Lue keskustelun säännöt.
Kuinka paljon joustatte vanhempienne suhteen?
17.06.2017 |
Olen hieman kyllästynyt äitini auttamiseen. On 75 vuotias ja jäi talvella leskeksi. Isäni hoiti kaikki juoksevat asiat ruoanlaittoa lukuunottamatta. Äitini ei koskaan auttanut minua missään tilanteessa, kun lapseni olivat pieniä ja olisin ehkä tarvinnutkin joskus apua tai edes taustatukea. Nyt kun hän on yksin, tarvitsee apua ihan kaikessa. Ja minua kyllä kaihertaa. Pitäisi hoitaa pankki- ja vakuutusasioita, autoasioita, kuljetella häntä jne. Kuuluuko minun tyttärenä olla ikäänkuin kiitollisuudenvelassa, että hän on hoitanut minut pienenä (tosin välinpitämättömästi ja epätoivottuna lapsena)? Minusta ei. En pyytänyt syntyä. Jos saa lapsen, sen hoito on velvollisuus. Olisin kyllä kiitolinen ja auttaisi mielellänikin, jos hän olisi aikoinaan auttanut minua lasteni kanssa. Mutta nykyisessä tilanteessa enimmäkseen kiukuttaa.
Kommentit (66)
Kun minut lapsena ja nuorena alistettiin vanhempien tahtoon uhkaamalla itsemurhalla tai välien katkaisemisella, niin koko aikuisikä on ollut yritystä päästä heistä vapaaksi ja kiinni itsenäiseen elämään. Ratkaisevaa askelta en silti ole ottanut, minkä on estänyt lähinnä epäterve velvollisuuden tunne. Sen verran traumaattinen on suhde vanhempiin, että en ole itse halunnut lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Autan äitiäni 58v pienissä askareissa tarpeen mukaan. Viimeisen parin viikon aikana olen mm. ollut vanhojen valokuvien lajittelutalkoissa (1pv) ja yksi ilta kävin asentamassa hänelle käyttökuntoon uuden puhelimen ja opetin sen käytössä (pari tuntia).
Meillä on aina ollut hyvä suhde ja voin käydä äitiä auttamassa juurikin esim parin viikon välein, mutta tällöin mennään aina minun aikaaulujeni mukaan. En lähtisi toiselle viikottaiseksi avustajaksi.
QueNoEntiendo kirjoitti:
Järkyttävää luettavaa.. Minä tekisin kaikkeni minun vanhempieni eteen, en ikinä voisi ees kuvitella kääntäväni selkää kummallekaan. Toi on musta ihan äärettömän surullista, kuinka huonot välit suurimmalla osalla väkeä on vanhempiinsa. Miesystäväni jopa ehdotti, että majoitetaan jäljelle jäänyt leski sitten aikanaan meidän tykö tänne Espanjaan, mikäli on tarve. He antoivat kaikkensa minulle ja olen ehdottomasti valmis tekemään saman heille.
Miettikää miltä teistä sitten tuntuu, kun omat lapset laittaa välit poikki. Juuri silloin kuin eniten heitä tarvitset. Ei vanhuusiällä ehkä ole juurikaan ystäviä, ja jos ei ole perhettä niin on melko hiljaista ja yksinäistä. Kannatatteko kaikki vanhuksien yksinäisyyttä? Joulut yksin... Sit vielä kannustetaan laittamaan välit poikki ja muuttamaan mahd kauas. Toki asia on kaksipiippuisempi, jos on ollut hankala lapsuus tms. mutta aika uskomatonta, että lähes jokaisella suomalaisella muka sellainen ollut. Täällä vaan jauhetaan siitä, kuinka ei jakseta laittaa extra effortia jonkun muun hyvinvointiin. Erittäin suomalaista. :/
No tuossa tulikin se tärkein: sun vanhemmat ovat pitäneet sinusta huolta. Monella ei ole asia yhtä hyvin.
Moni yksinäinen vanhus on syyllinen yksinäisyyteensä ihan itse. Jatkuvaa mitätöintiä, alko-ongelmia, väkivaltaa jne ollut koko lapsuus. Silloin kun on oikeasti tarvinnut vanhempiaan. Miksi itseä laiminlyöneelle ihmiselle pitäisi alkaa huolehtijaksi?
QueNoEntiendo kirjoitti:
Järkyttävää luettavaa.. Minä tekisin kaikkeni minun vanhempieni eteen, en ikinä voisi ees kuvitella kääntäväni selkää kummallekaan. Toi on musta ihan äärettömän surullista, kuinka huonot välit suurimmalla osalla väkeä on vanhempiinsa. Miesystäväni jopa ehdotti, että majoitetaan jäljelle jäänyt leski sitten aikanaan meidän tykö tänne Espanjaan, mikäli on tarve. He antoivat kaikkensa minulle ja olen ehdottomasti valmis tekemään saman heille.
Miettikää miltä teistä sitten tuntuu, kun omat lapset laittaa välit poikki. Juuri silloin kuin eniten heitä tarvitset. Ei vanhuusiällä ehkä ole juurikaan ystäviä, ja jos ei ole perhettä niin on melko hiljaista ja yksinäistä. Kannatatteko kaikki vanhuksien yksinäisyyttä? Joulut yksin... Sit vielä kannustetaan laittamaan välit poikki ja muuttamaan mahd kauas. Toki asia on kaksipiippuisempi, jos on ollut hankala lapsuus tms. mutta aika uskomatonta, että lähes jokaisella suomalaisella muka sellainen ollut. Täällä vaan jauhetaan siitä, kuinka ei jakseta laittaa extra effortia jonkun muun hyvinvointiin. Erittäin suomalaista. :/
Oli vaikea myös katkaista välejä perheeseen, jälkeenpäin isä ja veli olisivat hyötyneet jos olisin ollut itsekkäämpi ja laittanut omat asiat ensimmäisenä kuntoon, kukaan meistä ei hyötynyt toisensa tunteilusta.
Mummo.
Mun vanhempieni välinpitämättömyys on niin totaalista, että en nykyään kestä edes puheluita. Syöpä oli "jaa" yms. näitä on paljon. Olen auttanut paljon, mutta en vaan enää kestä. Viimeisin juttu on viedä piheys sille tasolle, ettei voi käydä kylässä. Kyllä, varmaankin alkavaa muistisairautta, mutta toisaalta aina ollut samanlaista. Olen tuhlannut lomia yms. ja palkkiona ollut paska kohtelu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän ap:n kohdalla auttamisen heti isän kuoleman jälkeen, mutta nyt olisi jo aika opetella itse hoitamaan noita asioita, kaikki ovat ihan opeteltavissa olevia, ja hoituvat kyllä, vaikkei edes tietokoketta haluaisi käyttää.
Opeta ap, ja neuvo!
Itse autan 80-vuotiasta anoppia jonkun verran, mutta omien aikataulujeni mukaan mennään. Ja olemme ottaneet sen linjan, että autamme "välttämättömissä" asioissa, mutta esim isohkossa omakotitalossa asuminen ison puutarhan keskellä on oma valinta, näiden hoidossa en auta.
Maksaa sitten teineillemme esim ruohonleikkuusta ym, mikä on ihan ok.
Anoppi käyttää myös ns. aviomiespalvelua, mistä saa melko edullisesti esim. pientä teknistä apua tai apua muihinkin juttuihin, esim. juurikin pihahommiin.
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti ette sitten ole eturivissä käsi ojossa ottamassa vastaan perintöä, kun vanhemmistanne aika jättää.
Hyvähän sinun on huudella, en hetkeäkään usko, että jätät perintösi, jos sellaista on tulossa, ottamatta. Uskon,että oket kateellinen perinnönsaajiloe, kun sinä et sellaista ole saamassa. Minä ainakin otan perintöni, vaikken isäni kanssa väleissä olekaan. Ryyppäsi ja soitteli yökaudet, haukkui ja mesosi, nyt on sairas ja tuhonnut välinsä lapsiinsa. Yksinäisen vanhuuden järjesti itselleen, noh, sitä saa mitä tilaa.
Mutta perintöni otan, jos elossa olen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alkava alzheimer useinkin ilmenee tuollaisena käytöksenä. Riidellään omaisten kanssa ja pahoitetaan kaikkien mieli... jospa äitisi onkin sairas.
Pohjimmiltaan ongelma tuntuu olevan, ettei välitä tai pidä äidistäsi, ja siksi hänen auttamisensa on raskasta ja ikävää. Pitämäänsä ihmistähän auttaa mielellään ja tunteja laskematta!
Itsehän päätät, mihin haluat elämäsi käyttää. Itselläni isä on se, joka ei lapsilleen korvaa lotkauttanut (kasvoimme käytännössä ilman isää, ja hän oli vain joku äijä joka asui saman talon toisessa päässä). Ei tulisi mieleenkään auttaa tai passata häntä, kun tulee vanhaksi. Eipä hänkään meihin aikaa käyttänyt, kun olimme pieniä. Ymmärrän siis sinua hyvin.
Ihmisille, joilla on normaalit ja lämpimät välit vanhempiinsa, tämä kuulostaa kylmältä, mutta itsestä esim. isän auttaminen olisi kuin jotain tuntematonta random-vanhusta passaisi. Ei kiitos!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
QueNoEntiendo kirjoitti:
Järkyttävää luettavaa.. Minä tekisin kaikkeni minun vanhempieni eteen, en ikinä voisi ees kuvitella kääntäväni selkää kummallekaan. Toi on musta ihan äärettömän surullista, kuinka huonot välit suurimmalla osalla väkeä on vanhempiinsa. Miesystäväni jopa ehdotti, että majoitetaan jäljelle jäänyt leski sitten aikanaan meidän tykö tänne Espanjaan, mikäli on tarve. He antoivat kaikkensa minulle ja olen ehdottomasti valmis tekemään saman heille.
Miettikää miltä teistä sitten tuntuu, kun omat lapset laittaa välit poikki. Juuri silloin kuin eniten heitä tarvitset. Ei vanhuusiällä ehkä ole juurikaan ystäviä, ja jos ei ole perhettä niin on melko hiljaista ja yksinäistä. Kannatatteko kaikki vanhuksien yksinäisyyttä? Joulut yksin... Sit vielä kannustetaan laittamaan välit poikki ja muuttamaan mahd kauas. Toki asia on kaksipiippuisempi, jos on ollut hankala lapsuus tms. mutta aika uskomatonta, että lähes jokaisella suomalaisella muka sellainen ollut. Täällä vaan jauhetaan siitä, kuinka ei jakseta laittaa extra effortia jonkun muun hyvinvointiin. Erittäin suomalaista. :/
Helppohan sieltä Espanjasta on huudella! Ette ole eläneet tätä arkea edestakaisin ajellessa! Kivalta varmaan kuulostaa mummo kotona, entäs kun on ihan seniili eikä usko mitään!
Espanjaan liittyen, siellä vähän eri tavat. Kollegan sisko sai jäädä hoitamaan vanhempiaan kotiin, yhteiskunta maksoi tämän. Siellä ihan normaalia, meidän hinnoilla ja palkkatasolla ei mahdollista. Harva työnanantaja tähän suostuisi, veikkaan minä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Autan äitiäni 58v pienissä askareissa tarpeen mukaan. Viimeisen parin viikon aikana olen mm. ollut vanhojen valokuvien lajittelutalkoissa (1pv) ja yksi ilta kävin asentamassa hänelle käyttökuntoon uuden puhelimen ja opetin sen käytössä (pari tuntia).
Meillä on aina ollut hyvä suhde ja voin käydä äitiä auttamassa juurikin esim parin viikon välein, mutta tällöin mennään aina minun aikaaulujeni mukaan. En lähtisi toiselle viikottaiseksi avustajaksi.
Miten äitisi voi olla 58 vuotiaana noin huonossa kunnossa, että tarvitsee tuollaisiin apua. Olen itse 54v ja kotona asuu vielä kaksi murkkua ja työelämää on pitkälti edessä. Puhelimeni olen aina saanut itse käyttökuntoon, kuten tietokoneenikin. Töissäkinhän jo noita tarvitsee. Fyysisesti myös olen suht hyvässä kunnossa, joten ei tulisi mieleenkään pyytää apua valokuvien lajitteluun tai muihin kotitöihin. Vielä tässä iässä menee kympin lenkki ihan keveästi ja salilla käyn kolme kertaa viikossa, joten hakkaan kyllä saunapuutkin aina talven varalle itse.
Oletko varma, ettei äitisi halua apuasi vain siksi, että saisi tavata sinua joskus. Muuten nyt ei tuon ikäinen vielä apua aikuisilta lapsiltaan tarvitse.
Meillä vanhemmat olivat ilmeisesti hyvin välinpitämättömiä myös lastenlasten suhteen,päätellen siitä , että ovat asuneet lähellä ja eivät käyneet juurikaan edes kylässä, kyseessä siis veljeni lapset. Tätä aikoinaan hieman paheksuin omassa mielessäni, mutta nykyään ymmärrän täysin. tv 46
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
QueNoEntiendo kirjoitti:
Järkyttävää luettavaa.. Minä tekisin kaikkeni minun vanhempieni eteen, en ikinä voisi ees kuvitella kääntäväni selkää kummallekaan. Toi on musta ihan äärettömän surullista, kuinka huonot välit suurimmalla osalla väkeä on vanhempiinsa. Miesystäväni jopa ehdotti, että majoitetaan jäljelle jäänyt leski sitten aikanaan meidän tykö tänne Espanjaan, mikäli on tarve. He antoivat kaikkensa minulle ja olen ehdottomasti valmis tekemään saman heille.
Miettikää miltä teistä sitten tuntuu, kun omat lapset laittaa välit poikki. Juuri silloin kuin eniten heitä tarvitset. Ei vanhuusiällä ehkä ole juurikaan ystäviä, ja jos ei ole perhettä niin on melko hiljaista ja yksinäistä. Kannatatteko kaikki vanhuksien yksinäisyyttä? Joulut yksin... Sit vielä kannustetaan laittamaan välit poikki ja muuttamaan mahd kauas. Toki asia on kaksipiippuisempi, jos on ollut hankala lapsuus tms. mutta aika uskomatonta, että lähes jokaisella suomalaisella muka sellainen ollut. Täällä vaan jauhetaan siitä, kuinka ei jakseta laittaa extra effortia jonkun muun hyvinvointiin. Erittäin suomalaista. :/
Helppohan sieltä Espanjasta on huudella! Ette ole eläneet tätä arkea edestakaisin ajellessa! Kivalta varmaan kuulostaa mummo kotona, entäs kun on ihan seniili eikä usko mitään!
En siis ole koko ikääni asunut Espanjassa. Suomessa tuli mentyä edes takaisin kyllä, mutta kuten sanoin itselläni on ollut hyvä lapsuus ja välit vanhempiin aina hyvät. Sen takia surettaa nähdä, kuinka monella asia ei näin ole.
Kumpaakaan ei tunnu kiinnostavan meidän elämä muutakun sen verran että voi päivitellä jossain viestissä.
Eilen kysyin saanko mennä käymään mummolassa 6v ja 2v kanssa sillävälin kun isommat lapset on kaverilla. Tänään koetin soittaa ja ei vastannut, tunteja sitten.
Lapset ovat mummolassa ehkä 4x vuodessa ja niistäkin olen 3x mukana itse.
Pappa käy lähinnä jouluna ja synttäreinä, eikä vastaa lasten viesteihin tai soittoihin (koululaisia).
En jaksa joustaa ja takulla sitten kun tarvitsevat apua niin ei mullakaan ole aikaa. Niin makaa kuin petaa..
Vierailija kirjoitti:
Tässä näkee kyllä hyvin, paljonko vanhuudenturvaa lasten hankkimisesta on. Ei riitä, että hankkii ne lapset, mutta sitten pitää vielä hoitaa lapsenlapsiakin, tai muuten oma jälkeläinen hylkää.
Joo, ei riittänyt tämänkään lapsen kohdalla, että synnytti. Olisi opitänyt aika paljon enemmäkin huolehtia.
Miten monta vuotta työtä ja miten paljon rahaa lapsen velvollisuus on teistä antaa siitä hyvästä, että x synnytti ko. lapsen? 9 kk toki odotti ja synnytys kesti ehkä 12 h. Riiittäisikö siis vuosi maksamista takaisinkin päin?
QueNoEntiendo kirjoitti:
Järkyttävää luettavaa.. Minä tekisin kaikkeni minun vanhempieni eteen, en ikinä voisi ees kuvitella kääntäväni selkää kummallekaan. Toi on musta ihan äärettömän surullista, kuinka huonot välit suurimmalla osalla väkeä on vanhempiinsa. Miesystäväni jopa ehdotti, että majoitetaan jäljelle jäänyt leski sitten aikanaan meidän tykö tänne Espanjaan, mikäli on tarve. He antoivat kaikkensa minulle ja olen ehdottomasti valmis tekemään saman heille.
Miettikää miltä teistä sitten tuntuu, kun omat lapset laittaa välit poikki. Juuri silloin kuin eniten heitä tarvitset. Ei vanhuusiällä ehkä ole juurikaan ystäviä, ja jos ei ole perhettä niin on melko hiljaista ja yksinäistä. Kannatatteko kaikki vanhuksien yksinäisyyttä? Joulut yksin... Sit vielä kannustetaan laittamaan välit poikki ja muuttamaan mahd kauas. Toki asia on kaksipiippuisempi, jos on ollut hankala lapsuus tms. mutta aika uskomatonta, että lähes jokaisella suomalaisella muka sellainen ollut. Täällä vaan jauhetaan siitä, kuinka ei jakseta laittaa extra effortia jonkun muun hyvinvointiin. Erittäin suomalaista. :/
Kuka vanhempasi hoitaa kun olet Espanjassa? Tai onko sinula omia aikusia lapsia Suomessa?
Vierailija kirjoitti:
Autan äitiäni 58v pienissä askareissa tarpeen mukaan. Viimeisen parin viikon aikana olen mm. ollut vanhojen valokuvien lajittelutalkoissa (1pv) ja yksi ilta kävin asentamassa hänelle käyttökuntoon uuden puhelimen ja opetin sen käytössä (pari tuntia).
Meillä on aina ollut hyvä suhde ja voin käydä äitiä auttamassa juurikin esim parin viikon välein, mutta tällöin mennään aina minun aikaaulujeni mukaan. En lähtisi toiselle viikottaiseksi avustajaksi.
Eikö 58 v. äiti ole vielä ihan työkykyinen ja puhelimen SIM kortin vaihto käy kädenkäänteessä?
Vierailija kirjoitti:
Olen tähän asti auttanut äitiäni, ajanut lähes joka viikonloppu 200 km hänen avukseen. Kunnes hän viime viikolla haukkui minut pystyyn, minusta on kuulemma ollut pelkkää harmia syntymästäni saakka, enkä koskaan ole muuta tehnyt kuin virheitä... Nyt loppui auttaminen. Pärjätköön perkele.
Oletko varma ettei äidilläsi ole alkava altzheimer, aggressiiviset purkaukset kuuluvat tautiin. T. Kokenut myös saman.
Ei haittaa, vaikka en saisi killinkiäkään. Pärjään oikein hyvin ilmankin.