Miehet jotka harrastavat 'stealthing'iä vs. naiset jotka lopettavat salaa pillereiden syönnin
Hieman ontuva otsikko, mutta koska stealthing kääntyy kutakuinkin kondomin poistamiseksi seksin aikana ilman naisen lupaa, niin tämä englannin kielen termi oli lyhyempi. Mitä mieltä olette siitä, että miehiä on tuomittu raiskauksesta sen takia, että ovat poistaneet kondomin salaa seksin aikana (esim. tänä vuonna ranskalainen mies tuomittiin Sveitsissä). Vaikka tämä raiskaustuomio oliskin yksittäinen kovempi tuomio, niin yleisesti ottaen tämän katsotaan kuitenkin olevan seksuaalista väkivaltaa, koska kondomin poistaminen ilman lupaa muuttaa merkittävästi niitä olosuhteita joiden puitteissa nainen suostui alunperin harrastamaan seksiä. Olen tästä siis aivan täysin samaa mieltä, mutta mitä mieltä olette siitä, että naisia jotka sabotoivat samalla tavalla ehkäisyä eli jättävät yhdessä sovitun ehkäisyn pois, ei saada koskaan edesvastuuseen (korjatkaa, jos olen väärässä ja joku nainen jossain päin maailmaa olisi tuomittu raiskauksesta pillereiden syömättä jättämisen takia)
Ymmärrän toki, että naisten e-pillerit ovat sellainen ehkäisymuoto että teon tahallisuutta on vaikea näyttää toteen. Eihän voi olla rikollista aidosti unohtaa pilleriä, mutta hieman epäreilulta tuntuu, että naisille on tälläinen mahdollisuus suotu. Tietysti erona on se, että ilman kondomia partnerin sukupuolitaudit voivat tarttua, kun taas e-pillereitä käytettäessä tautien mahdollisuus on jo ns. otettu huomioon (toivottavasti!). Toisaalta taas miesten motiivina on varmaankin yleensä vain se, että ilman kondomia tuntuu heistä seksi paremmalle kun naisilla jotka jättävät pillerit syömättä, on mielestäni raskauttavampi motiivi yrittää tulla raskaaksi 'vahingossa'.
Kommentit (202)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä mies joka aiot istua tämän päivän vatkaamassa tätä, miksi? Kun asia ei tule sinua ikinä koskemaan ja kaikki on jo sanottu mitä voi sanoa. ÄLÄ PANE PALJAALLA. Ota vastuu omasta elämästäsi.
En tietenkään pane paljaalla.
Miksi hyväksyt noin kevyesti naisten valehtelun tässä asiassa? Oma lehmä ojassa? Ette voi myöntää että kakarat on hankittu rikollisesti?
Suostumus seksiin ilman ehkäisyä on eri asia kuin suostumus seksiin ehkäisyn kanssa, sillä seuraukset voivat olla merkittävästi erilaiset.
Minä en hyväksy pillerien syömättä jättämistä, se on törkeää. Mutta niin kauan kuin pillerit ei toimi 100%, asialle EI VOI tehdä yhtään mitään. Tottakai jos on joku tekstari kaverille tms josta näkee että nainen on tehnyt sen tahallaan niin silloin sama rangaistus kuin miehelle. Mutta se lienee hyvin harvinaista mistä seuraa että miehellä ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin lopettaa vapaamatkustus ehkäisyssä ja ottaa vastuu omasta siemenestään ja elämästään. Tiedän että on teille vatkaajille mahdoton konsepti käsittää mutta yrittäkää edes.
Teille vatkaajille? Melko hapokasta miesv ihaa taas.
Käytän kumia. Se voi hajota jolloin nainen voi tartuttaa minuun tauteja. Se on kuitenkin eri asia kuin se että valehtelee ehkäisystä.
kumi hajoaa = pillerit pettävät
kumi otetaan pois tai sen käytöstä valehdellaan = nainen valehtelee pillereistä
Sinä et voi ottaa kumia salaa pois sillä perusteella että joku nainenkin voi jättää ehkäisemättä. Tämän faktan ulkopuolella kumpikin aikuinen ihminen tekee päätökset koskien omaa kehoaan ja sukusolujaan, ei toisen. Jos SINÄ et missään tapauksessa halua lasta, SINÄ pidät huolta sitä ettei niin käy. Käytät kortsua ja pidät huolen ettei se hajoa tai lipsahda irti.
En ole ottamassa kumia pois joten sinuttelun voit lopettaa per heti.
Perustelusi mukaan mies voi ottaa kumin pois salaa jos hän tietää olevansa tautivapaa. Silloin mies voisi kirkkain silmin kertoa ettei riskiä ollut.
Ei se noin toimi.
Suostumus seksiin ilman ehkäisyä on eri asia kuin suostumus seksiin ehkäisyn kanssa
Hienoa että lihavoit asian josta me kaikki ollaan samaa mieltä, perusperiaatteena :D. En ala enää toistelemaan samoja argumenttejä jotka on jo käyty läpi koska sinulla ei ole vastaanotto päällä. Ja mihin se miehen tautivapaus perustuu? Miehen sanaan? Ei toimi.
Sanoin itsekin ettei se noin toimi. Toimisiko sinusta joku tuore lääkärintodistus?
Vastaanotosta: olemme asiasta eri mieltä. Ainoa asia millä on väliä on tuo suostumus. Ei seuraukset.

Huoh. Ei ole, koska vain toisessa altistetaan toinen taudeille. Toiseksi, vaikka puhuttaisiin pelkästä raskaudesta, ei sen ei-toivotun raskauden seuraukset ole miehelle ja naiselle samat eikä edes verrannolliset.

Niin on. Mutta kun suostumus seksiin kumin kanssa ei ole sama asia kuin suostumus pillerin kanssa vaikka miten tästä jankkaisit. Näihin liittyy erilaisia näkökohtia siitä millaisia seurauksia sillä ehkäisyn laiminlyönnillä voi olla. Nainen ei edes voi laiminlyödä tautien ehkäisyä miehen tietämättä. Omenat ei ole appelsiineja vaikka molemmat on pyöreitä.
Vierailija kirjoitti:
Sori nyt sinä ainoa ketjussa jankkaava mies. Et nyt pääse millään yli siitä tosiasiasta että koko ketju muuttuu täysin turhaksi sillä sekunnilla kun te miehet alatte ottaa itse vastuuta omasta spermastanne ja minne se menee ja ei mene.
Mielenkiintoinen tapa antaa hyväksyntä miehen raiskaukselle.
Joka pakottaa toisen sukupuoliyhteyteen käyttämällä henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai uhkaamalla käyttää sellaista väkivaltaa, on tuomittava raiskauksesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi.
Raiskauksesta tuomitaan myös se, joka käyttämällä hyväkseen sitä, että toinen tiedottomuuden, sairauden, vammaisuuden, pelkotilan tai muun avuttoman tilan takia on kykenemätön puolustamaan itseään tai muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan, on sukupuoliyhteydessä hänen kanssaan.
Jos raiskaus huomioon ottaen uhkauksen vähäisyys taikka muut rikokseen liittyvät seikat on kokonaisuutena arvostellen vähemmän vakava kuin 1 ja 2 momentissa tarkoitetut teot, rikoksentekijä on tuomittava vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi. Samoin tuomitaan se, joka muulla kuin 1 momentissa tarkoitetulla uhkauksella pakottaa toisen sukupuoliyhteyteen. Mitä edellä tässä momentissa säädetään, ei sovelleta, jos raiskauksessa on käytetty väkivaltaa.
Sukupuoliyhteydellä tarkoitetaan tässä laissa sukupuolielimellä tehtävää taikka sukupuolielimeen tai peräaukkoon kohdistuvaa seksuaalista tunkeutumista toisen kehoon taikka toisen sukupuolielimen ottamista omaan kehoon.
Tuo kohta voisi toimia perusteena raiskaukselle, mutta ongelmana on se, että jokainen aikuinen ihminen tietää (tai ainakin näin kuvittelisi), että mikään ehkäisyväline ei ole 100% varma. Nainen myös kantaa raskaudesta suuremmat terveydelliset riskit. Myös petos pitäisi pystyä todistamaan oikeaksi.

Kyse on sopimisesta.
Tautivapaa parisuhteessa oleva pariskunta voi sopia kumin käytöstä raskauden estämiseksi. Kumin poistaminen salaa aiheuttaa raskausriskin.
Tautivapaa parisuhteessa oleva pariskunta voi sopia pillereiden käytöstä raskauden estämiseksi. Pillereiden pois jättäminen salaa aiheuttaa raskausriskin.
Lainsäädännöllisesti suostumus perustuu siihen että nuo toimivat yhdessä sovittujen pelisääntöjen mukaan. Mikäli niistä poiketaan salaa, suostumus peruuntuu automaattisesti. Suostumus peruuntuu vaikka raiskaaja ei jäisi siitä kiinni koskaan eli asialla ei olisi seurauksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mies ei missään tapauksessa halua isäksi, niin kyllä se päävastuu asiasta on hänellä. Pillerit eivät säännöllisesti otettunakaan ole 100 % varma suoja. Vähän sama kuin abortinvastustajamiehet voisivat omalta osaltaan hoitaa asian menemällä vasektomiaan, niin ei tule niitä ei-toivottuja raskauksiakaan... Tietty mies saattaa haluta lasta jossain vaiheessa, mutta aina siihen pisteeseen asti asia on hyvä varmistaa sillä kondomilla. Vaikkei tuntuisikaan yhtä nautinnolliselta kuin ilman. Piste.
Kysehän oli siitä, että pillerien käyttö on ehto suostumukselle seksiin. Jos pillereitä, ei käytäkään, niin ei ollut suostumusta seksiinkään. Tuli raskaaksi tai ei, niin kyse on raiskauksesta.
Missä vaiheessa siitä tulee raiskaus? Siinä vaiheessako, kun nainen on tullut raskaaksi? Koska muutenhan asia on miehen kannalta täysin merkityksetön. Pillereiden käyttöä/käyttämättömyyttä kun ei voi päällisin puolin todentaa kuten ei myöskään sitä, onko pilleri unohdettu/jätetty ottamatta tahallaan/pettänyt. Ja jos mies haluaa välttää isyyden, hän voi käyttää kondomia.
Miehen suostumus on siis merkityksetön? En olisi uskonut.
Jos harrastat naisen kanssa seksiä kerran, ja hän valehtelee pillereiden käytöstä, sinulle asia ei todennäköisesti ikinä koskaan valkenisi, jos nainen ei tule raskaaksi. Se, onko tuo oikein, on asia erikseen. Mutta onko se raiskaus? Kuinka pitkään jälkikäteen suostumuksen voi vetää pois? 9 kuukauden jälkeenkikö?
Ei pillereistä valehteleminen ole oikein, mutta kondomin ottaminen pois kesken yhdynnän altistaa naisen taudeille JA raskaudelle. Pillereiden syömättä jättäminenkin toki altistaa molemmille, mutta siinä vaiheessa kun on päätetty vedellä paljaalla molempien suostumuksella, on otettu tietoinen sukupuolitautiriski. Kuten myös otettu tietoinen raskauden riski.
Raiskauksen perusteleminen raskauden mahdollisuudella on aivan uskomattoman debiili argumentti. Petos se ehkä on, mutta raiskaus ei.
Suostumus on avainsana. Se koskee vain yhdessä sovittuja rajoja.
Suostumuksen voi vetää pois koska vain yhdynnän aikana. Se vain on raiskaus välittömästi kun yhdyntä tapahtuu jos se perustuu valheelliseen tietoon ehkäisystä.
Huom: valheelliseen. Älkää sekoittako siihen että jokin keino pettää.
Todella outoa että naisille pitää korostaa suostumuksen merkitystä.
Yhdynnän aikana? Entä, jos asia selviää sinulle 19 vuoden päästä, kun siittämäsi lapsi koputtaa ovellesi ja esittelee itsensä lapseksesi? Muuttuuko silloin yhdessä vietetty yö raiskaukseksi takautuvasti?
Kai sinä nyt itsekin tajuat, kuinka lapselliselta vaikutat. Tuonkin suostumus-keissin voit varmistaa siten, että käytät sitä kumia.
Yhdessä vietetty yö on raiskaus sillä hetkellä kun se tapahtuu ilman suostumusta. Ei se ole seurauksista kiinni.
Vai väitätkö ettei naista ei ole raiskattu jos hän ei tule raskaaksi tai saa tauteja ja ole tietoinen yhdynnästä?
Rinnastatko sinä tässä raskauden raiskaukseen? :D Miten sinä oikeasti kehtaat rinnastaa nämä kaksi asiaa?

Kuinka nainen todistaa ettei kumia poistettu yhteisymmärryksessä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä mies joka aiot istua tämän päivän vatkaamassa tätä, miksi? Kun asia ei tule sinua ikinä koskemaan ja kaikki on jo sanottu mitä voi sanoa. ÄLÄ PANE PALJAALLA. Ota vastuu omasta elämästäsi.
En tietenkään pane paljaalla.
Miksi hyväksyt noin kevyesti naisten valehtelun tässä asiassa? Oma lehmä ojassa? Ette voi myöntää että kakarat on hankittu rikollisesti?
Suostumus seksiin ilman ehkäisyä on eri asia kuin suostumus seksiin ehkäisyn kanssa, sillä seuraukset voivat olla merkittävästi erilaiset.
Minä en hyväksy pillerien syömättä jättämistä, se on törkeää. Mutta niin kauan kuin pillerit ei toimi 100%, asialle EI VOI tehdä yhtään mitään. Tottakai jos on joku tekstari kaverille tms josta näkee että nainen on tehnyt sen tahallaan niin silloin sama rangaistus kuin miehelle. Mutta se lienee hyvin harvinaista mistä seuraa että miehellä ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin lopettaa vapaamatkustus ehkäisyssä ja ottaa vastuu omasta siemenestään ja elämästään. Tiedän että on teille vatkaajille mahdoton konsepti käsittää mutta yrittäkää edes.
Teille vatkaajille? Melko hapokasta miesv ihaa taas.
Käytän kumia. Se voi hajota jolloin nainen voi tartuttaa minuun tauteja. Se on kuitenkin eri asia kuin se että valehtelee ehkäisystä.
kumi hajoaa = pillerit pettävät
kumi otetaan pois tai sen käytöstä valehdellaan = nainen valehtelee pillereistä
Sinä et voi ottaa kumia salaa pois sillä perusteella että joku nainenkin voi jättää ehkäisemättä. Tämän faktan ulkopuolella kumpikin aikuinen ihminen tekee päätökset koskien omaa kehoaan ja sukusolujaan, ei toisen. Jos SINÄ et missään tapauksessa halua lasta, SINÄ pidät huolta sitä ettei niin käy. Käytät kortsua ja pidät huolen ettei se hajoa tai lipsahda irti.
En ole ottamassa kumia pois joten sinuttelun voit lopettaa per heti.
Perustelusi mukaan mies voi ottaa kumin pois salaa jos hän tietää olevansa tautivapaa. Silloin mies voisi kirkkain silmin kertoa ettei riskiä ollut.
Ei se noin toimi.
Suostumus seksiin ilman ehkäisyä on eri asia kuin suostumus seksiin ehkäisyn kanssa
Hienoa että lihavoit asian josta me kaikki ollaan samaa mieltä, perusperiaatteena :D. En ala enää toistelemaan samoja argumenttejä jotka on jo käyty läpi koska sinulla ei ole vastaanotto päällä. Ja mihin se miehen tautivapaus perustuu? Miehen sanaan? Ei toimi.
Sanoin itsekin ettei se noin toimi. Toimisiko sinusta joku tuore lääkärintodistus?
Vastaanotosta: olemme asiasta eri mieltä. Ainoa asia millä on väliä on tuo suostumus. Ei seuraukset.
Tuoreen lääkärintodistuksen jälkeen on voitu aivan hyvin panna jotain hiv-positiivista. On vain yksi keino koko tässä jutussa joka toimii ja se on se että sinä et voi panna paljaalla naista jos et halua isäksi. Ja kumia käyttäessäsi seurailet että homma pelaa. Ja siltikin joudut ottamaan huomioon sen mahdollisuuden ettei mikään ehkäisy ole 100%. Sillonkin sinulla on vielä kaksi vaihtoehtoa, seksi ilman että pippeli menee pimppiin tai vasektomia. Ja kaiken tämän avainhenkilö olet sinä itse. Vaikka istuisit täällä ihan koko päivän hokemassa ja sinähän istut, tämä fakta ei muutu miksikään.

Rinnastan suostumuksen suostumukseen.
Tiedoton nainen ei voi antaa suostumusta, miehen vääriin tietoihin perustuva suostumus taas on yhtä arvoton. Se on raiskaus tuli nainen raskaaksi tai ei. Se on raiskaus oli niillä tauteja tai ei.

Uskomatonta paskaa että puolustelet raiskaajia
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä mies joka aiot istua tämän päivän vatkaamassa tätä, miksi? Kun asia ei tule sinua ikinä koskemaan ja kaikki on jo sanottu mitä voi sanoa. ÄLÄ PANE PALJAALLA. Ota vastuu omasta elämästäsi.
En tietenkään pane paljaalla.
Miksi hyväksyt noin kevyesti naisten valehtelun tässä asiassa? Oma lehmä ojassa? Ette voi myöntää että kakarat on hankittu rikollisesti?
Suostumus seksiin ilman ehkäisyä on eri asia kuin suostumus seksiin ehkäisyn kanssa, sillä seuraukset voivat olla merkittävästi erilaiset.
Minä en hyväksy pillerien syömättä jättämistä, se on törkeää. Mutta niin kauan kuin pillerit ei toimi 100%, asialle EI VOI tehdä yhtään mitään. Tottakai jos on joku tekstari kaverille tms josta näkee että nainen on tehnyt sen tahallaan niin silloin sama rangaistus kuin miehelle. Mutta se lienee hyvin harvinaista mistä seuraa että miehellä ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin lopettaa vapaamatkustus ehkäisyssä ja ottaa vastuu omasta siemenestään ja elämästään. Tiedän että on teille vatkaajille mahdoton konsepti käsittää mutta yrittäkää edes.
Teille vatkaajille? Melko hapokasta miesv ihaa taas.
Käytän kumia. Se voi hajota jolloin nainen voi tartuttaa minuun tauteja. Se on kuitenkin eri asia kuin se että valehtelee ehkäisystä.
kumi hajoaa = pillerit pettävät
kumi otetaan pois tai sen käytöstä valehdellaan = nainen valehtelee pillereistä
Huoh. Ei ole, koska vain toisessa altistetaan toinen taudeille. Toiseksi, vaikka puhuttaisiin pelkästä raskaudesta, ei sen ei-toivotun raskauden seuraukset ole miehelle ja naiselle samat eikä edes verrannolliset.
Suostumus seksiin ilman ehkäisyä on eri asia kuin suostumus seksiin ehkäisyn kanssa
Niin on. Mutta kun suostumus seksiin kumin kanssa ei ole sama asia kuin suostumus pillerin kanssa vaikka miten tästä jankkaisit. Näihin liittyy erilaisia näkökohtia siitä millaisia seurauksia sillä ehkäisyn laiminlyönnillä voi olla. Nainen ei edes voi laiminlyödä tautien ehkäisyä miehen tietämättä. Omenat ei ole appelsiineja vaikka molemmat on pyöreitä.
Kyse on sopimisesta.
Tautivapaa parisuhteessa oleva pariskunta voi sopia kumin käytöstä raskauden estämiseksi. Kumin poistaminen salaa aiheuttaa raskausriskin.
Tautivapaa parisuhteessa oleva pariskunta voi sopia pillereiden käytöstä raskauden estämiseksi. Pillereiden pois jättäminen salaa aiheuttaa raskausriskin.
Lainsäädännöllisesti suostumus perustuu siihen että nuo toimivat yhdessä sovittujen pelisääntöjen mukaan. Mikäli niistä poiketaan salaa, suostumus peruuntuu automaattisesti. Suostumus peruuntuu vaikka raiskaaja ei jäisi siitä kiinni koskaan eli asialla ei olisi seurauksia.
Käytä sitä kumia, lapsi hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole sama asia tai verrattavissa. Toisessa vaarannetaan partnerin fyysinen terveys, toisessa pelkkä lompakko. Lisäksi stealthing voi johtaa raskauteen ja minusta on aika monta kertaluokkaa pahempi pakottaa/huijata nainen raskaaksi kuin mies isäksi. Se elämä on kuitenkin naisen kropassa.
Ei sillä, molemmat on ilman muuta hanurista. Mutta toisiinsa verrattavia nämä ei ole. Tästä aiheesta jankkaa varmaan ne samat autistit, jotka ei tajua miksi abortissa on naisella suurempi päätösvalta kuin miehillä.
Kolmanneksi, minusta on älytön ajatus että miehen kevyempi motivaatio olisi jotenkin lieventävä asianhaara. Eikös se yleensä ole toisinpäin? Jos teet saman rikoksen painavasta syystä vs huvikseen, niin kyllä siinä jälkimmäisessä on kovempi tuomio (jos motiivi ylipäänsä vaikuttaa).
Ehkäisyn poisjättäminen muuttaa vapaaehtoisesti aloitetun seksin seksiin pakottamiseksi.
No tämä on sinun mielipiteesi johon olet toki oikeutettu. Kuitenkin stealthingin kriminalisaatiota on perusteltu nimenomaan sen aiheuttamalla terveysriskillä jota ei pillereistä valehtelussa ole.
Ei terveysriski tee teosta raiskausta. Pahoinpitelyn tai jonkun muun rikoksen kyllä.
Jos stealthing on raiskaus, se on sitä juurikin suostumuksen puutteen vuoksi. Silloin sama suostumuksen puute tekee myös pillereillä huijaamisesta raiskauksen. Pillereiden pois jättäminen sen sijaan ei mitenkään ole pahoinpitely miestä kohtaan.
Terveysriski ei yksinään tee teosta raiskausta, mutta tässä tapauksessa kyseessä on seksuaaliseen tekoon liittyvän huijauksen aiheuttama terveysriski. Kyllä sillä nyt vaan on oikeuskäytännössä merkitystä, että mitkä ne potentiaaliset seuraukset sille teolle on. Jos tuosta pelkästä ehdollisesta suostumuksesta lähdetään, niin ihan hyvin voidaan väittää että vaikkapa omasta parisuhdestatuksesta valehteleminen tekee yhdynnästä raiskauksen. Kun ei se hoito olisi suostunut seksiin jos olisi tiennyt että sinulla on vaimo ja lapset kotona odottamassa. Siten pelkkä suostumuksen ehdollisuus ei voi riittää perusteluksi sille että kyse on raiskauksesta. Viime kädessä valehteleminen ei ole edes laitonta, toisen ihmisen terveyden vaarantaminen on.
eli vasektomian käynyt tautivapaa mies voi raiskata kenet haluaa?
Tuskin nyt sentään... suostumus siihen tarvitaan edelleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä mies joka aiot istua tämän päivän vatkaamassa tätä, miksi? Kun asia ei tule sinua ikinä koskemaan ja kaikki on jo sanottu mitä voi sanoa. ÄLÄ PANE PALJAALLA. Ota vastuu omasta elämästäsi.
En tietenkään pane paljaalla.
Miksi hyväksyt noin kevyesti naisten valehtelun tässä asiassa? Oma lehmä ojassa? Ette voi myöntää että kakarat on hankittu rikollisesti?
Suostumus seksiin ilman ehkäisyä on eri asia kuin suostumus seksiin ehkäisyn kanssa, sillä seuraukset voivat olla merkittävästi erilaiset.
Minä en hyväksy pillerien syömättä jättämistä, se on törkeää. Mutta niin kauan kuin pillerit ei toimi 100%, asialle EI VOI tehdä yhtään mitään. Tottakai jos on joku tekstari kaverille tms josta näkee että nainen on tehnyt sen tahallaan niin silloin sama rangaistus kuin miehelle. Mutta se lienee hyvin harvinaista mistä seuraa että miehellä ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin lopettaa vapaamatkustus ehkäisyssä ja ottaa vastuu omasta siemenestään ja elämästään. Tiedän että on teille vatkaajille mahdoton konsepti käsittää mutta yrittäkää edes.
Teille vatkaajille? Melko hapokasta miesv ihaa taas.
Käytän kumia. Se voi hajota jolloin nainen voi tartuttaa minuun tauteja. Se on kuitenkin eri asia kuin se että valehtelee ehkäisystä.
kumi hajoaa = pillerit pettävät
kumi otetaan pois tai sen käytöstä valehdellaan = nainen valehtelee pillereistä
Huoh. Ei ole, koska vain toisessa altistetaan toinen taudeille. Toiseksi, vaikka puhuttaisiin pelkästä raskaudesta, ei sen ei-toivotun raskauden seuraukset ole miehelle ja naiselle samat eikä edes verrannolliset.
Suostumus seksiin ilman ehkäisyä on eri asia kuin suostumus seksiin ehkäisyn kanssa
Niin on. Mutta kun suostumus seksiin kumin kanssa ei ole sama asia kuin suostumus pillerin kanssa vaikka miten tästä jankkaisit. Näihin liittyy erilaisia näkökohtia siitä millaisia seurauksia sillä ehkäisyn laiminlyönnillä voi olla. Nainen ei edes voi laiminlyödä tautien ehkäisyä miehen tietämättä. Omenat ei ole appelsiineja vaikka molemmat on pyöreitä.
Kyse on sopimisesta.
Tautivapaa parisuhteessa oleva pariskunta voi sopia kumin käytöstä raskauden estämiseksi. Kumin poistaminen salaa aiheuttaa raskausriskin.
Tautivapaa parisuhteessa oleva pariskunta voi sopia pillereiden käytöstä raskauden estämiseksi. Pillereiden pois jättäminen salaa aiheuttaa raskausriskin.
Lainsäädännöllisesti suostumus perustuu siihen että nuo toimivat yhdessä sovittujen pelisääntöjen mukaan. Mikäli niistä poiketaan salaa, suostumus peruuntuu automaattisesti. Suostumus peruuntuu vaikka raiskaaja ei jäisi siitä kiinni koskaan eli asialla ei olisi seurauksia.
Käytä sitä kumia, lapsi hyvä.
Älä valehtele pillereistä tyttönen

Ja sinusta on ihan sama, aiheutuuko se raskausriski itselle vai toiselle? Sinä et aikuisten oikeasti ymmärrä näissä eroa? Voi jeesus.

Sä oot kyllä jäätävä hanakka kuvittelemaan että tunnet nämä anonyymit ihmiset parin kommentin perusteella. Ei tarvitse olla "oma lehmä ojassa" että asioista voi keskustella ja olla jopa, hui saateri, eri mieltä kuin sinä.
Voisikin samaan tapaan kysyä, onko SINULLA oma lehmä ojassa - onko tapana ottaa kumi pois kesken panon??
Sanoin sen jo, en pane paljaalla. Et lukenut viestiä alusta asti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mies ei missään tapauksessa halua isäksi, niin kyllä se päävastuu asiasta on hänellä. Pillerit eivät säännöllisesti otettunakaan ole 100 % varma suoja. Vähän sama kuin abortinvastustajamiehet voisivat omalta osaltaan hoitaa asian menemällä vasektomiaan, niin ei tule niitä ei-toivottuja raskauksiakaan... Tietty mies saattaa haluta lasta jossain vaiheessa, mutta aina siihen pisteeseen asti asia on hyvä varmistaa sillä kondomilla. Vaikkei tuntuisikaan yhtä nautinnolliselta kuin ilman. Piste.
Kysehän oli siitä, että pillerien käyttö on ehto suostumukselle seksiin. Jos pillereitä, ei käytäkään, niin ei ollut suostumusta seksiinkään. Tuli raskaaksi tai ei, niin kyse on raiskauksesta.
Missä vaiheessa siitä tulee raiskaus? Siinä vaiheessako, kun nainen on tullut raskaaksi? Koska muutenhan asia on miehen kannalta täysin merkityksetön. Pillereiden käyttöä/käyttämättömyyttä kun ei voi päällisin puolin todentaa kuten ei myöskään sitä, onko pilleri unohdettu/jätetty ottamatta tahallaan/pettänyt. Ja jos mies haluaa välttää isyyden, hän voi käyttää kondomia.
Miehen suostumus on siis merkityksetön? En olisi uskonut.
Jos harrastat naisen kanssa seksiä kerran, ja hän valehtelee pillereiden käytöstä, sinulle asia ei todennäköisesti ikinä koskaan valkenisi, jos nainen ei tule raskaaksi. Se, onko tuo oikein, on asia erikseen. Mutta onko se raiskaus? Kuinka pitkään jälkikäteen suostumuksen voi vetää pois? 9 kuukauden jälkeenkikö?
Ei pillereistä valehteleminen ole oikein, mutta kondomin ottaminen pois kesken yhdynnän altistaa naisen taudeille JA raskaudelle. Pillereiden syömättä jättäminenkin toki altistaa molemmille, mutta siinä vaiheessa kun on päätetty vedellä paljaalla molempien suostumuksella, on otettu tietoinen sukupuolitautiriski. Kuten myös otettu tietoinen raskauden riski.
Raiskauksen perusteleminen raskauden mahdollisuudella on aivan uskomattoman debiili argumentti. Petos se ehkä on, mutta raiskaus ei.
Suostumus on avainsana. Se koskee vain yhdessä sovittuja rajoja.
Suostumuksen voi vetää pois koska vain yhdynnän aikana. Se vain on raiskaus välittömästi kun yhdyntä tapahtuu jos se perustuu valheelliseen tietoon ehkäisystä.
Huom: valheelliseen. Älkää sekoittako siihen että jokin keino pettää.
Todella outoa että naisille pitää korostaa suostumuksen merkitystä.
Yhdynnän aikana? Entä, jos asia selviää sinulle 19 vuoden päästä, kun siittämäsi lapsi koputtaa ovellesi ja esittelee itsensä lapseksesi? Muuttuuko silloin yhdessä vietetty yö raiskaukseksi takautuvasti?
Kai sinä nyt itsekin tajuat, kuinka lapselliselta vaikutat. Tuonkin suostumus-keissin voit varmistaa siten, että käytät sitä kumia.
Yhdessä vietetty yö on raiskaus sillä hetkellä kun se tapahtuu ilman suostumusta. Ei se ole seurauksista kiinni.
Vai väitätkö ettei naista ei ole raiskattu jos hän ei tule raskaaksi tai saa tauteja ja ole tietoinen yhdynnästä?
Rinnastatko sinä tässä raskauden raiskaukseen? :D Miten sinä oikeasti kehtaat rinnastaa nämä kaksi asiaa?
Rinnastan suostumuksen suostumukseen.
Tiedoton nainen ei voi antaa suostumusta, miehen vääriin tietoihin perustuva suostumus taas on yhtä arvoton. Se on raiskaus tuli nainen raskaaksi tai ei. Se on raiskaus oli niillä tauteja tai ei.
Tajuttomaan ihmisen penetroituminen on väkivaltaa puhtaimmillaan. Se, että sinä et halua pitää kumia, "koska se ei tunnu hyvältä", on vain itsekästä ja typerää. Ja se, että olet valmiina syyttämään ehkäisyn pettänyttä naista raiskaajaksi... No, sinä taidat olla niitä punapillerimiehiä.
Jos noin paljon ahdistaa nämä suostumusasiat, niin suosittelen ettet anna suostumusta kenellekään. Tuskinpa siinä monikaan jää itkemään perään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä mies joka aiot istua tämän päivän vatkaamassa tätä, miksi? Kun asia ei tule sinua ikinä koskemaan ja kaikki on jo sanottu mitä voi sanoa. ÄLÄ PANE PALJAALLA. Ota vastuu omasta elämästäsi.
En tietenkään pane paljaalla.
Miksi hyväksyt noin kevyesti naisten valehtelun tässä asiassa? Oma lehmä ojassa? Ette voi myöntää että kakarat on hankittu rikollisesti?
Suostumus seksiin ilman ehkäisyä on eri asia kuin suostumus seksiin ehkäisyn kanssa, sillä seuraukset voivat olla merkittävästi erilaiset.
Minä en hyväksy pillerien syömättä jättämistä, se on törkeää. Mutta niin kauan kuin pillerit ei toimi 100%, asialle EI VOI tehdä yhtään mitään. Tottakai jos on joku tekstari kaverille tms josta näkee että nainen on tehnyt sen tahallaan niin silloin sama rangaistus kuin miehelle. Mutta se lienee hyvin harvinaista mistä seuraa että miehellä ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin lopettaa vapaamatkustus ehkäisyssä ja ottaa vastuu omasta siemenestään ja elämästään. Tiedän että on teille vatkaajille mahdoton konsepti käsittää mutta yrittäkää edes.
Teille vatkaajille? Melko hapokasta miesv ihaa taas.
Käytän kumia. Se voi hajota jolloin nainen voi tartuttaa minuun tauteja. Se on kuitenkin eri asia kuin se että valehtelee ehkäisystä.
kumi hajoaa = pillerit pettävät
kumi otetaan pois tai sen käytöstä valehdellaan = nainen valehtelee pillereistä
Huoh. Ei ole, koska vain toisessa altistetaan toinen taudeille. Toiseksi, vaikka puhuttaisiin pelkästä raskaudesta, ei sen ei-toivotun raskauden seuraukset ole miehelle ja naiselle samat eikä edes verrannolliset.
Suostumus seksiin ilman ehkäisyä on eri asia kuin suostumus seksiin ehkäisyn kanssa
Niin on. Mutta kun suostumus seksiin kumin kanssa ei ole sama asia kuin suostumus pillerin kanssa vaikka miten tästä jankkaisit. Näihin liittyy erilaisia näkökohtia siitä millaisia seurauksia sillä ehkäisyn laiminlyönnillä voi olla. Nainen ei edes voi laiminlyödä tautien ehkäisyä miehen tietämättä. Omenat ei ole appelsiineja vaikka molemmat on pyöreitä.
Kyse on sopimisesta.
Tautivapaa parisuhteessa oleva pariskunta voi sopia kumin käytöstä raskauden estämiseksi. Kumin poistaminen salaa aiheuttaa raskausriskin.
Tautivapaa parisuhteessa oleva pariskunta voi sopia pillereiden käytöstä raskauden estämiseksi. Pillereiden pois jättäminen salaa aiheuttaa raskausriskin.
Lainsäädännöllisesti suostumus perustuu siihen että nuo toimivat yhdessä sovittujen pelisääntöjen mukaan. Mikäli niistä poiketaan salaa, suostumus peruuntuu automaattisesti. Suostumus peruuntuu vaikka raiskaaja ei jäisi siitä kiinni koskaan eli asialla ei olisi seurauksia.
Käytä sitä kumia, lapsi hyvä.
Älä valehtele pillereistä tyttönen
En valehtelekaan, koska en käytä. Sen takia olen onnistunut välttämään oikeassa elämässä kaltaisesi alahuuli-väristen-vänisijät. :) Kaikella rakkaudella tietenkin.

Riskiä ei juurikaan ole jos miehelle on tehty vasektomia. Ei silläkään ole oikeutta raiskata vain sillä verukkeella ettei naisella ole riskiä raskaantua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mies ei missään tapauksessa halua isäksi, niin kyllä se päävastuu asiasta on hänellä. Pillerit eivät säännöllisesti otettunakaan ole 100 % varma suoja. Vähän sama kuin abortinvastustajamiehet voisivat omalta osaltaan hoitaa asian menemällä vasektomiaan, niin ei tule niitä ei-toivottuja raskauksiakaan... Tietty mies saattaa haluta lasta jossain vaiheessa, mutta aina siihen pisteeseen asti asia on hyvä varmistaa sillä kondomilla. Vaikkei tuntuisikaan yhtä nautinnolliselta kuin ilman. Piste.
Kysehän oli siitä, että pillerien käyttö on ehto suostumukselle seksiin. Jos pillereitä, ei käytäkään, niin ei ollut suostumusta seksiinkään. Tuli raskaaksi tai ei, niin kyse on raiskauksesta.
Missä vaiheessa siitä tulee raiskaus? Siinä vaiheessako, kun nainen on tullut raskaaksi? Koska muutenhan asia on miehen kannalta täysin merkityksetön. Pillereiden käyttöä/käyttämättömyyttä kun ei voi päällisin puolin todentaa kuten ei myöskään sitä, onko pilleri unohdettu/jätetty ottamatta tahallaan/pettänyt. Ja jos mies haluaa välttää isyyden, hän voi käyttää kondomia.
Miehen suostumus on siis merkityksetön? En olisi uskonut.
Jos harrastat naisen kanssa seksiä kerran, ja hän valehtelee pillereiden käytöstä, sinulle asia ei todennäköisesti ikinä koskaan valkenisi, jos nainen ei tule raskaaksi. Se, onko tuo oikein, on asia erikseen. Mutta onko se raiskaus? Kuinka pitkään jälkikäteen suostumuksen voi vetää pois? 9 kuukauden jälkeenkikö?
Ei pillereistä valehteleminen ole oikein, mutta kondomin ottaminen pois kesken yhdynnän altistaa naisen taudeille JA raskaudelle. Pillereiden syömättä jättäminenkin toki altistaa molemmille, mutta siinä vaiheessa kun on päätetty vedellä paljaalla molempien suostumuksella, on otettu tietoinen sukupuolitautiriski. Kuten myös otettu tietoinen raskauden riski.
Raiskauksen perusteleminen raskauden mahdollisuudella on aivan uskomattoman debiili argumentti. Petos se ehkä on, mutta raiskaus ei.
Suostumus on avainsana. Se koskee vain yhdessä sovittuja rajoja.
Suostumuksen voi vetää pois koska vain yhdynnän aikana. Se vain on raiskaus välittömästi kun yhdyntä tapahtuu jos se perustuu valheelliseen tietoon ehkäisystä.
Huom: valheelliseen. Älkää sekoittako siihen että jokin keino pettää.
Todella outoa että naisille pitää korostaa suostumuksen merkitystä.
Yhdynnän aikana? Entä, jos asia selviää sinulle 19 vuoden päästä, kun siittämäsi lapsi koputtaa ovellesi ja esittelee itsensä lapseksesi? Muuttuuko silloin yhdessä vietetty yö raiskaukseksi takautuvasti?
Kai sinä nyt itsekin tajuat, kuinka lapselliselta vaikutat. Tuonkin suostumus-keissin voit varmistaa siten, että käytät sitä kumia.
Yhdessä vietetty yö on raiskaus sillä hetkellä kun se tapahtuu ilman suostumusta. Ei se ole seurauksista kiinni.
Vai väitätkö ettei naista ei ole raiskattu jos hän ei tule raskaaksi tai saa tauteja ja ole tietoinen yhdynnästä?
Rinnastatko sinä tässä raskauden raiskaukseen? :D Miten sinä oikeasti kehtaat rinnastaa nämä kaksi asiaa?
Rinnastan suostumuksen suostumukseen.
Tiedoton nainen ei voi antaa suostumusta, miehen vääriin tietoihin perustuva suostumus taas on yhtä arvoton. Se on raiskaus tuli nainen raskaaksi tai ei. Se on raiskaus oli niillä tauteja tai ei.
Tajuttomaan ihmisen penetroituminen on väkivaltaa puhtaimmillaan. Se, että sinä et halua pitää kumia, "koska se ei tunnu hyvältä", on vain itsekästä ja typerää. Ja se, että olet valmiina syyttämään ehkäisyn pettänyttä naista raiskaajaksi... No, sinä taidat olla niitä punapillerimiehiä.
Jos noin paljon ahdistaa nämä suostumusasiat, niin suosittelen ettet anna suostumusta kenellekään. Tuskinpa siinä monikaan jää itkemään perään.
Ei puhuta ehkäisyn pettämisestä vaan sen salaa pois jättämisestä. Et tiedä eroa?
Tiedätkö mikä ero on kun kumia hajoaa vs, sen jättää salaa pois?