tietyn kohtelun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisaalta vauvan syntymän jälkeen soi myös isovanhemman puhelin ja tarvitaan lapsenhoitajaa tunniksi tai kahdeksi tai illaksi tai viikonlopuksi. Omat menot ja jopa työt saa unohtaa, koska lapsen parisuhde on seuraavat 20 vuotta vaakalaudalla, jos ei isovanhemmat ole apuna jakamassa arkea. Jos mahdollista, juhlaa ei sitten haluatakaan jakaa, joten isovanhempi kelpaa, kun sairas lapsi tarvitsee hoitajaa, mutta isovanhempi ei kelpaa päiväkodin kevätjuhlaan.
Että oikein päiväkodin juhlaan jäi kutsu tulematta. Oletko ollut lapsenlapsen syntymäpäivillä ja oletko tavannut häntä esim. jouluisin ja äitienpäivänä? Jos on lapsen itse tehnyt, on luonnollista että lapsikin tekee lapsen. Silloin on myöhäistä katua oman lapsen tekoa, kun vanhemmuus astuu isovanhemman rooliin. Ethän vaan halua etäännyttää kevätjuhlakiukuttelulla läheisiäsi.
En ole ollut lapsenlasten syntymäpäivillä, koska ilman kutsua ei ole sopivaa mennä. Joulut ja äitienpäivät ovat myös sellaista aikaa, jolloin lapsenlapsia ei näy.
Päiväkodista olen hakenut lapset 2 päivänä viikossa, koska vanhemmat ovat halunneet panostaa työhönsä ja halunneet samalla, että lapsien hoitopäivä ei pitkity mahdottomaksi. Siten olen mennyt töihin jo klo 6.30, jotta olen ollut päiväkodilla klo 15.30 ja lasten kanssa illan klo 18.30 asti. Tämän kaiken olen tietenkin tehnyt palkatta, joten kun päiväkoti kutsui kaikki lapsen läheiset kevätjuhlaan, niin ei tuntunut mukavalta jäädä ilman vanhempien kutsua. Varmasti heillä oli tähän omat syynsä, mutta hyvä alku etäännyttämiselle se oli.
Ei hyvänen aika. Kiukuttelet päiväkodin kutsusta etäännyttämiseen asti, mutta et itse mainitse jouluista ym. muista juhlista. Ei ole uskottavaa. Ja palkkaakaan et ole saanut isovanhemmuudesta. ??!? Kyllä sulla on nyt isovanhemmuus pahasti hukassa.
Kommentoin tähän 3 lapsen äitinä ja 1 lapsen mummina.
Hoidan tätä ainokaista pojantytärtä muutamana iltana viikossa (vanhemmilla vuorotyöt, mutta lapsi ei ole vuorohoidossa) ja nautin kyllä siitä ajasta, jonka saan olla hänen kanssaan. Olen myös hyvilläni siitä luottamuksesta, minkä olen pojaltani ja miniältäni saanut heidän pyytäessään tätä järjestelyä.
MUTTA jos minut jätettäisiin syrjään kaikesta muusta, ts. kelpaisin hoitajaksi, mutta en olisi riittävän tärkeä osallistumaan juhliin (joihin mummit ovat normaalisti kutsuttuja) tai jos minun kanssani ei haluttaisi koskaan viettää juhlapyhiä, miettisin kyllä kaksi kertaa tilannetta. On helppoa ja itsestään selvää antaa apua (rahaa, aikaa tai vaivannäköä) sellaiselle ihmiselle, jonka silmissä on itse tärkeä. Pelkästään hyväksikäytettynä ei ole kiva olla.
No, sellaisella osallistuvalla ja lapsia hoitavalla isovanhemmalla on ehkä joku oikeus odottaa että hänen kanssaan pidetään yhteyttä ja kutsutaan tärkeisiin tapahtumiin. Silloin toiminta on vastavuoroista.
Mutta ne piittaamattomat ja tylyt tunnevammaiset isovanhemmat - jotka eivät mitenkään auta, hoida tai osallistu - eivät ole kyllä oikeutettuja loukkaantumaan tai valittamaan 'kurjasta kohtelusta'. Se kohtelu menee juuri sen mukaan miten isovanhempi omaa aikuista lastaan kohtelee. Jos kohtelee paskasti niin sitä saa mitä tilaa.
Kannattaa myös määritellä mitä se auttaminen oikeasti on. Se ei ole sitä, että kampataan vanhemmat ja tungetaaan itse tilalle. Se ei ole negatiivista ohjeryöpytystä ja asioihin sekaantumista ja tylyttämistä. Tosi moni isovanhempi kuvittelee että riittää "tahtoo vain auttaa ja hyvää hyvyyttään he vaan". Ei se oikeesti riitä. Vanhempia pitää kunnioitaa ja sitä perheen kotia. Ei se lapsenlapsien saaminen tarkoita, että lapsenlapsen koti muuttuukin juna-asemakso jonne voi saapastella milloin ja miten tahansa.
Ei hyvänen aika. Kiukuttelet päiväkodin kutsusta etäännyttämiseen asti, mutta et itse mainitse jouluista ym. muista juhlista. Ei ole uskottavaa. Ja palkkaakaan et ole saanut isovanhemmuudesta. ??!? Kyllä sulla on nyt isovanhemmuus pahasti hukassa.