Skitso lapsi :'(

Hei kommentti nro 49! Esikoiseni on myös todella herkkä ja tunteellinen, ujokin aluksi mutta sitten kun on hetken lämmennyt tilanteeseen niin on jo kova vauhti päällä ja aika äänekäskin.

Voisin kuvitella että esikoinenkin tsemppaa koulussa ja yrittää olla kunnolla siellä, sitten purkaa kotona kaiken. Ehkä pitää jonkun aikaa sisällä kaikkea ja sitten se räjähtää jostain pienestä.

Niinkun joku kirjoitti toisessa kommentissaan, täälläkin jo meitä vanhempia pelottaa /jännittää milloin seuraava raivari alkaa.

Esikoinen kyllä muistaa mitä on tehnyt, sillä kohtauksen jälkeen aina keskustellaan ja käydään läpi missä meni vikaan ja miten silloisessa tilanteessa olisi voinut toimia toisin. Yritetään sanoittaa tunteita ja kysellä mikä painaa mieltä.

Toivottavasti tästä psykologilla käynnistä olisi jo jotain apua, mutta aion kyllä hakea apua muualtakin että saisi esikoisen olon paremmaksi plus saisi hänet ymmärtämään mikä on sallittua, miten toimitaan kun suututtaa ja ennenkaikkea saada sitä apua ennenkuin tilanne pahenee

Oleellista on, onko lapsella ollut samanlaista käytöstä jo aivan pienestä lähtien. Omalla pojalla diagnosoitiin ADHD 8-vuotiaana. Hän oli jo todella omapäinen, uhmakas 1-vuotiaana. Ei nukkunut koskaan, ei pysynyt paikallaan. Täysin erilainen kuin veljensä. Kun saatiin diagnoosi, oli se valtava helpotus. Lapsi kärsi itse noista raivareista. Nykyään meillä lääkitys käytössä ja lapsi iloinen ja reipas 11-vuotias. Menkää perheneuvolaan, sieltä saatte oikeasti apua!

Minulla on Asperger ja käyttäydyin lapsena noin. Syitä on monia, mm. kyvyttömyys tunnistaa ja käsitellä omia tunteita ja vaikeat aistiyliherkkyydet, se kun ymmärtää aina sosiaaliset tilanteet väärin, kova uupumisherkkyys jne. Samat ongelmat on vielä nyt aikuisenakin, tosin en enää raivoa vaan saan hallitsemattomia itkukohtauksia jolloin haluan tappaa itseni. Lapsena tilanteeseeni ei puututtu mitenkään. Minulle on psykologit ja lääkärit todenneet että nyt on liian myöhäistä. Kela todennut kuntoutuskyvyttömäksi. Onneksi sinä olet hakenut jo apua lapsellesi, niin ehkä hänellä ei ole näin surkea tulevaisuus. Voimia teille.

""kun esikoinen oli siinä kehitysvaiheessa että kiukun ja muiden tunteiden hallintaa aletaan tosissaan harjoitella ja olisi tarvinnut lempeää, kärsivällistä läsnäoloa, hänellä oli saatavilla vauvan kanssa väsynyt ja kärttyinen äiti jolla oli liian suuret odotukset isomman lapsen käytökselle. ""

Tätä en ollut ajatellutkaan! Kiitos tästä näkökulmasta.

Itselläni on esikoistani kohtaan ehkä liian suuret odotukset ja hermot kireellä vähien unien vuoksi. Lapset osaa jollain ihmeen röntgen visiolla tunnustaa milloin äiti on vähiten huumorilla varustettu ja iskee sitten hankalaksi juuri tuolloin..

""vanhemmat voivat tarkoittaa hyvää, mutta olla neuvottomia esim.neurologisesti poikkeavan lapsen kasvatuksessa ja tietämättään/tarkoittamatta mitään pahaa pahentaa lapsensa ongelmia tai aiheuttaa tälle mt-ongelmia. Tällöin psykologista ja perhe-/kasvatusneuvolasta voi olla iso apu. Vanhemmat saavat työkaluja pärjätä erityislapsensa kanssa, niin etteivät ainakaan vahingossa tietämättömyyttään pahenna ongelmia.""

Tätä juuri haemme. Rakastamme esikoistamme niinkuin omaa lasta rakastetaan enkä todellakaan hänen kuullen sano skitso tai hirviö hänestä. Ei koskaan olla sanottu että hän olisi epätoivottu tai huono ihminen.

Pää hajoo kirjoitti:

""kun esikoinen oli siinä kehitysvaiheessa että kiukun ja muiden tunteiden hallintaa aletaan tosissaan harjoitella ja olisi tarvinnut lempeää, kärsivällistä läsnäoloa, hänellä oli saatavilla vauvan kanssa väsynyt ja kärttyinen äiti jolla oli liian suuret odotukset isomman lapsen käytökselle. ""

Tätä en ollut ajatellutkaan! Kiitos tästä näkökulmasta.

Itselläni on esikoistani kohtaan ehkä liian suuret odotukset ja hermot kireellä vähien unien vuoksi. Lapset osaa jollain ihmeen röntgen visiolla tunnustaa milloin äiti on vähiten huumorilla varustettu ja iskee sitten hankalaksi juuri tuolloin..

Väsynyt ja kiukkuinen äiti tuskin kuitenkaan aiheuttaa lapselle psyykkisiä häiriöitä tai neurologisiakaan tai sitten täytyy olla jo todella poikkeuksellisen väsynyt ja kiukkuinen äiti joka päivä ja joka hetki. Nyt kyllä aika pahasti syyllistetään väsyneitä ja kiukkuisia äitejä. Varmaan lähes jokainen on tuollainen joskus ja en usko että äiti on vaaraksi lapsen psyykkiselle hyvinvoinnille tai aiheuttaa oireita jotka viittaavat johonkin vakavaan häiriöön myöhemmällä iällä jos kyse on vain normaalista väsymyksestä ja siitä että niitä positiivia tunteitakin on joka päivä mukana. (niinkuin miellä oli) Aika poikkeukselliset olot saa mielestäni lapsella olla ennenkuin voidaan leipoa äidistä traumojen aiheuttajaa.

Psygologille. Tässä itse hermoraunio kohta kun omat adhd.t 2kpl ja yksi kaksisuuntainen hoidossa 2viikkoa. Ja tuo kaksisuuntainen on 100x haastavampi kuin noi kaks adhd.ta yhteensä. Käytös tällä kaksisuuntaisella on raivareita, itkua, valitusta, kaikki tehdään hänestä väärin ja hän tekee kaiken oikeen ja kuvittelee osaavansa kaiken, vaikka ei osaa. Huomiota pitäisi saada 24/7 eikä sekään riitä... Huoh. Adhd.t Meillä on villejä ja keskittymis kyvyttömiä, mutta eivät roiku aikuisessa kiinni jatkuvasti toisin kuin tää kaks suuntainen.

""selittely ei varmaan mene perille, jos sitä ei tehdä. Kyllä lapselle pitää kertoa syy kiellolle, eikä olettaa että hän jonkin loogisen päättelykyvyn voimalla keksii sen ihan itse, varsinkin kun tunteet ovat pinnassa jo valmiiksi.""

Lapselle kyllä selitettiin mitä ja miksi tapahtuu. Sanoin että ei saa saippuakuplia nyt koska hänellä on oma leikki meneillään mihin veli ei saanut osallistua ja nyt äiti ottaa veljen pois häiritsemästä että isompi saa jatkaa leikkiään rauhassa

Emme todellakaan ole täydellistä vanhempia ja avoimesti olemme pyytäneet apua neuvolasta sekä koulusta ja sukulaisilta. Myöntäneet oman voimattomuuden ja kyselleet neuvoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pää hajoo kirjoitti:

Niin ja pikkuveli käyttäytyy ihan eritavalla, hänellä ei ole samanlaista raivoa vaikka uhmaikä päällä onkin. En siis sanoisi että kasvatuksesta johtuu taikka et perheessä olisi joku klikki :( positiivinen ja aktiivinen perhe ollaan.

Ei se ihan noinkaan vapauttavaa ole. Meillä on yksi raivotar ja yksi rennommin asioihin suhtautuva lapsi, mutta vaikka osansa tässä yhtälössä on lasten omilla piirteillä (temperamentti, herkkyys, introverttiys joka sysää sen kaiken tunteenpurkutarpeen kodin seinien sisäpuolelle kun muiden ihmisten kanssa ei helposti muodostu siteitä joiden turvin voisi tunteita näyttää, esim. kerhossa) niin osansa myös sillä kasvatuksella. Ja se on noista ainoa johon voi suoraan vaikuttaa. Kun esikoinen oli siinä kehitysvaiheessa että kiukun ja muiden tunteiden hallintaa aletaan tosissaan harjoitella ja olisi tarvinnut lempeää, kärsivällistä läsnäoloa, hänellä oli saatavilla vauvan kanssa väsynyt ja kärttyinen äiti jolla oli liian suuret odotukset isomman lapsen käytökselle. Vaikka olen ihan sama äiti ollut molemmille, samoilla periaatteilla, samoilla arvoilla, enimmäkseen samoilla tiedoilla, niin samalla tavalla en ole voinut niitä ajatuksiani lasten kanssa toteuttaa ja heihin suhtautua. Ja toisaalta, eipä olisi pitänytkään, kuten sanottu, koska lapset ovat erilaisia. Esikoinen olisi herkkyytensä ja kapean mukavuusalueensa (jotka olivat olemassa jo ennen nuoremman syntymää, laitokselta asti) tarvinnut vielä enemmän sitä ulkoista tukea, kun taas kuopus on oman temperamenttinsa kanssa selvinnyt vähemmällä. Ja esikoinen sai esimerkiksi uhmaiässä varmasti vähemmän sellaista tyyntä kalliovanhempaa kuin pikkusisaruksensa.

Eli sisarusten erilaisuus ei poista sitä etteikö kasvatus olisi osatekijä yhtälössä, koska noin lähtökohtaisesti vanhemmat kasvattavat lapsiaan väistämättä jossain määrin eri tavalla ja lapset tarvitsevat erilaisia ollessaan erilaista ohjausta ja tukea ja rajoja eri vaiheissa.

Voi, meillä melkein samanlainen tilanne. Paitsi esikoisella ei ollut vastassa kärttyisä äiti. Väsynyt ehkä joskus mutta ei mitenkään väsyneempi mitä nyt yleensä tuossa tilanteessa. Rajoja ja rakkautta sai sopivassa suhteessa ja muutenkin kaikki oli niin normia kun olla voi. Täydellinen tuskin olin. Silti lapsella diagnosoitiin ADHD. Toki oli myös keskonen joka voi ennakoida kyseistä diagnoosia myöskin. Oletko sinä tuntenut jonkun joka on ollut kuvauksesi mukainen kun niin tarkkaan kuvailet jonkun. Et kai vain kuvaile itseäsi sillä eihän tuollaista voi tietää millainen joku äiti on tai miten lasta on kohdeltu tai kasvatettu ellet ole ollut kärpäsenä seinässä. Kuvitella voi tietenkin kaikenlaista kaikista ihmisistä aina.

Itseäni kuvailin, niin kuin tekstistä näkee. En nyt ihan tajunnut tämän viestin pointtia? En minä sulje pois vaihtoehtoa etteikö haastavan käytöksen takana voisi olla jotain diagnosoitavaa enkä väitä että kaikki käytösongelmat johtuvat kärttyisistä äideistä tai huonosta kasvatuksesta, ainoa pointtini oli vastata siihen kun aloittaja perustelee toisella "normaalisti käyttäytyvällä" lapsella sitä että vika _ei voisi_ olla kasvatuksessa, kun ei se siitä tae ole. (Niin kuin ei sekään että kaikki perheen lapset ovat haastavia ole todiste siitä että vian täytyy olla kasvatuksessa.)

Kiitos kaikille avusta ja neuvoista. Tästä oli oikeasti hyötyä: nyt osaan kysyä paykologiltakin muutamia juttuja mitä ei ole tullut mieleen aiemmin.

Yllättävän moni täällä kuvittelee, että tuollainen lapsi on laitos kunnossa. Ei ole. Näitä raivoajia on teidänkin lasten koululuokat pullollaan. ..

Kuten muutama kommentoi aikaisemmin on tärkeää että aikuinen pysyy tilanteessa aikuisena ja rauhallisena. Useimmiten on fiksua ensin pyrkiä rauhoittamaan tilanne ja sen jälkeen keskustelemaan ja rankaisemaan. Teoilla pitää olla seuraus ja sen pitää olla johdonmukainen.

Huolestuttavaa, että lapsi kaivaa jo pois heitetyt karkit pois.. miksi hän kokee voivansa uhmata aikuista näin?

Vierailija kirjoitti:

Pää hajoo kirjoitti:

""kun esikoinen oli siinä kehitysvaiheessa että kiukun ja muiden tunteiden hallintaa aletaan tosissaan harjoitella ja olisi tarvinnut lempeää, kärsivällistä läsnäoloa, hänellä oli saatavilla vauvan kanssa väsynyt ja kärttyinen äiti jolla oli liian suuret odotukset isomman lapsen käytökselle. ""

Tätä en ollut ajatellutkaan! Kiitos tästä näkökulmasta.

Itselläni on esikoistani kohtaan ehkä liian suuret odotukset ja hermot kireellä vähien unien vuoksi. Lapset osaa jollain ihmeen röntgen visiolla tunnustaa milloin äiti on vähiten huumorilla varustettu ja iskee sitten hankalaksi juuri tuolloin..

Väsynyt ja kiukkuinen äiti tuskin kuitenkaan aiheuttaa lapselle psyykkisiä häiriöitä tai neurologisiakaan tai sitten täytyy olla jo todella poikkeuksellisen väsynyt ja kiukkuinen äiti joka päivä ja joka hetki. Nyt kyllä aika pahasti syyllistetään väsyneitä ja kiukkuisia äitejä. Varmaan lähes jokainen on tuollainen joskus ja en usko että äiti on vaaraksi lapsen psyykkiselle hyvinvoinnille tai aiheuttaa oireita jotka viittaavat johonkin vakavaan häiriöön myöhemmällä iällä jos kyse on vain normaalista väsymyksestä ja siitä että niitä positiivia tunteitakin on joka päivä mukana. (niinkuin miellä oli) Aika poikkeukselliset olot saa mielestäni lapsella olla ennenkuin voidaan leipoa äidistä traumojen aiheuttajaa.

Minä kirjoitin sen ekana tässä ritirimpsussa lainatun viestin. En usko aiheuttaneeni lapselleni psyykkisiä häiriöitä enkä varsinkaan neurologisia, mutta ne puutteet ja viat mitä minun vanhemmuudessani silloin oli ja siinä mittakaavassa yhdistettynä vielä sisaruksen syntymän aiheuttamaan mullistukseen kyllä selvästi vaikuttivat tämän kyseisen lapsen (joku toinen olisi voinut "kestää" sen paremmin) käytökseen, jota joku olisi voinut tietyssä vaiheessa ongelmakäyttäytymiseksi tai käytöshäiriöksi halutessaan nimetä. Se ei ollut pysyvää enkä pelkää aiheuttaneeni traumoja siinä merkityksessä kun sanaa tässä yhteydessä käytetään, koska päästiin takaisin oikeille raiteille, mutta huonommilla tukiverkoilla ja ymmärryksellä lapsen kehityksestä olisin voinut hyvin ajautua keinottomuuttani esimerkiksi melko kylmään ja ankaraan kasvatukseen ("kun ei se muuten usko! pitää olla jämäkkä!"), joka todistetusti provosoi esimerkiksi lapsen aggressiivista käytöstä ja tunne-elämän pulmia. Puhut nyt siis edelleen itsestäni enkä aloittajasta. En yritä syyllistää ketään enkä syytä (enää) edes itseäni.

Omaisuuden tuhoaminen on huono kasvatuskeino ja taannuttaa sinut samalle tasolle seiniä potkivan 7-vuotiaan kanssa.

Noin rajut oireet lapsella ovat merkki todellisesta ongelmasta. Samoin omat ajatuksesi viestisi lopussa ovat merkki ongelmista sinun kohdallasi. Sairastatte yhdessä ja vaivanne ruokkivat toisiaan.

Tarvitsette molemmat ammattilaisten apua. Tämä ei ole syytös tai tuomio vaan fakta. Voimia.

Yksi kokenut lastenpsykiatri sanoi minulle vuosia sitten, että jotkut ihmiset vain syntyy ilkeinä ja hankalina tai suorastaan pahoina eikä niitä voi millään hoidolla muuksi muuttaa.

Mutta tätähän ei tällä palstalla saa ääneen sanoa. Maailmassa on pahoja ilkeitä, hirveitä ihmisiä. Hyvin monet näistä on psykopaatteja jotka on syntymästä asti olleet sellaisia. Psykopaattia ei voi lääkkeillä, terapioilla eikä kasvatuksella muuttaa normaaliksi.

Aloittajan lapsi ei välttämättä ole psykopaatti vaan lapsen ongelmat toivottavasti on hoidettavissa. Aina ei näin ole. Koittakaa nyt tälläkin palstalla se jo hyväksyä.

Meilläkin 7-vuotias ekaluokkalainen raivopäiset. Pienestä asti ollut erittäin haastava, raivokohtauksia ja paikkojen rikkomista, kiinnipitoa ja kiinnipitoa ja kiinnipitoa. Hän täyttää parin viikon päästä 8v ja viimeisen vuoden aikana ollut kaksi raivokohtausta. Toki on suuttunut, kuten kaikki joskus, mutta niitä raivoraivokohtauksia on ollut kaksi. Meillä helpotti kun ymmärsimme, että hänellä on aistiyliherkkyyttä. Todella herkkä lapsi ja reagoi välittömästi esimerkiksi minun mielialaani. Jos olen väsyneempi ja äreämpi tämä lapsikin on jotenkin hermona koko ajan. Muut lapset eivät samoin ole eivätkä reagoi niin voimakkaasti erilaisiin tilanteisiin.

On käynyt tutkimuksissa ja adhd lääkitys oli kokeilussa. Diagnoosia ei tullut, mutta psykologin ja neurologin mielestä kuitenkin jotain on.

Itkuherkkä lapsi, itkee _jokaisesta_ asiasta. Yksi virhe läksyissä ja itku. Ei saa pelata aamusta iltaan ja itku. Ylipäätään aina kun hän ei saa tahtoaan läpi hän itkee. Todella, todella ärsyttävää. Itkee myös kavereille jos tulee sanomista.

Meillä vain aika auttanut sekä se, että huomasimme aistiyliherkkyyden ja nykyään otamme sen huomioon hänen toimissaan.

Tsemppiä teille. Tiedän, että joskus voi omat ajatukset olla negatiivisia omasta lapsesta ja raivokohtauspäivänä tekisi mieli muuttaa koko historiaa niin, että lasta ei olisikaan. Tilanteen mentyä ohi omat ajatuksetkin taas palautuvat positiiviseen.

Ilmeisesti on mustasukkainen. Toiset lapset vaan haluaa aina ja jatkuvasti jakamattoman huomion vanhemmiltaan ja muiltakin, tavalla tai toisella.

Tämä ns sisaruskateus voi jatkua aikuisuuteen saakka.

Yleensä lapsella kyllä helpottaa kun alkavat enempi suuntautua omiin kavereihin jos niitä on.

Joten neuvona: lapselle sellaisia harrastuksia joista oikeesti tykkää ja ehkä sitä kautta kavereita.

Pysytkö itse aina rauhallisena tai miehesi? Jos on yksinkertaisesti nähnyt teidän saavan raivarin joskus niin ajatellut sen olevan ok tapa näyttää tunteensa.

En haluaisi syyllistää mutta teidän lapsi se on, painotan vastuun kantamista.

Kuulostaa todella paljon ADHD -oireilulta. Mitä pikemmin lapsi saa apua, sen parempi. Perheneuvolaa suosittelen lämmöllä.

Onko lapsesi ihan normaalilla luokalla koulussa? Vai vasta syksyllä menossa?

Musta tuli jossain vaiheessa raivohullu riehuja. Se johtui siitä, että kyllästyin vanhempani epävakauteen ja menn samalle tasolle. Tahdoin, että aikuinen olisi ollut se järkevämpi joka ottaa tilanteen hallintaan rauhallisesti, mutta napakasti. Eipä toteutunut. Oli sitten hulluja epävakaita enempi meidän taloudessa...

Mielestäni vanhemman tulisi olla johdonmukainen ja vakaa lapsen raivokohtauksen sattuessa.