Juhannus pilalla, ystäväni poikaystävän käytös ihmetyttää
Juhannus on ensi viikolla, ja olen lähdössä aviomieheni kanssa ystäväni vuokraamalle mökille juhannuksen viettoon. Tai tämä oli ainakin alkuperäinen tarkoituksemme.
Nyt itseäni on alkanut suuresti häiritsemään ystäväni miehen käytös.. Emme ole tavanneet häntä kuin muutamia kertoja, ja aluksi hän vaikutti mukavalta ja huumorintajuiselta porukan hauskuttajalta. (Ystäväni on seurustellut reilun vuoden hänen kanssaan.) Ajan kuluessa hän on kuitenkin alkanut kieltäytymään meille tulosta (tai ylipäätään kenellekkään meidän porukasta tulosta), ja on hyvin tyly tavatessamme. Ystäväni muutti hänen kanssaan yhteen alkuvuodesta, ja meidät on kutsuttu kerran kylään heille. Kyläreissu oli vaivaannuttavinta ikinä, koska ystäväni mies kyllä oli paikalla, mutta antoi elein ja ilmein hyvin selvästi ymmärtää ettei häntä kiinnosta vähääkään meidän seuramme. Hän ei osallistunut mihinkään keskusteluun, kysynyt meiltä mitään tai vastannut mihinkään keskustelunalotuksiimme. Hän myöskin lähti "ulos" kesken kyläilymme. Hän on 34-vuotias, eli mistään ihan nuoresta miehestä ei ole kysymys.
Nyt tosiaan juhannus tämän pariskunnan kanssa lähenee, ja itseäni ahdistaa mennä viettämään aikaa niin tylyn ja epäsosiaalisen henkilön seuraan. En ymmärrä hänen käytöstään alkuunkaan!? Olen yrittänyt varovasti kysyä herkästi loukkaantuvalta ystävältäni onko meillä mahdollisesti joku ongelma ja mistä miehensä käytös johtuu, mutta ystävä ei huomaa / ole huomaavinaan mitään outoa miehensä käytöksessä.
Tekisi mieli perua koko juhannus, mutta sitten ystäväni jäisi pulaan mökin vuokran kanssa koska olemme tietenkin lupautuneet maksamaan siitä puolet. Toinen vaihtoehto on yrittää "selvittää ongelma" minkä tiedän todennäköisesti aiheuttavan kokonaisuudessaan välirikon ystävääni, koska hän ei halua mitään ongelmaa alunperinkään tunnistaa. Kolmas vaihtoehto tietysti on mennä mökille kärsimään jäätävästä ja vaivautuneesta tunnelmasta. Mitä te muut tekisitte tässä tilanteessa?
Kommentit (121)
Vierailija kirjoitti:
Uskomatonta että joku on kaivanut tämän vanhan aloitukseni esiin! :D
Tosiaan tämä tilanne oli siis käsillä vuosia sitten, ja meni lopulta niin, että ystäväni mies perui tulemisensa viime hetkellä, ja ystäväni vietti juhannuksen minun ja mieheni kanssa kolmistaan. Meillä oli hauskaa silloin, mutta ystäväni yritti vielä siinä vaiheessa selitellä miehensä ohareita parhain päin.
No, vuodet ovat nyt vierineet, ja tämä ystäväni on tämän miehen kanssa vieläkin yhdessä. Tämä mies on riitaantunut ystäväni perheenjäsenten kanssa, ja ystäväni sukuloi aina ilman miestään. Käyn heillä itse harvakseltaan kylässä, usein kun mies ei ole paikalla. Hän on väliinpitämätön minua ja miestäni kohtaan, mutta mitään ääneen sanottua ongelmaa ei ole.
Ystäväni tapaa omia ystäviään myös ilman miestään, koska tätä ei yksinkertaisesti kiinnosta ystäväni ystävät tai läheiset.
Oma ystäväni ei enää selittele miehen käytöstä, ja on Itsekkin huolissaan päättyykö suhde.
Että sen pituinen se. Mitään syytä inttovertttiyden lisäksi en ole saanut hänen käytökseensä. Sen mitä ystäväni on kertonut miehensä välien katkeamisesta ystäväni perheenjäsenten kohdalla, on ollut vitsejä tai kommentteja mistä mies ei ole pitänyt, ja pitkävihaisena välit ovat sitten menneet poikki.
Vierestä seuranneena voin vaan todeta, että puhuminen, avoimuus ja anteeksianto ovat välttämättömiä onnellisen parisuhteen saamiseksi. Ilman näitä lopputulos on järkyttävää passiivisagressiivista kyräilyä.
Ap
Miksi ystäväsi on sellaisen miehen kanssa joka ei tule toimeen muiden kanssa?

Rehellisesti sanottuna en tiedä. Tottumus? Jotenkuten rullaava arki? Joillekin riittää vähemmän kuin toisille.

Jotenkin surullista jos joku jää suhteeseen vaan tottumuksesta. Vaikka suurin osa varmaan jää ainakin hetkeksi
Kannattaa keskustella asiasta rauhassa.

Mä olisin itse asiassa todella huolissani kaveristani tuossa tilanteessa. Mies kuulostaa epävakaalta ja tuohan on jonkin sortin henkistä väkivaltaa kumppania kohtaan, että tuolla tavalla kohtelee kumppanin läheisiä ja jopa katkaisee välit heihin. Nyt ystäväsi vielä saa itse tulla tapaamaan läheisiään, mutta jos heille tulisi lapsia tms., mies todennäköisesti alkaisi kontrolloida naisenkin menemisiä, eikä hänkään saisi enää nähdä ketään. Lopulta kun naisen läheiset on pelattu ulos naisen elämästä, alkaisi fyysinen väkivalta. Toivottavasti ystäväsi eroaa ennen kuin menee pahemmaksi.
Nuo lähisuhdeväkivaltajutut kehittyy usein vuosien saatossa, ja sinä aikana uhri alkuun selittelee asioita parhain päin, kun ei usko kumppanin olevan paha, ja sitten ns. alkaa normalisoida monia epänormaaleja asioita. Kuvaat, että ystäväsi on tehnyt juuri noin. Puutu ja tarjoa apua.
Onko tehty ilmoitus työterveyshuollon erikoislääkäri?
Vaihtoehto 3 tietysti, koska olette tällaiseen lupautuneet. Yrittäisin tulla toimeen tai vietätte miehesi ja ystäväsi kanssa kolmestaan aikaa, jos neljäs osapuoli vetäytyy. Ignooraisin.
Vierailija kirjoitti:
Ap onko soitettu lääkäri?
On soitettu, mutta hän kielsi enää soittamasta, koska suhteemme ei enää voi jatkua, hän on löytänyt jonkun nuoremman, eittämättä sairaanhoitajan, tai ehkä potilaan, elän epätietoisuudessa..
Hei, sä olet toinen mökin vuokrannut. Olet ikäänkuin osaomistaja juhannuksen ajan. Menet sinne emmän elkein ja piutpaut mökömököukoille.
Ihanaa juhannusta!
Vierailija kirjoitti:Katoppa aloitusvuotta!
Kunnolla viinaa, niin kyllä mies on sosiaalisempi.