Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Täytin 40 - päivä pohjanoteeraus
06.06.2017 |
En halunnut isoja juhlia päivääni, vaan puhuin jo vuosi sitten miehelleni, että juhlin sitten ulkomailla. Tuttavan mies järjesti vaimolleen aikoinaan 40v-matkan, eli oli miettinyt naisen oloisen kohteen, sinne konsertin, varannut matkat ja hotellit ja sopinut lastenvahdin.
Kerroin, että arvostan tässä eniten vaivannäköä ja miehen halua miettiä tämän kaiken. Tienaan miestäni enemmän, joten voin hyvin maksaa itseni, lentolipun hinta ei ole mulle se lahja.
Puhuin asiasta pitkin vuotta, eli että olisi ihanaa jos mies tämän kerran suunnittelisi. Minä olen joutunut järkkäämän kaikki reissut jo vuosikymmenen ajan. Se, että mies näkisi vaivaa miettiä, olisi se lahja minulle ja kertoisi, että miestä kiinnostaa.
Lopulta aika kävi jo vähiin, ja tajusin, että jos 40v-reissun haluan, minun pitää se itse suunnitella. Joten ostin lennot ja hotellit itse minulle ja miehelle ja matka on pian. Mies tarjoutui sen jälkeen maksamaan mun viulut, mutta mikäs lahja se olisi ilman mitään ajatusta ja vaivannäköä? Minulla on vielä nyt parempi rahatilanne, eli pystyn ostamaan itselleni tämän parin yön matkan itsekin. Sovittiin siis, että molemmat maksavat itse osuutensa.
Koitti sitten synttäriaamu. Odotin, että mies olisi muistanut jotenkin. Kukat tai aamupala, ehkä lasten askartelema kortti. En osannut odottaa mitään suurta, mutta täytyy myötää, että olen ällikällä lyöty. Ainoa muistaminen oli sekaiselle keittiönpöydälle printattu valkoinen A4, jossa luki: "Onnea 40v. Nelkyt vee reissuu." Eli mitä ihmettä tämä tarkoittaa? Sitäkö, että mies ostaa itsensä ulos sittenkin maksamalla lennon itse järkkäämälleni reissulle? Että ihan olisi itselaitettu aamiainen tai kukka osoittanut enemmän vaivannäköä.
Aika latteet fiilikset. Alan tässä siivota sekaista keittiötä ja sitten lähdetään kauppaan ostamaan ruokaa tyhjyyttä ammottavaan jääkaappiin.
Harmittaa, että mies ei nähnyt vaivaa. Hänen nelikymppisiä juhlittiin kahteen kertaan. Minä järkkäsin, vaikka silloin kainalossa oli 6 kk vauva.
Tunnen itseni ihan arvottomaksi.
Kommentit (239)
Puolison 40 tai 50 synttärit on muistamisen paikka. Jos ei tod keksi/viitsi mitään niin on kyllä mäntti. Kukan ja kortin nyt osaa hankkia kuka tahansa vätys ja ääliökin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies53 kirjoitti:
Mun isäni osti äidilleni 70-luvulla mattopiiskan ja juuriharjan joululahjaksi. Ne pakattiin ihan kunnolla ja pistettiin kuusen alle. Kun paketteja jaettiin niin isäni kaivoi ne sieltä itse ja hymyillen ojensi ne äidilleni. Äitini totesi vaan, että jaahas, akka lähteekin tästä sitten siivoamaan ja lauloi "sun orjas oon ja orjaksesi aina jään... mut säälimään en pyydäkään"... Olen saanut varsin realistisen käsityksen parisuhteen auvosta. Siksi en tule koskaan menemään naimisiin. Viihdyn sinkkuna vallan hyvin.
Olen pahoillani äitisi puolesta, mutta tuo kuvaus hänen kohtelustaan ei edusta mitään "realistista parisuhdetta", vaan kuulostaa pikemminkin kiusaamiselta ja hyvin sairaalta parisuhdedynamiikalta. Normaalia käytöstä tuollainen tietoinen piikittely ei ole.
xxl kirjoitti:
Ehkä tässä oli vain pieni osa totuutta,ja mies tekee päivät pitkät kaiken kodin ja perheen takia. Mutta eihän nainen huomaa kuin sen ettei järkätty prinsessa synttäreitä.
Ja kyllä, on kokemusta existä jotka täsmälleen tolla tavoin ajattelivat, ja siksi ovatkin exiä .
"Kukat tai aamupala, ehkä lasten askartelema kortti." Tätäkö on mielestäsi prinsessasynttärit? Tai se matkan varaaminen?
Millä oikeudella sinä vertailet siihen mitä tuttavan mies on tehnyt? Kuvittelin avatessani ketjun, että aloittajaa on oikeasti loukattu syntymäpäivänään, mikä tässä oli se loukkaus? Ettei oma mies ole kuin tuttavan mies?! Että kehtaatkin vertailla noin, ei ihme ettei miehesi rakasta sinua pahemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Että minuakin ärsyttää tässä keskutelussa kaikki "ei minunkaan synttäreitä ole vietetty koskaan, mies ei edes katso päin kun täytän vuosia ja tuskin edes tietää koska olen syntynyt, ihan turhaa mitkään juhlimiset meillä ei juhlita ketään joka on 18-vuotta täyttänyt ja lapsiakin taputetaan vaan olalle". Juu, olkaa rauhassa synttäreiden ja muiden muistamisten vihaajia, mutta se että muut haluaa elämäänsä vähän juhlaa vaikka niiden synttäreiden muodossa ei ole mikään synti tai lapsellista. Yhtäkään epärealistista "prinsessahaavetta" en ole myöskään tästä keskustelusta lukenut. Juhliksi tuntuu pääsääntöisesti riittävän se, että vieraat on kutsuttu paikalle ja muistamiseksi kukat ja kahvit. Sellaiset ihmiset, joille ei kelpaa mikään, on sitten asia ihan erikseen.
Jos mä olisin ap:n mies, niin mä pahastuisin siitä, ettei minua oteta sellaisena kuin mä olen. Se on loukkaavaa myös. Vertailu on ihan järkyttävän loukkaavaa. Siihen ystävän mieheen.
Vierailija kirjoitti:
Puolison 40 tai 50 synttärit on muistamisen paikka. Jos ei tod keksi/viitsi mitään niin on kyllä mäntti. Kukan ja kortin nyt osaa hankkia kuka tahansa vätys ja ääliökin.
Miksi viitsiä, jos siippa on tyytyväinen vasta ystävättären miehen tekemien valintojen kopiointiin a la maailmanympärimatka? Jota et kykene tekemään?
(Ja ymmärsin kyllä, että ap olisi maksanut lystin. Ymmärrän silti sen, ettei joku vaan ole ideoija.) Oisit mennyt ap yhteen Duudsonin kanssa. Ne vaan tuskin ois kelpuuttanut kaltaistasi marisijaa ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onneks mun 40-syntymäpäivä oli kiva :) Vein perheen Näsinneulaan syömään, lapset olivat ihmeissään hienosta pyörivästä ravintolasta ja ruoka oli hyvää :) Kiva päästä omien patojen äärestä syömään hyvin ja olemaan hyvällä mielellä kun sai itsestään jotain irti ja aikaiseksi :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä ihmisiä, joilla on ylisuuret odotukset, että toiset järkkää jotain. Kannattaa itse järkätä itselleen, mitä itse haluaa. Olet organisoija ja suunnittelija luonnostaan, mieheksi on erilainen. Miksi rankaista häntä siitä? Kasvaisit aikuiseksi.
Synttärikortti, kukkia, ehkä aamupala - vaatiiko tuo todellakin erityisiä suunnittelu - ja organisointitaitoja. Nämä olivat toiveet sen jälkeen kun selvisi, ettei ukko pysty järkkääNmään matkaa.
Minä olisin maksanut jollekin, joka olisi järjestänyt matkan ja ohjelman. Jos ei itse osaa tehdä mitään, kai sitä voi edes teettää homman toisella.
Voisitko kertoa missä kohdassa tuo sanottiin? Ei todellakaan nuo olleet toiveena, vaan tämä: (lainaus aloituksesta): "Tuttavan mies järjesti vaimolleen aikoinaan 40v-matkan, eli oli miettinyt naisen oloisen kohteen, sinne konsertin, varannut matkat ja hotellit ja sopinut lastenvahdin. Kerroin, että arvostan tässä eniten vaivannäköä ja miehen halua miettiä tämän kaiken."
Tajuatko, mille miehestä olisi tuon jälkeen, kun se hierotaan päin naamaa, ettet ole ystävättären mies, tuntunut suoriutua jollain vitun kortilla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletpa lapsellinen.
Minä tein miehelleni heti suhteen alussa selväksi että en koskaan muista kenenkään merkkipäiviä eikä minun merkkipäiviäni tarvitse muistaa. Jos muuten haluaa huomioida, spontaanisti, niin toki arvostan, mutta en näe mitään järkeä siinä että tehdään jumalaton numero siitä päivästä minä joku on sattunut syntymään -oli se sitten ihminen itse tai Jeesus.
Me emme yleensä anna toisille mitään lahjoja. Jos toinen näkee kaupassa jotain mistä toinen voisi tykätä, tuomme sen, oli päivä mikä hyvänsä. Tai jos haluamme syödä hyvin, voimme tehdä sen ja juhlia elämää vaikka olisi vain tavallinen keskiviikko. Mutta olemme vapauttaneet itsemme tuosta pakollisten kissanristiäisten stressistä.
Mikä jumalaton numero se on jos vaikka keittää toiselle aamukahvit ja antaa kukkia? Ja tiedäthän että ihmisiä on erilaisia? Joillekin merkkipäivinä muistaminen on tärkeää. Jos puoliso tietää tämän niin eikö hänen pitäisi se huomioida? Jos taas tietää että puoliso ei tykkää juhlia niin sit antaa olla.
Miten vaikeaa on jos tietää, että kumppani ei pidä juhlapäivien huomioinnista, olla odottamatta sitä? Itse kuvittelet, että se huomiota haluava on jotenkin oikeassa tässä.
Vierailija kirjoitti:
Mikä tämä oletus on että miehet eivät muka osaisi halutessaan huomioida puolisoaan merkkipäivinä? Viitseliäisyydestä se on kiinni.
Tympii tämä ruikutus miten aikuinen ei muka saisi toivoa mitään arjesta poikkeavaa tai romanttista, heti on prinsessahaaveilija ja ties mitä, ovatko miehet muka niin itsekeskeisiä, laiskoja ja typeriä ettei miehen voi odottaa tekevän mitään vaimoaan ajatellen?
Ei ole viitseliäisyydestä kiinni, mä olen nainen enkä osaisi valita miehelleni mieluista ohjelmaa ulkomailla, saati matkakohdetta tai nähtävyyksiä siellä. En katso, että tämä on minkäänlainen puute.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet miehen kanssa naimisissa, et naisen. Ehkä olisi kannattanut valita toisin. Suurin osa miehistä ei osaa tehdä mitään yllätysjuhlia.
Paskanmarjat. Mulle kaverit järkkäsivät 35-vuotisyllätyssynttärit, ja iso osa mun kavereista on miespuolisia. Tietääkseni koko idea oli vielä yhden mun vanhimman kaverin - joka on mies.
Muutenkin melkein jokaisen kaverin synttäreitä on juhlittu - jos ei muita, niin ainakin tasalukuja. Niin miesten kuin naistenkin. Riippuu sitten ihan yksilöstä, onko ollut kuoharia ja ilmapalloja vai kaljaa ja grillaamista.
Miksi et ole naimisissa jonkun kaverisi kanssa?
Satunnainen käyttäjä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletpa lapsellinen.
Minä tein miehelleni heti suhteen alussa selväksi että en koskaan muista kenenkään merkkipäiviä eikä minun merkkipäiviäni tarvitse muistaa. Jos muuten haluaa huomioida, spontaanisti, niin toki arvostan, mutta en näe mitään järkeä siinä että tehdään jumalaton numero siitä päivästä minä joku on sattunut syntymään -oli se sitten ihminen itse tai Jeesus.
Me emme yleensä anna toisille mitään lahjoja. Jos toinen näkee kaupassa jotain mistä toinen voisi tykätä, tuomme sen, oli päivä mikä hyvänsä. Tai jos haluamme syödä hyvin, voimme tehdä sen ja juhlia elämää vaikka olisi vain tavallinen keskiviikko. Mutta olemme vapauttaneet itsemme tuosta pakollisten kissanristiäisten stressistä.
Mikä jumalaton numero se on jos vaikka keittää toiselle aamukahvit ja antaa kukkia? Ja tiedäthän että ihmisiä on erilaisia? Joillekin merkkipäivinä muistaminen on tärkeää. Jos puoliso tietää tämän niin eikö hänen pitäisi se huomioida? Jos taas tietää että puoliso ei tykkää juhlia niin sit antaa olla.
Miten vaikeaa on jos tietää, että kumppani ei pidä juhlapäivien huomioinnista, olla odottamatta sitä? Itse kuvittelet, että se huomiota haluava on jotenkin oikeassa tässä.
Tämä menee kyllä logiikaltaan samaan kategoriaan kuin että "miten vaikea on olla tuntematta fyysistä kipua, jos kumppani kohtelee sinua väkivaltaisesti"?
Sinun kommenteistasi tulee mielikuva, että mielestäsi pieninkään ele, jolla parisuhteen toiselle osapuolelle tuotetaan iloa ja osoitetaan välittämistä, on aivan ylivoimainen urakka, kohtuuton odotus ja ylipäätään väärin. Oletko itse ikinä ollut parisuhteessa? Minun on nimittäin vaikea kuvitella, että olet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Satunnainen käyttäjä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä tämä oletus on että miehet eivät muka osaisi halutessaan huomioida puolisoaan merkkipäivinä? Viitseliäisyydestä se on kiinni.
Tympii tämä ruikutus miten aikuinen ei muka saisi toivoa mitään arjesta poikkeavaa tai romanttista, heti on prinsessahaaveilija ja ties mitä, ovatko miehet muka niin itsekeskeisiä, laiskoja ja typeriä ettei miehen voi odottaa tekevän mitään vaimoaan ajatellen?
Ei ole viitseliäisyydestä kiinni, mä olen nainen enkä osaisi valita miehelleni mieluista ohjelmaa ulkomailla, saati matkakohdetta tai nähtävyyksiä siellä. En katso, että tämä on minkäänlainen puute.
Mistä tuo osaamattomuus sitten johtuu? Minun mieheni on paras ystäväni, joten tietenkin tiedän ja pystyn etukäteen päättelemään mistä hän pitää ja mistä ei. Tämä on niin sanotusti no brainer, koska kyseessä on läheinen ihminen jonka tunnen hyvin, ja jolle tietenkin haluan järjestää välillä mukavia asioita kuten hänkin minulle.
Tulee mieleen, että jos parisuhteessa ei pysty/uskalla tehdä mitään positiivisia valintoja puolisolleen kuten tässä ketjussa aiheena olleita yllätyksiä, lahjoja tms. ihan normaaliin elämään kuuluvaa huomioimista, niin parisuhteessa on aika vaikeita ongelmia kommunikaation ja luottamuksen tasolla.
Vierailija kirjoitti:
Satunnainen käyttäjä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä tämä oletus on että miehet eivät muka osaisi halutessaan huomioida puolisoaan merkkipäivinä? Viitseliäisyydestä se on kiinni.
Tympii tämä ruikutus miten aikuinen ei muka saisi toivoa mitään arjesta poikkeavaa tai romanttista, heti on prinsessahaaveilija ja ties mitä, ovatko miehet muka niin itsekeskeisiä, laiskoja ja typeriä ettei miehen voi odottaa tekevän mitään vaimoaan ajatellen?
Ei ole viitseliäisyydestä kiinni, mä olen nainen enkä osaisi valita miehelleni mieluista ohjelmaa ulkomailla, saati matkakohdetta tai nähtävyyksiä siellä. En katso, että tämä on minkäänlainen puute.
Mistä tuo osaamattomuus sitten johtuu? Minun mieheni on paras ystäväni, joten tietenkin tiedän ja pystyn etukäteen päättelemään mistä hän pitää ja mistä ei. Tämä on niin sanotusti no brainer, koska kyseessä on läheinen ihminen jonka tunnen hyvin, ja jolle tietenkin haluan järjestää välillä mukavia asioita kuten hänkin minulle.
Tulee mieleen, että jos parisuhteessa ei pysty/uskalla tehdä mitään positiivisia valintoja puolisolleen kuten tässä ketjussa aiheena olleita yllätyksiä, lahjoja tms. ihan normaaliin elämään kuuluvaa huomioimista, niin parisuhteessa on aika vaikeita ongelmia kommunikaation ja luottamuksen tasolla.
No jos ei tiedä, mistä toinen ilahtuu, niin miten voi tehdä positiivisia valintoja? Voi vain tehdä valintoja, ja toivoa, että toinen ilahtuu. Jos ei ilahdukaan, niin itseäänkö sitten pitää syyttää, kun toisen naama on vain tekohymyssä?
Esim. minun mieheni rakastaa tanhua, mitä minä inhoan. On hän silti paras ystäväni. En silti osaisi valita hänelle mieluisaa tanhuesitystä, enkä itse halua antaa hänelle sellaista synttärilahjaa. Jos hän järkkää sen itse, niin sitä en estäisi.
Vierailija kirjoitti:
Esim. minun mieheni rakastaa tanhua, mitä minä inhoan. On hän silti paras ystäväni. En silti osaisi valita hänelle mieluisaa tanhuesitystä, enkä itse halua antaa hänelle sellaista synttärilahjaa. Jos hän järkkää sen itse, niin sitä en estäisi.
Antaisit varmaan jonkin muun synttärilahjan kuitenkin, jolla edes yrittäisit ilahduttaa toista. Edes ilmaiset itse poimitut kukat tai aamukahvin valmiina tai romanttisen hetken hartiahieronnalla jne. Tässä ketjussa ihmetellään niitä, jotka eivät noteeras mitenkään ja niitä, joiden mielestä se on normaalia ja siihen pitäisi tyytyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esim. minun mieheni rakastaa tanhua, mitä minä inhoan. On hän silti paras ystäväni. En silti osaisi valita hänelle mieluisaa tanhuesitystä, enkä itse halua antaa hänelle sellaista synttärilahjaa. Jos hän järkkää sen itse, niin sitä en estäisi.
Antaisit varmaan jonkin muun synttärilahjan kuitenkin, jolla edes yrittäisit ilahduttaa toista. Edes ilmaiset itse poimitut kukat tai aamukahvin valmiina tai romanttisen hetken hartiahieronnalla jne. Tässä ketjussa ihmetellään niitä, jotka eivät noteeras mitenkään ja niitä, joiden mielestä se on normaalia ja siihen pitäisi tyytyä.
Joo, miehelleni voin antaakin, koska tiedän, että hänelle se riittää. Jos ap olisi kumppaninani, minullehan olisi kerrottu jo puoli vuotta aikaisemmin, ettei riitä.
Eli miksi antaisin?
Minunkin mieheni jätti alun jälkeen lahjat joksikin aikaa antamatta. Annoin aina hänelle syntymäpäivälahjat, joululahjat, hääpäivälahjat... sain takaisin kiitoksia mutten muuta, vaikka puhuin moneen kertaan siitä miten tärkeää minulle on huomioida molemminpuolisesti. Sitten jätin miehenkin lahjat ostamatta. Miehellä naama venähti kun ei hänellekään ollut lahjan lahjaa! Kauhea pettymys, vaikka ei itse ollut vaivautunut hankkimaan mitään. Kysyin häneltä että miltäs tuntui synttäri ilman lahjaa. Eihän se kuulemma hauskaa ollut. Seuraavana merkkipäivänä (hää) minäkin sain lahjan. Seuraavalla kerralla mies taas "unohti": nappasin jo esille ottamaani paketoidut lahjat ja kannoin takaisin kaappiin, totesin että selvä, mennään tasapuolisesti, et saakaan näitä. Seuraavana päivänä mies oli hakenut minullekin jonkin lahjan. Sen jälkeen teimme molemmat "lahjatoivelistan", jolta hankitaan, niin ei miehelläkään ole tekosyytä siihen ettei muka tiedä mitä ostaa.
Ei ole tärkeää se että saisi jotain kallista tai edes krääsää, vaan se, että toinen huomioi ja näkee vaivaa! Että näyttää välittävänsä siitä mitä puoliso haluaisi, mistä hän pitäisi. Toki jos on pariskunnassa molemmat sellaisia jotka eivät halua lahjoja niin OK. Mutta jos itse haluaa lahjoja niin sopii myös hankkia niitä. Ja jos on kovin lahjaorientoituneen puolison kanssa suhteessa, niin kannattaa olettaa että se lahjaorientotunut puoliso vaihtaa sen lahjanostamista kaihtavan puolison toiseen malliin...
Alue: Aihe vapaa
Onneksi olen mies nii ei tarvi repiä persettä kaikkien turhanpäiväisten kissanristiäisten takia.