Rasittavat äitikaverit ja sinkut.

Yleisesti ottaen ei mikään, koska kaverini ovat sellaisia että osaavat puhua laajemmin kaikesta. Niiden kanssa, jotka (ilmeisesti) nykyisin puhuvat vain lapsistaan ja miehestään, en ollut kaveri edes silloin kun kaikki olivat sinkkuja.

Sellainen karvat pystyyn nostava asia tosin, joka liittyy tiettyyn kilpailuhenkiseen ihmistyyppiin, on oman lapsen vertailu muihin esim lapsen kavereihin. Toki kyse on aina siitä että lapsen kaverit ovat tyhmempiä, huonompia urheilussa tai muussa harrastuksessa jne. Koska en noita muita lapsia tunne, niin on mahdotonta arvioida puheiden totuudenmukaisuutta, mutta kaikella todennäköisyydellä heidänkin lapsensa kaveripiiristä löytyy myös huomattavasti etevämpiä kunhan tarpeeksi laajaa porukkaa katsotaan. Ennen lapsia nämä samat ihmiset kaiketi puhuivat itsestään samalla tavalla. Yleinen elämänkokemus on kuitenkin osoittanut että tietty nöyryys on elämässä ehkä kuitenkin parempi, kaikkihan meistä tapaa parempansa joskus. En osaa sanoa miten tuo asenne näkyy kasvatuksessa, mutta jo itse lapsena muistan että naureskelimme niille mahtiäideille (ja valitettavasti myös heidän lapsilleen, jotka toki itse eivät olleet siihen syyllisiä, mutta usein näyttivät valitettavasti oppineen ylimielisyyden vanhemmiltaan) jotka olivat aina korottamassa omaa lastaan. Kyllähän näitä lastenkin korviin vuotaa ennemmin tai myöhemmin. Urheiluseuroissa varmaan melkoisia ongelmapaketteja.

Mistä löytyisi vertaistukea niille vanhemmille, joiden kaveripiiri koostuu veloista ja jotka eivät haluaisi kuunnella joka käänteessä kauhistelua lapsiperheiden elämän kurjuudesta?

En puhu muutenkaan ainoastaan lapsistani, ja lapsettomien kavereiden seurassa luonnollisesti vielä vähemmän, kun lasten kasvatus ei ole meille yhteistä. Lapsettomat kaverini sen sijaan haluavat puhua lapsista, lapsiperheistä ja lastensaannista aivan jatkuvasti, eivätkä positiivisessa tai neutraalissa mielessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sä olet ap riidankylväjä.

Miten niin? Eikö asioista voi puhua niiden oikeilla nimillä rakentavaam sävyyn ja jakaa kokemuksia. Ehkä jollekkin saattaa avautua uusia näkökulmia mitä ei aikaisemmin ole huomannut, tai tajunnut. :)

Ap, et sinä millään tasolla ole rakentava.

Sinähän jo aloituksessasi lähdet siitä olettamuksesta, että nimenomaan äitikaverit ärsyttävät ja ovat se ongelma.

Eivätkä yhtään lainkaan edes hypoteettisesti ne lapsettomat velakaverit, jotka jaksavat paasata lasten kamaluudesta päin äitien näköä ja tuhahtelevat ivallisesti, jos joku kehtaa sanoa, että on pakko lähteä hakemaan lasta tarhasta.

Mä väitän, että nämä jälkimmäiset ovat tuhannesti rasittavampia, koska heillä EI ole mitään kokemusta äitiydestä, eikä niin muodoin hajua homman reunaehdoista. Jokainen äiti sen sijaan ON ollut myös lapseton, joten hän tietää senkin puolen asiasta.

Mutta joo, rajaa keskustelusi miten haluat, mutta älä luulottele olevasi rakentava tai "puhuvasi asioista oikeilla nimillä", kun todellisuudessa sinä olet yksisilmäinen ja haastat riitaa.

En ole ap, mutta ymmärrän kyllä hänen näkökulmansa. Ymmärrän myös äitiyden sitovuuden ja sen, että elämä muuttuu, kun saa lapsen. Äidit eivät tunnu ymmärtävän, että kun äidin elämä muuttuu, muuttuu myös sinkun elämä, vaikka hän ei ole sitä valinnut. Eli jos haluaa, että ystävyys jatkuu, kaikki tapahtuu lisääntyvien ehdoilla. Siis ihan kaikki. Lisäksi sinkkuna jää paritapaamisten ulkopuolelle. Että tosi kivaa sinkun kannalta, että ystävät menevät naimisiin ja hankkivat lapsia.

Ärsyttävää olla myös lapseton pariskunta niin lapselliset perheet tapaa vaan toisiaan ja meitä ei enää kutsuta kun ei ole lapsia...

No mulla on yksi kaveri, joka luulee, että otan palkatonta vapaata omasta työstäni ja tulen hoitamaan hänen lastaan, jos hän on esim. työmatkalla tai lapsi kipeä. Olen kerran näin tehnytkin, eli otin päivän vapaata omasta työstäni ja menin hoitamaan lasta, siitä huolimatta, että sairaan lapsen isä oli koko päivän kotona. 

Jälkeenpäin ajateltuna ei järjen hiventäkään. Mutta tulipa tehtyä päivän hyvä teko. 

Jos ehdotellaan uudelleen, joudun "valitettavasti" toteamaan olevani estynyt...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se rauhoittuminen siihen tapaamiseen. Vierailut on oikein oivallinen tapa opettaa lapsille niitä peruskäytöstapoja kuinka otetaan muut huomioon.

Tää oli hyvä! Että opetetaan ja tehdään sopivat rajat myös lapsille.

Tämä on ihan totta. MUTTA: jos lähdetään siitä, että lapsia opetetaan, asetetaan rajat, neuvotaan miten ollaan kun on vieraita ja miten odotetaan puheenvuoroa ja miten ollaan kahvipöydässä jnejne, niin ihan kauheasti siinä ei kyllä äiti-ihminen pysty _rauhoittumaan_ tapaamiseen. Etenkään jos on useampi kuin yksi lapsi. Tai jos lapsi on vilkas. Tai pahalla päällä. Että aika työlästä se voi olla.

Mua häiritsee se ettei lapselliset kaverit vastaa viesteihin tai puhelimeen. Ei puhelimen päässä tarvitse olla kokoajan mutta viestiin vastaamiseen menee kiireen takia viikko. Eli jos halutaan tavata niin sopimiseen menee useita viikkoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sä olet ap riidankylväjä.

Miten niin? Eikö asioista voi puhua niiden oikeilla nimillä rakentavaam sävyyn ja jakaa kokemuksia. Ehkä jollekkin saattaa avautua uusia näkökulmia mitä ei aikaisemmin ole huomannut, tai tajunnut. :)

Ööö... Melko erikoinen aihe sulla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sä olet ap riidankylväjä.

Miten niin? Eikö asioista voi puhua niiden oikeilla nimillä rakentavaam sävyyn ja jakaa kokemuksia. Ehkä jollekkin saattaa avautua uusia näkökulmia mitä ei aikaisemmin ole huomannut, tai tajunnut. :)

Ööö... Melko erikoinen aihe sulla.

Jollekkin outo aihe, jollekkin taas tuttu aihe.

Vierailija kirjoitti:

Mua häiritsee se ettei lapselliset kaverit vastaa viesteihin tai puhelimeen. Ei puhelimen päässä tarvitse olla kokoajan mutta viestiin vastaamiseen menee kiireen takia viikko. Eli jos halutaan tavata niin sopimiseen menee useita viikkoja.

No kyllä viestiin pitäisi viimestään parin päivän sisällä pystyä vastaamaan. Jos itse en ota selvää ystävästä, että milloin nähdään, tai tapaaminen sovitaan joko liian kauas, tai ei osata sanoa, ei kannata jäädä odottelemaan. Ei yhden viestin kirjoittamisessa mene kuin hetki, se on joko en tiedä, en pääse tai kyllä onnistuu. Tietysti kiireessä voi unohtua. Keksisin sinuna parempaa tekemistä ja treffailisin muita ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsettomana ärsyttää kun kysyn kaverini kuulumisia ja saan kuulla lasten kuulumiset. Huoh, sitähän mä kysyin!

No niin nehän on ne äidin kuulumiset, pitää vaan osata tulkita:

"meidän maija nukkuu hyvin nykyisin = nukun itsekin hyvin, en ole enää niin väsynyt päivisin"

"meidän maija oli 2 viikkoa kipeä = olen tosi rasittunut, en voinut tehdä mitään kivaa tuona aikana"

"maija osaa jo juosta aika hyvin ja karkailee pihasta = aikani menee hänen perässään juoksenteluun ja käsyttämiseen, en ole voinut enää lukea uutisia ulkoillessamme puistossa"

"maija ei syö tekemiäni ruokia = olen joutunut keksimään uusia ruokia, mitä meillä syödään. Välillä harmittaa kun on nähnyt vaivaa"

.... Eli kelpaisko jos äiti kertois vaan noi toiset puolet, sillonko olis äidin kuulumiset? Usein on vaan helpompi puhua niistä syistä ja joskus olettaakin että toinen tajuaa mitä se tarkoittaa äidin kuulumisissa.

Mä haluan juurikin tietää sen nukkuuko ystävä hyvin, en nukkuuko Maija ja sitä kautta myös ystävä. Miksei voi vastata kysyttyyn??

Oot oikeassa tässä myös minunkin mielestä. Ei ole edes oikein odottaa, että kukaan ymmärtää mitään piiloviestejä, asioista voi puhua suoraan. Ei se tarkoita, että vaikka ei ole lapsia, että olisi jotenkin vajaa ymmärtämään toista. Ja tietysti ystävänä haluaa tietää oman ystävän kuulumisia, senhän vuoksi niitä kysytään. Kyllä ainakin minun äitikaverit vastaavat ja avoimesti kertovat tuntojaan jos kysyy. Ei niitä tarvitse lukea koko ajan rivien välistä, eikä kukaan ole kellekkään ystävälle, jolla ei ole lapsia,niin suuttunut kysymyksistä.

Vierailija kirjoitti:

Ärsytti taannoin suunnattomasti erään lapsettoman ystävän avautuminen siitä, kuinka en enää kerro omia kuulumisiani vastauksena hänen kysymykseensä. Ei käynyt mielessä kysymyksen asettelu sitten lainkaan tällä ystävällä. Hän nimittäin aina kysyi: "Mitäs teille kuuluu?" Turha sellaisen kysymyksen jälkeen itkeä, jos saa vastaukseksi lasten ja miehen kuulumiset.

Ihan näin perheellistäkin rasittaa jatkuvat lapsijutut. Tuntuu olevan esikoisten äidin tyyppivikoja. Kolmatta tuntia puhelimessa, eikä sanaakaan muusta kuin ihmeellisestä kultapallosta, joka saa hampaita, kääntyy selältä mahalleen, jolla on vähän nuhaa jne. Lohduttaudun sillä, että ehkä itse olin yhtä rasittava (ja toivon hartaasti, etten ollut).

Huomasin tämän, ehkä menee aiheen vierestä. Yksi ystäväni alkoi joku aika sitten seurustelemaan, ja kysyn siltä kohteliaisuudesta nykyisin "mitäs teille kuuluu", se tuntuu tökeröltä, koska haluan tietää tämän oman ystävän kuulumiset, mutta kohteliaisuudesta olen yrittänyt noin kysyä. Täytyypä palata siihen normi mitä sulle kuuluu, miettii varmaan että mitäs ihmettä tämä on, niistä mun viesteistä :D

Mikä helvetti siinä on, että lapsettoman oletetaan aina olevan myös sinkku, vaikka lapseton pariskunta on YLEISIN kotitaloustyyppi Suomessa.