Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Miltä kuulostaa luuserin (=minun) elämä?
13.06.2017 |
Asun yksin vuokrayksiössä. En halua parisuhdetta, en lapsia enkä edes lemmikkejä. En halua (eikä mulla olisi edes varaa) ostaa omaa asuntoa (oli se sitten kerrostaloasunto tai omakotitalo), mökkiä tai edes autoa. En saa ikinä töitä (olen yrittänyt jo pitkän tovin; kaksi tutkintoa ei todellakaan auta asiaa). Mun loppuelämä tulee olemaan sitä, että kuljen kauppa-koti -väliä, vailla tarkoitusta. Toki käyn (tai yritän käydä) lenkkeilemässä ja harrastan muuta pientä puuhailua ja käyn kylässä läheisten luona, mutta pikkuhiljaa huomaan kuinka vain eristäydyn yhä enemmän ja enemmän, koska häpeän työttömyyttäni ja sitä että olen yksin, vaikka se onkin oma valintani. Sehän on ihan "omaa syytä" että en halua sitoutua mieheen, lapsiin ja asuntoon, mutta toisaalta niinkin perustavanlaatuinen asia kuin työttömyys ei ole omaa syytäni. En opintojen jälkeen saanut töitä koska mulla ei ollut tarpeeksi kokemusta, ja nyt olen totaalisesti tippunut kelkasta. Olen luuseri. Mitä tässä voi enää tehdä?
Ja ennen kuin joku kysyy, että miksi en halua miestä tai lapsia, niin olen kyllä yrittänyt olla parisuhteessa, mutta minusta se on ahdistavaa. Olen ihan oikeasti yrittänyt. Ja sama pätee lapsiin. Vaikka läheisten lapset ovatkin rakkaita, niin omia en halua. Olen siis täysin vailla tarkoitusta. Elämässäni ei ole sisältöä.
Kommentit (62)
No keksi lisää sisältöä, jos sitä kaipaat. Mikä sua kiinnostaa, mistä pidät? Ootko yrityänyt kaikkiin mahdollisiin keikka/vuokratöihinkin että saisit vähän enemmän rahaa käyttöösi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No keksi lisää sisältöä, jos sitä kaipaat. Mikä sua kiinnostaa, mistä pidät? Ootko yrityänyt kaikkiin mahdollisiin keikka/vuokratöihinkin että saisit vähän enemmän rahaa käyttöösi?
Se ongelma on vähän siinä, että mua ei kiinnosta mikään enkä ole hyvä missään. Oon koneella aika paljon. Tapan aikaa, päivästä toiseen. Ja olen yrittänyt päästä kaikkeen mahdolliseen töihin; ei minua oteta kun ei minulla ole kokemusta. Kaupan kassallekaan en pääse kun ei ole kokemusta ja kun minulla on tämä työnantajien mielestä pelottava maisterintutkinto... Kyllä mä tavallaan oon ihan sinut sen kanssa, että elän loppuelämäni köyhästi ja yksin, vailla tarkoitusta, mutta ärsyttää läheisten kuittailut asiasta. Jos vaikka sanon, että mulla on menoa niin heti kysytään että "mitä menoa sulla voi muka olla! eihän sulla oo mitään elämää". Ja välillä multa kysytään että "mitä sä ees teet kaikki päivät ku oot työtön eikä sulla oo miestä tai lapsia" niin jotenkin hävettää vastata että oon koneella kaikki päivät, joten keksin päästäni kaikkea shaibaa (tyyliin, oon käynyt jossain ilmaismuseossa yms.)
ap
Kysyt: Mitä tässä voi enää tehdä?
Voit tehdä ihan mitä tahansa. Yhteiskunta kustantaa sinulle perustarpeesi, asunnon ja ruoan, ja sinulla on koko loppuelämäsi aikaa tehdä mitä huvittaa. Voit käyttää aikasi vaikka luonnossa retkeilyyn, hyvien kirjojen lukemiseen, vapaaehtoistyöhön tai piirtämiseen. Oma aika ja vapaus on suurin ylellisyys, eikä sinun tarvitse myydä sitä työnantajalle.
Ensimmäiseksi ala miettiä, mitä oikeasti haluat tehdä. Siitä se lähtee.
Vierailija kirjoitti:
No minä pistän paremmaksi. Olen vuosia kärsinyt jostain häiriöstä, on se sitten adhd tai kaksisuuntainen - en tiedä kun en ole pystynyt jaksanut ja kyennyt hakeutumaan hoitoon. Olen aloittanut useammatkin jatko-opinnot ja muutaman kuukauden päästä jättäytynyt pois. Yhtään tutkintoa ei ole. Oikeita töitäkään en ole tehnyt, erilaisia osa-aika hommia joskus ja nekin sitten vaan jääneet kun ei pää kestä. Olen ajelehtinut tilanteista ja elämäntapahtumista toiseen vailla päämäärää. Mitään en saanut elämässäni aikaiseksi. Sitten sairastuin syöpään. Seuraava vuosi menee hoidoissa, hiukset ja hampaat lähteneenä ja pelkkänä taakkana ja rahanmenona sekä yhteiskunnalle että läheisille. Eipähän ainakaan tarvitse miettiä töihin menemistä ja epäonnistumista jälleen.
Mä oon pahoillani tilanteestasi :(
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sulla on kuitenkin läheisiä jotka pitävät yhteyttä.
No joo, mutta aina rivien välistä saa kuulla kuittailua (katso tuo aiempi vastaukseni) niin eipä se hirveästi mieltä lämmitä.
ap
Vierailija kirjoitti:
Kysyt: Mitä tässä voi enää tehdä?
Voit tehdä ihan mitä tahansa. Yhteiskunta kustantaa sinulle perustarpeesi, asunnon ja ruoan, ja sinulla on koko loppuelämäsi aikaa tehdä mitä huvittaa. Voit käyttää aikasi vaikka luonnossa retkeilyyn, hyvien kirjojen lukemiseen, vapaaehtoistyöhön tai piirtämiseen. Oma aika ja vapaus on suurin ylellisyys, eikä sinun tarvitse myydä sitä työnantajalle.
Ensimmäiseksi ala miettiä, mitä oikeasti haluat tehdä. Siitä se lähtee.
En oikein halua tehdä mitään. Olisiko sulla antaa vinkkejä? :D Taustatietoina: en ole hyvä missään eikä mua kiinnosta mikään. Välillä oon miettinyt että oonko masentunut, mutta koska pääsen aamuisin suht hyvin ylös sängystä, niin oon tullut enemmänkin siihen tulokseen että oon vaan tylsä mieleltäni.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No keksi lisää sisältöä, jos sitä kaipaat. Mikä sua kiinnostaa, mistä pidät? Ootko yrityänyt kaikkiin mahdollisiin keikka/vuokratöihinkin että saisit vähän enemmän rahaa käyttöösi?
Se ongelma on vähän siinä, että mua ei kiinnosta mikään enkä ole hyvä missään. Oon koneella aika paljon. Tapan aikaa, päivästä toiseen. Ja olen yrittänyt päästä kaikkeen mahdolliseen töihin; ei minua oteta kun ei minulla ole kokemusta. Kaupan kassallekaan en pääse kun ei ole kokemusta ja kun minulla on tämä työnantajien mielestä pelottava maisterintutkinto... Kyllä mä tavallaan oon ihan sinut sen kanssa, että elän loppuelämäni köyhästi ja yksin, vailla tarkoitusta, mutta ärsyttää läheisten kuittailut asiasta. Jos vaikka sanon, että mulla on menoa niin heti kysytään että "mitä menoa sulla voi muka olla! eihän sulla oo mitään elämää". Ja välillä multa kysytään että "mitä sä ees teet kaikki päivät ku oot työtön eikä sulla oo miestä tai lapsia" niin jotenkin hävettää vastata että oon koneella kaikki päivät, joten keksin päästäni kaikkea shaibaa (tyyliin, oon käynyt jossain ilmaismuseossa yms.)
ap
No hanki vähemmän ilkeää seuraa, jos se siis on sun ainoa ongelma.
Ap:lle: et ole yksin etkä ole luuseri, täällä toinen samanlaisessa tilanteessa oleva, tsemppiä vaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei kai tuossa sitten mitään voi tehdä kun odotella armeliasta kuolemaa.
Toisaalta ole jossain kohtaa pystynyt "puristamaan" maisterintutkinnon, joten tällä hetkellä olet vain saamaton ja laiska.
En ole kiva elättää tuollaisia uppotukkeja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No ei kai tuossa sitten mitään voi tehdä kun odotella armeliasta kuolemaa.
Toisaalta ole jossain kohtaa pystynyt "puristamaan" maisterintutkinnon, joten tällä hetkellä olet vain saamaton ja laiska.
En ole kiva elättää tuollaisia uppotukkeja.
Ei muuten ole kiva elättää sinuakaan. Ohis
1. Unohtakaa päihinne paukutettu 1800-luvun käsitys työpaikasta ihmisarvon ja tarkoituksen määreenä. Sellainen käsitys on teidän vihollisenne ja 100% vailla arvoa. Näin tulee olemaan yhä useamman ja useamman kohdalla tulevaisuudessa.
2. Unohdettuasi kohdan 1 VALHEEN ala pohtia mistä saat iloa tarkoitusta. Onko se ulkoilu? Järjestötoiminta? Luonto?
3. Ette ole tili -tai selitysvelvollisia KENELLEKÄÄN. Tässä yhteiskunnassa ei riitä töitä kaikille. Tässä yhteiskunnassa todelliset sosiaaliset kontaktit ovat kiven alla. Teillä on aina oikeus katsoa ketä tahansa suoraan silmiin ilman häpeää. Sen lisäksi te ette voi tietää mitä sen menestyvän julkisivun alla on tekeillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllähän toi ettei mikään kiinnosta tai ettei nauti mistään (vai nautitko?) on merkki jonkinasteisesta mielenterveysongelmasta. Masennus ei välttämättä aina ole sitä vaikeaa sorttia, jossa ei pääse ylös sängystä, vaan se vpi olla kokemusta siitä, ettei mikään tunnu miltään eikä missään ole mieltä. Yrittäisin hakea apua, koska jos elämää ei koe millään tavalla mielekkääksi, elämänhalu varmaan katoaa aika tehokkaasti ja sitten onkin jo itsemurha mielessä.
Samaa mieltä kakkosen kanssa, vaikkei aina tunnu mielekkäältä keksiä ja etsiä sisältöä elämäänsä, se kuitenkin auttaa pysymään jotenkin järjissään. Omien kiinnostusten mukaan toki, eikä saa poteroitua yhden asian taakse.
Onnekseni olen aina tuntenut erilaista elämää eläviä ihmisiä, joten oma kuplani ei ole pitkäaikaistyöttömän kupla, vaikka monelle joudun siitä kertomaan.
Luepa semmoisesta kuin dark night of the soul. Henkinen ajanjakso, joka muistuttaa masennusta, muttei ihan suoraan ole sitä. Länsimaissa tämä varmaan teilataan humpuukina, mutta päätä itse.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän toi ettei mikään kiinnosta tai ettei nauti mistään (vai nautitko?) on merkki jonkinasteisesta mielenterveysongelmasta. Masennus ei välttämättä aina ole sitä vaikeaa sorttia, jossa ei pääse ylös sängystä, vaan se vpi olla kokemusta siitä, ettei mikään tunnu miltään eikä missään ole mieltä. Yrittäisin hakea apua, koska jos elämää ei koe millään tavalla mielekkääksi, elämänhalu varmaan katoaa aika tehokkaasti ja sitten onkin jo itsemurha mielessä.
Kyllä mä nautin ruuasta ja musiikin kuuntelusta :D Ja joistakin tv-sarjoista. Enkä mä ikinä mitään itsemurhaa tekisi, koska pelkään kuolemaa ihan helvetisti.
Ihan ensiksi lopetat itseni nimittelemisen luuseriksi. Olet saanut paljonkin asioita aikaan ja valmiiksi. Olet opiskellut, olet hankkinut oman kodin, olet pystynyt pitämään oman kodin, siis osaat hoitaa asiasi. Nuo ovat isoja elämän perusasioita, jotka sinä olet pystynyt hoitamaan. Jatka vaan työnhakemista tai yritä löytää työllisyyskurssi tai mikä niiden kurssien nimi on , joita työkkärin tukemina järjestetään. Perhe ja parisuhde ovat vapaaehtoiset ihan jokaiselle, sinun ei tarvitse niitä hommata, jos et halua. Minulla oli hetken aikaa avomies ja sain lapsen. Mies häipyi toisen mukaan, lapsen kasvatin yksin. Hän aikuistui omaan elämäänsä, nyt elän hyvinkin yksin, mutta en tunne yksinäisyyttä. Luonto on minulle tärkeä "ystävä", aina jotain kaunista tarjoaa.
Siis elämänsä voi elää monella tapaa, pitää yrittää elää itselleen oikealla tavalla. Ap, sinä pärjäät kyllä, voi hyvin.
Samalta kuulostaa kuin minunkin elämäni paitsi että mulla ei juurikaan sosiaalista elämää ole ja käyn kyllä töissä. Kotoa poistun vain töihin ja kauppaan. Yksi ystävä mulla on ja häntä tapaan kerran viikossa. Baariin pääsen pari kertaa vuodessa kun tungen veljeni ja hänen ystäviensä mukaan. Tuntuu etten tee muuta kun makaan sängyssä ja katson tv:tä tai olen töissä. Näin ollut nyt 10 vuotta. N28
Alue: Aihe vapaa
No minä pistän paremmaksi. Olen vuosia kärsinyt jostain häiriöstä, on se sitten adhd tai kaksisuuntainen - en tiedä kun en ole pystynyt jaksanut ja kyennyt hakeutumaan hoitoon. Olen aloittanut useammatkin jatko-opinnot ja muutaman kuukauden päästä jättäytynyt pois. Yhtään tutkintoa ei ole. Oikeita töitäkään en ole tehnyt, erilaisia osa-aika hommia joskus ja nekin sitten vaan jääneet kun ei pää kestä. Olen ajelehtinut tilanteista ja elämäntapahtumista toiseen vailla päämäärää. Mitään en saanut elämässäni aikaiseksi. Sitten sairastuin syöpään. Seuraava vuosi menee hoidoissa, hiukset ja hampaat lähteneenä ja pelkkänä taakkana ja rahanmenona sekä yhteiskunnalle että läheisille. Eipähän ainakaan tarvitse miettiä töihin menemistä ja epäonnistumista jälleen.