Lue keskustelun säännöt.
Yh haluaa neljännen lapsen
18.06.2017 |
No niin, provosoiva otsikko kirjoitettu.
Olen yh kolmelle lapselle. Viimeisen puoli vuotta olen miettinyt neljättä lasta. Nuorin on vasta vuoden, vanhin yläasteelle menossa. Minulla ei ole kumppania, eikä näillä näkymin tule olemaan, ehkä koskaan. (Ei vaan ole löytynyt sellaista sopivaa, samat arvot jakavaa kunnollista miestä, eikä oikeastaan ole edes haaveissa parisuhde.) Luovuttaja on/olisi tiedossa. Mietin vain onko tämä ihan hullua... Jaksan hyvin kolmen lapsen kanssa ja arki on toimivaa. Elätän itse perheeni ja hoidan kaikki muutkin työt. Iän puolesta voisin vielä tulla raskaaksi ehkä kymmenenkin vuotta. En kuitenkaan haluaisi odottaa enää kauaa jos neljännen lapsen saisin, vaan se olisi järkevin saada nuorimman kanssa tähän samaan syssyyn. Ehkä jo tulevan vuoden sisällä olisi toiveissa raskautua.
Onko linjoilla neljän lapsen (yh) äitejä? Miten paljon se arki muuttuu kun lapsimäärä kasvaa kolmesta neljään? Tietenkin taloudellinen puoli muuttuu ja neljäs lapsi on taas oma persoonansa. Mutta miten paljon koette nelilapsisen perheen arjen olevan rankempaa? Onko se? Mitä olisi hyvä miettiä ja ottaa huomioon?
Mun mielestä tämän nuorimman kanssa vauvavuosi on ollut ihanaa aikaa, en ole kokenut uupumusta tai mitenkään ikävänä mitään. Minusta elän elämäni parasta aikaa.
Jään odottamaan alapeukkuja ja tuomitsemista. :) Mutta järkevät ajatukset muilta isojen perheiden äideiltä tervetulleita.
Kommentit (141)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä taas koen, että mun aikani riittää hyvin. Varsinkin nyt kun olen kotiäitinä! Vietän lasten kanssa lähes kaiken ajan. Kotihommia tehdään yhdessä, ruokaa laitetaan yhdessä, leikitään, pelataan, kouluhommat tehdään yhdessä, kasvimaalla ollaa yhdessä... Miten vanhemmilla ei muka ole aikaa useammille lapsille? Mitä ne vanhemmat sitten oikein tekee? Lapset on hyvä ottaa mukaan ihan siihen perusarkeen, niin ei jää kukaan yksin tai vaille huomiota. Jokaisen kanssa vietän myös aikaa keskenään, joskus se on vain hetki sohvalla höpötellen kun muut nukkuu, joskus jotakin muuta.
Yksinhuoltajahan käy töissä. Siinä kun aamulla lähtee seiskalta ja illalla tulee kuudelta niin miten olet "lasten kanssa koko ajan"?
Tarkoitinkin nyt kotiäitinä ollessa. Minun työpäiväni eivät myöskään ole noin pitkiä. Teen töitä normaalisti 6-8h, viitenä tai kuutena päivänä viikossa.
AP, jos sinulla on nyt vuoden ikäinen ja uutta vauvaa pukkaat, niin kolmen vuoden kuluttua sinulla on 2-vuotias, 4-vuotias. Lisäksi ne kaksi muuta ovat suunnilleen yläkoulun lopettava teini (amis tai lukiolainen) ja ilmeisesti vielä yksi kouluikäinen. Eli sun pitää aamulla vielä kaksi pienintä hoitoon, hoitaa koululainen kouluun ja iltapäivähoidon jälkeen kotiin. Teini menee omia menojaan (tai huolehtii kodin pyörittämisestä äidin ollessa töissä). Jossain välissä käyt kaupassa ja huolehdit, että lapsilla on ruokaa ja puhdasta vaatetta (jos teini ei tätä tee). Tämän normaalin lapsiperherallin vuoksi sulla täytyy olla todella hyvät tulot ja lyhyet työmatkat TAI ihan älyttömän hyvät tukiverkot, jos et ole kotona tukien varassa. Tuskin asutte pääkaupunkiseudulle.
Kirjoitat minulle kuin en tietäisi mitä arki on. :) Tuo vaikuttaa elämältä, ihan perusarjelta ja mukavalta sellaiselta. Eikä todellakaan vaadi älyttömiä tuloja, rahaa kylläkin. Tämä suurperheenpyöritys on ilmeisesti asenteen lisäksi ominaisuuskysymys. Mä nautin tällaisesta elämästä, enkä näe ongelmaa joka asiassa. Jokainen väsyy joskus ja joskus on vähän vaativampaa, mutta pääosin elämä on hyvää ja mielekästä.
Onko täällä yleisesti ihmiset suuren perheen hankkimista vastaan vai ainoastaan jos kyseessä on yksinhuoltaja? Onhan niitä haasteita ihan kaikissa perheissä ja varmaan monessa kahden vanhemman perheessä enemmänkin...
Ikävä oli lukea niitä kertomuksia, joissa lapset olivat jääneet huomiotta ja kärsineet perheessä, jossa monta lasta. Jokainen varmasti tekee parhaansa niillä resursseilla mitä on... Kertomuksenne eivät kuitenkaan ole minun elämäni tarina.
Joku kysyi harrastuksista. Lapsilla on sellaiset harrastukset jotka eivät vaadi tiettyyn viikonpäivään sitoutumista.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei kai tässä muuta vaihtoehtoa ole kuin se, että ap tekee neljännen vauvan. Vauvat on ihania. Lapsien kasvamista ja isompien lapsien etua ei tässä tarvitse yhtään ajatella, koska ap rakastaa vauvoja. Neljä menee siinä samalla kuin kolmekin, sillä äitiys on parasta mita ap tietää.
Eihän tähän ketjuun muita ajatuksia voi tuoda.
Otsikossa lukee, että haluaa neljännen lapsen. Silloin kai ei ole kyse vain vauvakuumeesta...
Äitini aina sanoi, että jos lapsia on yli kaksi niin on ihan sama onko niitä neljä vain kuusi vai enemmän, sama työmäärä. Ja niin, meitä sisaruksia on siis seitsemän. Itselläni on kaksi lasta ja se on itselleni sopiva määrä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä taas koen, että mun aikani riittää hyvin. Varsinkin nyt kun olen kotiäitinä! Vietän lasten kanssa lähes kaiken ajan. Kotihommia tehdään yhdessä, ruokaa laitetaan yhdessä, leikitään, pelataan, kouluhommat tehdään yhdessä, kasvimaalla ollaa yhdessä... Miten vanhemmilla ei muka ole aikaa useammille lapsille? Mitä ne vanhemmat sitten oikein tekee? Lapset on hyvä ottaa mukaan ihan siihen perusarkeen, niin ei jää kukaan yksin tai vaille huomiota. Jokaisen kanssa vietän myös aikaa keskenään, joskus se on vain hetki sohvalla höpötellen kun muut nukkuu, joskus jotakin muuta.
Yksinhuoltajahan käy töissä. Siinä kun aamulla lähtee seiskalta ja illalla tulee kuudelta niin miten olet "lasten kanssa koko ajan"?
Tarkoitinkin nyt kotiäitinä ollessa. Minun työpäiväni eivät myöskään ole noin pitkiä. Teen töitä normaalisti 6-8h, viitenä tai kuutena päivänä viikossa.
AP, jos sinulla on nyt vuoden ikäinen ja uutta vauvaa pukkaat, niin kolmen vuoden kuluttua sinulla on 2-vuotias, 4-vuotias. Lisäksi ne kaksi muuta ovat suunnilleen yläkoulun lopettava teini (amis tai lukiolainen) ja ilmeisesti vielä yksi kouluikäinen. Eli sun pitää aamulla vielä kaksi pienintä hoitoon, hoitaa koululainen kouluun ja iltapäivähoidon jälkeen kotiin. Teini menee omia menojaan (tai huolehtii kodin pyörittämisestä äidin ollessa töissä). Jossain välissä käyt kaupassa ja huolehdit, että lapsilla on ruokaa ja puhdasta vaatetta (jos teini ei tätä tee). Tämän normaalin lapsiperherallin vuoksi sulla täytyy olla todella hyvät tulot ja lyhyet työmatkat TAI ihan älyttömän hyvät tukiverkot, jos et ole kotona tukien varassa. Tuskin asutte pääkaupunkiseudulle.
Kirjoitat minulle kuin en tietäisi mitä arki on. :) Tuo vaikuttaa elämältä, ihan perusarjelta ja mukavalta sellaiselta. Eikä todellakaan vaadi älyttömiä tuloja, rahaa kylläkin. Tämä suurperheenpyöritys on ilmeisesti asenteen lisäksi ominaisuuskysymys. Mä nautin tällaisesta elämästä, enkä näe ongelmaa joka asiassa. Jokainen väsyy joskus ja joskus on vähän vaativampaa, mutta pääosin elämä on hyvää ja mielekästä.
Onko täällä yleisesti ihmiset suuren perheen hankkimista vastaan vai ainoastaan jos kyseessä on yksinhuoltaja? Onhan niitä haasteita ihan kaikissa perheissä ja varmaan monessa kahden vanhemman perheessä enemmänkin...
Ikävä oli lukea niitä kertomuksia, joissa lapset olivat jääneet huomiotta ja kärsineet perheessä, jossa monta lasta. Jokainen varmasti tekee parhaansa niillä resursseilla mitä on... Kertomuksenne eivät kuitenkaan ole minun elämäni tarina.
Joku kysyi harrastuksista. Lapsilla on sellaiset harrastukset jotka eivät vaadi tiettyyn viikonpäivään sitoutumista.
Ap
Niin nyt.
ENtä jos se nyt vuoden vanha ja se uusi lapsi haluaakin tavoitteellisen harrastuksen?
Tai mitä teet jos nuo kaksi nuorempaa osoittautuu erityislapsiksi? Riittääkö rahkeet kuskata kumpaakin monta kertaa viikossa terapiaan ha silti olla äiti yhdelle murkulle ja yhdelle koululaiselle?
Nää on iham kysymyksiä jouta pitää pohtia onko sitten yksi tai kaksi vanhempaa. Ketä ne muut aikuiset lasten elämässä on?
Saatko arjen pyörimään jos tokalla on oiontahoidot, kolmannella siedätyshoidot ja neljännellä toimintaterapia? Tai joku joutuukin erityisluokalle ja on oppimisvaikeuksia?
Saatko sen pyörimään jos jollakulla onkin esim astma ja sairastelua tulee valtavasti? Kuka huolehtii lapsista jos joudut lähtemään sairaalaan kerran viikossa?
Pystytkö huolehtimaan tilanteesta niin että esim se vanhin lapsi ei ajaudu varavanhemmaksi omien haaveidensa kustannuksella?
Sekä apoeni että anoppini on täsyä edelleen todella katkeria, suurperheiden vanhimpina lapsina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä taas koen, että mun aikani riittää hyvin. Varsinkin nyt kun olen kotiäitinä! Vietän lasten kanssa lähes kaiken ajan. Kotihommia tehdään yhdessä, ruokaa laitetaan yhdessä, leikitään, pelataan, kouluhommat tehdään yhdessä, kasvimaalla ollaa yhdessä... Miten vanhemmilla ei muka ole aikaa useammille lapsille? Mitä ne vanhemmat sitten oikein tekee? Lapset on hyvä ottaa mukaan ihan siihen perusarkeen, niin ei jää kukaan yksin tai vaille huomiota. Jokaisen kanssa vietän myös aikaa keskenään, joskus se on vain hetki sohvalla höpötellen kun muut nukkuu, joskus jotakin muuta.
Yksinhuoltajahan käy töissä. Siinä kun aamulla lähtee seiskalta ja illalla tulee kuudelta niin miten olet "lasten kanssa koko ajan"?
Tarkoitinkin nyt kotiäitinä ollessa. Minun työpäiväni eivät myöskään ole noin pitkiä. Teen töitä normaalisti 6-8h, viitenä tai kuutena päivänä viikossa.
AP, jos sinulla on nyt vuoden ikäinen ja uutta vauvaa pukkaat, niin kolmen vuoden kuluttua sinulla on 2-vuotias, 4-vuotias. Lisäksi ne kaksi muuta ovat suunnilleen yläkoulun lopettava teini (amis tai lukiolainen) ja ilmeisesti vielä yksi kouluikäinen. Eli sun pitää aamulla vielä kaksi pienintä hoitoon, hoitaa koululainen kouluun ja iltapäivähoidon jälkeen kotiin. Teini menee omia menojaan (tai huolehtii kodin pyörittämisestä äidin ollessa töissä). Jossain välissä käyt kaupassa ja huolehdit, että lapsilla on ruokaa ja puhdasta vaatetta (jos teini ei tätä tee). Tämän normaalin lapsiperherallin vuoksi sulla täytyy olla todella hyvät tulot ja lyhyet työmatkat TAI ihan älyttömän hyvät tukiverkot, jos et ole kotona tukien varassa. Tuskin asutte pääkaupunkiseudulle.
Kirjoitat minulle kuin en tietäisi mitä arki on. :) Tuo vaikuttaa elämältä, ihan perusarjelta ja mukavalta sellaiselta. Eikä todellakaan vaadi älyttömiä tuloja, rahaa kylläkin. Tämä suurperheenpyöritys on ilmeisesti asenteen lisäksi ominaisuuskysymys. Mä nautin tällaisesta elämästä, enkä näe ongelmaa joka asiassa. Jokainen väsyy joskus ja joskus on vähän vaativampaa, mutta pääosin elämä on hyvää ja mielekästä.
Onko täällä yleisesti ihmiset suuren perheen hankkimista vastaan vai ainoastaan jos kyseessä on yksinhuoltaja? Onhan niitä haasteita ihan kaikissa perheissä ja varmaan monessa kahden vanhemman perheessä enemmänkin...
Ikävä oli lukea niitä kertomuksia, joissa lapset olivat jääneet huomiotta ja kärsineet perheessä, jossa monta lasta. Jokainen varmasti tekee parhaansa niillä resursseilla mitä on... Kertomuksenne eivät kuitenkaan ole minun elämäni tarina.
Joku kysyi harrastuksista. Lapsilla on sellaiset harrastukset jotka eivät vaadi tiettyyn viikonpäivään sitoutumista.
Ap
Niin nyt.
ENtä jos se nyt vuoden vanha ja se uusi lapsi haluaakin tavoitteellisen harrastuksen?
Tai mitä teet jos nuo kaksi nuorempaa osoittautuu erityislapsiksi? Riittääkö rahkeet kuskata kumpaakin monta kertaa viikossa terapiaan ha silti olla äiti yhdelle murkulle ja yhdelle koululaiselle?
Nää on iham kysymyksiä jouta pitää pohtia onko sitten yksi tai kaksi vanhempaa. Ketä ne muut aikuiset lasten elämässä on?
Hyviä kysymyksiä.
Jos joku lapsista haluaa tavoitteellisen harrastuksen niin asiaa katsotaan sitten. Ehkä se järjestyisi. Kuitenkin ajattelen, että on paljon tärkeämpiä asioita kun lasten viikottainen (tavoitteellinen) harrastaminen. Ei kaikki lapset harrasta sillä tavalla sitovasti. Onneksi on olemassa myös aikatauluttomia harrastuksia, leirejä moneen lähtöön ym. Meillä harrastetaan mm. uimista, kalastamista, retkeilyä ja geokätköilyä. Lapset pääsevät toivomilleen leireille. Muutaman kerran vuodessa järjestän lastenjuhlat (jotka ovat eri kuin syntymäpäivät). Viimeksi oli suunnistusta ja yökyläilyt siihen päälle, molempien isompien lasten kavereita. Matkustamme Suomen sisällä pidempiä matkoja muutaman kerran vuoteen. Laivalla käydään ehkä kerran kahteen tai kolmeen vuoteen. Sen kummempia reissuja kukaan meistä ei osaa kaivata, ainakaan vielä.
En usko, että nuorin lapseni on erityislapsi. Siitä kai olisi viitteitä kuitenkin jo. Hän on itseasiassa kehittynyt kaikista nopeiten näistä kolmesta. Kaikki lapseni ovat terveitä. Enkä ehdoin tahdoin lähde heitä sairaiksi kuvittelemaankaan. Jos jotakin erityistä ilmenee, toimitaan tilanteen mukaan ja sen vaatimalla tavalla. (Terapiaan kuskaaminen tuskin on silloin se isoin ongelma, vaan arjen mahdolliset ongelmat lapsen kanssa.)
Näitä kommentteja lukiessa en enää ihmettele miksi Suomessa lapsien lukumäärä perheissä jää yhteen tai kahteen (tai keskimääräisesti alle kahteen). Aika paljon on pelkoa, että jokin menee huonosti. Rahalle ja tavaralle annetaan ehkä liikaakin merkitystä? Ja sellainen käsitys tulee, että lapsiperhearki koetaan raskaana ja ehkä jopa (ainakin osittain) epämiellyttävänä.
Ap
Olen nelilapsisesta perheestä. Äitini oli yh. Olin kouluikään saakka kotona äitini oli pph.
Oli ihana lapsuus enkä jäänyt mistään paitsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kotona helposti tuudittautuu siihen että päivät rullaavat mukavasti ilman kiirettä mutta sitten kun se päiväkotirumba alkaa ja lapsia on useammassa koulussa niin joutuukin venymään vähän eri tavalla, kaikki kotityöt päälle. Mutta jos on hyvät tukiverkot ja voi itse sanella työaikojaankin plus talous kantaa niin mikäs siinä sitten.
En kyllä luottaisi sijoituksiin ja omaan yritykseen - niissä voi aina tapahtua heilahduksia ja yrityskin mennä nurin. Ilmeisesti tässä on kuitenkin vanhempien omistama firma kyseessä johon tytär on otettu mukaan joten tilanne on monella tapaa toinen kuin jos olisi toisen palveluksessa; yrittäjälle jokainen äitiysloma on kallis tikki joten pidän todennäköisenä että nämä lapset tässä ovat firman omistajan lastenlapsia ja silloin voi tehdä vaikka vielä sen viidennenkin kun ei tule sanomista.
En tiedä kuinka monta eri isää tuossa kuviossa jo on ja ovatko lapset siinä viikonloppurallissa mukana vai juridisesti isättömiä. Jos on lähtökohdat antaa elämälle niin mikäs siinä sitten, oli yksin tai yhdessä jonkun kanssa, miehen tai naisen.
Itse jo yliopistoon lapseni kasvattaneena näkisin että tämän maan talous ja maailman tilanne yleensäkin on niin epävarma monessa suhteessa etten tänne enää lapsia tekisi jos nyt olisi se valinta edessä.
Mitä niihin veroeuroihin tulee niin pitää olla aika kovat tulot että on ehtinyt niitä maksaa paljon tuohon ikään mennessä kun on väliin ollut jo kolmella äitiyslomalla.
Jos ei nytkään varsinaisesti ole rahaa jaettavaksi niin menothan ne vaan kasvaa lapsista. Pienet ei vielä paljon vie mutta sitten alkaa tulla kaikenlaista. Ruokaan menee moninkertaiset summat ja kaikki muut perusmenot ja hankinnat.
Yksivuotiaasta ei näe onko esim lukihäiriö tai oppimisvaikeuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä jo ihan kahden lapsen siedätyshoidot, toisen astma ja molempien hammasoionnat on kuormittaneet valtavasti. Lapset hyviä koulussa ja kaksi vanhempaa. Silti ihan äärirajoilla on menty.
Ja yrittäjiä ollaan eikä mitään nahjuksia.
Muista kuitenkin pitää huoli siitä ettei isommat lapset joudu hoitamaan pienempiään. Jos käyt kaupassa tai suihkussa niin silloin voi isommat katsoa perään mutta en pakottaisi vahtimaan säännöllisesti tunteja, ainakaan ilman palkkaa. Itse en olisi lapsena edes suostunut sellaiseen ja monesti olen kuullut että tuosta ollaan jääty katkeriksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monelleko eri isälle ap lapsesi on? kuukausitulosi? miten asutte?
Mitä mieltä se yläkoululainen on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle tulee mieleen kysymys, että onko vanhemmalla lapsella oikeus olla lapsi ja elää ikäisensä elämää, ettei joudu siis toimimaan lapsenlikkana?
Se on kuitenkin merkittävä kysymys, jota tulee miettiä.
Olen vanhin neljästä lapsesta ja mulla ei ollut enää käytännössä vanhempia kun viimeisin syntyi ollessani 8v. Varsinkaan äitini ei keskittynyt enää muihin kuin kahteen pienempään sisarukseni, me "isommat" oltiin vähän oman onnemme nojassa. Kapinoin ja vihasin pienempiä todella paljon. Äiti ei ole koskaan viettänyt mun kanssa aikaa silloin kun olin teini tms. Mulla ei ollut ketään kelle kertoa koulukiusaamisesta, pojista tms. En ole ikinä käynyt äitini kanssa missään kahdestaan, ehkä kauppareissulla lähikaupassa joskus. Äiti oli aina piempien kanssa. Tappelin kavereiden kanssa, vedin viinaa ja huumeita, koulu meni päin helvettiä jne. Mutta millään ei saanut kiinnitettyä äitini huomiota. Vanhemmat kävivät jopa lomamatkoilla niin että me isommat jäätiin aina kotiin.
Kun kysyin miksi näin, perustelut olivat aina että "kyllä teidänkin kanssa tehtiin paljon kun olitte pieniä". Niin tehtiin siihen asti kun olin 8v,mutta näiden pienempien kanssa tehdään edelleen vaikka ovat teini-ikäisiä, me isommat olimme tuolloin ilmaa vanhemmillemme.
Sanomattakin selvää että tänä päivänä välit ovat kylmät vanhempiin. Käyn harvoin kotona ja en vieläkään oikeastaan pidä pienemmistä sisaruksistani, tunteet ovat kylmät näitä neljää kohtaan koska tunnen jääneeni hylätyksi. Tästä syystä en halua itselleni enempää kuin kaksi lasta.
Vanhimmalla lapsella edessään murrosikä ja nuorimmalla uhmaikä. Tässä ei taidettu mainita minkäikäinen se keskimmäinen lapsi on. Siihen vauva josta ei tiedä mitä se tuo tullessaan. Kyllä siinä väistämättä jää ne vanhemmat lapset vähemmälle huomiolle vauvavuotena ellei sitten isät ota vetovastuuta.
Kyllä tuossa alkaa olla jo hankalakin löytää sitä samat arvot jakavaa miestä jos isiä on kuviossa useampia, mahdollisesti pian neljä. Harva mies haluaa olla se numero viisi siinä paketissa.
Onhan tuossa sekin mahdollisuus että tulee jonkun isän kanssa huoltajuuskiistoja jossain vaiheessa.
En lähtisi tuollaiseen kuvioon mutta kukin tehköön mitä haluaa.
Meillä oli vaihtari joka oli viidestä lapsesta vanhin. Lapsia eri isille, nuorin neljä. Tää 16-vuotias suorastaam huokui vihaa ja oli todella katkera äitinsä valinnoista. Me jaksettiin häntä 1,5 viikkoa, mutta sitten todettiin, että meistä ei ole isäntäperheeksi nuorelle, joka olisi ennemminkin tarvinnut kiireellisen huostaanoton. Hän oli ihan hirveä meidän lapsille, jotka siis nuorempia kuin hän.
Ätinsä oli sitä mieltä että hän oli ollut erittäin hyvä äiti lapsilleen, mutta kyllä se nuoren olemus kertoi jostain ihan muusta. Ja hänellä siis kuitenkin isä ja isovanhemmatkin elämässä.
Vierailija kirjoitti:
Onko kaikilla lapsillasi mahdollisuus harrastaa? Jos yksi haluaisi harrastaa tavoitteellisesti jotain, joka maksaa vähintään 100-200€ kuukaudessa, pystyisikö? Näkeekö jokainen lapsi edes kerran viikossa isää tai isovanhempia? Pääsevätkö lapset koskaan reissuun tai lomalle? Tiedätkö jokaiselta lapseltasi viisi kaveria nimeltä?
Jos vastasit ei johonkin, älä tee enää yhtään lasta. Ei ole reilua että lapsuus on vain ankeaa arkea ahtaasti asuen, ilman mahdollisuuksia sukulaissuhteisiin ja harrastuksiin.
No kylläpäs täällä jaellaan tiukkoja ohjeita ihan lukumääriä myöten. Sen voisin huomauttaa että harvalla alle kouluikäisellä on omia kavereita ainakaan montaa ja harrastuksia ei pienenä lapset kaipaa ja isompanakin ei ne harrastukset tarvitse olla niitä kaikkein kalleimpia.
Vähävaraisen lapsi voi myös harrastaa. Jos ei omat rahat riitä saa apua sossulta.
Ei se asuminenkaan pidä mitään hulppeaa olla, luulisi että asianmukainen riittävän tilava järjestyy tarvittaessa vaikka kaupungilta myös työssäkäyvälle yksinhuoltajalle tai voihan se olla että ne on tarkoitettu vain ja ainoastaan työttömille maahantulijoille?
Sosiaalista verkostoa ehkä vähän ylikorostetaan. On muka niin huolestuttavaa jos perheellä ei ole liuta sukulaisia, mummoja, pappoja, serkkuja, tätejä jotka auttavat tietenkin niin "mielellään" lasten hoidossa. Onhan se helpompaa jos joudu kantamaan paljon vastuuta yksin mutta tosiasia on että aina voi tapahtua jotain, voi olla että se luottomummi rai pappa ei olekaan yhtäkkiä käytettävissä tai mies voi kuoli joten ei kaikkea voi varmistaa etukäteen kuitenkaan.
Meillä isä on kuvioissa mukana ja myös vaihtelevasti isovanhemmat. Monet kuitenkin kauhistelevat tukiverkkojen pienuutta. Riippuu kai mihin vertaa. Ei kai se kovin ruusuista ole niilläkään kahden huoltajan perheillä joilla ei ole ainuttakaan mummo tai pappaa käytettävissä koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Olen vanhin neljästä lapsesta ja mulla ei ollut enää käytännössä vanhempia kun viimeisin syntyi ollessani 8v. Varsinkaan äitini ei keskittynyt enää muihin kuin kahteen pienempään sisarukseni, me "isommat" oltiin vähän oman onnemme nojassa. Kapinoin ja vihasin pienempiä todella paljon. Äiti ei ole koskaan viettänyt mun kanssa aikaa silloin kun olin teini tms. Mulla ei ollut ketään kelle kertoa koulukiusaamisesta, pojista tms. En ole ikinä käynyt äitini kanssa missään kahdestaan, ehkä kauppareissulla lähikaupassa joskus. Äiti oli aina piempien kanssa. Tappelin kavereiden kanssa, vedin viinaa ja huumeita, koulu meni päin helvettiä jne. Mutta millään ei saanut kiinnitettyä äitini huomiota. Vanhemmat kävivät jopa lomamatkoilla niin että me isommat jäätiin aina kotiin.
Kun kysyin miksi näin, perustelut olivat aina että "kyllä teidänkin kanssa tehtiin paljon kun olitte pieniä". Niin tehtiin siihen asti kun olin 8v,mutta näiden pienempien kanssa tehdään edelleen vaikka ovat teini-ikäisiä, me isommat olimme tuolloin ilmaa vanhemmillemme.
Sanomattakin selvää että tänä päivänä välit ovat kylmät vanhempiin. Käyn harvoin kotona ja en vieläkään oikeastaan pidä pienemmistä sisaruksistani, tunteet ovat kylmät näitä neljää kohtaan koska tunnen jääneeni hylätyksi. Tästä syystä en halua itselleni enempää kuin kaksi lasta.
Sama kokemus minulla. Lisäksi ne nuoremmat pantiin aina mukaani "leikkimään". Mikä 2-3-vuotias osaa leikkiä 7-8-vuotiaiden leikkejä? Jatkuva mantra oli se, että "pitää jakaa" eli mitään ihan omaa ei ollut. Mitään maksavia harrastuksia ei ollut, kirjasto ja kissa. Ja se kissakin piti jakaa. Äitini kanssa muistan kerran jutelleeni kun olin jotain kymmenen. Se on siis ainoa kerta. Piti olla kiltti ja ihan huomaamaton, koska äiti oli muutenkin väsynyt. Äiti oli aina henkisesti poissaoleva.
Nyt hän ihmettelee kun esim lapsenlapset jää etäisiksi.
Ei kai tässä muuta vaihtoehtoa ole kuin se, että ap tekee neljännen vauvan. Vauvat on ihania. Lapsien kasvamista ja isompien lapsien etua ei tässä tarvitse yhtään ajatella, koska ap rakastaa vauvoja. Neljä menee siinä samalla kuin kolmekin, sillä äitiys on parasta mita ap tietää.
Eihän tähän ketjuun muita ajatuksia voi tuoda.