Lue keskustelun säännöt.
Miltä kuulostaa luuserin (=minun) elämä?
13.06.2017 |
Asun yksin vuokrayksiössä. En halua parisuhdetta, en lapsia enkä edes lemmikkejä. En halua (eikä mulla olisi edes varaa) ostaa omaa asuntoa (oli se sitten kerrostaloasunto tai omakotitalo), mökkiä tai edes autoa. En saa ikinä töitä (olen yrittänyt jo pitkän tovin; kaksi tutkintoa ei todellakaan auta asiaa). Mun loppuelämä tulee olemaan sitä, että kuljen kauppa-koti -väliä, vailla tarkoitusta. Toki käyn (tai yritän käydä) lenkkeilemässä ja harrastan muuta pientä puuhailua ja käyn kylässä läheisten luona, mutta pikkuhiljaa huomaan kuinka vain eristäydyn yhä enemmän ja enemmän, koska häpeän työttömyyttäni ja sitä että olen yksin, vaikka se onkin oma valintani. Sehän on ihan "omaa syytä" että en halua sitoutua mieheen, lapsiin ja asuntoon, mutta toisaalta niinkin perustavanlaatuinen asia kuin työttömyys ei ole omaa syytäni. En opintojen jälkeen saanut töitä koska mulla ei ollut tarpeeksi kokemusta, ja nyt olen totaalisesti tippunut kelkasta. Olen luuseri. Mitä tässä voi enää tehdä?
Ja ennen kuin joku kysyy, että miksi en halua miestä tai lapsia, niin olen kyllä yrittänyt olla parisuhteessa, mutta minusta se on ahdistavaa. Olen ihan oikeasti yrittänyt. Ja sama pätee lapsiin. Vaikka läheisten lapset ovatkin rakkaita, niin omia en halua. Olen siis täysin vailla tarkoitusta. Elämässäni ei ole sisältöä.
Kommentit (62)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysyt: Mitä tässä voi enää tehdä?
Voit tehdä ihan mitä tahansa. Yhteiskunta kustantaa sinulle perustarpeesi, asunnon ja ruoan, ja sinulla on koko loppuelämäsi aikaa tehdä mitä huvittaa. Voit käyttää aikasi vaikka luonnossa retkeilyyn, hyvien kirjojen lukemiseen, vapaaehtoistyöhön tai piirtämiseen. Oma aika ja vapaus on suurin ylellisyys, eikä sinun tarvitse myydä sitä työnantajalle.
Ensimmäiseksi ala miettiä, mitä oikeasti haluat tehdä. Siitä se lähtee.
En oikein halua tehdä mitään. Olisiko sulla antaa vinkkejä? :D Taustatietoina: en ole hyvä missään eikä mua kiinnosta mikään. Välillä oon miettinyt että oonko masentunut, mutta koska pääsen aamuisin suht hyvin ylös sängystä, niin oon tullut enemmänkin siihen tulokseen että oon vaan tylsä mieleltäni.
ap
Vaikutat kyllä aika passiivis-aggressiiviselta. Ei kukaan voi töniä sinua pitämään jostakin tai haluamaan tehdä jotain, jos et itse halua. Oletko koskaan ollut innostunut mistään? Mikä oli lempiaineesi koulussa?
Voisin tietysti kertoa, millaisilla asioilla itse täytän päiväni, mutta eiväthän ne sinua kiinnostaisi. (Olen osittain samassa ja osittain erilaisessa tilanteessa: pitkäaikaistyötön, kroonisesti sairas ja osittain työkyvytön, mutta minulla ei ole vapaa-ajan ongelmia vaan harrastan monenlaisia asioita.) -5
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämäsi olisi minulle kaikkien unelmieni täyttymys.
Luuseri voi olla vaikka olisi töitäkin.
t: muuten sama, mutta käy matalapalkkatöissä.
Luuseri sä olisit jos olisit ottannut jonkun miehen kiusattavaksesi ja vielä tehnyt lapsia hänen kanssaan vaikka noin vahvasti tunnet ettet sitä halua. Moni on niin tehnytkin koska se on olevinaan normaalia. Mitä se varmasti päälleppäin onkin mutta todellisuudessa he voivat olla paljon enemmän hukassa itsensä ja elämänsä kanssa kun sinä ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sulla on kuitenkin läheisiä jotka pitävät yhteyttä.
No joo, mutta aina rivien välistä saa kuulla kuittailua (katso tuo aiempi vastaukseni) niin eipä se hirveästi mieltä lämmitä.
ap
Minulle yksi tuttu kuittaili ja pahempaakin, kunnes lopulta paljasti, että hänellä ammatillinen osaaminen on vielä ohkaisemmalla pohjalla, ja pelkää miten hänen kävisi, jos joutuisi samaan tilanteeseen.
Yritä vastailla noihin kuittailuihin mahdollisimman vähän provosoituen, sillä provosoitumalla saatta välit näihin tuttuihin viiletä, eikä syrjäytymisuhan alla olevalla ole oikeastaan varaa katkoa ihmissuhteitaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luepa semmoisesta kuin dark night of the soul. Henkinen ajanjakso, joka muistuttaa masennusta, muttei ihan suoraan ole sitä. Länsimaissa tämä varmaan teilataan humpuukina, mutta päätä itse.
Jestas sentään. Googlasin ton ja yritin päästä kärryille, että mistä helvetistä on kyse, mutta en tajunnut :D Tunnen itseni tyhmäksi. Näköjään maisterintutkinto ei tee ketään fiksuksi... Mutta ei ollut ehkä kuitenkaan mun juttu, vaikutti joltain henkimaailman jutuilta.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysyt: Mitä tässä voi enää tehdä?
Voit tehdä ihan mitä tahansa. Yhteiskunta kustantaa sinulle perustarpeesi, asunnon ja ruoan, ja sinulla on koko loppuelämäsi aikaa tehdä mitä huvittaa. Voit käyttää aikasi vaikka luonnossa retkeilyyn, hyvien kirjojen lukemiseen, vapaaehtoistyöhön tai piirtämiseen. Oma aika ja vapaus on suurin ylellisyys, eikä sinun tarvitse myydä sitä työnantajalle.
Ensimmäiseksi ala miettiä, mitä oikeasti haluat tehdä. Siitä se lähtee.
En oikein halua tehdä mitään. Olisiko sulla antaa vinkkejä? :D Taustatietoina: en ole hyvä missään eikä mua kiinnosta mikään. Välillä oon miettinyt että oonko masentunut, mutta koska pääsen aamuisin suht hyvin ylös sängystä, niin oon tullut enemmänkin siihen tulokseen että oon vaan tylsä mieleltäni.
ap
Vaikutat kyllä aika passiivis-aggressiiviselta. Ei kukaan voi töniä sinua pitämään jostakin tai haluamaan tehdä jotain, jos et itse halua. Oletko koskaan ollut innostunut mistään? Mikä oli lempiaineesi koulussa?
Voisin tietysti kertoa, millaisilla asioilla itse täytän päiväni, mutta eiväthän ne sinua kiinnostaisi. (Olen osittain samassa ja osittain erilaisessa tilanteessa: pitkäaikaistyötön, kroonisesti sairas ja osittain työkyvytön, mutta minulla ei ole vapaa-ajan ongelmia vaan harrastan monenlaisia asioita.) -5
Hmm, ehkä mä oon vähän passiivis-aggressiivinen. Välillä tuntuu, että yritän syyttää maailmaa mun ongelmista. Vaikka omaa syytänihän koko mun elämä on.
Mä oon elämäni aikana ollut innostunut vaikka mistä, mutta yleensä jaksan harrastaa jotain uutta asiaa 1-3 päivää ja sitten innostukseni lopahtaa. Olen selkeästikin laiska ja kunnianhimoton. Ja lempiaineeni koulussa? Jaa'a. Olin tasaisen hyvä kaikessa. En oikein nauttinut mistään muusta kuin siitä tunteesta, että olin nopeampi ja ahkerampi kuin muut ja osasin asiat paremmin kuin muut.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa tutulta. Voi olla tietokoneriippuvuus. Kokeileppa astettain vähentää.
Mä elin tietokoneen orjana pitkään. Nyt soitan kitaraa, pelaan pallopelejä, rakastan luontoa. Ennen ainut nautinto oli kun pääsi koneelle ja vetään mässyä.
Olen eläkeläinen. En ole kiinnostunut mistään muusta kuin kissastani ja lukemisesta. Yritän tulla toimeen tuloillani siten, etten käy missään - ei kyllä huvitakaan. Olen siis mummoluuseri. Ei tämä kivaa ole. Yritän nauttia siitä, että joka päivä on lämmin ruoka. Joskus vielä yritin tavata muita ihmisiä, mutta nuorilla on kiire; mummokerhot no.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla samanlaista, ja lisäksi olen alkoholisoitunut ja kärsin masennuksesta ja sos. peloista. En odota elämältäni enää mitään, en viitsi juurikaan edes unelmoida. Elän päivän kerrallaan ja koitan nauttia pienistä asioista.
Olen pitkälti samassa tilanteessa, tosin teen välillä osa-aikatöitä ja haluaisin perheen. Katselepa esimerkiksi hallituksen tilannetta, näyttääkö se sinusta jotenkin hallitulta ja suunnitetulta? Yhtä lailla siellä porukka seilaa eestaas ja yrittää tehdä jonkinlaisia päätöksiä. Jos sinä olet tehnyt huonoja valintoja, niin eipä nuo päättäjätkään välttämättä oikeita tee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luepa semmoisesta kuin dark night of the soul. Henkinen ajanjakso, joka muistuttaa masennusta, muttei ihan suoraan ole sitä. Länsimaissa tämä varmaan teilataan humpuukina, mutta päätä itse.
Jestas sentään. Googlasin ton ja yritin päästä kärryille, että mistä helvetistä on kyse, mutta en tajunnut :D Tunnen itseni tyhmäksi. Näköjään maisterintutkinto ei tee ketään fiksuksi... Mutta ei ollut ehkä kuitenkaan mun juttu, vaikutti joltain henkimaailman jutuilta.
ap
Höps mikään tyhmä olet. Siis tiivistetysti ja yksinkertaistetusti selitettynä tuossa on kyse siitä, että ihmisen elämässä voi tulla vaihe, joka näyttää synkältä, mikään ei kiinnosta ja ei oikeastaan enää tiedä kuka on. Silloin se polku tuntuu loputtomalta, mutta sillä on tärkeä merkitys ihmisen henkisen kasvun kannalta. Jossain vaiheessa siitä huomaa nousevansa hiljalleen ja näkee, että kaikella on ollut merkityksensä. Masennus voi olla merkki siitä, että jotain on muutettava elämässä. Helposti lääkärissä masennusta tms pidetään virheenä, joka pitää poistaa ja määrätään lääkkeitä, jotka vaan tukahduttaa oikean syyn.
Itekin oon ollut tuommoisessa kuopassa työttömänä korkeakoulututkinnon jälkeen ja vittu että hävetti ja milään ei kiinnostanut yhtään, mutten tuntenut oloani varsinaisesti masentuneeksi, vaan jotenkin ontoksi. Oon huomannut että pahin on jos jää liikaa paikoilleen, kannattaa yrittää eteenpäin ja laittaa monta onkea veteen. Kyllä siellä joku koukku nappaa. Jaksamista sinne, et ole yksin tuon homman kanssa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No keksi lisää sisältöä, jos sitä kaipaat. Mikä sua kiinnostaa, mistä pidät? Ootko yrityänyt kaikkiin mahdollisiin keikka/vuokratöihinkin että saisit vähän enemmän rahaa käyttöösi?
Se ongelma on vähän siinä, että mua ei kiinnosta mikään enkä ole hyvä missään. Oon koneella aika paljon. Tapan aikaa, päivästä toiseen. Ja olen yrittänyt päästä kaikkeen mahdolliseen töihin; ei minua oteta kun ei minulla ole kokemusta. Kaupan kassallekaan en pääse kun ei ole kokemusta ja kun minulla on tämä työnantajien mielestä pelottava maisterintutkinto... Kyllä mä tavallaan oon ihan sinut sen kanssa, että elän loppuelämäni köyhästi ja yksin, vailla tarkoitusta, mutta ärsyttää läheisten kuittailut asiasta. Jos vaikka sanon, että mulla on menoa niin heti kysytään että "mitä menoa sulla voi muka olla! eihän sulla oo mitään elämää". Ja välillä multa kysytään että "mitä sä ees teet kaikki päivät ku oot työtön eikä sulla oo miestä tai lapsia" niin jotenkin hävettää vastata että oon koneella kaikki päivät, joten keksin päästäni kaikkea shaibaa (tyyliin, oon käynyt jossain ilmaismuseossa yms.)
ap
Työttömyys on ikävää, mutta ethän sä nyt ole lapsettomuuden ja parisuhteettomuuden takia luuseri kun et edes halua niitä!
Olisiko vaihtoehtona esim. lähteä kiertämään maailmaa hanttihommia tehden? Tai vapaaehtoistyöhön? Niin mä tekisin, jos ei olisi sitoumuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ölkki kirjoitti:
Kuulostaa tutulta. Voi olla tietokoneriippuvuus. Kokeileppa astettain vähentää.
Mä elin tietokoneen orjana pitkään. Nyt soitan kitaraa, pelaan pallopelejä, rakastan luontoa. Ennen ainut nautinto oli kun pääsi koneelle ja vetään mässyä.
En usko, että kyseessä on tietokoneriippuvuus, koska kun olen reissun päällä tai poissa kotoa, en kaipaa tietokonetta ollenkaan. Mutta kotona ollessa en keksi muutakaan tekemistä, niin ajaudun tietokoneelle ja av-palstalle. Luulen, että olen vain tylsä ja mielikuvitukseton.
ap
Mä luulen että sulla on ns. "tylsä temperamentti", minkä takia et ole kiinnostunut mistään. Tunnen muita kaltaisiasi ihmisiä, eivät ole masentuneita, mutta heitä ei vaan kiinnosta luontaisesti MIKÄÄN. Oletko yleensä rauhallinen, hitaasti lämpeävä, sivusta katsoja, "ujo", mielikuvitukseton? Jos olet, niin siinä suurin syy elämäsi kulkuun. Kukaan ei halua rekrytoida innotonta ja flegmaattista ihmistä. Et halua parisuhdetta, koska olet vetäytyjä-tyyppi, et lähestyjä-tyyppi. Sinussa ei ole monen mielestä mitään mielenkiintoista, koska et ole innostuja-tyyppi ja olet mieluummin passiivinen sivustaseuraaja kuin aktiivinen osallistuja. Vaihtoehtosi ovat joko tyytyä elämääsi sellaisenaan tai alkaa aktiivisesti kehittämään itseäsi. Temperamentilleen ihminen ei voi mitään, mutta voit kehittää persoonallisuuttasi kokonaisuutena, voit muokata käyttäytymistäsi jne. Sinua voisi ehkä auttaa joku behavioralistinen tai ratkaisukeskeinen terapia. Nyt on aika ottaa elämällesi uusi suunta!
Vierailija kirjoitti:
Yhteiskunta ei vaan voi loputtomasti pyöriä niin, että tuollaiset perusterveet nuoret ihmiset rupeavat potemaan jotakin ad hoc -masennusta ja jättäytyvät elätettäviksi. Ymmärrän "oikeita" sairaita ja vammaisia, mutta tommonen suoraan sanottuna laiskuus ja saamattomuus ilman mitään syytä....sorry, ei tipu lämpöö.
Mun puolesta kalojen ruoaksi.
No kerroppa mulle mistä saisin töitä? En kelpaa edes siivoojaksi tai kaupan kassaksi. (Mua itse asiassa ärsyttää, että tässä yhteiskunnassa noita käytetään mittarina siitä, mikä on paskatyö. Arvokasta työtähän he tekevät.)
ap
Vierailija kirjoitti:
Yhteiskunta ei vaan voi loputtomasti pyöriä niin, että tuollaiset perusterveet nuoret ihmiset rupeavat potemaan jotakin ad hoc -masennusta ja jättäytyvät elätettäviksi. Ymmärrän "oikeita" sairaita ja vammaisia, mutta tommonen suoraan sanottuna laiskuus ja saamattomuus ilman mitään syytä....sorry, ei tipu lämpöö.
Mun puolesta kalojen ruoaksi.
Susta olis matojen ruuaks. Ohis
Mun mielestä ihmiset vaan ruikuttaa kun niiden pitäs vittuilla elämälle takasi. On mullaki toinen tutkinto tekeillä, tää toka on nyt kanssa pelottava maisteri. Ei oo ystävän ystävää, on vaan ukko, jonka kaa en asu.
Meilläkin menee päin metsää välillä mut on sentään yks läheinen suvun lisäksi. Rahaa en saa koska oon opiskellut ikuisuuden, toimeentulotukea en saa koska on säästöjä, onneksi ei ole opintolainaa. Tän lisäksi oon masentunut jamulla on kaikenlisäksi vakava sairaus joka estää fyysiset työt. oon toki siltikin niitä hakenut. Ei onneksi syöpä kuten 2:lla mutta semmonen sairaus jonka takia olin 5 vuotta aikoinaan eläkkeellä (ihan fyysinen).
ainoa mitä saan on asuminen kelasta. loput maksan säästöistä ja lääkkeitä syön, voi luoja mä syön niitä paljon. On päiviä että itken mut sit aattelen että tää on vaa tätä ja alan tekee jotain, ihan mitä vaan. vaikka lenkkeilen tai teen kaupunkireissuja yksin, pienellä rahalla. Kyllä se siitä. Toki masennus niittää jos antaa niittää mut sit potkitaan elämää takasi. Käyn myös terapiassa. Ainoa oon päättänyt että itteeni en tapa ja koitan, kaikesta epäonnistumisesta huolimatta.
Ei kuulosta miltään. Omaan elämääni verrattuna tuo kuulostaa melkein jo maanpäälliseltä paratiisilta saavutuksineen ja kokemuksineen. Suoraan sanottuna en kehtaisi tuollaisessa tilanteessa pahemmin inistä ja kerjätä narsistisesti sääliä tuntemattomilta. Täällä kun on ihmisiä, joilla on oikeasti asiat loputtomassa umpisolmussa ja loppuelämä pilalla.
Kyllä tänne mahtuu paljon kaiken sorttista ihmistä, enkä vielä ole tavannut ihmistä jolla ei olisi ongelmia.Yksinäinen ja työtön voi olla myös suurperheen äiti..Minä mm.vähän samanlainen tilanne ja ajauduin pitämään toisista huolta olemattomalla rahalla.olenkin ollut aina vähän läheisriippuvainen enkä osannu elää omaa elämääni vaan aina jonkun toisen kautta..En tiedä onko kenenkään valinta sitten ainut ja oikea.Täällä kun lukee näiden ihmisten juttuja niin jään miettimään hyvinkin usein seikkaa että onko täällä yleensä kukaan onnellinen...