Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Mistä johtuu se, että olet jäänyt ilman seurustelukumppania?
Kommentit (278)
Naisistahan se johtuu. On se kumma, kun pitää pitkin keskustelupalstoja itkeä niistä kusipääpoikaystävistä ja normaali, mukava mies ei kelpaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen sosiaalisesti kyvytön, tylsä ja korkeintaan keskinkertaisen näköinen. N26
Kommentistasi tulikin mieleeni, että tosi moni nainen on aivan järkyttävän epävarma itsestään, vaikka aihetta ei edes olisi. Tunnen nättejä sinkkunaisia, jotka vain haukkuvat ja arvostelevat itseään eivätkä uskalla lähestyä miehiä koska kokevat olevansa rumia/tylsiä/huonoja. Taitaa jatkuva naisten ulkonäön arvosteleminen teettää tätä.
Ulkonäkö on pienin noista ongelmista. Mallintöitä ei ole luvassa, mutta olen hoikka ja kasvotkin ihan tavalliset. Jos olisin puhelias, hauska, luova ja pirtsakka tyyppi niin löytäisin varmasti seuraa.
Mutta kun en keksi mitään puhuttavaa vieraiden ihmisten kanssa niin en tutustu kehenkään. En osaa tehdä aloitteita kun en tiedä mitä sanoisin. Jos joku joskus erehtyy puhumaan minulle niin vastaan yhdellä tai kahdella sanalla kun en keksi muuta ja keskustelu kuolee. Minulla ei ole juuri ystäviäkään joiden kautta voisi tavata ihmisiä enkä harrasta mitään.
Olen ajatellut että jos olisin edes kaunis niin joku sinnikäs mies voisi jaksaa kiinnostua tylsyydestäni huolimatta mutta tämä voi olla haihattelua.
Itse olen ihan ok ulkonäöltäni, saan paljon miehiltä katseita esim. kaupungilla ja tosi moni mies yrittää flirttailla kanssani. Pelkään kuitenkin olevani ihan sairaan tylsä, joten en uskalla sanoa miehille mitään ja jäädyn täysin miesten flirttausyrityksille. Vaihtaisin ulkonäköni sosiaaliseen ja hauskaan luonteeseen koska tahansa.
Bulimia, masennus, huono itsetunto...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloituksesta jo selviää asenne että on jotenkin surkeaa jos ei ole jotakuta, ketä tahansa, käsipuolessa. Sitten katsellaan ryyppäämistä, haukkumista ja väkivaltaa, kun se ei vaan sovi että yksinkin on hyvä olla. "Et saa ketään muutakaan ja kuolet yksinäisenä luuserina" on varmaan yleisin väkivaltaisen puolison väite ennenkuin nyrkki taas heilahtaa.
Tuo se vasta asenne onkin, että seurustelu tarkoittaa automaattisesti perheväkivallan uhriksi joutumista. Olen pahoillani puolestasi.
En ole tuo jota lainasit mutta näin voi ikävä kyllä päästä käymään. Itselläni ei ole ympäristössä terveitä ja tasa-arvoisia ihmissuhteita ja olen siksi itse täysnatsi tuon tasa-arvon suhteen. Historiassa oma perhe ja sukulaiset mukaanluettuna on niin hirveitä juttuja, että sellaisen on vaikea ymmärtää, joka ei ole itse joutunut näkemään. Samoin tuntuu olevan vaikea ymmärtää sitä ettei pelkästään teoriassa sen kuuleminen, että on myös mukavia ja tasa-arvoisia miehiä, riitä. Ennen kuin tuolla pääkopassa voi muodostua uusia yhteyksiä uusien kokemusten kautta niin niin kauan tuo entinen opittu malli siellä jyskyttää. On aivan hirveää miten jotkut naiset elävät kusi sukassa peläten jokista sanaansa. Siksipä en ole miestä halunnutkaan. Joku ihastus on voinut sekoittaa hetkellisesti pääni mutta huomattuani että samanlainen penisaivo se on kuin muutkin niin olen antanut sille fudut. Kyllä on oikein kivaa että joillain on noita mukavia miehiä mutta loppujen lopuksi sen mitä olen noista kehutuista "mukavista" miehistä nähnyt niin eivät ole.
Vierailija kirjoitti:
Naisia ei kiinnosta introvertti mies, vaan halutaan ekstrovertti hauskuuttaja.
Jaa. Minä olen neljättä vuotta naimisissa introvertin hauskuuttajamiehen kanssa.
n26
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En liiku kauheasti riennoissa eli bileissä tai baareissa. Mulla on lapsi, ja luulen että kiinnostuneita jännittää se, että joutuisivat ottamaan siinä jonkun roolin. En myöskään erityisemmin etsi kumppania.
Koska nuorempana neitsyenä ja poikia pelkäävänä kaverit jätti ulkopuolelle ja sanoivat valintansa johtuvan siitä, että vien kaikki miehet. Tästä lähtien olen usein miesten seurassa ollut välttelevä ja siltikin olen saanut kuulla siitä kuinka vien miehet.
Nykyään en välttele, mutta pitkään sinkkuna olleessahan on jotakin perustavaa laatua oleva vika, jota pitää kiertää kaukaa... Aikasemmin ei ollut, mutta nykyään ollut vakava masennus. Se mitä halusin kaikkein eniten elämässä ei koskaan tapahtunut. En saanut perhettä ja rakastavaa miestä. Kaikkea muuta sain, mutta ihmissuhteissa oli liikaa kusipäitä, joten nykyään olen vaan yksin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen sosiaalisesti kyvytön, tylsä ja korkeintaan keskinkertaisen näköinen. N26
Kommentistasi tulikin mieleeni, että tosi moni nainen on aivan järkyttävän epävarma itsestään, vaikka aihetta ei edes olisi. Tunnen nättejä sinkkunaisia, jotka vain haukkuvat ja arvostelevat itseään eivätkä uskalla lähestyä miehiä koska kokevat olevansa rumia/tylsiä/huonoja. Taitaa jatkuva naisten ulkonäön arvosteleminen teettää tätä.
Tämä on niin totta!!
Olin teininä kaveriporukassani se rumin (= laiha, lyhyet tummat hiukset)... ja nimenomaan ne "bestikset" arvioivat jokaisen minusta vähänkin kiinnostuneen pojan "ei tuo oo yhtään sun tyylinen", "ei tuo voi olla kiinnostunut sinusta". Opin siinä samalla arvoimaan näin itseäni.
Nyt näen nuoruuen valokuvissa kauniin, raikkaan ja onnellisena hymyilevän nuoren naisen. Sen saman, jonka ne pojatkin aikanaan näkivät.
Ja kyllä, olen ikisinkku. Entiset bestikseni ovat hyviin naimisiin päässeitä perheenäitejä.
Johtuu rumuudesta.
Omaan tavallisen ulkonäön. En meikkaa _yhtään_ enkä ole naisellinen nainen.
En nauti huomiosta. Jos joku katsoo tai edes vilkaisee ajattelen heti, että minussa on jotain vikaa.
Niin ja kuten arvata saattaa en luota miehiin. En usko, että kiinnostaisivat minusta oikeasti ja tuntuu etten minäkään kiinnostu enää heistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En halua enää niin tiivistä suhdetta kuin miehet toivovat. Takana pitkä avioliitto ja nyt riittäisi suhde, jossa asutaan omissa osoitteissa, mutta kuitenkin sitoutuneina. Tämä ei juuri miehille käy. Olen siis yksin. Ja yksin eläminen ei ole mikään ongelma minulle.
Koska olen ihan samperin tylsä. Tuntuu, että suurin osa miehistä haluaa sosiaalisen naisen, jolla on paljon harrastuksia, mielenkiintoinen työ ja laaja kaveripiiri. Minun harrastukseni ovat tyyliin palapelit ja lenkkeily. Ystäviä on vain muutama ja työni on hoitoalalla. Tykkään synkästä musiikista ja sarjoista, kaikesta vähän kummallisesta. Lisäksi olen luonteeltani vähän varautunut. En tiedä mitä voisin miehille edes tarjota. Ehkä joku samanlainen mörökölli voisi minusta kiinnostua, mutta en ole heihin oikein törmännyt. Ulkonäköni perusteella vaikutan trendikkäältä pintaliitäjältä, koska tykkään meikata ja pukeutua trendikkäästi. Ulkonäköni on kuitenkin ristiriidassa luonteeni kanssa. Sellaiset nörttimiehet eivät tunnu minusta kiinnostuvan, vaikka minä kiinnostun heistä. Nämä olen itse laittanut syyksi siihen, että olen ikisinkku. Olisi valaisevaa saada jonkun sellaisen mielipide asiasta, joka minut oikeasti tuntee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloituksesta jo selviää asenne että on jotenkin surkeaa jos ei ole jotakuta, ketä tahansa, käsipuolessa. Sitten katsellaan ryyppäämistä, haukkumista ja väkivaltaa, kun se ei vaan sovi että yksinkin on hyvä olla. "Et saa ketään muutakaan ja kuolet yksinäisenä luuserina" on varmaan yleisin väkivaltaisen puolison väite ennenkuin nyrkki taas heilahtaa.
Tuo se vasta asenne onkin, että seurustelu tarkoittaa automaattisesti perheväkivallan uhriksi joutumista. Olen pahoillani puolestasi.
En minä tarkoitakaan sitä että seurustelu automaattisesti johtaisi perheväkivaltaan, vaan sitä että asenne jonka mukaan parisuhde on normi ja kynsin hampain tavoiteltava asiantila usein mahdollistaa perheväkivallan. Saahan sitä kääntää ja vääntää, mutta tosiasia on että moni (mies tai nainen) jää väkivaltaiseen suhteeseen kumppanin lytättyä sillä ettei toinen muka saa ketään muutakaan.
Mies77 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennemmin voi kysyä miksi löydän aina ne kusipäät tai ne jotka eivät halua suhdetta.
N46
Samanlaiset linnut yhdessä lentelee. Sentähden löydät aina ne mainitsemasi asiat.
Aha. Mä en petä, ole väkivaltainen tai liian mustasukkainen. Existä löytyy tällaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksikään nainen ei ole ikinä osoittanut minua kohtaan sellaista huomiota, joka voisi seurustelu/seksihommiin johtaa.
Olen liian kiltti ja tylsä. En näe mitään syytä edes yrittää lähestyä ketään, sillä tässä iässä (28v) kokemusta vastakkaisesta sukupuolesta tulisi olla joko kunnollisen parisuhteen tai usean yhdenyönjutun verran.
Harrastukseni eivät taatusti kelpaa yhdellekään naiselle, mm. katson animea ja pelaan videopelejä. Työttömyys ei auta yhtään sen enempää. Jos se vain olisi mahdollista, palaisin ajassa taaksepäin ja tuhoaisin kaiken kilttimieheyden mielestäni tarkoituksenani ruveta sellaiseksi korkean tason alfaurokseksi mistä naiset taistelevat.
No, saavatpahan ainakin verorahoillaan elättää loisimiseni.
Mulla alkoi jo 9-vuotiaana akne, olin huono koulussa ja opettajan silmätikku. Pojat alkoivat kiusaamaan joten nuorempana uskoin että kukaan ei voisi musta kiinnostua. Parikymppisenä muutamia kiinnostuneita oli mutta en pystynyt luottamaan niihin ja toisten kiinnostus tuntui kiusalliselta ja vaivaanuttavalta.
Olin monta kertaa ihastunut mutta en uskaltanut tehdä aloitetta koska en uskonut että tunteet voisivat olla samat. Yleensä myös ujostelin ihastuksen kohdetta niin paljon etten oikein saanut mitään sanottuakaan. Olin muutenkin aika ujo. Nykyään olen jo aika puhelias mutta en ihastuksen kohteita kohtaan. Monesti ihastun varattuihin tai muuten saavuttamattomiin miehiin, kai koska se on turvallista kun mitään konkreettista ei voi tapahtua.
Aknesta jäi naamaan punaisia jälkiä ja laajentuneet ihohuokoset joten ulkonäöllisesti en ole ihan sitä priimaa. Muuten olen ehkä ihan tavallisen näköinen, mitä nyt vähän on kiloja tullut vanhemmiten.
Lisäksi mulla on introvertti luonne ja arvostan yksinoloa. Silloin kun en ole ihastunut, en kumppania kaipaa. Olen ihan tyytyväinen että saan asua yksin enkä ole ikinä halunnut lapsia. En varmaan enää sopeutuisi parisuhteen vaatimuksiin ja koen että ei mulla ole kenellekään kauheasti annettavaa. Nyt vaan kun olen taas ihastunut johonkun, toivoisin että hänkin olisi muhun. Odotan vain että tämä hetkellinen häiriö olisi ohi ja voisin taas palata takaisin normaalielämään. En usko että koskaan löydän kumppania. Olen 38-vuotias nainen.
Tällä hetkellä ei vain kiinnosta - teen kaikkea mieluummin itsekseni. Jos jokin sopiva tulee vastaan, miksikäs ei.
Olin nuorena todella suosittu, johtui osittain siitä että opiskelin miesvaltaista alaa ja olin monessa paikassa ainut " tyttö".Tarjontaa tuli ovista ja ikkunoista. Ja minusta tuli nirso. No nykysin ei ole ja tule tarjokkaita ovista ja ikkunoista, vaikken enää niin nirso olekaan. Lisäksi oman henkistä tyyppiä on vaikea löytää. Tykkään shoppailusta, reissaamisesta ja sisustuksesta ja muusta hömpästä. Toisaalla taas tykkään pitkistä metsälenkeistä koirien kanssa, kirpputoreista ja puutarhatöistä sekä tietokoneista ja autoista. Tuntuu että tapaamani miehet sopivat vain aina tuohon toiseen kategoriaan. Eli jos kiinnostaa autot ja tietokoneet, eivät välitä ulkonäöstä ja matkailusta jne...
Vierailija kirjoitti:
En halua enää niin tiivistä suhdetta kuin miehet toivovat. Takana pitkä avioliitto ja nyt riittäisi suhde, jossa asutaan omissa osoitteissa, mutta kuitenkin sitoutuneina. Tämä ei juuri miehille käy. Olen siis yksin. Ja yksin eläminen ei ole mikään ongelma minulle.
Minä taas en löydä yhtään miestä joka haluaisi parisuhteen ja avioliiton (= myös yhdessä asumista luonnollisesti).
Kohtaamisongelma.
Oli useamman vuoden ajan sairaus, joka vei energiaa ja sai kokemaan itseni epäviehättäväksi, ettei tehnyt mieli etsiä kumppania ennen kuin on hoitanut itsensä kuntoon. Sen jälkeen raha on rajoittanut uusien ihmisten tapaamista. Olen hieman valtavirrasta poikkeava persoona, mutta luultavasti löytäisin jonkun, jos mahdollisuuksia uusien ihmisten tapaamiseen olisi enemmän. -N29
Ulkonäkö on pienin noista ongelmista. Mallintöitä ei ole luvassa, mutta olen hoikka ja kasvotkin ihan tavalliset. Jos olisin puhelias, hauska, luova ja pirtsakka tyyppi niin löytäisin varmasti seuraa.
Mutta kun en keksi mitään puhuttavaa vieraiden ihmisten kanssa niin en tutustu kehenkään. En osaa tehdä aloitteita kun en tiedä mitä sanoisin. Jos joku joskus erehtyy puhumaan minulle niin vastaan yhdellä tai kahdella sanalla kun en keksi muuta ja keskustelu kuolee. Minulla ei ole juuri ystäviäkään joiden kautta voisi tavata ihmisiä enkä harrasta mitään.
Olen ajatellut että jos olisin edes kaunis niin joku sinnikäs mies voisi jaksaa kiinnostua tylsyydestäni huolimatta mutta tämä voi olla haihattelua.