Vakuutusyhtiö ja lentoyhtiö yrittävät tuhota meidät! APUA
Olemme parikymppinen, tavallinen ja järkevä, pariskunta, olemme jo vuosia säästäneet rahaa matkusteluun ja muutama omatoiminen onnistunut matka on tullut säästöillä tehtyä. Voitte uskoa että nuorten opiskelijoiden säästäminen on oikeasti ollut hyvinkin tiukkaa välillä mutta aina matka on ollut upea palkinto sinnikkäästä "penninvenytylsestä".
Lähdimme viime kuussa jälleen uudelle muutaman viikon matkallemme kohteena Thaimaa. Hoidimme asiat hyvin etukäteen, myös matkavakuutuksen.
Olimme ottaneet menopaluulennot Helsinki-Bangkok yhtiöltä Etihad Airways. Matkalla oli kaksi välilaskua. Lentojen hinnat olivat yhteensä kaikkiaan meiltä kahdelta reilut 800euroa. Viimeinen välilasku oli Abu Dhabissa josta lennon oli määrä lentää Bangkokiin. Lennot olivat olleet myöhässä sekä miesystävälläni oli ripuli. Kävi niin onnettomasti että myöhästyimme Abu Dhabissa Bangkokin koneesta. Juoksimme vessasta lähtöportille ja virkailijanainen ja mies sulkivat portin nenämme edestä yhtään valehtelematta asiaa. Näimme kun portti siis suljettiin. He sanoivat että olemme minuutin myöhässä ja emme pääse koneeseen koska se on lentoyhtiön periaate että on aivan sama onko kyseessä yksi minuutti vai puolituntia. Se oli kauhea paikka. Epätoivo iski.
Hyväksyimme kuitenkin tämän kohtalomme ja päätimme ottaa selvää mitä voimme tehdä. Menimme Etihad Airwaysin tiskille ja kerroimme tilanteen "maamme myyneinä" ja kohtalomme hyväksyneinä. 2 virkailijanaista tokaisivat etteivät voi meitä auttaa ja Etihadilla ei ole velvollisuutta meitä lennättää enää Bangkokiin ilmaiseksi tai millään alennuksellakaan. Olimme järkyttyneitä. Kuulemma heidän lentoyhtiössään on periaatteita ja yksi niistä on että minkäänlainen matkasairauskaan ei ole syy mikä oikeuttaa yhtiön puolesta mihinkään hyvityksiin ja jos haluamme Bangkokiin saamme itse maksaa lentomme sinne.
Myönnän itse vetäytyneeni itkeä tihrustamaan johonkin penkille kun mies yritti rauhoitella minua. Menimme tiskille uudelleen tämänkin hyväksyneinä. Kysyimme kosksa Etihadin seuraava kone lähtisi Bangkokiin. Virkailija tiuskaisi että voitte ihan itse mennä johonkin tilaan jossa on ilmainen wifi ja selvittää ja ostaa aikataulut omatoimisesti.
Mielestäni tämä oli jo melkoisen tylyä käytöstä.
Päädyimme lopult ostamaan omasta pussistamme 1030eurolla lennot Abu Dhabi-Bangkok. Otetaan lukuun se seikka että alkuperäiset menopaluut Hki-BKk olivat +800e/2hlö.
Vietimme sitten Abu Dhabin kentällä jumissa ehkä 14-16tuntia? Se oli aika koettelemus.
Varmistimme tällä välin useaan kertaan että onko laukkumme vastassa meitä Bangkokissa. Meitä toppuuteltiin uskomaan että laukku on perillä ja he hoitavat asian kyllä ja uskokaa jo.
Bangkokissa laukkua ei näkynyt. Lentokenttävirkailija korvat punaisina kertoo että laukku on Abu Dhabin kentällä eikä kukaan ollut kuulemma hoitanut laukkuamme koneeseen. Kuulemma saamme laukkumme samana iltana Bangkokiin iltakoneen mukana.
Laukku tuli perille 13h päästä ja jouduimme tästä syystä ostamaan Bangkokista ensimmäiseksi puhtaat alushousut :D ja hygieniatarvikkeita.
Olimme aika väsyneitä tästä koettelemusten matkasta.
Olimme yhteydessä puhelimitse vakuutusyhtiöömme ja sieltä luvattiin että korvaisivat tämän 1030euroa jolla jouduimme ostamaan uudet lennot ja pitivät lentoyhtiön toimia törkeinä.
Jatkoimme lomaa Thaimaata bussilla kierrellen ja siirryimme Vietnamin puolelle aikeena viettää loppuloma siellä ennen paliuta Suomeen Bangkokista.
Jatkuu...
Kommentit (391)
En jaksa lukra koko ketjua, mutta lennot kannattaa aina, AINA ostaa luottokortilla. Luottokunnanta saa usein rahat takaisin tällaisissa tilanteissa.
Miten helvetissä sillä kiehellä voi olla jo menomatkalla paskatauti? Kannattais vähän katsoa mitä syö
Vierailija kirjoitti:
Ap, oletteko pyytäneet apua Suomen suurlähetystöstä? Hanoissa on lähetystö. Onko ongelma siis nyt se, että teillä ei ole rahaa paluulippuihin? Jos teillä ei ole ystäviä, perhettä tai sukulaisia, jotka voisivat auttaa, voisitteko ottaa pikavipit, jolla saisi ostettua paluuliput? Entä saisiko jompikumpi hommattua verkon kautta luottokortin tai pankkilainan? Saisitteko halvat liput edes jonnekin Eurooppaan, josta olisi helpompi palata Suomeen vaikka juna+lautta-yhdistelmällä? Itse yrittäisin nyt vain raapia jostain ne paluurahat kasaan. Vakuutusyhtiön kanssa voi tapella sitten myöhemmin.
Jatkan vielä: Onko se teidän paluulento jo mennyt vaiko vasta edessäpäin? Menkää kentälle ja yrittäkää päästä lennolle. Jos ette pääse ja liput on mitätöity, vaatikaa siitä kirjallinen todistus vakuutusyhtiötä varten. Jos ette saa, olkaa yhteydessä suurlähetystöön.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on tyhmää jos ei ole luottokorttia mukana. Aina voi sattua jotain yllättävää ja kulut saa pois vasta jälkikäteen vakuutusyhtiöstä. Tuhkapilven aikaan opin tän. Onneksi olin vain Ruotsissa, Kaveri oli Turkissa
Mistä opiskelijat saa luottokortteja?
Vierailija kirjoitti:
En jaksa lukra koko ketjua, mutta lennot kannattaa aina, AINA ostaa luottokortilla. Luottokunnanta saa usein rahat takaisin tällaisissa tilanteissa.
...jos luottokortin ehtoihin kuuluu matkavakuutus. Miksi pankki muuten maksaisi lentoyhtiön veloittamat lentoliput??
Tyhmä mies tekee itselleen ruokamyrkytyksen Suomessa. Itse en ole saanut koko elämäni aikan yhtään vatsatautia
Miksi ihmeessä pitää sählätä ja säätää noin paljon? Alunperin olisitte heti tehneet vain vanhinkoilmoituksen vakuutusyhtiölle ihan ilman mitään soitteluita. Samoin vain menneet paluulennon ajankohtana kentälle, jos kerran lennot näkyvät teille normaalisti. Ja jos ette koneeseen pääse, niin eiköhän jollakin tutulla ole luottokortti, joka voi uudet lentonne sitten ostaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on tyhmää jos ei ole luottokorttia mukana. Aina voi sattua jotain yllättävää ja kulut saa pois vasta jälkikäteen vakuutusyhtiöstä. Tuhkapilven aikaan opin tän. Onneksi olin vain Ruotsissa, Kaveri oli Turkissa
Mistä opiskelijat saa luottokortteja?
Opiskelijat ovat saaneet luottokortteja ainakin jo yli kymmenen vuoden ajan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on tyhmää jos ei ole luottokorttia mukana. Aina voi sattua jotain yllättävää ja kulut saa pois vasta jälkikäteen vakuutusyhtiöstä. Tuhkapilven aikaan opin tän. Onneksi olin vain Ruotsissa, Kaveri oli Turkissa
Mistä opiskelijat saa luottokortteja?
Ööö....
No pankista? Helposti opiskelijakin saa credit-ominaisuuden omaan debit-korttiin.
Ja onhan sitä netissä kaikenlaisia luotonantajia.
Jos on luottotiedot kunnossa, ei isoja summia velkaa ja muutenkin moitteettomasti asiansa hoitanut niin ihan hyvin voi saada luottokortin.
Melkoista sähläystä ollut AP:n koko reissu. Ja aika päätä huimaavaa touhua, ettei ole luottokorttia tai mitään varasuunnitelmaa jos asiat menee pieleen.
Toki kaikkeen ei voi varautua, mutta noin pääpiirteittäin tuo jatkolennolta myöhästyminen oli kohtalokas virhe. Ja eihän se lentoyhtiön vika ole, että asiakkaalla on ripuli.
Ja outoa että AP jaksaa jankata, miten vakuutusyhtiö ei usko vain puhelun perusteella, että asia on juuri niin kuin AP sanoo.
Jos AP miehineen olisi ollut järkevä, hän olisi jo määränpäähän saavuttuaan siinä kentällä selvittänyt paluulentojen kohtalon ja hankkinut todisteet vakuutusyhtiölle että lentoyhtiö ei heitä todellakaan paluulennolle huoli.
Sitä ihmettelen että miten heillä on sitten ollut varaa ja uskallusta lähteä jonnekin Vietnamin perukoille pikku kylään kun kaikki asiat täysin selvittämättä vakuutusyhtiön ja lentojen suhteen.
Todella outoa toimintaa.
No ok, voittehan tulla mun kämpille siksi aikaa kunnes asia selvenee, on tässä On Nutilla 84m2 condo, uima-allas 24. kerrosessa, että kelpaa odotella. Tai siis mies voi jäädä tuonne eteiseen, ja me voimme päästä korvaukseen asiasta. Parvekkeelta näkee miten koneet kaartaa Suvarnabhumilta kohti Eurooppaa. Minun haciendan erottaa hyvin lentokoneesta. Maksan 1000 THB/päivä.
Lähetätkö vielä kuvan ja ilmoitatko onko ylipainoa tai tatuointeja? Jos on niin ehkä parempi etsiä tukea tuolta sataman Intialaisilta merimiehiltä, niille kelpaa niin tonnikala, delfiini kuin suomalainen siiderivalaskin.
Mutta aikuisten oikeasti, ei Thaimaahan pidä matkustaa jos raha-asiat on noin tiukilla, Aasiassa tapahtuu aina yllätyksiä. Jos budjetti on tiukassa, menkää Espanjaan tms. Täällä Aasiassa katsotaan rahapulassa olevia länkkäreitä todella alas nenänvartta, eikä täällä ole Suomalaista ei-mull-oo-vastuuta-itsestäni-mentaliteettiä, vaan jokainen pärjää omillaan tai sitten ei.
Olen itsekin nuorempana sählännyt Etelä-Amerikassa reissatessani siten, että ylitin vahingossa luottokorttini luottorajan, eikä minulla ollut varaa maksaa hostellia. Onneksi sain äitini Suomesta puhelimitse kiinni, ja hän soitti puolestani Luottokuntaan, joka suostui nostamaan korttini luottorajaa. Paniikki oli hirveä, kun tajusin olevani rahatta toisella puolella maapalloa, ja toisaalta nolotti, kun parikymppisenä aikuisena joutui turvautumaan vanhempien apuun. Ymmärrän siksi, että kaikenlaista voi sattua. Joku suunnitelma pitäisi kuitenkin hätätilanteita varten olla, tai joku ihminen, joka voi tarvittaessa kotimaasta käsin auttaa. Helppoa olla jälkiviisas, mutta olisi kannattanut hankkia suorat lennot Bangkokiin, hommata luottokortti, olla ajoissa portilla, varmistaa joku auttava taho kotimaasta ennen reissua, miettiä koko reissu uusiksi siinä vaiheessa, kun myöhästyitte koneesta tms. Olisittehan te voineet kai ostaa liput Suomeenkin sieltä Abu Dhabista mutta ostitte Bangkokiin, vaikka tiesitte, että rahanne loppuvat. Eli aika monta virhettä tullut tehtyä. Keskustelusta ei nyt käy oikein selville, missä tällä hetkellä olette. Oletteko Hanoissa vai jossain muualla päin Pohjois-Vietnamia? Jos olette jossain muualla, niin miksi ihmeessä? Hankkiutukaa nyt ihan ensimmäiseksi Hanoihin ja siellä Suomen suurlähetystöön, joka neuvoo sitten eteenpäin.
Komppaan tuota kirjoittajaa, joka ihmetteli miten ap ja miehensä ovat vielä Abu Dhabista lähteneet Thaimaahan vaikka tiesivät rahojen olevan loppu. Tosi riskialtista touhua.
Ja ei vakuutusyhtiöt rahoja yleensä siirtele parin päivän varoitusajalla vaan jälkikäteen hyvittävät sitten kuitteja ja muita todisteita vastaan vakuutusehtojen mukaisen summan josta on vähennetty omavastuun kattava osuus. Eli pieleen on ap mennyt tässäkin.
Pystyisittekö saamaan jonkin pikavipin/kulutusluoton Suomesta? Netistä niitäkin voi hakea. Toki ne on kalliita lainoja ja kalliit korot, mutta jos alkaa keinot olla vähissä niin jossain vaiheessa on pakko harkita myös huonoja vaihtoehtoja.
Oletteko ap harkinneet että otatte jonkin kulutusluoton kuten edellä oleva kirjoitti? Pääsisitte ainakin kotiin ja sitten olisi helpompaa jälkikäteen tapella vakuutusyhtiön kanssa kun olisi esittää kaikki paperit ja kuitit. Ja helpompi asiat hoitaa Suomesta käsin kuin toiselta puolelta palloa.
Te jotka ehdotatte yhteydenottoa suurlähetystöön, mitä luulette lähetystön pystyvän tekemään? Rahaa tai lentolippuja sieltä ei saa, ohjeistavat varmaan ottamaan yhteyttä vakuutusyhtiöön tai lähetystön tilin kautta voidaan pyöräyttää rahat, jos joku niitä Suomesta lähettää. Ei lähetystöllä ole mitään taikanappia, millä saadaan aloittajan lennot kuntoon ilman aloittajan omia rahoja.
En ole aloittaja mutta haluan sen verran sanoa että olen melko kokenut Aasian matkaaja about noin 28 eripituista matkaa 2viikosta 3kk takana ja kaikki matkani olen tehnyt ilman luottokorttia ja ilman paikallisia puhelinliittymiä. Nykypäivänä liki jokaisen hotellin ja hostellin yöpymishintaan Aasiassa kuuluu ilmainen wifi jonka kautta taas voi olla netissä ilmaiseksi puhelimella sekä viestittää vaikkapa whatsappin kautta ja sen kautta voi myös soittaa ilmaisia puheluita. Itse pidän reissuilla sisaruksiin ja ystäviin yhteyttä soittamalla ilmaiseksi whatsappin kautta.
Ilman luottokorttia olen pärjännyt aina, visa electron käy jopa niissä "käpykylissä" jossain thaimaa-laos-vietnam-kambodza perähikiöillä tai samalla kortilla saa seinästä nostettua käteistä rahaa.
Mielestäni on enemmän kuin fiksua varautua kaikkeen ja olla sukanvarressa rahaa enemmän kuin sentilleen matkaan menevä summa, mutta se on aloittajan puolustukseksi sanottava että jos nämä niin kutsutut ylimääräiset kulut pitävät paikkansa eli hänen mukaansa puhutaan jostain 2500eurosta? niin onhan tuo aika kova summa varautua kuitenkin. Jos heidän lentonsa alu perin maksoivat kerrotun 800euroa ja olivat liikkeellä reput selässä pienen budjetin reissaajana kaakkois aasian low seasonilla muutaman viikon niin on melko oletettavaa että kömmäilyistä aiheutuneet kulut ovat samaa kokoluokkaa kuin parin koko matkan hintakin.
Itse monta matkaa tehneenä tiedän ettei kaikki mene aina kuin elokuvissa ja ylimääräistä rahaa on kysytty esimerkiksi kun matkalla sairastuu (itse sairastuin kamalaan tulehdustautiin jokunen vuosi sitten Malesiassa) ja jouduin pulittaan lääkärinhoidosta ja lääkkeistä melkein parisataa euroa. Sain ne toki vakuutuksesta takaisin mutta ensin ne piti maksaa itse lääkärin vastaanotolla.
En usko aloittaja on niin tyhmä ja typerä ihminen kuin mitä monen tähän ketjuun kirjoittaneen ihmisen mielestä hän on. Riitti että parin kohdalle osui huonoa tuuria ja toki myös jonkinverran omaa tyhmyyttä ja vakuutusyhtiön jonkinasteista piittaamattomuutta.
Mutta mielestäni aloittajan ei ollut mitään syytä varautua että hänen matkansa maksaisi tuplaten sen mitä oli aikomus. Tämä toki omaa pohdintaa aloittajan kertomuksen perusteella koskien lentojen hintoja, matka-aikaa ja maata.
Ensikerralla menkää Finnairin suorilla lennoilla ja vaihtakaa vakuutusyhtiötä.
Terv. Nainen 34v.
Tässä on käynyt vähän samalla tavalla kuin sille naiselle jolla oli jokin vakava sairaus, mutta silti väen vängällä piti päästä Meksikoon jossa joutuikin sairaalaan ja lopulta taisi kuolema korjata.
Eli vastoin kaikkea järkeä ja logiikkaa tehdään typeriä ratkaisuja ja hankkiudutaan ongelmiin ja sitten itketään kun asiat menee pieleen.
En ymmärrä miksi AP kirjoitti juttunsa tänne. Oliko palstalla ekaa päivää, vai eikö tiennyt että täällä saa vain tämän kaltaista paskaa vastauksesksi ihan sama mitä tänne kirjottaa