Lue keskustelun säännöt.
Kiusatut! Miten kiusaaminen vaikutti elämääsi?
26.05.2017 |
Jättikö jotain traumoja? Vai vaikuttiko se elämääsi mitenkään?
Kommentit (123)
Nuorempana kiusaamisen vaikutukset näkyivät minussa voimakkaammin. Olin pelokas, syrjäänvetäytyvä ja hiljainen. Ahdistuin todella helposti nimenomaan julkisilla paikoilla, kuten ruokakaupassa tai kauppakeskuksessa. Joskus pelkästään ulkona kävellessäni. En lähtenyt kotoa juuri minnekkään vapaaehtoisesti ellei ollut aivan pakko. Onneksi oli kuitenkin hyviäkin ihmisiä ympärillä. Nyt hieman vanhemmalla iällä nuo menneisyyden kiusaamiskokemukset eivät onneksi paina. Pystyn liikkumaan ulkona ja kaupoissa suhteellisen normaalisti, ja uskallan olla oma sosiaalinen itseni. Kiusaaminen loppui siihen pisteeseen kun lakkasin vetämästä jotain roolia ja tyydyin olemaan sellainen kuin olen muiden mielipiteitä katsomatta. Uskon tulleeni vahvemmaksi ihmiseksi kiusaamisen myötä, mutta sellainen pieni ennakkoluuloisuus ja varautuneisuus muita ihmisiä kohtaan on yhä jäljellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No, sairastuin syömishäiriöön, masennukseen ja ahdistuneisuushäiriöön. Kahdesta ensin mainitusta olen jo parantunut, mutta ahdistuneisuus vaivaa edelleen. Lisäksi mulle on nyt, kun kiusaamisesta on jo yli 15v aikaa kehittynyt jonkinlainen sosiaalinen fobia, ei kai kovin vakava, kun kykenen hoitamaan sosiaaliset asiani, mutta ihmiskontaktit kuitenkin aiheuttavat ahdistusta. En myöskään ole kiinnostunut ihmisistä, suurin osa ihmisistä on mulle aivan vähäpätöisiä enkä ihmisseurassa viihdy, vaan olen mielelläni ihan yksin. En osaa olla luontevasti kuin lähimpien ihmisten kanssa. En tiedä onko se enemmän seurausta kiusaamisesta vai olisinko erakkoluonne joka tapauksessa. Olen myös tajunnut, että sosiaaliset taitoni ovat huonot, ja uskon sen liittyvän siihen, etten lapsuusiässä saanut syrjinnän ja kiusaamisen vuoksi niitä normaalisti vertaisten kanssa harjoitella. Kiusaamiseen liitän myös sen, etten usko kenenkään pitävän minusta aidosti tai arvostavan minua ja erinäisiä taitojani.
Itsetunto mulla myös on ollut huono, viime vuosina olen saanut sitä työstettyä merkittävästi paremmaksi, mutta itsevarmuus on edelleen todella matala monissa asioissa. Mulla on myös ruumiinkuvan vääristymä: olen urheilullinen ja normaalipainoinen, mutta koen itseni lihavaksi. (Yllättäen, vuosia läskittelyä ym. takana.)
Kaikki nämä mun ongelmani ovat sitten tietysti häirinneet opinnoissa edistymistä ja työelämään siirtymistä. Edelleenkään en koe olevani täysin työkykyinen, mutten niin sairas kuitenkaan, että tuntisin tarvetta olla sairauslomalla. Voimavarani riittää todellisuudessa sellaiseen puolella teholla toimimiseen.
Kirjoitat todella hyvin. Voisiko siitä tulla ammattia vaikka?
Vierailija kirjoitti:
Uskon, että kiusaaminen muutti koko perusluonteeni.
Parikymmentä vuotta tapasin sanoa, että olin helppo uhri kiusaajille, koska olin ujo ja hiljainen. Sitten ryhdyin oikein ajattelemaan asiaa ja tajusin, että sehän ei pitänyt paikkaansa. Tosiasiassa olin lapsena todella reipas ja ulospäinsuuntautunut. Olin kova juttelemaan vieraidenkin ihmisten kanssa, olin aina ensimmäisenä tekemässä tuttavuutta koulun/pihan uusien lasten kanssa ja kävin jopa läheisessä vanhainkodissa tapaamassa vanhuksia ja laulamassa heille. Kiusaaminen se vasta minusta teki hiljaisen, ujon ja syrjäänvetäytyvän.
Sä olet varmaan rempseä ja iloinen perusluonteeltasi, viljele sitä luonnetta, revittele, naura, hymyile, se kaikki on syvällä Sinussa sisällä. Voimia taisteluun oman itsesi puolesta!
Vierailija kirjoitti:
Nuorempana kiusaamisen vaikutukset näkyivät minussa voimakkaammin. Olin pelokas, syrjäänvetäytyvä ja hiljainen. Ahdistuin todella helposti nimenomaan julkisilla paikoilla, kuten ruokakaupassa tai kauppakeskuksessa. Joskus pelkästään ulkona kävellessäni. En lähtenyt kotoa juuri minnekkään vapaaehtoisesti ellei ollut aivan pakko. Onneksi oli kuitenkin hyviäkin ihmisiä ympärillä. Nyt hieman vanhemmalla iällä nuo menneisyyden kiusaamiskokemukset eivät onneksi paina. Pystyn liikkumaan ulkona ja kaupoissa suhteellisen normaalisti, ja uskallan olla oma sosiaalinen itseni. Kiusaaminen loppui siihen pisteeseen kun lakkasin vetämästä jotain roolia ja tyydyin olemaan sellainen kuin olen muiden mielipiteitä katsomatta. Uskon tulleeni vahvemmaksi ihmiseksi kiusaamisen myötä, mutta sellainen pieni ennakkoluuloisuus ja varautuneisuus muita ihmisiä kohtaan on yhä jäljellä.
Hienosti olet kääntänyt vaikeudet voitoksi, ihailen!
Joskus jos menen jonnekin ja paikalla olija lähtee pois, muistan, kuinka koulussa tehtiin näin. Tajuan kyllä heti, ettei henkilö mun takiani lähde, mutta aina sitä vähän säpsähtää.
Huomaan myös laittavani nettiin kuvia itsestäni kännissä "kovien" tyyppien kanssa ihan siksi, että mua pidettiin aikoinaan niin pahana nössönä. Tajuan kyllä, että ne kuvat nyt lähes keski-ikäisenä ei tee mitään vaikutusta kehenkään, päin vastoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä kaikki kiusaaminen on samanlaista, lähtee kiusaajalla samasta syystä, huomionhakemisesta.
Lapsi ei saa tarpeeksi välittämistä ja huomiota, ei tule kohdatuksi, ei olla läsnä riittävästi, että lapsella tai nuorella ois perusturvallinen olo siitä, että välitetään. Äiti tai isä voi olla alkoholismin tai sairauden takia tavoittamattomissa, tai muuten vaan liian paljon pois kotoa. Syitä on monia
Kiusaaja pohjimmiltaan hakee huomiota. Tämä on hyvin naiivi ajatus, mutta haluaisin vielä uskoa, että on olemassa tilanteita, että nälvivä kiusaaja tulee yllätetyksi kiusatun taholta kun tämä sanookin" hei, kyllä mä näen että sulla on paha olla, ei sun tarvi kiusata mua sen takia. kyl me voidaan olla kavereita ja leikkiä jotain yhdessä" ehkä ala-kouluiässä tällainen voisi olla jossain mahdollista.
Lähes aina kiusaaja on kateellinen kiusatulle, luultavasti on kiinnostunut hänestä, haluaisi olla ehkä kaverikin.
tuo on jo täysin sadistista ja psykopaattista ja vaatii poliisin apua. voimia sulle! ihan hirveetä.
Ei vain omista tunnelukoista löydy parempaa tapaa käsitellä asiaa kuin sanoa että onpas ruma tukka!
Kiusaaja siis tarvitsee epätoivoisesti kiusaajalta jotain, huomiota, kaveruutta, jotain.
En halua selittää yhtään kiusaajan osaamattomutta ihmissuhteissa, yritän vain ymmärtää mitä hän käy lävitse.
saa alapeukuttaa, munkin mielestä tää oli nyt selittelevä kirjoitus kiusaajan ymmärtämisestä
Entäs aikuiset kiusaajat?
spontaanisti vastaan, että samat tunteet ja niiden heikko käsittely ja metodit on käytössä silloinnkin. muistelen kun eräs työkaveri nälvi minulle julkisesti jotain. se oli hyvin pientä mutta siinä oli haasteen makua, ja oman arvon pönkitystä. tilanne ei ollut mitenkään vakava, joten katsoin parhaaksi olla hänelle entistäkin ystävällisempi ja huomaavaisempi ja ymmärtäväisempi, ei mulla ollut mitään häntä vastaan.
vakavissa tilantessa on kutstuttu työyhteisössä luottamusmies, pomo jne mukaan keskusteluihin. paras on kun tekee tilanteesta avoimen ja julkisen, se hillitsee kiusaamista ja huonoa käytöstä sinällään, koska kyllähän kiusaaja jossain tasolla ymmärtää käytöksensä outouden.
kuten eräs pitkäaikainen kiusaajani minulle kerran kahden kesken selitti toimintaansa se meni näin itku silmässä
"mä en vaan osaa"
no ,opettele sitten , opettele
Toi avoin ja julkinen toimii vain hetken. Oikea kiusaaja kostaa myöhemmin selkään puukottamalla. Ja tulee kostettuaan seisomaan sun kotisi viereen huomioliivi päällä, niin kuin mulle kävi. Että varmasti tiesin, kuka oli pahanteon takana.
tuo on sadismia ja psykopatiaa, vaatii poliisin apua. Voimia Sinulle! ihan hirveetä
Ei auta. Poliisi välttelee kys. kiusaajaa, vain varoittaa ihmisiä siitä. Kiusaaja toimii kunnan virassa ja sillä on isot verkostot, myös politiikassa.
sairas tilanne ja mätä. jos joku tulee seisomaan ovellesi huomioliivi päällä ja tuijottelee siellä hänelle voidaan saada määrättyä lähestymiskielto. toivottavasti hän saisi sen. siinähän sitten lähestymiskielto päällä toimii "kunnan virassa isoilla verkoistoilla ja politiikassa" taitaa olla oikea narsistipsykopaattikiusaaja pahinta laatua. hyi v'¨¨ü. otan osaa
Sillä on myös pedo-taipumuksia, hiplaa nuoria poikia koulussa.
ja tuohon tilanteeseen ei kukaan pysty puuttumaan, ei poliisikaan?????
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä kaikki kiusaaminen on samanlaista, lähtee kiusaajalla samasta syystä, huomionhakemisesta.
Lapsi ei saa tarpeeksi välittämistä ja huomiota, ei tule kohdatuksi, ei olla läsnä riittävästi, että lapsella tai nuorella ois perusturvallinen olo siitä, että välitetään. Äiti tai isä voi olla alkoholismin tai sairauden takia tavoittamattomissa, tai muuten vaan liian paljon pois kotoa. Syitä on monia
Kiusaaja pohjimmiltaan hakee huomiota. Tämä on hyvin naiivi ajatus, mutta haluaisin vielä uskoa, että on olemassa tilanteita, että nälvivä kiusaaja tulee yllätetyksi kiusatun taholta kun tämä sanookin" hei, kyllä mä näen että sulla on paha olla, ei sun tarvi kiusata mua sen takia. kyl me voidaan olla kavereita ja leikkiä jotain yhdessä" ehkä ala-kouluiässä tällainen voisi olla jossain mahdollista.
Lähes aina kiusaaja on kateellinen kiusatulle, luultavasti on kiinnostunut hänestä, haluaisi olla ehkä kaverikin.
tuo on jo täysin sadistista ja psykopaattista ja vaatii poliisin apua. voimia sulle! ihan hirveetä.
Ei vain omista tunnelukoista löydy parempaa tapaa käsitellä asiaa kuin sanoa että onpas ruma tukka!
Kiusaaja siis tarvitsee epätoivoisesti kiusaajalta jotain, huomiota, kaveruutta, jotain.
En halua selittää yhtään kiusaajan osaamattomutta ihmissuhteissa, yritän vain ymmärtää mitä hän käy lävitse.
saa alapeukuttaa, munkin mielestä tää oli nyt selittelevä kirjoitus kiusaajan ymmärtämisestä
Entäs aikuiset kiusaajat?
spontaanisti vastaan, että samat tunteet ja niiden heikko käsittely ja metodit on käytössä silloinnkin. muistelen kun eräs työkaveri nälvi minulle julkisesti jotain. se oli hyvin pientä mutta siinä oli haasteen makua, ja oman arvon pönkitystä. tilanne ei ollut mitenkään vakava, joten katsoin parhaaksi olla hänelle entistäkin ystävällisempi ja huomaavaisempi ja ymmärtäväisempi, ei mulla ollut mitään häntä vastaan.
vakavissa tilantessa on kutstuttu työyhteisössä luottamusmies, pomo jne mukaan keskusteluihin. paras on kun tekee tilanteesta avoimen ja julkisen, se hillitsee kiusaamista ja huonoa käytöstä sinällään, koska kyllähän kiusaaja jossain tasolla ymmärtää käytöksensä outouden.
kuten eräs pitkäaikainen kiusaajani minulle kerran kahden kesken selitti toimintaansa se meni näin itku silmässä
"mä en vaan osaa"
no ,opettele sitten , opettele
Toi avoin ja julkinen toimii vain hetken. Oikea kiusaaja kostaa myöhemmin selkään puukottamalla. Ja tulee kostettuaan seisomaan sun kotisi viereen huomioliivi päällä, niin kuin mulle kävi. Että varmasti tiesin, kuka oli pahanteon takana.
tuo on sadismia ja psykopatiaa, vaatii poliisin apua. Voimia Sinulle! ihan hirveetä
Ei auta. Poliisi välttelee kys. kiusaajaa, vain varoittaa ihmisiä siitä. Kiusaaja toimii kunnan virassa ja sillä on isot verkostot, myös politiikassa.
sairas tilanne ja mätä. jos joku tulee seisomaan ovellesi huomioliivi päällä ja tuijottelee siellä hänelle voidaan saada määrättyä lähestymiskielto. toivottavasti hän saisi sen. siinähän sitten lähestymiskielto päällä toimii "kunnan virassa isoilla verkoistoilla ja politiikassa" taitaa olla oikea narsistipsykopaattikiusaaja pahinta laatua. hyi v'¨¨ü. otan osaa
Ei tullut ovelle asti. Tuijotteli tieltä. Mutta kas kummaa, kun osasi olla siinä juuri oikealla kellonlyömällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä kaikki kiusaaminen on samanlaista, lähtee kiusaajalla samasta syystä, huomionhakemisesta.
Lapsi ei saa tarpeeksi välittämistä ja huomiota, ei tule kohdatuksi, ei olla läsnä riittävästi, että lapsella tai nuorella ois perusturvallinen olo siitä, että välitetään. Äiti tai isä voi olla alkoholismin tai sairauden takia tavoittamattomissa, tai muuten vaan liian paljon pois kotoa. Syitä on monia
Kiusaaja pohjimmiltaan hakee huomiota. Tämä on hyvin naiivi ajatus, mutta haluaisin vielä uskoa, että on olemassa tilanteita, että nälvivä kiusaaja tulee yllätetyksi kiusatun taholta kun tämä sanookin" hei, kyllä mä näen että sulla on paha olla, ei sun tarvi kiusata mua sen takia. kyl me voidaan olla kavereita ja leikkiä jotain yhdessä" ehkä ala-kouluiässä tällainen voisi olla jossain mahdollista.
Lähes aina kiusaaja on kateellinen kiusatulle, luultavasti on kiinnostunut hänestä, haluaisi olla ehkä kaverikin.
tuo on jo täysin sadistista ja psykopaattista ja vaatii poliisin apua. voimia sulle! ihan hirveetä.
Ei vain omista tunnelukoista löydy parempaa tapaa käsitellä asiaa kuin sanoa että onpas ruma tukka!
Kiusaaja siis tarvitsee epätoivoisesti kiusaajalta jotain, huomiota, kaveruutta, jotain.
En halua selittää yhtään kiusaajan osaamattomutta ihmissuhteissa, yritän vain ymmärtää mitä hän käy lävitse.
saa alapeukuttaa, munkin mielestä tää oli nyt selittelevä kirjoitus kiusaajan ymmärtämisestä
Entäs aikuiset kiusaajat?
spontaanisti vastaan, että samat tunteet ja niiden heikko käsittely ja metodit on käytössä silloinnkin. muistelen kun eräs työkaveri nälvi minulle julkisesti jotain. se oli hyvin pientä mutta siinä oli haasteen makua, ja oman arvon pönkitystä. tilanne ei ollut mitenkään vakava, joten katsoin parhaaksi olla hänelle entistäkin ystävällisempi ja huomaavaisempi ja ymmärtäväisempi, ei mulla ollut mitään häntä vastaan.
vakavissa tilantessa on kutstuttu työyhteisössä luottamusmies, pomo jne mukaan keskusteluihin. paras on kun tekee tilanteesta avoimen ja julkisen, se hillitsee kiusaamista ja huonoa käytöstä sinällään, koska kyllähän kiusaaja jossain tasolla ymmärtää käytöksensä outouden.
kuten eräs pitkäaikainen kiusaajani minulle kerran kahden kesken selitti toimintaansa se meni näin itku silmässä
"mä en vaan osaa"
no ,opettele sitten , opettele
Toi avoin ja julkinen toimii vain hetken. Oikea kiusaaja kostaa myöhemmin selkään puukottamalla. Ja tulee kostettuaan seisomaan sun kotisi viereen huomioliivi päällä, niin kuin mulle kävi. Että varmasti tiesin, kuka oli pahanteon takana.
tuo on sadismia ja psykopatiaa, vaatii poliisin apua. Voimia Sinulle! ihan hirveetä
Ei auta. Poliisi välttelee kys. kiusaajaa, vain varoittaa ihmisiä siitä. Kiusaaja toimii kunnan virassa ja sillä on isot verkostot, myös politiikassa.
sairas tilanne ja mätä. jos joku tulee seisomaan ovellesi huomioliivi päällä ja tuijottelee siellä hänelle voidaan saada määrättyä lähestymiskielto. toivottavasti hän saisi sen. siinähän sitten lähestymiskielto päällä toimii "kunnan virassa isoilla verkoistoilla ja politiikassa" taitaa olla oikea narsistipsykopaattikiusaaja pahinta laatua. hyi v'¨¨ü. otan osaa
Sillä on myös pedo-taipumuksia, hiplaa nuoria poikia koulussa.
ja tuohon tilanteeseen ei kukaan pysty puuttumaan, ei poliisikaan?????
Olen tehnyt aviinkin valituksen. Ei auttanut. Kiusaajan esimies sai potkut, kiusaaja jatkaa edelleen toimessaan. Jotkut kiusaajat on kuule tosi taitavia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskon, että kiusaaminen muutti koko perusluonteeni.
Parikymmentä vuotta tapasin sanoa, että olin helppo uhri kiusaajille, koska olin ujo ja hiljainen. Sitten ryhdyin oikein ajattelemaan asiaa ja tajusin, että sehän ei pitänyt paikkaansa. Tosiasiassa olin lapsena todella reipas ja ulospäinsuuntautunut. Olin kova juttelemaan vieraidenkin ihmisten kanssa, olin aina ensimmäisenä tekemässä tuttavuutta koulun/pihan uusien lasten kanssa ja kävin jopa läheisessä vanhainkodissa tapaamassa vanhuksia ja laulamassa heille. Kiusaaminen se vasta minusta teki hiljaisen, ujon ja syrjäänvetäytyvän.
Sä olet varmaan rempseä ja iloinen perusluonteeltasi, viljele sitä luonnetta, revittele, naura, hymyile, se kaikki on syvällä Sinussa sisällä. Voimia taisteluun oman itsesi puolesta!
Huumori on voimavarana täälläkin. Vastapainoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näin kiusaajani vuosien jälkeen. Inho oli niin hirveä ja voimakas, että mun oli pakko kiertää tuo keskellä urheiluhallia pönöttänyt akka.
Mua kiusasivat "ystävät", ne ainoa, joiden seurassa sain olla. Muuten olisin joutunut olemaan ihan yksin. Lisäksi en edes tajunnut toimintaa kiusaamiseksi, koska kotona tilanne oli huono ja äiti käski olla välittämättä moisesta. Luulin 40 vuotiaaksi asti, että ihmiset joutuu kohtelemaan mua huonosti, koska olen niin epäkelpo, tyhmä ja ruma. Mun kiusaajat oli mua parempia 10-tyttöjä, jotka pärjäsi. Se oli osa kiusaamista, olin aina huonompi kaikessa. Sitä vasten oli hyvä päteä.
Itseasiassa yksi kiusaajani on "paras ystäväni" edelleen. Olen dissosioinut koko kiusaaminen pois päästäni niin ristiriitaisena asiana, että vasta nyt pidemmän terapian myötä olen alkanut saada siihen otetta. En vielä tiedä, mitä teen, kuka olen, onko mulla oikeus puolustaa itseäni tai tulla nyt vihaiseksi kaikesta menneestä. Tai osaanko edes olla vihainen, en meinaan ole myöskään tuntenut mitään sitten ala-asteen. Tilanne on kesken kaikin puolin, minä ole masentunut, ahdistunut, syömishäiriöinen, jatkuvien pelkojen ja häpeän riivaama. Itseasiassa olen luopunut koko identiteetistäni ja omaksunut symbioottisen identiteetin, koska häpeä on kasvanut minuun niin kiinni.
Mulla on edessä pitkä terapia. En osaa vielä kuvitella miltä tuntuu, jos toivun. Olen nyt sanonut tälle "ystävälle" muistikuvistani. Hänen mukaansa vanhoja ei kannata kaivella, eikä hän pysty anteeksi pyytämään "jotain, jollain hän on ollut 13 herrajumala" ja "hän on aina pärjännyt elämässä olemalla voimakas". Tosin hän on ollut sitä samaa myös 25 vuotiaaksi asti ja edelleen tunnen itseni mitätöidyksi hänen seurassaan, että onko sitten voimaa vai mitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mua kiusasivat "ystävät", ne ainoa, joiden seurassa sain olla. Muuten olisin joutunut olemaan ihan yksin. Lisäksi en edes tajunnut toimintaa kiusaamiseksi, koska kotona tilanne oli huono ja äiti käski olla välittämättä moisesta. Luulin 40 vuotiaaksi asti, että ihmiset joutuu kohtelemaan mua huonosti, koska olen niin epäkelpo, tyhmä ja ruma. Mun kiusaajat oli mua parempia 10-tyttöjä, jotka pärjäsi. Se oli osa kiusaamista, olin aina huonompi kaikessa. Sitä vasten oli hyvä päteä.
Itseasiassa yksi kiusaajani on "paras ystäväni" edelleen. Olen dissosioinut koko kiusaaminen pois päästäni niin ristiriitaisena asiana, että vasta nyt pidemmän terapian myötä olen alkanut saada siihen otetta. En vielä tiedä, mitä teen, kuka olen, onko mulla oikeus puolustaa itseäni tai tulla nyt vihaiseksi kaikesta menneestä. Tai osaanko edes olla vihainen, en meinaan ole myöskään tuntenut mitään sitten ala-asteen. Tilanne on kesken kaikin puolin, minä ole masentunut, ahdistunut, syömishäiriöinen, jatkuvien pelkojen ja häpeän riivaama. Itseasiassa olen luopunut koko identiteetistäni ja omaksunut symbioottisen identiteetin, koska häpeä on kasvanut minuun niin kiinni.
Mulla on edessä pitkä terapia. En osaa vielä kuvitella miltä tuntuu, jos toivun. Olen nyt sanonut tälle "ystävälle" muistikuvistani. Hänen mukaansa vanhoja ei kannata kaivella, eikä hän pysty anteeksi pyytämään "jotain, jollain hän on ollut 13 herrajumala" ja "hän on aina pärjännyt elämässä olemalla voimakas". Tosin hän on ollut sitä samaa myös 25 vuotiaaksi asti ja edelleen tunnen itseni mitätöidyksi hänen seurassaan, että onko sitten voimaa vai mitä.
Jätä tollaset "ystävät". Heti.
Kiusaaminen merkkasi mut jotenkin. Olen aina ollut kiltti ja mukava toisille, ja luullut ettei sellaista kiusata. Mutta väärässäpä olin. Sellainen jopa ärsyttää kiusaajia.
Olen tullut kiusatuksi monta kertaa elämässäni. Jotenkin kiusaajat haistavat minusta, että olen heikko ja helppo uhri. Sen toivoisin saavani katkaistua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No kyllähän se söi itsetuntoa pitkäksi aikaa. Nyt lähes 30 vuotta myöhemmin vieläkin joskus kun näen keskenään naureskelevia ihmisiä, kuvittelen heidän nauravan minulle.
Mä pääsin tuosta tajuamalla kuinka narsistista on olettaa, että kaikki liittyisi juuri minuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kyllähän se söi itsetuntoa pitkäksi aikaa. Nyt lähes 30 vuotta myöhemmin vieläkin joskus kun näen keskenään naureskelevia ihmisiä, kuvittelen heidän nauravan minulle.
Mä pääsin tuosta tajuamalla kuinka narsistista on olettaa, että kaikki liittyisi juuri minuun.
Mä taas olen selittänyt itselleni, että on hullua epäillä tollasta täysin ventovieraista ihmisistä. Niin kuin onkin.
Mutta jotenkin kummasti meillä monella on tämä hassu epäily olemassa.
Kiusaamista oli jo ala-asteella, kun olin ujompi kuin muut. Vaihdoin yläasteella toiseen kouluun, jossa alkoi luultavasti samasta syystä kiusaaminen. Paniikkihäiriö alkoi 8. luokalla. Aloin yläasteen jälkeen eristäytyä kotiin, paniikkihäiriölääkitys yllättävää kyllä pahensi asiaa, olin aina väsynyt. Lopulta lukio jäi kesken. Pääsin omalla tahdonvoimalla kuitenkin paniikkihäiriöstä ja siihen liittyvästä lääkityksestä nuorella aikuisiällä. Nykyisin minulla on pari hyvää ystävää, mutta tietty varautuneisuus ihmisiin on jäänyt. Vaikeudet opintojen kanssakin osittain ehkä johtuivat tuosta aiemmasta kiusatuksi tulemisesta, eikä esiintymistilanteet vieläkään ole mitään erityisen helppoja. Nuorena myös ihmissuhteissa tuli yllättäen valittua muutama tunteeton henkilö seurustelukumppaniksi. Yhtä kiusaajista en voi sanoa vieläkään ajattelevani erityisen lämmöllä.
Kärsin liikahikoilusta, joten mua kutsuttiin haisuliksi. Yritin kyllä hankkia kunnon deodorantit ja muut, mutta ei auttanut. Nykyään pelkään koko ajan haisevani ja välttelen ihmisten seuraa.
Vierailija kirjoitti:
Kiusaaminen merkkasi mut jotenkin. Olen aina ollut kiltti ja mukava toisille, ja luullut ettei sellaista kiusata. Mutta väärässäpä olin. Sellainen jopa ärsyttää kiusaajia.
Olen tullut kiusatuksi monta kertaa elämässäni. Jotenkin kiusaajat haistavat minusta, että olen heikko ja helppo uhri. Sen toivoisin saavani katkaistua.
Et Sä ole heikko etkä helppo uhri. Päinvastoin, sä olet voimakas koska sinä et pelkää. Ja se jos mikä pelottaa kiusaajaa, eli taas tullaan siihen että hän on pohjimmiltaan sulle kateellinen.
Minua kiusattiin yläasteella ja myöhemmin vielä amiksessa. On vaikuttanut seuraavalla tavalla:
- Olen epäluuloinen ihmisten aikeista ja minun on todella vaikea luottaa kehenkään. Olen varma, että minusta puhutaan pahaa kun en ole samassa tilassa ja minulle nauretaan. Pelkään mokaavani ja siten saavan naurua ja pilkkaa osakseni.
- Olematon itsetunto. Minun on vaikea katsoa ihmisiä silmiin. Toisinaan kun olen kaupungilla ahdistun, koska koen näyttäväni niin rumalta. Pakenen nopeasti kotiin
- Pystyn harvoin tekemään aloitteita. On vaikea pyytää kaveria edes kahville, koska pelkään että häiritsen häntä ja kaveri kieltäytyy. En itse pysty olemaan kovinkaan aloitteellinen jos yritän solmia uusia kaverisuhteita.
Paljon olen kuitenkin saanut jätettyä taakseni. Ennen olin suunnattoman ujo. Nykyään paljon puheliaampi. Aiemmin kävelin huppu päässä, mahdollisimman väljät vaatteet päällä ja välttelin yleisiä paikkoja. Nykyään uskallan pukeutua naisellisesti, meikata ja olla myös yleisillä paikoilla vaikkakin toisinaan saan ahdistuskohtauksia. Pystyn vitsailemaan, juttelemaan ja olemaan se ihana oma itseni ihmisten kanssa, vaikka syvempiä suhteita on vaikea luoda. Paljon on vielä töitä tehtävänä, mutta paljon olen myös saavuttanut.
Uskon, että kiusaaminen muutti koko perusluonteeni.
Parikymmentä vuotta tapasin sanoa, että olin helppo uhri kiusaajille, koska olin ujo ja hiljainen. Sitten ryhdyin oikein ajattelemaan asiaa ja tajusin, että sehän ei pitänyt paikkaansa. Tosiasiassa olin lapsena todella reipas ja ulospäinsuuntautunut. Olin kova juttelemaan vieraidenkin ihmisten kanssa, olin aina ensimmäisenä tekemässä tuttavuutta koulun/pihan uusien lasten kanssa ja kävin jopa läheisessä vanhainkodissa tapaamassa vanhuksia ja laulamassa heille. Kiusaaminen se vasta minusta teki hiljaisen, ujon ja syrjäänvetäytyvän.