Vakuutusyhtiö ja lentoyhtiö yrittävät tuhota meidät! APUA
Olemme parikymppinen, tavallinen ja järkevä, pariskunta, olemme jo vuosia säästäneet rahaa matkusteluun ja muutama omatoiminen onnistunut matka on tullut säästöillä tehtyä. Voitte uskoa että nuorten opiskelijoiden säästäminen on oikeasti ollut hyvinkin tiukkaa välillä mutta aina matka on ollut upea palkinto sinnikkäästä "penninvenytylsestä".
Lähdimme viime kuussa jälleen uudelle muutaman viikon matkallemme kohteena Thaimaa. Hoidimme asiat hyvin etukäteen, myös matkavakuutuksen.
Olimme ottaneet menopaluulennot Helsinki-Bangkok yhtiöltä Etihad Airways. Matkalla oli kaksi välilaskua. Lentojen hinnat olivat yhteensä kaikkiaan meiltä kahdelta reilut 800euroa. Viimeinen välilasku oli Abu Dhabissa josta lennon oli määrä lentää Bangkokiin. Lennot olivat olleet myöhässä sekä miesystävälläni oli ripuli. Kävi niin onnettomasti että myöhästyimme Abu Dhabissa Bangkokin koneesta. Juoksimme vessasta lähtöportille ja virkailijanainen ja mies sulkivat portin nenämme edestä yhtään valehtelematta asiaa. Näimme kun portti siis suljettiin. He sanoivat että olemme minuutin myöhässä ja emme pääse koneeseen koska se on lentoyhtiön periaate että on aivan sama onko kyseessä yksi minuutti vai puolituntia. Se oli kauhea paikka. Epätoivo iski.
Hyväksyimme kuitenkin tämän kohtalomme ja päätimme ottaa selvää mitä voimme tehdä. Menimme Etihad Airwaysin tiskille ja kerroimme tilanteen "maamme myyneinä" ja kohtalomme hyväksyneinä. 2 virkailijanaista tokaisivat etteivät voi meitä auttaa ja Etihadilla ei ole velvollisuutta meitä lennättää enää Bangkokiin ilmaiseksi tai millään alennuksellakaan. Olimme järkyttyneitä. Kuulemma heidän lentoyhtiössään on periaatteita ja yksi niistä on että minkäänlainen matkasairauskaan ei ole syy mikä oikeuttaa yhtiön puolesta mihinkään hyvityksiin ja jos haluamme Bangkokiin saamme itse maksaa lentomme sinne.
Myönnän itse vetäytyneeni itkeä tihrustamaan johonkin penkille kun mies yritti rauhoitella minua. Menimme tiskille uudelleen tämänkin hyväksyneinä. Kysyimme kosksa Etihadin seuraava kone lähtisi Bangkokiin. Virkailija tiuskaisi että voitte ihan itse mennä johonkin tilaan jossa on ilmainen wifi ja selvittää ja ostaa aikataulut omatoimisesti.
Mielestäni tämä oli jo melkoisen tylyä käytöstä.
Päädyimme lopult ostamaan omasta pussistamme 1030eurolla lennot Abu Dhabi-Bangkok. Otetaan lukuun se seikka että alkuperäiset menopaluut Hki-BKk olivat +800e/2hlö.
Vietimme sitten Abu Dhabin kentällä jumissa ehkä 14-16tuntia? Se oli aika koettelemus.
Varmistimme tällä välin useaan kertaan että onko laukkumme vastassa meitä Bangkokissa. Meitä toppuuteltiin uskomaan että laukku on perillä ja he hoitavat asian kyllä ja uskokaa jo.
Bangkokissa laukkua ei näkynyt. Lentokenttävirkailija korvat punaisina kertoo että laukku on Abu Dhabin kentällä eikä kukaan ollut kuulemma hoitanut laukkuamme koneeseen. Kuulemma saamme laukkumme samana iltana Bangkokiin iltakoneen mukana.
Laukku tuli perille 13h päästä ja jouduimme tästä syystä ostamaan Bangkokista ensimmäiseksi puhtaat alushousut :D ja hygieniatarvikkeita.
Olimme aika väsyneitä tästä koettelemusten matkasta.
Olimme yhteydessä puhelimitse vakuutusyhtiöömme ja sieltä luvattiin että korvaisivat tämän 1030euroa jolla jouduimme ostamaan uudet lennot ja pitivät lentoyhtiön toimia törkeinä.
Jatkoimme lomaa Thaimaata bussilla kierrellen ja siirryimme Vietnamin puolelle aikeena viettää loppuloma siellä ennen paliuta Suomeen Bangkokista.
Jatkuu...
Kommentit (391)
Vaikka ap:n kertomus olisi tottakin, niin ihan turha on reissusta soitella kuluttaja-asiamiehelle ym, kuten ap väittää tehneensä. Sitten kai nuo asiat selvitetään kotimaassa. Ja kuten ap kertoi, virkailijat oli kovasti ensin samaa mieltä ja piti toimintaa törkeänä ja lopulta ilmoittivat ettei asia ole niin. No, mitä asiakaspalvelija tekee, kun (hysteerinen) ihminen soittaa ja jankuttaa, eikö oo törkeetä toimintaa, eikö oo törkeetä. Noh, asiakaspalvelija ehkä myöntää että näin on, mutta lupaa selvittää meneekö asia vakuutukseen. Soittaa asiaa tutkittuaan että ei ole vakuutukseen kuuluva asia. Ei ehkä tiedä asiaa suoraan sanoa tai vaikka tietäisi, antaa asiakkaalle hetken aikaa rauhoittua kunnes kertoo huonot uutiset, että ei vakuutus tätä maksa. Vastauksen olisi ehkä saanut jo ensimmäisellä puhelulla jos ei olisi ollut niin "järkyttynyt" ja yrittänyt ylipuhua virkailijaa omalle puolellen. Asiallisella käytöksellä saat parempaa palvelua. Tuskin virkailija on itse sanonut lentoyhtiön toiminnan olleen törkeää. Tai vaikka olisi sanonutkin, hän kertoo että ymmärtää kuinka ikävä tilanne, mutta se ei muuta sitä asiaa mitä vakuutusehdot korvaa ja mitä ei. Eihän virkailija sitä itse voi päättää. Tai virkailija vaan tarkisti asian mieluummin kun antoi väärää tietoa. Kyllä virkailijan mielipide ja sympatia voi olla asiakkaan puolella, mutta jos asia ei kuulu vakuutusyhtiön korvattaviin, niin sitten ei kuulu.
Eikös joka lentokentällä kuuluteta niitä myöhässä olevia matkustajia portille?
Noloa. Tulee mieleen telkusta tullut sarja Heathrown lentokentältä. Siinä myöhästelijät purnaavat ja saavat raivareita, kun oma vika.
Vierailija kirjoitti:
Mitä ap mahtoi tehdä sillä aikaa, kun miehensä istui Abu Dhabin kentän vessassa monta tuntia. :D Tarinassa on kolo.
Jossain tais jälkeenpäin selittää, että lento helsingistä(?) lähti myöhässä. Alussa tätä ei maininnut. Eikä muistanut kuinka paljon oli abu dhabissa aikaa vaihtoon, lupasi asian tarkistaa "noista lapuista" , veikkailiko puolta tuntia? mut ei oo selvinnyt paljonko oli aikaa. En myöskään tajunnut, miksi haki todistuksen sairaudesta jos kyseessä ruokamyrkytys, välillä ripuli. Eikö lääkäri antanut/määrännyt lääkettä vaikka lento edessä? Ripuli alkoi jo vuorokautta(?)aiemmin helsingissä, kun poikaystävä myöhästyi koneesta. Luulis jo että siinä ajassa olo ehtii tasoittua. Ehkä todistus sairaudesta haettiin vedotakseen hätätilanteissa sairauteen. Ja ripuli on poikaystävällä sopivasti, olis noloa jos nuorella naisella olis ripuli...
Vierailija kirjoitti:
Eikös joka lentokentällä kuuluteta niitä myöhässä olevia matkustajia portille?
Kyllä monilla kentillä kuulutetaan boarding timen alkaminen ja viimeinen kuulutus ennen portin sulkua. Mutta suomalainen istuu tuntitolkulla paskalla, niin ei se ehdi.
Vierailija kirjoitti:
Noloa. Tulee mieleen telkusta tullut sarja Heathrown lentokentältä. Siinä myöhästelijät purnaavat ja saavat raivareita, kun oma vika.
Jospa se on katsonut sitä sarjaa mikä arabiemiraateissa kuvattu,( tai joku Dubain lentokenttä, maailman suurin/suurimpia) siinä virkailijat saavat usein hätäänyneet matkustajat jotenkin ujutettua lennolle ilmaiseksi tai alennuksella ainakin. Eihän heillä ole kun kymmeniä tuhansia matkustajia, mutta aina on aikaa hommata se yksi myöhästynyt uudelle lennolle. Pakkohan sen totta on olla kun on TOSI-tv sarja. (Mitä, eikö kaikki tosi-tv olekaan totta sataprosenttisesti?)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ap mahtoi tehdä sillä aikaa, kun miehensä istui Abu Dhabin kentän vessassa monta tuntia. :D Tarinassa on kolo.
Jossain tais jälkeenpäin selittää, että lento helsingistä(?) lähti myöhässä. Alussa tätä ei maininnut. Eikä muistanut kuinka paljon oli abu dhabissa aikaa vaihtoon, lupasi asian tarkistaa "noista lapuista" , veikkailiko puolta tuntia? mut ei oo selvinnyt paljonko oli aikaa. En myöskään tajunnut, miksi haki todistuksen sairaudesta jos kyseessä ruokamyrkytys, välillä ripuli. Eikö lääkäri antanut/määrännyt lääkettä vaikka lento edessä? Ripuli alkoi jo vuorokautta(?)aiemmin helsingissä, kun poikaystävä myöhästyi koneesta. Luulis jo että siinä ajassa olo ehtii tasoittua. Ehkä todistus sairaudesta haettiin vedotakseen hätätilanteissa sairauteen. Ja ripuli on poikaystävällä sopivasti, olis noloa jos nuorella naisella olis ripuli...
Lähtö Helsingistä ja lennolla oli kaksi vaihtoa, Berliinissä ja Abu Dhabissa. Täyttä puppua ripulisepitykset, etteikö ehtinyt muka lennolle Arabiemiraateissa. Monta tuntia aikaa vaihtoon. Sitä paitsi Abun lentoterminaali on hyvin selkeä ja siisti, ei siellä eksy. Kulttuuri ja tarjonta tietysti ovat aivan poikkeavia Berliin terminaalista, meneehän siinä aikaa ulkomaata pällistellessä. Ja sen ajan muistaa taatusti!
On se kumma kun opettaja hyväksyy vessassa käynnin syyksi myöhästyä tunnilta, mutta lentoyhtiö ja vakuutusyhtiö ei, vaikka oli niiiiin paha mieli että pääsi itku. Ihme porukkaa kun ei feikki itkukaan auta saamaan tahtoa läpi
Nyt ap ryhdistäydy! Muuten tarina floppaa kuin erään Aruban wikimatkailijan biitsit ja drinkit konsanaan.
Vierailija kirjoitti:
On se kumma kun opettaja hyväksyy vessassa käynnin syyksi myöhästyä tunnilta, mutta lentoyhtiö ja vakuutusyhtiö ei, vaikka oli niiiiin paha mieli että pääsi itku. Ihme porukkaa kun ei feikki itkukaan auta saamaan tahtoa läpi
Sellaista on elämä aikuistuessa. :D
Ja tässä teille opetus, että ikinä ei pidä myöhästyä lähtöselvityksestä.
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä on niin pirun vaikeaa olla ajoissa paikalla?! Kaikelta tältäkin olisi vältytty ihan vaan olemmalla AJOISSA paikalla.
Tai ostamalla imodiumia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisikohan nyt alkaa suunnata ko. lentoyhtiön toimipisteeseen henkilökohtaisesti selvittämään asiaa sen sijaan, että naputtelet kännyä hostellissa? Saisitte konkinlaisen paparisen dokumentin sieltä, oli se sitten mitä tahansa ja asia etenisi. Kaikkea ei voi hoitaa kaikkialla sujuvasti netin kautta. Toimintaa nyt näpyttelyn sijaan.
Vietnamissa ainoa Etihad Airwaysin toimipiste on täysin toisella puolella maata etelässä Ho Chi Minh Cityssä ja mä olen aivan pohjoisessa.
Luuletko etten muuten jo olis käynyt siellä???
Eikö paluulennon varmistaminen olisi kannattanut tehdä jo menomatkalla siinä vaiheessa, kun odottelitte uutta lentoanne? Tai viimeistään perillä, kun olitte vielä lentokentällä? Te olette sentään lentäneet yhden osuuden menomatkasta, joten lippu ei ole kokonaan käyttämätön. Olen aika varma, että lentoyhtiö on kertonut teille, että paluulentonne on peruttu siinä vaiheessa, kun he ovat sanoneet, että teidän on ostettava uusi lippu jatkolennolle. Tai teidän olisi pitänyt hoksata varmistaa se itse, sillä on ihan tunnettua, että lentoliput pitää käyttää järjestyksessä. Miksi ostitte uuden menolipun varmistamatta, että paluulento on kunnossa?
Voin toki olla väärässä, mutta sen verran omaa, työkavereiden ja tuttujen matkustuskokemusta minulla on, että tuntuu, että tässä tarinassa ei ole nyt kerrottu ihan kaikkea. Olen pahoillani teidän puolestanne, jos kaikki kertomanne pitää paikkansa, mutta tarina herättää epäilyjä.
En oikein ymmärrä, miten alkuperäinen myöhästyminen on päässyt tapahtumaan, sillä te olette tienneet, milloin jatkolennon portilla pitää olla. Epäilen, että se minuutin myöhästyminen oli oikeasti paljon pidempi tai sitten olette laskeneet sen minuutin vasta siitä hetkestä alkaen, kun portti on ollut pakko sulkea ja matkatavarat on jo poistettu koneesta. Olitteko vessassa ensimmäisen lennon tuloportilla vai jatkolennon lähtöportilla? Miksi toinen teistä ei mennyt tiskille kertomaan, että toinen on sairas ja tulee vessasta, kun pääsee? On lähes varmaa, että teitä olisi odotettu tai teille olisi järjestetty lääkäri ja uusi jatkolento.
Onko varmaa, että jatkolento evättiin myöhästymisen, eikä jonkin muun syyn takia? Onko mahdollista, että pelkäsitte, että teiltä evätään pääsy jatkolennolle sairastumisen takia ja siksi halusitte olla portilla aivan viime hetkellä ja suunnitelmanne epäonnistui?
Miksi tekstissä ei ole oikeinkirjoitusvirheitä, joita kännykällä kirjoittaessa lähes väistämättä syntyy vähänkään pitempään tekstiin?
erikoista etttei annettu käyttää jo maksamianne paluulentolippuja!!! Uskomatonta, en ainakaan heillä lennä ikinä!!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vakuutusyhtiömme siis maksoi lentomme Bangkokiin jo koska Etihad Airwaysin lentojwn myöhästymisen lisäksi kyseessä oli matkasairaus josta on todiste.
Vakuutusyhtiö ei kuitenkaan aio korvata paluuta koska eivät usko että lentoyhtiö voi kieltäytyä ottamasta meitä koneeseen!Näyttäkää vakuutusyhtiölle tämä.
http://www.etihad.com/en-dk/legal/conditions-of-carriage/
Kohdassa 3.3.1 todetaan seuraavaa:
"3.3.1 Your Ticket is valid only for the carriage shown on the Ticket, from the place of departure via any Agreed Stopping Places to the final place of destination. The fare you have paid is based upon our Tariffs and is for the carriage shown on the Ticket. It forms an essential part of our contract with you. The Ticket will not be honored and will lose its validity if all the Flight Coupons are not used in the sequence provided in the Ticket."
Tämä on ihan peruskauraa kaikilla lentoyhtiöillä. Luulisi vakuutusyhtiön sen tietävän itsekin.
Totta kai vakuutusyhtiö sen tietää, mutta vakuutusyhtiöt ovat perseestä. Sen takia antoivat päin honkia sen ajankin, jolloin käsivät soittaa ja nöyrtyivät vasta kolmannen osapuolen hiillostuksesta. Vakuutusyhtiöt eivät todellakaan maksa mitään ennen kuin jokainen kivi on asiakkaan osalta käännetty. Siksi en ota kuin pakolliset vakuutukset ja luen jokaisen pikkuprintin.
Tai sitten eivät ole. Oma kokemukseni nimenomaan matkavakuutuksesta on, että vakuutusyhtiö on mukisematta korvannut kaiken sen, mikä vakuutusehdoissa kerrotaan korvattavaksi ja vielä neuvonut ongelmissa. Esimerkiksi ulkomailta tarjouksesta ostettu ja lähes samantien hotellin ravintolasta aamupalalla varastettu reppu (reppu jäi vartioimatta kymmeneksi sekunniksi (kyllä, 10s)) korvattiin ja korvaushinnaksi vakuutusyhtiö neuvoi pistämään sen, mitä vastaava reppu maksaisi Suomessa. Lähes kaikki korvattiin, myös varastetussa repussa olleessa kamerassa ollut muistikortti. Vain repussa ollutta käteistä rahaa ei korvattu, koska vakuutusehdot sanoivat selvästi, että käteistä rahaa ei korvata.
Vierailija kirjoitti:
Eikös joka lentokentällä kuuluteta niitä myöhässä olevia matkustajia portille?
Ei. Ennen kuulutettiin, mutta nykyään yhä useammalla kentällä kuulutuksia vältellään, koska niitä olisi niin paljon.
Tsemppiä. Älä lue niitä jälkiviisaita. Vahinko on ehtinyt syntyä, koeta katkaista syöksykierre välittömästi. Järjestäkää, lainatkaa jostain se raha ja palatkaa kotiin. Selvitätte mitä pystytte myöhemmin.
Halpalipuissa luovutaankin kaikesta joustosta ja palvelusta. There is no Plan B.
Teillä on hyvä asenne, säästitte pienilläkin tuloilla, joten kyllä te maksatte sen lainan työllä ja säästämisellä takaisin. Kyse on lopuksi muutamasta tuhannesta eurosta, joka koko elämän mittaisesti ei ole iso raha, eikä edes liian iso kouluraha, vaikka nyt tuntuu näin.
En ymmärrä, miksi aloituksessa on mainittu ripulipariskunnan järkevyys. Onko Sihanoukvillessä ollut niin kova meno, ettei ole jaksanut vilkaista Etihadin nettisivujen yhteystietoja. Contact-lomakkeen kautta olisi voinut laittaa yhteydenoton lentoyhtiölle, eikä tarvi jauhaa paskaa että asia hoituisi vain matkustamalla Etihadin toimistolle Saigoniin.
https://www.etihad.com/en-fi/about-us/contact-us/feedback/
Tosi järkevää on ollut lähteä Aasiaan reissaamaan vähillä varoin, ymmärtämättä boarding timea, syytellen vakuutusyhtiötä ja lentoyhtiötä. Tai ymmärtämättä kulttuurieroista mitään. Aasiassa kannattaa hoidella sopparit ja tärketä asioinnit mieluiten mustaa valkoisella, eikä puheitse. Nettiin ja itseesi voit luottaa, muihin et.
Ap vaikuttaa monin tavoin tyhmältä, satutädinkään ura ei tästä kyllä aukene.
Ennakkoluuloja? kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vakuutusyhtiömme siis maksoi lentomme Bangkokiin jo koska Etihad Airwaysin lentojwn myöhästymisen lisäksi kyseessä oli matkasairaus josta on todiste.
Vakuutusyhtiö ei kuitenkaan aio korvata paluuta koska eivät usko että lentoyhtiö voi kieltäytyä ottamasta meitä koneeseen!Näyttäkää vakuutusyhtiölle tämä.
http://www.etihad.com/en-dk/legal/conditions-of-carriage/
Kohdassa 3.3.1 todetaan seuraavaa:
"3.3.1 Your Ticket is valid only for the carriage shown on the Ticket, from the place of departure via any Agreed Stopping Places to the final place of destination. The fare you have paid is based upon our Tariffs and is for the carriage shown on the Ticket. It forms an essential part of our contract with you. The Ticket will not be honored and will lose its validity if all the Flight Coupons are not used in the sequence provided in the Ticket."
Tämä on ihan peruskauraa kaikilla lentoyhtiöillä. Luulisi vakuutusyhtiön sen tietävän itsekin.
Totta kai vakuutusyhtiö sen tietää, mutta vakuutusyhtiöt ovat perseestä. Sen takia antoivat päin honkia sen ajankin, jolloin käsivät soittaa ja nöyrtyivät vasta kolmannen osapuolen hiillostuksesta. Vakuutusyhtiöt eivät todellakaan maksa mitään ennen kuin jokainen kivi on asiakkaan osalta käännetty. Siksi en ota kuin pakolliset vakuutukset ja luen jokaisen pikkuprintin.
Tai sitten eivät ole. Oma kokemukseni nimenomaan matkavakuutuksesta on, että vakuutusyhtiö on mukisematta korvannut kaiken sen, mikä vakuutusehdoissa kerrotaan korvattavaksi ja vielä neuvonut ongelmissa. Esimerkiksi ulkomailta tarjouksesta ostettu ja lähes samantien hotellin ravintolasta aamupalalla varastettu reppu (reppu jäi vartioimatta kymmeneksi sekunniksi (kyllä, 10s)) korvattiin ja korvaushinnaksi vakuutusyhtiö neuvoi pistämään sen, mitä vastaava reppu maksaisi Suomessa. Lähes kaikki korvattiin, myös varastetussa repussa olleessa kamerassa ollut muistikortti. Vain repussa ollutta käteistä rahaa ei korvattu, koska vakuutusehdot sanoivat selvästi, että käteistä rahaa ei korvata.
Omavastuuosuus?
Mitä ap mahtoi tehdä sillä aikaa, kun miehensä istui Abu Dhabin kentän vessassa monta tuntia. :D Tarinassa on kolo.