Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Täytin 40 - päivä pohjanoteeraus
06.06.2017 |
En halunnut isoja juhlia päivääni, vaan puhuin jo vuosi sitten miehelleni, että juhlin sitten ulkomailla. Tuttavan mies järjesti vaimolleen aikoinaan 40v-matkan, eli oli miettinyt naisen oloisen kohteen, sinne konsertin, varannut matkat ja hotellit ja sopinut lastenvahdin.
Kerroin, että arvostan tässä eniten vaivannäköä ja miehen halua miettiä tämän kaiken. Tienaan miestäni enemmän, joten voin hyvin maksaa itseni, lentolipun hinta ei ole mulle se lahja.
Puhuin asiasta pitkin vuotta, eli että olisi ihanaa jos mies tämän kerran suunnittelisi. Minä olen joutunut järkkäämän kaikki reissut jo vuosikymmenen ajan. Se, että mies näkisi vaivaa miettiä, olisi se lahja minulle ja kertoisi, että miestä kiinnostaa.
Lopulta aika kävi jo vähiin, ja tajusin, että jos 40v-reissun haluan, minun pitää se itse suunnitella. Joten ostin lennot ja hotellit itse minulle ja miehelle ja matka on pian. Mies tarjoutui sen jälkeen maksamaan mun viulut, mutta mikäs lahja se olisi ilman mitään ajatusta ja vaivannäköä? Minulla on vielä nyt parempi rahatilanne, eli pystyn ostamaan itselleni tämän parin yön matkan itsekin. Sovittiin siis, että molemmat maksavat itse osuutensa.
Koitti sitten synttäriaamu. Odotin, että mies olisi muistanut jotenkin. Kukat tai aamupala, ehkä lasten askartelema kortti. En osannut odottaa mitään suurta, mutta täytyy myötää, että olen ällikällä lyöty. Ainoa muistaminen oli sekaiselle keittiönpöydälle printattu valkoinen A4, jossa luki: "Onnea 40v. Nelkyt vee reissuu." Eli mitä ihmettä tämä tarkoittaa? Sitäkö, että mies ostaa itsensä ulos sittenkin maksamalla lennon itse järkkäämälleni reissulle? Että ihan olisi itselaitettu aamiainen tai kukka osoittanut enemmän vaivannäköä.
Aika latteet fiilikset. Alan tässä siivota sekaista keittiötä ja sitten lähdetään kauppaan ostamaan ruokaa tyhjyyttä ammottavaan jääkaappiin.
Harmittaa, että mies ei nähnyt vaivaa. Hänen nelikymppisiä juhlittiin kahteen kertaan. Minä järkkäsin, vaikka silloin kainalossa oli 6 kk vauva.
Tunnen itseni ihan arvottomaksi.
Kommentit (239)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Mä oon nyt 2o vuotta yrittänyt opetella tätä itsenäisen naisen asennetta, jossa miestä ei tarvita romantiikkaan eikä huomion osoittamiseen. Mutta selvemmäksi tulee, että nuo taitavat olla juuri ne asiat, mihin parisuhdetta tarvitsen ja jos niitä ei saa, niin mitäpä minä parisuhteellakaan. Olen kyllä oppinut olemaan odottamatta mitään ja tässä hiljalleen onnistunutkin. Jännä kyllä, se ei tunnu olevan se parisuhteen pelastus, vaan nyt kun tämä projekti on valmis ja olen hionut huippuun taitoni olla odottamatta mitään, tuntuu että mitä ihmettä minä tässä suhteessa teen. Kaipa ne lapselliset odotukset jotenkin tätä suhdetta sitten piti kasassa.
Noh, jänniä aikoja on tiedossa. Kaiken edellä mainitun johdosta olemme menossa menossa ensimmäistä kertaa koskaan pariterapiaan. Itse varasin ajan itselleni ja ajatuksena oli jäsentää, mitä lopullinen eropäätös pitäisi tehdä ja kaikki oheisseikat pitäisi huomioida. Nyt sitten mies haluaakin tulla mukaan. Suorastaan kummallista. Viisi vuotta sitten olisin anellut ihan turhaan ja pitänyt tällaiseen osallistumista suurena panostuksena ja rakkaudenosoituksena. Saapa nähdä mitä siitä tulee. Niin ja mun nelikymppiset on tammikuussa. Ajattelin kutsua ystäväni kivalle kylpyläviikonlopulle. Onneksi lapset on niin isoja, että en tarvitse mieheltä edes lastenhoitoapua lähteäkseni.
Minä opin parissa viimeissä parisuhteessa, että mieheltä ei saa vaatia ihmissuhdetta. Osaan itse remontoida, asentaa, korjata jne. joten jos mieheltä ei voi vaatia edes perus juttuja niin eihän sillä mitään tee. Nyt olen ollut vuosia sinkkuna ja elämä on aivan samanlaista kuin parisuhteessakin paitsi että ei ole kukaan murjottamassa ja martyrisoimassa sekä levittämässä negatiivista ja pahaa oloa kotonani.
Tällaista tulevaisuutta minäkin kuvittelen ja suunnittelen itselleni. Ja se tuntuu houkuttelevalta. Varmasti yksinäisyyden tunnetta saan kokea sinkkuelämässä, mutta sitä koen nytkin. Jospa siinä sinkkuyksinäisyydessä olisi ripaus vapauden tunnetta mukana. Saa nähdä, se tulee kyllä selviämään. Ainakin voin olla varma, että romantiikan ja huomion määrä pysyy ennallaan, kun edelleen ostan itselleni lahjat merkkipäivänä ja kehun itse itseäni silloin harvoin, kun siihen tuntuu olevan jotain aihetta.
En ole tuntenut hetkeäkään yksinäisyyttä koska sinkkuna on liikkumavaraa mitä parisuhteessa ei ole. Esimerkiksi nuo mitä mainitsit lahjojen ostaminen, itsensä kehuminen, ei ole noloa sinkkuna. Parisuhteessa se on surullista ja korostaa sitä, että puoliso ei välitä. Olet joutunut ottamaan hänen roolinsa ja hänen takiaan ei voi edes tehdä tilaa ihmisille jotka saattaisi välittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alle 10 vuotiaat juhlivat syntymäpäiviä.
Aika ankeaa jos puoliso ei huomioi mitenkään merkkipäivinä. Ei sen tarvitse olla niin suurta, kukat ja ravintolaillallinen olisi enemmän kuin tarpeeksi. Miksi joka päivän pitäisi olla samanlainen? Arkeakin jaksaa paljon paremmin, kun välillä on jotain pientä luksusta. Ja mikäs sen parempi ajankohta kun vaikka toisen syntymäpäivä?
Olen samaa mieltä langan ylimmän postaajan kanssa. Syntymäpäivä on teennäinen juhlan aihe aikuiselle ihmiselle. Huomioida voi ihan ilman mitään kalenteriin merkittyä päivääkin, jos näkee aikakausilehdessä puolisoa kiinnostavan otsakkeen, ostaa irtonumeron, tai että lähdetään yhdessä pienelle vaellukselle tiistai-iltana. Kukat ja ravintolaillallinen ensimmäisenä ehdotuksena kuulostaa aika fraasilta - siitäkin huolimatta että ravintolassa on ihana käydä syömässä ja sitä en kovin usein harrasta. Ehkä mä olen enemmän arkisten tekojen arvostaja, enkä prinsessa.
Kaksi ravintolaillallista vuodessa molempien syntymäpäivinä tekee ihmisestä prinsessan?
Tietenkin jokainen hemmottelee itseään ja kumppaniaan miten parhaaksi näkee. Omassa arjessa harvoin on aikaa ulkona syömiselle, joten merkkipäivät on hyvä ajankohta näille. Ei se sitä muuta arjessa huomioimista mitenkään poista, outo ajatuskin. Sinusta se voi tuntua prinsessamaiselta, itse en taas missään nimessä haluaisi omana syntymäpäivänäni minnekään metsään vaeltamaan, siihen on ihan muut ajankohdat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alle 10 vuotiaat juhlivat syntymäpäiviä.
Aika ankeaa jos puoliso ei huomioi mitenkään merkkipäivinä. Ei sen tarvitse olla niin suurta, kukat ja ravintolaillallinen olisi enemmän kuin tarpeeksi. Miksi joka päivän pitäisi olla samanlainen? Arkeakin jaksaa paljon paremmin, kun välillä on jotain pientä luksusta. Ja mikäs sen parempi ajankohta kun vaikka toisen syntymäpäivä?
Olen samaa mieltä langan ylimmän postaajan kanssa. Syntymäpäivä on teennäinen juhlan aihe aikuiselle ihmiselle. Huomioida voi ihan ilman mitään kalenteriin merkittyä päivääkin, jos näkee aikakausilehdessä puolisoa kiinnostavan otsakkeen, ostaa irtonumeron, tai että lähdetään yhdessä pienelle vaellukselle tiistai-iltana. Kukat ja ravintolaillallinen ensimmäisenä ehdotuksena kuulostaa aika fraasilta - siitäkin huolimatta että ravintolassa on ihana käydä syömässä ja sitä en kovin usein harrasta. Ehkä mä olen enemmän arkisten tekojen arvostaja, enkä prinsessa.
Etpä tainnut ymmärtää tämän keskustelun pointtia. Annoit esimerkkejä huomioimisesta, jotka ovat sulle mieluisia. Nyt voitkin kuvitella parisuhteen, mistä kaikki nuo puuttuvat, eikä tilalle tule mitään. Tule sitten keskustelemaan.
t. prinsessa
Enhän antanut. Minua ei kiinnosta vaeltaminen pätkääkään, mutta monia kiinnostaa. Annoin esimerkkejä sellaisista huomioimisesta mitkä on luonnollisia, mutta jos sinua pitää lahjoa ruusuilla ja ravintolaillallisilla ja dimangeilla, niin kyllä - olet prinsessa.
Joo, kuulostaa että olet aika arvoton/itsestäänselvyys.
En minäkään yhtään tykkää järjestää asioita tai yllätyksiä, mutta en myöskään ole ihan täysi palikka, toisin kuin miehesi. Olen saanut lähes tuntemattomiltakin enemmän huomiota syntymäpäivänä kuin sinä mieheltäsi. Suomalaiset suhteet nyt tosin usein ovat juuri noin surullisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alle 10 vuotiaat juhlivat syntymäpäiviä.
Aika ankeaa jos puoliso ei huomioi mitenkään merkkipäivinä. Ei sen tarvitse olla niin suurta, kukat ja ravintolaillallinen olisi enemmän kuin tarpeeksi. Miksi joka päivän pitäisi olla samanlainen? Arkeakin jaksaa paljon paremmin, kun välillä on jotain pientä luksusta. Ja mikäs sen parempi ajankohta kun vaikka toisen syntymäpäivä?
Olen samaa mieltä langan ylimmän postaajan kanssa. Syntymäpäivä on teennäinen juhlan aihe aikuiselle ihmiselle. Huomioida voi ihan ilman mitään kalenteriin merkittyä päivääkin, jos näkee aikakausilehdessä puolisoa kiinnostavan otsakkeen, ostaa irtonumeron, tai että lähdetään yhdessä pienelle vaellukselle tiistai-iltana. Kukat ja ravintolaillallinen ensimmäisenä ehdotuksena kuulostaa aika fraasilta - siitäkin huolimatta että ravintolassa on ihana käydä syömässä ja sitä en kovin usein harrasta. Ehkä mä olen enemmän arkisten tekojen arvostaja, enkä prinsessa.
Etpä tainnut ymmärtää tämän keskustelun pointtia. Annoit esimerkkejä huomioimisesta, jotka ovat sulle mieluisia. Nyt voitkin kuvitella parisuhteen, mistä kaikki nuo puuttuvat, eikä tilalle tule mitään. Tule sitten keskustelemaan.
t. prinsessa
Enhän antanut. Minua ei kiinnosta vaeltaminen pätkääkään, mutta monia kiinnostaa. Annoin esimerkkejä sellaisista huomioimisesta mitkä on luonnollisia, mutta jos sinua pitää lahjoa ruusuilla ja ravintolaillallisilla ja dimangeilla, niin kyllä - olet prinsessa.
Perus ankea suomiasenne - jos pitäisit ravintoillallisesta kerran vuodessa, olet prinsessa. Kyllä pitää tyytyä ihan mihin tahansa muuhun, kunhan kenenkään ei tarvitse nähdä puolestasi yhtään minkäänlaista vaivaa, saati kuluttaa penniäkään rahaa.
Olen mieluummin sitten "prinsessa" kuin sellainen jolle "kaikki kelpaa" ja tulevaisuudessa siitä katkera.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alle 10 vuotiaat juhlivat syntymäpäiviä.
Aika ankeaa jos puoliso ei huomioi mitenkään merkkipäivinä. Ei sen tarvitse olla niin suurta, kukat ja ravintolaillallinen olisi enemmän kuin tarpeeksi. Miksi joka päivän pitäisi olla samanlainen? Arkeakin jaksaa paljon paremmin, kun välillä on jotain pientä luksusta. Ja mikäs sen parempi ajankohta kun vaikka toisen syntymäpäivä?
Olen samaa mieltä langan ylimmän postaajan kanssa. Syntymäpäivä on teennäinen juhlan aihe aikuiselle ihmiselle. Huomioida voi ihan ilman mitään kalenteriin merkittyä päivääkin, jos näkee aikakausilehdessä puolisoa kiinnostavan otsakkeen, ostaa irtonumeron, tai että lähdetään yhdessä pienelle vaellukselle tiistai-iltana. Kukat ja ravintolaillallinen ensimmäisenä ehdotuksena kuulostaa aika fraasilta - siitäkin huolimatta että ravintolassa on ihana käydä syömässä ja sitä en kovin usein harrasta. Ehkä mä olen enemmän arkisten tekojen arvostaja, enkä prinsessa.
Niin, sinä olet. Joku muu arvostaa kukkia ja illallista syntymäpäivänä. Ei pitäisi olla mahdoton tehtävä kerran vuodessa ilahduttaa rakasta ihmistä. Vai onko?
Minusta olisi varsin outo parisuhde, jos ilahdutettaisiin kumppania kerran vuodessa, mutta jos se on teille suhdetta ylläpitävä voima niin mikä minä olen teitä tuomitsemaan. Itse arvostaisin paljon enemmän vaikka sitä että mies katsoisi kanssani formulakauden tai vähintään järjestäisi häiriöttömän katselunautinnon minulle itselleni jos häntä ei laji kiinnosta. Tai hoitaisi koirat kun olen ylitöissä. Mutta, ehkä me vaan ollaan niin erilaisia, toisille riittää rahallinen panostus, toinen haluaa suhteelta aitoa toisen huomioimista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alle 10 vuotiaat juhlivat syntymäpäiviä.
Aika ankeaa jos puoliso ei huomioi mitenkään merkkipäivinä. Ei sen tarvitse olla niin suurta, kukat ja ravintolaillallinen olisi enemmän kuin tarpeeksi. Miksi joka päivän pitäisi olla samanlainen? Arkeakin jaksaa paljon paremmin, kun välillä on jotain pientä luksusta. Ja mikäs sen parempi ajankohta kun vaikka toisen syntymäpäivä?
Olen samaa mieltä langan ylimmän postaajan kanssa. Syntymäpäivä on teennäinen juhlan aihe aikuiselle ihmiselle. Huomioida voi ihan ilman mitään kalenteriin merkittyä päivääkin, jos näkee aikakausilehdessä puolisoa kiinnostavan otsakkeen, ostaa irtonumeron, tai että lähdetään yhdessä pienelle vaellukselle tiistai-iltana. Kukat ja ravintolaillallinen ensimmäisenä ehdotuksena kuulostaa aika fraasilta - siitäkin huolimatta että ravintolassa on ihana käydä syömässä ja sitä en kovin usein harrasta. Ehkä mä olen enemmän arkisten tekojen arvostaja, enkä prinsessa.
Etpä tainnut ymmärtää tämän keskustelun pointtia. Annoit esimerkkejä huomioimisesta, jotka ovat sulle mieluisia. Nyt voitkin kuvitella parisuhteen, mistä kaikki nuo puuttuvat, eikä tilalle tule mitään. Tule sitten keskustelemaan.
t. prinsessa
Enhän antanut. Minua ei kiinnosta vaeltaminen pätkääkään, mutta monia kiinnostaa. Annoin esimerkkejä sellaisista huomioimisesta mitkä on luonnollisia, mutta jos sinua pitää lahjoa ruusuilla ja ravintolaillallisilla ja dimangeilla, niin kyllä - olet prinsessa.
Korut keksit nyt ihan itse. Tässä oli puhe ravintolaillallisesta syntymäpäivänä. Ja voi luoja jos kerran vuodessa(!) ravintolaillallinen ja kukkapuska on prinsessamaista. Kyse on huomioimisesta toisen merkkipäivänä ja työssäkäyvänä aikuisena ihmisenä pitäisin todella outona, että puolison mielestä olisi tarpeeksi ostaa uusin aikakausilehti. Arjessa huomioinen on asia erikseen, nyt puhuttiin merkkipäivistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alle 10 vuotiaat juhlivat syntymäpäiviä.
Aika ankeaa jos puoliso ei huomioi mitenkään merkkipäivinä. Ei sen tarvitse olla niin suurta, kukat ja ravintolaillallinen olisi enemmän kuin tarpeeksi. Miksi joka päivän pitäisi olla samanlainen? Arkeakin jaksaa paljon paremmin, kun välillä on jotain pientä luksusta. Ja mikäs sen parempi ajankohta kun vaikka toisen syntymäpäivä?
Olen samaa mieltä langan ylimmän postaajan kanssa. Syntymäpäivä on teennäinen juhlan aihe aikuiselle ihmiselle. Huomioida voi ihan ilman mitään kalenteriin merkittyä päivääkin, jos näkee aikakausilehdessä puolisoa kiinnostavan otsakkeen, ostaa irtonumeron, tai että lähdetään yhdessä pienelle vaellukselle tiistai-iltana. Kukat ja ravintolaillallinen ensimmäisenä ehdotuksena kuulostaa aika fraasilta - siitäkin huolimatta että ravintolassa on ihana käydä syömässä ja sitä en kovin usein harrasta. Ehkä mä olen enemmän arkisten tekojen arvostaja, enkä prinsessa.
Niin, sinä olet. Joku muu arvostaa kukkia ja illallista syntymäpäivänä. Ei pitäisi olla mahdoton tehtävä kerran vuodessa ilahduttaa rakasta ihmistä. Vai onko?
Minusta olisi varsin outo parisuhde, jos ilahdutettaisiin kumppania kerran vuodessa, mutta jos se on teille suhdetta ylläpitävä voima niin mikä minä olen teitä tuomitsemaan. Itse arvostaisin paljon enemmän vaikka sitä että mies katsoisi kanssani formulakauden tai vähintään järjestäisi häiriöttömän katselunautinnon minulle itselleni jos häntä ei laji kiinnosta. Tai hoitaisi koirat kun olen ylitöissä. Mutta, ehkä me vaan ollaan niin erilaisia, toisille riittää rahallinen panostus, toinen haluaa suhteelta aitoa toisen huomioimista.
Miten nämä kaksi asiaa poissulkevat toisensa? Jos huomioit arkena, niin syntymäpäivänä on sitten turha odottaa mitään ekstraa? Itselle normaalissa parisuhteessa huomioidaan toista koko ajan, onhan hän elämänkumppanini ja paras ystäväni, haluan hänelle parasta. Mutta haluan myös jotain arjesta poikkeavaa merkkipäivinä. Mitä se nyt kenellekin on, toivoisin että jokainen tuntisi puolisoaan sen verran, että tietää mitä tämä arvostaa. Mutta sinä ylennät nyt itsesi yläpuolelleni, koska minulle tärkeää on silloin tällöin päästä ulos syömään?
Naisten elämä koostuu ihan oikeasti tällaisista merkkipäivien odotteluista. Se on ollut elämäni tärkein oivallus, harmi vaan, että liian myöhään. Oon pitänyt ihan vitsinä, ja vieläkin tuli heti mieleen, että aloittaja trollaa. Lahjat ovat naiselle elämän tärkeimpiä asioita, tarkat päivämäärät ja rituaalit. Ei voi ymmärtää.
M48
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noniin, riita poikki ja kuunnellaan välillä musaa.
Vierailija kirjoitti:
Joko pakkasit laukut? Mä olen ovella kohta auton kanssa.
En jaksanut seistä pihalla viittä vuotta.
Olen pahoittanut mieleni jo tuhat kertaa muista asiosta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alle 10 vuotiaat juhlivat syntymäpäiviä.
Aika ankeaa jos puoliso ei huomioi mitenkään merkkipäivinä. Ei sen tarvitse olla niin suurta, kukat ja ravintolaillallinen olisi enemmän kuin tarpeeksi. Miksi joka päivän pitäisi olla samanlainen? Arkeakin jaksaa paljon paremmin, kun välillä on jotain pientä luksusta. Ja mikäs sen parempi ajankohta kun vaikka toisen syntymäpäivä?
Olen samaa mieltä langan ylimmän postaajan kanssa. Syntymäpäivä on teennäinen juhlan aihe aikuiselle ihmiselle. Huomioida voi ihan ilman mitään kalenteriin merkittyä päivääkin, jos näkee aikakausilehdessä puolisoa kiinnostavan otsakkeen, ostaa irtonumeron, tai että lähdetään yhdessä pienelle vaellukselle tiistai-iltana. Kukat ja ravintolaillallinen ensimmäisenä ehdotuksena kuulostaa aika fraasilta - siitäkin huolimatta että ravintolassa on ihana käydä syömässä ja sitä en kovin usein harrasta. Ehkä mä olen enemmän arkisten tekojen arvostaja, enkä prinsessa.
Etpä tainnut ymmärtää tämän keskustelun pointtia. Annoit esimerkkejä huomioimisesta, jotka ovat sulle mieluisia. Nyt voitkin kuvitella parisuhteen, mistä kaikki nuo puuttuvat, eikä tilalle tule mitään. Tule sitten keskustelemaan.
t. prinsessa
Enhän antanut. Minua ei kiinnosta vaeltaminen pätkääkään, mutta monia kiinnostaa. Annoin esimerkkejä sellaisista huomioimisesta mitkä on luonnollisia, mutta jos sinua pitää lahjoa ruusuilla ja ravintolaillallisilla ja dimangeilla, niin kyllä - olet prinsessa.
Korut keksit nyt ihan itse. Tässä oli puhe ravintolaillallisesta syntymäpäivänä. Ja voi luoja jos kerran vuodessa(!) ravintolaillallinen ja kukkapuska on prinsessamaista. Kyse on huomioimisesta toisen merkkipäivänä ja työssäkäyvänä aikuisena ihmisenä pitäisin todella outona, että puolison mielestä olisi tarpeeksi ostaa uusin aikakausilehti. Arjessa huomioinen on asia erikseen, nyt puhuttiin merkkipäivistä.
Johan tässä ketjussa on nostettu iso haloo joulusta, syntymäpäivästä, vuosipäivästä ja hääpäivästä (sen lisäksi on ystävänpäivät, naistenpäivät ynnä muut). Toki jos ne on kaikki samana päivänä niin se on kerran vuodessa, totta. My bad.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä ihmisiä, joilla on ylisuuret odotukset, että toiset järkkää jotain. Kannattaa itse järkätä itselleen, mitä itse haluaa. Olet organisoija ja suunnittelija luonnostaan, mieheksi on erilainen. Miksi rankaista häntä siitä? Kasvaisit aikuiseksi.
Apua näitä kielioppivrheitä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alle 10 vuotiaat juhlivat syntymäpäiviä.
Aika ankeaa jos puoliso ei huomioi mitenkään merkkipäivinä. Ei sen tarvitse olla niin suurta, kukat ja ravintolaillallinen olisi enemmän kuin tarpeeksi. Miksi joka päivän pitäisi olla samanlainen? Arkeakin jaksaa paljon paremmin, kun välillä on jotain pientä luksusta. Ja mikäs sen parempi ajankohta kun vaikka toisen syntymäpäivä?
Olen samaa mieltä langan ylimmän postaajan kanssa. Syntymäpäivä on teennäinen juhlan aihe aikuiselle ihmiselle. Huomioida voi ihan ilman mitään kalenteriin merkittyä päivääkin, jos näkee aikakausilehdessä puolisoa kiinnostavan otsakkeen, ostaa irtonumeron, tai että lähdetään yhdessä pienelle vaellukselle tiistai-iltana. Kukat ja ravintolaillallinen ensimmäisenä ehdotuksena kuulostaa aika fraasilta - siitäkin huolimatta että ravintolassa on ihana käydä syömässä ja sitä en kovin usein harrasta. Ehkä mä olen enemmän arkisten tekojen arvostaja, enkä prinsessa.
Etpä tainnut ymmärtää tämän keskustelun pointtia. Annoit esimerkkejä huomioimisesta, jotka ovat sulle mieluisia. Nyt voitkin kuvitella parisuhteen, mistä kaikki nuo puuttuvat, eikä tilalle tule mitään. Tule sitten keskustelemaan.
t. prinsessa
Enhän antanut. Minua ei kiinnosta vaeltaminen pätkääkään, mutta monia kiinnostaa. Annoin esimerkkejä sellaisista huomioimisesta mitkä on luonnollisia, mutta jos sinua pitää lahjoa ruusuilla ja ravintolaillallisilla ja dimangeilla, niin kyllä - olet prinsessa.
Korut keksit nyt ihan itse. Tässä oli puhe ravintolaillallisesta syntymäpäivänä. Ja voi luoja jos kerran vuodessa(!) ravintolaillallinen ja kukkapuska on prinsessamaista. Kyse on huomioimisesta toisen merkkipäivänä ja työssäkäyvänä aikuisena ihmisenä pitäisin todella outona, että puolison mielestä olisi tarpeeksi ostaa uusin aikakausilehti. Arjessa huomioinen on asia erikseen, nyt puhuttiin merkkipäivistä.
Johan tässä ketjussa on nostettu iso haloo joulusta, syntymäpäivästä, vuosipäivästä ja hääpäivästä (sen lisäksi on ystävänpäivät, naistenpäivät ynnä muut). Toki jos ne on kaikki samana päivänä niin se on kerran vuodessa, totta. My bad.
En ole jaksanut lukea koko ketjua läpi, tässä on nyt kommentoitu vain väittämää juhlivatko aikuiset syntymäpäiviä vai ei. Jokainen parisuhde on omanlaisensa ja tiedän paljon pariskuntia jotka eivät koskaan osta lahjoja toisilleen. Jos tämä on ok molemmille, niin ei se ole minulta pois. Mutta jos ne huomioimiset on sille toisille tärkeitä, niin miksi sitä ei voisi toista ilahduttaa? Pointtina on lähinnä, että sen ei tarvitse aina olla niin suurta. Vaikka oma puolisosi toivoisikin huomioimista kaikkina noina päivinä, onko se sinusta oikeasti paljon että nappaat kotimatkalla mukaan parinkympin kukkakimpun ja ystävänpäivänä vielä jonkun suklaarasian lisäksi? Jos sillä teet oman elämänkumppanisi iloiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Naisten elämä koostuu ihan oikeasti tällaisista merkkipäivien odotteluista. Se on ollut elämäni tärkein oivallus, harmi vaan, että liian myöhään. Oon pitänyt ihan vitsinä, ja vieläkin tuli heti mieleen, että aloittaja trollaa. Lahjat ovat naiselle elämän tärkeimpiä asioita, tarkat päivämäärät ja rituaalit. Ei voi ymmärtää.
M48
Naisena en ymmärrä minäkään. Alaikäiset viettää syntymäpäiviä, aikuisille se on yleensä ihan itsekkyysjuhla. Yhteisinä päivämäärinä on sentään pari juhlijaa, jos niillä juhlilla on mitään merkitystä, kunhan arki on sujuvaa. Inhoan sanaa hemmottelu! Kukamikä on Hemmo?!
Vierailija kirjoitti:
Naisten elämä koostuu ihan oikeasti tällaisista merkkipäivien odotteluista. Se on ollut elämäni tärkein oivallus, harmi vaan, että liian myöhään. Oon pitänyt ihan vitsinä, ja vieläkin tuli heti mieleen, että aloittaja trollaa. Lahjat ovat naiselle elämän tärkeimpiä asioita, tarkat päivämäärät ja rituaalit. Ei voi ymmärtää.
M48
No ensinnäkään kaikki naiset eivät tällaisista välitä. Onhan täälläkin ketjut täynnä naisia joita ärsyttää kaikenmaailman juhlat.
Mutta kuvitellaan että on sellainen nainen kyseessä joka todella pitäisi huomionosoituksesta esimerkiksi syntymäpäivänä, hääpäivänä ja jouluna. Toivoo että puoliso muistaa jollain tavalla. Miksi hänen toiveensa on automaattisesti alempiarvoinen, ja miehen pitää oikein oivaltaa ettei se olekaan vitsi (koska eihän kukaan voi toivoa mitään noin typerää, eihän?).
Tyttönä Suomessa sitä oppii jo lapsena muutaman perusasian elämästä. Älä aiheuta meteliä, älä ole tiellä, älä ole hankala esim. toivomalla jotain, älä pyydä äläkä varsinkaan vaadi, älä koreile äläkä vie huomiota itseesi. Luterilaisuus on syvällä.
Itse sain aivan uuden elämän kun muutin ranskankieliselle alueelle. Elämä onkin hauskaa ja intohimoista, miehen ja naisen välisen vetovoiman leikkiä, minä saan näkyä, kuulua ja olla kaunis, sen sijaan että sopisin vain naurispellolle kuokkimaan. Toiveillani ja persoonallani onkin väliä, vaikka suomalaiselle ajatukseni ovat vain "naisten hömpötystä".
Olen mies enkä muista vaimoa syntymäpäivisin. Arkena kuitenkin yritän ottaa parhaani mukaan hänen tarpeet huomioon, jotta hänellä olisi mahdollisimman mukavaa ja kivaa. Niin kuin onkin.
Olenko siis täysin kamala mies? Palstan perusteella varmanakin, mutta realielämässä muut ovat eri mieltä.
Tuntuu kummalliselta lukea tällaisia "vaatimuslistoja" puolisolle synttärien järjestämisestä. En voisi kuvitellakaan että omalle miehelleni esittäisin jotain tuollaista. Jos haluaisin matkan, juttelisin siitä miehelle ja järjestäisimme sen yhdessä. Ei minulla ole tarvetta päästä kehumaan muille että "mun mieheni järkkäsi synttärilahjaksi matkan paikkaan X", vaan ennemminkin voin sanoa että "synttäreitäni juhlittiin matkalla paikassa X".
Näyttää myös siltä, että moni ei puhu toiveistaan vaan odottaa jotain tapahtuvaksi ja vetää herneet nenään sitten jos mitään ei tapahdu. Meillä ainakin on sovittu niin syntymäpäivien kuin vuosipäivien vietto. Päivän ohjelmassa on aina ulkona syöminen + leffa + kakkua tai jotain muuta hyvää jälkkäriä. Jos minä olen synttärisankari, mies ostaa minulle kukkia. Jos mies on synttärisankari, ostan pienen lahjan (useimmiten vaatteita, joita hän on itse huono ostamaan). Pyöreinä vuosina harkitaan juhlien järjestämistä lähipiirille ja hommataan isommat lahjat. Jonkun mielestä ehkä tylsää eikä yhtään spontaania, mutta toimii meillä.
Miehelle pitää sanoa selvästi: Haluan "tämän" syntymäpäivälahjaksi.
("tämä" on se nimenomainen mieliteko mielellään kuvan ja hintalapun kanssa)
Alue: Aihe vapaa
Niin, sinä olet. Joku muu arvostaa kukkia ja illallista syntymäpäivänä. Ei pitäisi olla mahdoton tehtävä kerran vuodessa ilahduttaa rakasta ihmistä. Vai onko?