Lue keskustelun säännöt.
Yh haluaa neljännen lapsen
18.06.2017 |
No niin, provosoiva otsikko kirjoitettu.
Olen yh kolmelle lapselle. Viimeisen puoli vuotta olen miettinyt neljättä lasta. Nuorin on vasta vuoden, vanhin yläasteelle menossa. Minulla ei ole kumppania, eikä näillä näkymin tule olemaan, ehkä koskaan. (Ei vaan ole löytynyt sellaista sopivaa, samat arvot jakavaa kunnollista miestä, eikä oikeastaan ole edes haaveissa parisuhde.) Luovuttaja on/olisi tiedossa. Mietin vain onko tämä ihan hullua... Jaksan hyvin kolmen lapsen kanssa ja arki on toimivaa. Elätän itse perheeni ja hoidan kaikki muutkin työt. Iän puolesta voisin vielä tulla raskaaksi ehkä kymmenenkin vuotta. En kuitenkaan haluaisi odottaa enää kauaa jos neljännen lapsen saisin, vaan se olisi järkevin saada nuorimman kanssa tähän samaan syssyyn. Ehkä jo tulevan vuoden sisällä olisi toiveissa raskautua.
Onko linjoilla neljän lapsen (yh) äitejä? Miten paljon se arki muuttuu kun lapsimäärä kasvaa kolmesta neljään? Tietenkin taloudellinen puoli muuttuu ja neljäs lapsi on taas oma persoonansa. Mutta miten paljon koette nelilapsisen perheen arjen olevan rankempaa? Onko se? Mitä olisi hyvä miettiä ja ottaa huomioon?
Mun mielestä tämän nuorimman kanssa vauvavuosi on ollut ihanaa aikaa, en ole kokenut uupumusta tai mitenkään ikävänä mitään. Minusta elän elämäni parasta aikaa.
Jään odottamaan alapeukkuja ja tuomitsemista. :) Mutta järkevät ajatukset muilta isojen perheiden äideiltä tervetulleita.
Kommentit (141)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä taas koen, että mun aikani riittää hyvin. Varsinkin nyt kun olen kotiäitinä! Vietän lasten kanssa lähes kaiken ajan. Kotihommia tehdään yhdessä, ruokaa laitetaan yhdessä, leikitään, pelataan, kouluhommat tehdään yhdessä, kasvimaalla ollaa yhdessä... Miten vanhemmilla ei muka ole aikaa useammille lapsille? Mitä ne vanhemmat sitten oikein tekee? Lapset on hyvä ottaa mukaan ihan siihen perusarkeen, niin ei jää kukaan yksin tai vaille huomiota. Jokaisen kanssa vietän myös aikaa keskenään, joskus se on vain hetki sohvalla höpötellen kun muut nukkuu, joskus jotakin muuta.
Yksinhuoltajahan käy töissä. Siinä kun aamulla lähtee seiskalta ja illalla tulee kuudelta niin miten olet "lasten kanssa koko ajan"?
Tarkoitinkin nyt kotiäitinä ollessa. Minun työpäiväni eivät myöskään ole noin pitkiä. Teen töitä normaalisti 6-8h, viitenä tai kuutena päivänä viikossa.
Voit joutua vaihtamaan työpaikkaa kauemmaksi.
Voit sairastua... itselläni puhkesi kilpirauhassairaus, joka uuvuttaa välillä täysin totaalisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen nelilapsisesta perheestä. Ja aikaa ei kyllä riittänyt meille kaikille. Minä olen se katraan keskimmäinem joka muutenkin tyypillisesti unohtuu. Itselläni on kaksi lasta ja juri tästä syystä. Haluan olla molemmille oikeasti läsnä.
Miten neljästä otetaan keskimmäinen?
Jotkut perheet pystyy ottamaan kaikki lapset yksilöinä ja porukkana huomioon.. Nytkin kaksi isompaa on ollut 2 päivää menossa ja pienimmät on saaneet isän ja äidin ja varsinkin äidin jakamattoman huomion. Myös arjessa on kunnia- asia tietää mitä kullekin lapselle kuuluu. Käytös kertoo kyllä heti jos joku meinaa jäädä vaille huomiota..Jaa-a. Miten se sieltä otetaan? On joko toiseksi nuorin tai toiseksi vanhin. Silleen.
Ei meillä käytös mitään kertonut. Totuin jo pienestä, että pitää olla rasittamatta ketään eli olin mahdollisimman kiltti, mahdollisimman ahkera ja mahdollisimman tottelevainen ja kun olin 14, alkoi se rummutus siitä, miten minun pitää pärjätä jo omillani.
Meillä äiti jäi yksinhuoltajaksi. Et ehkä tajua mitä se käytännössä tarkoittaa, jos teitä on kaksi.
Jaa jaa, että se niiku valitaan kahdesta..
Tai sitten vaan teidän äiti oli itsekäs paskapää?? Onko käynyt mielessä? Ei mulle tulis mieleenkään ketään jättää huomiotta tai ajaa kotoa, omia rakkaitani.
Jaa ja sitten jos jää yh.ksi on oikeus olla lapsilleen kusipää??? Selvä.Väsynyt varmaan. Lasten pieninä ollessa ei varmaan tajua mikä urakka se on saada kaikki aikuisiksi asti.
Niin hän ei tajunnut. Kyllä kato normaalisti perheissä saadaan lapset ihan normaalisti maailmalle, aiheuttamatta kenellekään traumoja. Ei se kusipäisyys katso onko sulla yks vai neljä lasta. Just sen sun äidin olisi pitänyt jättää lapset tekemättä.
Älä tuomitse sun paskan äidin perusteella kaikkia, jooko?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä taas koen, että mun aikani riittää hyvin. Varsinkin nyt kun olen kotiäitinä! Vietän lasten kanssa lähes kaiken ajan. Kotihommia tehdään yhdessä, ruokaa laitetaan yhdessä, leikitään, pelataan, kouluhommat tehdään yhdessä, kasvimaalla ollaa yhdessä... Miten vanhemmilla ei muka ole aikaa useammille lapsille? Mitä ne vanhemmat sitten oikein tekee? Lapset on hyvä ottaa mukaan ihan siihen perusarkeen, niin ei jää kukaan yksin tai vaille huomiota. Jokaisen kanssa vietän myös aikaa keskenään, joskus se on vain hetki sohvalla höpötellen kun muut nukkuu, joskus jotakin muuta.
Yksinhuoltajahan käy töissä. Siinä kun aamulla lähtee seiskalta ja illalla tulee kuudelta niin miten olet "lasten kanssa koko ajan"?
Tarkoitinkin nyt kotiäitinä ollessa. Minun työpäiväni eivät myöskään ole noin pitkiä. Teen töitä normaalisti 6-8h, viitenä tai kuutena päivänä viikossa.
Voit joutua vaihtamaan työpaikkaa kauemmaksi.
Voit sairastua... itselläni puhkesi kilpirauhassairaus, joka uuvuttaa välillä täysin totaalisesti.
Joo, voi kuolla, jäädä auton alle, jäädä työttömäksi, kissa voi raadella silmät.. Siksi kannattaa olla tekemättä mitään ja ehkä tappaa itsensä kaiken varalta.
Vierailija kirjoitti:
Miksi jotkut ihmiset nyt ylipäätään haluavat ison perheen? Samoista syistä minäkin. Suuri perhe on muodostunut haaveeksi ja äitiys on mun juttuni ehdottomasti. Miksi se on joidenkin mielestä väärin haluta perhe ilman kumppania? Esimerkiksi monet (puolet) liitoista päätyvät kuitenkin eroon. Olen muodostanut vakaan ja toimivan perheen omalla tavallani. Jos olemme onnellisia ja homma toimii niin tarkalleenottaen mikä tässä neljännen lapsen toivomisessa on väärin?
Ja kuten yllä mainitsin, elätän perheeni. Jos joskus jostakin syystä tukien varaan joutuisin, olen niin paljon veroeuroja maksanut, että aivan ansaitusti voisin ottaa yhteiskunnan tuen vastaan, kunnes tilanne korjaantuu. Näillä näkymin kuitenkaan taloudellista huolta ei ole. Sijoitukset tuovat rahaa perheeseen, samoin yritys.
Aika hyvin olet asiasi järjestänyt. Jos lastentekoaikaa on vielä kymmenisen vuotta, et liene juuri kolmeakymppiä vanhempi mutta sinulla on yritys, sijoituksia ja kolme lasta joista vanhin jo 12-13 (jos oikein muistan, oli yläasteelle menossa). Missä vaiheessa olet opiskellut ja ehtinyt varallisuutesi haalia ja maksaa niitä veroeuroja? Yrityskään tuskin pyörii ilman työvoimaa kun itse olet kotona joten maksat vielä palkkojakin.
Hieman epäuskottava kuvio mutta toki mahdollinen jos on varallisuutta jo alkujaan (rikas suku).
Oma asiasihan se on teetkö neljännen lapsen, miksi sitä pitää täältä kysyä? Kasvoton Av-raati ei sitä asiaa voi puolestasi päättää. Jos ihminen on siinä asemassa ettei tarvitse kolmen lapsen nuorena yksinhuoltajana mitään yhteiskunnan tukia ja pyörittää ilmeisen menestyvää yritystä niin sellainen ihminen tuskin kokisi tarvetta saada vastausta lastentekoon tältä palstalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen nelilapsisesta perheestä. Ja aikaa ei kyllä riittänyt meille kaikille. Minä olen se katraan keskimmäinem joka muutenkin tyypillisesti unohtuu. Itselläni on kaksi lasta ja juri tästä syystä. Haluan olla molemmille oikeasti läsnä.
Miten neljästä otetaan keskimmäinen?
Jotkut perheet pystyy ottamaan kaikki lapset yksilöinä ja porukkana huomioon.. Nytkin kaksi isompaa on ollut 2 päivää menossa ja pienimmät on saaneet isän ja äidin ja varsinkin äidin jakamattoman huomion. Myös arjessa on kunnia- asia tietää mitä kullekin lapselle kuuluu. Käytös kertoo kyllä heti jos joku meinaa jäädä vaille huomiota..Jaa-a. Miten se sieltä otetaan? On joko toiseksi nuorin tai toiseksi vanhin. Silleen.
Ei meillä käytös mitään kertonut. Totuin jo pienestä, että pitää olla rasittamatta ketään eli olin mahdollisimman kiltti, mahdollisimman ahkera ja mahdollisimman tottelevainen ja kun olin 14, alkoi se rummutus siitä, miten minun pitää pärjätä jo omillani.
Meillä äiti jäi yksinhuoltajaksi. Et ehkä tajua mitä se käytännössä tarkoittaa, jos teitä on kaksi.
Jaa jaa, että se niiku valitaan kahdesta..
Tai sitten vaan teidän äiti oli itsekäs paskapää?? Onko käynyt mielessä? Ei mulle tulis mieleenkään ketään jättää huomiotta tai ajaa kotoa, omia rakkaitani.
Jaa ja sitten jos jää yh.ksi on oikeus olla lapsilleen kusipää??? Selvä.Väsynyt varmaan. Lasten pieninä ollessa ei varmaan tajua mikä urakka se on saada kaikki aikuisiksi asti.
Niin hän ei tajunnut. Kyllä kato normaalisti perheissä saadaan lapset ihan normaalisti maailmalle, aiheuttamatta kenellekään traumoja. Ei se kusipäisyys katso onko sulla yks vai neljä lasta. Just sen sun äidin olisi pitänyt jättää lapset tekemättä.
Älä tuomitse sun paskan äidin perusteella kaikkia, jooko?
Tässäpä kypsää reflektointia... erikseen kysyttiin kokemuksia ja sitten kun niitä laitetaan, hyökätään päälle.
Äitini oli ihan nuorikin urakan aloittaessaan, mielestään kovinkin pystyvä, mutta räytyi sen neljännen saatuaan. Pikkusiskoni kun nukkui huonosti ja valvotti. Hän jäi sitten enemmän tai vähemmän isosiskoni lapseksi ja nyt sitten isosisko on katkera menetetystä elämästään.
Viestini on siis se että jo kolme on paljon ja jos se tuntuu sujuvan hienosti, ei välttis kannata yhden vanhemman perheessä alkaa heiluttaa venettä ja kokeilla riskirajoja. Kun ne lapset oikeesti pitää hoitaa parikymppisiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä taas koen, että mun aikani riittää hyvin. Varsinkin nyt kun olen kotiäitinä! Vietän lasten kanssa lähes kaiken ajan. Kotihommia tehdään yhdessä, ruokaa laitetaan yhdessä, leikitään, pelataan, kouluhommat tehdään yhdessä, kasvimaalla ollaa yhdessä... Miten vanhemmilla ei muka ole aikaa useammille lapsille? Mitä ne vanhemmat sitten oikein tekee? Lapset on hyvä ottaa mukaan ihan siihen perusarkeen, niin ei jää kukaan yksin tai vaille huomiota. Jokaisen kanssa vietän myös aikaa keskenään, joskus se on vain hetki sohvalla höpötellen kun muut nukkuu, joskus jotakin muuta.
Yksinhuoltajahan käy töissä. Siinä kun aamulla lähtee seiskalta ja illalla tulee kuudelta niin miten olet "lasten kanssa koko ajan"?
Tarkoitinkin nyt kotiäitinä ollessa. Minun työpäiväni eivät myöskään ole noin pitkiä. Teen töitä normaalisti 6-8h, viitenä tai kuutena päivänä viikossa.
Voit joutua vaihtamaan työpaikkaa kauemmaksi.
Voit sairastua... itselläni puhkesi kilpirauhassairaus, joka uuvuttaa välillä täysin totaalisesti.
Joo, voi kuolla, jäädä auton alle, jäädä työttömäksi, kissa voi raadella silmät.. Siksi kannattaa olla tekemättä mitään ja ehkä tappaa itsensä kaiken varalta.
Ei vaan kannattaa realistisesti laskea miten ne kolme lasta pärjää, jos noin käy. Saati neljä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä taas koen, että mun aikani riittää hyvin. Varsinkin nyt kun olen kotiäitinä! Vietän lasten kanssa lähes kaiken ajan. Kotihommia tehdään yhdessä, ruokaa laitetaan yhdessä, leikitään, pelataan, kouluhommat tehdään yhdessä, kasvimaalla ollaa yhdessä... Miten vanhemmilla ei muka ole aikaa useammille lapsille? Mitä ne vanhemmat sitten oikein tekee? Lapset on hyvä ottaa mukaan ihan siihen perusarkeen, niin ei jää kukaan yksin tai vaille huomiota. Jokaisen kanssa vietän myös aikaa keskenään, joskus se on vain hetki sohvalla höpötellen kun muut nukkuu, joskus jotakin muuta.
Yksinhuoltajahan käy töissä. Siinä kun aamulla lähtee seiskalta ja illalla tulee kuudelta niin miten olet "lasten kanssa koko ajan"?
Tarkoitinkin nyt kotiäitinä ollessa. Minun työpäiväni eivät myöskään ole noin pitkiä. Teen töitä normaalisti 6-8h, viitenä tai kuutena päivänä viikossa.
Voit joutua vaihtamaan työpaikkaa kauemmaksi.
Voit sairastua... itselläni puhkesi kilpirauhassairaus, joka uuvuttaa välillä täysin totaalisesti.
Joo, voi kuolla, jäädä auton alle, jäädä työttömäksi, kissa voi raadella silmät.. Siksi kannattaa olla tekemättä mitään ja ehkä tappaa itsensä kaiken varalta.
Ei vaan kannattaa realistisesti laskea miten ne kolme lasta pärjää, jos noin käy. Saati neljä.
Lapset, talolaina, auto, naimisiinmeno, työpaikanvaihto.. Kaikki on elämää ja ei tässä uskaltaisi kuin istua vuokrayksiössä itsekseen jos rupeaisi oikein ajattelemaan kuinka päin vittua voi mennä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi jotkut ihmiset nyt ylipäätään haluavat ison perheen? Samoista syistä minäkin. Suuri perhe on muodostunut haaveeksi ja äitiys on mun juttuni ehdottomasti. Miksi se on joidenkin mielestä väärin haluta perhe ilman kumppania? Esimerkiksi monet (puolet) liitoista päätyvät kuitenkin eroon. Olen muodostanut vakaan ja toimivan perheen omalla tavallani. Jos olemme onnellisia ja homma toimii niin tarkalleenottaen mikä tässä neljännen lapsen toivomisessa on väärin?
Ja kuten yllä mainitsin, elätän perheeni. Jos joskus jostakin syystä tukien varaan joutuisin, olen niin paljon veroeuroja maksanut, että aivan ansaitusti voisin ottaa yhteiskunnan tuen vastaan, kunnes tilanne korjaantuu. Näillä näkymin kuitenkaan taloudellista huolta ei ole. Sijoitukset tuovat rahaa perheeseen, samoin yritys.
Aika hyvin olet asiasi järjestänyt. Jos lastentekoaikaa on vielä kymmenisen vuotta, et liene juuri kolmeakymppiä vanhempi mutta sinulla on yritys, sijoituksia ja kolme lasta joista vanhin jo 12-13 (jos oikein muistan, oli yläasteelle menossa). Missä vaiheessa olet opiskellut ja ehtinyt varallisuutesi haalia ja maksaa niitä veroeuroja? Yrityskään tuskin pyörii ilman työvoimaa kun itse olet kotona joten maksat vielä palkkojakin.
Hieman epäuskottava kuvio mutta toki mahdollinen jos on varallisuutta jo alkujaan (rikas suku).
Oma asiasihan se on teetkö neljännen lapsen, miksi sitä pitää täältä kysyä? Kasvoton Av-raati ei sitä asiaa voi puolestasi päättää. Jos ihminen on siinä asemassa ettei tarvitse kolmen lapsen nuorena yksinhuoltajana mitään yhteiskunnan tukia ja pyörittää ilmeisen menestyvää yritystä niin sellainen ihminen tuskin kokisi tarvetta saada vastausta lastentekoon tältä palstalta.
En mä täältä mitään vastausta hakenut, vaan vertaistukea samassa tilanteessa olevilta; keskustelua ja ajatuksia. Tottakai valinta on yksin minun.
Saan toki yhteiskunnalta lapsilisät, niinkuin kaikki muutkin lasten vanhemmat, että sen verran olen tukiverkossa kiinni. Minulla on siivu yrityksestä, jossa myös työskentelen. Rahaa ei ole "kuin muille jakaa", mutta tullaan toimeen. Asutaan pienesti (mutta sopuisasti) ja elämäntapaan ei sisälly kulutushysteriaa. Auto on edullinen käyttää. Veroja olen maksanut siinä missä muutkin ja töitä olen tehnyt enemmän ja vähemmän koko ikäni, muutamaa vuotta lukuunottamatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen nelilapsisesta perheestä. Ja aikaa ei kyllä riittänyt meille kaikille. Minä olen se katraan keskimmäinem joka muutenkin tyypillisesti unohtuu. Itselläni on kaksi lasta ja juri tästä syystä. Haluan olla molemmille oikeasti läsnä.
Miten neljästä otetaan keskimmäinen?
Jotkut perheet pystyy ottamaan kaikki lapset yksilöinä ja porukkana huomioon.. Nytkin kaksi isompaa on ollut 2 päivää menossa ja pienimmät on saaneet isän ja äidin ja varsinkin äidin jakamattoman huomion. Myös arjessa on kunnia- asia tietää mitä kullekin lapselle kuuluu. Käytös kertoo kyllä heti jos joku meinaa jäädä vaille huomiota..Jaa-a. Miten se sieltä otetaan? On joko toiseksi nuorin tai toiseksi vanhin. Silleen.
Ei meillä käytös mitään kertonut. Totuin jo pienestä, että pitää olla rasittamatta ketään eli olin mahdollisimman kiltti, mahdollisimman ahkera ja mahdollisimman tottelevainen ja kun olin 14, alkoi se rummutus siitä, miten minun pitää pärjätä jo omillani.
Meillä äiti jäi yksinhuoltajaksi. Et ehkä tajua mitä se käytännössä tarkoittaa, jos teitä on kaksi.
Jaa jaa, että se niiku valitaan kahdesta..
Tai sitten vaan teidän äiti oli itsekäs paskapää?? Onko käynyt mielessä? Ei mulle tulis mieleenkään ketään jättää huomiotta tai ajaa kotoa, omia rakkaitani.
Jaa ja sitten jos jää yh.ksi on oikeus olla lapsilleen kusipää??? Selvä.Väsynyt varmaan. Lasten pieninä ollessa ei varmaan tajua mikä urakka se on saada kaikki aikuisiksi asti.
Niin hän ei tajunnut. Kyllä kato normaalisti perheissä saadaan lapset ihan normaalisti maailmalle, aiheuttamatta kenellekään traumoja. Ei se kusipäisyys katso onko sulla yks vai neljä lasta. Just sen sun äidin olisi pitänyt jättää lapset tekemättä.
Älä tuomitse sun paskan äidin perusteella kaikkia, jooko?Tässäpä kypsää reflektointia... erikseen kysyttiin kokemuksia ja sitten kun niitä laitetaan, hyökätään päälle.
Äitini oli ihan nuorikin urakan aloittaessaan, mielestään kovinkin pystyvä, mutta räytyi sen neljännen saatuaan. Pikkusiskoni kun nukkui huonosti ja valvotti. Hän jäi sitten enemmän tai vähemmän isosiskoni lapseksi ja nyt sitten isosisko on katkera menetetystä elämästään.
Viestini on siis se että jo kolme on paljon ja jos se tuntuu sujuvan hienosti, ei välttis kannata yhden vanhemman perheessä alkaa heiluttaa venettä ja kokeilla riskirajoja. Kun ne lapset oikeesti pitää hoitaa parikymppisiksi.
Joo, kannattaa jättää se yksi talon sivu maalaamatta jos vaikka sattuu tippumaan tikkailta juuri silloin.
Harmi että sun surkea luuseriäitisi on tappanut sun luoton elämään.
Sekin kertoo jotain että kiltein ja hiljaisin laitetaan ekana pihalle. Ei se olis kolmeekaan ruokkinut jos ei se neljää pystynyt ruokkimaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi jotkut ihmiset nyt ylipäätään haluavat ison perheen? Samoista syistä minäkin. Suuri perhe on muodostunut haaveeksi ja äitiys on mun juttuni ehdottomasti. Miksi se on joidenkin mielestä väärin haluta perhe ilman kumppania? Esimerkiksi monet (puolet) liitoista päätyvät kuitenkin eroon. Olen muodostanut vakaan ja toimivan perheen omalla tavallani. Jos olemme onnellisia ja homma toimii niin tarkalleenottaen mikä tässä neljännen lapsen toivomisessa on väärin?
Ja kuten yllä mainitsin, elätän perheeni. Jos joskus jostakin syystä tukien varaan joutuisin, olen niin paljon veroeuroja maksanut, että aivan ansaitusti voisin ottaa yhteiskunnan tuen vastaan, kunnes tilanne korjaantuu. Näillä näkymin kuitenkaan taloudellista huolta ei ole. Sijoitukset tuovat rahaa perheeseen, samoin yritys.
Aika hyvin olet asiasi järjestänyt. Jos lastentekoaikaa on vielä kymmenisen vuotta, et liene juuri kolmeakymppiä vanhempi mutta sinulla on yritys, sijoituksia ja kolme lasta joista vanhin jo 12-13 (jos oikein muistan, oli yläasteelle menossa). Missä vaiheessa olet opiskellut ja ehtinyt varallisuutesi haalia ja maksaa niitä veroeuroja? Yrityskään tuskin pyörii ilman työvoimaa kun itse olet kotona joten maksat vielä palkkojakin.
Hieman epäuskottava kuvio mutta toki mahdollinen jos on varallisuutta jo alkujaan (rikas suku).
Oma asiasihan se on teetkö neljännen lapsen, miksi sitä pitää täältä kysyä? Kasvoton Av-raati ei sitä asiaa voi puolestasi päättää. Jos ihminen on siinä asemassa ettei tarvitse kolmen lapsen nuorena yksinhuoltajana mitään yhteiskunnan tukia ja pyörittää ilmeisen menestyvää yritystä niin sellainen ihminen tuskin kokisi tarvetta saada vastausta lastentekoon tältä palstalta.En mä täältä mitään vastausta hakenut, vaan vertaistukea samassa tilanteessa olevilta; keskustelua ja ajatuksia. Tottakai valinta on yksin minun.
Saan toki yhteiskunnalta lapsilisät, niinkuin kaikki muutkin lasten vanhemmat, että sen verran olen tukiverkossa kiinni. Minulla on siivu yrityksestä, jossa myös työskentelen. Rahaa ei ole "kuin muille jakaa", mutta tullaan toimeen. Asutaan pienesti (mutta sopuisasti) ja elämäntapaan ei sisälly kulutushysteriaa. Auto on edullinen käyttää. Veroja olen maksanut siinä missä muutkin ja töitä olen tehnyt enemmän ja vähemmän koko ikäni, muutamaa vuotta lukuunottamatta.
Sama, mulla nyt puoliso mutta useampi lapsi. Rahaa on riittänyt ja voimia ja aikaa. Olen itse myös kotona tällä hetkellä kun lapset pieniä. Vakiduuni odottaa minua ja nyt tullaan jo toimeen miehen palkalla oikein hyvin. Tiedän että kun palaan töihin on rahaa tuplaten ja silloin taas remontoidaan ym. Töissä olen ollut aina enkä ole paljon vapaita pitänyt, paitsi nyt. Veroja maksetaan jotta yhteiskunta kantaa jos jotain sattuu, tämähän koskee niin sinkkua kuin perheellistä, kas kun täällä suomessa asutaan.
Elämä kantaa, minkäs sille voi ettei kaikilla ole ihan saakelin hankalaa..
En osaa sanoa suunnitelmiisi mitään mutta kyllä ne isot asunnot ja tuet kuuluu yhtä hyvin muillekin kun eräille jotka eivät ole tuoneet elämänsä aikana yhtäkään veroeuroa. Jokainen järjestäköön sellaisen elämän mitä haluaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tottakai sitä on miettinyt (niinkuin oletettavasti kaikki vanhemmat), että mitä jos itselle sattuu jotakin. Sitä varten on tottakai jonkinlainen suunnitelma jos toinenkin. En kuitenkaan halua perustaa elämääni ja valintojani pelolle ja jossittelulle. Arjessa kuitenkin isoin "tapaturma" on ollut raju vatsatauti kaikilla yhtäaikaisesti. Tällaisianna hetkinä sitä ollaan lujilla ja tämänsuuntaiset "onnettomuudet" ja vaikeudet ovat kuitenkin niitä kaikkein todennäköisempiä. Joskus olen pariksi viikoksi joutunut sängynpohjalle ja silloinkin asiat järjestyivät. En ole ainoa aikuinen lasteni elämässä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Mä taas koen, että mun aikani riittää hyvin. Varsinkin nyt kun olen kotiäitinä! Vietän lasten kanssa lähes kaiken ajan. Kotihommia tehdään yhdessä, ruokaa laitetaan yhdessä, leikitään, pelataan, kouluhommat tehdään yhdessä, kasvimaalla ollaa yhdessä... Miten vanhemmilla ei muka ole aikaa useammille lapsille? Mitä ne vanhemmat sitten oikein tekee? Lapset on hyvä ottaa mukaan ihan siihen perusarkeen, niin ei jää kukaan yksin tai vaille huomiota. Jokaisen kanssa vietän myös aikaa keskenään, joskus se on vain hetki sohvalla höpötellen kun muut nukkuu, joskus jotakin muuta.
Olen itse nelilapsisesta perheestä. Kun isä puurtaa kolmivuorotyötä ja yksi lapsista sairastaa suurin piirtein jatkuvasti sairaalareissuja myöten ja toisella lapsella on neurologisia vaikeuksia ja tarvitsee näin ollen enemmän tukea ja huomiota siltä kotona olevalta äidiltä niin kyllä siinä kaksi muuta, tervettä lasta ovat valitettavasti vähemmälle huomiolle jääneet, vaikka niin ei olla haluttu käyvän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen nelilapsisesta perheestä. Ja aikaa ei kyllä riittänyt meille kaikille. Minä olen se katraan keskimmäinem joka muutenkin tyypillisesti unohtuu. Itselläni on kaksi lasta ja juri tästä syystä. Haluan olla molemmille oikeasti läsnä.
Miten neljästä otetaan keskimmäinen?
Jotkut perheet pystyy ottamaan kaikki lapset yksilöinä ja porukkana huomioon.. Nytkin kaksi isompaa on ollut 2 päivää menossa ja pienimmät on saaneet isän ja äidin ja varsinkin äidin jakamattoman huomion. Myös arjessa on kunnia- asia tietää mitä kullekin lapselle kuuluu. Käytös kertoo kyllä heti jos joku meinaa jäädä vaille huomiota..Jaa-a. Miten se sieltä otetaan? On joko toiseksi nuorin tai toiseksi vanhin. Silleen.
Ei meillä käytös mitään kertonut. Totuin jo pienestä, että pitää olla rasittamatta ketään eli olin mahdollisimman kiltti, mahdollisimman ahkera ja mahdollisimman tottelevainen ja kun olin 14, alkoi se rummutus siitä, miten minun pitää pärjätä jo omillani.
Meillä äiti jäi yksinhuoltajaksi. Et ehkä tajua mitä se käytännössä tarkoittaa, jos teitä on kaksi.
Jaa jaa, että se niiku valitaan kahdesta..
Tai sitten vaan teidän äiti oli itsekäs paskapää?? Onko käynyt mielessä? Ei mulle tulis mieleenkään ketään jättää huomiotta tai ajaa kotoa, omia rakkaitani.
Jaa ja sitten jos jää yh.ksi on oikeus olla lapsilleen kusipää??? Selvä.Väsynyt varmaan. Lasten pieninä ollessa ei varmaan tajua mikä urakka se on saada kaikki aikuisiksi asti.
Niin hän ei tajunnut. Kyllä kato normaalisti perheissä saadaan lapset ihan normaalisti maailmalle, aiheuttamatta kenellekään traumoja. Ei se kusipäisyys katso onko sulla yks vai neljä lasta. Just sen sun äidin olisi pitänyt jättää lapset tekemättä.
Älä tuomitse sun paskan äidin perusteella kaikkia, jooko?Tässäpä kypsää reflektointia... erikseen kysyttiin kokemuksia ja sitten kun niitä laitetaan, hyökätään päälle.
Äitini oli ihan nuorikin urakan aloittaessaan, mielestään kovinkin pystyvä, mutta räytyi sen neljännen saatuaan. Pikkusiskoni kun nukkui huonosti ja valvotti. Hän jäi sitten enemmän tai vähemmän isosiskoni lapseksi ja nyt sitten isosisko on katkera menetetystä elämästään.
Viestini on siis se että jo kolme on paljon ja jos se tuntuu sujuvan hienosti, ei välttis kannata yhden vanhemman perheessä alkaa heiluttaa venettä ja kokeilla riskirajoja. Kun ne lapset oikeesti pitää hoitaa parikymppisiksi.
Joo, kannattaa jättää se yksi talon sivu maalaamatta jos vaikka sattuu tippumaan tikkailta juuri silloin.
Harmi että sun surkea luuseriäitisi on tappanut sun luoton elämään.
Sekin kertoo jotain että kiltein ja hiljaisin laitetaan ekana pihalle. Ei se olis kolmeekaan ruokkinut jos ei se neljää pystynyt ruokkimaan.
Sinulla on niin sairas asenne, ettet sovi edes yhden äidiksi.
Ap voisi minusta kokeilla miltä tuntuu pyörittää kolmen lapsen taloutta, kun on palannut töihin ja miettiä sitten. Tai ottaa esim vaihtarin ja kokeilla siten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä taas koen, että mun aikani riittää hyvin. Varsinkin nyt kun olen kotiäitinä! Vietän lasten kanssa lähes kaiken ajan. Kotihommia tehdään yhdessä, ruokaa laitetaan yhdessä, leikitään, pelataan, kouluhommat tehdään yhdessä, kasvimaalla ollaa yhdessä... Miten vanhemmilla ei muka ole aikaa useammille lapsille? Mitä ne vanhemmat sitten oikein tekee? Lapset on hyvä ottaa mukaan ihan siihen perusarkeen, niin ei jää kukaan yksin tai vaille huomiota. Jokaisen kanssa vietän myös aikaa keskenään, joskus se on vain hetki sohvalla höpötellen kun muut nukkuu, joskus jotakin muuta.
Yksinhuoltajahan käy töissä. Siinä kun aamulla lähtee seiskalta ja illalla tulee kuudelta niin miten olet "lasten kanssa koko ajan"?
Tarkoitinkin nyt kotiäitinä ollessa. Minun työpäiväni eivät myöskään ole noin pitkiä. Teen töitä normaalisti 6-8h, viitenä tai kuutena päivänä viikossa.
AP, jos sinulla on nyt vuoden ikäinen ja uutta vauvaa pukkaat, niin kolmen vuoden kuluttua sinulla on 2-vuotias, 4-vuotias. Lisäksi ne kaksi muuta ovat suunnilleen yläkoulun lopettava teini (amis tai lukiolainen) ja ilmeisesti vielä yksi kouluikäinen. Eli sun pitää aamulla vielä kaksi pienintä hoitoon, hoitaa koululainen kouluun ja iltapäivähoidon jälkeen kotiin. Teini menee omia menojaan (tai huolehtii kodin pyörittämisestä äidin ollessa töissä). Jossain välissä käyt kaupassa ja huolehdit, että lapsilla on ruokaa ja puhdasta vaatetta (jos teini ei tätä tee). Tämän normaalin lapsiperherallin vuoksi sulla täytyy olla todella hyvät tulot ja lyhyet työmatkat TAI ihan älyttömän hyvät tukiverkot, jos et ole kotona tukien varassa. Tuskin asutte pääkaupunkiseudulle.
Meillä oli vaihto-oppilas vuoden kun omat oli 10 ja 12. Kyllä se härdellin määrä ainakin tuplaantui. Aika kasvattava kokemus kaikille. Kolmessa eri koulussa oppilaita, lievästi kenkkuileva lukiolainen (jonka lintsaamisia piti tsekkailla)... Ei todellakaan mennyt "siinä samassa".
Tietysti riman voi laskea ihan survival moodiin, että suunnilleen just kaikki pysyy hengissä, mutta hampaita ei enää oiotakaan, harrastuksissa ei käydä, vaatteiden puhtaus on sinnepäin jne... mutta itse en ainakaan sitä jaksaisi.
Onko kaikilla lapsillasi mahdollisuus harrastaa? Jos yksi haluaisi harrastaa tavoitteellisesti jotain, joka maksaa vähintään 100-200€ kuukaudessa, pystyisikö? Näkeekö jokainen lapsi edes kerran viikossa isää tai isovanhempia? Pääsevätkö lapset koskaan reissuun tai lomalle? Tiedätkö jokaiselta lapseltasi viisi kaveria nimeltä?
Jos vastasit ei johonkin, älä tee enää yhtään lasta. Ei ole reilua että lapsuus on vain ankeaa arkea ahtaasti asuen, ilman mahdollisuuksia sukulaissuhteisiin ja harrastuksiin.
Millaisia ne muut aikuiset on? Isovanhempia jotka on hyväkuntoisia vielä 20 vuotta? lapseton sisko joka ei aiokaan hankkia lapsia? Eli onko heistä varmasti tukea seuraavat 20 vuotta?
Hei Ap! En ymmärrä näitä negatiivisia kommentoijia. Kertomasi perusteella kaikki vaikuttaisi olevan tosi hyvin ja jos siihen neljännen lapsen haluat niin en näe syytä olla sitä tekemättä.
Ollaan kaikki erilaisia, vaikka nykyään on kai suositumpaa olla lapseton niin silti on ihmisiä jotka haluavat ison perheen. Ja se on hyvä!
Kun olet Ap miettinyt asiaa järjellä, tiedät selviäväsi, niin älä anna muiden mielipiteiden lannistaa. Elämässä pitää tehdä omat valinnat jotka tuntuvat oikeilta! Eikä tuo neljä lasta mikään mahdottomuus ole :)
Tarkoitinkin nyt kotiäitinä ollessa. Minun työpäiväni eivät myöskään ole noin pitkiä. Teen töitä normaalisti 6-8h, viitenä tai kuutena päivänä viikossa.