Vakuutusyhtiö ja lentoyhtiö yrittävät tuhota meidät! APUA
Olemme parikymppinen, tavallinen ja järkevä, pariskunta, olemme jo vuosia säästäneet rahaa matkusteluun ja muutama omatoiminen onnistunut matka on tullut säästöillä tehtyä. Voitte uskoa että nuorten opiskelijoiden säästäminen on oikeasti ollut hyvinkin tiukkaa välillä mutta aina matka on ollut upea palkinto sinnikkäästä "penninvenytylsestä".
Lähdimme viime kuussa jälleen uudelle muutaman viikon matkallemme kohteena Thaimaa. Hoidimme asiat hyvin etukäteen, myös matkavakuutuksen.
Olimme ottaneet menopaluulennot Helsinki-Bangkok yhtiöltä Etihad Airways. Matkalla oli kaksi välilaskua. Lentojen hinnat olivat yhteensä kaikkiaan meiltä kahdelta reilut 800euroa. Viimeinen välilasku oli Abu Dhabissa josta lennon oli määrä lentää Bangkokiin. Lennot olivat olleet myöhässä sekä miesystävälläni oli ripuli. Kävi niin onnettomasti että myöhästyimme Abu Dhabissa Bangkokin koneesta. Juoksimme vessasta lähtöportille ja virkailijanainen ja mies sulkivat portin nenämme edestä yhtään valehtelematta asiaa. Näimme kun portti siis suljettiin. He sanoivat että olemme minuutin myöhässä ja emme pääse koneeseen koska se on lentoyhtiön periaate että on aivan sama onko kyseessä yksi minuutti vai puolituntia. Se oli kauhea paikka. Epätoivo iski.
Hyväksyimme kuitenkin tämän kohtalomme ja päätimme ottaa selvää mitä voimme tehdä. Menimme Etihad Airwaysin tiskille ja kerroimme tilanteen "maamme myyneinä" ja kohtalomme hyväksyneinä. 2 virkailijanaista tokaisivat etteivät voi meitä auttaa ja Etihadilla ei ole velvollisuutta meitä lennättää enää Bangkokiin ilmaiseksi tai millään alennuksellakaan. Olimme järkyttyneitä. Kuulemma heidän lentoyhtiössään on periaatteita ja yksi niistä on että minkäänlainen matkasairauskaan ei ole syy mikä oikeuttaa yhtiön puolesta mihinkään hyvityksiin ja jos haluamme Bangkokiin saamme itse maksaa lentomme sinne.
Myönnän itse vetäytyneeni itkeä tihrustamaan johonkin penkille kun mies yritti rauhoitella minua. Menimme tiskille uudelleen tämänkin hyväksyneinä. Kysyimme kosksa Etihadin seuraava kone lähtisi Bangkokiin. Virkailija tiuskaisi että voitte ihan itse mennä johonkin tilaan jossa on ilmainen wifi ja selvittää ja ostaa aikataulut omatoimisesti.
Mielestäni tämä oli jo melkoisen tylyä käytöstä.
Päädyimme lopult ostamaan omasta pussistamme 1030eurolla lennot Abu Dhabi-Bangkok. Otetaan lukuun se seikka että alkuperäiset menopaluut Hki-BKk olivat +800e/2hlö.
Vietimme sitten Abu Dhabin kentällä jumissa ehkä 14-16tuntia? Se oli aika koettelemus.
Varmistimme tällä välin useaan kertaan että onko laukkumme vastassa meitä Bangkokissa. Meitä toppuuteltiin uskomaan että laukku on perillä ja he hoitavat asian kyllä ja uskokaa jo.
Bangkokissa laukkua ei näkynyt. Lentokenttävirkailija korvat punaisina kertoo että laukku on Abu Dhabin kentällä eikä kukaan ollut kuulemma hoitanut laukkuamme koneeseen. Kuulemma saamme laukkumme samana iltana Bangkokiin iltakoneen mukana.
Laukku tuli perille 13h päästä ja jouduimme tästä syystä ostamaan Bangkokista ensimmäiseksi puhtaat alushousut :D ja hygieniatarvikkeita.
Olimme aika väsyneitä tästä koettelemusten matkasta.
Olimme yhteydessä puhelimitse vakuutusyhtiöömme ja sieltä luvattiin että korvaisivat tämän 1030euroa jolla jouduimme ostamaan uudet lennot ja pitivät lentoyhtiön toimia törkeinä.
Jatkoimme lomaa Thaimaata bussilla kierrellen ja siirryimme Vietnamin puolelle aikeena viettää loppuloma siellä ennen paliuta Suomeen Bangkokista.
Jatkuu...
Kommentit (391)
Vierailija kirjoitti:
Se on siitä, ei siittä!!
Ei mulla muuta.
Tuo "siittä" ärsyttää yhtä paljon kuin "enään".
Opettelisivat ihmiset kirjoittamaan.
aika harva varmaan meistäkään osaa ennakoida että oma aiottu matka maksaa tuhansia enemmän kuin piti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on tyhmää jos ei ole luottokorttia mukana. Aina voi sattua jotain yllättävää ja kulut saa pois vasta jälkikäteen vakuutusyhtiöstä. Tuhkapilven aikaan opin tän. Onneksi olin vain Ruotsissa, Kaveri oli Turkissa
Mistä opiskelijat saa luottokortteja?
Opiskelijat ovat saaneet luottokortteja ainakin jo yli kymmenen vuoden ajan.
1990 sain luottokortin opiskekijana
Vierailija kirjoitti:
aika harva varmaan meistäkään osaa ennakoida että oma aiottu matka maksaa tuhansia enemmän kuin piti
Joo, mutta suurin osa ihmisistä kuitenkin ymmärtää lentokoneella matkustamisen perussäännöt.
Eli aina ja siis ihan oikeasti aina ja ennen kaikkea pitää olla ajoissa paikalla. Ihan sama onko ripuli, krapula, tai muu mikä tahansa syy. Mutta ajoissa pitää olla tai muuten voi olla isoissa ongelmissa. Aivan kuten AP:lle kävi. Eli koko matka voi vaarantua, jos ei ole ajoissa lähtöselvityksessä ja lopulta portilla.
Ei ole lennon kannalta merkittävää, myöhästyykö asiakas minuutin vai tunnin, kun selkeä sääntö on että kun portti on kiinni niin se oikeasti on kiinni.
Vierailija kirjoitti:
En ole aloittaja mutta haluan sen verran sanoa että olen melko kokenut Aasian matkaaja about noin 28 eripituista matkaa 2viikosta 3kk takana ja kaikki matkani olen tehnyt ilman luottokorttia ja ilman paikallisia puhelinliittymiä. Nykypäivänä liki jokaisen hotellin ja hostellin yöpymishintaan Aasiassa kuuluu ilmainen wifi jonka kautta taas voi olla netissä ilmaiseksi puhelimella sekä viestittää vaikkapa whatsappin kautta ja sen kautta voi myös soittaa ilmaisia puheluita. Itse pidän reissuilla sisaruksiin ja ystäviin yhteyttä soittamalla ilmaiseksi whatsappin kautta.
Ilman luottokorttia olen pärjännyt aina, visa electron käy jopa niissä "käpykylissä" jossain thaimaa-laos-vietnam-kambodza perähikiöillä tai samalla kortilla saa seinästä nostettua käteistä rahaa.Mielestäni on enemmän kuin fiksua varautua kaikkeen ja olla sukanvarressa rahaa enemmän kuin sentilleen matkaan menevä summa, mutta se on aloittajan puolustukseksi sanottava että jos nämä niin kutsutut ylimääräiset kulut pitävät paikkansa eli hänen mukaansa puhutaan jostain 2500eurosta? niin onhan tuo aika kova summa varautua kuitenkin. Jos heidän lentonsa alu perin maksoivat kerrotun 800euroa ja olivat liikkeellä reput selässä pienen budjetin reissaajana kaakkois aasian low seasonilla muutaman viikon niin on melko oletettavaa että kömmäilyistä aiheutuneet kulut ovat samaa kokoluokkaa kuin parin koko matkan hintakin.
Itse monta matkaa tehneenä tiedän ettei kaikki mene aina kuin elokuvissa ja ylimääräistä rahaa on kysytty esimerkiksi kun matkalla sairastuu (itse sairastuin kamalaan tulehdustautiin jokunen vuosi sitten Malesiassa) ja jouduin pulittaan lääkärinhoidosta ja lääkkeistä melkein parisataa euroa. Sain ne toki vakuutuksesta takaisin mutta ensin ne piti maksaa itse lääkärin vastaanotolla.
En usko aloittaja on niin tyhmä ja typerä ihminen kuin mitä monen tähän ketjuun kirjoittaneen ihmisen mielestä hän on. Riitti että parin kohdalle osui huonoa tuuria ja toki myös jonkinverran omaa tyhmyyttä ja vakuutusyhtiön jonkinasteista piittaamattomuutta.
Mutta mielestäni aloittajan ei ollut mitään syytä varautua että hänen matkansa maksaisi tuplaten sen mitä oli aikomus. Tämä toki omaa pohdintaa aloittajan kertomuksen perusteella koskien lentojen hintoja, matka-aikaa ja maata.Ensikerralla menkää Finnairin suorilla lennoilla ja vaihtakaa vakuutusyhtiötä.
Terv. Nainen 34v.
Samaa mieltä. Jos aloittaja haki keskustelullaan jotain päähäntaputtelua ja sääliä se ei kyllä kovin hyvin näyttänyt onnistuvan joskin aika pahasti yli häntä tässä ollaan lytätty. Epäilty koko juttua sekä syytelty myös kaikista mahdollisista asioista kuten miten hänellä nikn tyhmä mies että meni hankkimaan vatsanväänteitä ja miksi mies ei voinut paskoa housuunsa enemmin kuin mennä vessaan ja miksi ylipäänsä jatkoi matkantekoa sen jälkeen kun jämähti sinne apudapiin ja miten muka saivat lääkärintodistuksen ja miksi lähtivät etukäteen maksetulle vietnamkn matkan osuudelle. Kaikesta mitä aloittaja on keskusteluun kertonut on keksitty uusi syy lytätä häntä ja syyllistää.
Aloittaja jos satut enää lukemaan näitä viestejä haluaisin sanoa että vierä rauhassa mukava loppuloma mutta olettehan erityisen tarkkoja nyt ettette myöhästy enää mistään lennoilta missään tapauksessa.
Vahinko on jo tapahtunut eikä sitä tekemättömäksi saa joten voitte yhtä hyvin nauttia loppulomanne että saatte rahoillenne edes jonkin vastineen. Tuskin halusitte kuitenkaan maksaa siittä kallista hintaa että lähditte kotoa kauas murehtimaan ja masentumaan.
Vierailija kirjoitti:
aika harva varmaan meistäkään osaa ennakoida että oma aiottu matka maksaa tuhansia enemmän kuin piti
Noiden yllätysten varalta on luottokortti/kortteja mukana
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
aika harva varmaan meistäkään osaa ennakoida että oma aiottu matka maksaa tuhansia enemmän kuin piti
Joo, mutta suurin osa ihmisistä kuitenkin ymmärtää lentokoneella matkustamisen perussäännöt.
Eli aina ja siis ihan oikeasti aina ja ennen kaikkea pitää olla ajoissa paikalla. Ihan sama onko ripuli, krapula, tai muu mikä tahansa syy. Mutta ajoissa pitää olla tai muuten voi olla isoissa ongelmissa. Aivan kuten AP:lle kävi. Eli koko matka voi vaarantua, jos ei ole ajoissa lähtöselvityksessä ja lopulta portilla.
Ei ole lennon kannalta merkittävää, myöhästyykö asiakas minuutin vai tunnin, kun selkeä sääntö on että kun portti on kiinni niin se oikeasti on kiinni.
Lennolta myöhästymisen vaara on kuitenkin jokaisella ihmisellä joka harjoittaa lentomatkustusta mutta harvoin varaudutaan rahallisesti siihen.
Tuskin aloittaja miehineen halusi lennolta myöhästyä tai tahallaan toimivat siten että myöhästyisivät.
On aivan sama myöhästyykö lennolta minuutin vai tunnin mutta enemmän se minuutti varmasti harmittaa kuin tunti ja kielii minulle että varmasti tosissaan yrittivät lennolle kuitenkin ehtiä. Vaikka edelleen myöhästyivät.
Vierailija kirjoitti:
aika harva varmaan meistäkään osaa ennakoida että oma aiottu matka maksaa tuhansia enemmän kuin piti
Joo mutta jos olet jumissa jossain Abu Dhabissa, lentoliput on mitätöity ja matkatoveri ripulissa, minkä ihmeen takia ostat VIIMEISILLÄ rahoillasi liput Aasiaan etkä Suomeen? Sehän tässä ihmetyttää. Eli ap ja miehensä ovat ottaneet ihan tietoisen riskin, vaikka rahat olivat vähissä jo alkumatkasta. Olisi pitänyt vain hyväksyä, että reissu meni nyt pieleen, ja palata kotimaahan. Ei järjen häivää tuossa touhussa! Ei vakuutusyhtiökään ole mikään pankki, josta saa rahat vain soittamalla, etenkin jos on yhtään epäselvää, kattaako vakuutus vahingon vai ei. Ja on huomattavasti helpompaa tapella vakuutusyhtiön kanssa kotimaasta käsin kuin jostain Aasiasta.
Jos vakuutus maksoi jo uudet liput Bangkokiin
niin luulisi maksavan poiskin.
Joko maksavat kaiken tai eivät penniäkään.
Jos vakuutusyhyiön mielestä olette täysiä taukkeja jotka sössivät oman matkansa itse niin eivät ne nyt jumalauta olisi maksaneet uusia lippuja sinnr Bangkokiin
Onneksi vauvan anonyymit eivät ole vakuutussetiä tai tätejä.
Luuletteko oikeasti että jos aloittaja olisi umpi idiootti jokiäa pilasi matkansa typeryyttään niin mikään vakuutusyhtiö maksaisi minkään valtakunnan lentolippuja sellaisille????
Vakuutuksen ehtojen mukaan eivät ainakaan ole syyllisiä koko soppaan jos kerta jotkin liput ovat maksaneet.
Että tämmönen tarina tällä kertaa. Ja juttu lentää kuin tarinan miehen p-a...
Ihan jees pöpinä tämmöinen. Ilmankos tämä kansa on valinnut tuommoiset pomot, on täällä hölmö jos toinenkin.
Viime kädessä yhteys kuluttaja-asiamieheen.
Aikanani tappelin matkatoimiston kanssa käyttämättömistä lentolipuista, koska emme päässeet niillä kotiin Islannin tuhkapilven aiheuttaman kaaoksen vuoksi (järjestimme itse paluumatkamme autolla).Heidän korvausvelvollisuutensa oli päivän selvä, mutta eivät suostuneet maksamaan.
Uhkasin kuluttajasuojelulautakunnalla, johon he naureskelivat, ettei kannata, siinä menee ainakin vuosi. Totesin, että aivan sama tulevatko rahat nyt vai vuoden päästä. Naureskelusta (ja suoranaisesta valehtelusta, pitkä stoori) sisuuntuneena ilmoitin sitten kaikki kulumme, niin auton vuokran, parin yön majoituksen ja ruokakulut valitukseeni.
Lopputulos: kaiken joutuivat maksamaan korkojen kera ja lisäksi valituslautakunnan kulut. Lähes vuosi siinä meni. Matkatoimisto meni vähän sen jälkeen konkurssiin :D.
AP:n pitäisi vaan alkaa monistamaan tarinaansa useammalle foorumille ja kaikkiin tilinumero näkyviin. Sillä se ongelma ratkeaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
aika harva varmaan meistäkään osaa ennakoida että oma aiottu matka maksaa tuhansia enemmän kuin piti
Joo mutta jos olet jumissa jossain Abu Dhabissa, lentoliput on mitätöity ja matkatoveri ripulissa, minkä ihmeen takia ostat VIIMEISILLÄ rahoillasi liput Aasiaan etkä Suomeen? Sehän tässä ihmetyttää. Eli ap ja miehensä ovat ottaneet ihan tietoisen riskin, vaikka rahat olivat vähissä jo alkumatkasta. Olisi pitänyt vain hyväksyä, että reissu meni nyt pieleen, ja palata kotimaahan. Ei järjen häivää tuossa touhussa! Ei vakuutusyhtiökään ole mikään pankki, josta saa rahat vain soittamalla, etenkin jos on yhtään epäselvää, kattaako vakuutus vahingon vai ei. Ja on huomattavasti helpompaa tapella vakuutusyhtiön kanssa kotimaasta käsin kuin jostain Aasiasta.
Koska ne liput Aasiaan oli ostettu jo aiemmin. Lukekaa näitä kommentteja.
Vierailija kirjoitti:
Viime kädessä yhteys kuluttaja-asiamieheen.
Aikanani tappelin matkatoimiston kanssa käyttämättömistä lentolipuista, koska emme päässeet niillä kotiin Islannin tuhkapilven aiheuttaman kaaoksen vuoksi (järjestimme itse paluumatkamme autolla).Heidän korvausvelvollisuutensa oli päivän selvä, mutta eivät suostuneet maksamaan.Uhkasin kuluttajasuojelulautakunnalla, johon he naureskelivat, ettei kannata, siinä menee ainakin vuosi. Totesin, että aivan sama tulevatko rahat nyt vai vuoden päästä. Naureskelusta (ja suoranaisesta valehtelusta, pitkä stoori) sisuuntuneena ilmoitin sitten kaikki kulumme, niin auton vuokran, parin yön majoituksen ja ruokakulut valitukseeni.
Lopputulos: kaiken joutuivat maksamaan korkojen kera ja lisäksi valituslautakunnan kulut. Lähes vuosi siinä meni. Matkatoimisto meni vähän sen jälkeen konkurssiin :D.
Luonnonkatastrofi on force majeure, joka vapauttaa palveluntarjoajan vastuusta. Millä perusteella matkatoimisto joutui tässä tapauksessa maksajaksi?
Ihan normikäytäntö lentoyhtiöltö perua paluulento, jos menolento tai sen osia on käyttämättä.
Kuka saa matkasairauden/ripulin jo muutama tunti kotimaasta lähdettyä? Apua.
No, jos vakuutus tai lentoyhtiö olisi velvollinen matkanne maksamaan, niin silloinhan kaikkien kannattaisi myöhästyä lennolta, muuttaa suunnitelmia ja vaatia korvausta. On varmaan ärsyttävää maksaa sama matka kahteen kertaan, mutta kyse oli teidän omasta myöhästymisestä, oli syy mikä tahansa. Ehkä olisi kannattanut valita kalliimpi mutta suora lento? Olisi tullut lopulta halvemmaksi. Ehkä ensi kerralla mietitte menettekö suoralla lennolla vai miten. Myöhästymisiä voi aina tulla eikä syystä tai toisesta jatkolennolle ehdi. Kai luit joku aikaa sitten, kuinka jo lennon maksanut ja lentokoneessa oleva lääkäri heitettiin pakolla koneesta ulos ettälentoyhtiön oma työmtekijä mahtuu lennolle? Nyt kuitenkin itse myöhästyitte. Jos myöhästymiset hyväksyttäisiin ja ihmisiä koneeseen odoteltaisiin, niin yksikään kone ei lähtisi ajoissa kun ihmiset tulis vähän myöhässä. Ärsyttäiskö se jos olisit ajoissa paikalla, odottanut vaihto lentoa vaikka 15 tuntia ja jäätäisiin odottamaan kun joku soittaa että "ihan tunnin sisään oon siinä, vähän myöhässä kyllä, sori." Matkustaessa voi tulla yllätyksiä jotka sit maksaa. Ikävää kai tuo on, mutta mistä virkailijat voi tietää kuka puhiu totta ja kuka ei. Ja johonkin se raja on vedettävä, milloin oot virallisesti myöhässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viime kädessä yhteys kuluttaja-asiamieheen.
Aikanani tappelin matkatoimiston kanssa käyttämättömistä lentolipuista, koska emme päässeet niillä kotiin Islannin tuhkapilven aiheuttaman kaaoksen vuoksi (järjestimme itse paluumatkamme autolla).Heidän korvausvelvollisuutensa oli päivän selvä, mutta eivät suostuneet maksamaan.Uhkasin kuluttajasuojelulautakunnalla, johon he naureskelivat, ettei kannata, siinä menee ainakin vuosi. Totesin, että aivan sama tulevatko rahat nyt vai vuoden päästä. Naureskelusta (ja suoranaisesta valehtelusta, pitkä stoori) sisuuntuneena ilmoitin sitten kaikki kulumme, niin auton vuokran, parin yön majoituksen ja ruokakulut valitukseeni.
Lopputulos: kaiken joutuivat maksamaan korkojen kera ja lisäksi valituslautakunnan kulut. Lähes vuosi siinä meni. Matkatoimisto meni vähän sen jälkeen konkurssiin :D.
Luonnonkatastrofi on force majeure, joka vapauttaa palveluntarjoajan vastuusta. Millä perusteella matkatoimisto joutui tässä tapauksessa maksajaksi?
Niinpä. Tuhkapilvi ja oma myöhästyminen on vähän eri asia. Tuommoinen kuuluukin korvata, myöhästymistä ei niinkään.
Seuraava sillä oletuksella, että tämä on tosi juttu eikä provo. En voi olla ihmettelemättä, miten ripuloiva olisi selvinnyt useista koneiden nousuista ja laskuista, jolloin vessoja ei voi käyttää. Nehän pistetään kiinni myös jos tulee turbulenssia ja turvavöiden merkkivalo syttyy.
Ap taisi mainita että he ovat ennen lentäneet Finskin suorilla lennoilla Aasiaan. Kuulostaa tuo sählääminen siltä, että on vasta matkustettu vähän ja nyt olisi eka kerta koneen vaihdoilla. Ja sitten jumittuminen alunperin suunniteltuun matkaohjelmaan (lentoliput Vietnamiin ostettu) kun kuitenkin reissu menee sitten murehtiessa kotiin pääsyä. Ihmettelen, mikseivät olleet perehtyneet asioihin esimerkiksi Pallontallaajien palstalla etukäteen tai lainanneet Lonely Planetia kirjastosta.
Seuraavalle reissulle sitten säästetään sen verran enemmän, että on vararahastoakin yllätysten varalle. Sekä muistetaan ottaa imodiumit mukaan viimeistään lentokentän apteekista (itse haen Tallinnasta saman lääkkeen loperamidin nimellä, on halvempaa).