Lue keskustelun säännöt.
Sanokaapa rehellisesti: pitääkö vain tyytyä mieheen johon ei ihastu?
25.05.2017 |
Olen kolmeakymppiä lähestyvä nainen ja ongelmani on, että en tunne vetoa saati ihastu miehiin helposti. Miesmakuni ei ole kovin laaja ja olen yrittänyt tutustua myös muunlaisiin miehiin, käynyt treffeillä ja koittanut tutustua, mutta en tunne mitään. Käsittääkseni edes jotain kemiaa tai tunnetta pitäisi tuntua jotta voisi lähteä tapailuasteelle, vai? Olen kuitenkin joskus tuntenut ihastuksenkin, ja sitä tunnetta kaipaan. En kuitenkaan haluaisi olla yksin ikuisesti, mitä jos sitä ei koskaan tule? Odotanko että kohtaan ihmisen johon oikeasti tykästyn, vai otanko vain "kivan kaverin" jossa ei ole mitään vikaa, mutta joka ei tunnu muulta kuin kaverilta?
Kommentit (60)
No kyllä minä tein järkivalinnan ja otin "tarpeeksi hyvän" miehen, kun ei sellaista elämää ravistelevaa elämänrakkautta enää vastaan tullutkaan. Ei sitä kannata liian kauan odota ihmettä tapahtuvaksi, etenkin jos ikää alkaa olla ja haaveilee perhe-elämästä ja lapsista ja toivoo miehen joka on oikeasti hyvää isämateriaalia ja itsekin lapseton.
Joten otin miehen joka ei saa minua ihastuksesta hulluksi, mutta joka on paperilla kaikin puolin hyvä mies, ja jonka kanssa tiesin että perhe-elämä ja yhteiselo meillä tulisi toimimaan. Se toimiva arki ja sujuva yhteiselo kun rakentuu lopulta muille asioille kuin polttavalle rakkaudelle. Oikeastaan jopa helpompaa, sillä parisuhde on kovin tasainen ilman suuria tunteiden vuoristoratoja. Ne miehet joihin olen ollut tulisen ihastunut ja rakastunut eivät ole oikein soveliaita perhe-elämään ja lastenkasvatukseen, joten en kadu tai harmittele etten päätynyt heidän kanssaan lisääntymään.
Toki sitä olisi toivonut sitä oman elämänsä rakkaustarinaa osuvaksi kohdalle, mutta kun ei se kaikille osu vaikka miten odottelee. Jos odottelee liian kauan, jää ilman sitten toisenlaisista hyvistä ja ihanista kokemuksista mitä elämä voi antaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Naiset ja heidän ihastumisensa… itse miehenä en ainakaan suostuisi tyytymään sellaiseen naiseen joka kiinnostuisi minusta jonkin lapsenomaisen ihastumisena takia.
Minä ainakin katkaisisin lopullisesti välit sellaiseen ihmiseen, joka on tietoisesti tavalla tai toisella leikkinyt toisen tunteilla edes jossain vaiheessa. Hoitakoon karma loput, jos sellaista on olemassa.
Samasta ongelmasta kärsinyt nainen olen. Jos perheen ja lapsia haluaa, ehkä on vain tyydyttävä. Itsellä meni lastensaaminen ohi kokonaan, kun en tyytynyt.
Vierailija kirjoitti:
Olen kolmeakymppiä lähestyvä nainen ja ongelmani on, että en tunne vetoa saati ihastu miehiin helposti. Miesmakuni ei ole kovin laaja ja olen yrittänyt tutustua myös muunlaisiin miehiin, käynyt treffeillä ja koittanut tutustua, mutta en tunne mitään. Käsittääkseni edes jotain kemiaa tai tunnetta pitäisi tuntua jotta voisi lähteä tapailuasteelle, vai? Olen kuitenkin joskus tuntenut ihastuksenkin, ja sitä tunnetta kaipaan. En kuitenkaan haluaisi olla yksin ikuisesti, mitä jos sitä ei koskaan tule? Odotanko että kohtaan ihmisen johon oikeasti tykästyn, vai otanko vain "kivan kaverin" jossa ei ole mitään vikaa, mutta joka ei tunnu muulta kuin kaverilta?
Itse olisin mieluummin yksin kuin sellaisen ihmisen kanssa jota en aidosti rakasta. Odota rauhassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Naiset ja heidän ihastumisensa… itse miehenä en ainakaan suostuisi tyytymään sellaiseen naiseen joka kiinnostuisi minusta jonkin lapsenomaisen ihastumisena takia.
Vähän samoin ajattelen, vaikka en ehkä sanoisi noin jyrkästi.
Jos minä käyttäytyisin kuten tuommoinen nainen, niin juoksisin epätoivoisesti 23v fitness ja voimistelunaisten perässä. Ei se ole minulle mahdollista koska en ole 10/10 mies, edes 9/10, ja ikää on 35 jo. Se laiva meni, jalat maassa tapailen ihan normaaleja 28v+ naisia.
Minä en ainakaan ikinä vain tyytyisi mihinkään mieheen. Olen mielummin (ja olen ollutkin koko ikäni) yksin. Tiedän tosin paljon ihmisiä jotka tyytyvät kun ovat niin heikkoja etteivät pysty olemaan yksin. N28
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ystäväni teki järkivalinnan ja meni naimisiin miehen kanssa, joka oli häneen hulluna mutta ei toisin päin. Ihan lapsia saadakseen. Nyt heillä on kaksi kohta kouluikäistä lasta ja miettivät eroa. Ystäväni valittaa, että miehestä ei ole tukea arjessa riittävästi. En ole kehdannut suoraan kysyä, valitsisiko hän silti uudelleen samoin; ts. kannattiko tuo järjestely tehdä että niitä lapsia sai. Jalat alta vievää miestä ei hänelle ole tullut tänä aikana vastaan kuitenkaan.
Itse jätän lapset tekemättä, koska minulle tuli ero suhteesta elämäni rakkauden kanssa juuri pahaan aikaan lasten saamisen kannalta - minun pitäisi tosi nopeasti sitoutua uudelleen jotta ne lapset vielä saisin. Jään mieluummin ilman kuin menen suhteseen, joka ei tunnu minulle ainutlaatuiselta. Uskon vahvasti, että löydän sellaisen suhteen vielä, kun annan asioille rauhassa aikaa kehittyä, mutta lapsia en kyllä varmastikaan tule saamaan koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset ja heidän ihastumisensa… itse miehenä en ainakaan suostuisi tyytymään sellaiseen naiseen joka kiinnostuisi minusta jonkin lapsenomaisen ihastumisena takia.
Vähän samoin ajattelen, vaikka en ehkä sanoisi noin jyrkästi.
Jos minä käyttäytyisin kuten tuommoinen nainen, niin juoksisin epätoivoisesti 23v fitness ja voimistelunaisten perässä. Ei se ole minulle mahdollista koska en ole 10/10 mies, edes 9/10, ja ikää on 35 jo. Se laiva meni, jalat maassa tapailen ihan normaaleja 28v+ naisia.
Jep. Naisilta puuttuu täysin realismi, ainoastaan se 190cm akateeminen naistennaurattaja mallimies isolla peniksellä ja matalalla äänellä synnyttää ihastuksen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä tyydy, seurauksena ei ole kuin monta onnetonta ihmistä mm. sinä, mies, lapset ja muu suku.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset ja heidän ihastumisensa… itse miehenä en ainakaan suostuisi tyytymään sellaiseen naiseen joka kiinnostuisi minusta jonkin lapsenomaisen ihastumisena takia.
Vähän samoin ajattelen, vaikka en ehkä sanoisi noin jyrkästi.
Jos minä käyttäytyisin kuten tuommoinen nainen, niin juoksisin epätoivoisesti 23v fitness ja voimistelunaisten perässä. Ei se ole minulle mahdollista koska en ole 10/10 mies, edes 9/10, ja ikää on 35 jo. Se laiva meni, jalat maassa tapailen ihan normaaleja 28v+ naisia.
Jep. Naisilta puuttuu täysin realismi, ainoastaan se 190cm akateeminen naistennaurattaja mallimies isolla peniksellä ja matalalla äänellä synnyttää ihastuksen.
Kummallista. Kun kuitenkin minäkin olen mennyt naimisiin miehen kanssa, johon ensin ihastuin, ja sitten rakastuin. Samoin tiedän monta muuta naista, joille näin on käynyt. Minusta tämä on ihan realismia. Mieheni ei ole 190cm, eikä se minulle mikään ihanne ollutkaan. Akateeminen komea tohtorismies kylläkin. Onneksi en tyytynyt muihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aito vahva molemminpuolinen kestävä rakkaus on niin harvinainen ilmiö parisuhdemarkkinoilla että hyvin voi miettiä tyytyvänsä vähempäänkin. Omalla kohdallani ainakin meni niin, että rakastuin parikin kertaa onnettomin seurauksin, yksinhuoltajana sitten päätin tyytyä kunnolliseen mieheen joka halusi minut. Hänelläkin oli vähän samanlainen tausta, aiemmat hullaantumiset eivät olleetkaan kestäviä. Päätimme että me kaksi toiseksi parhainta olemme nyt sopivat toisillemme. Hyvin menee, 35-vuotishääpäivä just juhlittu. Kyllä järkiratkaisukin voi olla oikea, mitä te sen suuren tunteen perässä juoksette?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset ja heidän ihastumisensa… itse miehenä en ainakaan suostuisi tyytymään sellaiseen naiseen joka kiinnostuisi minusta jonkin lapsenomaisen ihastumisena takia.
Vähän samoin ajattelen, vaikka en ehkä sanoisi noin jyrkästi.
Jos minä käyttäytyisin kuten tuommoinen nainen, niin juoksisin epätoivoisesti 23v fitness ja voimistelunaisten perässä. Ei se ole minulle mahdollista koska en ole 10/10 mies, edes 9/10, ja ikää on 35 jo. Se laiva meni, jalat maassa tapailen ihan normaaleja 28v+ naisia.
Jep. Naisilta puuttuu täysin realismi, ainoastaan se 190cm akateeminen naistennaurattaja mallimies isolla peniksellä ja matalalla äänellä synnyttää ihastuksen.
Tuo käsitys on vain sulla itselläsi.En ole koskaan kuullut kenenkään naisen vaativan mieheltä moista joten postauksessasi ilmensit vain omaa huonoa itsetuntoasi - ja olet todella väärässä. Toki tuo harhainen kuvitelmasi kelpaa sulle tekosyyksi halveksia kaikkia naisia jotka tajuavat että sinä halveksit heitä (tuon itse keksimäsi jutun takia) joten eivät lämpene ehdotuksillesi.
Miehen pitää olla samalla aaltopituudella ja elämänarvojen pitää olla samanlaiset.Homma ei muuten toimi kovinkaan pitkään. Mieheni ei täytä ainuttakaan kuvailemaasi kriteeriä, silti ihastuin häneen hullun lailla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus olen ajatellut, että yksi vallan erityinen syy miksi olen ikisinkku johtuu siitä, että pärjään melkein pelottavan hyvin itsekseni. Kenelle sinä AP olet kumppania hakemassa?
Minulla ei ole taitoa saati halua pakottaa ketään parisuhteeseen kanssani. Siksi toivon ja unelmoin, että tuo toinen haluaisi olla minun kanssani ilman isompia taikoja ja temppuja, ainakin suunnilleen yhtä paljon kuin, mitä minä häneen, enkä näin sanoessani tarkoita, että kuvittelisin tai luulisin parisuhteen kantavan itse -itsensä. Ehei. Luulen sen vaativan enemmän ja vähemmän jollei alinomaista työtä, niin ainakin huolenpitoa.
Kyllä ainakin minusta sinkkunakin voi elää ihan hyvää ja verraten laadukasta elämää. Toki on ja on varmasti tulevaisuudessakin piäiviä, jolloin kaipaan itselleni läheistä kumppania.- Iän karttuessa aattelehdin joskues myös hieman mikä on tulevaisuuteni; yksinäinen vanhuus ei kuullosta houkuttelevalta. Mutta toisaalta en osaa (vielä) ajatella, että kumppanin olisi tuleva omaishoitajani tai minä hänen.
Huomaan kaipaavani, va oikeampaa sanoa haaveksivani toisen tuomasta/ mahdollistavasta jonkilaiseta henkisestä yhteytdesä, joka olisi vielä enemmän, tai jollain eriilaista kuin "vain" hyväkään ystävyys. - Ja koska en harrasta ystävieni kanssa seksiä saati ns. yhdenyön juttuja, niin toki satunnaisesti kaipaan myös fyysistä läheisyyttä ja kosketusta.
Edellä kerrotusta huolimatta minusta on monesti tuntunut, että sinkkuuteni on paljon isompi ongelma monelle muulle kuin minulle itselleni.
Minusta mieheen ei tarvitse ihastua ihan ensisilmäyksellä. Parikin hyvää suhdettani, toisen kanssa olen naimisissakin, ovat alkaneet niin, että vastapuoli on enemmän kiinnostunut. Kuvittelisin, että on normaalia, että ihastuminen tunteet ovat hieman epäsynkassa alussa, harvoin kai kaksi ihmistä tosielämässä vaan kapsahtaa yhtäaikaa toistensa pauloihin samalla sydämen lyömällä.
Mutta jos et tapailun myötäkään pian ihastu/rakastu, sitten ei kannata tyytyä. Pitäisi mielestäni ihastua siihen, millaiseksi ihmiseksi uusi tuttavuus lähemmin tarkasteltuna osoittautuu, ei pelkkään ulkokuoren.
Tietysti voi miettiä sitäkin miten se ihastuminen, huuma ja vetovoima säilyvät vuosien saatossa.Tuppaavat haalistumaan..Jos aina etsii suurta tunnetta ja hekumaa saa vaihtaa kumppania aika usein. Uskon että jos haastateltais 10-20v.yhdessä olleita pareja niin ehkä se hekuma ei ihan siellä huipussa ole.Arki, rutiinit jne...
Vierailija kirjoitti:
Tietysti voi miettiä sitäkin miten se ihastuminen, huuma ja vetovoima säilyvät vuosien saatossa.Tuppaavat haalistumaan..Jos aina etsii suurta tunnetta ja hekumaa saa vaihtaa kumppania aika usein. Uskon että jos haastateltais 10-20v.yhdessä olleita pareja niin ehkä se hekuma ei ihan siellä huipussa ole.Arki, rutiinit jne...
Niin. Parhaimmillaan ihastumisesta kasvaa ja muodstuu, sitä lujempi ja vahvempi rakkaus. - Joskus kyllä tuntuu sille, että osa kaipaa ja hakee jatkuvaa ihastumisen tunnetta, eikä kestä sitä kun tunteet tasaantuu ja sukat ei enää jatkuvasti pyörikkään jaloissa, kaikki ei olekaan ihan ni-in ihanaa ja toisesta saattaa paljastua myös sellaisia piirteitä, joista ei pidä, mutta mitä ei huomannut tai jos huomasikin ei välittänyt silloin kun oli ni-in ihastunut. -
Toisaalya "pelkän" ihastumisen voisi kuvitella olevan hyvin kuluttava tunne. (Vrt: ei makeaa mahatäydeltä). Mutta tok rakkauskin vaatinee pysäkseen elossa paitsi hoitamista ja huolenpitoa, niin myös tunnetta siitä, että voi kunnioittaa ja arvostaa toista, juuri sellaisena kuin hän on, vaikka toinen välillä ärsyttäisikin suunnattomasti
Vierailija kirjoitti:
No miltä sinusta itsestäsi tuntuisi, ap, jos kumppanisi ei olisi koskaan ollut ihastunut sinuun ja olisi kanssasi vain sen takai, että "on edes joku"?
Oikeasti, ei tuolla tavalla pysty saamaan hyvää parisuhdetta, ja aina on parempi olla yksin kuin huonossa suhteessa.
Mulle ainakin kelpaisi, että nainen ottaisi mut, koska oon hyvä mies, vaikka ei olisikaan varsinaisesti ihastunut
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No miltä sinusta itsestäsi tuntuisi, ap, jos kumppanisi ei olisi koskaan ollut ihastunut sinuun ja olisi kanssasi vain sen takai, että "on edes joku"?
Oikeasti, ei tuolla tavalla pysty saamaan hyvää parisuhdetta, ja aina on parempi olla yksin kuin huonossa suhteessa.
Mulle ainakin kelpaisi, että nainen ottaisi mut, koska oon hyvä mies, vaikka ei olisikaan varsinaisesti ihastunut
Tämä on jotenkin hieman pateettista, - Luulen kyllä ymmärtäväni mitä totesit, mutta joskus minusta tuntuu, että ihmiset odottavat ihastumisen tunteelta,jotain mik kuullostaa enemmän liian imelältä ja siirappiselta, että tälliasen tunteen sanoiksi pukeminen on miltei mahdotonta. Vaan mikä olisikaan riittävä määrä ihastumista ja miten osoittaa toiselle se, ettei toinen oikeasti pelästy sitä kun toinen -paremman termin puuttuessa: tuntee niin voimakkaasti ja vahvasti toista kohtaan. Tai mitä me dotamme toisen tekevän; ellei sitten olisi parempi ollakin tekemättä mitään. ..
No sitten ollaan yksin? Ei huonoon tartte ikinä tyytyä.