Te joskus raskaana olleet (ja synnyttäneet) naiset! Pelottiko synnytys raskauden alussa, entäpä lopussa?

Pelotti ennen raskautta, pelotti aina kun oli koko arvioita vaikka oli norm. kokoinen, lopussa ei pelottanut yhtään yritti saada vasn kaikin keinoin synnytyksen alkamaan koska ei malttanut enää sekuntiakaan. Synnytyksessä ei pelottanut.

Suurempi pelko tulee siitä, kestääkö raskaus loppuun asti ja onko lapsi terve. Oma taustani tosin on tältä osin kurja, kun yksi kuollut vauva jo on koettu. Synnytyksessä pelkään eniten sitä, että vauvalle tapahtuu jotain.

Testin tehtyä pelotti, ei välttämättä se itse synnytys vaan vastuun määrä. Sitten kun siitä tasaantui, alkoi se synnytys hermostuttaa. Vikalla kolmanneksella olo oli jo niin tukala, että synnytystä rupesi jo odottamaan.

Kyllä pelotti kokoajan ja sektioon sitten lopulta päädyttiinkin onneksi, mutta kyllä pelkäsin koko raskauden ajan, se varjosti paljon raskauttani. Synnytyspelon vuoksi ei ole hyviä muistoja raskaudesta valitettavasti, vaikka lopulta sainkin sektion ja se sujui oikein hyvin. Enää en uskalla raskautua, koska en jaksa sitä ahdistusta ja stressiä. Olen iloinen siitä yhdestä jonka saimme miehen kanssa, kaikki huomio nyt sitten hänelle <3

Ei pelottanut alussa eikä lopussa. Mutta kolmatta en enää ikinä synnytä.

Ei pelottanut, mutta olisi ollut syytä pelätä, lapsi arvioitiin pienemmäksi kuin se oli.

Terv. Kapea lantio

En edes suostunut ajattelemaan koko asiaa, ajattelin vaan että "ulos se sieltä tulee, tavalla tai toisella". Suurin pelko oli keskenmeno tai onko lapsella kaikki muuten hyvin.

Pelotti ennen raskautta, raskauden aikana, ja raskauden jälkeenkin kesti pari kuukautta että pääsi henkisesti synnytyksestä yli. Pelkopolilla käynti raskauden aikana helpotti. Itselläni pelko oli tosi kovaa. Eikä ilman syytä, olihan se synnytys täyttä helvettiä. Mutta toinen synnytys meni kuin unelma ja jäi tosi hyvä mieli.

Ei pelottanut ekalla kolmanneksella. Viimeisellä kolmanneksella alkoi vähän jännittämään ja sitä kävi miettimään mielessä, että kuinka se sujuisi ja mitä siinä tapahtuisi. Kai se jossain vaiheessa vähän pelottikin, mutta mulla raskaus meni yliaikaiseksi ja silloin sitä vaan toivoi eniten, että synnytys alkaisi, eikä sitä enää edes kyennyt pelkäämään. Kenties pikemminkin niin, että pelotti jo että loppuuko tää raskaus koskaan. ;) No silloin ei naurattanut, oikeasti huolestutti jo vauvan hyvinvointi, kun raskausviikot vain paukkuu ja sairaalasta vaan sanotaan, että "katellaan". Kyllä se sieltä viimein tuli ja onneksi terveenä. Ehkä seuraavalla kerralla osaa ottaa rennommin, vaikka menisikin yliajalle.

Ei, eikä varsinkaan lopussa kun olo alkoi olla jo niin tuskainen ettei muuta odottanut kun päästä synnyttämään. Synnytys oli ekalla kerralla kamala mutta ei siinäkään pelätä ehtinyt vaan oli vaan pakko elää hetkessä mukana. Mitään varsinaisia ajatuksia ei ajatellut vaan oli vaan ja keskitty siihen synnyttämiseen.

Vasta supistusten alettua synnytyssalissa kärvistellessäni tajusin, että tästä ei ole enää paluuta: pakko synnyttää.

Tähän auttoi: keskitin ajatukseni siihen, että klo x mennessä tämä on väkisinkin jo ohi.

Raskauden aikana ajattelin vain sikiötä ja vauvaa ja olin huolissani sen voinnista. Synnytys oli jossain kaukaisuudessa ja yksi silmänräpäys koko raskausaikaan verrattuna.

Synnytyksen jälkeen en enää ajatellut kokemaani kipua, vaan keskityin vauvaan -> lapseen -> teiniin jne.

En pelännyt synnytystä missään vaiheessa raskautta. En hetkeäkään. Neuvolassa kuittailtiin joka kerta että kyllä se pelko sieltä vielä tulee ;) Ei tullut. Enkä ymmärrä miksi minun olisi pitänyt pelätä, ja suorastaan yritettiin pelotella. Synnärille mennessäni minulta kysyttiin että pelottaako miten hirveästi. Sanoin että ei pätkääkään. Minulle hymyiltiin vienosti.  Kun pari päivän päästä synnytyskertomus käytiin läpi, niin ensimmäisenä oltiin huolissaan siitä millainen kokemus minulle nyt jäi, kun olin niin synnytyspelkoinen kuitenkin. Kysyin että anteeksi mitä?! Esitiedoissani, jotka neuvolasta annettiin, oli lukenut että vahvasti synnytyspelkoinen. Aika erikoista. Vielä erikoisempaa on se että tuota oletettua pelkoani ei otettu mitenkään synnytyksessä huomioon, vaan oltiin jopa tarpeettoman ronskeja, uhkailtiin lapsen sydänäänien heikkenemisellä, jätettiin yksin pitkiksi ajoiksi etc. 

Pelotti ihan koko ajan. Kävin pelkopolilla ja pääsin etukäteen tutustumaan synnytyssaliin. Eniten pelkäsin että kakkaan alleni synnytyksessä. Kätilö sanoi, että se on kaikkein yleisin pelko. Eipä sitä siinä itse synnytyksessä edes ehtinyt miettiä. Eikä synnytys pelottanut enää lasketun ajan jälkeen. Päinvastoin. Toivoin ja odotin, että syntyy jo.

Missä vaiheessa raskautta olo alkaa käydä tukalaksi, ja millä tavalla?

Pelotti ennen, alussa, keskellä ja lopussa. En saanut pelkosektiota mutta hätäsektio sitten tuli.

Vierailija kirjoitti:

En pelännyt synnytystä missään vaiheessa raskautta. En hetkeäkään. Neuvolassa kuittailtiin joka kerta että kyllä se pelko sieltä vielä tulee ;) Ei tullut. Enkä ymmärrä miksi minun olisi pitänyt pelätä, ja suorastaan yritettiin pelotella. Synnärille mennessäni minulta kysyttiin että pelottaako miten hirveästi. Sanoin että ei pätkääkään. Minulle hymyiltiin vienosti.  Kun pari päivän päästä synnytyskertomus käytiin läpi, niin ensimmäisenä oltiin huolissaan siitä millainen kokemus minulle nyt jäi, kun olin niin synnytyspelkoinen kuitenkin. Kysyin että anteeksi mitä?! Esitiedoissani, jotka neuvolasta annettiin, oli lukenut että vahvasti synnytyspelkoinen. Aika erikoista. Vielä erikoisempaa on se että tuota oletettua pelkoani ei otettu mitenkään synnytyksessä huomioon, vaan oltiin jopa tarpeettoman ronskeja, uhkailtiin lapsen sydänäänien heikkenemisellä, jätettiin yksin pitkiksi ajoiksi etc. 

Missä tämmöstä on tapahtunut?! Kai teit valituksen??

Minulla oli sellainen 'soitellen sotaan'-asenne. En käynyt valmennuksissa enkä halunnut tietää juuri muusta kuin kivunlievitysvaihtoehdoista. Ajattelin että se on vain yksi päivä ja muutkin ovat siitä selvinneet.

Tukala olo oli jo kuukausia ennen, vaikkei painoa ollut tullut paljoa. Liitoskivut ja nukkumisvaikeudet sekä jatkuva vessahätä saivat minut odottamaan synnytystä.

Minulla ei ollut helppo synnytys, mutta hyvin meni silti eikä pelkoa jäänyt. Lapsiluku jää muista syistä yhteen.

Alkuun pelotti mutta sitten ajatukseen jotenkin tottui ja ajatteli että no, se vaan tapahtuu sitten, minkäs teet :)

Pelotti, aborttiakin harkitsin pariin otteeseen. Ja kyllähän sitä synnytystä toki aina välillä raskauden aikanakin mietti, mutta mitäpä se miettiminen ja pelkääminen auttaa, synnytettävä se on kuitenkin. Toisella kertaa en enää pelännyt, kun tiesin mitä tuleman pitää.

Ja synnytyshän on pisara valtameressä siihen nähden, että se kaikki vasta alkaa siitä...

Ei pelottanut missään vaiheessa. Tosin ''jouduin'' lopulta sektioon, joten alatiesynnytyksestä ei sitten lopulta edes tullut mitään kokemusta itselleni.