Saikkua sairauksien takia suht usein ja hävettää aina :(. Muita?

Vierailija kirjoitti:

Antibioottikuureja ei viime vuosina (*koputtaa puuta*) ole kauheasti ollut, onneksi. Syön tietenkin probiootteja säännöllisesti.

Tuntuis jotenkin oudolta jos minä näillä oireilla olisin esim. osa-aikaisesti eläkkeellä. Tulee kuitenkin välillä kuukausi ilman sen kummempaa sinnittelyä, ehkä muutama hankala päivä vatsan kanssa tai migreenin, mutta sen kestää kyllä ja saikulla ei tarvii olla. Tai sitten tulee niitä jaksoja, jolloin menee puolikin vuotta ihan helvetin huonosti ja kaikki on sinnittelyä vaan. Välillä pystyn olemaan siis ihan mielestäni hyvässä kunnossa ja kunnon työvireessä. Kaiken lisäksi minä haluaisin tehdä töitä, no kukapa toisaalta ei.. Aina saikkupäivänä meinaa masentaa kotona, lähinnä se tekemättömyyden puute tai jotenkin työnteko saa itsensä tuntemaan tärkeäksi. Siis siinä mielessä, että mulle on tärkeää tehdä työtä ja tuntea itseni "hyödylliseksi". Tosin nythän koen olevani kauhea riesa työnantajalle.  Olin joskus työttömänä ja silleen se oli ihan kiva kun ei tarvinnut raportoida, miksi olen taas poissa ja kyllä, olen kokeillut sitä ja tätä ja joo, on lääkäriltä todistus. Mutta se tyhjyyden tunne, elämä tuntui pelkältä lojumiselta ja vaikka kuinka koitti keksiä jotain mielekästä tekemistä niin silti sitä vaan haaveili työstä.

Se on muuten helppo sanoa, että poista stressi ja tee sitä ja tätä tai ole tekemättä jotain. Kaikkiin stressitekijöihin, esimerkiksi läheisen vakavaan sairastumiseen, ei vaan voi vaikuttaa. Eli harvoin pääsee täysin stressittömäksi, ellei sitten asiat ole ihan optimaalisesti henkilökohtaisessa elämässä.

Mä kävin sairaalan ravitsemusterapeutilla, en tosin kokenut hirveän hyödylliseksi käyntiä. Lähinnä vaan tunki käteen jotain ilmavaivalääkkeen esitettä. Ihan kiva mut en tullut sinne hakemaan lääkevinkkejä, vaan ruokavalioon apua..

Ap

Minun mielestäni sinun ei pitäisi ajatella missään nimessä olevasi vaiva työnantajallesi jos kuitenkin olet sairastamisesta huolimatta yksi tuottavimmista työntekijöistä. :) 

Ei tietenkään voi maailmasta ja elämästä sulkea ikäviä asioita pois mutta omaan ajatteluun voi vaikuttaa aivan älyttömän paljon. Esim. ikävistä ajatuksista voi oppia pois, syyllisyydentunteista voi oppia pois ja kiitollisuutta ja onnellisuutta voi taasen oppia lisäämään. Enkä nyt sano että ihminen joka on juuri menettänyt läheisensä tai kokenut vastaavan tragedian on tilanteessa jossa pitää alkaa treenata näitä juttuja, ei missään nimessä. Mutta pitkäaikainen vellominen tyytymättömyyden tiloissa tai ikävissä ajatuksissa ilman erityistä traumaa on hoidettavissa kuntoon jos ihminen niin haluaa. Ja kyllä, se on helppo sanoa mutta ei todellakaan helppo tehdä, tiedän sen. Jokaisen oma valinta, onko helpompi voida huonosti stressitekijöiden takia vai pyrkiä harjoittamaan mielensä ja ajatusmaailmansa kestämään nämä välttämättömät stressitekijät mahdollisimman hyvin.

Ei kyse ole täydestä stressittömyydestä vaan siitä miten hyvin pystyy elämään stressin kanssa ja kuinka paljon se pääsee vaikuttamaan hyvinvointiin ja mielialaan. Ja kuinka hyvin myös näiden pakollisten "stressikausien" jälkeen pääsee takaisin hyvinvoivaan tilaan jne.

En usko että julkisen puolen ravitsemusterapauteista on juuri mihinkään, eivät he katso ihmistä kokonaisuutena eikä heillä ole aikaa ja resursseja keskittyä kokonaisuuteen. Lisäksi he eivät varmaan "saa" suositella mitään mikä ei ole linjassa virallisten ravitsemussuositusten kanssa jotka koostuvat kuitenkin ruoka-aineista jotka joillekin eivät sovi. 

Oletko lukenut suoliston hyvinvointiin liittyvää kirjallisuutta? Entä onko jostain keskustelupalstoilta löytynyt jotain asiantuntijoiden tietoja jotka ovat auttaneet ihmisiä nimenomaan näissä ongelmissa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos olet oikeasti kipeänä, et sille mitään voi ja sitä on turha hävetä. Kuulostaa kyllä siltä, että voit huonosti noin ylipäätään. Olet nuori ihminen. Sun täytyy pitää todella hyvää huolta itsestäsi, että jaksat ja sun on mahdollista tehdä asioita eikä vain sairastaa. Hoidathan terveyttäsi, niin voit paremmin.

Onko sulla noin muuten asiat elämässä tasapainossa? Esim. oletko saanut ruokavalio-ohjausta suolistosairauteen ja noudatatko ruokavaliota? Harrastatko kuntoosi sopivaa liikuntaa säännöllisesti? Ethän käytä paljoa suolaa tai salmiakkia? Niiden nostama verenpaine laukaisee joillakin migreenin. Sopiiko työsi noin muuten sinulle? Tiedän ihmisiä, jotka ovat joutuneet vaihtamaan toisiin työtehtäviin, kun töiden aiheuttaman jännitys (henkinen tai sitten ihan staattinen fyysinen työ tai jatkuva näyttöpäätteen tuijotus) laukaisi tosi usein migreenikohtauksen. Onkos sulla muuten stressiä? Voiko sitä lieventää? Onko ihmissuhteet kunnossa? Onko sinulla taipumusta masennukseen tai ahdistukseen? Pitäisikö niitä varten hankkia apua? Entä vuorokausirytmisi? Pahasta migreenistä kärsivälle on monesti ihan a ja o elää säännöllistä ja rauhallista elämää, siis ei vuorotyötä tai muuten mitään yökukkumisia ainakaan jatkuvasti. Ja senhän tiedätkin, että alkoholilla ja tupakalla vain pahennat asioita.

No jopa on lässynläätä tuo kirjoitus. Samat neuvot annat varmaan ihan jokaiselle vaivasta riippumatta, vaikka lapsettomuudesta kärsivälle. Jokainen pitkään sairastanut kyllä on kokeillut kaikki mahdolliset läpi, nyt ei ole kyse ihmisestä, joka ihmettelee, miksi pää on aina kipeä, kun edellisenä iltana tekee baarikierroksen.

Itse sairastan kroonista sairautta, joka meni todella huonoon jamaan muutama vuosi sitten. Minulle tuli paljon sairauspoissaoloja. Olin paljon sairaana töissä ja yritin parhaani mukaan saada pahimmille päiville ylityövapaita tai lomapäiviä. Syyllisyys ja huono omatunto poissaoloista oli kauheaa. Työnantaja syyllisti, mutta työterveyslääkäri oli loistava. Seuranta minulla oli erikoissairaanhoidossa. Jos joku maallikko olisi tullut tuohon lässyttämään ihmissuhteista ja vuorokausirytmistä, olisin varmaan lyönyt.

Niinhän siinä kävi, että seuraavalla yt-kierroksella oli minun vuoro. Vuoden työttömyyden jälkeen pääsin työkyvyttömyyseläkkeelle. On ihan luksusta, kun pahenemisaikoina saan olla ihan rauhassa, keskittyä toipumiseen eikä keneltäkään tarvitse pyydellä anteeksi, kun voin huonosti. Ap:lle jaksamista.

Kuulostatpa negatiiviselta jos ihmisten hyvää tarkoittavat neuvot ovat lässynläätä. Itse tiedän itseasiassa monia ihmisiä joilla on sitä sun tätä vaivaa ja heidän elämäntapojaan katsoessa ei ihmetytä sitten yhtään!

Jos sinä olet kokeillut kaikkea, hyvä niin. Varsin moni ei ole, vaan esim. itsepintaisesti vedetään maitoa ja viljoja tai alkoholia tai jotain muuta ruoka-ainetta joka useilla aiheuttaa ongelmia eikä edes kokeilla auttaako se. Valitetaan vaan kun vatsa on niin kipeä.

Tai valitetaan nivelistä ja polvista ja mistä lie ja ylipainoa on 40kg ja sipsiä vedetään minkä kerkeää.

Niinpä, nuo "ihmisten hyvää tarkoittavat neuvot". Paasataan ties mistä magneettirannekkeista ja pakurikääpäteestä vaikkei siitä sairaudesta ole mitään kokemusta. Kaikki ihmeparantumiset ovat sattuneet aina kumminkaimanserkuntytölle. Kun sairautta hoidetaan erikoissairaanhoidossa, silloin mennään lääkärin neuvojen mukaan.

Olisiko maailma parempi paikka jos kukaan ei koskaan hyvää tarkoittaen neuvo ketään? En sitten vahingossakaan saisi kertoa jos tuntisin jonkun jota jokin asia on auttanut ettei sua vaan ala vituttamaan mun neuvo. Ei se mitään että joskus joltain saattaisi tulla hyödyllinen vinkki kun pakko pärjätä omillaan erikoislääkärin kanssa.  Voi jösses että osaa olla vittumainen asenne.

Mulla on esimerkiksi suht paha ihosairaus ollut ennen ja kyllä ravasin paljon erikoislääkäreillä ja erittäin paljon apua sain toki sieltä enkä vähättele erikoislääkäreitä. Etsin silti koko ajan aktiivisesti tietoa ja neuvoja ihmisiltä millä he itse ja heidän tuntemansa ihmiset saavat oireet pysymään kurissa, osa on toki magneettiranneketasoa mutta pystyn ihan maltillisin mielin suodattamaan ne. 

Onhan se vähän huvittavaa toki kun hirveän ihottuman kourissa joku kysyy että oletko laittanut siihen jotain rasvaa, hänellä bepanthen toimii hyvin. Joo olen kyllä, viikon vahva kortisonkuuri takana ja antibiootit syöty. :) Mutta en mä silti suhtaudu negatiivisesti ihmisten haluun auttaa ja kiinnostukseen vaivaani kohtaan.  

Ja joo joo, ihmisillä on pahempia ongelmia kun ihosairaudet mutta esimerkkiä voi laajentaa koskemaan muutakin neuvomista.