Äiti yritti polttaa 3 lastaan elävältä, huoli oli ainoastaan koirista ja kuka hoitaa hevoset jos hän kuolee

Ottamatta kantaa ko. Tapaukseen niin pakko jakaa. Sain lapsen reilusti alle pari kymppisenä, se mikä vaikutti päätökseen pitää lapsi oli se, että minulle luvattiin eritahoilta apua. Apu ei kuitenkaan toteutunut, vaan huomasin olevani pienen vauvan kanssa aivan yksin, jossakin keskellä ei mitään, josta kauppankin oli matkaa useita kilometrejä, eikä tietenkään ollut autoa tai julkista liikennettä. Niihin asioihin ensuhtautuvan voinut itse silliin vaikuttaa, koska nuoren ikäni vuoksi sosiaalityöntekijä hoiti asunnon, koska en olisi ite voinut.

Hoidin kuitenkin lapsen, kuten pitääkin. Mutta joka päivä mietin että tappaisin itseni ja vauvan tai ainakin vauvan. Tuikkaisin koko asunnon tuleen. Ihan vain että itselläni olisi helpompaa. Ja niin käsittämättömältä ja kaukaiselta kuin se nyt tuntuukin, että mietti nimenomaan lapsesta eroon pääsemistä, se oli aika todellista silloin. Samoin kuin asunnon polttaminen, joka liittyi kai jotenkin siihen että pelkäsin, että muut näkevät "salaisuuteni", todellisuudessa sellaisia ei ole, mutta typerätkin asiat tuntuivat kiusallisilta ja kammottavilta. Apua yritin pyytää, mutta sain vain kannustusta ja tsemppausta kun niin hienosti pärjäsin yksin ja vielä niin nuorena.

Kun vauva kasvoi niin olo alkoi hiljalleen helpottua ja myöhemmin olen tarpeen tullen osannut vaatiakin apua.

Kuitenkin aina kun tulee vastaan näitä äiti yritti tappaa/tappoi lapsensa mietin, että olisinko itse voinut kuitenkaan. Ajattelin silloin sen lyhyen ajan niin eritavalla kuin nyt, että kiitän vain onneani ettei tullut vastaan tilaisuutta toteuttaa aikeitani. Haluan ajatella, että ei en missään tapauksessa olisi vahingoittanut lastani, mutta jokin pieni ääni sanoo että ehkä silloin, ehkä jos olisi tullut jokin otollinen hetki.. Aivan kamala ajatus.

Herää väkisinkin ajatus; jos tuon äidin paikalla olisi ollut isä, olisiko se nostattanut näin suuria intohimoja? Jos ei, miksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Syy ei ole missään tapauksessa lapsissa eikä miehessäkään. Mies on luultavasti antanut perheelleen kaikkensa ja voi kysyä onko naisen väittämän miehen juomisen yksi syy tuo nainen. Nainen joka tekee tuollaista on luultavasti myös täysin sietämätön hirviö puolisona. Eikä syy ole masennus tai psykoosi vaan tuon naisen mielenmaailmassa on jotain perustavanlaatuisesti täysin vääristynyttä. Mine en oikein usko että tuo nainen tuntee edes minkäänlaista katumusta tai syyllisyyttä tai kykenee edes kiintymään kehenkään.

Jos mies on ollut kova juomaan, hän ei välttämättä ole antanut perheelleen muuta kun  tuskaa ja mielipahaa. Itse runsaasti viinaa käyttäneen miehen puolisona voin sanoa, että elämä oli yhtä helvettiä. Mies joi rahat ja oli epäluotetava. Hävisi mitään sanomatta omille teilleen, tuli kontaten kotiin muutaman päivan kuluttua  jne. Yhtään ei  voinut luottaa. Jäi kauppareisulta juomaan. Kun tuli vieraita, saattoi vain kadota kesken kaiken....Lapsia ei uskaltanut jättää hetkeksikään miehen kanssa, koska saattoi  alkaa juoda milloin vain.  Ei mies ottanut mitään vastuuta. Monta kerta mietin itsene tappamista ja koko paskan jättämistä.  Lasten takia en kuitenkaan voinut. Minulla ei ollut masenusta joten en ollut kuitenkaan sekaisin ja tiesin mitä  tein. Toivoin kyllä miehen kuolevan ryyppyreissuillaan.  Kyllä   viinan kanssa lotraava kumppani vie kaiken ilon perheestä ja todellakin sairastuttaa koko perheen. Vain sellainen sen voi täysin tietää, joka sen on joutunut kokemaan.

Jos olit kerran terve ja mies sai sut toivomaan itsesi tappamista niin mikset jättänyt miestä?? Ei kuulosta terveeltä! Ja lasten takia jo vähintään terve aikuinen ei jäisi tuohon. Ihme uhriutumista.

 

Jos huomasit, kirjoitin menneessä aikamuodosa. TERVE aikuinen ei todellakan jää tuohon elämän  tilanteeseen. Jos ihminen on vaikka masentunut, lähteminen voi vaatia liikaa voimia, joita ei ole. Ei normaali terve ihminen polta itseään tai lapsiaan. Jotakin häikkää täytyy mielenterveydessä olla.

Tekstisi kuvasti kyllä pitkään elettyä vaikeaa arkea, joten siitä sai kuvan että olet kärvistellyt uhrina aika pitkään. Mutta hyvä ettet ole!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En enää jaksa kommentoida. Kiinnostavaa se, että av tietää paljon paremmin minua joko yleistiedollaan tai lääketieteen alalla tai miten oikeusjärjestelmä menee....

Suosittelen teille opiskeleen juridiikkaa 5 vuotta ja sitten töissä 20 vuotta.

En enää kommentoi. Onneksi tiedätte paremmin. Voin lähettää spostin niin opin lisää. Te kun tiedätte. Mitä loistavia asianajaja oikeus on menettänyt kun ette ole alalla. Harmi....

Fatalji

Asianajajaksi teet luvattoman paljon kielioppivirheitä.

T. Toinen juristi, joka työkseen kirjoittaa niin paljon, että väärinkirjoitus ei enää edes onnistu

Niin sinäkin tekisit illalla kolmen viinilasin jälkeen klo 21.27 ja puhelimella kirjoittaen... :)

Fatalji

Anteeksi. Noin puoli seitsemän aikaan minun lähettämä.

Fatalji

Itse homeesta sairastuneena ja lopuksi seonneena. Olisiko talossa voinut olla jotain joka sairastutti äidin ja vei terveen toimintakyvyn. Itse paranin kun asunnosta löydettiin sädesientä ja se saatiin poistettua. Olin jo lapsena asunut asunnossa jossa katonrajassa kasvoi hometta.

Voimat meni kun oli narsisti alkoholisti miehenä ja vielä muutakin mikä vei voimat.

Minulla on joskus jopa huono tapa olla ottamatta kantaa, eli yritän ymmärtää jokaista osapuolta, tässä tapauksessa jokaista asianomaista. Lapset saavat kaiken sympatiani ja tunsin suurta surua lukiessani juttua heidän hätäkeskussoitoistaan. Miestä ymmärrän siinä mielessä, että juoppo tai ei, rakasti lapsiaan kuitenkin, vaikka naistaan ei olisi rakastanutkaan.

Kun yritin ymmärtää naista, tunsin ainoastaan tosiaan ketjuunkin perustuen ainoastaan veemäistä ärsyyntymistä siitä, että tänä päivänä oikeudessakin tunnutaan jok-iki-nen ker-ta vedottavan mielenterveysongelmiin. Tavallaan se on sekä siunaus että kirous, että tänä päivänä mielenterveysongelmat eivät ole enää tabu vaan päin vastoin ovat tunnettu tosiasia.

Ehkä tätäkin aikakautta muistellaan vuosikymmenten päästä samalla tavalla kuin me muistelemme Freudin hysteriaa.

Hysteriaa ei ole olemassa. Onko kymmenten vuosien kuluttua psykoosiakaan?

Kävin katsomassa naisen fb-sivuja. Pelkkiä hevosjuttuja, on mahtanut mennä rahaa! Lasten nimet oli sentään siellä mainittu. Tyttö on fb:ssa, suloinen lapsi, harrastaa ratsastusta.

Vierailija kirjoitti:

Ei kaikkea ihmisen tekemää pahuutta voi selittää sairaudella, karu fakta mutta jotkut ihmiset vain ovat pahoja. En tiedä oliko tällä naisella jotain diagnooseja, mutta näin yleisestikin. Aina kommentoidaan "kuinka sairas voi ihminen olla kun teki sitä ja tätä", mutta fun fact: ei välttämättä yhtään. Paha ihminen on paha.

Ihminen ei ole syntyjään paha. Vauva on puhdas mieleltään, jota vanhemmat alkavat maalata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kaikkea ihmisen tekemää pahuutta voi selittää sairaudella, karu fakta mutta jotkut ihmiset vain ovat pahoja. En tiedä oliko tällä naisella jotain diagnooseja, mutta näin yleisestikin. Aina kommentoidaan "kuinka sairas voi ihminen olla kun teki sitä ja tätä", mutta fun fact: ei välttämättä yhtään. Paha ihminen on paha.

Ihminen ei ole syntyjään paha. Vauva on puhdas mieleltään, jota vanhemmat alkavat maalata.

Aivan. Eli naisen vanhemmat, isä varmasti enemmän, ovat syyllisiä jos aviomiestä ei saada vastuuseen. Miltä tuntuu olla ihmissaasta?

Vierailija kirjoitti:

Ei kaikkea ihmisen tekemää pahuutta voi selittää sairaudella, karu fakta mutta jotkut ihmiset vain ovat pahoja. En tiedä oliko tällä naisella jotain diagnooseja, mutta näin yleisestikin. Aina kommentoidaan "kuinka sairas voi ihminen olla kun teki sitä ja tätä", mutta fun fact: ei välttämättä yhtään. Paha ihminen on paha.

Paha ihminen nauttii kun joku kärsii.

Halusiko nainen?

On hassua, että miesten tekosia selitellään alkoholilla, ja narutettavuudella, johdateltavuudella (eerikan isä) nainen on johdatellut, mutta toisinpäin ei koskaan, nainen on aina pelkästään paha, ei uupunut, sekaisin, tai muehen manipuloima.

Siis nauttiko nainen? Ei halusiko

Vierailija kirjoitti:

Ottamatta kantaa ko. Tapaukseen niin pakko jakaa. Sain lapsen reilusti alle pari kymppisenä, se mikä vaikutti päätökseen pitää lapsi oli se, että minulle luvattiin eritahoilta apua. Apu ei kuitenkaan toteutunut, vaan huomasin olevani pienen vauvan kanssa aivan yksin, jossakin keskellä ei mitään, josta kauppankin oli matkaa useita kilometrejä, eikä tietenkään ollut autoa tai julkista liikennettä. Niihin asioihin ensuhtautuvan voinut itse silliin vaikuttaa, koska nuoren ikäni vuoksi sosiaalityöntekijä hoiti asunnon, koska en olisi ite voinut.

Hoidin kuitenkin lapsen, kuten pitääkin. Mutta joka päivä mietin että tappaisin itseni ja vauvan tai ainakin vauvan. Tuikkaisin koko asunnon tuleen. Ihan vain että itselläni olisi helpompaa. Ja niin käsittämättömältä ja kaukaiselta kuin se nyt tuntuukin, että mietti nimenomaan lapsesta eroon pääsemistä, se oli aika todellista silloin. Samoin kuin asunnon polttaminen, joka liittyi kai jotenkin siihen että pelkäsin, että muut näkevät "salaisuuteni", todellisuudessa sellaisia ei ole, mutta typerätkin asiat tuntuivat kiusallisilta ja kammottavilta. Apua yritin pyytää, mutta sain vain kannustusta ja tsemppausta kun niin hienosti pärjäsin yksin ja vielä niin nuorena.

Kun vauva kasvoi niin olo alkoi hiljalleen helpottua ja myöhemmin olen tarpeen tullen osannut vaatiakin apua.

Kuitenkin aina kun tulee vastaan näitä äiti yritti tappaa/tappoi lapsensa mietin, että olisinko itse voinut kuitenkaan. Ajattelin silloin sen lyhyen ajan niin eritavalla kuin nyt, että kiitän vain onneani ettei tullut vastaan tilaisuutta toteuttaa aikeitani. Haluan ajatella, että ei en missään tapauksessa olisi vahingoittanut lastani, mutta jokin pieni ääni sanoo että ehkä silloin, ehkä jos olisi tullut jokin otollinen hetki.. Aivan kamala ajatus.

Miksi et keskustellut lastensuojelun kanssa siitä, että ottaisivat lapsen huostaan?

Miksi uskotte, että mies oli joku kauhea juoppo? Nainen väitti niin. Miksi se olisi totta, kun hän on valehdellut kaikesta muustakin?

Rapu kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ottamatta kantaa ko. Tapaukseen niin pakko jakaa. Sain lapsen reilusti alle pari kymppisenä, se mikä vaikutti päätökseen pitää lapsi oli se, että minulle luvattiin eritahoilta apua. Apu ei kuitenkaan toteutunut, vaan huomasin olevani pienen vauvan kanssa aivan yksin, jossakin keskellä ei mitään, josta kauppankin oli matkaa useita kilometrejä, eikä tietenkään ollut autoa tai julkista liikennettä. Niihin asioihin ensuhtautuvan voinut itse silliin vaikuttaa, koska nuoren ikäni vuoksi sosiaalityöntekijä hoiti asunnon, koska en olisi ite voinut.

Hoidin kuitenkin lapsen, kuten pitääkin. Mutta joka päivä mietin että tappaisin itseni ja vauvan tai ainakin vauvan. Tuikkaisin koko asunnon tuleen. Ihan vain että itselläni olisi helpompaa. Ja niin käsittämättömältä ja kaukaiselta kuin se nyt tuntuukin, että mietti nimenomaan lapsesta eroon pääsemistä, se oli aika todellista silloin. Samoin kuin asunnon polttaminen, joka liittyi kai jotenkin siihen että pelkäsin, että muut näkevät "salaisuuteni", todellisuudessa sellaisia ei ole, mutta typerätkin asiat tuntuivat kiusallisilta ja kammottavilta. Apua yritin pyytää, mutta sain vain kannustusta ja tsemppausta kun niin hienosti pärjäsin yksin ja vielä niin nuorena.

Kun vauva kasvoi niin olo alkoi hiljalleen helpottua ja myöhemmin olen tarpeen tullen osannut vaatiakin apua.

Kuitenkin aina kun tulee vastaan näitä äiti yritti tappaa/tappoi lapsensa mietin, että olisinko itse voinut kuitenkaan. Ajattelin silloin sen lyhyen ajan niin eritavalla kuin nyt, että kiitän vain onneani ettei tullut vastaan tilaisuutta toteuttaa aikeitani. Haluan ajatella, että ei en missään tapauksessa olisi vahingoittanut lastani, mutta jokin pieni ääni sanoo että ehkä silloin, ehkä jos olisi tullut jokin otollinen hetki.. Aivan kamala ajatus.

Miksi et keskustellut lastensuojelun kanssa siitä, että ottaisivat lapsen huostaan?

En varmaan silloin oikein käsittänyt että sellainenkin vaihtoehto on ja toisaalta sosiaalintyöntekijät jotka kävivät sen pari kertaa lapsen syntymän jälkeen ihastelemassa miten hienosti pärjätään. Asuin myös todella pienellä paikkakunnalla, kaikki sosiaalityöntekijät olivat vanhempieni tuttavia.

Normaalisti varmaankin joissakin kunnissa olisi tilanteessani saanut/tarjottu lasten/kodinhoitoapua, mutta ehkä sitten kunnan taloustilanne vaikutti ja varmaan se että lapseni isovanhemmat vaikuttivat olevan sitoutuneita auttamaan, tukiverkosto toisin sanoen näytti hyvältä. Ei mennyt kovin kauaa, ennen kuin ymmärsin että lapseni syntymä oli vanhemmileni vain keino kontrolloida elämääni silloinkin kun en asunut kotona, olin ensimmäiset kaksi vuotta riippuvainen vanhemmistani esimerkiksi aina silloin kun olisi pitänyt päästä hoitamaan asioita jonnekkin kauemmaksi. Mitään lastehoitoapua vanhempani eivät sitten puheistaam huolimatta suostuneet antamaan, vedoten vaikka mihinkä ja lopulta lakkasin pyytämästä.

Ja kuten sanoin pärjäsin ihan hyvin, en laiminlyönyt lapsen hoitoa tms. Olin vain kaikin tavoin aika yksin.

Kannattaa nyt muistaa, että tuo isän alkoholismi on pelkkää huhua. Pelkkää huhua. Mies on kuitenkin hoitanut työnsä ihan ok, tapahtuma-aamunakin lähti töihin jo viideltä. Ja omat raha-asiansa mies on ilmeisesti hoitanut ihan ok. Nainenhan se tässä on rahahommat sössinyt. Kaikki jauhamiset siitä, että mies juomisellaan on aiheuttanut kaikki naisen ongelmat on ihan pelkkää huhua. Ja sikäli aika törkeää spekulointia. Ne kaikki ihmiset on vieläpä hengissä. Nainen on syytteessä, ei mies. Mikään syy ei ole sellainen joka oikeuttaisi naisen tappamaan lapsensa, ei mikään. Olis hakenut apua, olis nostanut kytkintä. Olis tappanut vain itsensä. Ihan turha keksiä puolusteluja, kun sellaisia ei vaan ole olemassakaan. Ei ole mitään syytä mikä oikeuttaisi äidin tappamaan kolme lastaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kaikkea ihmisen tekemää pahuutta voi selittää sairaudella, karu fakta mutta jotkut ihmiset vain ovat pahoja. En tiedä oliko tällä naisella jotain diagnooseja, mutta näin yleisestikin. Aina kommentoidaan "kuinka sairas voi ihminen olla kun teki sitä ja tätä", mutta fun fact: ei välttämättä yhtään. Paha ihminen on paha.

Ihminen ei ole syntyjään paha. Vauva on puhdas mieleltään, jota vanhemmat alkavat maalata.

Noh, minussa on lapsesta asti ollut pahan ihmisen piirteitä, vaikka vanhempani ovat kasvattaneet minut hyvin ja rakkaudella. En viitsi kaikkea kertoa täällä, mutta jo lapsena mm. nautin kärsimyksen aiheuttamisesta ötököille ja haaveilin, että löytäisin maahan pudonneita linnunpoikasia, jotta pääsisin tappamaan ne. Nyt aikuisena haaveilen vihaamieni (joskus tuntemattomienkin) ihmisten tappamisesta, mutta en tee sitä, sillä tiedän sen olevan väärin. Tiedostan siis, että nämä pahat ajatukset ja tunteeni ovat pahoja, joten en voi kuitenkaan varmasti sanoa, olenko paha tai sairas.

Vierailija kirjoitti:

Rapu kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ottamatta kantaa ko. Tapaukseen niin pakko jakaa. Sain lapsen reilusti alle pari kymppisenä, se mikä vaikutti päätökseen pitää lapsi oli se, että minulle luvattiin eritahoilta apua. Apu ei kuitenkaan toteutunut, vaan huomasin olevani pienen vauvan kanssa aivan yksin, jossakin keskellä ei mitään, josta kauppankin oli matkaa useita kilometrejä, eikä tietenkään ollut autoa tai julkista liikennettä. Niihin asioihin ensuhtautuvan voinut itse silliin vaikuttaa, koska nuoren ikäni vuoksi sosiaalityöntekijä hoiti asunnon, koska en olisi ite voinut.

Hoidin kuitenkin lapsen, kuten pitääkin. Mutta joka päivä mietin että tappaisin itseni ja vauvan tai ainakin vauvan. Tuikkaisin koko asunnon tuleen. Ihan vain että itselläni olisi helpompaa. Ja niin käsittämättömältä ja kaukaiselta kuin se nyt tuntuukin, että mietti nimenomaan lapsesta eroon pääsemistä, se oli aika todellista silloin. Samoin kuin asunnon polttaminen, joka liittyi kai jotenkin siihen että pelkäsin, että muut näkevät "salaisuuteni", todellisuudessa sellaisia ei ole, mutta typerätkin asiat tuntuivat kiusallisilta ja kammottavilta. Apua yritin pyytää, mutta sain vain kannustusta ja tsemppausta kun niin hienosti pärjäsin yksin ja vielä niin nuorena.

Kun vauva kasvoi niin olo alkoi hiljalleen helpottua ja myöhemmin olen tarpeen tullen osannut vaatiakin apua.

Kuitenkin aina kun tulee vastaan näitä äiti yritti tappaa/tappoi lapsensa mietin, että olisinko itse voinut kuitenkaan. Ajattelin silloin sen lyhyen ajan niin eritavalla kuin nyt, että kiitän vain onneani ettei tullut vastaan tilaisuutta toteuttaa aikeitani. Haluan ajatella, että ei en missään tapauksessa olisi vahingoittanut lastani, mutta jokin pieni ääni sanoo että ehkä silloin, ehkä jos olisi tullut jokin otollinen hetki.. Aivan kamala ajatus.

Miksi et keskustellut lastensuojelun kanssa siitä, että ottaisivat lapsen huostaan?

En varmaan silloin oikein käsittänyt että sellainenkin vaihtoehto on ja toisaalta sosiaalintyöntekijät jotka kävivät sen pari kertaa lapsen syntymän jälkeen ihastelemassa miten hienosti pärjätään. Asuin myös todella pienellä paikkakunnalla, kaikki sosiaalityöntekijät olivat vanhempieni tuttavia.

Normaalisti varmaankin joissakin kunnissa olisi tilanteessani saanut/tarjottu lasten/kodinhoitoapua, mutta ehkä sitten kunnan taloustilanne vaikutti ja varmaan se että lapseni isovanhemmat vaikuttivat olevan sitoutuneita auttamaan, tukiverkosto toisin sanoen näytti hyvältä. Ei mennyt kovin kauaa, ennen kuin ymmärsin että lapseni syntymä oli vanhemmileni vain keino kontrolloida elämääni silloinkin kun en asunut kotona, olin ensimmäiset kaksi vuotta riippuvainen vanhemmistani esimerkiksi aina silloin kun olisi pitänyt päästä hoitamaan asioita jonnekkin kauemmaksi. Mitään lastehoitoapua vanhempani eivät sitten puheistaam huolimatta suostuneet antamaan, vedoten vaikka mihinkä ja lopulta lakkasin pyytämästä.

Ja kuten sanoin pärjäsin ihan hyvin, en laiminlyönyt lapsen hoitoa tms. Olin vain kaikin tavoin aika yksin.

Tähän voisi vielä lisätä, että siihen aikaan minulla ei ollut nettiä tai muita lähteitä, josta olisin voinut hakea tietoa ja apua. Joten olin sen varassa mitä minulle oltiin kerrottu. Nyt luultavasti olen paljon paremmin perillä erilaisista tukitoimista ja osaisin myös itse hakea tietoa.

Niin, eikös se täti jonkun runonveisun laittanut jotensakin, että hänen kyyneliä ja huonoa oloa ei kukaan huomaa, mutta jos hän tekee virheitä, se kyllä huomataan. Monikohan äiti on ajettu sellaiseen nurkkaan perhe-elämässä, että äidiltä vain vaaditaan kokoajan kaikkea, mutta mitään hän ei saa vastineeksi, äijien touhuja monesti katsellaan läpi sormien, mutta naisen olisi jaksettava. Mitähän apua tämäkin täti olis saanut jostain terveydenhuollosta, "ota vaan nappeja tai pistetäänpä sosiaalitantat hajottamaan perhe, voi, voi kesä tulossa Mielenterveyavut on kesälomalla". Asiat ei monestikaan ole niin yksiselitteisiä kuin näissä nettikeskusteluissa yksisilmäisesti nähdään.

Vierailija kirjoitti:

Niin, eikös se täti jonkun runonveisun laittanut jotensakin, että hänen kyyneliä ja huonoa oloa ei kukaan huomaa, mutta jos hän tekee virheitä, se kyllä huomataan. Monikohan äiti on ajettu sellaiseen nurkkaan perhe-elämässä, että äidiltä vain vaaditaan kokoajan kaikkea, mutta mitään hän ei saa vastineeksi, äijien touhuja monesti katsellaan läpi sormien, mutta naisen olisi jaksettava. Mitähän apua tämäkin täti olis saanut jostain terveydenhuollosta, "ota vaan nappeja tai pistetäänpä sosiaalitantat hajottamaan perhe, voi, voi kesä tulossa Mielenterveyavut on kesälomalla". Asiat ei monestikaan ole niin yksiselitteisiä kuin näissä nettikeskusteluissa yksisilmäisesti nähdään.

Sekö oikeuttaa tappamaan lapsensa? Ei normaalille ihmiselle käy tuollainen edes mielessä vaikka olisi kuinka väsynyt ja ahdistunut. Vaikuttaa että tuo olisi tapa kostaa miehelle kun vie lapsikin mukana. Itsekästä ja kamalaa.