Lue keskustelun säännöt.
Yh haluaa neljännen lapsen
18.06.2017 |
No niin, provosoiva otsikko kirjoitettu.
Olen yh kolmelle lapselle. Viimeisen puoli vuotta olen miettinyt neljättä lasta. Nuorin on vasta vuoden, vanhin yläasteelle menossa. Minulla ei ole kumppania, eikä näillä näkymin tule olemaan, ehkä koskaan. (Ei vaan ole löytynyt sellaista sopivaa, samat arvot jakavaa kunnollista miestä, eikä oikeastaan ole edes haaveissa parisuhde.) Luovuttaja on/olisi tiedossa. Mietin vain onko tämä ihan hullua... Jaksan hyvin kolmen lapsen kanssa ja arki on toimivaa. Elätän itse perheeni ja hoidan kaikki muutkin työt. Iän puolesta voisin vielä tulla raskaaksi ehkä kymmenenkin vuotta. En kuitenkaan haluaisi odottaa enää kauaa jos neljännen lapsen saisin, vaan se olisi järkevin saada nuorimman kanssa tähän samaan syssyyn. Ehkä jo tulevan vuoden sisällä olisi toiveissa raskautua.
Onko linjoilla neljän lapsen (yh) äitejä? Miten paljon se arki muuttuu kun lapsimäärä kasvaa kolmesta neljään? Tietenkin taloudellinen puoli muuttuu ja neljäs lapsi on taas oma persoonansa. Mutta miten paljon koette nelilapsisen perheen arjen olevan rankempaa? Onko se? Mitä olisi hyvä miettiä ja ottaa huomioon?
Mun mielestä tämän nuorimman kanssa vauvavuosi on ollut ihanaa aikaa, en ole kokenut uupumusta tai mitenkään ikävänä mitään. Minusta elän elämäni parasta aikaa.
Jään odottamaan alapeukkuja ja tuomitsemista. :) Mutta järkevät ajatukset muilta isojen perheiden äideiltä tervetulleita.
Kommentit (141)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko kaikilla lapsillasi mahdollisuus harrastaa? Jos yksi haluaisi harrastaa tavoitteellisesti jotain, joka maksaa vähintään 100-200€ kuukaudessa, pystyisikö? Näkeekö jokainen lapsi edes kerran viikossa isää tai isovanhempia? Pääsevätkö lapset koskaan reissuun tai lomalle? Tiedätkö jokaiselta lapseltasi viisi kaveria nimeltä?
Jos vastasit ei johonkin, älä tee enää yhtään lasta. Ei ole reilua että lapsuus on vain ankeaa arkea ahtaasti asuen, ilman mahdollisuuksia sukulaissuhteisiin ja harrastuksiin.
No kylläpäs täällä jaellaan tiukkoja ohjeita ihan lukumääriä myöten. Sen voisin huomauttaa että harvalla alle kouluikäisellä on omia kavereita ainakaan montaa ja harrastuksia ei pienenä lapset kaipaa ja isompanakin ei ne harrastukset tarvitse olla niitä kaikkein kalleimpia.
Vähävaraisen lapsi voi myös harrastaa. Jos ei omat rahat riitä saa apua sossulta.
Ei se asuminenkaan pidä mitään hulppeaa olla, luulisi että asianmukainen riittävän tilava järjestyy tarvittaessa vaikka kaupungilta myös työssäkäyvälle yksinhuoltajalle tai voihan se olla että ne on tarkoitettu vain ja ainoastaan työttömille maahantulijoille?
Sosiaalista verkostoa ehkä vähän ylikorostetaan. On muka niin huolestuttavaa jos perheellä ei ole liuta sukulaisia, mummoja, pappoja, serkkuja, tätejä jotka auttavat tietenkin niin "mielellään" lasten hoidossa. Onhan se helpompaa jos joudu kantamaan paljon vastuuta yksin mutta tosiasia on että aina voi tapahtua jotain, voi olla että se luottomummi rai pappa ei olekaan yhtäkkiä käytettävissä tai mies voi kuoli joten ei kaikkea voi varmistaa etukäteen kuitenkaan.
Meillä isä on kuvioissa mukana ja myös vaihtelevasti isovanhemmat. Monet kuitenkin kauhistelevat tukiverkkojen pienuutta. Riippuu kai mihin vertaa. Ei kai se kovin ruusuista ole niilläkään kahden huoltajan perheillä joilla ei ole ainuttakaan mummo tai pappaa käytettävissä koskaan.
Karahtaa ikävästi korvaan tuo "jos ei omat rahat riitä, niin sossulta saa apua".
Ei lisää lapsia, jos ei pärjää ilman sossua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Inhoan kaltaisiasi pirttiviljelijöitä jotka huijaavat miehiä isäksi ja elävät sossutuella.Olet huono roolimalli.
Vierailija kirjoitti:
On kyllä todella vaikea samaistua tuollaiseen kuorman kokemiseen tavallisista hoidettavista asioista... Päiväkotiin vieminenkin saadaan vaikuttamaan siltä kuin se olisi maailman isoin työ ja stressi. Eri asia on tottakai jos lapsi on sairas, silloin on varmasti paljon huolta, joka syö voimia. Muuten asiat ovat vain asioita, se tehdään mitä täytyy tehdä! En kokenut isompien tyttöjen päiväkotiaikaa raskaana. Töihin oli kiva päästä ja kotona tehtiin ja oltiin niinkuin ennenkin. Miksi näin tavallisista asioista tehdään ongelma jos toinenkin?
Lapset osallistuvat ikätason mukaan kodin askareisiin. Isommat lapset eivät ole varavanhempia, eikä heistä sellaisia tule. Mielestäni aika jakaantuu meillä tasaisesti siinä mielessä, että ollaan paljon yhdessä. Vuotias saa eniten huomiota koska on vielä rinnalla ja paljon pienempi ja monessa autettava. Mutta kyllä mulla on läheiset välit kaikkiin mun lapsiin ja jokaisen kanssa omat jutut/tekemiset, jotka on vaan meidän välisiä.
Aivan järkyttävää, että joku vanhempi on henkisesti hylännyt isommat lapset, kun pienempiä syntynyt. On niin paljon surullisia kohtaloita ja epäkypsiä ja epätasapainoisia vanhempia. Ideaalihan olisi, että lapsella voisi olla äiti ja isä, se sellainen perusperhe. Kuitenkin nykyaikana voi valita ja muut perhemuodot on ihan yhtälailla hyviä. Perheen hyvinvointi riippuu yksinomaan aikuisista, perheen vanhemmista.
Ap
Kuka täällä on sanonut että päiväkotiin vieminen on raskasta?
Se voi olla sitäpaitsi raskasta, kun kaikkihan eivät saa lasta naapuritontin päivähoitoon tai kaikkia lapsia samaan. Eikä myöksään samaan kouluun.
Minä kirjotin siedätyshoidoista ja oiontahoidoista ja ne on kyllä olleet todella kuormittavaa hupia. Lasten hoitopaikka/koulu ja meidän työpaikat ja se hammaslääkäri/siedätyshoito kaikki ihan eri suunnilla. Monen tunnun urakka joka kerta ja yöllä olen tehnyt sitten ne tekemättä jääneet työt. Plus että ei se ole ilmaistakaan. Kolme tonnia per hymy ja kaikki parkkikulut päälle. Ensi viikolla meillä on viimeinen oiontakäynti ja kuohuviini on jo kylmässä. Oionnoissa on rampattu vuodesta 2009.
Teini kaipaa ihan omaa aikaa vanhemman kanssa. Ei se lapsiperheebä yhdessä puuhailu riitä. Pitää olla aikaa ihan rauhassa kahden jutella äidin kanssa ja sikloin kun teinistä siltä tuntuu. Kiireettä.
Vierailija kirjoitti:
Teini kaipaa ihan omaa aikaa vanhemman kanssa. Ei se lapsiperheebä yhdessä puuhailu riitä. Pitää olla aikaa ihan rauhassa kahden jutella äidin kanssa ja sikloin kun teinistä siltä tuntuu. Kiireettä.
Oot oikeassa. Vanhimman kanssa tällaisia hetkiä on monesti iltaisin kun nuoremmat nukkuu. Joskus esim. katsotaan "isoimpien" elokuva kaksin, jutellaan ja herkutellaan, lakataan kynsiä, puhutaan pojista, koulusta ym. Mulla ei nuorena tätä ollut niin ymmärrän hyvin sen merkitysen.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli lapset on eri isille? tulot? asunto, minkä kokoinen?
[/quote]
Kuka täällä on sanonut että päiväkotiin vieminen on raskasta?
Se voi olla sitäpaitsi raskasta, kun kaikkihan eivät saa lasta naapuritontin päivähoitoon tai kaikkia lapsia samaan. Eikä myöksään samaan kouluun.
Minä kirjotin siedätyshoidoista ja oiontahoidoista ja ne on kyllä olleet todella kuormittavaa hupia. Lasten hoitopaikka/koulu ja meidän työpaikat ja se hammaslääkäri/siedätyshoito kaikki ihan eri suunnilla. Monen tunnun urakka joka kerta ja yöllä olen tehnyt sitten ne tekemättä jääneet työt. Plus että ei se ole ilmaistakaan. Kolme tonnia per hymy ja kaikki parkkikulut päälle. Ensi viikolla meillä on viimeinen oiontakäynti ja kuohuviini on jo kylmässä. Oionnoissa on rampattu vuodesta 2009.[/quote]
Ymmärrän sinua täysin. Oma penskani on joutunut ramppaamaan silmälääkärissä seurannassa. Onneksi sitä ei ole kuin joka kolmas kuukausi, mutta kun silmälääkäri on toisessa kaupungissa... Ihanan helppoa järjestää käynti kesken työpäivän. Olen toki kiitollinen, ettei vaiva ole kovin vakava ja että hoitoa on ylipäätään mahdollista saada, mutta että vielä sama kertaa neljä - ei kiitos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa miettiä myös sitä, että vaikka sinulle epätavallinen elämäntapasi ei ole ongelma, se ei välttämättä ole lapsistasi mukavaa. Varsinkaan teininä. Olla sen yksinhuoltajan lapsi, jolla lapsia neljälle isälle... Minä häpeän vielä aikuisenakin poikkeavaa perhettäni, enkä pidä aiitä, että vanhempani päättivät puolestani, että minun on elettävä näin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko kaikilla lapsillasi mahdollisuus harrastaa? Jos yksi haluaisi harrastaa tavoitteellisesti jotain, joka maksaa vähintään 100-200€ kuukaudessa, pystyisikö? Näkeekö jokainen lapsi edes kerran viikossa isää tai isovanhempia? Pääsevätkö lapset koskaan reissuun tai lomalle? Tiedätkö jokaiselta lapseltasi viisi kaveria nimeltä?
Jos vastasit ei johonkin, älä tee enää yhtään lasta. Ei ole reilua että lapsuus on vain ankeaa arkea ahtaasti asuen, ilman mahdollisuuksia sukulaissuhteisiin ja harrastuksiin.
No kylläpäs täällä jaellaan tiukkoja ohjeita ihan lukumääriä myöten. Sen voisin huomauttaa että harvalla alle kouluikäisellä on omia kavereita ainakaan montaa ja harrastuksia ei pienenä lapset kaipaa ja isompanakin ei ne harrastukset tarvitse olla niitä kaikkein kalleimpia.
Vähävaraisen lapsi voi myös harrastaa. Jos ei omat rahat riitä saa apua sossulta.
Ei se asuminenkaan pidä mitään hulppeaa olla, luulisi että asianmukainen riittävän tilava järjestyy tarvittaessa vaikka kaupungilta myös työssäkäyvälle yksinhuoltajalle tai voihan se olla että ne on tarkoitettu vain ja ainoastaan työttömille maahantulijoille?
Sosiaalista verkostoa ehkä vähän ylikorostetaan. On muka niin huolestuttavaa jos perheellä ei ole liuta sukulaisia, mummoja, pappoja, serkkuja, tätejä jotka auttavat tietenkin niin "mielellään" lasten hoidossa. Onhan se helpompaa jos joudu kantamaan paljon vastuuta yksin mutta tosiasia on että aina voi tapahtua jotain, voi olla että se luottomummi rai pappa ei olekaan yhtäkkiä käytettävissä tai mies voi kuoli joten ei kaikkea voi varmistaa etukäteen kuitenkaan.
Meillä isä on kuvioissa mukana ja myös vaihtelevasti isovanhemmat. Monet kuitenkin kauhistelevat tukiverkkojen pienuutta. Riippuu kai mihin vertaa. Ei kai se kovin ruusuista ole niilläkään kahden huoltajan perheillä joilla ei ole ainuttakaan mummo tai pappaa käytettävissä koskaan.
Selvästi et ymmärrä harrastusten merkitystä lapsen kehitykselle. Lapsen oppiminen on nopeampaa ja tehokkaampaa. Jos lapsi haluaa esimerkiksi harrastaa tanssia, on siinä lahjakas ja pääsee treenaamaan tavoitteellisesti. Miltä mahtaisi lapsesta tuntua kun muut harrastuksessa saavat jatkaa, mutta itse on lopetettava tai käytävä silloin tällöin.
Itse aloitin viisi vuotiaana harrastuksen, josta sain ammatinkin. Parasta, mitä vanhempani tekivät oli, se että mahdollistivat harrastamisen. Harrastus on aina sijoitus tulevaisuuteen: psyykkiseen, fyysiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kyllä todella vaikea samaistua tuollaiseen kuorman kokemiseen tavallisista hoidettavista asioista... Päiväkotiin vieminenkin saadaan vaikuttamaan siltä kuin se olisi maailman isoin työ ja stressi. Eri asia on tottakai jos lapsi on sairas, silloin on varmasti paljon huolta, joka syö voimia. Muuten asiat ovat vain asioita, se tehdään mitä täytyy tehdä! En kokenut isompien tyttöjen päiväkotiaikaa raskaana. Töihin oli kiva päästä ja kotona tehtiin ja oltiin niinkuin ennenkin. Miksi näin tavallisista asioista tehdään ongelma jos toinenkin?
Lapset osallistuvat ikätason mukaan kodin askareisiin. Isommat lapset eivät ole varavanhempia, eikä heistä sellaisia tule. Mielestäni aika jakaantuu meillä tasaisesti siinä mielessä, että ollaan paljon yhdessä. Vuotias saa eniten huomiota koska on vielä rinnalla ja paljon pienempi ja monessa autettava. Mutta kyllä mulla on läheiset välit kaikkiin mun lapsiin ja jokaisen kanssa omat jutut/tekemiset, jotka on vaan meidän välisiä.
Aivan järkyttävää, että joku vanhempi on henkisesti hylännyt isommat lapset, kun pienempiä syntynyt. On niin paljon surullisia kohtaloita ja epäkypsiä ja epätasapainoisia vanhempia. Ideaalihan olisi, että lapsella voisi olla äiti ja isä, se sellainen perusperhe. Kuitenkin nykyaikana voi valita ja muut perhemuodot on ihan yhtälailla hyviä. Perheen hyvinvointi riippuu yksinomaan aikuisista, perheen vanhemmista.
Ap
Kuka täällä on sanonut että päiväkotiin vieminen on raskasta?
Se voi olla sitäpaitsi raskasta, kun kaikkihan eivät saa lasta naapuritontin päivähoitoon tai kaikkia lapsia samaan. Eikä myöksään samaan kouluun.
Minä kirjotin siedätyshoidoista ja oiontahoidoista ja ne on kyllä olleet todella kuormittavaa hupia. Lasten hoitopaikka/koulu ja meidän työpaikat ja se hammaslääkäri/siedätyshoito kaikki ihan eri suunnilla. Monen tunnun urakka joka kerta ja yöllä olen tehnyt sitten ne tekemättä jääneet työt. Plus että ei se ole ilmaistakaan. Kolme tonnia per hymy ja kaikki parkkikulut päälle. Ensi viikolla meillä on viimeinen oiontakäynti ja kuohuviini on jo kylmässä. Oionnoissa on rampattu vuodesta 2009.
Hyvä että saatte urakan päätökseen!
Yritä pitää mielessäsi että tämä on teidän perheen tarina, ei kaikilla mene kuviot samalla tavalla ollenkaan... Voimavarat mitä ilmeisemmin ovat yksilölliset, samoin stressinsietokyku. En hautaa suurperhehaavetta vain siitä syystä JOS jollekin lapselle sattuisi tulemaan hankalat hampaat, astma, oppimisvaikeudet tms. Et kai sinäkään olisi jättänyt omiasi tekemättä jossittelun vuoksi? Samansuuntaisia "riskejä" on kaikilla! Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko kaikilla lapsillasi mahdollisuus harrastaa? Jos yksi haluaisi harrastaa tavoitteellisesti jotain, joka maksaa vähintään 100-200€ kuukaudessa, pystyisikö? Näkeekö jokainen lapsi edes kerran viikossa isää tai isovanhempia? Pääsevätkö lapset koskaan reissuun tai lomalle? Tiedätkö jokaiselta lapseltasi viisi kaveria nimeltä?
Jos vastasit ei johonkin, älä tee enää yhtään lasta. Ei ole reilua että lapsuus on vain ankeaa arkea ahtaasti asuen, ilman mahdollisuuksia sukulaissuhteisiin ja harrastuksiin.
No kylläpäs täällä jaellaan tiukkoja ohjeita ihan lukumääriä myöten. Sen voisin huomauttaa että harvalla alle kouluikäisellä on omia kavereita ainakaan montaa ja harrastuksia ei pienenä lapset kaipaa ja isompanakin ei ne harrastukset tarvitse olla niitä kaikkein kalleimpia.
Vähävaraisen lapsi voi myös harrastaa. Jos ei omat rahat riitä saa apua sossulta.
Ei se asuminenkaan pidä mitään hulppeaa olla, luulisi että asianmukainen riittävän tilava järjestyy tarvittaessa vaikka kaupungilta myös työssäkäyvälle yksinhuoltajalle tai voihan se olla että ne on tarkoitettu vain ja ainoastaan työttömille maahantulijoille?
Sosiaalista verkostoa ehkä vähän ylikorostetaan. On muka niin huolestuttavaa jos perheellä ei ole liuta sukulaisia, mummoja, pappoja, serkkuja, tätejä jotka auttavat tietenkin niin "mielellään" lasten hoidossa. Onhan se helpompaa jos joudu kantamaan paljon vastuuta yksin mutta tosiasia on että aina voi tapahtua jotain, voi olla että se luottomummi rai pappa ei olekaan yhtäkkiä käytettävissä tai mies voi kuoli joten ei kaikkea voi varmistaa etukäteen kuitenkaan.
Meillä isä on kuvioissa mukana ja myös vaihtelevasti isovanhemmat. Monet kuitenkin kauhistelevat tukiverkkojen pienuutta. Riippuu kai mihin vertaa. Ei kai se kovin ruusuista ole niilläkään kahden huoltajan perheillä joilla ei ole ainuttakaan mummo tai pappaa käytettävissä koskaan.Karahtaa ikävästi korvaan tuo "jos ei omat rahat riitä, niin sossulta saa apua".
Ei lisää lapsia, jos ei pärjää ilman sossua.
Varmaan särähti korvaan. Niinhän se aina on kun on kyse tuista. Kuka tahansa voi jäädä työttömäksi ja joutuu turvautumaan joihinkin tukiin mutta ei tuo ole mielestäni syy miksi ei pitäisi lisää lapsia hankkia. Jos olet niitä jotka paasaavat että lapsia pitäisi hankkia vasta kun on 100% turvattu talous tulevaisuuteen niin noilla naurettavilla ohjeilla meillä olisi syntyvyys lähes nollassa ja ensisynnyttäjät 45-vuotiaita.
Positiivista on mielestäni se että vaikka osuisi työttömyyttä ja huonompaa taloudellista tilannetta niin lapset ei joudu siitä kohtuuttomasti kärsimään koska apua on saatavissa esim. Harrastuksiin. Pahempiakin tukikohteita osaan keksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä se vanhin lapsesi harrastaa?
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa miettiä myös sitä, että vaikka sinulle epätavallinen elämäntapasi ei ole ongelma, se ei välttämättä ole lapsistasi mukavaa. Varsinkaan teininä. Olla sen yksinhuoltajan lapsi, jolla lapsia neljälle isälle... Minä häpeän vielä aikuisenakin poikkeavaa perhettäni, enkä pidä aiitä, että vanhempani päättivät puolestani, että minun on elettävä näin.
TÄMÄ! Mutta ap on jo päättänyt ettei anna minkään estää suurperhehaaveita, edes omien lasten hyvinvoinnin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko kaikilla lapsillasi mahdollisuus harrastaa? Jos yksi haluaisi harrastaa tavoitteellisesti jotain, joka maksaa vähintään 100-200€ kuukaudessa, pystyisikö? Näkeekö jokainen lapsi edes kerran viikossa isää tai isovanhempia? Pääsevätkö lapset koskaan reissuun tai lomalle? Tiedätkö jokaiselta lapseltasi viisi kaveria nimeltä?
Jos vastasit ei johonkin, älä tee enää yhtään lasta. Ei ole reilua että lapsuus on vain ankeaa arkea ahtaasti asuen, ilman mahdollisuuksia sukulaissuhteisiin ja harrastuksiin.
No kylläpäs täällä jaellaan tiukkoja ohjeita ihan lukumääriä myöten. Sen voisin huomauttaa että harvalla alle kouluikäisellä on omia kavereita ainakaan montaa ja harrastuksia ei pienenä lapset kaipaa ja isompanakin ei ne harrastukset tarvitse olla niitä kaikkein kalleimpia.
Vähävaraisen lapsi voi myös harrastaa. Jos ei omat rahat riitä saa apua sossulta.
Ei se asuminenkaan pidä mitään hulppeaa olla, luulisi että asianmukainen riittävän tilava järjestyy tarvittaessa vaikka kaupungilta myös työssäkäyvälle yksinhuoltajalle tai voihan se olla että ne on tarkoitettu vain ja ainoastaan työttömille maahantulijoille?
Sosiaalista verkostoa ehkä vähän ylikorostetaan. On muka niin huolestuttavaa jos perheellä ei ole liuta sukulaisia, mummoja, pappoja, serkkuja, tätejä jotka auttavat tietenkin niin "mielellään" lasten hoidossa. Onhan se helpompaa jos joudu kantamaan paljon vastuuta yksin mutta tosiasia on että aina voi tapahtua jotain, voi olla että se luottomummi rai pappa ei olekaan yhtäkkiä käytettävissä tai mies voi kuoli joten ei kaikkea voi varmistaa etukäteen kuitenkaan.
Meillä isä on kuvioissa mukana ja myös vaihtelevasti isovanhemmat. Monet kuitenkin kauhistelevat tukiverkkojen pienuutta. Riippuu kai mihin vertaa. Ei kai se kovin ruusuista ole niilläkään kahden huoltajan perheillä joilla ei ole ainuttakaan mummo tai pappaa käytettävissä koskaan.Karahtaa ikävästi korvaan tuo "jos ei omat rahat riitä, niin sossulta saa apua".
Ei lisää lapsia, jos ei pärjää ilman sossua.
Varmaan särähti korvaan. Niinhän se aina on kun on kyse tuista. Kuka tahansa voi jäädä työttömäksi ja joutuu turvautumaan joihinkin tukiin mutta ei tuo ole mielestäni syy miksi ei pitäisi lisää lapsia hankkia. Jos olet niitä jotka paasaavat että lapsia pitäisi hankkia vasta kun on 100% turvattu talous tulevaisuuteen niin noilla naurettavilla ohjeilla meillä olisi syntyvyys lähes nollassa ja ensisynnyttäjät 45-vuotiaita.
Positiivista on mielestäni se että vaikka osuisi työttömyyttä ja huonompaa taloudellista tilannetta niin lapset ei joudu siitä kohtuuttomasti kärsimään koska apua on saatavissa esim. Harrastuksiin. Pahempiakin tukikohteita osaan keksiä.
Etkö huomaa että hyvinvointiyhteiskuntaa ollaan purkamassa koko ajan enemmän ja enemmän. Tulevaisuudessa tuskin kaikkea maksetaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kyllä todella vaikea samaistua tuollaiseen kuorman kokemiseen tavallisista hoidettavista asioista... Päiväkotiin vieminenkin saadaan vaikuttamaan siltä kuin se olisi maailman isoin työ ja stressi. Eri asia on tottakai jos lapsi on sairas, silloin on varmasti paljon huolta, joka syö voimia. Muuten asiat ovat vain asioita, se tehdään mitä täytyy tehdä! En kokenut isompien tyttöjen päiväkotiaikaa raskaana. Töihin oli kiva päästä ja kotona tehtiin ja oltiin niinkuin ennenkin. Miksi näin tavallisista asioista tehdään ongelma jos toinenkin?
Lapset osallistuvat ikätason mukaan kodin askareisiin. Isommat lapset eivät ole varavanhempia, eikä heistä sellaisia tule. Mielestäni aika jakaantuu meillä tasaisesti siinä mielessä, että ollaan paljon yhdessä. Vuotias saa eniten huomiota koska on vielä rinnalla ja paljon pienempi ja monessa autettava. Mutta kyllä mulla on läheiset välit kaikkiin mun lapsiin ja jokaisen kanssa omat jutut/tekemiset, jotka on vaan meidän välisiä.
Aivan järkyttävää, että joku vanhempi on henkisesti hylännyt isommat lapset, kun pienempiä syntynyt. On niin paljon surullisia kohtaloita ja epäkypsiä ja epätasapainoisia vanhempia. Ideaalihan olisi, että lapsella voisi olla äiti ja isä, se sellainen perusperhe. Kuitenkin nykyaikana voi valita ja muut perhemuodot on ihan yhtälailla hyviä. Perheen hyvinvointi riippuu yksinomaan aikuisista, perheen vanhemmista.
Ap
Kuka täällä on sanonut että päiväkotiin vieminen on raskasta?
Se voi olla sitäpaitsi raskasta, kun kaikkihan eivät saa lasta naapuritontin päivähoitoon tai kaikkia lapsia samaan. Eikä myöksään samaan kouluun.
Minä kirjotin siedätyshoidoista ja oiontahoidoista ja ne on kyllä olleet todella kuormittavaa hupia. Lasten hoitopaikka/koulu ja meidän työpaikat ja se hammaslääkäri/siedätyshoito kaikki ihan eri suunnilla. Monen tunnun urakka joka kerta ja yöllä olen tehnyt sitten ne tekemättä jääneet työt. Plus että ei se ole ilmaistakaan. Kolme tonnia per hymy ja kaikki parkkikulut päälle. Ensi viikolla meillä on viimeinen oiontakäynti ja kuohuviini on jo kylmässä. Oionnoissa on rampattu vuodesta 2009.
Hyvä että saatte urakan päätökseen!
Yritä pitää mielessäsi että tämä on teidän perheen tarina, ei kaikilla mene kuviot samalla tavalla ollenkaan... Voimavarat mitä ilmeisemmin ovat yksilölliset, samoin stressinsietokyku. En hautaa suurperhehaavetta vain siitä syystä JOS jollekin lapselle sattuisi tulemaan hankalat hampaat, astma, oppimisvaikeudet tms. Et kai sinäkään olisi jättänyt omiasi tekemättä jossittelun vuoksi? Samansuuntaisia "riskejä" on kaikilla! Ap
Meillä on normaalia suuremmat voimavarat ja stressinsietokyky. Niistähän ei tässä edes ole kyse, vaan siitä, että vuorokaudessa on rajallinen määrä tunteja. Jos mulla menee viikossa 10 tuntia jonkun oiontareissuihin nion kyllä se om pois jostain muusta.
Kyllä me laskettiin se lapsilukumme juurikin miettien, että missä menee se raja, että varmasti voimme tarjota lapsillemme hyvän lapsuuden, hyvät koulut, hyvät harrastukset, suorat hampaat, kunnollisen terveydenhuollon.
Eli ei se taso pysyisi enää hyvänä jos lapsia olisi neljä. Eikä edes sitten, jos meillä olisi kolmas lapsi, joka olisikon jollain tapaa erityistarpeinen. Sitten meidän ratkaisu olisi se, että toinen jöisi kotiin, mutta yksinhuoltajalla ei ole edes tätä takaporttia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen vanhin neljästä lapsesta ja mulla ei ollut enää käytännössä vanhempia kun viimeisin syntyi ollessani 8v. Varsinkaan äitini ei keskittynyt enää muihin kuin kahteen pienempään sisarukseni, me "isommat" oltiin vähän oman onnemme nojassa. Kapinoin ja vihasin pienempiä todella paljon. Äiti ei ole koskaan viettänyt mun kanssa aikaa silloin kun olin teini tms. Mulla ei ollut ketään kelle kertoa koulukiusaamisesta, pojista tms. En ole ikinä käynyt äitini kanssa missään kahdestaan, ehkä kauppareissulla lähikaupassa joskus. Äiti oli aina piempien kanssa. Tappelin kavereiden kanssa, vedin viinaa ja huumeita, koulu meni päin helvettiä jne. Mutta millään ei saanut kiinnitettyä äitini huomiota. Vanhemmat kävivät jopa lomamatkoilla niin että me isommat jäätiin aina kotiin.
Kun kysyin miksi näin, perustelut olivat aina että "kyllä teidänkin kanssa tehtiin paljon kun olitte pieniä". Niin tehtiin siihen asti kun olin 8v,mutta näiden pienempien kanssa tehdään edelleen vaikka ovat teini-ikäisiä, me isommat olimme tuolloin ilmaa vanhemmillemme.
Sanomattakin selvää että tänä päivänä välit ovat kylmät vanhempiin. Käyn harvoin kotona ja en vieläkään oikeastaan pidä pienemmistä sisaruksistani, tunteet ovat kylmät näitä neljää kohtaan koska tunnen jääneeni hylätyksi. Tästä syystä en halua itselleni enempää kuin kaksi lasta.
Sama kokemus minulla. Lisäksi ne nuoremmat pantiin aina mukaani "leikkimään". Mikä 2-3-vuotias osaa leikkiä 7-8-vuotiaiden leikkejä? Jatkuva mantra oli se, että "pitää jakaa" eli mitään ihan omaa ei ollut. Mitään maksavia harrastuksia ei ollut, kirjasto ja kissa. Ja se kissakin piti jakaa. Äitini kanssa muistan kerran jutelleeni kun olin jotain kymmenen. Se on siis ainoa kerta. Piti olla kiltti ja ihan huomaamaton, koska äiti oli muutenkin väsynyt. Äiti oli aina henkisesti poissaoleva.
Nyt hän ihmettelee kun esim lapsenlapset jää etäisiksi.
Sama minulla. Rahaa ei tippunut eikä rakkautta kuin pienimmille. Tein hanttihommia 12-vuotiaasta asti että sain edes kengät maksettua itselleni. Kuljin rääsyissä, samalla kun pienemmille ostettiin merkkivaatteita. Tappelin koko perheen kanssa ja kapinoin kun minusta ei pidetty huolta. Äitini ihan silmät suurena ihmettelee tänä päivänä että miksi olen niin etäinen, eivät muut sisarukset ole koskaan valittaneet, mistään joten hänestä tämä ei voi tietenkään johtua! Oma vikanihan se on kun en halunnut etäiselle ja vain minua kohtaan väkivaltaiselle, alistavalle äidille avautua.
Mitä epätavallista on yksinhuoltajuudessa nykypäivänä? Eikai yksinhuoltajuutta voi sanoa epätavalliseksi elämäntavaksi??
Vierailija kirjoitti:
Mitä epätavallista on yksinhuoltajuudessa nykypäivänä? Eikai yksinhuoltajuutta voi sanoa epätavalliseksi elämäntavaksi??
Neljä lasta neljälle eri isälle on kyllä edelleen ns kunnollisissa piireissä täysin nounou.
Jos susta tuntuu että oikeasti haluat neljännen lapsen niin anna palaa vaan, sun elämä! Ei mene montaa vuotta kun sun vanhin lapsi muuttaa pois niin sit sulla on taas 3 kotona asuvaa lasta
On kyllä todella vaikea samaistua tuollaiseen kuorman kokemiseen tavallisista hoidettavista asioista... Päiväkotiin vieminenkin saadaan vaikuttamaan siltä kuin se olisi maailman isoin työ ja stressi. Eri asia on tottakai jos lapsi on sairas, silloin on varmasti paljon huolta, joka syö voimia. Muuten asiat ovat vain asioita, se tehdään mitä täytyy tehdä! En kokenut isompien tyttöjen päiväkotiaikaa raskaana. Töihin oli kiva päästä ja kotona tehtiin ja oltiin niinkuin ennenkin. Miksi näin tavallisista asioista tehdään ongelma jos toinenkin?
Lapset osallistuvat ikätason mukaan kodin askareisiin. Isommat lapset eivät ole varavanhempia, eikä heistä sellaisia tule. Mielestäni aika jakaantuu meillä tasaisesti siinä mielessä, että ollaan paljon yhdessä. Vuotias saa eniten huomiota koska on vielä rinnalla ja paljon pienempi ja monessa autettava. Mutta kyllä mulla on läheiset välit kaikkiin mun lapsiin ja jokaisen kanssa omat jutut/tekemiset, jotka on vaan meidän välisiä.
Aivan järkyttävää, että joku vanhempi on henkisesti hylännyt isommat lapset, kun pienempiä syntynyt. On niin paljon surullisia kohtaloita ja epäkypsiä ja epätasapainoisia vanhempia. Ideaalihan olisi, että lapsella voisi olla äiti ja isä, se sellainen perusperhe. Kuitenkin nykyaikana voi valita ja muut perhemuodot on ihan yhtälailla hyviä. Perheen hyvinvointi riippuu yksinomaan aikuisista, perheen vanhemmista.
Ap