Voisiko täällä joku tunnustaa, että lapsien hankinta oli virhe?

Ei haastavaa vauvaa ole vaan haastava äiti joka ei ymmärrä vauvan hoidosta tarpeeksi.

Vierailija kirjoitti:

Vauva on nyt 3kk ikäinen enkä voi väittää, ettenkö kaipaisi vanhaa elämääni todella paljon. Meillä vielä ns. helppo tapaus, nukkuu yöt todella hyvin ja vatsavaivojakaan ei juurikaan ole. 

Mutta se oman ajan menetys ja säätäminen aikataulujen kanssa, varsinkin jos haluaisit lähteä yksin jonnekin. 

Mies onneksi osallistuu todella paljon vauvan hoitoon, luojan kiitos siitä. 

En tiedä mitä tekisin jos vauva olisi haastava ja mies ei osallistuisi vauvan hoitoon. Tuolloin vasta katuisinkin.

Mutta nyt tulee se kliseistä klisein: sillä hetkellä kun vauva katsoo sua silmiin ja hymyilee, niin hävettää että oot edes ajatellut tällaisia asioita. Niin se vaan menee.

Seuraavana kiukkuhetkenä sitä taas manaakin oman elämäntilanteensa alimpaan helvettiin :D 

 

Ihanasti kirjoitettu! Ei elämä ole mustavalkoista, vaikka AP sellaista selvästi toivoisikin. :)

"Lapsien" on väärin kirjoitettu.

Takaisin peruskouluun.

Voin tunnustaa, että kaduttaa ja syynä se, kuinka turvaton paikka maailma on. En tajunnut, että äitiyden mukana tulee tällaista jatkuvaa huolehtimista. Näen vaaroja kaikkialla, korkeita pudotuksia, teräviä kulmia ja pähkinöitä, jotka jäävät kurkkuun tms. Entä sitten luonnonkatastrofit, Venäjän uhittelut tai maahan törmäävä asteroidi?? (No joo, ehkä en nyt noilla viimeisillä niin tosissaan vaivaa päätäni...). Esikoista kiusattiin eskarissa/koulussa ja se tuska, mitä voi lapsensa puolesta kokea!! Jos joku kysyy, niin sanon ettei lapsia kannata hankkia.

Täällä oli joku aika sitten pitkä ketjukin aiheesta. Sain niin paljon p*skaa niskaani myönnettyäni asian, että nyt en muuta sano.

Onneksi en saanut ensimmäisen mieheni kanssa parikymppisenä lapsia. Hän olis halunnut, minä halusin opiskella ensin. Jos meillä olisi yhteinen lapsia / lapsia, joutuisin edelleen pitämään mieheen jonkinlaisia yhteyksiä ja hyvin todennäköisesti pitäisin lapsentekoa virheenä. (Ja kuten ymmärrätte, lasta rakastaisin silti kuten lasta rakastetaan.)

No olihan se kun huostaanotettuna on.

Joillakin naisilla tuntuu olevan kova tarve kieltää ja mitätöidä toisten naisten kokemusket, tunteet ja mielipiteet siitä, että lapsi oli virhe. Käyvätkö nämä kieltäjänaiset omaa sisäistä kamppailua? Koska itselleen yritetään vakuutella, että ei mitään virhettä missään tapauksessa, niin toisten eriävät mielipiteet uhkaavat omaa epävarmuutta?

Minulla oli nuorempana mt-ongelmia ja on vieläkin enkä ollut silloin todellakaan valmis äidiksi vaikka niin jostain syystä ajattelin. Lapsi on tehnyt elämästä lähinnä entistäkin raskaampaa. Olen yksin viihtyvä luonne ja pidän rauhallisesta elämästä ja äitiys ei todellakaan sovi luonteelleni, luulin silloin että tulen muuttumaan. Lapsi on myös hankittu väärän miehen kanssa josta sittemmin erosin. Hankalan miehen kanssa joutuu nyt olemaan tekemisissä loppuelämän lapsen takia. Kyllä voisi sanoa aika selkeästi että kadun lapsen hankintaa.

Oli se virhe. Kaipaan menetettyä vapautta, ja matkustelua. Onneksi meidän perheessä mies on se lapsirakas, niin saan itse olla vähän vapaammin. Ehkä se siitä kun lapsi kasvaa, ja pääsee porukalla matkustelemaan ja tutustumaan eri kuttuureihin.

Mielenkiintoisia kertomuksia. Olisi vielä mielenkiintoista kuulla niitä syitä, että mikä sai tekemään väärän valinnan hankkia lapsi? Oliko se ryhmäpaine? Painostus? Väärät luulot? Vai mikä?

AP

En kadu. Lapsen isävalinta vain mietityttää appivanhempineen kaikkineen, mutta toisaalta lapsi ei olisi hän jos isä olisi joku muu. Aina voi jälkiviisastella. Tunnustan haikailun itsessäni, niin minä aina teen. Se on vain haikailua, joka on eri asia kuin katumus. Asuessani yksin haikailin olevani äiti. Olen ehkä pettynyt itseeni kun minäkin luulin olevani pitkämielisempi, mutta niin vain minäkin olen tiuskinut ja saanut lapselle pahan mielen. Omalle kullannupulleni. Joo, en tiennyt olevani lässynlää-äiti. Haaveilen eläväni joskus kaksin lapseni kanssa. Haikailen?

Kyllä, näin miehen näkökulmasta ylivoimaisesti typerin teko koskaan. Se raivostuttava ymmärryksen hetki kun tajuaa olevansa seuraaavat 18 vuotta pelkkä yhteiskunnallinen maksumies jota kaikki mahdolliset tahot vetävät hanuriin. Tälläkin viikolla lasten harrastuksien kuskaamisen merkeissä vain 20h, tänään helatorstaina yhteensä 5h.

Up

Oletko kysynyt omalta äidiltäsi?

Kadun ja syvästi. Ymmärtämättömyyttäni ja tyhmyyttäni hankin. Myös mies ja miehen suku painostivat.  Harmittaa vapauden menetys. Lisäksi luulin, että lapsistani tulisi suloisia pieniä maanpäällisiä enkeleitä, Ei todellakaan tullut. Lisäksi huoli lapsista jatkuu niin kauan kuin minussa henki pihisee.