Nyt 25-vuotiaana huomaa eri ihmisten tuloerot, ahdistaa. Miten nostaa omaa tasoa kuin syntynyt köyhään perheeseen?

Voi hyvänen aika! Lähihoitajilla EI ole huono palkka,usein mahdollista vaikuttaa itse tekemällä yövuoroa,pyhiä yms. Toki työ on palkkaan nähden raskasta, mutta monella ammattikoulututkinnolla saa tehdä paljon huonompipalkkaista duunia. Lisäksi hoitoala on yksi niitä harvoja aloja joilla työnsaanti suht varmaa ja voit tehdä hyvin esim.keikkatyötä opintojen ohessa. Ei muutakun järjestelemään asioita ja hakemaan esim.AMKIIN.

Siis millaisesta elämästä sinä sitten haaveilet? Luksuselämästä jatkuvine matkoineen jne? 

Jäin vain miettimään tuota kun harmittelet olevasi lähihoitaja. Vuorotyöllä lähihoitaja voi päästä jopa 2000 euron nettoansioihin. Se ei ole mikään aivan p*ska palkka kuitenkaan. Suomessa on kova progressiivinen verotus, se että sun bruttopalkka nousee ei ole mikään avain rikkauksiin. 

Itse olen yo-lähihoitaja ja mulla on vaikka mitä.. uudehko koti, alla perushyvä perheauto (okei, ei näillä tuloilla mitään bemareita ostella, mutta ei kaikkein paskimmalla prutkullakaan tarvitse ajaa). Itse en matkustele mutta jos haluaisin se olisi täysin mahdollista. Itselle ja lapsille (2 kpl) säästän rahastoihin, niissä on mahdollisuus kerryttää varallisuutta kivastikkin pienellä pääomalla, jos jaksaa pitkäjänteisesti vaan säästää. Ja jos joskus haluan voin jatkaa opintoja, nyt en halua. 

Mies tienaa vielä vähemmän kuin minä ja kotoota en mitään sellaista mukaan saanut, mitä en itse olisi ostanut. Vanhemmat oli vielä köyhempiä kuin minä. Itse ajattelen jo sillä tapaa päässeeni hieman pidemmälle kuin vanhempani (koulutus, omistusasunto, rahastosijoitukset.. ) ja toivon että lapseni pääsisivät sitten taas vähän musta eteenpäin. Se että tulee vähäosaisesta perheestä ei tarkoita että sen vähäosaisuuden pitäisi olla sun lastenlastenkin kohtalo. 

Mutta jos sulla oikeasti on palo johonkin toiseen ammattiin niin go for it! Olet nuori vielä ja ehdit vaikka mitä jos haluat. 

Minuakin kiinnostaa, mitä opiskella jos on nyt pienipalkkaisessa työssä (myyjä ) ja ei ole toivoakaan opiskella miksikään insinööriksi tai varmaan edes sairaanhoitajaksi, ekonomista puhumattakaan :D Vai onko vaan tyydyttävä kohtaloonsa...

Vierailija kirjoitti:

Vanhempani potkivat minut ulos kämpästä heti kun täytin 18-vuotta. Jouduin valitsemaan ammattikoulun, koska vanhempieni mielestä tuli mennä suoraan työelämään ja lukio ajanhukkaa. Valitsin sitten hölmönä lähärin polun. Sitä samaa polkua nyt tarponut tähän asti ja vierestä katsellut kuin monet muut matkustelevat ja toteuttavat unelmiaan. Ensimmäinen kesätyöpaikkani oli 14-vuotiaana ja siitä lähtien olen töitä tehnyt.

Seurustelin vakavissani 6-vuotta. Mies oli varakkaammasta suvusta ja silloin ei rahahuolia ollut. Mies makseli mielellään omat kuluni, mutta olin onneton koska en tiennyt mitä tehdä omalla tulevaisuudella. Vierestä myös näin, miten paljon helpommalla mieheni sisaruksetkin pääsivät. Ei tarvinnut mitään itse tehdä ja tilile tipahteli tuhansia.

Moni ikäisistäni valitsi lukion ja on päässyt sitä kautta yliopistoon. Yleensä vain olen huomannut sen, että yliopiston portti on auennut usein heille, jotka ovat saaneet panostaa opintoihin ilman työntekoa. Osalle on kustannettu kursseja jotka tädänneet vaikka lääkikseen pääsyyn. Osa asunut vanhemmillaan tai heidän omistamissa asunnoissa ilman työpaikkaa tai huolia omasta taloudesta. On matkusteltu ulkomailla ja eletty kivan näköistä elämää.

Tällä hetkellä koen ahdistusta. Oliko oma elämäni tässä, lähihoitajana. Tiedän, että jokaisella meistä on omat ongelmat ja huolensa. Siltikin mietin, miten voisin joskus itse nousta tästä ja tarjota mahdollisesti tulevilla lapsilleni parempaa mitä itse sain. En haluaisi olla olosuhteiden uhri. Säästöön olen saanut jonkin verran pientä pesämunaa. En vain usko, että lukeminen onnistuu työn ohessa vaikkapa lääkikseen. Asun yksin ja opiskelu tuntuu mahdottomalta kun elämäinenkin kustannettava.

Olisiko jollain kertoa onnstumisen tarinoita lähtökohdista huolimatta?

Hyvä, että olet herännyt hyvissä ajoin.

Jos haluat parantaa elintasoasi, niin kannattaa investoida koulutukseen. Päätät nyt, että ensi vuonna aloitat lääkärinopinnot. Nautit opiskeluajastasi. Ja sitten valmistut arvostettuun ammattiin. Kuullostaa varsin hyvältä suunnitelmalta. Just do it!

Hei, häntä pystyyn, mietit nyt vaan ensin mitä tahdot. Älä surkuttele itseäsi työnteon vuoksi, ainakin olet oppinut pinnistelemään. Ongelma on, että et ole saanut kannustusta.

Mä olen monilapsisesta, akateemisesta perheestä, jossa isä oli myös työtön pitkiä pätkiä. Olen tehnyt töitä 14-vuotiaasta asti kesät ja lukion ohella iltaisin ja viikonloppuisin. Muutin vuokralle asumaan 19-vuotiaana, pääsin vähän myöhemmin yliopistoon halutulle alalle ja elätin itseni työnteolla opintojen ohella. Ero suhun on varmasti se, että mun vanhemmat kannusti mua opiskelemaan, vaikka heillä ei ollut antaa paljon rahallista tukea. 

Sä ehdit vielä vaikka mitä, jos aloitat heti ja sitten opiskelet määrätietoisesti.

On tietysti kateutta herättävää ja katkeraa, kun joillakin on raha-asioiden suhteen asiat paremmin, ymmärrettäväähän se. 

Mutta todettakoon kuitenkin faktat: mikään, ei niin mikään, estä köyhemmästä perheestä ponnistavaa lukemaan itseään rahakkaaseen ammattiin. Ei yhtään mikään. Koulutus on - ruokineen päivineen - ilmaista Suomessa. Ainutlaatuinen etuoikeus koko maailmassa.

Hyvin moni köyhän perheen (mikä nyt sitten ylipäätään on köyhyyttä, onko sitä edes ollut Suomessa enää 60-luvun jälkeen, maailmanmittakaavassa?) vesa on lukenut itsensä isoihin rahohin käsiksi. Mikään kun ei ole esteenä. No, lahjakkuus toki ja hyvät istumalihakset.

Vierailija kirjoitti:

Siis millaisesta elämästä sinä sitten haaveilet? Luksuselämästä jatkuvine matkoineen jne? 

Jäin vain miettimään tuota kun harmittelet olevasi lähihoitaja. Vuorotyöllä lähihoitaja voi päästä jopa 2000 euron nettoansioihin. Se ei ole mikään aivan p*ska palkka kuitenkaan. Suomessa on kova progressiivinen verotus, se että sun bruttopalkka nousee ei ole mikään avain rikkauksiin. 

Itse olen yo-lähihoitaja ja mulla on vaikka mitä.. uudehko koti, alla perushyvä perheauto (okei, ei näillä tuloilla mitään bemareita ostella, mutta ei kaikkein paskimmalla prutkullakaan tarvitse ajaa). Itse en matkustele mutta jos haluaisin se olisi täysin mahdollista. Itselle ja lapsille (2 kpl) säästän rahastoihin, niissä on mahdollisuus kerryttää varallisuutta kivastikkin pienellä pääomalla, jos jaksaa pitkäjänteisesti vaan säästää. Ja jos joskus haluan voin jatkaa opintoja, nyt en halua. 

Mies tienaa vielä vähemmän kuin minä ja kotoota en mitään sellaista mukaan saanut, mitä en itse olisi ostanut. Vanhemmat oli vielä köyhempiä kuin minä. Itse ajattelen jo sillä tapaa päässeeni hieman pidemmälle kuin vanhempani (koulutus, omistusasunto, rahastosijoitukset.. ) ja toivon että lapseni pääsisivät sitten taas vähän musta eteenpäin. Se että tulee vähäosaisesta perheestä ei tarkoita että sen vähäosaisuuden pitäisi olla sun lastenlastenkin kohtalo. 

Mutta jos sulla oikeasti on palo johonkin toiseen ammattiin niin go for it! Olet nuori vielä ja ehdit vaikka mitä jos haluat. 

Haaveilen korkeammasta elintasosta, joka loisi minulle ja mahdollisesti tuleville lapsilleni perusturvaa. Pelkkä asunnon ostaminen lainalla saa jo niin suurta ahdistusta aikaiseksi. Eli asuntoakaan en voi hankkia ennen kuin olen säästänyt max. 50% hinnasta. Opintolainan ottaminen myös hirvittää ja sitähän varmaan opiskeluihin joutuu ottamaan. Palkkatason toivoisin olevan vähintään n. 5000 e/kk. Matkustus olisi unelma, kiertää ja nähdä maailmaa kunnolla. Mietin myös omia eläkepäiviäni ja eläkerahastoakin pitäisi jo alkaa kerryttämään. Eläkkeellä haluan matkustaa.

En usko enää rakkauteen tai muuhunkaan. Tunne on nyt vahvitustunut siitä, että minun täytyy yksin ratkaista tämä ja pärjätä täällä. Hankkia asunnot ja perhe, ja kukaan mies ei sitä minulta vie.

Sydäntäni lähellä on ihmisten oikeudet, oikeudenmukaisuus ja ihmisläheisyys. Tätä saan tehdä nykyisessä työssäni, mutta miten tämän muuttaa rahaksi? Jatkaisin mieluusti lähihoitajana, jos arvostus ja palkkataso olisi eri. En oikein muuta keksi kuin lääkärin ammatin.

T: Ap.

up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis millaisesta elämästä sinä sitten haaveilet? Luksuselämästä jatkuvine matkoineen jne? 

Jäin vain miettimään tuota kun harmittelet olevasi lähihoitaja. Vuorotyöllä lähihoitaja voi päästä jopa 2000 euron nettoansioihin. Se ei ole mikään aivan p*ska palkka kuitenkaan. Suomessa on kova progressiivinen verotus, se että sun bruttopalkka nousee ei ole mikään avain rikkauksiin. 

Itse olen yo-lähihoitaja ja mulla on vaikka mitä.. uudehko koti, alla perushyvä perheauto (okei, ei näillä tuloilla mitään bemareita ostella, mutta ei kaikkein paskimmalla prutkullakaan tarvitse ajaa). Itse en matkustele mutta jos haluaisin se olisi täysin mahdollista. Itselle ja lapsille (2 kpl) säästän rahastoihin, niissä on mahdollisuus kerryttää varallisuutta kivastikkin pienellä pääomalla, jos jaksaa pitkäjänteisesti vaan säästää. Ja jos joskus haluan voin jatkaa opintoja, nyt en halua. 

Mies tienaa vielä vähemmän kuin minä ja kotoota en mitään sellaista mukaan saanut, mitä en itse olisi ostanut. Vanhemmat oli vielä köyhempiä kuin minä. Itse ajattelen jo sillä tapaa päässeeni hieman pidemmälle kuin vanhempani (koulutus, omistusasunto, rahastosijoitukset.. ) ja toivon että lapseni pääsisivät sitten taas vähän musta eteenpäin. Se että tulee vähäosaisesta perheestä ei tarkoita että sen vähäosaisuuden pitäisi olla sun lastenlastenkin kohtalo. 

Mutta jos sulla oikeasti on palo johonkin toiseen ammattiin niin go for it! Olet nuori vielä ja ehdit vaikka mitä jos haluat. 

Haaveilen korkeammasta elintasosta, joka loisi minulle ja mahdollisesti tuleville lapsilleni perusturvaa. Pelkkä asunnon ostaminen lainalla saa jo niin suurta ahdistusta aikaiseksi. Eli asuntoakaan en voi hankkia ennen kuin olen säästänyt max. 50% hinnasta. Opintolainan ottaminen myös hirvittää ja sitähän varmaan opiskeluihin joutuu ottamaan. Palkkatason toivoisin olevan vähintään n. 5000 e/kk. Matkustus olisi unelma, kiertää ja nähdä maailmaa kunnolla. Mietin myös omia eläkepäiviäni ja eläkerahastoakin pitäisi jo alkaa kerryttämään. Eläkkeellä haluan matkustaa.

En usko enää rakkauteen tai muuhunkaan. Tunne on nyt vahvitustunut siitä, että minun täytyy yksin ratkaista tämä ja pärjätä täällä. Hankkia asunnot ja perhe, ja kukaan mies ei sitä minulta vie.

Sydäntäni lähellä on ihmisten oikeudet, oikeudenmukaisuus ja ihmisläheisyys. Tätä saan tehdä nykyisessä työssäni, mutta miten tämän muuttaa rahaksi? Jatkaisin mieluusti lähihoitajana, jos arvostus ja palkkataso olisi eri. En oikein muuta keksi kuin lääkärin ammatin.

T: Ap.

Lue sossuksi, tosin palkka jää reiluun 3000:iin. Mutta mikä ihme tuo on, että asunnosta pitää säästää 50% ja opintolainaa ei voi ottaa. Jos opiskelet vaikka siksi lääkäriksi tai sossuksi, työpaikka on 100% varma ja opintolaina on nollakorkoista, helppo nakki maksaa pois. Ja asunto on koko elämän mittainen investointi, maksathan sä vuokraakin. Maksamalla lainaasi pois, pääset halvemmalla.

Moi! Täällä on sun kohtalotoveri.. tein itse sellaisen tempun että ostin asunnon. No, sitten kävikin niin että jäin lähihoitajan määräaikaisesta työsuhteesta työttömäksi. Vaihdoin paikkakuntaa, ja laitoin omistusasuntoni vuokralle. Se toimikoon nyt mun pitkän tähtäimen säästönä, kun maksaa itse itseään. Hoitoalalle en aijo enää palata, hain juuri ammattikorkeaan. Toivon sen olevan väylä uusille reiteille, haluaisin ehkä työllistää itse itseni ja muitakin. Vaihtoehtoja on! Rohkeutta! Opiskelu avaa ovia. Jos olet vakityössä, hae opintovapaata. Jos et, hae opiskelemaan ja ilmoita työnantajalle kun olet saanut opiskelupaikan ettet ole käytettävissä. Voin lämpimästi suositella elämää ilman hoitoalaa, kun selkeästi olet ammatinvalintaan tyytymätön kuten minäkin olin. Nykyään osaan jo ajatella, että siitä koulutuksesta ja työkokemuksesta on onneksi vain hyötyä jatkossa.

oletko harkinnut vapaaehtoistyötä ulkomailla esim. sairaanhoitajana? Työn tuoman kokemuksen kautta voit päästä rahakkaisiin hommiin, joissa yhdistyy auttaminen, raha ja matkustaminen. Suomeen ei kannata jämähtää, maailmalla riittää nähtävää. Ammattitaito ulkomailla on kysyttyä ja siitä maksetaan.

Jos haluat käydä lukion, voit mennä aikuislukioon, jota käydään iltaisin.   Jos haaveilet lääkäritutkinnon pääsykokeista, niin sinun pitää lukea pitkä matematiikka ja fysiikka.  Oletko niihin päin lahjakas.  Kyllä sen tietää jo peruskoulussa.  Voit sosiaan opiskella sairaanhoitajaksi ja sitä kautta edetä uralla.  Se tuntuu helpommalta tieltä koska saat varmasti lukea jo opiskelemiasi aineita hyväksesi.  Ja siihen ei tarvita ylioppilastutkintoa. -  Työtä tekemällä ja tyytymällä  tavalliseen elämään olet onnellisempi kuin haaveilemalla joistakin rikkauksista joita sinulla ei ole.  Välttämättä rikkaatkaan eivät ole onnellisia.

Lääkikseen EI tarvi lukea pitkää matiikkaa, tuo on ihan höpönlöpöä!!

Lääkiksen pääsykokeissa tarvitaan fysiikan, kemian ja biologian osaamista kaikilta lukion valtakunnallisilta kursseilta.

Matiikkaa ei tarvitse lukea lukion talousmatiikan kurssia enempää myöskään kauppatieteelliseen hakiessa.

T. Lyhytmatikkalainen ekonomi-opiskelija joka aikoo hakea lääkikseen valmistuttuaan

Vierailija kirjoitti:

On tietysti kateutta herättävää ja katkeraa, kun joillakin on raha-asioiden suhteen asiat paremmin, ymmärrettäväähän se. 

Mutta todettakoon kuitenkin faktat: mikään, ei niin mikään, estä köyhemmästä perheestä ponnistavaa lukemaan itseään rahakkaaseen ammattiin. Ei yhtään mikään. Koulutus on - ruokineen päivineen - ilmaista Suomessa. Ainutlaatuinen etuoikeus koko maailmassa.

Hyvin moni köyhän perheen (mikä nyt sitten ylipäätään on köyhyyttä, onko sitä edes ollut Suomessa enää 60-luvun jälkeen, maailmanmittakaavassa?) vesa on lukenut itsensä isoihin rahohin käsiksi. Mikään kun ei ole esteenä. No, lahjakkuus toki ja hyvät istumalihakset.

   Kyllä vanhempien kannustus vaikuttaa.  Ja koulujakäyneet vanhemmat usein kannustavat lapsiaan lukioon ja opiskluun muutenkin.  Ja varakkaassa kodissa opiskelu on helpompaa tietysti kuin että painostetaan pois kotoa jo 18 -vuotiaana ja menemään ammattikouluun.  Kun vanhemat voivat auttaa niin taloudellisesti kuin henkisesti lapsiaan koulunkäynnissä ja myöhemmin opiskelussa esim. yliopistossa niin tottakai lapsi on paremmassa asemassa kuin köyhän perheen lapsi.  Huomaa miten em. kirjoittaja ei ole nähnyt elämää köyhien kannalta.  Lapsilta vaatii paljon enemmän sisua ponnistaa köyhistä oloista  eteenpäin esim. akateemisiin ammatteihin  kuin että ovat saaneet tukea opiskeluissaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On tietysti kateutta herättävää ja katkeraa, kun joillakin on raha-asioiden suhteen asiat paremmin, ymmärrettäväähän se. 

Mutta todettakoon kuitenkin faktat: mikään, ei niin mikään, estä köyhemmästä perheestä ponnistavaa lukemaan itseään rahakkaaseen ammattiin. Ei yhtään mikään. Koulutus on - ruokineen päivineen - ilmaista Suomessa. Ainutlaatuinen etuoikeus koko maailmassa.

Hyvin moni köyhän perheen (mikä nyt sitten ylipäätään on köyhyyttä, onko sitä edes ollut Suomessa enää 60-luvun jälkeen, maailmanmittakaavassa?) vesa on lukenut itsensä isoihin rahohin käsiksi. Mikään kun ei ole esteenä. No, lahjakkuus toki ja hyvät istumalihakset.

   Kyllä vanhempien kannustus vaikuttaa.  Ja koulujakäyneet vanhemmat usein kannustavat lapsiaan lukioon ja opiskluun muutenkin.  Ja varakkaassa kodissa opiskelu on helpompaa tietysti kuin että painostetaan pois kotoa jo 18 -vuotiaana ja menemään ammattikouluun.  Kun vanhemat voivat auttaa niin taloudellisesti kuin henkisesti lapsiaan koulunkäynnissä ja myöhemmin opiskelussa esim. yliopistossa niin tottakai lapsi on paremmassa asemassa kuin köyhän perheen lapsi.  Huomaa miten em. kirjoittaja ei ole nähnyt elämää köyhien kannalta.  Lapsilta vaatii paljon enemmän sisua ponnistaa köyhistä oloista  eteenpäin esim. akateemisiin ammatteihin  kuin että ovat saaneet tukea opiskeluissaan.

Yhdyn täysin samaan! Eiköhän jokainen lapsi toivo, että omat vanhemmat voivat olla ylpeitä itsestään ja valitettavasti omien vanhempien kasvatus ja toiveet ajavat kasvua siihen. Kannustuksella voi saada ihmeitä aikaan ja rohkaisu. Sitä ei voi koskaan vähätellä. Tuen ei tarvise olla taloudellista jos sitä ei kykene tarjoamaan, mutta edes sanallinen rohkaisu. Harvemmin esim. alkoholistiperheen lapset lääkikseen lähtevät.

Se vielä, että yleensä paremmista lähtökohdista olevat pitävät automaattisesti normina omaa asemaansa ja luulevat ansainneen kaiken omalla työllä. Vaikea asettua toisen asemaan.

sarppamoi kirjoitti:

Moi! Täällä on sun kohtalotoveri.. tein itse sellaisen tempun että ostin asunnon. No, sitten kävikin niin että jäin lähihoitajan määräaikaisesta työsuhteesta työttömäksi. Vaihdoin paikkakuntaa, ja laitoin omistusasuntoni vuokralle. Se toimikoon nyt mun pitkän tähtäimen säästönä, kun maksaa itse itseään. Hoitoalalle en aijo enää palata, hain juuri ammattikorkeaan. Toivon sen olevan väylä uusille reiteille, haluaisin ehkä työllistää itse itseni ja muitakin. Vaihtoehtoja on! Rohkeutta! Opiskelu avaa ovia. Jos olet vakityössä, hae opintovapaata. Jos et, hae opiskelemaan ja ilmoita työnantajalle kun olet saanut opiskelupaikan ettet ole käytettävissä. Voin lämpimästi suositella elämää ilman hoitoalaa, kun selkeästi olet ammatinvalintaan tyytymätön kuten minäkin olin. Nykyään osaan jo ajatella, että siitä koulutuksesta ja työkokemuksesta on onneksi vain hyötyä jatkossa.

Mihin alalle päädyit? :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On tietysti kateutta herättävää ja katkeraa, kun joillakin on raha-asioiden suhteen asiat paremmin, ymmärrettäväähän se. 

Mutta todettakoon kuitenkin faktat: mikään, ei niin mikään, estä köyhemmästä perheestä ponnistavaa lukemaan itseään rahakkaaseen ammattiin. Ei yhtään mikään. Koulutus on - ruokineen päivineen - ilmaista Suomessa. Ainutlaatuinen etuoikeus koko maailmassa.

Hyvin moni köyhän perheen (mikä nyt sitten ylipäätään on köyhyyttä, onko sitä edes ollut Suomessa enää 60-luvun jälkeen, maailmanmittakaavassa?) vesa on lukenut itsensä isoihin rahohin käsiksi. Mikään kun ei ole esteenä. No, lahjakkuus toki ja hyvät istumalihakset.

   Kyllä vanhempien kannustus vaikuttaa.  Ja koulujakäyneet vanhemmat usein kannustavat lapsiaan lukioon ja opiskluun muutenkin.  Ja varakkaassa kodissa opiskelu on helpompaa tietysti kuin että painostetaan pois kotoa jo 18 -vuotiaana ja menemään ammattikouluun.  Kun vanhemat voivat auttaa niin taloudellisesti kuin henkisesti lapsiaan koulunkäynnissä ja myöhemmin opiskelussa esim. yliopistossa niin tottakai lapsi on paremmassa asemassa kuin köyhän perheen lapsi.  Huomaa miten em. kirjoittaja ei ole nähnyt elämää köyhien kannalta.  Lapsilta vaatii paljon enemmän sisua ponnistaa köyhistä oloista  eteenpäin esim. akateemisiin ammatteihin  kuin että ovat saaneet tukea opiskeluissaan.

Yhdyn täysin samaan! Eiköhän jokainen lapsi toivo, että omat vanhemmat voivat olla ylpeitä itsestään ja valitettavasti omien vanhempien kasvatus ja toiveet ajavat kasvua siihen. Kannustuksella voi saada ihmeitä aikaan ja rohkaisu. Sitä ei voi koskaan vähätellä. Tuen ei tarvise olla taloudellista jos sitä ei kykene tarjoamaan, mutta edes sanallinen rohkaisu. Harvemmin esim. alkoholistiperheen lapset lääkikseen lähtevät.

Tämä on niin totta. Lähtökohdilla on mun mielestä paljonkin väliä, mutta oon kuullut monien olevan aivan eri mieltä asiasta. Yleensä niiden, joilla on ne paremmat lähtökohdat. Ei minua ainakaan ole "karkoitettu" kotoa 18-vuotiaana. Lähdin, koska välit yh-äitiin alkoi olla niin huonot ja olot kotona kaikkea muuta kuin mukavat. Mitään töitä ei tosiaan ollut tiedossa opiskeluiden ohella, mielummin elin tuilla ja lainalla kuin kotona. Kieltämättä kadehdin niitä, jotka ovat "saaneet" elää opiskeluajan kotona ainakin osittain ja saaneet niin taloudellista kuin henkistäkin tukea ja kannustusta.