Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Täytin 40 - päivä pohjanoteeraus
06.06.2017 |
En halunnut isoja juhlia päivääni, vaan puhuin jo vuosi sitten miehelleni, että juhlin sitten ulkomailla. Tuttavan mies järjesti vaimolleen aikoinaan 40v-matkan, eli oli miettinyt naisen oloisen kohteen, sinne konsertin, varannut matkat ja hotellit ja sopinut lastenvahdin.
Kerroin, että arvostan tässä eniten vaivannäköä ja miehen halua miettiä tämän kaiken. Tienaan miestäni enemmän, joten voin hyvin maksaa itseni, lentolipun hinta ei ole mulle se lahja.
Puhuin asiasta pitkin vuotta, eli että olisi ihanaa jos mies tämän kerran suunnittelisi. Minä olen joutunut järkkäämän kaikki reissut jo vuosikymmenen ajan. Se, että mies näkisi vaivaa miettiä, olisi se lahja minulle ja kertoisi, että miestä kiinnostaa.
Lopulta aika kävi jo vähiin, ja tajusin, että jos 40v-reissun haluan, minun pitää se itse suunnitella. Joten ostin lennot ja hotellit itse minulle ja miehelle ja matka on pian. Mies tarjoutui sen jälkeen maksamaan mun viulut, mutta mikäs lahja se olisi ilman mitään ajatusta ja vaivannäköä? Minulla on vielä nyt parempi rahatilanne, eli pystyn ostamaan itselleni tämän parin yön matkan itsekin. Sovittiin siis, että molemmat maksavat itse osuutensa.
Koitti sitten synttäriaamu. Odotin, että mies olisi muistanut jotenkin. Kukat tai aamupala, ehkä lasten askartelema kortti. En osannut odottaa mitään suurta, mutta täytyy myötää, että olen ällikällä lyöty. Ainoa muistaminen oli sekaiselle keittiönpöydälle printattu valkoinen A4, jossa luki: "Onnea 40v. Nelkyt vee reissuu." Eli mitä ihmettä tämä tarkoittaa? Sitäkö, että mies ostaa itsensä ulos sittenkin maksamalla lennon itse järkkäämälleni reissulle? Että ihan olisi itselaitettu aamiainen tai kukka osoittanut enemmän vaivannäköä.
Aika latteet fiilikset. Alan tässä siivota sekaista keittiötä ja sitten lähdetään kauppaan ostamaan ruokaa tyhjyyttä ammottavaan jääkaappiin.
Harmittaa, että mies ei nähnyt vaivaa. Hänen nelikymppisiä juhlittiin kahteen kertaan. Minä järkkäsin, vaikka silloin kainalossa oli 6 kk vauva.
Tunnen itseni ihan arvottomaksi.
Kommentit (239)
Oma mieheni ei edes onnitellut nyt keväällä kun täytin 35. Ei myöskään osallistanut lapsia mitenkään, joten en saanut korttia tai mitään muutakaan. Lievästi sanottuna romahdin tuona iltana, kun tajusin että mies ei aio edes avata suutaan onnitellakseen ja esim. halatakseen (jota meillä tehdään muuten paljon). Onnittelut sain päivien päästä, heikkona niitä vongattuani.
Opin tuosta, että 20 vuotta saman miehen kanssa ei kerro henkilöstä vielä mitään. Ja että miehellä ei tee loppupeleissä mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä mies tajusi muuttaa tapansa vasta kun "järkkäsin" hänelle samanlaiset synttärit kuin hän on järjestänyt minulle, eli ei mitään huomioimista, pelkkä iloinen onnea- toivotus.
Mä olisin maailman onnellisin tuollaisesta "huomionosoituksesta". Tosin en kaipaisi sitä onnentovotustakaan. Vihaan kaikkia kalenterijuhlia, synttäreitä kaikkein eniten, etenkin omiani. En siis halua juhlia niitä yhtään mitenkään, enkä kaipaa mitään lahjoja. Syntymäpäivät on lastenjuhlat, ei aikuisten.
M43
Olisin varannut matkan vain itselleni ja lapselleni. Mihin tarvitset tuollaista miestä?
Minä järkkäsin exälle kahdet 50v-kemut: ensin käytiin ulkona syömässä pidemmän kaavan mukaan ja toisena päivänä tuli sukua ja ystäviä kotiin. Kerättiin lahjaksi matkarahat unelmien kohteeseen. Täytin tuosta kuukauden päästä itse 40v ja sain syntymäpäivänä haukut jostain asiasta ja nimittelyä. Onneksi on nykyään ex
Joko oli tuska helpottanut 45v päivään mennessä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alle 10 vuotiaat juhlivat syntymäpäiviä.
Sama täällä. Mä oon nyt 2o vuotta yrittänyt opetella tätä itsenäisen naisen asennetta, jossa miestä ei tarvita romantiikkaan eikä huomion osoittamiseen. Mutta selvemmäksi tulee, että nuo taitavat olla juuri ne asiat, mihin parisuhdetta tarvitsen ja jos niitä ei saa, niin mitäpä minä parisuhteellakaan. Olen kyllä oppinut olemaan odottamatta mitään ja tässä hiljalleen onnistunutkin. Jännä kyllä, se ei tunnu olevan se parisuhteen pelastus, vaan nyt kun tämä projekti on valmis ja olen hionut huippuun taitoni olla odottamatta mitään, tuntuu että mitä ihmettä minä tässä suhteessa teen. Kaipa ne lapselliset odotukset jotenkin tätä suhdetta sitten piti kasassa.
Noh, jänniä aikoja on tiedossa. Kaiken edellä mainitun johdosta olemme menossa menossa ensimmäistä kertaa koskaan pariterapiaan. Itse varasin ajan itselleni ja ajatuksena oli jäsentää, mitä lopullinen eropäätös pitäisi tehdä ja kaikki oheisseikat pitäisi huomioida. Nyt sitten mies haluaakin tulla mukaan. Suorastaan kummallista. Viisi vuotta sitten olisin anellut ihan turhaan ja pitänyt tällaiseen osallistumista suurena panostuksena ja rakkaudenosoituksena. Saapa nähdä mitä siitä tulee. Niin ja mun nelikymppiset on tammikuussa. Ajattelin kutsua ystäväni kivalle kylpyläviikonlopulle. Onneksi lapset on niin isoja, että en tarvitse mieheltä edes lastenhoitoapua lähteäkseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suomessa tuntuu olevan vallalla käsitys, että toista ihmistä ei tarvitse huomioida missään kohtaa mitenkään. Eipä tartte ihmetellä ihmisten pahoinvointia ja erotilastoja. Miksi edes mennä parisuhteeseen jos oman kumppanin huomioiminen tuntuu niin vaikealta
Vierailija kirjoitti:
Sait sentään printatun kortin. Mä en ole koskaan saanut mieheltäni edes sitä. Yhdessä 22 vuotta.
"Parempi yksin kuin huonossa suhteessa" ja sitten ihmiset elää näin, tuhlaa ainutlaatuista elämäänsä suhteessa jossa ei ole minkään arvoinen. Hyvin sä vedät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Mä oon nyt 2o vuotta yrittänyt opetella tätä itsenäisen naisen asennetta, jossa miestä ei tarvita romantiikkaan eikä huomion osoittamiseen. Mutta selvemmäksi tulee, että nuo taitavat olla juuri ne asiat, mihin parisuhdetta tarvitsen ja jos niitä ei saa, niin mitäpä minä parisuhteellakaan. Olen kyllä oppinut olemaan odottamatta mitään ja tässä hiljalleen onnistunutkin. Jännä kyllä, se ei tunnu olevan se parisuhteen pelastus, vaan nyt kun tämä projekti on valmis ja olen hionut huippuun taitoni olla odottamatta mitään, tuntuu että mitä ihmettä minä tässä suhteessa teen. Kaipa ne lapselliset odotukset jotenkin tätä suhdetta sitten piti kasassa.
Noh, jänniä aikoja on tiedossa. Kaiken edellä mainitun johdosta olemme menossa menossa ensimmäistä kertaa koskaan pariterapiaan. Itse varasin ajan itselleni ja ajatuksena oli jäsentää, mitä lopullinen eropäätös pitäisi tehdä ja kaikki oheisseikat pitäisi huomioida. Nyt sitten mies haluaakin tulla mukaan. Suorastaan kummallista. Viisi vuotta sitten olisin anellut ihan turhaan ja pitänyt tällaiseen osallistumista suurena panostuksena ja rakkaudenosoituksena. Saapa nähdä mitä siitä tulee. Niin ja mun nelikymppiset on tammikuussa. Ajattelin kutsua ystäväni kivalle kylpyläviikonlopulle. Onneksi lapset on niin isoja, että en tarvitse mieheltä edes lastenhoitoapua lähteäkseni.
Minä opin parissa viimeissä parisuhteessa, että mieheltä ei saa vaatia ihmissuhdetta. Osaan itse remontoida, asentaa, korjata jne. joten jos mieheltä ei voi vaatia edes perus juttuja niin eihän sillä mitään tee. Nyt olen ollut vuosia sinkkuna ja elämä on aivan samanlaista kuin parisuhteessakin paitsi että ei ole kukaan murjottamassa ja martyrisoimassa sekä levittämässä negatiivista ja pahaa oloa kotonani.
Vierailija kirjoitti:
Alle 10 vuotiaat juhlivat syntymäpäiviä.
Aika ankeaa jos puoliso ei huomioi mitenkään merkkipäivinä. Ei sen tarvitse olla niin suurta, kukat ja ravintolaillallinen olisi enemmän kuin tarpeeksi. Miksi joka päivän pitäisi olla samanlainen? Arkeakin jaksaa paljon paremmin, kun välillä on jotain pientä luksusta. Ja mikäs sen parempi ajankohta kun vaikka toisen syntymäpäivä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minunkin mieheni jätti alun jälkeen lahjat joksikin aikaa antamatta. Annoin aina hänelle syntymäpäivälahjat, joululahjat, hääpäivälahjat... sain takaisin kiitoksia mutten muuta, vaikka puhuin moneen kertaan siitä miten tärkeää minulle on huomioida molemminpuolisesti. Sitten jätin miehenkin lahjat ostamatta. Miehellä naama venähti kun ei hänellekään ollut lahjan lahjaa! Kauhea pettymys, vaikka ei itse ollut vaivautunut hankkimaan mitään. Kysyin häneltä että miltäs tuntui synttäri ilman lahjaa. Eihän se kuulemma hauskaa ollut. Seuraavana merkkipäivänä (hää) minäkin sain lahjan. Seuraavalla kerralla mies taas "unohti": nappasin jo esille ottamaani paketoidut lahjat ja kannoin takaisin kaappiin, totesin että selvä, mennään tasapuolisesti, et saakaan näitä. Seuraavana päivänä mies oli hakenut minullekin jonkin lahjan. Sen jälkeen teimme molemmat "lahjatoivelistan", jolta hankitaan, niin ei miehelläkään ole tekosyytä siihen ettei muka tiedä mitä ostaa.
Ei ole tärkeää se että saisi jotain kallista tai edes krääsää, vaan se, että toinen huomioi ja näkee vaivaa! Että näyttää välittävänsä siitä mitä puoliso haluaisi, mistä hän pitäisi. Toki jos on pariskunnassa molemmat sellaisia jotka eivät halua lahjoja niin OK. Mutta jos itse haluaa lahjoja niin sopii myös hankkia niitä. Ja jos on kovin lahjaorientoituneen puolison kanssa suhteessa, niin kannattaa olettaa että se lahjaorientotunut puoliso vaihtaa sen lahjanostamista kaihtavan puolison toiseen malliin...
En tiedä, oletko materialisti, lapsellinen vai molempia. Kasva aikuiseksi, huomiota on muutakin kuin krääsälahjat.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa tuntuu olevan vallalla käsitys, että toista ihmistä ei tarvitse huomioida missään kohtaa mitenkään. Eipä tartte ihmetellä ihmisten pahoinvointia ja erotilastoja. Miksi edes mennä parisuhteeseen jos oman kumppanin huomioiminen tuntuu niin vaikealta
Samaa ihmettelen. Miksi puolisoa kohdellaan kuin vihamiestä ja halutaan väkisin pahoittaa toisen mieli?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Mä oon nyt 2o vuotta yrittänyt opetella tätä itsenäisen naisen asennetta, jossa miestä ei tarvita romantiikkaan eikä huomion osoittamiseen. Mutta selvemmäksi tulee, että nuo taitavat olla juuri ne asiat, mihin parisuhdetta tarvitsen ja jos niitä ei saa, niin mitäpä minä parisuhteellakaan. Olen kyllä oppinut olemaan odottamatta mitään ja tässä hiljalleen onnistunutkin. Jännä kyllä, se ei tunnu olevan se parisuhteen pelastus, vaan nyt kun tämä projekti on valmis ja olen hionut huippuun taitoni olla odottamatta mitään, tuntuu että mitä ihmettä minä tässä suhteessa teen. Kaipa ne lapselliset odotukset jotenkin tätä suhdetta sitten piti kasassa.
Noh, jänniä aikoja on tiedossa. Kaiken edellä mainitun johdosta olemme menossa menossa ensimmäistä kertaa koskaan pariterapiaan. Itse varasin ajan itselleni ja ajatuksena oli jäsentää, mitä lopullinen eropäätös pitäisi tehdä ja kaikki oheisseikat pitäisi huomioida. Nyt sitten mies haluaakin tulla mukaan. Suorastaan kummallista. Viisi vuotta sitten olisin anellut ihan turhaan ja pitänyt tällaiseen osallistumista suurena panostuksena ja rakkaudenosoituksena. Saapa nähdä mitä siitä tulee. Niin ja mun nelikymppiset on tammikuussa. Ajattelin kutsua ystäväni kivalle kylpyläviikonlopulle. Onneksi lapset on niin isoja, että en tarvitse mieheltä edes lastenhoitoapua lähteäkseni.
Minä opin parissa viimeissä parisuhteessa, että mieheltä ei saa vaatia ihmissuhdetta. Osaan itse remontoida, asentaa, korjata jne. joten jos mieheltä ei voi vaatia edes perus juttuja niin eihän sillä mitään tee. Nyt olen ollut vuosia sinkkuna ja elämä on aivan samanlaista kuin parisuhteessakin paitsi että ei ole kukaan murjottamassa ja martyrisoimassa sekä levittämässä negatiivista ja pahaa oloa kotonani.
Tällaista tulevaisuutta minäkin kuvittelen ja suunnittelen itselleni. Ja se tuntuu houkuttelevalta. Varmasti yksinäisyyden tunnetta saan kokea sinkkuelämässä, mutta sitä koen nytkin. Jospa siinä sinkkuyksinäisyydessä olisi ripaus vapauden tunnetta mukana. Saa nähdä, se tulee kyllä selviämään. Ainakin voin olla varma, että romantiikan ja huomion määrä pysyy ennallaan, kun edelleen ostan itselleni lahjat merkkipäivänä ja kehun itse itseäni silloin harvoin, kun siihen tuntuu olevan jotain aihetta.
mä löysin unelmien miehen, joka kyllä huomioi merkkipäivinä. Mutta valitettavasti on juoppo. Mahdoton suhde.
Ota tai jätä, valinnan vaikeuksia....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alle 10 vuotiaat juhlivat syntymäpäiviä.
Aika ankeaa jos puoliso ei huomioi mitenkään merkkipäivinä. Ei sen tarvitse olla niin suurta, kukat ja ravintolaillallinen olisi enemmän kuin tarpeeksi. Miksi joka päivän pitäisi olla samanlainen? Arkeakin jaksaa paljon paremmin, kun välillä on jotain pientä luksusta. Ja mikäs sen parempi ajankohta kun vaikka toisen syntymäpäivä?
Olen samaa mieltä langan ylimmän postaajan kanssa. Syntymäpäivä on teennäinen juhlan aihe aikuiselle ihmiselle. Huomioida voi ihan ilman mitään kalenteriin merkittyä päivääkin, jos näkee aikakausilehdessä puolisoa kiinnostavan otsakkeen, ostaa irtonumeron, tai että lähdetään yhdessä pienelle vaellukselle tiistai-iltana. Kukat ja ravintolaillallinen ensimmäisenä ehdotuksena kuulostaa aika fraasilta - siitäkin huolimatta että ravintolassa on ihana käydä syömässä ja sitä en kovin usein harrasta. Ehkä mä olen enemmän arkisten tekojen arvostaja, enkä prinsessa.
Entäs minun elämänpituinen bestis-ystävä? Tiedän että ei ystävät korvaa miestä mutta jotain kai voisi odottaa 30-40v ystävyyden jälkeen? Etenkin kun en tuolloin ollut parisuhteessa niin ne kaverit korostui.
30v synttäri: Kortti.
40v synttäri: Kortti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alle 10 vuotiaat juhlivat syntymäpäiviä.
Aika ankeaa jos puoliso ei huomioi mitenkään merkkipäivinä. Ei sen tarvitse olla niin suurta, kukat ja ravintolaillallinen olisi enemmän kuin tarpeeksi. Miksi joka päivän pitäisi olla samanlainen? Arkeakin jaksaa paljon paremmin, kun välillä on jotain pientä luksusta. Ja mikäs sen parempi ajankohta kun vaikka toisen syntymäpäivä?
Olen samaa mieltä langan ylimmän postaajan kanssa. Syntymäpäivä on teennäinen juhlan aihe aikuiselle ihmiselle. Huomioida voi ihan ilman mitään kalenteriin merkittyä päivääkin, jos näkee aikakausilehdessä puolisoa kiinnostavan otsakkeen, ostaa irtonumeron, tai että lähdetään yhdessä pienelle vaellukselle tiistai-iltana. Kukat ja ravintolaillallinen ensimmäisenä ehdotuksena kuulostaa aika fraasilta - siitäkin huolimatta että ravintolassa on ihana käydä syömässä ja sitä en kovin usein harrasta. Ehkä mä olen enemmän arkisten tekojen arvostaja, enkä prinsessa.
Etpä tainnut ymmärtää tämän keskustelun pointtia. Annoit esimerkkejä huomioimisesta, jotka ovat sulle mieluisia. Nyt voitkin kuvitella parisuhteen, mistä kaikki nuo puuttuvat, eikä tilalle tule mitään. Tule sitten keskustelemaan.
t. prinsessa
Joko pakkasit laukut? Mä olen ovella kohta auton kanssa.
Alue: Aihe vapaa
Noh, kyllä mä ymmärrän ap sun pettymyksen, me naiset noin yleensä toivotaan tuota huomioimista ja sitä että toinen näkisi hiukan vaivaa. Mutta taas toisaalta, varmaan tunnet miehesi ja sen tavat, eli jos ei luonnostaan tuommoiset asiat suttaannu niin ei voi vaatia eikä odottaa mieheltä liikoja.
Mulla on aivan ihana mies, mutta turha oottaa siltä mitään yllätyksiä, vaivannäköä ja kekseliäisyyttä. Se ei vaan yksinkertaisesti kykene siihen! Toki joskus vähän kaihertaa mutta sitten kun mietin kuinka paljon se muuten huomioi ja tekee kaikenlaista arjen keskellä niin totean jotta mitäpä yllätyksistä, tuo on mukava ja sen kanssa on hyvä ja helppo olla.
Niin, miehet tuntuu menevän ihan lukkoon ja aivotoiminta lakkaa jos alkaa vihjailemaan tai kertoilemaan toiveistaan. Ainakin meillä :)
Jos sun mies on muuten kiva ja hyvä ja huomioi sut arjessa niin muista; Et ole sille arvoton. Piristystä sulle toivottelen ja onnea nelikymppiselle!