Rakastetaan nukkumista, miten jaksettaisiin vauvan kanssa?

Miksi yli kolmekymppisellä on poikaystävä?

Mä tykkään myös nukkumisesta, mutta mulle rankempaa oli laittaa pitkät aamukahvit tauolle. Ehti jo tottua ihaniin vapaa -aamuihin, jolloin saattoi tunninkin syödä rauhassa aamiaista ristikkolehti nenän edessä.

Nykyään aamut 7kk:n kanssa on eri tavalla rauhallisia, syön aamupalan sohvalla kun vauva leikkii lattialla tyytyväisenä puuron jälkeen.

Rakastan nukkumista ja nukuin ennen aina kun voin vähintään 8 tunnin yöunet ja usein myös vielä päikkärit päälle. Aamulla nukkuisin mielelläni myöhään.

Nyt kun on vauva ja heräilen kolmen tunnin välein aina tunniksi kerrallaan antamaan pienelle ruokaa, niin unen määrä jää noin kuuteen tuntiin. Raskasta tää vauvan kanssa olo on juurikin unen puutteen vuoksi, mutta kummasti sitä joka yö jaksaa nousta, eikä edes harmita kun mietin, että vauvalla on nälkä. Kyllä tähän tottuu ja aikanaan tämä vielä helpottaa. Inhottavaa sivuvaikutuksia tosin on helpompi ärtyneisyys ja vaikeudet parisuhteessa...

En jaksaisikaan, ja siksi minulle ei tule lasta. Vaikka vuoden verran voisikin jollakin ilveellä sinnitellä, en voi ottaa sitä riskiä, että menettäisin yöunet tai kyvyn nukkua vuosikausiksi hankalan lapsen myötä. Mutta miksi ottaisinkaan tuollaista riskiä, kun tykkään elmästäni tällaisenaan? Ei se vanhemmuus nyt niin antoisaa kuitenkaan ole.

Vierailija kirjoitti:

Rakastan nukkumista ja nukuin ennen aina kun voin vähintään 8 tunnin yöunet ja usein myös vielä päikkärit päälle. Aamulla nukkuisin mielelläni myöhään.

Nyt kun on vauva ja heräilen kolmen tunnin välein aina tunniksi kerrallaan antamaan pienelle ruokaa, niin unen määrä jää noin kuuteen tuntiin. Raskasta tää vauvan kanssa olo on juurikin unen puutteen vuoksi, mutta kummasti sitä joka yö jaksaa nousta, eikä edes harmita kun mietin, että vauvalla on nälkä. Kyllä tähän tottuu ja aikanaan tämä vielä helpottaa. Inhottavaa sivuvaikutuksia tosin on helpompi ärtyneisyys ja vaikeudet parisuhteessa...

Niin, ei kai se pelko olekaan se, että jäisi torkuttamaan, kun lapsi kuolee nälkään pinnasänkyynsä, vaan nimenomaan se, että mielenterveys, parisuhde ja oma elämänlaatu ottaa kohtuuttomasti osumaa. Kyllähän sitä tekee mitä tahansa, kun on ihan pakko, mutta onko se sitten sen arvoista?

Kyllä se on kaikki sen arvoista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rakastan nukkumista ja nukuin ennen aina kun voin vähintään 8 tunnin yöunet ja usein myös vielä päikkärit päälle. Aamulla nukkuisin mielelläni myöhään.

Nyt kun on vauva ja heräilen kolmen tunnin välein aina tunniksi kerrallaan antamaan pienelle ruokaa, niin unen määrä jää noin kuuteen tuntiin. Raskasta tää vauvan kanssa olo on juurikin unen puutteen vuoksi, mutta kummasti sitä joka yö jaksaa nousta, eikä edes harmita kun mietin, että vauvalla on nälkä. Kyllä tähän tottuu ja aikanaan tämä vielä helpottaa. Inhottavaa sivuvaikutuksia tosin on helpompi ärtyneisyys ja vaikeudet parisuhteessa...

Niin, ei kai se pelko olekaan se, että jäisi torkuttamaan, kun lapsi kuolee nälkään pinnasänkyynsä, vaan nimenomaan se, että mielenterveys, parisuhde ja oma elämänlaatu ottaa kohtuuttomasti osumaa. Kyllähän sitä tekee mitä tahansa, kun on ihan pakko, mutta onko se sitten sen arvoista?

Koen sen olevan ehdottomasti sen arvoista. Viihdyn todella paljon vauvani kanssa ja olen onnellinen. Mutta minä olenkin minä ja tiedän mistä olen valmis luopumaan ja mihin kykenen.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se on kaikki sen arvoista.

Sinulle ehkä – kaikille ei.

No mä valvoin mielestäni 3 vuotta putkeen kun lapsi syntyi. Ei nukkunut koskaan. Onneksi oli tukiverkot. Veikkaisin että teille tulee ongelmia parisuhteeseen jos teiltä viedään unet. Kaksi univelkaista niin siinä on jo kireyttä ilmassa ja sitten kun se jatkuu ja jatkuu. Otsikosta jo huomaa että unet ON teille äärettömän tärkeää ja luksusta. Jos teillä ei ole varaa jokapäiväiseen lastenhoitajaan, niin miettikää vielä tosi tarkkaan mistä joudutte luopumaan.

Siitä vauva-ajasta n. 15 vuotta eteenpäin, niin kyllä taas saa aamut nukkua. Jopa niin pitkään, että vaikka itse herää, niin ihmettelee, mihin asti teini nukkuu, he kun vetelevät unta tuonne iltapäivän puolelle, jos vaan on mahdollisuus.

Miten hyvin siedätte univelkaa? Jos nukun kolmena yönä peräkkäin vain kuusi tuntia, olen käytännöllisesti katsoen työkyvytön ja mieleen alkaa hiipiä todella synkkiä ajatuksia.

Oma äitini jaksaa vielä kolmekymmentä vuotta myöhemmin valittaa, miten paljon hän kärsi unenpuutteesta, kun minä olin pieni. Sen on täytynyt olla jotakin aivan kauheaa.

Vierailija kirjoitti:

Miten hyvin siedätte univelkaa? Jos nukun kolmena yönä peräkkäin vain kuusi tuntia, olen käytännöllisesti katsoen työkyvytön ja mieleen alkaa hiipiä todella synkkiä ajatuksia.

Hahahaaa! Tämä voisi olla minun kirjoittamaa ennen lasta. En tiedä onko se hormonaalista tai jotain, mutta jostain se jaksaminen vaan tulee. Luulin myös, että tulisi olemaan vaikeaa sietää vauvan itkua, sillä ennen olisin sanonut, että se on hirveän ääni ikinä, mutta ihmeen rauhassa olen jaksanut vauvaa hyssytellä edes hermostumatta hänelle.

Hyvin jaksaa. Eka vuosi voi olla katkonaisella unella ja sitten yleensä helpottaa.

Voit myös saada nukkumista rakastavan lapsen :-) Terveisin puolivuotiaan äiti, jonka vauva nukkuu 10-11 tunnin yöunet ja parit päiväunet.

Onhan se hirveää, mutta ihminen on sopeutuvainen ja keksii miten pärjää. Ja "lohdutuksena" se, ettei katkouni sittenkään ole se pahin asia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten hyvin siedätte univelkaa? Jos nukun kolmena yönä peräkkäin vain kuusi tuntia, olen käytännöllisesti katsoen työkyvytön ja mieleen alkaa hiipiä todella synkkiä ajatuksia.

Hahahaaa! Tämä voisi olla minun kirjoittamaa ennen lasta. En tiedä onko se hormonaalista tai jotain, mutta jostain se jaksaminen vaan tulee. Luulin myös, että tulisi olemaan vaikeaa sietää vauvan itkua, sillä ennen olisin sanonut, että se on hirveän ääni ikinä, mutta ihmeen rauhassa olen jaksanut vauvaa hyssytellä edes hermostumatta hänelle.

Kerro lisää miehen sisäerityksessä tapahtuvista muutoksista, jotka auttavat häntä sietämään unettomuutta lapsen syntymän jälkeen.

Annan nyt hyvän neuvon, lukekaa ja miettikää tarkkaan. Tämä on paras neuvo, mitä ikinä tulette saamaan.

Älkää hankkiko lapsia. Älkää edes yhtä.

Ensimmäiset 6-7 vuotta ovat yhtä helvettiä, sen jälkeen helpottaa pelkän tuskan tasolle.

Tietenkin kaikki elossa, terveinä ja perheensä kanssa olevat vanhemmat kertovat, että siitä unettomuudesta selviää. Mutta niin selviää pitkästä vankeustuomiostakin. Kannattaa mieluummin miettiä, mitä elämältä haluaa, mitä arvostaa ja minkälainen ihminen itse on. Ilman lapsiakin voi olla onnellinen, joten pakollista tuo ei missään tapauksessa ole.