Elämäni on aivan surkeaa ja köyhää verrattuna ystäviini, luen itku kurkussa nytkin blogeja

Kenenkään elämä ei ole noin täydellistä. Jos olisi onnensa kukkuloilla, ei kokisi tarvetta leveillä blogissa muille elämänsä upeutta saadakseen kadehtijoita itselleen.

Tuollainenkin päivä on varmaan etukäteen mietitty, jotta siitä voi sitten "rehellisesti" kirjoittaa blogiin täydellisen postauksen. Liekö aamupalan tuominen ja kukkien ostaminen ollut pelkästään miehen oma idea...

Vierailija kirjoitti:

Itse olet vastuussa elämästäsi ja teet sellaisen siitä kuin haluat. Tee itsekin kakku, lähde ihmiset ilmoille ja voihan sinullakin olla jo kohta mies ja perhettäkin. Itsesäälissä rypevänä tuskin olet houkutteleva sinkkumarkkinoilla. Blogeissa näytetään myös se kiillotettu kuva elämästä, ei niitä huonoja hetkiä suinkaan.

Minut jätettiin vakaasta ja onnellisesta parisuhteesta 29 vuotiaana jolloin haaveilin jo perheestä ja omistusasunnosta. Itkin ja säälin itseäni puolivuotta kunnes päätin ryhdistäytyä ja alkaa tekemään elämästäni sellaista kuin haluan. Puolen vuoden päästä siitä tapasin nykyisen aviomieheni ja siitä 2 vuoden päästä meillä oli oma omakotitalo ja olin raskaana. Nyt 4 vuoden päästä meillä on kaksi pientä lasta ja pääsin vielä jatkokouluttautumaan yliopistoon. Kaikki on itsestä kiinni.

Vähän menee ohi raiteilta, mutta ei todellakaan ole kaikki itsestä kiinni. Elämään liittyy hyvin paljon myös sattumaa ja ihmisen omia voimavaroja, älykkytttä ja taitoa. Kaikki eivät löydä miestä ja pääse yliopistoon. Toiset sairastuvat fyysisesti ja siihen ei juuri voi itse vaikuttaa, muuta kuin ehkä elämäntavoilla. Joten minusta on ikävää, että jos ihmisille menee huonosti, hänelle tullaan paasamaan miten pitää lopettaa ruikutus ja lähteä elämään. Se on niin helppo toisen sanoa.

Vierailija kirjoitti:

No opettele brändäämään sinäkin. Siinähän siitä on kyse. Voit aloittaa näin "Kerrankin ihan omaa aikaa! Jalka paketissa voi hyvällä omallatunnolla hautautua sohvatyynyjen sekaan ja luvata itselleen herkkupäivän (se vanha pitsa). Nyt on kerrankin mahdollisuus aloittaa lukemaan kauan odotettua laatukirjaa! :)" Meikkaa itsesi, laita ykköset päälle, piirrä kipsiin kukkia ja ota hymyselfie sohvalta torkkupeiton alta. Kuvaan mukaan parhaaseen mukiin teetä.

Se on todella helppoa.

Olin tulossa kommentoimaan samaa. Asiat voi nähdä eri tavoin ja asiat voi myös esittää eri tavoin. Itse tykkään katsella blogeista ja instasta kivoja kuvia. Mutta en ole kyllä kateellinen ainakaan näille henkilöille, joiden elämäntehtävä on somejulkisuus. Todellisuus on luultavasti todella stressaavaa, kun joutuu pitämään "kulisseja" pystyssä. Caikka jonain päivinä tai viikkoina olisikin raskasta niin pitää vaan laittaa ihania kuvia ihanien ihmisten kanssa ihanassa kodissa ihanissa vaatteissa ja siirappinen teksti ihanasta päivästä. Sitten toivoa etteivät lukijat hylkää ettei elintaso romahda. 

Elämäsi kuulostaa paremmalta kuin tuo kuvailemasi muiden elämä. Vauva = elämä on automaattisesti 24/7 työtä ja väsymystä. Tietenkin blogin kautta kaikki näyttää hyvältä. Hurjaa sinänsä käyttää se yksi vapaatunti päivästä siihen, että pidetään kulissi pystyssä netissä.

Taitaa olla monelle katkera paikka, että joillakin elämä on pääsääntöisesti ihan mukavaa, ja itse voi siitä tehdä vielä nautinnollisempaa pienillä asioilla. Kaikki ei ole itsestä kiinni, mutta ne saadut kortit voi pelata niin hyvin kuin mahdollista. Ja tämähän tarkoittaa eri ihmisille ihan eri asioita! Jotta voisit olla tyytyväinen omaan elämääsi, täytyy tuntea itsensä ja tietää, mikä juuri SINUT tekee onnelliseksi, ja tavoitella sitten sitä.

Minä en esimerkiksi seuraa ollenkaan mitään ostelublogeja; olen sen saanut jo ajat sitten todeta ettei tavaroiden haaliminen tee minua yhtään onnellisemmaksi pitkällä tähtäimellä. Sen sijaan olen opetellut tekemään kaikenlaista itse, esim laittamaan hyvää ruokaa, leipomaan ihania kakkuja, ompelemaan ja neulomaan itselleni ja lapselleni vaatteita, opetellut esim. lempimaani Italian kieltä ym. ja nämä tuovat paljon paljon enemmän ja syvempää sisältöä elämään, mitä joidenkin ns. luksusrättien ostelu, mihin suurin osa blogeista perustuu.

Itseäänkin on kiva hoitaa ja hemmotella välillä, mutta jos tärkeimpiä asioita elämässä on se, miltä sun kuori näyttää, niin onhan se aika surkeaa. Kaikkien elämästä saa kauniita kuvia ja niitä kodak-hetkiähän monet tuntuvat tavoittelevan. Oikeasti kuitenkin täkeintä ovat hyvät ihmissuhteet, itsensä monipuolinen kehittäminen ja muiden auttaminen - niistä muodostuu ainakin minulle aidosti hyvää mieltä tuottava elämä. Mikään näistä ei vaadi edes paljon rahaa.

Vierailija kirjoitti:

Taitaa olla monelle katkera paikka, että joillakin elämä on pääsääntöisesti ihan mukavaa, ja itse voi siitä tehdä vielä nautinnollisempaa pienillä asioilla. Kaikki ei ole itsestä kiinni, mutta ne saadut kortit voi pelata niin hyvin kuin mahdollista. Ja tämähän tarkoittaa eri ihmisille ihan eri asioita! Jotta voisit olla tyytyväinen omaan elämääsi, täytyy tuntea itsensä ja tietää, mikä juuri SINUT tekee onnelliseksi, ja tavoitella sitten sitä.

Minä en esimerkiksi seuraa ollenkaan mitään ostelublogeja; olen sen saanut jo ajat sitten todeta ettei tavaroiden haaliminen tee minua yhtään onnellisemmaksi pitkällä tähtäimellä. Sen sijaan olen opetellut tekemään kaikenlaista itse, esim laittamaan hyvää ruokaa, leipomaan ihania kakkuja, ompelemaan ja neulomaan itselleni ja lapselleni vaatteita, opetellut esim. lempimaani Italian kieltä ym. ja nämä tuovat paljon paljon enemmän ja syvempää sisältöä elämään, mitä joidenkin ns. luksusrättien ostelu, mihin suurin osa blogeista perustuu.

Itseäänkin on kiva hoitaa ja hemmotella välillä, mutta jos tärkeimpiä asioita elämässä on se, miltä sun kuori näyttää, niin onhan se aika surkeaa. Kaikkien elämästä saa kauniita kuvia ja niitä kodak-hetkiähän monet tuntuvat tavoittelevan. Oikeasti kuitenkin täkeintä ovat hyvät ihmissuhteet, itsensä monipuolinen kehittäminen ja muiden auttaminen - niistä muodostuu ainakin minulle aidosti hyvää mieltä tuottava elämä. Mikään näistä ei vaadi edes paljon rahaa.

Kiitos tiedosta.

Missä on ihmisten myötätunto ja empatia?

Täälläkin kovin paasataan ja annetaan hyviä neuvoja: eihän sun nyt ollenkaan voi/saisi tuntua tuolta.

Kyllä ihminen joskus vaan tuntee itsensä tosi surkeaksi, sille ei voi mitään eikä se ole mitenkään väärin.

Se on eri asia jos jää pysyväksi olotilaksi. Mutta sehän on juuri mun mielestä tietynlaista itsensä tuntemista tai rehellisyyttä. Minä olen nyt surkealla mielellä ja olen "oikeutettu" siihen tunteeseen.

Minä kyllä ymmärrän AP.tä oikein hyvin, en lue blogeja sun muita, mutta vastaavasti joskus olen tosi alakuloinen ja surkea.

Mun mielestä on niinkin, että ne jotka täällä eniten paasaavat tuntevat kuin AP joskus  itsekin, mutta työntävät sen tunteen kiireesti pois tai kieltävät sen itseltään kun haluavat olla"vahvoja".

Varsinkin epäempaattiset ihmiset ovat tuonkaltaisia: heti aletaan neuvoa ja kieltää.

Voisihan joskua sanoa: "voi, minä kyllä ymmärrän miltä sinusta tuntuu".

Se ei auta sitä ihmistä konkreettisesti, mutta lämmittää mieltä, toisin kuin ei auta tuo neuvominen ja paasaminenkaan, mutta se ei ainakaan lämmitä kenenkään mieltä. Päinvastoin voi pahoitaa enemmänkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olet vastuussa elämästäsi ja teet sellaisen siitä kuin haluat. Tee itsekin kakku, lähde ihmiset ilmoille ja voihan sinullakin olla jo kohta mies ja perhettäkin. Itsesäälissä rypevänä tuskin olet houkutteleva sinkkumarkkinoilla. Blogeissa näytetään myös se kiillotettu kuva elämästä, ei niitä huonoja hetkiä suinkaan.

Minut jätettiin vakaasta ja onnellisesta parisuhteesta 29 vuotiaana jolloin haaveilin jo perheestä ja omistusasunnosta. Itkin ja säälin itseäni puolivuotta kunnes päätin ryhdistäytyä ja alkaa tekemään elämästäni sellaista kuin haluan. Puolen vuoden päästä siitä tapasin nykyisen aviomieheni ja siitä 2 vuoden päästä meillä oli oma omakotitalo ja olin raskaana. Nyt 4 vuoden päästä meillä on kaksi pientä lasta ja pääsin vielä jatkokouluttautumaan yliopistoon. Kaikki on itsestä kiinni.

Vähän menee ohi raiteilta, mutta ei todellakaan ole kaikki itsestä kiinni. Elämään liittyy hyvin paljon myös sattumaa ja ihmisen omia voimavaroja, älykkytttä ja taitoa. Kaikki eivät löydä miestä ja pääse yliopistoon. Toiset sairastuvat fyysisesti ja siihen ei juuri voi itse vaikuttaa, muuta kuin ehkä elämäntavoilla. Joten minusta on ikävää, että jos ihmisille menee huonosti, hänelle tullaan paasamaan miten pitää lopettaa ruikutus ja lähteä elämään. Se on niin helppo toisen sanoa.

Suurinosa on kuitenkin itsestä kiinni. Harvalla meillä on vakavaa sairautta ja jos sellainen tuleekin, se voidaan useimmiten hoitaa pois. Suurinosa ihmisistä pystyy tekemään elämässään valintoja ja tähdätä niihin asioihin jotka tuovat onnea. Ei tarvitse olla muille kateellinen. Jos on tyytymätön työhönsä, on parempi etsiä uusia opiskelumahdollisuuksia eikä jäädä tyytymättömänä vanhaan työhön jne. Tässä ap: n tapauksessa ei ollut kyse sen suuremmista ongelmista, kuten vakavasta sairaudesta.

Onnellisuus on asenteesta kiinni. Kaikille tapahtuu hyviä ja huonoja asioita. Jopa samaan aikaan. Vaikka olisit sairaana, niin joku asia voi silloinkin olla hyvin, kunhan sen vain osaa ja haluaa nähdä. Blogit on sitä, että näytetään vain se onnistunut puoli elämästä. Sen takana voi olla vaikka mitä surua ja harmia.

Ihan rehellisesti, miksi noita blogeja ap luet? Jos tiedät että sinulla tulee niistä paha mieli, niin elä katsele niitä ollenkaan. Suojele itseäsi.

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuntuu että itsensä kanssa sinut oleva, onnellinen ja tasapainoinen ihminen ei pääsääntöisesti koe tarpeelliseksi esitellä maallista omaisuuttaan sosiaalisessa mediassa. Korut, viinilasit tai merkkivaatteet eivät tee onnelliseksi. Itseensä rakastuminen sen sijaan tekee. Kun hyväksyy itsensä ja tilanteensa ja on armollinen. Joten älä yhtään kadehdi vaan pyri olemaan läsnä omassa elämässäsi ja meneillään olevassa hetkessä kaikilla aisteillasi.

Täysin samaa mieltä tästä. Ap, a) blogi ei ole koko totuus ja b) opettele olemaan tyytyväinen siihen, mitä sinulla on ja tekemään töitä sen eteen, että pystyt toteuttamaan unelmiasi.

Itselläni on fb-kaveri, jonka päivitykset ovat aina lasten merkkivaatteiden esittelyä, laatuajan esittelyä miehen tai lasten kanssa tai päivän treenin esittelyä. Muualta olen kuullut, että parisuhde ei olekaan niin auvoisaa, ja nainen on aloittamassa useamman kuukauden terapian burnoutin takia.

Älä oikeasti tuhlaa elämääsi kadehtimalla muita. Onnen lahjat eivät käy tasan ja paljon vaikuttaa se, millaiseen perheeseen syntyy.

Tuo elämä on ihan omaa valintaasi. Luulet että tuurilla ovat saaneet hyvän miehen / opiskelleet hyvän työpaikan ja vielä ihan tuurista kiinni sekin että pysyvät hoikkina ja kauniina? Voi luoja ap nyt.

Positiivisuuta voi opetella. Katkeruudesta ja kateellisuudesta ei tule kuin paha olo.

Kannattaa miettiä, mitä itsellä on. Ja miettiä myös mitä tavoittelee ja ruveta tekemään työtä sen eteen.

Esim minä voisin helposti kirjoittaa ruusuisen kuvan omasta elämästä. Naimisissa, kolme lasta ja paritalo, hyväpalkkainen työpaikka. Totuus: seksiä ei ole ollut kahteen vuoteen, teini-ikäistä lasten kanssa elämä ei ole helppoa ja talouskin on kuralla. Mä oon kuitenkin onnellinen siitä, mitä mulla on, enkä vertaile elämääni toisten elämään.

Vierailija kirjoitti:

Ei noissa blogeissa kerro kukaan totuutta tai ainakin se mitä näytetään on siitä pieni kaunisteltu osa. Tiedän ihmisiä, jotka hehkuttaa täydellistä onneaan ja perhettään esim. somessa ja laittelee kauniita kuvia, mutta oikeasti saavat mieheltään turpaan jatkuvasti jne.

Tälläisiä kommentteja en millään ymmärrä. "ei heidän elämänsä oikeasti ole hyvää kjeh kjeh!" mitä sitten jos onkin? Miten se on ap:lta pois tai parantaa hänen omaa elämäänsä? Ja ap vielä kutsuun noita kaveriksi ja selän takana toivoo etteivät he olisi onnellisia. En ymmärrä en.

Mtäh?  Ottaa joku tosiaan noi blogit täysin tosissaan?

Blogit ovat nykypäivän prinsessasatuja.Ei sinne kirjoiteta niitä kaikkein raadollisempia juttuja.Kuten jos mies on sarjapettäjä ja mistäs tiedät mikä on perimmäinen syy korun ostamiseen.Usein nämä naiset pitävät kaikkein eniten niitä kulisseja pystyssä.Kysynpä vaan miksi sitten nämä tasokkaat ja ei niin tasokkaat miehet etsivät salarakasta netistä?läheltä seuranneena tiedän yhdenkin menestyvän perheen julkisivun taakse.Yleensä mitä menestyneempi mies sitä sairaampi on se perhe-elämä.

Täällä bloggaaja. Sen verran tunnettu, ettei joku tule sanomaan kerran päivässä, jos menen töiden jälkeen Stockalle.

Aina pitää hymyillä, muuten saan lukea siitä blogistani.

Yhteistyötarjouksia tulee tosi härskejä täysin epätoivoisiin, kerjuuviestejä sähköpostiin, päivittäin. Meillä on kaikki menetetty, kukaan ei auta. Jopa yritykset ovat alkaneet kerjäämään. Teit jutun, mutta kukaan ei tilannut . No hei, tein jutun ilmaiseksi ja jos haluat, saat tän laukun takas, joka on käytetty, jota ei voi myydä primana eteenpäin, jos joku tilaa.

Lapset käyttävät hyväkseen mun "julkisuutta", kiukuttelevat kaupungilla . Ei auta vaikka sanon jutellaan kotona. On vaan pakko viheltää peli poikki ja lähteä kotiin.

Ja arvatkaa mitä !!! Tämä on itse aiheutettu. Itse aloin tekemään blogia ja suostuin portaaliin, yhteistyötarjouksiin, toin lapseni julkisuuteen.

Ihmisten kateus. Työkaveri vähintään kerran viikossa sanoo jostain vaatteestani kyllä sun kelpaa, kun ilmaisia paketteja tulee ovista ja ikkunoista. Niin tulee joo.

Kaikki ei ole kultaa, mikä kimaltelee.

Vierailija kirjoitti:

Kaverin blogi ja on jo mainittu kuinka mies toi aamiaisen sänkyyn ja oli ostanut oikein kukkia loman alkamisen kunniaksi. Trendivaatteisiin puettu vauva tuhisee sängyssään, illalla luvassa kuohuvaa ja takkatulta sekä elokuvaa.

Toinen kaveri on käynyt jo shoppailemassa, markkinoilla, saanut mieheltä kauniin korun ja leiponut täydellisen kakun.

Minä istun yksin kotona, jalka paketissa ja ruokana on päiväysvanha roiskeläppä. Ei käy tasan onnen lahjat.

Näin ne blogit tehdään. Siis oikeassa elämässä, ei sinun kuvitelmissasi.

Ohiksena tähän: olen miettinyt koko some-filmaamista siitä näkökulmasta, että eniten feikkaavat ja  peilaavat muihin ne, joilla on ollut vaatimaton tavis-lapsuus ja nuoruus, kenties eroperhekin. Aikuisuus on sitten rakennettu materian ja näyttämisen halun varaan, jos on rahaa siihen. Pitäisin sitä huonon itsetunnon ilmentymänä. Takana on usein myös katutta ja vertailun halua muihin ja halua päteä matkoilla, esineillä jne. Olen nähnyt läheltä tällaista materialistia ja miten kateellinen on, jos joku muu pääsee pitkille kalliille matkoille jne.  Totta kai on olemassa runsaasti tasapainoisia ihmisiä somettajissa mutta puhun nyt näistä äärimmäisistä kiltokuvarakentajista.

Vierailija kirjoitti:

Kukat on lepyttelyä pettämisestä ja korut anteeksipyyntö siitä, että mies häipyy kavereiden kanssa viikonlopuksi mökille. Kauniit vaatteet ei tee ketään onnelliseksi, pahimmassa tapauksessa hyvin velkaiseksi. Blogien tarkoitus on näyttää kiillotettua elämää ja toisinaan niissä ihan aidosti valehdellaan. Älä kuvittele että jonkun elämä aidosti on sellaista kuin hänen blogi antaa ymmärtää.

Oletko tosissasi? Kukat petturuudesta?

Joo, blogit on usein silottelua, mutta onnea jatkoon, jos et ole ikinä kokenut samoja hetkiä arjessa.

Eiköhän se ole ihmisestä itsestä kiinni haluaako valittaa surkeasta elämästään täällä, vai käyttääkö senkin ajan hyödykseen tekemällä itse sitä omaa elämää paremmaksi.