Kuinka paljon joustatte vanhempienne suhteen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietin, että sanonko äidille, että miksi et aiemmin ajatellut, että voit joskus vielä tarvita minua ja apuani. Ihmissuhteet kun perustuvat vastavuoroisuudelle ja sitä saa, mitä tilaa. Kun lapseni halusivat aikoinaan, että äitini lukisi heille, hän vastasi, ettei viitsi, koska kirjassa on niin vaikeita sanoja, että nämä eivät ymmärrä. Ja kun pyysivät, että potkisi heidän kanssaan jalkapalloa, totesi hänellä olevan liian hienot kengät ja hanskat. Ja tätä rataa. Jossain vaiheessa minä kyllästyin ja lapset myös, eikä tänä päivänä ketään lapsista saa mummolaan kylään kirveelläkään. Toisella mummolla kyllä käyvät. Tiedän, että olisin toisella tarinalla varustettuna loistava vanhan ihmisen hoitaja, mutta nyt tilanne ei huvita lainkaan.

Ap.

Miksi ihmeessä vanha muori potkisi jalkapalloa??? En potkisi minäkään ja olen vasta 42v. Vaikka olisi minkälaiset vaatteet ja kengät. Mihin ne lapset sitä muoria jalkapallossa tarvi?

Ja toki voit äitisi kanssa keskustella asioista, ei kai hän mikään seniili kuitenkaan ole? Varmasti hänestä tuntuu vaikealta kun mies on hoitanut kaiken, eivätkä kumpikaan olleet varautuneet siihen että mies kuolee näin aikaisin. Tiedätkö minkälaisen kasvatuksen äitisi on saanut? Ehkä hän ei ole osannut olla sinulle sellainen äiti kuin olisit halunnut, erilainen luonne, erilainen kasvatus itsellä. Äitisi on selvästi vanhakantainen koska hänellä ei ole ajokorttia itsellä, hänen pitää opetella käyttämään julkisia tai menee taksilla, ehkä olisi hyvä muuttaa johonkin palvelutaloon palveluiden lähelle. Keskustelkaa asioista!

Muuhun en nyt ota kantaa, mutta omat viidenkympin puoltaväliä käyvät vanhempani potkivat mielellään palloa lastenlasten kanssa. Tai pelaavat sulkapalloa, tai mitä tahansa. Ihan vaan siksi, että siitä yhdessäolosta ja tekemisestä nauttivat niin lapset kuin isovanhemmatkin. Se yhdistää.

Siksi lapset menevätkin mieluiten maailmassa juuri isovanhempien luokse, asia olisi eri jos mummo ja pappa istuisivat jäykkinä naamat nurinpäin eivätkä tekisi lasten kanssa mitään. Ja sitten samalla itkettäisiin, että kun ei ne lapsenlapsetkaan käy...

Ap, olisi kiva vielä kuulla ajatuksiasi? :)

Vierailija kirjoitti:

Olen hieman kyllästynyt äitini auttamiseen. On 75 vuotias ja jäi talvella leskeksi. Isäni hoiti kaikki juoksevat asiat ruoanlaittoa lukuunottamatta. Äitini ei koskaan auttanut minua missään tilanteessa, kun lapseni olivat pieniä ja olisin ehkä tarvinnutkin joskus apua tai edes taustatukea. Nyt kun hän on yksin, tarvitsee apua ihan kaikessa. Ja minua kyllä kaihertaa. Pitäisi hoitaa pankki- ja vakuutusasioita, autoasioita, kuljetella häntä jne. Kuuluuko minun tyttärenä olla ikäänkuin kiitollisuudenvelassa, että hän on hoitanut minut pienenä (tosin välinpitämättömästi ja epätoivottuna lapsena)? Minusta ei. En pyytänyt syntyä. Jos saa lapsen, sen hoito on velvollisuus. Olisin kyllä kiitolinen ja auttaisi mielellänikin, jos hän olisi aikoinaan auttanut minua lasteni kanssa. Mutta nykyisessä tilanteessa enimmäkseen kiukuttaa.

Vanhempani olivat juoppoja ja perheväkivaltaa oli lapsuudessani reilusti. Silti autoin isääni ja isäni kuoltua äitiäni kaikissa asioissa, joissa tarvitsivat apua. Pankkiasiat, siivous, ostokset jne, jne. Sun kannattaa miettiä omaa luonnettasi. Kadutko mahollisesti sitten, kun on myöhäistä. Jos oot kova, ÄLÄ AUTA. Jos oot pehmo niinkuin minä, AUTA.

Nyt kun molemmat vanhempani ovat kuolleet, voin olla rauhallisin mielin. En kadu mitään. Tein sen minkä voin ja autoin vanhempiani silloin, kun he tarvitsivat apua.

Mieti omaa tulevaisuuttasi. Mieti mitä ajattelet äitisi kuoltua, jos et auta tai jos autat. Kuollut ei enää mieti. SINÄ mietit ja kadut, jos kaduttavaa on. Riippuu sun luonteesta. SINÄ päätät miten toimit. EI äiti, EI AV -palsta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietin, että sanonko äidille, että miksi et aiemmin ajatellut, että voit joskus vielä tarvita minua ja apuani. Ihmissuhteet kun perustuvat vastavuoroisuudelle ja sitä saa, mitä tilaa. Kun lapseni halusivat aikoinaan, että äitini lukisi heille, hän vastasi, ettei viitsi, koska kirjassa on niin vaikeita sanoja, että nämä eivät ymmärrä. Ja kun pyysivät, että potkisi heidän kanssaan jalkapalloa, totesi hänellä olevan liian hienot kengät ja hanskat. Ja tätä rataa. Jossain vaiheessa minä kyllästyin ja lapset myös, eikä tänä päivänä ketään lapsista saa mummolaan kylään kirveelläkään. Toisella mummolla kyllä käyvät. Tiedän, että olisin toisella tarinalla varustettuna loistava vanhan ihmisen hoitaja, mutta nyt tilanne ei huvita lainkaan.

Ap.

Miksi ihmeessä vanha muori potkisi jalkapalloa??? En potkisi minäkään ja olen vasta 42v. Vaikka olisi minkälaiset vaatteet ja kengät. Mihin ne lapset sitä muoria jalkapallossa tarvi?

Ja toki voit äitisi kanssa keskustella asioista, ei kai hän mikään seniili kuitenkaan ole? Varmasti hänestä tuntuu vaikealta kun mies on hoitanut kaiken, eivätkä kumpikaan olleet varautuneet siihen että mies kuolee näin aikaisin. Tiedätkö minkälaisen kasvatuksen äitisi on saanut? Ehkä hän ei ole osannut olla sinulle sellainen äiti kuin olisit halunnut, erilainen luonne, erilainen kasvatus itsellä. Äitisi on selvästi vanhakantainen koska hänellä ei ole ajokorttia itsellä, hänen pitää opetella käyttämään julkisia tai menee taksilla, ehkä olisi hyvä muuttaa johonkin palvelutaloon palveluiden lähelle. Keskustelkaa asioista!

Muuhun en nyt ota kantaa, mutta omat viidenkympin puoltaväliä käyvät vanhempani potkivat mielellään palloa lastenlasten kanssa. Tai pelaavat sulkapalloa, tai mitä tahansa. Ihan vaan siksi, että siitä yhdessäolosta ja tekemisestä nauttivat niin lapset kuin isovanhemmatkin. Se yhdistää.

Siksi lapset menevätkin mieluiten maailmassa juuri isovanhempien luokse, asia olisi eri jos mummo ja pappa istuisivat jäykkinä naamat nurinpäin eivätkä tekisi lasten kanssa mitään. Ja sitten samalla itkettäisiin, että kun ei ne lapsenlapsetkaan käy...

Kyllä mun lapset käy mielellään isovanhempien luona vaikka ne ei potki palloa tai pelaa sulkapalloa, eipä niin tehnyt minunkaan mummani, ja silti oli minulle maailman rakkain ihminen, vieläkin on ikävä vaikka hän on ollut kuolleena jo 30 vuotta. Kai sitä nyt voi muutakin yhdessä tehtä kuin jotain jalkapalloa pelata, ei kaikki pelaa jalkapalloa edes nuorena, miten sitten vanhana ja polvivaivaisena tai ylipainoisena? Onko muka ainoat vaihtoehdot pelata jalkapalloa tai sulkapalloa tai sitten istun jäykkänä naama nurinpäin???

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietin, että sanonko äidille, että miksi et aiemmin ajatellut, että voit joskus vielä tarvita minua ja apuani. Ihmissuhteet kun perustuvat vastavuoroisuudelle ja sitä saa, mitä tilaa. Kun lapseni halusivat aikoinaan, että äitini lukisi heille, hän vastasi, ettei viitsi, koska kirjassa on niin vaikeita sanoja, että nämä eivät ymmärrä. Ja kun pyysivät, että potkisi heidän kanssaan jalkapalloa, totesi hänellä olevan liian hienot kengät ja hanskat. Ja tätä rataa. Jossain vaiheessa minä kyllästyin ja lapset myös, eikä tänä päivänä ketään lapsista saa mummolaan kylään kirveelläkään. Toisella mummolla kyllä käyvät. Tiedän, että olisin toisella tarinalla varustettuna loistava vanhan ihmisen hoitaja, mutta nyt tilanne ei huvita lainkaan.

Ap.

Miksi ihmeessä vanha muori potkisi jalkapalloa??? En potkisi minäkään ja olen vasta 42v. Vaikka olisi minkälaiset vaatteet ja kengät. Mihin ne lapset sitä muoria jalkapallossa tarvi?

Ja toki voit äitisi kanssa keskustella asioista, ei kai hän mikään seniili kuitenkaan ole? Varmasti hänestä tuntuu vaikealta kun mies on hoitanut kaiken, eivätkä kumpikaan olleet varautuneet siihen että mies kuolee näin aikaisin. Tiedätkö minkälaisen kasvatuksen äitisi on saanut? Ehkä hän ei ole osannut olla sinulle sellainen äiti kuin olisit halunnut, erilainen luonne, erilainen kasvatus itsellä. Äitisi on selvästi vanhakantainen koska hänellä ei ole ajokorttia itsellä, hänen pitää opetella käyttämään julkisia tai menee taksilla, ehkä olisi hyvä muuttaa johonkin palvelutaloon palveluiden lähelle. Keskustelkaa asioista!

Muuhun en nyt ota kantaa, mutta omat viidenkympin puoltaväliä käyvät vanhempani potkivat mielellään palloa lastenlasten kanssa. Tai pelaavat sulkapalloa, tai mitä tahansa. Ihan vaan siksi, että siitä yhdessäolosta ja tekemisestä nauttivat niin lapset kuin isovanhemmatkin. Se yhdistää.

Siksi lapset menevätkin mieluiten maailmassa juuri isovanhempien luokse, asia olisi eri jos mummo ja pappa istuisivat jäykkinä naamat nurinpäin eivätkä tekisi lasten kanssa mitään. Ja sitten samalla itkettäisiin, että kun ei ne lapsenlapsetkaan käy...

Kyllä mun lapset käy mielellään isovanhempien luona vaikka ne ei potki palloa tai pelaa sulkapalloa, eipä niin tehnyt minunkaan mummani, ja silti oli minulle maailman rakkain ihminen, vieläkin on ikävä vaikka hän on ollut kuolleena jo 30 vuotta. Kai sitä nyt voi muutakin yhdessä tehtä kuin jotain jalkapalloa pelata, ei kaikki pelaa jalkapalloa edes nuorena, miten sitten vanhana ja polvivaivaisena tai ylipainoisena? Onko muka ainoat vaihtoehdot pelata jalkapalloa tai sulkapalloa tai sitten istun jäykkänä naama nurinpäin???

Bravo.

Idea vissiin oli se, että tekee JOTAIN yhdessä niiden lasten kanssa. Tarpeeksi on niitäkin isovanhempia, jotka odottavat ehdotonta rakkautta ja kunnioitusta, vaikka ovat kuin nukkeina nurkassa, olematta mitenkään osallisena lastenlasten tekemisiin.

Äidillä käy siivooja ja pärjää omin avuin. Kotona käydessäni teen ruokaa sun muuta. Äiti on toiseksi tärkein minun elämässä ja lapseni tärkein.