Rakastetaan nukkumista, miten jaksettaisiin vauvan kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se on kaikki sen arvoista.

Sinulle ehkä – kaikille ei.

Se on hyvä, että kuolivuoteella voi huokaista että "Onneksi ei tullut tehtyä lapsia, niin sai nukkua 8-tunnin yöunia".

Siis ei kai kukaan mieleltään terve jätä yöunien takia lapsia tekemättä? :'D Kyllä sitä muutaman vuoden vähemmilläkin unilla jaksaa.

Eka puol vuotta on vähemmän unta, mutta hormonit buustaa siinä kohtaa. Oli kyllä väsymystä ja aivot toimi välillä kuin märkä pahvilaatikko. Ihminen on rakennettu silleen, että se selvii tosta.

Saimme ekan lapsemme reilusti yli kolmikymppisinä. Siihen asti olimme olleet mieheni kanssa oikein meganukkujia. Meille vähäinen uni oli raskasta, ehkä pahinta koko vauva-aikana. Oli tosi vaikeaa tottua hyvin katkonaisiin ja lyhyihin yöuniin. Kun nuorin lapsi oli n. 7 vuotias, aloimme vasta saada nukkua kokonaisia öitä. Nyt kun lapset ovat 14v ja 10v en enää osaakaan aina nukkua vaikka saisin :( 

 Kestin kyllä vuosien imetykset, turvaverkon puuttumiset,  lapsen sairauden ja leikkipuistossa kökkimiset kun räntää tulee vaakatasossa, mutta todellakin vähäinen oma lepo ja uni oli se joka oli tehdä hulluksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten hyvin siedätte univelkaa? Jos nukun kolmena yönä peräkkäin vain kuusi tuntia, olen käytännöllisesti katsoen työkyvytön ja mieleen alkaa hiipiä todella synkkiä ajatuksia.

Hahahaaa! Tämä voisi olla minun kirjoittamaa ennen lasta. En tiedä onko se hormonaalista tai jotain, mutta jostain se jaksaminen vaan tulee. Luulin myös, että tulisi olemaan vaikeaa sietää vauvan itkua, sillä ennen olisin sanonut, että se on hirveän ääni ikinä, mutta ihmeen rauhassa olen jaksanut vauvaa hyssytellä edes hermostumatta hänelle.

Kerro lisää miehen sisäerityksessä tapahtuvista muutoksista, jotka auttavat häntä sietämään unettomuutta lapsen syntymän jälkeen.

Mieheni nukkuu saman verran kuin ennenkin kun hänellä ei tissiä ole. Toki jossain perheissä myös isät hoitavat lapsiaan yöllä, mutta meillä jako on se, että minä heräilen öisin, koska minä voin vauvaa ruokkia, ja mies nukkuu, koska lähtee aikaisin aamulla töihin ja töiden jälkeen auttaa vielä vauvankin kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se on kaikki sen arvoista.

Sinulle ehkä – kaikille ei.

Se on hyvä, että kuolivuoteella voi huokaista että "Onneksi ei tullut tehtyä lapsia, niin sai nukkua 8-tunnin yöunia".

Siis ei kai kukaan mieleltään terve jätä yöunien takia lapsia tekemättä? :'D Kyllä sitä muutaman vuoden vähemmilläkin unilla jaksaa.

Kuolinvuoteella voi myös iloita siitä, että on elänyt itseään eikä vain muita varten. Eikä lasten tarvitse jäädä suremaan.

Vierailija kirjoitti:

Eka puol vuotta on vähemmän unta, mutta hormonit buustaa siinä kohtaa. Oli kyllä väsymystä ja aivot toimi välillä kuin märkä pahvilaatikko. Ihminen on rakennettu silleen, että se selvii tosta.

Kirjoitusasusta päätellen tämäkin teksti tuli märästä pahvilaatikosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se on kaikki sen arvoista.

Sinulle ehkä – kaikille ei.

Se on hyvä, että kuolivuoteella voi huokaista että "Onneksi ei tullut tehtyä lapsia, niin sai nukkua 8-tunnin yöunia".

Siis ei kai kukaan mieleltään terve jätä yöunien takia lapsia tekemättä? :'D Kyllä sitä muutaman vuoden vähemmilläkin unilla jaksaa.

Voi luoja, mitä paskaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se on kaikki sen arvoista.

Sinulle ehkä – kaikille ei.

Se on hyvä, että kuolivuoteella voi huokaista että "Onneksi ei tullut tehtyä lapsia, niin sai nukkua 8-tunnin yöunia".

Siis ei kai kukaan mieleltään terve jätä yöunien takia lapsia tekemättä? :'D Kyllä sitä muutaman vuoden vähemmilläkin unilla jaksaa.

Älä nyt viitsi, oikeasti. Aikuinen ihminen tuskin uskoo tuollaisiin satuihin.

Vierailija kirjoitti:

Mä tykkään myös nukkumisesta, mutta mulle rankempaa oli laittaa pitkät aamukahvit tauolle. Ehti jo tottua ihaniin vapaa -aamuihin, jolloin saattoi tunninkin syödä rauhassa aamiaista ristikkolehti nenän edessä.

Nykyään aamut 7kk:n kanssa on eri tavalla rauhallisia, syön aamupalan sohvalla kun vauva leikkii lattialla tyytyväisenä puuron jälkeen.

Minulla ihan sama. Minulla taapero, joka on superkiinnostunut kahvikuppini sisällöstä. Ottaisin tällä hetkellä mieluummin mahdollisuuden juoda aamukahvit rauhassa kuin 8h katkeamattomat yöunet. Ja univelkaa kyllä on..

Jotenkin kai väsymykseen tottuu, ja on joutunut oivaltamaan että asioita voi ja pitää tehdä myös väsyneenä. Sen sijaan joka aamuinen pikakahvinjuonti syö naista!

Aloituksesta jäi puuttumaan se oleellinen: millä tavalla oletatte lapsen parantavan elämäänne? Koska lastenhankinnan miinukset on hyvin tiedossa, mutta plussat ovat aika henkilökohtaisia.

Vierailija kirjoitti:

Tietenkin kaikki elossa, terveinä ja perheensä kanssa olevat vanhemmat kertovat, että siitä unettomuudesta selviää. Mutta niin selviää pitkästä vankeustuomiostakin. Kannattaa mieluummin miettiä, mitä elämältä haluaa, mitä arvostaa ja minkälainen ihminen itse on. Ilman lapsiakin voi olla onnellinen, joten pakollista tuo ei missään tapauksessa ole.

Näinhän se on. Lasten myötä kaikki vaikeutuu: jokaikinen arkiaskare, harrastaminen, ruoanlaitto, matkustaminen, uraan panostaminen jne. Mikä ei toki tarkoita etteikö olisi vaikka mahdollista kehittää uraa ja panostaa perheeseen, mutta todennäköisesti silloin täytyy palkata siivooja/olla välittämättä sotkusta ja lisäksi olla harrastamatta systemaattisesti mitään asiaa. Kaikkea ei voi elämässä saada, se ei ole pessimismiä vain ihan tervettä realismia.

Onhan sitä aina niitä, jotka väittävät lehdissä, blogeissa, täällä ettei elämä muuttunut yhtään kun sain lapsen. Surullinenhan sellaisen lapsen lapsuus on, jonka vanhemman elämä ei muutu yhtään hänen syntymästä. Vaikka olisi kotona ristipistoja tekevä kotihiiri, niin lapsi vaan nyt muuttaa ihan kaiken. Missään nimessä lasta ei saa eikä pidä tehdä mentaliteetillä, että jatkan elämääni ihan samoin kuin ennenkin. Ei se vain ole mahdollista, jos sille lapselle haluaa mielekkään lapsuuden antaa. 

Ja siis totta kai voi matkustaa lastenkin kanssa (näin esimerkkinä), mutta reissussa pitää laittaa kokoajan lasten rutiinut, rytmit ja tarpeet omien tarpeiden ja halujen edelle. Vanhemmuus on (tai pitäisi olla) sitä, että laittaa pääsääntöisesti lapsen itsensä edelle, ja hyvin harkiten miettii milloin laittaa omat tarpeet lapsen tarpeiden edelle.

On äitejä jotka ovat kykenemättömiä tähän (kirkkaasti suurin osa lapsista kiintyy ensisijaisesti äitiin, siksi puhun äideistä). On äitejä, jotka eivät pysty esimerkiksi tulkitsemaan vauvan tarpeita oikein, vaan oma halu ja toive sävyttää sitä tulkintaa. Tulkitaan esimerkiksi että lapsi ei kaipaa syliä, kun hän sitä kaipaa. Tai tulkitaan että lapsi on valmis jäämään hoitoon vieraalle ihmisellä, kun lapsi selvästi on peloissaan.

Anteeksi superpitkä ohis, mutta olet aivan oikeassa. Jokaisen pitäisi miettiä kunnolla mitä se vanhemmuus on ja haluaako sitä todella itse. Jos monet asiat vanhemmuuteen liittyen tuntuvat itselle epämiellyttäviltä, niin sitten pitää miettiä että onko kuitenkin valmis niistä joustamaan, eli meneekö plussat miinusten edelle. Ei vanhemmuuteen voi täysin valmistautua, mutta lapsia ei saa tehdä sillä ajatukselle etteikö heidän eteensä uhraisi tai heidän tarpeita laittaisi omien edelle. Kyllä se on sitä äitimyyttiä toisaalta, mutta niin se vain on että jotta lapsesta voi kehittyä empaattinen, hyvä itsetuntoinen ja kiintymiseen kykenevä, hänen tulee saada kokemus siitä että yksi ihminen erityisesti vastaa lähes kokoajan hänen tarpeisiin. Tuo henkilö ei voi olla ensimmäisinä vuosina liian kauan erossa lapsesta ja hänen tulee tulkita lapsen tarpeita oikein ja vastata niihin. Jos ei tähän koe pystyvänsä, niin lapsia ei yksinkertaisesti kannata hankkia.

Pitikö tuon kuolinvuodekommentin olla sarkasmia? Koska minä voisin hyvin iloita kuolinvuoteellani mm. siitä, että olen asettanut oman hyvinvointini ja onnellisuuteni sosiaalisten paineiden ja muiden tarpeiden palvelemisen edelle vaikkapa juuri siinä muodossa, että varmistan itselleni riittävän unen. Tuo kommentoija ei taida ymmärtää, minkälaista on rakastaa nukkumista ja arvostaa hyviä yöunia.

Olette siis aamu-unisia? Niin minäkin ja sen takia nousen vauvan kanssa aikaisintaan yhdeksältä. Kuka on määrännyt että nykypäivänä pitäisi kuudelta nousta? Toki on niitä aamuvirkkuja lapsiakin mutta ovatko perimältään vai opetettu? Itsekin olen kyllä puoli kuollut jos tarviaa yöllä herätä mutta onneksi meidän 3kk vauva nukkuu jo nyt 7h putkeen puolesta yöstä lähtien. Voithan ottaa päikkäreitä myös itse. Minä en malta tai anna itselleni lupaa ja siksi olenkin väsynyt.

Hormonit auttaa. Ja imetys sekä perhepeti.

Hyvin toiminut mulla neljän lapsen kanssa, joista viimeiset oli vielä kaksoset. Lähestyessä vuoden ikää kun viimeisetkin yöheräilyt ovat jo takanapäin ovat lapset siirtyneet lastenhuoneeseen omaan sänkyyn nukkumaan.

Tietenkin ajoittain on raskasta, jos vauva tekee hampaita, on kipeä tai kehityksellisesti on levoton vaihe, mutta missään vaiheessa en ole ollut täysin poikki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten hyvin siedätte univelkaa? Jos nukun kolmena yönä peräkkäin vain kuusi tuntia, olen käytännöllisesti katsoen työkyvytön ja mieleen alkaa hiipiä todella synkkiä ajatuksia.

Hahahaaa! Tämä voisi olla minun kirjoittamaa ennen lasta. En tiedä onko se hormonaalista tai jotain, mutta jostain se jaksaminen vaan tulee. Luulin myös, että tulisi olemaan vaikeaa sietää vauvan itkua, sillä ennen olisin sanonut, että se on hirveän ääni ikinä, mutta ihmeen rauhassa olen jaksanut vauvaa hyssytellä edes hermostumatta hänelle.

Minulla on käynyt aivan samoin. Pelkäsin vanhemmuudessa univelkaa ja väsymystä kaikkein eniten. Meille tuli sitten ihan keskivertolapsi, eli eivät yötä mitään kohtuutonta taistelua olleet, vaikka paljon heräiltiinkin. Mutta vaikka olin väsynyt, en kokenut sitä sellaisena mustana, uuvuttavana tahmana niinkuin joskus työstä ja stressistä aiheutuneen väsymyksen.

Pääsyy nyt oli ehdottomasti se, että repaleisimman vauvavuoden (ja vähän pidempään) olin luonnollisesti kotona. On eri asia olla väsynyt ja pötköttää sohvalla imettämässä netflixin kanssa, kuin olla väsynyt ja yrittää raapia kasaan esitystä kansainväliselle johtoryhmälle. Miehen kanssa jaettiin aina viikonloput siten että toinen sai nukkua lauantaina niin pitkään kuin nukutti ja toinen sunnuntaina. Jo kerran viikossa (lähes) nollattu univelka auttaa paljon. Itse en ole oikein päiväunityyppiä, mutta semmoisiakin voi yhden lapsen äitinä ottaa. Lapsenhoitajan voi palkata muutamaksi tunniksi kotiin ja nukkua. 

Lisäksi en yrittänyt suorittaa yhtään mitään vauvavuotena. En pitänyt blogia enkä tehnyt pieniä projekteja työelämään liittyen. Perhekahviloissa ja kavereilla kävin vain harvakseltaan, ihan jaksamisen mukaan. 

Silleen se meni ihan mukavasti. Lapsi on nyt 2 ja olen palaamassa töihin. Yöheräilyä on jonkin verran, mutta ei semmoista vanhempia pitkään valvottavaa. Olen ihan skarppi aamuisin. Vuosi sitten olisin ollut ehkä liian väsynyt töihin, vaikka kotona hyvin jaksoinkin. Jatkoin siis hoitovapaata suosiolla.

Miettikää tarkkaan. Väistämättä joudutte molemmat tinkimään yöunista ellette saa ihanne vauvaa, joka nukkuu 12 h yö. Toki teidän geeneillä se voi olla mahdollista.

Ja sanotaanko vielä näin, että ei kannata enää yhtään siirtää eteenpäin, jos haaveena on vauna. Itse olen saanut lapset 30-v ja lähemmäs 40-v ja ei se valvominen ainakaan yhtään helpottanut.... Onneksi toinen oli helpompi lapsi ja itse osasi jo varautua ja suhtautua.... Ja ystävänä piiriini kuuluu useampi (vanhempi) äiti, joilla on mennyt 5-6 vuotta lapsen syntymisestä 'toipumiseen'... No kukaan heistä ei kadu lapsen saantia ja kovasti jo odottavat lapsenlapsia...

Elämässä mikään ei ole ilmaista.

Vierailija kirjoitti:

Olette siis aamu-unisia? Niin minäkin ja sen takia nousen vauvan kanssa aikaisintaan yhdeksältä. Kuka on määrännyt että nykypäivänä pitäisi kuudelta nousta? Toki on niitä aamuvirkkuja lapsiakin mutta ovatko perimältään vai opetettu? Itsekin olen kyllä puoli kuollut jos tarviaa yöllä herätä mutta onneksi meidän 3kk vauva nukkuu jo nyt 7h putkeen puolesta yöstä lähtien. Voithan ottaa päikkäreitä myös itse. Minä en malta tai anna itselleni lupaa ja siksi olenkin väsynyt.

Ensimmäinen lapsi?

Kuule, usko tai älä, siitä vauvasta kehittyy vielä yksilö jolla on oma temperamenttinsä, rytminsä ja luonteensa. Se että sinä olet aamu-uninen ja olet saanut nyt lapsen nukkumaan rytmiesi mukaan, ei toki tarkoita sitä että lapsikin olisi aamu-uninen ja nukkuisi esim. vuoden päästä yhdeksään. 

T. 1,5v:n äiti joka nousi tänä aamuna klo 04.45. Tuohon aikaan lapsi nukkui n. klo 11-12 asti yöunia.

Vierailija kirjoitti:

Aloituksesta jäi puuttumaan se oleellinen: millä tavalla oletatte lapsen parantavan elämäänne? Koska lastenhankinnan miinukset on hyvin tiedossa, mutta plussat ovat aika henkilökohtaisia.

Minulla lapsi parantaa elämää vähän samalla logiikalla kuin parisuhdekin. Se tuo elämääni lisää rakkautta ja välittämistä. Eihän siitä mitään konkreettista hyötyä ole sanan varsinaisessa merkityksessä, eikä se varsinkaan ole välttämättömyys onnellisuutta ajatellen. 

Haluan olla parisuhteessa koska tykkään miehestäni ja haluan olla hänen kanssaan ja jakaa elämäni hänen kanssaan. Sen antia ei voi mitata millään konkreettisella arvolla, ja se vaatii toisinaan myös kompromisseja. Se tuo iloa elämääni, joskus se tuo myös surua. 

Me ollaan miehen kanssa kovia nukkumaan, nukutaan mielellään paljon ja pitkään. Meillä on neljä lasta ja ollaan oltu kohta 18 vuotta tyytyväisenä yhdessä. Meillä on paljon vuoroteltu nukkumisen kanssa. Vaikka niin että äiti hoitaa yösyötöt ja isä nukkuu vierashuoneessa rauhassa yön. Sitten päivällä äiti voi mennä päiväunille vauvan kanssa yhtä aikaa (multa onnistui päiväunet mainiosti vauva kainalossa) tai kun isä tulee töistä, hän vie vauvan vaunulenkille jotta äiti saa nukkua rauhassa päiväunet. Viikonloppuna tietty mies voi viedä vauvan lenkille päivällä. Jos ei imetä, sujuu vielä helpommin: toinen hoitaa iltasyötön ja ekan yösyötön sekä jatkaa aamulla uniaan pitkään. Se joka meni ekana nukkumaan, nousee aamulla aikaisin.

Tosiaan kannattaa ihan rohkeasti hyödyntää kodin tiloja niin että menee nukkumaan sinne missä voi nukkua rauhassa. Vauva perhepetiin jotta yösyötöt sujuu liikoja heräilemättä ja jos on korvikeruokinnalla, pullot ja maidot sängyn viereen valmiiksi ja syöttää ne vauvalle huoneenlämpöisenä. Sitten kun ei ole enää imetysikäisiä lapsia, tuo vuorottelu sujuu entistä helpommin. Asian avain on kuitenkin se että pariskunnan tulee selkeästi sopia keskenään että kumpi nousee lauantaiaamuna lasten kanssa ylös ja kumpi sunnuntaiaamuna. Jos on käytettävissä mitään apuvoimia (mummit, kummit, sukulaisteinit tai ihan kuka vaan, vaikka naapurin täti) niin kannattaa järjestää lapsille hoitaja edes muutaman tunnin ajaksi jotta voi nukkua päikkärit rauhassa. Vielä parempi jos saa lapset yökylään, jolloin voi vetää häiriöttömät yöunet.

Näillä konsteilla meillä on pysytty tyytyväisenä ja avioliitto hyvinvoivana.

Se on vain pakko, itselle onneksi siunaantui lapsi joka on aina nukkunut yöt hyvin. Joillakin sitten eri asia, meidän 1v9kk menee 21-22 nukkumaan ja herää 9-10 välissä joten saa itsekin nukkua pidempään.