Tylsin saamanne lahja?

Mummolta 20-vuotislahjaksi saatu Ifolor-firman filminpostituskuori.

Suuri, käytetty astiasto.

Joku kummallisen muotoinen, pienehkö tarjoiluastia. Ei siinä ollut mitään järkeä. Sain siis joululahjaksi ollessani 22v.

Jossain vaiheessa lapsuutta sain sedän perheeltä AINA heppatavaraa. Heppavihkoja, kyniä, julisteen, paidan hevosen kuvalla.. En tiedä mistä moinen innostus kun en koskaan ole eläimistä pitänyt ja viimeisenä hevosista. Varmaan joku "kaikki ala-astetytöt tykkää hepoista"

Murhalesken muistelmat. Ylivoimaisesti tylsin kirja.

Joku koriste-esine, esim. Pentikin poro.

Alkuperäiselle saajalle liian suuret 45 numeron huopatossut, jotka hän antoi minulle joululahjaksi silloin kun oma jalkani oli 37 kokoinen. Olivat ne sitten vuosia myöhemmin kuitenkin käytössäkin.

Tuopinalusia, vaikka en alkoholia käytäkään (joo, joo - käytä lasinalusina...).

Miesten aamutossut. Olen siis nainen.

Anoppi antoi synttärilahjaksi seinäkalenterin aforismeilla. Kiitin toki kauniisti enkä sanonut pahaa sanaa anopille tai miehelle mutta niille "ihanille" aforismeille tuli kaverin kanssa naureskeltua eikä minulla kyllä ollut edes paikkaa seinäkalenterille (silloisessa asunnossa ei ollut mahdollista laittaa mitään seinille).

Ei oo lahjahevosen suuhun katsomista.

Kaikki lahjat ei ole ihan osuneet kohdalleen (aika harvat, ellen itse kerro mitä toivoisin kun kysytään), mutta se AJATUS on tärkein. Tämä ihminen on ajatellut mua ja antaa tämän lahjan. Siitä tulee kiva tunne.

Mulla on myös illallisvieraita, jotka ei tuo mitään. Siis ei mitään. Viinipullo olis klassikko, mutta tuo nyt edes joku reissaripaketti. Itse en kehtaa mennä minnekään illalliselle, ellen tuo jotakin.

Ei kaikki munkaan lahjat ole osuneet kohdalleen, mutta niiden tarkoitus on ollut osoittaa, että välitän susta. Siinä kaikki. Joskus lahja on mun mielestä ollut ihana ja oon käyttänyt siihen puolet rahoistani, ja vastaanottajan naamasta näkee, ettei osunut nappiin. Minkä voi.

Silti tärkein on se ajatus. Oon sanonut, että jos ei lahja miellytä (jotkut tosisuomalaisesti toteaa, että tää ei nyt kyllä...), niin anna se etiäpäin. Parhaani teen kuitenkin lahjaistoksilla.

Mulla on itselläni ruokarajoitteita, mutta vaikka saisin jonkun lahjan, jota en voi käyttää, hymyilen aina iloisesti ja kiitän. Näin esim. maitosuklaiden kohdalla.

On ihmisiä, jotka ei saa lahjoja KOSKAAN. Miettikääpä sitä. Silloin voi vaikka voikukka olla päivän pelastus.

Lupiineja maljakossa. Saatesanoina "palauta maljakko sitten jossain vaiheessa".

Vierailija kirjoitti:

Jossain vaiheessa lapsuutta sain sedän perheeltä AINA heppatavaraa. Heppavihkoja, kyniä, julisteen, paidan hevosen kuvalla.. En tiedä mistä moinen innostus kun en koskaan ole eläimistä pitänyt ja viimeisenä hevosista. Varmaan joku "kaikki ala-astetytöt tykkää hepoista"

Mikset sanonut, että kiitos, tosi kiva lahja, mutta en oikeestaan niin kauheesti välitä hevosista. Sen sijaan välitän asiasta X. Ne heppajutut vois sitten antaa hevoshullulle kaverille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jossain vaiheessa lapsuutta sain sedän perheeltä AINA heppatavaraa. Heppavihkoja, kyniä, julisteen, paidan hevosen kuvalla.. En tiedä mistä moinen innostus kun en koskaan ole eläimistä pitänyt ja viimeisenä hevosista. Varmaan joku "kaikki ala-astetytöt tykkää hepoista"

Mikset sanonut, että kiitos, tosi kiva lahja, mutta en oikeestaan niin kauheesti välitä hevosista. Sen sijaan välitän asiasta X. Ne heppajutut vois sitten antaa hevoshullulle kaverille.

Koska olin ujo 8-vuotias?

Vierailija kirjoitti:

Suuri, käytetty astiasto.

Ohiksena tähän. Mä sain mummolta lahjaksi hänen vanhan ylimääräisen astiaston. Otettiin käyttöön lapsiperheessä, syötiin niistä pari vuotta ja rikottiinkin muutama lautanen vahingossa. Sitten selvisi, että yhden lautasen arvo on tällä hetkellä 135e ja muiden kippojen vielä enemmän. Nyt on loput vitriinissä 👍🏻

Ihmiset yleensä vaan haalii mutta eivät anna mitään joten todella arvostan lahjoja. Yksi lahja oli Pietarista ostettu yöpaita joka oli 100% paksua polyesteriä. Pistin sen sitten päälleni ja sain elämäni sätkyt kun sain siitä sähköiskun joka loisti pimeässä huoneessa kuin sädetikku.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jossain vaiheessa lapsuutta sain sedän perheeltä AINA heppatavaraa. Heppavihkoja, kyniä, julisteen, paidan hevosen kuvalla.. En tiedä mistä moinen innostus kun en koskaan ole eläimistä pitänyt ja viimeisenä hevosista. Varmaan joku "kaikki ala-astetytöt tykkää hepoista"

Mikset sanonut, että kiitos, tosi kiva lahja, mutta en oikeestaan niin kauheesti välitä hevosista. Sen sijaan välitän asiasta X. Ne heppajutut vois sitten antaa hevoshullulle kaverille.

Koska olin ujo 8-vuotias?

Lapselta tuo hyväksytään. Oisit sanonut vanhemmillesi ja no problemo, ensi kerralla mieleiset lahjat. Toki setäsi olisi voinut kysyä vanhemmiltasi mistä tykkäät.

Aikuisen on vaikeampi sanoa, että tämä vaasi ei nyt vaan oikein... Tosin suomalaiseen kulttuuriin kuuluu yhtä lailla kuin kursaileminen se, että ruma sana sanotaan niin kuin se on. Eli ei kelpaa.

T. Ulkosuomalainen

Nyrkin kokoinen pehmolelu vanhemmilta 18-vuotislahjaksi. Olen mies. Ei pelkästään tylsä, mutta myös loukkaava.

Vierailija kirjoitti:

Ei oo lahjahevosen suuhun katsomista.

Kaikki lahjat ei ole ihan osuneet kohdalleen (aika harvat, ellen itse kerro mitä toivoisin kun kysytään), mutta se AJATUS on tärkein. Tämä ihminen on ajatellut mua ja antaa tämän lahjan. Siitä tulee kiva tunne.

Mulla on myös illallisvieraita, jotka ei tuo mitään. Siis ei mitään. Viinipullo olis klassikko, mutta tuo nyt edes joku reissaripaketti. Itse en kehtaa mennä minnekään illalliselle, ellen tuo jotakin.

Ei kaikki munkaan lahjat ole osuneet kohdalleen, mutta niiden tarkoitus on ollut osoittaa, että välitän susta. Siinä kaikki. Joskus lahja on mun mielestä ollut ihana ja oon käyttänyt siihen puolet rahoistani, ja vastaanottajan naamasta näkee, ettei osunut nappiin. Minkä voi.

Silti tärkein on se ajatus. Oon sanonut, että jos ei lahja miellytä (jotkut tosisuomalaisesti toteaa, että tää ei nyt kyllä...), niin anna se etiäpäin. Parhaani teen kuitenkin lahjaistoksilla.

Mulla on itselläni ruokarajoitteita, mutta vaikka saisin jonkun lahjan, jota en voi käyttää, hymyilen aina iloisesti ja kiitän. Näin esim. maitosuklaiden kohdalla.

On ihmisiä, jotka ei saa lahjoja KOSKAAN. Miettikääpä sitä. Silloin voi vaikka voikukka olla päivän pelastus.

Tarpeeton esine on tarpeeton esine, vaikka arvostaisikin ajatusta (ja ilahdun myös siitä ajatuksesta). Olen jonkun saamani lahjan myynytkin ja ne rahat tulivat tarpeeseen, vaikka jonkun mielestä tämä olisi kauhistus. Omatkin antamani lahjat saa puolestani myydä pois, ja ostaa rahoilla jotain kivempaa, jos ei osu kohdalleen.

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset yleensä vaan haalii mutta eivät anna mitään joten todella arvostan lahjoja. Yksi lahja oli Pietarista ostettu yöpaita joka oli 100% paksua polyesteriä. Pistin sen sitten päälleni ja sain elämäni sätkyt kun sain siitä sähköiskun joka loisti pimeässä huoneessa kuin sädetikku.

Kiitos nauruista:)