Vakuutusyhtiö ja lentoyhtiö yrittävät tuhota meidät! APUA
Olemme parikymppinen, tavallinen ja järkevä, pariskunta, olemme jo vuosia säästäneet rahaa matkusteluun ja muutama omatoiminen onnistunut matka on tullut säästöillä tehtyä. Voitte uskoa että nuorten opiskelijoiden säästäminen on oikeasti ollut hyvinkin tiukkaa välillä mutta aina matka on ollut upea palkinto sinnikkäästä "penninvenytylsestä".
Lähdimme viime kuussa jälleen uudelle muutaman viikon matkallemme kohteena Thaimaa. Hoidimme asiat hyvin etukäteen, myös matkavakuutuksen.
Olimme ottaneet menopaluulennot Helsinki-Bangkok yhtiöltä Etihad Airways. Matkalla oli kaksi välilaskua. Lentojen hinnat olivat yhteensä kaikkiaan meiltä kahdelta reilut 800euroa. Viimeinen välilasku oli Abu Dhabissa josta lennon oli määrä lentää Bangkokiin. Lennot olivat olleet myöhässä sekä miesystävälläni oli ripuli. Kävi niin onnettomasti että myöhästyimme Abu Dhabissa Bangkokin koneesta. Juoksimme vessasta lähtöportille ja virkailijanainen ja mies sulkivat portin nenämme edestä yhtään valehtelematta asiaa. Näimme kun portti siis suljettiin. He sanoivat että olemme minuutin myöhässä ja emme pääse koneeseen koska se on lentoyhtiön periaate että on aivan sama onko kyseessä yksi minuutti vai puolituntia. Se oli kauhea paikka. Epätoivo iski.
Hyväksyimme kuitenkin tämän kohtalomme ja päätimme ottaa selvää mitä voimme tehdä. Menimme Etihad Airwaysin tiskille ja kerroimme tilanteen "maamme myyneinä" ja kohtalomme hyväksyneinä. 2 virkailijanaista tokaisivat etteivät voi meitä auttaa ja Etihadilla ei ole velvollisuutta meitä lennättää enää Bangkokiin ilmaiseksi tai millään alennuksellakaan. Olimme järkyttyneitä. Kuulemma heidän lentoyhtiössään on periaatteita ja yksi niistä on että minkäänlainen matkasairauskaan ei ole syy mikä oikeuttaa yhtiön puolesta mihinkään hyvityksiin ja jos haluamme Bangkokiin saamme itse maksaa lentomme sinne.
Myönnän itse vetäytyneeni itkeä tihrustamaan johonkin penkille kun mies yritti rauhoitella minua. Menimme tiskille uudelleen tämänkin hyväksyneinä. Kysyimme kosksa Etihadin seuraava kone lähtisi Bangkokiin. Virkailija tiuskaisi että voitte ihan itse mennä johonkin tilaan jossa on ilmainen wifi ja selvittää ja ostaa aikataulut omatoimisesti.
Mielestäni tämä oli jo melkoisen tylyä käytöstä.
Päädyimme lopult ostamaan omasta pussistamme 1030eurolla lennot Abu Dhabi-Bangkok. Otetaan lukuun se seikka että alkuperäiset menopaluut Hki-BKk olivat +800e/2hlö.
Vietimme sitten Abu Dhabin kentällä jumissa ehkä 14-16tuntia? Se oli aika koettelemus.
Varmistimme tällä välin useaan kertaan että onko laukkumme vastassa meitä Bangkokissa. Meitä toppuuteltiin uskomaan että laukku on perillä ja he hoitavat asian kyllä ja uskokaa jo.
Bangkokissa laukkua ei näkynyt. Lentokenttävirkailija korvat punaisina kertoo että laukku on Abu Dhabin kentällä eikä kukaan ollut kuulemma hoitanut laukkuamme koneeseen. Kuulemma saamme laukkumme samana iltana Bangkokiin iltakoneen mukana.
Laukku tuli perille 13h päästä ja jouduimme tästä syystä ostamaan Bangkokista ensimmäiseksi puhtaat alushousut :D ja hygieniatarvikkeita.
Olimme aika väsyneitä tästä koettelemusten matkasta.
Olimme yhteydessä puhelimitse vakuutusyhtiöömme ja sieltä luvattiin että korvaisivat tämän 1030euroa jolla jouduimme ostamaan uudet lennot ja pitivät lentoyhtiön toimia törkeinä.
Jatkoimme lomaa Thaimaata bussilla kierrellen ja siirryimme Vietnamin puolelle aikeena viettää loppuloma siellä ennen paliuta Suomeen Bangkokista.
Jatkuu...
Kommentit (391)
Ensinnäkin, lentoemäntänä pakko sanoa ettei Etihad Airways ole halpalentoyhtiö, jonka lennoilla pitää maksaa itsensä kipeäksi saadakseen pienen limun ja vanhan ruisleivän. Kyseessä on todella tasokas lentoyhtiö, jolla on toimipisteitä ympäri maailmaa (myös BKK) ja tämänkin asian voi hoitaa heidän toimistollaan ko.maassa/kaupungissa.
Nyt myöskin realismia peliin. Olette ehkä ensi kertaa reissussa. Kyse on kuitenkin suhteellisen pienestä rahallisesta menetyksestä. Tuon pari-kolme tonnin maksamiseen ei mene kauaa. Se voi nyt tuntua isolta menetykseltä,mutta ei se teidän taloutta ikuisiksi ajoiksi varmaankaan kaada.
Aina voi jälkikäteen jossitella, sellaisessahan kaikki ovat aina parhaita. Työni puolesta kuitenkin ymmärrän, että nämä tilanteet ovat todella stressaavia ja varsinkin pitkään odotettu matka halutaan toteuttaa tavalla tai toisella. Ensi kertaa varten kannattaa olla varalla suunnitelmat b ja c. Ja lukea ne lentoyhtiön säännöt to-del-la tarkkaan.
Ja portti menee todellakin minuutilleen kiinni. Sinne jää mummot, papat, hääparit ja lapsiperheet ihan surutta. Ensinnäkin lentoyhtiöillä on mielessä raha. Kun portti suljetaan se ei vain tarkoita, että ovi laitetaan kiinni ja eteen vedetään liina.
Se tarkoittaa, että kaikki turvallisuus proseduurit on suoritettu loppuun, matkustajien tiedot syötetty koneelle, heidän matkatavaransa, niiden painot (vaikuttavat polttoaineen kulutukseen -> maksaa maltaita lentoyhtiölle ja vaikuttaa paljon millä nopeudella kone ohjataan nousuun ja laskuun) on laskettu koneen yhteispainoon (tästä syystä olemassa myös rajoitukset paljonko matkatavara kg/ matkustaja) ja kirjaudut ulos järjestelmästä ja suljettu tietokone.
Virkailijalla on jo kiire muualle hoitamaan seuraava kone ilmaan. Hänellä on vastuullaan ensinnäkin oman lentoyhtiönsä määräykset ja säästötavoitteet, kohdemaan laki ja säädökset, jotka esim.sakottavat kymmeniä tuhansia euroja lentoyhtiöltä, joka myöhästyy omasta lähtöajastaan. Jokainen lentoyhtiö siis "vuokraa" sitä lentokenttää ja porttia, joka heille on annettu x-ajaksi. Esim. tunnin myöhästyminen Sydneyssä on noin 10 tuhatta dollaria lentoyhtiölle.
Näistä, plus monista muista syistä, lentoyhtiöt eivät odottele matkustajia. Se on pieni kärpäsen kakka se 800€, jonka matkustaja on maksanut lennostaan, kun vastassa on valtavat turvallisuusmääräykset ja mahdolliset sakot lentoyhtiön missatessa oman nousuaikansa.
Olen käynyt keskusteluja satojen lennoltaan myöhästyneiden kanssa. Ymmärrän täysin, että matkustaja näkee silmissään vain sen hiekkarannan ja lentoyhtiö on vain kurja henkilökohtaisesti matkustajaa poukotteleva pahis. Näin ei kuitenkaan ole. On valitettava tosi asia, että niin junat, bussit, Alepa-pyörät kuin lentokoneetkin ovat pitkälti bisnestä kuljettaa matkustajat paikasta a paikkaan b. Siinä on kyse ihmismassasta, aina löytyy joku jolle ko.aikataulut eivät käy, mutta pakko ajatella suurinta hyötyä pienimmällä mielipahalla.
Tsemppiä teille!
Soita Iltalehteen, niin saatte ehkä juttupalkkion ja vähän säälijulkisuutta. Voipi alkaa vakuutusyhtiössäkin tapahtumaan..
Olen aasiassa ollut töissä ja matkustellut siellä vapailla. Ne nykyiset reppureissaajat ovat aivan toista maata kuin ne ensimmäiset kengännauhabudjetilla aasiassa aloitelleet pioneerit. Juuri ne, jotka esim. perustivat Lonely Planet-kirjat.
Nykynuoret lähtee kyllä sinne reppureissuun. Tatuoinnit on asianmukaisen "henkevät" , on tähtiä ja henkiolentoja ja kaikenlaisia suojelushahmoja nahassa. Sitten on kaikenlaisia nirunaru -virityksiä ranteissa ja kaulassa. Ne näyttää sopivan rennolta, mutta ne onkin aasiassa semmoisia killuttimita joita ripustetaan temppeleihin, siis jumalille kunnioitukseksi. Ei ne olekaan koruja, hups.
Vaikka ollaan liikkeellä pienellä ja olemattomalla rahalla, niin vaaditaan ja edellytetään palvelua ja etuja niinkuin oltaisiin isollakin rahalla liikkeellä. Kuuntelin kerran erittäin nolostuttavaa huutokonserttia naapuripöydässä, kun ilonen ja kovin hyvistä ystävistä koostunut ryhmä joi ja hengaili isolla kädellä viskiä ja kokista siemaillen. Kun tuli laskun paikka, niin voi herrajumala, kun ravintola laskutti ERIKSEEN jäistä, joita oli kannettu pöytäään usiampi kaukalo. Ei me olla tämmöistä tilattu, ei me kyllä makseta, ja mun ystävä lähti jo eikä se jättänyt rahaa tämmöiseen, enkä kyllä maksa tämmösiä jne jne ! Voi jumalauta. Ko. valittajilla oli kyllä jotkut catepillarin ja vagabondin kengät jalassa ja puhelimet ja tabletit loisti sinistä valoaan yöhön, mutta jääpaloista ei baarinpitäjälle makseta, ei.
Ei tullut mieleen , että ko. lämpötiloissa jää tosiaan maksaa, sen tekeminen ja säilöminen syö sähkö ja maksaa. Ja drinkit maistuu paremmilta jääpalojen jäähdyttämänä kyllä joo.
Henkilökunta oli NIIN vaivaantunutta, muut naapuripöydissä vaivaantuneita näiden törppöjen puolesta ja nämä vaan mekastaa. Lopuksi ne sai anteeksi ne jäät siitä laskusta. Vau, mikä voitto.
Aina niitä näkee jossain lentokentillä tiskillä parkumassa jostain päivänselvästä asiasta kuten viisumeista, viisumien umpeenmenosta, matkatavaroiden painosta tai käsimatkatavaroiden älyttömästä koosta. Juurikin itkeä tihrustetaan ja valitetaan kun ei ole rahaa eikä voi tehdä mitään, siis mitään ja kuinka lentoyhtiö on vaan aivan kamalan ilkeä.
Tässä tapauksessa ihmettelen minäkin sitä matkaripulia, joka on siis todettu sellaiseksi. Missä välissä? Kyllä on vakuutusyhtiöllä vielä hommaa tämän pariskunnan kanssa ennenkuin ne saadaan kotiin.
Hyvä kysymys , joka vaatii vastausta on se, että millä motiivilla joku suomalainen vakuutusyhtiö keskittyisi keskellä tavallista työviikkoa tuhoamaan jotain random-asiakasparia listoillaan?
Miksi vakuutusyhtiö ei usko, mitä asiakas kertoo puhelussaan? Tietysti se kertoo niikuin asiat on ja massit pitää siirtää tilile heti. Näinhän ne ei tosielämässä toimi. Kyllä todistusosuus on sillä osapuolella, joka on rahaa vailla.
Että lentoyhtiöltä lause, että paluuliput ei ole enää voimassa. PIste. Tämä sitten vakuutusyhtiöön ja voi alkaa odotella rahoja tilille. Kiinnostaisi kuulla vähän vakuutusyhtiönkin näkemystä.
Lopetin eilen vastaamaan viesteihin koska kävin huilaamaan murehdittuani asias tunti tolkulla ja päätä särki.
Toivottavasti tämä vielä antaa vastauksia jollekulle.
Suurin osa kommentoinneista koski sitä miten itse kusimme koko homman. Okei.
Mutta tämän kirjoitukseni pointti ei ollut kysyä kuka on syyllinen.
Vakuutuksemme "tarinamme" kuullessaan oli sitä mieltä että tapahtuma kuuluu korvauksen piiriin 2 syystä. Koska lentomme olivat myöhässä (kone lähti jo Helsingistä myöhässä ja seuraava lento Saksa-Abu Dhabi oli myöhässä) ja koska oli tämä paljon puhuttu matkasairaus.
Moni kysyi miten todistimme asian. Meillä on lääkärintodistus reissunpäältä eli mustaa valkoisella leimoineen eli mistään höpönhöpöstä ei ole kyse. Kyllä me sellaisen saimmd hankittua lentokentältäkin juuri sen takia jos sen vuoksi voisi tulla pulmia.
Toki mies olisi voinut jättää vessassa käymättä ja juosta ripulipaskat housussa koneeseen. Se on kiistaton asis kuinka olisimme voineet toimia ja välttää tämän.
No toimeimme toisin ja tilanne on nyt tämä. Mutta vakuutusyhtiön silmissä me emme kuitenkaan ole syyllisiä tähän soppaan. Sen he ovat sanoneet että oikeus korvaukseen täyttyy.
Kyse on siittä että vakuutusyhtiön mukaan ei ole mahdollista etteikä Etihad Airways ota meitä Bangkokista Suomeen lähtevään koneeseen. He vaativat meitä todistamaan asian vaikka luulisi käytännön olevan yleinen ja näkyy myös lentoyhtiön nettisivuilla jokaisen vapaasti luettavana tietona.
Voimme todistaa asian vakuutusyhtiölle mutta takeita siitä koska voimme niin tehdä ei ole sillä Etihad Airwaysiin ei ole helppo saada yhteyttä, olemme soittaneet ja laittaneet sähköpostia, ja vakuutusyhtiömme mukaan he eivät korvaa minkäänlaisia puhelinmaksuja edes lentoyhtiöön tai siittä että heidän mielestä meidän on ollut välttämätön soittaa vakuutusyhtiölle jo monia kertoja.
Viime tiedon mukaan muutama pv sitten Etihadin työntekijä sanoi puhelimessa että pyytäkää kirjallinen selvitys sähköpostin kautta heiltä ja he lähettävät selvityksen 1. Kiireellisyysluokassa. Vielä ei ole kuulunut mitään ja en tiedä koska kuuluu.
Vierailija kirjoitti:
Miten puhelu voi maksa 150€?
Suomalaisella liittymällä Aasiasta Suomeen tai ylipäätänsä mihinkään helposti useamman euron per minuutti.
Mikset ap vastaa tuohon, että kuinka pitkä aika teillä oli käytettävissä vaihtoon? Millä kentällä ja missä välissä te sen sairaustodistuksen hommasitte?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten puhelu voi maksa 150€?
Suomalaisella liittymällä Aasiasta Suomeen tai ylipäätänsä mihinkään helposti useamman euron per minuutti.
Vietnamista Elisa operaattorilla soitto 2.39e/min. Ja niitä soittoja on ollut + vakuutusyhtiölle ja lentoyhtiölle soitettaessa jonotusajat ovat olleet pitkiä. Ja vakuutukseen soitettaessa itse puhelu kun joku henkilö on vastannut on enemmillään kestänyt per 1 puhelu 25minuuttia.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Mikset ap vastaa tuohon, että kuinka pitkä aika teillä oli käytettävissä vaihtoon? Millä kentällä ja missä välissä te sen sairaustodistuksen hommasitte?
En muista nyt tarkkaa aikaa ulkoa, kyllä sen näen noista lapuista mutta aika ei ollut suuri ja portille matka oli pitkä ja koneenvaihdon välissä oli sekä passintarkistus että turvatarkistus. Puolisentuntia se oli noin.
Ja todistus hankittiin Helsinki Vantaalla ennen koneen lähtöä Saksaan jossa kys.vaiva myös alkoi. Helsinki Vantaalla olimme 3h ennen koneen lähtöä ja 1. lento myöhästyi siittä muistaakseni vielä tunnin verran.
Vierailija kirjoitti:
Lopetin eilen vastaamaan viesteihin koska kävin huilaamaan murehdittuani asias tunti tolkulla ja päätä särki.
Toivottavasti tämä vielä antaa vastauksia jollekulle.
Suurin osa kommentoinneista koski sitä miten itse kusimme koko homman. Okei.
Mutta tämän kirjoitukseni pointti ei ollut kysyä kuka on syyllinen.
Vakuutuksemme "tarinamme" kuullessaan oli sitä mieltä että tapahtuma kuuluu korvauksen piiriin 2 syystä. Koska lentomme olivat myöhässä (kone lähti jo Helsingistä myöhässä ja seuraava lento Saksa-Abu Dhabi oli myöhässä) ja koska oli tämä paljon puhuttu matkasairaus.Moni kysyi miten todistimme asian. Meillä on lääkärintodistus reissunpäältä eli mustaa valkoisella leimoineen eli mistään höpönhöpöstä ei ole kyse. Kyllä me sellaisen saimmd hankittua lentokentältäkin juuri sen takia jos sen vuoksi voisi tulla pulmia.
Toki mies olisi voinut jättää vessassa käymättä ja juosta ripulipaskat housussa koneeseen. Se on kiistaton asis kuinka olisimme voineet toimia ja välttää tämän.
No toimeimme toisin ja tilanne on nyt tämä. Mutta vakuutusyhtiön silmissä me emme kuitenkaan ole syyllisiä tähän soppaan. Sen he ovat sanoneet että oikeus korvaukseen täyttyy.
Kyse on siittä että vakuutusyhtiön mukaan ei ole mahdollista etteikä Etihad Airways ota meitä Bangkokista Suomeen lähtevään koneeseen. He vaativat meitä todistamaan asian vaikka luulisi käytännön olevan yleinen ja näkyy myös lentoyhtiön nettisivuilla jokaisen vapaasti luettavana tietona.
Voimme todistaa asian vakuutusyhtiölle mutta takeita siitä koska voimme niin tehdä ei ole sillä Etihad Airwaysiin ei ole helppo saada yhteyttä, olemme soittaneet ja laittaneet sähköpostia, ja vakuutusyhtiömme mukaan he eivät korvaa minkäänlaisia puhelinmaksuja edes lentoyhtiöön tai siittä että heidän mielestä meidän on ollut välttämätön soittaa vakuutusyhtiölle jo monia kertoja.
Viime tiedon mukaan muutama pv sitten Etihadin työntekijä sanoi puhelimessa että pyytäkää kirjallinen selvitys sähköpostin kautta heiltä ja he lähettävät selvityksen 1. Kiireellisyysluokassa. Vielä ei ole kuulunut mitään ja en tiedä koska kuuluu.
Mietin, onko vakuutusyhtiön asiakaspalvelija ymmärtänyt, että kyseessä on meno-paluu -lippu eikä halpisyhtiöiden yksitellen ostetut menot ja paluut.
Täällä on jo vinkattu useampaan otteeseen, että lähettäisitte vakuutusyhtiöön tuon Etihadin sivuilla olevan lausuman. Tai luulisi niissä teidän matkalipuissannekin olevan kelpoisuusehdot.
Oletteko harkinneet palaavanne Suomeen Finnairin suoralla lennolla? Jos menopaluu Bangkok-Helsinki-Bangkok on halvempi niin sitten jättää sen paluun käyttämättä :)
Ja kyseessä tosiaan oli matkasairaus koska vaiva alkoi vasta Helsinki-Vantaalla ja vakuutusehtojen mukaan voidaan puhua matkalla tapahtuneesta sairaudesta kun ollaan tietty km päässä kotoa, olisiko se matka ollut 100-200 km vakuutusehdoissa. Asumme Helsingistä kaukana joten varsinainen matka alkoi jo satoja kilometrejä ennen Helsinki Vantaata kun suljimme kotiovemme.
Vakuutusyhtiö tietää nämä kaikki seikat ja olemme kaiken pikkutarkkaan silloin toukokuussa eritelleet ja ovat vahvistaneet että perusteet on korvauksiin olemassa vakuutusehtojen pykälien mukaan.
- Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikset ap vastaa tuohon, että kuinka pitkä aika teillä oli käytettävissä vaihtoon? Millä kentällä ja missä välissä te sen sairaustodistuksen hommasitte?
En muista nyt tarkkaa aikaa ulkoa, kyllä sen näen noista lapuista mutta aika ei ollut suuri ja portille matka oli pitkä ja koneenvaihdon välissä oli sekä passintarkistus että turvatarkistus. Puolisentuntia se oli noin.
Ja todistus hankittiin Helsinki Vantaalla ennen koneen lähtöä Saksaan jossa kys.vaiva myös alkoi. Helsinki Vantaalla olimme 3h ennen koneen lähtöä ja 1. lento myöhästyi siittä muistaakseni vielä tunnin verran.
Ensi kerralla sitten Imodiumia viimeistään lentokentän apteekista. Itsellä on taipumusta matkakuumeen aiheuttamaan löysään vatsaan ja pitkille siirtymille otan varmuuden vuoksi jo kotona tabletin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopetin eilen vastaamaan viesteihin koska kävin huilaamaan murehdittuani asias tunti tolkulla ja päätä särki.
Toivottavasti tämä vielä antaa vastauksia jollekulle.
Suurin osa kommentoinneista koski sitä miten itse kusimme koko homman. Okei.
Mutta tämän kirjoitukseni pointti ei ollut kysyä kuka on syyllinen.
Vakuutuksemme "tarinamme" kuullessaan oli sitä mieltä että tapahtuma kuuluu korvauksen piiriin 2 syystä. Koska lentomme olivat myöhässä (kone lähti jo Helsingistä myöhässä ja seuraava lento Saksa-Abu Dhabi oli myöhässä) ja koska oli tämä paljon puhuttu matkasairaus.Moni kysyi miten todistimme asian. Meillä on lääkärintodistus reissunpäältä eli mustaa valkoisella leimoineen eli mistään höpönhöpöstä ei ole kyse. Kyllä me sellaisen saimmd hankittua lentokentältäkin juuri sen takia jos sen vuoksi voisi tulla pulmia.
Toki mies olisi voinut jättää vessassa käymättä ja juosta ripulipaskat housussa koneeseen. Se on kiistaton asis kuinka olisimme voineet toimia ja välttää tämän.
No toimeimme toisin ja tilanne on nyt tämä. Mutta vakuutusyhtiön silmissä me emme kuitenkaan ole syyllisiä tähän soppaan. Sen he ovat sanoneet että oikeus korvaukseen täyttyy.
Kyse on siittä että vakuutusyhtiön mukaan ei ole mahdollista etteikä Etihad Airways ota meitä Bangkokista Suomeen lähtevään koneeseen. He vaativat meitä todistamaan asian vaikka luulisi käytännön olevan yleinen ja näkyy myös lentoyhtiön nettisivuilla jokaisen vapaasti luettavana tietona.
Voimme todistaa asian vakuutusyhtiölle mutta takeita siitä koska voimme niin tehdä ei ole sillä Etihad Airwaysiin ei ole helppo saada yhteyttä, olemme soittaneet ja laittaneet sähköpostia, ja vakuutusyhtiömme mukaan he eivät korvaa minkäänlaisia puhelinmaksuja edes lentoyhtiöön tai siittä että heidän mielestä meidän on ollut välttämätön soittaa vakuutusyhtiölle jo monia kertoja.
Viime tiedon mukaan muutama pv sitten Etihadin työntekijä sanoi puhelimessa että pyytäkää kirjallinen selvitys sähköpostin kautta heiltä ja he lähettävät selvityksen 1. Kiireellisyysluokassa. Vielä ei ole kuulunut mitään ja en tiedä koska kuuluu.Mietin, onko vakuutusyhtiön asiakaspalvelija ymmärtänyt, että kyseessä on meno-paluu -lippu eikä halpisyhtiöiden yksitellen ostetut menot ja paluut.
Täällä on jo vinkattu useampaan otteeseen, että lähettäisitte vakuutusyhtiöön tuon Etihadin sivuilla olevan lausuman. Tai luulisi niissä teidän matkalipuissannekin olevan kelpoisuusehdot.
Oletteko harkinneet palaavanne Suomeen Finnairin suoralla lennolla? Jos menopaluu Bangkok-Helsinki-Bangkok on halvempi niin sitten jättää sen paluun käyttämättä :)
Lähetän tänään linkin ja kopion Etihadin nettisivuilla mainitusta jos se jotain voisi auttaa.
Nuo liput tosiaan varattiin netin kautta momondon kautta ja meno-paluulennot samalla kertaa Etihadilta.
Menolennot olivat kaikki yhdellä lipulla ja saimme tulostetun lipun Helsinki Vantaalla samalla kun veimme ruumaan menevän laukun lähtöselvitykseen.
Silloin toukokuussa lähtiessä HelsinkiVantaalla kerrottiin että paluuliput ovat yhdellä lipulla ja saamme ne Bangkokin Suvarnabhumin kentältä Etihadin tiskiltä sitten kun tulemme sinne ennen paluulentoa.
Meillä on varma aikomus palata Finnairilla Suomeen.
Lähden nyt viimein käymään pihalla kvelyllä - yritän edes vähän piristyä ja saada muuta ajateltavaa. Näin viikonloppuna eivät asiat etene mihinkään. Tämä siis tiedoksi jos tulee joltakulta syyttelyä miksen vastaa mahdollisesti uusiin kysymyksiin.
Teitä neuvottiin ja yritettiin auttaa fb:ssa paljon. Teittekö mitään niistä vinkeistä? En ole vielä lukenut tätä ketjua läpi..
Tämä juttu paljastui provoksi jo siinä kohtaa, kun ap kertoi kyselleensä, että onhan matkalaukku perillä odottamassa heidän saapumistaan. Yksikään lentoyhtiö ei ota ruumaan matkalaukkuja, joiden omistaja ei ole lennolla mukana, vaan ne poistetaan ennen lähtöä turvallisuussyistä.
Ykkös-kiireellisin asia juuri nyt on vuotaa juttu näyttävästi iltapäivälehdille. Siellä kun itkette sydänverta, niin vakuutusyhtiön on taas kerran pakko luovuttaa ja maksaa korvaukset.
Ylipäätään näissä vapaaehtoisissa (ei siis esim. työtapaturma-) vakuutuksissa homma menee niin, että vakuutettu maksaa kulut ensin itse ja sitten jälkikäteen tekee korvaushakemuksen vakuutusyhtiölle. Kyllä se on nyt teidän omalla vastuulla maksaa paluulippu ensin itse ja sitten vaikka Suomeen palattua teette korvaushakemuksen asianmukaisine liitteineen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikset ap vastaa tuohon, että kuinka pitkä aika teillä oli käytettävissä vaihtoon? Millä kentällä ja missä välissä te sen sairaustodistuksen hommasitte?
En muista nyt tarkkaa aikaa ulkoa, kyllä sen näen noista lapuista mutta aika ei ollut suuri ja portille matka oli pitkä ja koneenvaihdon välissä oli sekä passintarkistus että turvatarkistus. Puolisentuntia se oli noin.
Ja todistus hankittiin Helsinki Vantaalla ennen koneen lähtöä Saksaan jossa kys.vaiva myös alkoi. Helsinki Vantaalla olimme 3h ennen koneen lähtöä ja 1. lento myöhästyi siittä muistaakseni vielä tunnin verran.
Helsinki-Vantaallako on lääkärinvastaanotto, jossa diagnosoidaan turistiripuli heti kun on vatsa mennyt löysälle ja kirjoitetaan siitä todistus vakuutusyhtiötä varten?
Lentoyhtiö ei kuljeta laukkuja, jos matkustaja (=laukun omistaja) ei ole koneessa?
Teille tuli sitten vähän pidempi loma. Kysykääpä samalla vakuutusyhtiöltä että miten se aikoo korvata ja kuinka paljon siitä ajasta kun ette päässeet kotiinne ja kenties menetätte opiskelupaikkanne tai joudutte käymään vuoden päästä uudelleen menetetyt kurssit. =D