Muita, joita omat lapset eivät muistaneet mitenkään äitienpäivänä?

Vierailija kirjoitti:

Miten ihmeessä tuon ikäinen osaisi juhlistaa äitienpäivää, jos hänelle ei siitä kerrota ja ohjata?

Miten muistit omaa äitiäsi?

Miksi ihmeessä et ole opettanut lapsillesi mitä on antamisen ilo? Miten juhlistatte lasten nimi- ja syntymäpäiviä? Otatko toisen lapsen mukaan suunnittelemaan yllätystä toiselle?

Lapsille pitää opettaa asioita.

Minua, ovat lapset muistaneet sekin jälkeen kun jäin heidän yksinhuoltajakseen, heidän olleessaan 8v ja 10v. Alussa saivat kyllä pari viikkoa ennen äitienpäivää pientä vihjailua, oi kuinka ihanaa kun saan äitienpäivänä kahvit sänkyyn, mitähän kivaa minulle on tehty äitienpäiväksi jne.

Lisättäköön että mieluummin juon vahvempaa kahvia pöydän vieressä, jätän leipäni ilman puolen sentin voi kasaa, en tarvitse kurttuista kartonkikorttia, mutta tiedän kuinka tärkeää se on lapsille ja silloin se tekee asian minulle tosi tärkeäksi ja se kurttuun kutsuttu vohvelukangas tabletti on minulle rakkainta maailmassa.

Miksi ja miksi ja miksi. Mistä päättelet, että en ole noita sanoja asioita opettanut kuin sinäkin? Vai oletitko vaan, että olet jotenkin parempi äiti koska sinua muistettiin äitienpäivänä ja minua ei.

En nähnyt tarpeelliseksi erikseen viestissäni mainita mitä kaikkea olen lapsilleni opettanut, joska mielestäni nämä sinun mainitsemat nyt ovat joka vanhemman peruskauraa. Ei mitään erikoista superkasvattajan hommaa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Minä sain kortit ja lakeripussin. Se riitti vallan mainiosti. Tenavat tietävät, että mutsi tykkää lakerista, joten sitä sitten. Oltiin kotosalla ja syötiin porukalla, ihan meni päivä lupsakasti. 

Ja olen myös yh ja tuon ikäisten lasten äiti, kuten myös liudan aikuisiakin, mutta ei meillä tästä äitienpäivästä tehdä mitään suoritusta. Olenhan heidän äiti joka päivä.

Niin, teillä ei tehdä äitienpäivästä suoritusta, mutta sait kuitenkin lapsilta kortit. Eikös? Sitten kun joku toinen äiti suree, että ei saanut niitä kortteja, niin hän onkin yhtäkkiä tekemässä äitienpäivästä hirveää suoritusta? Anteeksi, mutta en ymmärrä logiikkaasi.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän tyttöni kinusi minulta, että lähdettäisiin ulos syömään, koska hänen tekisi mieli brunssia. Ei lähdetty, koska olin äitienpäivän kuumeessa. Olisin vaan toivonut, että hän olisi edes esittänyt asian niin, että haluaisivat juhlistaa äitienpäivää minun vuokseni. Ja olisin minä ne tehdyt kortitkin halunnut saada. Olisin minä niistä ilahtunut, mutta ilmeisesti en ole lapsilleni edes korttien arvoinen.

Ehkä on lapsellista surra tällaista, mutta en voi sille mitään että mieli on tosi paha ja itkettää. En edes kehtaa kertoa tästä kenellekään.

Ap

Niin, eli siis lapsesi kuitenkin ehdotti jotain vähän erityisempää tekemistä äitienpäiväksi. Sinä vain otit sen kinuamisena, kuten viestistä näkyy. Onko ihmekään, jos lapset eivät onnittele tai ehdota mitään, jos äiti kokee kaiken kinuamisena ja vastaavana?

Ai minä koen kaiken kinuamisena? Tyttö tiesi hyvin että äiti on kuumeessa. Eli koska äiti ei jaksa viedä lapsiaan taas kerran ravintolaan syömään, niin hän ei sitten ansaitse korttiakaan? Onko äitienpäivään pakko aina käyttää hirveästi rahaa? Minulla ei ole todellakaan ylimääräistä rahaa paljoa, ja tyttö tietää sen. Tyttö olisi voinut kuitenkin sen kortin antaa, vaikka äiti onkin näin paska, kun on kipeä ja köyhä. Vai ootko sitä mieltä, että en edes sitä korttia ansainnut?

Ap

Olen pahoillani puolestasi, ap! Varmasti tuntuu pahalta.

Mutta se mikä minusta tuntuu oudolle on se, että et juttele asiasta lastesi kanssa. Kerro miltä sinusta tuntuu nyt.

Ap alkaa kuulostaa yhä enemmän trollilta. Eihän tuommoista marttyyriä oikeasti ole enää nykyäitien ikäluokissa. Vai onko? 

Älä välitä. Tuon ikäiset lapset nyt vaan ei välttämättä osaa eikä tule ajatelleeksi asiaa. Eivät tuon ikäiset enää ehkä koulussa mitään kortteja tee. Ja kun eivät tiedä miten menetellä, eivät osaa toimia. Kokevat asian ehkä vähän noloksikin tai lapselliseksi. Tyttäresi kuitenkin ehdotti brunssia (vaikka olitkin kuumeessa, ei hän sitä taas osaa ajatella), se oli hänen tapansa yrittää juhlistaa päivää.

Vierailija kirjoitti:

Kysyitkö että tehtiinkö koulussa kortteja? Ei kaikki opettajat teetä sellaisia.

Toisaalta lasta voi hävettää antaa jotain niin "vähäpätöistä" jos tietää että muissa perheissä ostetaan lahjoja. Minun mielestäni voisit ihan suoraan sanoa että olisit ollut tosi onnellinen itsetehdystä kortista.

Siis mitä oikein kuvittelet? Tottakai kysyin tehtiinkö koulussa kortit ja kuulemma olivat tehneet. Ja tottakai sanoin lapsille, että olisin kovasti halunnut saada ne kortit. Mutta kun en saanut. Siitähän tässä oli kyse, että en saanut valmiiksi tehtyjä kortteja, vaikka suoraan sanoin, että olisin ilahtunut niistä tosi paljon.

En kai mä nyt niin tyhmä ole, että itkisin sitä et mun ajatuksia ei ole luettu. Vaan sitä, että mun selkeä toiveeni niin törkeesti vain sivuutetaan.

Ap

Tulee mieleen, että voihan niillä lapsilla olla tuohon ihan hyvä syykin. Jos sellaista ei oikeasti löydy, niin pahoittelut.

Mitähän ne lapset sitten vastasi siihen kun ihmettelit minne ne äitienpäiväkortit meni, kun eivät sinulle?

Vierailija kirjoitti:

Mitähän ne lapset sitten vastasi siihen kun ihmettelit minne ne äitienpäiväkortit meni, kun eivät sinulle?

En saanut tähän mitään vastausta. Enkä tiedä millä saisin heistä sen syyn irti.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Olen pahoillani puolestasi, ap! Varmasti tuntuu pahalta.

Mutta se mikä minusta tuntuu oudolle on se, että et juttele asiasta lastesi kanssa. Kerro miltä sinusta tuntuu nyt.

En ymmärrä viestiäsi. Siis mikä sinusta tuntuu oudolle?

Outoa on minusta, että koska puran tätä asiaa tänne, niin se jotenkin ymmärretään niin, että en olisi ensin yrittänyt juurtajaksain selvittää asiaa omien lasteni kanssa.

Voi tietysti olla, että on ihmisiä, jotka kirjoittavat pienimmätkin ongelmansa nettiin ja vasta sen jälkeen koittavat ratkaista niitä. Itse toimin päinvastoin. Kirjoitan nettiin äärimmäisen harvoin, vain silloinkuin koen olevani niin umpikujassa, että en enää ilman ulkopuolista apua koe selviäväni. Kuvittelin täältä saavani vertaistukea ja ehkä vinkkejä, kun omien lasten kanssa keskustelu ei enää auta.

Ap

Teidän tilanne on varmasti aivan oma lukunsa, mutta lapsilla voi olla monia syitä miksei heitä huvita nostaa äitiä jalustalle äitienpäivänä. En itse näin parikymppisenä haluaisi muistaa äitiäni äitienpäivänä, ja siihen on syynsä. Velvollisuuden tunnosta kuitenkin onnittelen häntä edelleen, vaikkakin pitkin hampain.

Äitini ei ollut erityisen hyvä vanhempi, itse asiassa aika huono. Hän ei ole ottanut ikinä vastuuta niistä vääryyksistä joita minä ja sisarukseni jouduimme hänen tekojensa takia kokemaan.

Myös lapsuuden äitienpäivistä on huonoja muistoja. Lahjat eivät kelvanneet, aamupalassa oli jotain vikaa ja viimeistään ennen päiväkahveja äiti piti marttyyriraivarit. Päällimmäiset äitienpäivämuistot liittyvät perheriitoihin.

On paljon äitejä, jotka ovat olleet oikein kunnollisia kasvattajia. Sitten jostain pikku jutusta tai täysin keksitystä syystä jälkikasvu kantaa kaunaa, ja ei tätä tunnustusta halua millään muotoa antaa. Silti kinuavat äidiltään taloudellista apua, ja usein saavatkin. Kyllä niissä aikuistenkin lasten asenteissa paljon mättää.

Sitten on äitejä, jotka luulevat olleensa kunnon äitejä, mutta totuus on aivan jotain muuta.

Kuulostat syyllistävältä ja ahdistavalta äidiltä. Oma äitini on juuri tuollainen, että saa jatkuvasti kuulla kuinka hän on kaikkensa meidän eteen tehnyt eikä mitään kiitosta saa, tuntee itsensä epäkelvoksi ja huonoksi äidiksi ymsyms. Kun sitä samaa pskaa on saanut kuulla lapsesta asti, ei välit todellakaan ole lämpimät. Nyt lopeta tuo lasten syyllistäminen ja korjaa asennettasi. 

Tyttäresi ehdotti brunssia ja nyt itket korttien perään. Olet katkeran kuuloinen ihminen. Jos asenteesi on tuo, ei ihmekään, ettei lapsesi halua sinulle kortteja antaa. Lapsille on kamalaa tuollainen katkera ja itsesäälissä rypevä äiti. 

Tuon ikäiset on vielä pieniä lapsia. Minusta ap odottaa liian aikuismaista käytöstä heiltä. Lapsille tulee turvaton olo, varsinkin jos mamma vielä katkerana tivaa selityksiä. Fiksuinta olisi tehdä lasten kanssa yhdessä äitienpäiväjuttuja, leipoa vaikka pullaa ja käydä hakemassa yhdessä kukat maljakkoon.

Ymmärrän Ap: n tunteita. Mutta tuo ikäisenä esiteininä ja teininä muistan itsekin, että tuntui hirveän nololta tehdä se kortti ja jo tuon hyvää äitienpäivää sanominen vaan nolotti jotenkin kauheasti. Jonkinlaista esiintymiskuumetta varmaan. Sama lapsieni kanssa. Ei tuossa iässä joka äitienpäivä tullut korttia eikä toivotuksia. Tosin kun on useampi lapsi niin joku heistä muisti kuitenkin aina. Ja myöhemmin vanhempina ovat minua muistaneet.

Mieheni sen sijaan martyroi ja uhriutui ja antoi kuulua, jollei hänen isänpäiväänsä muistettu. 

Vierailija kirjoitti:

Kuulostat syyllistävältä ja ahdistavalta äidiltä. Oma äitini on juuri tuollainen, että saa jatkuvasti kuulla kuinka hän on kaikkensa meidän eteen tehnyt eikä mitään kiitosta saa, tuntee itsensä epäkelvoksi ja huonoksi äidiksi ymsyms. Kun sitä samaa pskaa on saanut kuulla lapsesta asti, ei välit todellakaan ole lämpimät. Nyt lopeta tuo lasten syyllistäminen ja korjaa asennettasi. 

  Ikävä kuulla, että sinulla on / oli tuollainen äiti. Mutta on myös paljon niitä äitejä, jotka ovat kaikkensa tehneet, mutta ei mitään kiitosta tule. Turha kuvitella että viisaus asuisi aina nuoremmassa ikäpolvessa, ei todellakaan.